Olemme olleet hyvin nuoria kun aloimme seurustelemaan, olimme silloin 19v. Tämä suhde on kummallekin ensimmäinen kunnon rakkaussuhde. Olemme olleet 6 vuotta yhdessä, jonka aikana suhteemme on ollut kaikin puolin erinomainen, kommunikointia löytyy ja intohimoa on vieläkin paljon. Välittämistä ja rakkautta ei ole vähentynyt vuosien varrelta, päinvastoin. Mutta viime vuoden kesällä poikaystäväni on ottanut esille asian, mikä häntä askaruttaa paljon, on kokemattomuus, nuoruuden villielämän kokematta jättäminen. Myös tavallaan yksikseen oleminen ja pärjääminen. Häntä ei kuulemma ahdista, että olemme yhdessä, päinvastoin hän nauttii niistä hetkistä erittäin paljon. Mutta hän tuntee syyllisyyttä kun hänellä on niin paljon innostusta muita naisia kohtaan ja hän pelkää, että tulee satuttamaan minua paljon myöhemmin. Viime vuonna ero ei onnistunut, vaikka noteraasimme, että jos kerran hän haluaa niin ehkä parasta on sitten olla erillään.
Tänä vuonna kesäkuussa asia taas tuli esiin. Hänellä ei ole kuulemma mitään hinku lähteä baariin ja iskee naisia nyt, mutta tuntuu välillä niin ahdistavalta kun joutuu välttämään tilanteita, mitkä voivat tehdä varkaan, koska hän ei luota itseensä. Ja tällä kertaa hänestä tuntuu, että se todennäköisesti tää tunne (muiden kokeaminen) ei lähde pois ennen kun se tekee sen, ja kyseessä olisi vaan ajasta kyse, mieluummin nyt kun 10 vuoden yhdessäolon jälkeen. Eroa yritettiin taas siis kesäkuussa. Kumpikaan ei kuitenkaa halua erota. Tietynlainen "eat the cake and keep the cake". Osasyy on varmasti se, että olemme tottuneet olemaan toistemme seurassa, toista tukeamassa ja kuuntelemassa, osasyy on myös se, että pelkäämme kumpikin olla yksin. Mutta ei sitä voi kiistää, etteikö syy olisi myös rakkautta ja välittämistä ja halua olla silti yhdessä. Mutta mulla on monesti tuntunut niin hirveältä, jos kerran rakastetaan toisiamme niin paljon, miksei olla sit vaan onnellisesti yhdessä. En halua olla ex, mutta nykyinen hoito.
Odottaako mies sitä toista naista, josta saa rohkeutta, vai onko kyse vaan ahdistuksesta ja "sitoutumiskammiosta"? Haluaa olla mun kanssa, mutta suhde luo niin paljon stressiä ja ahdistusta? Vähän niinkuin pariskunnat jotka ovat olleet iät ja ajat avoliitossa, mutta naimisiin eivät uskalla tai halua mennä.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Monesti olen saanut vihanpuuskia ja ollut tiukkana, että nyt lähet kun et kerran halua ainoastaan mua. Mutta kuitenkin heltyy kun oma ikävä ja tuska nousee liian vahvaksi. Me yritettiin olla pitämättä yhteyttä, mutta sekin kesti parhaimmillaan 4 päivää. Olemme täydellisiä toisillemme, mutta liian varhain löydettiin toisemme.
Tänä vuonna kesäkuussa asia taas tuli esiin. Hänellä ei ole kuulemma mitään hinku lähteä baariin ja iskee naisia nyt, mutta tuntuu välillä niin ahdistavalta kun joutuu välttämään tilanteita, mitkä voivat tehdä varkaan, koska hän ei luota itseensä. Ja tällä kertaa hänestä tuntuu, että se todennäköisesti tää tunne (muiden kokeaminen) ei lähde pois ennen kun se tekee sen, ja kyseessä olisi vaan ajasta kyse, mieluummin nyt kun 10 vuoden yhdessäolon jälkeen. Eroa yritettiin taas siis kesäkuussa. Kumpikaan ei kuitenkaa halua erota. Tietynlainen "eat the cake and keep the cake". Osasyy on varmasti se, että olemme tottuneet olemaan toistemme seurassa, toista tukeamassa ja kuuntelemassa, osasyy on myös se, että pelkäämme kumpikin olla yksin. Mutta ei sitä voi kiistää, etteikö syy olisi myös rakkautta ja välittämistä ja halua olla silti yhdessä. Mutta mulla on monesti tuntunut niin hirveältä, jos kerran rakastetaan toisiamme niin paljon, miksei olla sit vaan onnellisesti yhdessä. En halua olla ex, mutta nykyinen hoito.
Odottaako mies sitä toista naista, josta saa rohkeutta, vai onko kyse vaan ahdistuksesta ja "sitoutumiskammiosta"? Haluaa olla mun kanssa, mutta suhde luo niin paljon stressiä ja ahdistusta? Vähän niinkuin pariskunnat jotka ovat olleet iät ja ajat avoliitossa, mutta naimisiin eivät uskalla tai halua mennä.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Monesti olen saanut vihanpuuskia ja ollut tiukkana, että nyt lähet kun et kerran halua ainoastaan mua. Mutta kuitenkin heltyy kun oma ikävä ja tuska nousee liian vahvaksi. Me yritettiin olla pitämättä yhteyttä, mutta sekin kesti parhaimmillaan 4 päivää. Olemme täydellisiä toisillemme, mutta liian varhain löydettiin toisemme.
Vastaukset 14
Vanhimmat
laittakaa suhteenne kokeelle; saattaa olla, että toinen löytää jotain niin mielenkiintoista, että siinä menee vuosia, vuosikymmeniä, kasvatetaan lapset ja eletään perheenä, mutta silti on reilumpaa jos tuntee tarvetta lähteä ja mennä, tehdä sen mukaan, eikä väkisin yritä. Erossaollessa pystyy vasta ajattelemaan ja vertaamaan tilannetta siihen, että on yhdessä. Tulee ihan toisenlaisia totuuksia eteen. Puolin ja toisin.
"Olemme täydellisiä toisillemme..."
Sanot teidän olevan täydellisiä toisillenne vaikka mies haluaa naida muita naisia. Kai muistat tuon sitten kun siten tapahtuu.
rakkaus on kärsimystä, evoluutio ei enää huijaa minua!
Hän tulee heti jättämään sinut kun löytää uuden mielenkiintoisen naisen. Sinä olet vain hätävara hänelle . Näin on. Älä vaan tee lapsia hänelle . Pian huomaisit että olet yksin lapsen tai lapsien kanssa . -Tiedän sen kun minulla oli samanlainen mies aikanaan . Kun matkustin pienen lapsemme kanssa vanhempieni luoksi niin mies meni jonku naisen luo siksi aikaa . Onneksi se paljastui . Ero tuli heti . Ja kun muutin omaan asuntoon niin tuo toinen nainen muutti heti entisen mieheni luo. No mies kävi katsomassa lasta ja itkun seasta sai sanotuksi että rakastaa meitä vielä kuitenkin kaikesta huolimatta . En uskonut enään häntä. Kasvatin yksin lapsen.
Rakkaus on aina kärsimystä, kuten sen puutekin.
Evoluutiolla ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa, eikä se ole huijannut ketään missään vaiheessa.
Ennen kuulumatonta. Kaikki sympatiat puolellasi. Tilanne ei ole todellakaan helppo. Ja en ole ikinä kuullutkaan moisesta tilanteesta. Vaikka itselläni on kokemusta niinkuin monella muullakin eroista ja soutamisesta ja huopaamisesta. Katsot kaikki kortit. Se on minun neuvo vaikken haluakaan mennä tietämään sinun asioita. Katsot kaikki kortit. Koska sitten et pysty sanomaan että, entäs jos... Entäs jos olisin eronnut ja pistänyt heti poikki. Karmee tilanne mutta jos suhteelle tulee loppu niin sitten se on tullakseen.
Ja sillä sipuli. Antaa miehen tehdä mitä haluaa. Turhapa tuota on enää puida. Anna mennä. Ja etsi itsellesi uusi mies, jolla ei hinkuja muita naisia katsella. Tosin papukaijamerkki miehellesi siitä että sanoo suoraan tilanteesta
vapaailta ja käykää molemmat maistamassa miltä se ruoho aijan toisella puolella maistuu.. Parinvaihtoa tai jotai muuta vastaavaa. Sallittua kokeilemista jossa säännöt on selvät eikä kumpaakaa syrjitä.
Vaimoni tyokaverin aviomies jatti ja otti tyontekijansa emannakseen. Ensi surun mentya ohi alkoi ystavatar kertoa seikkailuistaan vaimolleni.
Viettelin kesaa mokilla, josta kavin toissa. Vaimolle tuli aluksi tyoeste, eika paassyt viikonlopuksi mokille. Viikolla kaymiset loppuivat aikaisemmin.
Sitten soittaa minulle tuntematon nainen ja kertoo, etta olenko tietoinen vaimoni seurustelusta hanen miehensa kanssa ja tarvitsee apua, etta saisi miehensa takaisin.
Sen puhelinkeskustelun aikana minulle valahti. Sanoin, etta en voi auttaa, koska en halua vaimoani takaisin.
Se oli tahtihetkia elamassani. Asioilla on aina taipumus loksahtaa paikoilleen.
Nyt minulla on exvaimoani 23 -vuotta nuorempi kaunis vaimo ja han odottaa minulle lasta. Lapsi on hanen ensimmainen. Tammikuussa pitaisi piltin ponkaista maailmaan.
Alkaa masentuko. Ottakaa uusi ja parempi.
Tehkää jonkinlainen sopimus jossa kokeilette olla jonkun toisenkin kanssa vaikkapa kontrolloiduissa olosuhteissa, vaikkapa semmosessa parinvaihtoillassa joita jotkut seksiklubit järjestävät tai sitten etsikää netistä toinen pari.
Tämä voisi olla vaihtoehto erolle, kokisitte toisen kanssa olemisen ja kuitenkin yhdessä olemisen päättäneenä.
Monet parithan harrastaa tällaista elämistä ja elämyksiä.
On sääli jos kokeilu johtaisi eroon koska te todellakin rakastatte toisianne.
Mutta kyllä minäkin haluaisin jonkun toisenkin kanssa elämäni aikana olla intiimisti, en vain yhden ainoan ihmisen kanssa koko elämää alusta loppuun.
Vähän kokeilunhalua sinun puoleltasi mukaan ja ehdota itse tuota parijuttua.
Olet silloin askeleen edellä ja kokeilu ei johda eroon.
Hmm, vaikuttaa aika jännältä tilanteelta. Jos haluatte olla yhdessä, miksi erota? Jos sinusta on ok, että mies käy kokeilemassa seksuaalisuuttaan muiden kanssa, eikö sitä voi tehdä niin, että pidätte edelleen kiinni sitoumisestanne toisianne kohtaan?
Hälyttävimmältä kuulosti tuo, ettei mies luottaisi itseensä, vaan että tilaisuus saattaisi tehdä varkaan. Kehottaisin häntä pohtimaan vakavasti mitä haluaa ja kuinka paljon, ja mistä tuo itsekontrollin puute saattaisi johtua. Ainakaan omalla kohdallani en koe ylitsepääsemättömiä vaikeuksia pidättäytyä toiminnasta, jos tiedän sen sulkevan pois sen, mitä haluan enemmän.
Omana mielipiteenäni sanoisin myös, että toimivan tuntuista rakkaussuhdetta ei kannata heittää menemään "villin nuoruuden" kokeilemisen takia. Harvalla se on niin villiä kuin kuvitellaan, eikä se villeyskään tunnu usein lopulta kovin merkitykselliseltä. Tilanteessanne miettisin, olisiko mahdollista antaa kummallekin tilaisuus kohdata seksuaalisesti muitakin ihmisiä niin, että olisitte kuitenkin edelleen yhdessä eikä kumpaakaan teistä (perustavalla tasolla?) sattuisi. Jos se tuntuisi jommasta kummasta satuttavalta niin, ettei voi ymmärtää ja hyväksyä noita tekoja, jättäisin varmaan itse kokeilematta.
Te itse päätätte suhteenne säännöt, ei ole mikään pakko mukautua seksuaalisesti eksklusiivisen parisuhteen perusmuottiin. Keskustelkaa ja miettikää, mikä olisi kaikkien kannalta paras ratkaisu.
Me olimme mukamas täydellisiä, rakastuneuta jne..plää.plää 10 vuotta.
Mutta sitten osasimme lähteä erilleen.
Tapasimme kun olin 15v, poikaystävä oli 16 v, kesti sitä 10 vuotta.
Onni odottaa muualla kumpaakin,kenties teitäkin, tavallista arkea jo teillä, puuttuu näköjään aitous ja aistikas rakkaus.
Kokemusta on mutta kukin tyylillään, itse tein oikein kun 10 v ja erilleen...
miesystäväsi ei ainakaan ole tyytyväinen siihen mitä nyt on, kaipaa seikkailua..erillaisuutta...
on aina huono juttu aloittaa suhde liian nuorena. Monestakin syystä, juuri tuon kokemattomuuden ja senkin takia, että ei ole vielä edes oppinut kunnolla itseään tuntemaan.
Itse tein ihan päätöksen, että alan vakituiseen suhteeseen vasta kolmekymppisenä.
Tosin kokemuksia en ole kartuttanut kauheasti, ei ole kuin 2 miestä ollut ja yksikseni olen ollut enimmäkseen, mutta se on ollut todella tärkeää koska nyt todellakin tiedän kuka olen ja mitä haluan mieheltä.
Nyt olen 32v ja tavannut sen oikean, tai oikeastaan olemme tunteneet jo 6 vuotta, mutta nyt vasta aika on meidän koska hän oli pitkään varattu.
En olisi ollut yhtään aikaisemmin valmis, vielä muutama vuosi sitten olin tosi lapsellinen ja naivi, nyt alan tuntea itseni aikuiseksi ja siten valmiiksi aikuiseen suhteeseen.
Parikymppisenä en ollut hyvä tyttöystävä, oikein ihmettelen miten silloinen poikaystäväni jaksoi minua..
Jos katsotte tuttavapiiriänne, varmaan huomaatte että suurin osa tapaa tosirakkauden vasta vanhemmalla iällä ja taasen nuoresta saakka yhdessä olleet on viimeistään nelikymppisinä eronneet, usein jo ennen.
Toki jos lapsia tahtoo, niin pitää seurustella nuorena, mutta itselläni tuo lasten saanti ei ole koskaan ollut tärkeää, lähinnä se on mulle ihan sama, en pane pahakseni vaikka lapsia saisinkin, mutta en myöskään sure jos ne jää saamatta.
tuo että toinen haluaa niin pitää että jättää.
Siinä on pakko olla vain kova ja olla vastaamatta, jos toinen ei siihen pysty.
Itse yritän samaa exän kanssa. Yritettin jo pariin otteeseen syksyn aikana, kun piti miettiä haluaako mies lähteä vai jatkaa suhdetta.
Nyt erottuamme ja miehen ollessa ehkä pettämänsä naisen kanssa on laittanut ainakin yhden yöksi pyyntö-viestin sekä muutaman asioiden selvittely& samalla tapaamis-viestiä.
Itsellä ei ole jaksamista ja halua tähän kun ei ole aikaa kulunut edes kuukautta ettei olisi kuullut toisesta.
Eli pidä pintasi. Ei se kokemattomuus ole hyvä syy. Ei niitä kokemuksia aina tarvita vaikka ne kasvattavatkin.
Joskus on parempi ilman niitä..