Ratsastus ei oo liikuntaa

Läseborn

Kaikille tiedoks! Ratsastus ei ole liikuntaa!!!

184

6136

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jokujokatietäänämäas

      Ratsastus on erityisen liikunnallista liikuntaa. Kun ratsastaa, melkein vain kädet pysyvät paikallaan. Kun annat pohkeita, saat voimaa pohkeisiisi, kun maiskutat, kasvosi liikkuvat, kun myötäilet hevosen liikkeitä, kun ravaat kevyessä istunnassa.. ym. Minä laihduin paljonkin kun aloitin ratsastamisen. En ollut koulussa enään "se pulska tyttö" vaan aloin tulla suositummaksi. Olin ylpeä itsestäni, koska juoksin kovaa jalkavoimieni ansiosta, ja voitin poikia kädenväännössä. Päiväni kului, ja kuluu vieläkin näin:
      lähden koulusta (olen ysillä), menen kotiin, vaihdan tallivaatteet ja lähden tallille hoitsuni luo. Kesäisin hankin kesätöitä tallilta, ja sekin laihduttaa. Tallityöt ovat myös suuri osa sitä liikunta, vaikka tallitöitä ei välttämättä lasketa liikunnaksi, niin silti ne kehittävät lihaksia. Kun putsaa esim karsinoita, ja heittää sen kaiken lannan ja pissaisen purun kottareihin, niin siinäkin voimistuu, ja jos kakkaa ja pissaa on kottareissa paljon, niin kottaritkin ovat aika painavia.

      • nimimerkki varattu

        Ratsastus on todella hyvä laji peruskestävyyden kohottamiseen. Laihdutuslajiksi en sitä mieltäisi, mutta kyllä se ihan liikuntaa on. Ratsastuksen eri lajeista riippuu, millä sykealueella liikutaan (maasto/koulu/esteratsastus ym). Voit ihan huvin vuoksi kokeilla sykemittaria ratsastuksen aikana ja tarkkaile sykettäsi, lopuksi voit tarkistaa esim. maksimisykkeesi ja kalorinkulutuksesi. Millä perusteella väität, että ratsastus ei ole liikuntaa? Mitä se sitten on?


      • Anonyymi

        Lmoa kaikki jotka eivät harrasta ratsastusta sanovat näin mutta se ei ole totta xd ratsastus on haastavampaa ku mitkään jätkä ja jalkapallo
        Ja se on vitun vaarallista
        Mietippä uudelleen idiootti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lmoa kaikki jotka eivät harrasta ratsastusta sanovat näin mutta se ei ole totta xd ratsastus on haastavampaa ku mitkään jätkä ja jalkapallo
        Ja se on vitun vaarallista
        Mietippä uudelleen idiootti

        Ratsastus on kyllä urheilua mutta ei silti kumpaakaan noista vaativampia.
        Ja on kokemusta kun oon ratsastanut koko ikäni mutta enään ei niin paljoa tule ratsastettua


      • Anonyymi
        nimimerkki varattu kirjoitti:

        Ratsastus on todella hyvä laji peruskestävyyden kohottamiseen. Laihdutuslajiksi en sitä mieltäisi, mutta kyllä se ihan liikuntaa on. Ratsastuksen eri lajeista riippuu, millä sykealueella liikutaan (maasto/koulu/esteratsastus ym). Voit ihan huvin vuoksi kokeilla sykemittaria ratsastuksen aikana ja tarkkaile sykettäsi, lopuksi voit tarkistaa esim. maksimisykkeesi ja kalorinkulutuksesi. Millä perusteella väität, että ratsastus ei ole liikuntaa? Mitä se sitten on?

        Tämä!!
        Mutta suurin osa on saanut sen kuvan ratsastuksesta pienenä että heitä vain talutetaan🙂


    • PMHL

      Jos ratsastus ei ole liikuntaa, niin miks se on luokiteltu "Urheilu ja kuntoilu" osioon? Itse olen ratsastanut jo yli 8 vuotta ja kyllä kunto on kasvanu ja kuntoa myös tarvitaan. Varsinkin kun ratsastaa yli 30 asteen helteessä. Myös tallitöissä tarvitsee kuntoa, kun työntää täysiä kottikärryjä.

    • lolleroheppailija

      Ratsastus on todellakin liikuntaa. Millä perusteella voitte väittää, ettei ole? Jos et ole kokeillut, et voi tietää.

      • Anonyymi

        Nii ja eu sekää ny hirveest oo jos jotai puomei käyntii ja ehk vhä ravii


    • ddiddi

      No aha ai ei oo liikuntaa;ooo todellaki on, ja jos ite ratsastat nii mitä sit oikee siel seläs teet jos et liiku tai "kuintoile":o

    • lolololololol

      lol läseborn! keroppa sit yks asia. miks mulle tulee hiki ratsastaessa? miks jalat/ kädet tulee kipeeks ku ratsastaa? noihin jos vastaat vähänkin uskottavasti ni, uskon sua. (eli en usko)

      • kilparatsastaja

        etenkin kouluratsastuksessa vaaditaan ratsastajalta vatsalihaksia. Kun lähdetään maastoradoille vaaditaan ratsastajalta ja hevoselta kestävyyttä ja kuntoa. esteratsastuksessa ei pärjää vaativimmissa luokissa ilman kovaa kuntoa. Varmasti aika moni ratsastaja käy lenkillä tai salilla treenaamassa kuntoa, ihan siksi, että voisi pärjätä ratsastuksessa entistä paremmin ja jaksaa paremmin. Olen itse ratsastanut 10 vuotta, ja jokakerta kun tulen kotiin tallilta, niin kyllä on sellanen olo että ei tee mitään muuta mieli, kuin lösähää matolle, ja rentoutua, koska olen niin väsynyt. aina kisojen jälkeen meinaa happi loppua, ja tuntuu, että kyl tässä kuntoa vaaditaan jos meinaa esteradoilla selässä pysyä! Varsinkin kun kisaa 120 luokkia. ja sama kouluratsastuksessa. Ei ne tallityötkään mitään lihottavia ole. kyllä niistäkin itsensä aika väsyneeksi saa.


      • lolleroheppailija

        Anteeksi, että korjaan, mutta yleensä jalkojen/käsien ei pitäisi tulla kipeiksi. ;o


      • Riippuu
        lolleroheppailija kirjoitti:

        Anteeksi, että korjaan, mutta yleensä jalkojen/käsien ei pitäisi tulla kipeiksi. ;o

        hevosesta ja oman kehon hallinnasta, tuleeko jalat/kädet kipeäksi. Joskus hevonen vain vaatii sen,että sitä ratsastetaan "voimalla",vaikka nimenomaan taitolajihan tämä on. Välillä hevonen voi olla niin kuuro pohkeelle,että pohjeapuja joutuu käyttämään usemmin/voimakkaammin. Välillä hevonen voi myös olla niin hätäinen,että puolipidätteitä täytyy tehdä hetkittäin voimakkaammin. Kyllä se on käsien,jalkojen ja muun kehon(vatsalihasten,lantion!) yhteispeliä tämä ratsastaminen,mikäli mielii saada hevosen liikkumaan oikein ja tasapainossa. Erityisen tärkeää on oma reaktiokyky ja kyky tunnistaa,millaisella tavalla mitäkin hevosta tulee ratsastetaa ja kyky tunnistaa kuinka hevonen koko ajan muuttuu ratsastuksen aikana ja osata sitten reakoida itse siihen oikein.


      • ..........LOL.......
        lolleroheppailija kirjoitti:

        Anteeksi, että korjaan, mutta yleensä jalkojen/käsien ei pitäisi tulla kipeiksi. ;o

        Jalkojen ja käsien kipeytyminen johtuu siitä että lihakset kehittyy, eli perjaatteessa on hyvä et ne tulee vähän kipeiks


      • vitun lollerot
        lolleroheppailija kirjoitti:

        Anteeksi, että korjaan, mutta yleensä jalkojen/käsien ei pitäisi tulla kipeiksi. ;o

        no totta helvetissä ne kipeytyy ku joudut tekeen töitä hevosen selässä jos haluut oppia, ethä sie muuten saa mitää aikaan jos et oikeasti yritä! herranjumala mitä paskaa tekstiä.... :D


      • .....
        lolleroheppailija kirjoitti:

        Anteeksi, että korjaan, mutta yleensä jalkojen/käsien ei pitäisi tulla kipeiksi. ;o

        Korjaan, ratsastuksen jälkeen jalkoihin ja käsiin tulee lihassärkyjä.


    • ++++++

      ridasin tnää tunni ja palo 986 kalorii että älä urputa :)

      • ratsastus ei ole urheilu

        kiinnosti niin vitusti.


      • Anonyymi

        Ravasit vai mitä vi*"ua.
        Oma isosisko vetää SM tason hevosilla 2 tuntia laukkaa ja hyppii 90cm esteitä ja muita rankimpia harjoituksia tekee ja siltä palaa 230 kl


    • tätiridaaja

      provo koko viesti. Ennenkin asiasta on keskusteltu.

    • horsearse

      aivan mahtavaa perse treeniä!!!! Mun ja mun kaverin perseet on mahti kunnossa kun harrastetaan ratsastusta!! kyllä on vatsakin parantunu!! ei ennää pullota! (: älkää vittu tulko valittamaa vaa menkää itte eka kunnon tunnille, vittu mie lyn vetoo et tulee hiki jos on kunnollinen opettaja! vitun kusipäät!!!

    • mr-röllipölli

      Ratsastus todellakin ON liikuntaa!Itse käyn ratsastamassa joka viikko 5 kertaa,olen ratsastanut 6v,joten tiedän varsin hyvin!Ratsastaessa käytät esim. pohje-,pakara-ja vatsalihaksia.Harjoitat samalla myös tasapainoa,refleksejä tms.Itse en äskeisiä ole keksinyt tai vain päästä pyöräyttänyt ja kirjoittanut ruudulle.
      Sitäpaitsi kouluterveydenhoitaja on sanonut minulle (sanoi sen minulle 18.2.2011),että ratsastus on erittäinkin kehittävä ja hyvä liikuntaharrastus!Ja kyllä kouluterveydenhoitaja nyt tietää mikä on liikuntaa ja mikä ei!

      • ratsastusko84

        ois upeeta harrastaa joskus ratsastusta 2899 eri lajia ja mm estekisoja ja koulukisoja ja kayda ratsastamassa eriksnasissa. ponihaassa. keskustallilla. ponihaassa. espoonkartanolla. ypajalla. keskustallilla. ypajalla. keskustallilla. ja kisata sm-tasolla. ja mm kayda ratsastamassa kytajalla. aulangolla. ja olla 3 kertaa mukana kisoissa


    • raaaatsastaja ((:

      Kuule v**** on liikuntaa! Aina kaikki luokkalaiseni sanoo että siellä selässä vain istutaan.Kyllähän niinkin voi tehdä mutta hevonen liiku todella huonosti eikä sinulle ole mitään hyötyä.Alkeistunneilla pikkukakarat melkein istuvat mutta ku alkaa tulla kokemuksia ja haluaa että hevonen menee hienosti peräänannossa ja haluaa tuloksia se on todellakin liikuntaa.Itselläni reidet ja joskus vatsalihaksetkin ovat todella kipeät.Kun antaa pohkeita lihakset kasvaa ja käsien pitää olla paikoilla koko ajan ja kevyessä istunnassa on vaikeaa olla vain ihan rauhassa ja löhöttää selässä tarvitaan myös hyvä taspaino yms. Ratsastus on loppujen lopuksi aika vaikeaa..Oletkohan itse edes kunnolla ratsastanut? Tekisi mieli heittää sinne selkään ja sanoa kaikki ohjeet jne. katsotaan sitten onko se helppoa ja ei-liikunnalista.Itse olen aivan hiessä ja selkä märkänä ratsastuksen jälkeen posket punaisina (:

    • liinatiii201

      Kyllä ratsastus on liikuntaa!!!!!!!!!!

    • Wilimma

      Mietis vähä urpo : kevennys, pohkeen antaminen, kantapäiden alhaallapitäminen, kevyt istunta ym.. ..ym...

    • olympialaji :D

      jännä olympialaji ku ei oo kuitenkaa liikuntaa.. hahhaa:D ja mites jos kattoo paljon kaloreita menee niin 1h kunnollisessa kouluratsastuksessa n. 400 :D
      esteratsastuksessa n.500 ja horsebicissä reilu 500 (liikuntatunti ilman hevosta). mut ei oo liikuntaa ei :DDDD

      • ON LIIKUNTAA

        Ratsastapa yks kunnon tunti ja tuu sanoo uudestaa et ei oo. Tai yksinkertaisesti jos se ei tunnu liikunnalta, niin silloin ei tee ite siellä hevosen selässä mitää muuta kuin leikkii perunasäkkiä!


    • näinpä se menee

      oma kuntonikin on kasvanut pelkästään ratsastamalla, ja koulussa liikunnannumeroni noussut kahdeksasta kymppiin... Kuntotestien tulokset nousseet huimasti, 3 vuotta sitten kun aloitin ratsastuksen, jaksoin tehdä vain 19 vatsalihasta, mutta nykyään menee helposti yli sata. Joten eiköhän ratsastus ole urheilua.

    • damdamdidam97

      sen vaan halusin kysyä että "ootko sä kenties menny käyntiä vai vaan vähän reippaampaa käyntiä, vai harrastatko sä tätä lajia ollenkaa ?"

    • kiikkuja

      miksiköhän lihakset siitä sitten kipeytyy, jos kyseessä ei ole urhilulaji? ja miksi on olympiassakin ollut ja on lajina ratsastus???
      mielipiteitä saa toki olla, mutta kun fyysinen (hyvä) kipu tulee kuvioon, on kyse lihaksista ja niillähän me liikumme..
      ja lisäksi ratsastus kuluttaa kaloreita. liikuntaa se on vaikka ei omat jalat 'töitä teekkään'

      • miiiiiiiii

        Kyllä jalat muuten tekee paljonkin töitä! :)


    • RidauksenPuolesta!

      Millainenkohan sohvaperuna mahdat olla jos on kerran pokkaa väittää ettei ratsastus ole liikuntaa!!??

      • Loveyly

        Olisi upeaa harrastaa ratsastusta ja 13.5 v ja sitten kisoja 5.5 v ja 8.5 v alkeiskursseja ja sitten vakivarusteina musta kypärä. Mustat saappaat ja sininen takki ja valkoset ratsastushousut ja 6 lapsen isänä vielä ja 4 lapsen setänä kuskina


    • 14veeridaaja

      Ratsastus on kyllä urheilua siinä missä jalkapallo, lätkä, telinevoimistelu yms.
      En ihan tajua miten mielestäsi ratsastus ei ole urheilua :D
      Koikeileppa itse ratsastaa tunti KUNNOLLA ;) tule sitten uudestaan tänne päästelemään suustasi tuollaisia naurettavuuksia :D

      • Anne053

        kyllä ratsastus urheilua on ja vielä lajina vaikeimmasta päästä.Olen ratsastanut joskus viisikin kertaa viikos ja viel valmennukset päälle,niin putosi 15 kg ja sai syödä mitä vain.ja lihakset voimistui,ei tullu enää niin helposti kipeeks.nyt sen huomaa,kun on ollut 5 vuoden tauko,et kunto on päässy repsahtamaan ja kiloja tullu lisää,joten en jaksanukaan ravailla ja laukkailla koko tuntii eli varovasti on aloitettava.ja jos ratsastaa vaan tunnin viikos ei siinä kunto kyl kasva,mut kovaa energiankulutusta se kuitenkin on,Ja se hyvä olo aina tunnin jälkeen,eikö se juuri urheilun ansioita ole?


    • hahhhah...

      Tää on tää yleinen harhaluulo, jota kuulee joka paikassa kun kertoo itse harrastavansa ratsastusta _liikuntalajina_. Itselläni on kunto parantunut huimasti näin 6 vuoden aikana. Ja kun ratsastushan on melkoista "välineurheilua". Toisilla hevosilla pitää tehdä enemmän töitä kun toisilla samaa tehtävää tehdessä. Ja mielestäni ratsastus on laji, jossa voi AINA kehittyä. Oli jossain lehdessäkin juttu juuri tästä aiheesta jossa sitten laitettiin jotain 5 normaalipainoista tätiä hevosen selkään sykemittareiden kanssa. Tuloksia verrattiin tennikseen ja koripalloon ! Oli hymy herkässä kun kehotin sitten näitä epäluuloisia ystäviä lukemaan kyseisen kirjoituksen. Ollaan me kuitenkin ylpeitä tästä lajista, saapahan muut ihmetellä mistä näinkin hyvä kunto on kehittynyt ilman sitä jatkuvaa kuntosalijyystämistä ;;)

    • <<<<<

      ois nastaa aikanaan harrastaa ratsastusta ja sitte pitää taukoa siitä 12 vuotta. Mutta Välillä Ukko Kävisi katsomassa Kytäjällä. messilässä ja teivossa paikkoja ja ruskeasuolla ja UKolla olisi sitten sininen takki ja mustat saappaat ja sitte hevosena mystical joka menisi Myöhemmin Kummityttö wilmalle IKaalisiiin ja aina ennen kisoja UKko pelaisi Jalkapalloa.Lätkää.futista

    • <<<<

      ois nastaa harrastaa ratsastusta ja sitten harrastepohjalta < sm-tasolla.mm-tasolla ja em-tasolla ja sitten pm tasolla ja pitää 12 vuotta taukoa ja sitten taas palata sm-tasolle

      • <<<

        ja sitten kisailla ja käydä ratsastuskoulut messilässä.luukissa ja vihdissä.Hollolassa.sekä Teivolla....janakkalassa ja ruskeasuolla stadissa jonne Ukko ajelisi mersun w123 korisella 280e malli


    • JAA EI VAA??

      TÄÄ ON JUST TÄTÄ! AINA TÄÄ SAMA JUTTU!! KAKKI JOKKA EI HARRASTA RATSASTUSTA NII VÄITTÄÄ ET SE EI OO LIIKUNTAA!!!! SE JUST TODELLAKI ON!!!!!!!!!! NO OKEI..EHKEI ALKEISKURSSI VIELÄ, MUT SIT JATKOKURSSIT YMS.. SIINÄ TULEE HIKI JA KAIKKEE.. LIHAKSET KASVAA YMS..

      • Hei!

        Niin mitähän syytä täällä on käydä kommentoimassa ratsastusta,jos ei ratsasta eikä aioikaaan ratsastaa,en mäkään mene sulkapalloharrastajien sivuille väittämään ettei ole liikuntaa ym.ärsyttää joo nää puheet


      • assi

        KYLLÄ ALKEISKURSSITKIN ON SIELLÄ HARJOITELLAAN JO KEVYTTÄRAVIA AINAKIN NIMUN RATSASTUSKOULUSSANI MARJO LAITTAA MEIDÄT MENEMÄÄN NOIN KYMMENEN MINUUTTIA KEVENNYSRAVIA JOTEN KYLLÄ SIINÄ HIKI TULEE JA TÄMÄ OLI JUURI NIILLÄ ALKEISKERROILLA.


    • miumau94

      Olet varmaan vaan joku pikkutyttö/poika jonka vanhemmat sanovat noin, koska haluaisit harrastaa sitä ja olet ratsastajille kateellinen? Ratsastus kehittää selkä, pohje, reisi ja pakaralihaksia. Myös tallilla tehtävät työt vahvistavat käsi, vatsa, selkä ja pohjelihaksia. Isoa hevosta taluttaessa hauislihakset vahvistuvat, jos hevonen ei meinaa pysyä paikoillaan. Myös pikkuponien kanssa voi olla vaikeaa, usko pois. Ratsastus & talleilu on liikuntaa kaikin muodoin, jos tulet vastaan sanomaan niin ole hyvä ja hyppää hevosen selkään, siinäs näät. Oletko koskaan tavannut huonokuntoista huippuratsastajaa? Et.

      • miumau94

        Tarkoitan sitä paikallaan pysymisellä, että hevonen olisi valmis menemään minne haluaa.


    • Neitokainennnn

      Eräs Kärpissä pelaava heppu (en tosin tiedä, että pelaako enää) kävi ratsastamassa tunnin entisellä vakitallillani ja mikäs olikaan herran kommentti tunnin jälkeen? "Tuntuu paljon rakemmalta kuin lätkäreenit" In your face ; )

    • mieehh

      lisäksi kun istuu hevosen selässä "ryhdissä" ovat vatsalihakset koetuksella..olen sen itse kokenut kun on nyt pari kertaa mennyt istunta harjoituksia niin vatsaöihakset olivat tulessa tunnin jälkeen.

    • neitiveksi

      Olen samaa mieltä kuin kaikki joidenka mielestä ratsastus on liikuntaa

    • Kaikkitietävä (C:

      Se on tehnyt tän jutun tänne vaan ihan piruuttaan... Jos ette vielä tajunnu (C:

      Ja ratsastus todellakin on liikuntaa!

    • hohhoh!

      Jos ratsastus ei ole urheilua, niin miten kaikki ratsastajat ovat niin timmissä kunnossa? Tulee hyvä peppu, vatsalihakset, reidet, pohkeet. Niiin että millä tavalla ratsastus ei ole urheilua? ;)
      perusteluja pyydän ! ja kokeilaa lapset, kokeilkaa niin näette että se on muutakin kuin istumista !

    • hieman perehtynyt

      Puskaratsastuskin on jo erittäin tärkeää ryhdin kannalta. Kun mukautuu hevosen keinuvaan liikkeeseen kaikki "pikkulihakset" alkavat liikkua ja niin saada voimaa itseensä. Pikkulihakset selkärangan vieressä aktivoituvat ja näin ollen jo parantavat ryhtiä. Miksi muuten olisi ratsastusterapiaakaan?
      Se myös rentouttaa jäykkiä lihaksia jotka saa jopa ainoastaan hevosella mm. kehitysvammaisten ja muiden liikuntarajoitteisten jäsenet vetreiksi.

      Kunnon ratsastus tekee toki tätä samaa, mutta aktivoi myös isompia lihaksia (koko kropan lihaksia) ja kestävyyttä. Jokainen lihas joutuu työskentelemään jossakin määrin ratsastaessa ja tallitöissä. Varsinkin vatsan, selän, pohkeet, pakarat, lantion, niskan, hartija, käden lihakset... Jos se ei muuta tee niin aikanin pitää lihaskunnon huippukunnossa! :)

    • XXL85

      Kyllä todellakin on liikuntaa! rohkenisin väittää, että oma kunto ei kyl riittäis edes, ei sillä, että pääsisin edes hepan selkään, kateellisena tyydyn vain katselemaan.

    • lllllm

      sepä on hienoo.kiva tietää.et oo siis tainnu ees hepan seläs käyvä.oot ainaki katkera jostai syystä ratsastajia kohtaa??:DDja se on kiva nähä et sulla on meleko tylsää ja kannattas tosiaan hankkia elämä!

    • (c) me

      Näin sanoo semmoset jotka ei oo ikinä kokeillu, kluput ja muut köyhät joilla ei oo omaa elämää. Monien mielikuvat muuttuu aika äkkiä kun ite pomppii siellä selässä, ei enää kukaan sen jälkeen väitä että siellä vain istutaan;)

      Ite voin ihan 9 vuotta ratsastusta ja hevosia harrastaneena, että se kun yrität saaha jästipäiselle 600kg suomenhevospullalle vaikkapa opetettua vastalaukkoja tms, nii siinä kyllä tuntee että on liikuntaa, vieläpä raskaampaa kuin monet muut lajit:D

    • hyväkuntoinenridaaja

      Lähdeppäs ite kuule jollekkin parinkin tunnin maastolenkil ni huomaat varmaan että jos et oo taitava ratsastaja niin seuraavana aamuna onkin vähän ilkeä nousta sängystä ;)))

    • Apx-712

      Olisi upeaa harrastaa 250 lajia ja mm ratsastusta. Salibandya. Jalkapalloa. Jääkiekkoa. Koripalloa. Ja ratsastusta. Sitten vielä 6 lapsen isänä ja 7 lapsen setänä ja 8 lapsen kummisetänä( ukko pitäisi ratsastustallia(

      • Ifk 4 ever

        Ja sitten ukko kävisi 5 ratsastuskilpailussa katsojana ja 7.5 v ajan itse kilpailemassa( ifk-kypärä päässä( hevosena night train


    • oisfouhgwwww

      Älkäänyt hyvänenaika tähän mitään vastailko. Joku erittäin fiksu tyyppi on kirjoittanut tänne omilla järkevillä aivoillaan oivaltaen erittäin viisaan kommentin varmasti siksi, että tähän tulisi kaikki huuteleen että kyllä on.

      Halusi varmasti tahallaan aiheuttaa ärsytystä ja meteliä tällä asialla! Jättäkää nämä läsebornit omaan arvoonsa!

      Haiskahtaa hieman pelihullulta sohvaperunalta....

    • ridaajagirl00111

      Tääläki taas joku, joka väittää että ridaus ei ole liikuntaa.... TÄYTTÄ P*SKAA SANON MINÄ!!! Ratsastuksessa kunto nousee, ja syke... Niin mielestäni se luokitellaan kyllä liikunnaksi.. Nimim. melkein 6v ratsastanut tyttö

    • heppatyttö

      Ratsastus on liikuntaa ja jos lihakset on kipeät ratsastamisen jälkeen, niin sehän kertoo siitä että palaudut lihasrasituksesta ja lihakset kehittyvät :) Lihaskehityksen jälkeen ratsastamisen kautta myös kestävyys kohoaa, mikä ei yleensä kovin parane jos pelkkää kuntosalia harrastat =)

    • mmmmmmmmmmmmmmmmmnn

      HAH ON JOLLAKI ELÄMÄ!!NAURAN SULLE KIPPURASA!AIKA LAPSELLISTA=DDDDDDDDHANKIPPA VAIKKAS JTN TEKEMISTÄ?

    • ...

      Ratsastus on todellakin hyvää liikuntaa!! Hiki ihan tulee ratsastaessa.

      • teppo tulppu

        vähä oot kyllä paskassa kunnossa jos siitä tulee hiki, vai panetko sä nii kovaa sitä hevosta?


    • NAURAN TEILLE

      On se kyllä huvittavaa kun ihmiset jaksaa tällaisen provon aiheeseen käydä kommentoimassa vielä neljän kuukaudenkin jälkeenkin.... Nauran teille. Keksikääpäs vaikka jotain kehittävää tekemistä tän sijaan. : D

    • ratsastaja1234

      mitenköhän mulla on sit luokan parhaat reisilihakset...?

    • NO VARMANA ON

      Pakko sanoo mut ihan naurettavaa et voit ees sanoo tolleen. Et ees pääsis hevosen selkään.

    • tukkimies

      siis sehän on eläimiin sekaantumista, ratsastajat on yleensä nii rumia ettei saa pesää/kullii, siks pitää käyttää hevosta korvikkeena, HYI!!! teidät pitäis pidättää!!

    • Noloa!

      Aika noloo tukkimies ja teppo tulppu ku tajuutte ettei mistään sellasesta kyse ole! Hankkikaa hoitoo jos ei mitään muuta päässä pyöri ku tollaset ajatukset!

      • make ja viljami

        hanki sä hoitoo ku harrastat noin pervoa lajia :D


      • Noloa!
        make ja viljami kirjoitti:

        hanki sä hoitoo ku harrastat noin pervoa lajia :D

        Kertokaas mullekki mistä ootte saanu käsityksen et ratsastus olis pervoa?


    • S&P

      Kuntotesteissä tytöllä joka ratsastaa ja tekee tallitöitä parhaat jalkavoimat... Ei ollu pojilla mitään mahiksia! Kyllä ratsastus ON liikuntaa! Ja jos kävisit tallilla niin vähintään 56% tytöistä olis kauniita!!!!! Jos ei usko Kokeilkoon itse!

    • assi

      Joo eli kaikille ihmisille jotka on vähänki tätä tekstiä lukenu huomaa et kaikki on samaa mieltä:DRatsastus on liikuntaa minunin mielestäni..

    • heppaostos

      ratsastus on sekä harrastus että liikuntaa

    • <<<<

      must ois ainaki kiva harrastaa kautta kokeilla joskus ratsastusta < ja harrastaa sitä jopa kilpatasollakin tai harrastemielessä....hevosina irlanninpuoliverinen. lämminverinen. suomen hevonen. oldenburgilainen

    • Päivämäärä :)

      Joo ratsastus on liikuntaa, mutta eiköhän asia oo tullu jo selväks? Ja kattokaapas, millon toi on laitettu tänne... Eli aika kauan sikaa sitten, joten kommentointia ei tavallaan enää tarvita, vaikka ittekkin oon täysin samaa mieltä. ja se, joka sen tänne lähetti, tuskin enää kattelee tätä keskusteluu, joten turha tätä on enää jatkaa. :)

    • assi

      Mä en osaa kattoo keskustelujenn päivämäärää:(

    • ridaus on liikuntaa!

      tämä on tällainen tavanomainen harhaluulo niiltä,jotka eivät ole edes itse kokeilleet..ymmärtäähän sen kun ei edes kokemusta;) Mutta eiköhän asia jo saatu selväks 2 vuotta sitten laitettu...xD

    • heipsulikekkulii

      mua ärsyttää sairaasti kun jotkut luokkalaiset puhu "eihän ratsastus oo mitään liikustaa ku siellä vaan istutaan selässä." menin sanoo suoraan että jos vaan istuu selässä ja vetelee ohjista niin ei kyllä mikään huippuratsastaja oo. esimerkiks kun koko tunnin keventää reippaassa tahdissa niin kyllähän siinä hiki tullee :)

    • ...kyllästynyt
    • onse(;

      Onse nimittäi ku alotin ratsastuksen nii pohje lihakset on aikas mukavan isot(; ja paino pudonnu(: sekä lannan ottaminen karsinasta ja kottareitten vieminen lantalaan on aiheuttanut myös tulosta, haba on isontunut :D Mielipiteeni siis on se; ratsastuson ehottomasti liikuntaa. tätä asiaa on vatvottu jo mukavasti joten lopettasko ne ratsastuksesta tietämättömät sen urputtamisen kiitustajee(;

    • <<<

      ois upeeta harrastaa ratsastusta < keskustallilla.ponihaassa.kytäjällä.eriksnäsissä.ponihaassa.tuomarinkartanossa.keskustallilla.ponihaaassa.kytäjällä. Kartanon ratsastajissa ja helsingin ratsastajissa < kouluratsastusta. kenttäkisoja ja esteitä ja myös ruotsissa

    • rider95

      RATSASTUS TODELLAKIN ON LIIKUNTAA!!!

    • Itse olin niin hyvässä kunnossa, kun ratsastin aktiivisesti. Myöskään mikään paikka ei krempannut tai lihasjumeja ei ollut, kun hevosen selässä on pakko rentouttaa itsensä.

      Joskus terveystiedon opettaja väitti, että ratsastus kuluttaa yhtä paljon kuin golf :D Omasta mielestäni se on juoksun tasoista. Pitäisi ottaa sykemittari joskus mukaan...

    • SANOO SE JOKA EI EES TIIÄ MIKÄ ON LIIKUNTA!!!!!!!!!!!

    • jeppisssss

      Hehheheh..onkos kukaan koittanut sykemittaria?? Mun kaveripa kokeili kerran estevalmennuksessa ja kerran koulutunnilla...aikamoiset kalorit palaa kulkaa..et ei voi väittää ettei liikuntaa olis ;)

    • Jokunen

      Kotieläinpuiston talutusratsastus EI ole liikuntaa, mutta ratsastus on!
      Se on laji jossa täytyy hallita oma keho. Laji joka on kaikkea muuta kuin EI URHEILUA! Sitä paitsi ratsastus on liikuntalajeista ehkä kaikkein vaativin! Tai siis tarkoitan että se tarvitsee lujaa luonnetta. Kuinka moni jalkapalloilija joutuu juoksemaan -20C pakkasessa? Kuinka moni tanssija joutuu likaamaan kätensä? Kuinka moni uimari joutuu hikoilemaan kuumalla kentällä? Kuinka moni koripalloilija joutuu uittamaan kätensä jää kylmään veteen pestessään tavaroita (kuolaimet :D)? Voisin veikata ettei kukaan! Ja sitäpaitsi vain ratsastaja tietää miltä tuntuu kuin saa 600kg eläimen kulkemaan allansa lähes ajatuksen voimalla. Ja vain ratsastaja voi tietää miltä tuntuu hypätä itseään korkeampi este ja tuntea lentävänsä!

      • jonnet täältä.

        no mitä siinä iniset ?!?!?! ei lähellekkkää kaikki hevoset paina 600kg .....ja eihä se vesi oo välttämättä JÄÄÄÄKYLMÄÄ ... ja joutuuha jalkapalloilijatki esim. olee kuumalla kentällä ? --.- ja saattaaha joku tanssijaki joutuu käymää kylmässä suihkussa jos ei tuu lämmintä vettä ? ni mitä iniset ?!?!???!! -.-.--.-- ottaisit asioista selvää. ja kyllähä kaikki OIKEET urheilijat urheilee kuumalla JA kylmällä säällä ni älä jjaksa jauhaa paskaa.. ...... -.- huoh.


      • haloo jonnet
        jonnet täältä. kirjoitti:

        no mitä siinä iniset ?!?!?! ei lähellekkkää kaikki hevoset paina 600kg .....ja eihä se vesi oo välttämättä JÄÄÄÄKYLMÄÄ ... ja joutuuha jalkapalloilijatki esim. olee kuumalla kentällä ? --.- ja saattaaha joku tanssijaki joutuu käymää kylmässä suihkussa jos ei tuu lämmintä vettä ? ni mitä iniset ?!?!???!! -.-.--.-- ottaisit asioista selvää. ja kyllähä kaikki OIKEET urheilijat urheilee kuumalla JA kylmällä säällä ni älä jjaksa jauhaa paskaa.. ...... -.- huoh.

        Kyllä huomaa että jonnet asialla. NAUROIN :DD ... Lähes kaikki hevoset painavat sen 600kg. "ottaisit asioista selvää"


    • Anonyymi

      Heheh! Et varmaan oo ikinä koittanu?

    • <<<<

      OLISI UPEETA HARRASTAA RATSASTUSTA SIINÄ SIVUSSA JA KÄYDÄ KESKUSTALLILLA.PONIHAASSA.HUSÖSSÄ.TALOSAARESSA.ESPOON KARTANOSSA.TUOMARINKYLÄSSÄ.KESKUSTALLILLA. TAMPEREEN RATSASTUSKOULUSSA.ALAVUDELLA. AULANGOLLA. HARVIALASSA. KESKUSTALLILLA JA SITTEN HARRASTAA RATSASTUSTA KISATA ITSEKKIN < 83 MESTARUUTTA JA 7 ESTERATSASTUKSEN SM KULTAA JA KENTTÄKISOISSA UKKO KISAISI MM RUOTSISSA JA SAKSASSA JA EM-KISOISSA SVEITSISSÄ JA SITTEN UKKO KUSKAISI LAPSIAAN RATSASTAMAAN

    • RATSASTAJA99

      KENEN MIELESTÄ RATSASTUS EI OO LIIKUNTAA! KYLLÄ SE O !
      se on liikuntaa siinä tarttee vatsa lihaksia jalka lihaksia (myös venyvyyttä) joskus käsilihaksia sormilihaksia jos pitää harjasta kiinni.kuntoa ja kestävyyttä. ÄLÄ TUU SANOO ETTÄ RATSASTUS EI OO LIIKUNTAA ENNEKÖ OOT ITTE KOKLANNU!

    • angryrider

      ratsastus todellakin ON liikuntaa!!! oon ratsastanut 7v ja on oma poni jolla kisaan metrii että kyllä siin lihaksii tarvii ja kunto pysyy korkeella alkakaa itse ratsastaa ennenkun tuutte tänne väittelee... -.-

    • kyllästynyt99
    • Lottis111

      Tiedän et tää keskustelu on vanha, mutta ratsastus on liikuntaa. Miks ratsastus on OLYMPIALAJI, jos se ei oo liikuntaa? No tyhmät ei ymmärrä. =)

    • ok

      se on kylläv todella kovaa liikuntaa vaikka itse en ratsastakkaan. olen enemmän ravipuolella.

    • äippäääh

      Meikä sai sixpackin takasi lastenteon jälkeen PELKÄSTÄÄN ratsastamalla. Eikä mitään pitkillä ohjilla lössyttelyä ja metässä kävelyä vaan siis ihan kunnolla ratsastamalla. Välillä hypätään, välillä kuntiollaan maastossa, välillä käydään uimassa. Ja aina väh 3 askellajia käytössä. Kyllä siinä hiki tullooo!!!

    • meeeriful

      joo hei mitä te ihmiset jaksatte siitä välittää ku yks on v*tun idiootti? kyl siinä paljon tarviit et meet vääntää jtn he A koulua 25 astetta lämmintä tai meet hyppii hevoses kans samassa lämpötilassa 120cm esteitä, tunti menee pilalle ja laitat uunin päälle. tää uuni päälle kohta on se haastavin

      ja kyllä oon tätä mieltä hevosharrastuksesta ja oon sitä 7 vuotta harrastanu ja se on edelleen rakas harrastus, älkää kiitos valittako mun uunipäälle jutuista

    • Kasiro

      Tuon kommentin olen kuullut ennenkin ja vastaan aina samalla tavalla: Tule meille ratsastaan, minä pidän helpon tunnin, sellaisen jonka minä menen ilman jalustimia tai ilman satulaa. Jos seuraavana päivänä voit hyvällä omallatunnolla sanoa ettei mikään paikka ole kipeä niin maksan kuukauden palkkani sinulle. Kolme yrittäjää kävi ja kuusi ei edes yrittänyt. Ei ole vielä tarvinnut maksaa vaikka kaksi yrittäjää oli SM- tason urheilijoita.

    • Mäinevaan

      Riippu miten sen teet, jos vaa hengailet siellä ei tietenkään ole.Mutta tuuppa ratsastaa mun kaa lämppäreitä niin mielipitees vaihtuu.Ja yrittä nousta penkistä puolen tunnin ajan ylös alas ja kerro sit onko ratsastus urheilua:)

    • jonner123

      ratsastus ei vittu sentää ole urheilua. terveisin 11.vuotiaat hepppppahöperönjen vihaajat.

      • 321rennoj

        ^xd tiiiän ketä oot...(;; ja kyl te oikeesti tykkäätte ratsastuksesta, ainaki vähä(;;;


      • jonner123
        321rennoj kirjoitti:

        ^xd tiiiän ketä oot...(;; ja kyl te oikeesti tykkäätte ratsastuksesta, ainaki vähä(;;;

        ratsastus on tarkotettttu vaa kuivaharjottteluuuun & semmoiseen mielihyvään. etttä ei se ole liikuntaa.


      • 321rennoj
        jonner123 kirjoitti:

        ratsastus on tarkotettttu vaa kuivaharjottteluuuun & semmoiseen mielihyvään. etttä ei se ole liikuntaa.

        aaaaok. :D i know what you mean...(; mutta luulen ettää se mitä kommentillasi tarkoitat, on liikuntaa...tutkitusti(:


      • jonner123
        321rennoj kirjoitti:

        aaaaok. :D i know what you mean...(; mutta luulen ettää se mitä kommentillasi tarkoitat, on liikuntaa...tutkitusti(:

        juuju. & voin tässssä sanoa että seksi on parasta hyötyliikuntaa. eikä ratsastus liiku siihen millään tavalla !! ja tutki itees (:((:((:(:(;;((((((;; pus. joo heposia.


    • ddaaaa

      vitun pellet

    • _pullapolle_

      on se. :)

    • hirmukuntoilija

      tuuppa kattoo minkälaiset reisi- , vatsa- ja pohjelihakset mul on ja sano sitte. ratsastus on parasta ja hauskinta liikuntaa ! ;DD

    • RatsastusOnLiikuntaa

      älä puhu paskaa!!! Ratsastus on todellaki liikuntaa! ite et oo varmaa ees koskaa nähny hevosta. Koittaisit veetää vitun moisen hikitreenin niii sanoppa sitte uuudellee!!! Ja terkkariki sano että mulle tänä vuonna että ratsastus on hyvä liikuntaharrastus ja se parantaa ryhtiä. Tasapainoki parantuu siinä huimasti!
      Että prkl ääliö, älä tuu kirjottelee tänne tollasii ku et edes tiedä mitä ratsastus on!

    • hihii6

      miksi siinä sitten hikoaa, hengästyy ja lihakset rasittuu?? HUOM olen liikunnallinen eli syy ei ole huono kunto....-.-

    • cecilia999

      miksi siinä sitten hikoaa, hengästyy ja lihakset tulee kipeiksi?? syy ei ole huoo kunto, käyn lenkillä usein, harrastan koripalloa ja olen liikunnallinen...-.- aloittelijalle ratsastus ei ole liikuntaa mutta hyvä, säännöllinen ja tavoitteellinen ratsastus on liikuntaa:)

    • !!!

      joku on väitäny pianon soitoa liikunaks koska sormet joutuu töihin et on ratsastus tosi hyvää likuuntaa veratuna pianonsoitoon.

    • No hei

      Kuule,
      sun on aiika vitun turhaa tulla väittään tänne.
      Ratsasta ja tee tallitöitä vuosi ja tuu uudestaan urputtaa.

      • Number One

        Et tiiä miltä tuntuu saada lähemmäs 700kg valtava omantahtoinen eläin liikkumaan melkein ajatuksen voimalla.
        Tai miltä tuntuu päästellä menemään niin lujaa kun lähtee, tai hypätä yli itsensä korkuinen este ja tuntea luottamus sinun ja hevosen välillä.
        Mieti.
        Et tiedä miltä tuntuu iskeytyä jäiseen maahan 40km/h vauhdista ja tulla hevosen runnomaksi.
        Juu, muuten vaan reisi- pohje- vatsa- ja käsilihakset kehittyvät omia aikojaan.
        Sama kuin odottaisit maailmanloppua viidensekunnin kuluessa.


    • alottaja tyhmä!

      joo ***** tollasta on ees turha väittää...

      jos menisit ite hevosen selkää ees tunniks ja sun pitäs tehä kaikkee mitä tunnilla ny yleensä tehää ni kyl ois vatsalihakset, pihkeet ja reidet niiiin kipeenä sen jälkee ja ku hyppäisit sellasii yli 100cm esteitä ni olis kuule hiki ku saisit vähänki hankalamman hevosen ja muutenki...

      toisaalta jos ei oo taitoo pysyy viittä minuuttii pidempää hevosen selässä ni ei siinä sitte tuu urheiltua muuta kun maasta aina ylös noustua ;)))

    • Sartsujees

      Jos sanot et ratsastuksessa ei liikuta nii se on kyl periaattees totta. Kosk jos ihmine ei tee liiku ni ei liiku myöskää kiltti hevonen. Et pakkoha siel o liikkuu. ;)

    • rider-since-99

      Sä seilaat nyt ihan jossai hevonkuuses. Must tuntuu et sä et ole ikinä ratsastanu kunnolla, jos kehtaat väittää jotain tommosta.
      Itse olen aloittanu ratsastuksen ku olin 6 vuotias, ja nyt niitä ratsastusvuosia on kertynyt 13 vuotta. Olen aika varma että olen saannut tämän peruskunnon ja lihaksikkaan kropan siitä että olen 13 vuotta ratsastanut kerran tai kaksi tai kolme tuntia joka ainoa viikko. Enkä ole koskaan ollut ylipainoinen, koska olen niin pienestä aloittanut kuntoilemisen hevosen selässä, jos niin voi sanoa. Ja onse outoa ku hiki valuu joka tunnin jälkee vaikka se sun mielestä ei ole kuntoilua, ja hiki valuu vaikka mulla on hyvä kunto :D nauran sun väitteelle.
      Ja tarviihan siinä jotain olla ett jaksaa istua ryhdissä, katse eteenpäin, mutta rennosti siellä selässä.

    • AronLower

      Ratsastus kehittää vatsalihaksia, fyysistä voimaa, pohkeita, tasapainoa ja istuntaluita. Se on samalla ihmisen ja eläimen välistä kommunikointia. Ratsastus on ehdottomasti liikuntaa ja kohentaa kuntoa. Se, joka ei ole ratsastanut monien vuosien kokemuksella, ei taatusti tiedä ratsastamisen tehokkuutta!

    • lol!

      Oot saatanan paska jos sun mielestä ratsastus ei oo liikuntaa!!

    • humpsi

      kuulkaas ootteko ikinä nähny ketään läskiä olympia ratsastajaa? Ette! Ratsastus todella on urheilua. Itse harrastan kilpauintia ja ratsastusta. Yhden tunnin uinti vastaa yhden tunnin ratsastusta. Molemmat treenit yhtä tiukkoja. Repikäääs siitä!

    • hevospoika1
    • dalamm

      Jos ratsastus kerran ei ole liikuntaa, mistä johtuu siitä ajoittain aiheutuva lihaskipu? :DD

      Kätevää tosiaan, ehkäpä ne lihakset sitten siinä kehittyvät mitään tekemättä!

      Kokeileppa itse joskus ratsastaa, huomaat pian olevasi pahasti väärässä....

    • Vaieimukaliikuntaa?

      Ainakin vatsalihakset siinä saa harjotusta :D Siitä tais kai muuten johtuakki et meidän koulun kuntotestissä kaikki ne tytöt jotka käy säännöllisesti ratsastamassa sai vatsalihasten teos parhaat tulokset (;(;(;

      Tolla otsikol saa muute iha keskustelun aikaseks

    • SnowW-

      Ratsastus ei ole liikuntaa? Jo se, että pysyt edes hevosen selässä, vaatii monien lihasten yhteistyötä. Puhumattakaan sitten tavoitteellisesta ratsastuksesta este-, koulu- tai kenttäratsastuksen parissa. Kevyessä istunnassa kun painat pitkin maastorataa tai menet rataesteitä, siinä on kunto kovilla. Myöskin perse hiessä saa istua kunnon ravissa, kun hevonen oikeasti työskentelee selän läpi.

      Loppuun voisin linkittää vielä kuvan, josta näkee että kuinka helppoo ja ei-liikunnallista se ratsastus onkaan. Tehkää perässä, epäilijät.

      http://www.fotomedia.fi/pic.php?id=353669

    • sitä vaan

      Niin että kuinkas monta lihavaa, vakituisesti ratsastavaa henkilöä tiedätte? Itselläni on laaja suhdeverkosto hevosalalla ja kaikki oikein solakassa kunnossa joten miettikää ennen kuin laitatte mitään älytöntä tänne ;)

    • I love riding
      • loveriding

        No nyt puhut asiaa!!


    • hullu.poni

      Ajatelkaapa nyt sitä, että Olympialaisissa on vain urheilulajeja. Vai onko siellä muka joku laji joka ei oo urheilua? Niin, ja ratsastus on Olympialaji. Joten se on liikuntaa!

    • mikä riivaa?

      VITTU MIKÄ TEITÄ VAIVAA? siis kun joku laittaa tänne jonkun tälläsen aiheen se on hetkessä tupaten täynnä toisin kun muut järkevät aiheet. Turha yrittää kääntää tyypin päätä joka on päättäny jo olla sitä mieltä että ratsastus ei oo liikuntaa? Viisaampaa tekemistäki olis ku yrittää saada tollasen pää käännettyä menkää hyvät ihmiset vaikka tallille urheilemaan! Liikkukaa älkääkä istuko koneella jos ei oo pakko! (itse olen junassa joten ei onnistu joten siitä älkää valittako mutta ratsastusleirille matka) HANKKIKAA ELÄMÄ tulkaa tänne vasta kun ei oo muuta tekemistä tai tarvii mielipiteitä johonki asiaan.

    • <<<

      OIS UPEETA HARRASTAA RATSASTUSTA < KENTTÄ. KOULU JA ESTEKISOJA JA SIT VOITTAA 29 MESTARUUTTA < KUUDELLA HEVOSELLA JA 3 KOULUHEVOSELLA < WALHALLA.OFELIA JA UNION FLAME

    • <<<<

      OIS UPEETA HARRASTAA RATSASTUSTA < 29 MESTARUUTTA < 20 KENTTÄ JA 9 KOULURATSASTUKSEN SUOMEN MESTARUUTTA. 17 POHJOISMAIDEN MESTARUUTTA < JA 5 KERTAA HELSINKI MASTERS < KOULURATSASTUS 5 KERTAA < LEHTO UNION FLAME < HELSINGIN RATSASTAJAT

    • <<<

      OIS UPEETA HARRASTAA RATSASTUSTA JA SIT KISATA VAIKKAPA ESTE JA KOULUKISOJA

    • Anteeksi, on se!!

      Kyllä ratsastus on liikuntaa ja myöskin urheilua!
      Miksi se sitten täälläkin on keskustelupalstoissa osassa urheilu ja kuntoilu?!!'
      Että sinä Läseborn viel kehtaatkin sanoo noin! Siinä on paljonkin liikuntaa, ainakin minun mielestä ja kokemusta on kyllä!
      Siinä joutuu pysymään kauvan "seisomassa" jalustimilla ja monta muuta asiaa..
      Pitää pystyä keventämään, ja tekemään kaikkea. Läsebornin on turha väittää että se ei olisi liikuntaa!!!!! -_-

    • Ratsastanut

      Et oo tainnu ikinä kokeilla :DD Kyllä siinä kummasti vaa lihakset kipeytyy.... :) Kokeilepa joskus (y)

    • Urheilu=hiki

      Ratsastus ei tosiaankaan ole liikuntaa! Miettikää nyt hieman siinä istutaan hajareisin takapuoli alhaalla. Hevonen siinä tekee kaiken työn. Miksi aikoinaan ratsastaminen olisi ollut yleisin liikkumismuoto, jos se on urheilua?
      Ratsastus on tyttöjen ja naisten hemmottelu ja juuri NYT oleva buumi.

    • urheilua todellakin

      Kyllä ratsastus on urheilua tosin aika usein ratsastajat vain höntsää ja hevonen kulkee kaikki askellajit, mutta ihan väärinpäin. Aika moni sanoo, että osaa ratsastaa kun osaa mennä käyntiä,harjoitusravia, kevyttäravia ja laukkaa, ei se ihan niin kuitenkaan mene. Kun oikeasti teet töitä ja saat myös hevosen liikkumaan niin siinä on lihakset kovilla. Ratsastus lähtee istunnasta. Jos istut selässä kuin perunasäkki et voi vaikuttaa hevosen liikkeisiin. Ratsastus on yhtä temponvaihtelua ja liikkeen ylläpitämistä, liikkeen lyhentämistä ja pidentämistä. Et todellakaan vain ja ainoastaan istu hevosen selässä. Molemmat tekee töitä sillon, kun oikeasti ratsastetaan.

    • Ridauss

      Vituttaa,kun ennenkin tästä on puhuttu!Miks tää ois sitten "Urheilu ja Kuntoilu" osiossa,jos ei olisi?Mäkin oon laihtunu tosi paljon,enkä oo enää se koulun "läskein" tyttö vaan vittu oon jtn 160cm ja painan 49.Että on tässä tullu harrastettua ratsastusta mont vuotta.Joten kannattaako tulla tänne sanomaan,että se ei oo?
      Koska me RATSASTAJAT tiedetään,mutta tuollaset tyhjäpäät ei,jokka tulee silleen rääkyy tänne että "se ei oo liikuntaa" "te vaa istutte selässä" "se ei oo harrastus"
      "se on helppoa"
      Te,jotka väitätte että ei oo nii kattokaapa tämä linkki:http://www.youtube.com/watch?v=5tZpBKvd674

      Kiitos!

      T: 11v tyttö!

    • <<<

      ois kiva ratsastaa < eri talleilla ja kisata itse ja sit harrastaa este.kenttä.koulukisoja

      • ratsastaja20v

        Tästä ratsastuksen *läskeilystä* voin sanoa että ratsastajat EIVÄT ole läskejä itsekkin olen ratsastanut 13vuotta ja en ole IKINÄ harrastanut mitöän muuta ja olen silti solakampi kuin useat esim luistelijat! :) mikään talutusratsastus ei vaadi kylläkään paljos kuntoa mutta oikea ratsastus on 10 kertaa rankempaa ja sitä voi verrata yleisurheiluun!


    • talli2

      Olet varmaan ollutkin vain talutettavana? Se vaatii taluttajilta myös kuntoa miltäs sinusta tuntuisi juosta 10 kertaa suuremman eläimen vieressä 45 minuuttia? Entäs esteet kun hyppäät joudut n. Yhdessä sekunnissa tekemään tämän kaiken 1. Antamaan pohkeita (tarvittaessa raippaa). 2. Puolipidätteen (saat käsiisi voimaa) 3. Kevyt istunta (nouset seisomaan niin sanotusti) ja 4. Työntämään kätesi ilmassa hevosen kaulalle. Jos ratsastuksessa ei mielestäsi tule hiki kuinka tämä on mahdollista, että voin ratsastaa 10 asteen pakkasessa ja kun lopetan selkäni ja pääni on hikeä täynnä. Ratsastus auttaa myös ryhdin suoristamisessa ja laihduttaa paljon olen nyt 6. Luokalla melkein saman painoinen kuin 4. Luokalla! Tunnen myös yhden 16.v tytön joka olisi saanut diabeteksen jos ei olisi aloittanut ratsastusta! Ja minä ja kaverini harjasimme vain n.7 metriä talli käytävää ja sen jälkeen kädet olivit puutuneet. Entä karsinoiden siivoaminen? Miltä sinusta tuntuisi tunnin ajan kun lastaat monta kiloa painavia lanta kasoja ja työnnät kottikärryt lantalaan.

    • niin on

      Ratsastus on p*skaa.

    • Meetvursti
    • joopajooniinii

      Itse omistan hevosen ja oon sitä mieltä että se ei ole urheilua. SE on harrastus !!!
      Kyllä jos siitä lähetään ni jääkaappiin meno on harrastus.. siinä pitää pomppia et näkee mitä on ylhäällä. Ja suu liikkuu kun napostelee. Sit ku joudut hyppii niiden tippunuiden tavaroiden päälle..
      Moi olen Martta jA urheilen ratsastusta
      Moi olen Pena harrastan ratsastusta
      Kumpi on vähän viisaampi lause..

      • Anonyymi

        Sanoisitko sitte vaikka että urheilet yleisurheilua😂


    • 15 vuotias poika

      Joo olen ite ratsastanu jo kauvan ja minusta se on perjaatteessa liikuntaa oma hevonenkin on niin tulee käytyä talilla

    • PikkuPoni

      Ömöm... Joopajooniinii
      Toitoi, kumpi kuuluostaa järkevämmältä
      Urheilen jalkapalloa vai harrastan jalkapalloa
      Lause "urheilen ratsastusta" ei tuossa muodossa sovi mihinkään urheilulajiin... :D

      Mutta siis:
      Esteratsastus>>urheilua, taitoa ja harrastus
      Kouluratsastus>>taidetta, taitoa ja harrastus sekä myöskin urheilua
      Kenttäratsastus>>Fyysisesti vaativaa urheilua, taitoa, taidetta ja harrastus
      Talutusratsastus>>Harrastus
      Perus tuntiratsastus>> Harrastus, taitoa ja urheilua jossain määrin riippuen siitä mitä tekee

      Ja hei, itsekin mietin että miksi näin typerään keskusteluun edes kirjoitin, mutta eiköhän kaikille ole tullut jo selväksi tämän asian pointti kaikilta kannoilta, voisi jo pikkuhiljaa varmaan lopettaa tänne kirjoittelun.

    • Ponityttönen

      Ömöm... Joopajooniinii
      Toitoi, kumpi kuuluostaa järkevämmältä
      Urheilen jalkapalloa vai harrastan jalkapalloa
      Lause "urheilen ratsastusta" ei tuossa muodossa sovi mihinkään urheilulajiin... :D

      Mutta siis:
      Esteratsastus>>urheilua, taitoa ja harrastus
      Kouluratsastus>>taidetta, taitoa ja harrastus sekä myöskin urheilua
      Kenttäratsastus>>Fyysisesti vaativaa urheilua, taitoa, taidetta ja harrastus
      Talutusratsastus>>Harrastus
      Perus tuntiratsastus>> Harrastus, taitoa ja urheilua jossain määrin riippuen siitä mitä tekee

      Ja hei, itsekin mietin että miksi näin typerään keskusteluun edes kirjoitin, mutta eiköhän kaikille ole tullut jo selväksi tämän asian pointti kaikilta kannoilta, voisi jo pikkuhiljaa varmaan lopettaa tänne kirjoittelun.

    • ägänen äijä 2000

      oot oikeessa älä välitä näitten menkat omistavien pikku likkojen kommenteista! oot äijä ;)

    • on urheilua

      minäpä kerron vähän nii eiköhä sit pelota. Ratsastus on urheilua. Hevoset pystyvät laukkaamaan 80-90km/h. Hevonen voi tappaa ihmisen 10 sekunnissa. Ratsastuksessa käytetään paljon lihaksia mm. vatsalihaksia, jalkalihaksia, käsilihaksia ja selkälihaksia sekä pohkeita. Talutustunneilla ratsastus ei ole rankkaa verrattuna HeC tasoon. Itse olen HeB ja tunneilla ratsastus on todella rankkaa, tulee jopa hiki joka tunnilla. Jos ette usko, niin menkääpä sit 170cm ja 500kg hevosen selkää ja yrittäkää olla niiku oikeet kouluratsastajat. Ratsastus on yksi vaarallisimmista urheilulajista, siinä on aina riski ja se on myös todella vaikeaa ja pitää itse olla rauhallinen ja pomo. Ja menkääpä hyppimää niitä 160cm esteitä nii katotaa onks enää helppoo.

      • ratsastaja!

        Just näin ne asiat on! Jos hevonen potkaisee päähän, hautajaiset ovat nurkan takana. Esteratsastuksessa olet PELKÄSTÄÄN jalkojesi varassa. Eli keskustelun aloittaja saa kyllä nyt miettiä hiukan, mitä kirjoittelee ja minne kirjoittelee.


    • :)kskksksk

      Ratsastus on liikuntaa.. Itse harrastan ja jos se ie ole liikuntaa niin miksi siinä tulee hiki ??

    • Globali

      Jos ratsastus kerta ei ole liikuntaa ni miten oon laihtunu ratsastuksen avulla 30 kiloa?!?!? mitä?!?!

    • ratsastajatyttö

      Ite oon harrastanut ratsastusta lähes 3 vuotta enkä osaa vieläkään kouluratsastusliikkeistä kuin etuosakäännöksen ja pohkeenväistöä.

    • §§§

      Meetvursti on hyvää.

      • on urheilua

        tiedoks et kaikista hevosista eo tehä meetwurstia, kuten ratsastuskoulujen hevosista.


    • Urheilua.parhaimmillaan

      Ratsastus on Todellakin liikuntaa.
      Ei ehkä sun mielestä kun et oo ikinä ratsastanut kunnolla. Esimerkiksi kun istut alas ravissa ratsastaessa siinä vaaditan erittäin hyvää vartalon hallinta, tasapainoa ja vatsalihaksia. Esim kun on oma hevonen pitää joka päivä ratsastaa, ratsastan aina1-2krt päivässä ruokin hevosia iltaisin teen karsinoita ja kannan painavia vesiämpäreitä tarhoihin ja otan hevosia sisälle ja loimet pois. Sen taki mulla onkin tosi hyvät lihakse jkaikkien mielestä tosi hoikka vaikka syön ihan kunnolla normaalia ruokaa ja karkkia. Meeppä ratsastaa kunnolla, tunnin ajan annat pohkeita myötäilet hevosen liikkeitä pudät pehmän käden kevennät ylös alas kevyessä ravissa (siinäpä vasta vaaditaan reisilihaksi) ja laukkaat paljon. Hallitse 175cm korkeaa ja 700kg painavaa eläintä ja saa se kulkemaan muodossa. Tää on sitä ratsastust, urheilua parhaimmillaan!

    • Sinnaawww

      Ratsastus on liikuntaa! Itse olen melkeimpä aina ihan hiessä ratsastuksen jälkeen, ja ratsastuksessa tasapaino kehittyy, sekä voimat ja jollakintavalla myös aivot on tärkeät lajissa!

    • Ratsastajaurheilija

      Itse olen ratsastanut 3 vuotta ja ainakin mun tasosen pitää muistaa\pitää huolta 28 asiasta kun ainoastaan ravaa ympyrällä. Pohkeet kehittyy ja tulee aina hyvän tunnin jälkeen hiki, ja miksiköhän ratsastus on olympialaisissa. Tää oli varmaan joku trolli mutta ihan sama ratsastus on urheilua, sevoi olla hyvin rankkaa mutta on myös rentoja tunteja, maastoa ja ilman satulaa jne. Ratsastusta ei yleensä "suoriteta" niinkuin vaikka lenkkiä vaan sitä tehdään huvin vuoksi ja siinä sivussa saa runsaasti ulkoilmaa, liikuntaa ja lihakset kehittyy!

    • YTLA

      RATSASTIN JOSKUS PIKKUPOIKANA 10-VUOTIAANA OON 31 ELOKUUSSA 32 JA VOISIN HYVINKI SEN ALOITTAA JOSKUS JOS SAISIN SIIHEN RAHAA

    • EquestriansStandTogether

      En ymmärrä miks täällä väitetään ettei ratsastus ole liikuntaa-.- Ne ihmiset jotkä niin väittävät ovat yleensä sellasia jotka eivät ole edes kokeillut ratsastusta. Ja jotkut ovat joko liian lihavia hevosen selkään, pelkää hevosia tai ei ole elämää muualla kun koneella kun haukutaan toisten harrastuksia...

    • OIS KIVA VIETTÄÄ AIKAA TALLILLA JA HARRASTAA ERI LAJEJA JA KIERTÄÄ MM KISOJA JA JOSKUS SIT OLLA T-PAIDASSA. SAAPPAISSA JA KYPÄRÄSSÄ RATSASTAMASSA

    • hepshepsss
    • HorseLover

      Vanha viesti mut vastaan kumminkin.

      Mä ymmärrän jos sanot et talutusratsastus ei oo liikuntaa mut muuten se kyl on. Kato vaik joku esteratsastus kisavideo. Jos se ei ois liikuntaa nii mitä se sit on. Ei mitään vai?

    • StadinC

      Taitaa tuo (nuo) provoilijat olla räkänokkaisia poikasia joiden vähäiseen järkeen mahtuu vain mopot ja Bemarit. Taitaa räkänokkapojuja vaivata kateus kun oma ROHKEUS ei riitä lähestymään hevosia. Ja ehkäpä räkänokkia ottaa päähän se, että se koulun/seudun mehukkain friidu ei vilkaisekaan sitä kuppaista mopoa tai bemaria vaan sen sijaan harrastaa hevosia...jos on sen verran VELLIHOUSU jotta ei uskalla kokeilla, miten tunnin vääntämisen jälkeen todellakin on HIKINEN, on sitten vain parempi pysytellä sen moponrähjän tai vanhan bemarin turvissa...tai sitten äidin helmoissa!

    • tallityttö

      En itse ole ratsastanut vielä kauaa, mutta tiedän sen vievän paljon energiaa varsinkin osaamattomilla hevosilla maneesissa toimiessa (maasto hevosia osaa perus asiat muttei toimi maneesissa kunnolla). Hevos harrastukseen ainakin minulla kuuluu vielä lisäksi tallli töiden teko kuten karsinoiden ja tarhojen siivoaminen, heinien kantaminen (huom päälle kymmenen kiloa per hevonen päivässä), ruokien anto aamuin illoin sekin nooin puolen tunnin juttu, ja vielä paljon muuta. Itse ratsastukseen tarvitsee selkä ja vatsalihaksia ja paljon. Itselllä liikunnan numero 9 eikä kunnossa mitään vikaa mutta silti tulee hiki kun yrittää vääntää änkyrällä hevosella jotain ympyröitä joka ei menis muuta kuin suoraa linjaa käynnissä tai söisi ruohoa pellolla mentäesä.

    • StadinC

      Jeps, Tallityttö. Siinä kunto ja lihakset kehittyvät!

    • Anonyymi

      Joka tapauksessa hevonen tekee suurimman työn ratsastuksessa!!

    • Anonyymi

      On se, ja siinä paranee ryhti😊👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍

      • Anonyymi

        ...Ja tasapaino. T: Stadin C (39 vuotta hevostellut) .


    • Anonyymi

      ei ole. joku kirjotti, että ”kun annat pohjetta, nii se on tosi rankkaa”. hevonen tekee sen valtaosan työstä ettekä te tee mitään muuta kun yritätte istua ja olla tasapainossa. oikeissa urheilulajeissa tehdään muutakin kun istutaan. esim cheerleading, siinä joutuu olemaan hyvä tasapaino, voimaa ja kuntoa. onpa vaikeeta istua hevosen selässä selkä suorana. ja muutenkin teettekö te jonkun alkulämpän? niin, ette vaan hevoset tekee, sille ne siinä liikkuu ettekä te! oikeissa urheilulajeissa tehdään alkulämppä. ja vaikka se olisi vähän urheilua niin muissa lajeissa on paljon enemmän liikuntaa.

    • Anonyymi

      miten se liittyy siihen että onko se urheilua että se teitä kuljettava eläin voi tappaa

    • Anonyymi

      Jahas...ja jälleen joku mopoileva tai jonkin kuppaisen BMW:n räkänokkakuski kiukuttelee täällä. Ylläpitäjälle vihje= tämmöiset viestit ovat pelkkää provoa ja ne tulisi poistaa välittömästi.
      T: StadinC

    • Anonyymi

      Okei muo vähän naurattaa nää jotku heppatytöt vaikka itsekkin harrastan ratsastusta ja jo 5-vuotta oon harrastanu. Kyllä me tiietään, että se on urheilua/liikuntaa, mutta se että väitetään muiden harrastuksien olevan vähemmän liikkumista on väärin. Onhan se totta, että esimerkiksi jalkapallossa liikutaan enemmän jaloilla sen 1-2h aikana, ja ratsastuksessa menee oma aikansa että voi siirtyä laukkaamiseen ja esteisiin jne. Mutta esimerkiksi esteratsastusta ja jalkapalloa ei voi mielestäni vertailla toisiinsa, ja ne ovat saman verran liikuntaa 💁🏻‍♀️ Vaikka meidän harrastustamme ei arvosteta niin ei silti tarvitse ruveta haukkumaan muidenkaan harrastuksia. Ratsastus siis kyllä on urheilua, mutta en voi joidenkin mielipiteille mitään. (Anteeksi että laitan vähän myöhässä)

    • Anonyymi

      Ratsastus on liikuntaa

    • Anonyymi

      Ratsastus on todellakin liikuntaa ja jos ratsastaa nii se ei oo ruualla leikkimistä koska teijän meetfurstit ei liiku teijän leivän päällä

    • Anonyymi

      Mietipä vielä kerran! 😂👍🏻

    • Anonyymi

      Oot varmasti joku vitun trolli. Ratsastus on liikuntaa ja jos et ole edes saatana kokeillut koko helvetin ratsastusta niin älä edes huuda

    • Anonyymi

      Ja mikä järki tässäkin oli? Ratsastus on todellakin liikuntaa.

    • Anonyymi

      Mieti uudelleen, idiootti...

      Ratsastus on monipuolista liikuntaa, jossa kehittyy lihakset ja miltei vain kädet pysyvät paikallaan, jos sitäkään. Ja ratsastus on myös haastavaa! Kerro itse, miten muka ratsastaisit hyvin inhottavan hevosen kanssa ja se EI EDES pysähtyisi tai edes tiputtaisi sinua?! Ja siihen VAATII lihaksia! Siinä ei saata laihtua niin nopeasti kuin kuten voimistelussa, mutta siinä laihtui jokseenkin lyhyessä ajassa! Ratsastus on yksi vaativimmista lajeista! Ja syke on usein yli 130 puolella, kerro jännittäiskö jos menet 160cm säkäkorkuisella puoliverisellä LAUKKAA tai ESTEITÄ!! Joten, hävisit pelin, ja ratsastajat ja muut normaaliaivoiset voitimme. Kiitos!

    • Anonyymi

      Tiedoks sulle ratsastus on liikuntaa ja urheilulaji! Itekkin käyn joka viikko kerran ratsastamassa ja hiki tulee joka kerta... Ratsastus on liikuntaa niin hevoselle, kuin ratsastajalekkin! Ihminenhän sitä hevosta ohjaa, ei se hevonen osaa itse tanssia tai hyppiä esteitten yli oikein, ja oikeassa järjestyksessä...

    • Anonyymi

      Ratsastus on todellakin urheilua. Suuri osa hevosharrastuksessa on myös niiden esimerkiksi puomien kantaminen jotka voivat painaa jopa 15kg ja niitä siihen kaksi syliin ja 20m sinne ja tänne ne kainalossa. Ratsastaminen ei ole aluksi yhtähaastavaa kuin korkeammalla tasolla jolloin joudut toimimaan vatsalihasten ja muiden lihasten kanssa joka tekee sinusta vahvemman. Ratsastus on paljon vaativampaa kuin lätkä tai jalkapallo. Koska ratsastaessa et ainoastaan opettele lajia jossa et voi olla koskaan täydellinen, vaan myös luot suhteen 250-600 kiloseen arvaamattomaan eläimeen. Ratsastus on myös tosi monipuolinen laji. Jos mailalajit on kivoja niin siitä vaan hevospooloilemaan. On myös Kouluratsastusta, esteratsastusta, maastoesteratsastusta, maastoratsastusta, montèa, raviurheilua, lännenratsastusta ja paljon muuta

    • Anonyymi

      Itse asiassa on koska sinun pitää hevonen kurissa

    • Anonyymi

      Ratsastus on urheilua meneppä ite testaamaan

    • Anonyymi

      Ratsastus ON liikuntaa

    • Anonyymi

      Ah, ihanaa kuulla tätä taas!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1635
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1275
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      90
      1182
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1106
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1102
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      991
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      942
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      907
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      771
    Aihe