Kun mies ei halua lasta

Meillä on samantyyppinen tilanne. Kun tuossa tajusin puoli vuotta sitten, ettei mieheni halua lapsia kanssani, se tuntui henkilökohtaiselta loukkaukselta. On vaikuttanut viilentävästi tunteisiini häntä kohtaan.

Olen ollut myös huomaamattani hänelle ilkeä, koska olen niin pahoillani että hän tuhosi unelmani (unelma oli vain yksikössä siis). Lapsia pitäisi vain jos on unelma monikossa.


En tiedä mitä nyt tekisin.

Haluat lapsen siis juuri tuon yhden miehen kanssa - mitä silloin saavuttaisit vaihtamalla hänet toiseen?

...että kun antaa ajan kulua eikä tuputa niin kyllä se siitä... Omalla miehelläni ei ole lapsia, mutta itselläni on jo yksi. Mies on kylläkin ennemmin puhunut että joskus, mutta nyt kun olen vauvakuumeinen ja luultavasti liikaa puhelen siitä niin on tullut kommentteja ettei ikinä. Ehkä miehesikin jossain vaiheessa unohtaa huonon kokemuksensa tai se ei enää häiritse niin paljoa, että haluaa kanssasi lapsen. Voithan yrittää puhua hänelle että ei välttämättä heti mutta haluaisit juuri hänen kanssaan lapsen tulevaisuudessa...ja että olet nähnyt kuinka hyvä isä hän on lapselleen..."mielistelyä" on aina hyvä käyttää miehiin...

Tilanteesi kuulostaa tutulta (paitsi, että miehelläni ei ole ennestään lapsia -ei myöskään minulla), noin meilläkin oli vielä jokin aika sitten...

Nelisen vuotta siinä meni, kun minä kuumeilin kovastikin ja mies ei ollenkaan. Monet keskustelun ja tappelut asiasta käytiin, mutta miehen päätä ei mikään kääntänyt. Sitten lopulta en enää jaksanut vaan aloin elää hiljaiseloa asian kanssa, ehkä yrittäen (turhaan) unohtaa unelmani. Pian mieheni itse otti asian puheeksi; oli vihdoin muuttanut mielensä. Nyt meillä yritetään kovasti saada molempien haluama lapsi (yritetty jo pian puoli vuotta)

Anna siis asialle kypsymisaika, ja voi olla, että sinunkin toiveesi vielä toteutuu.

Jätä pillerit pois, äläkä kerro miehelle mitään. Niin on kaksi tuttuanikin tehnyt. Toinen tuli raskaaksi ja mitäs mies, sopeutui tilanteeseen. Samaten toinen kaverini tuli heti raskaaksi ja nyt on sitten kaksoset tulossa(mies 60v, nainen 30v), mies on äreenä, mutta pysyy kuitenkin vaimonsa rinnalla. Molemmissa tapauksissa mies ei olisi halunnut lapsia, mutta naiset jätti pillerit pois. On sekin väärin, että mies on onnen esteenä, eikä pääse nauttimaan äityden iloista, sen vuoksi että mies ei halua. Jos mies ei sitten todella halua, voi lähteä menemään, mutta lapsi jää sinulle. Itse lapsen saaneena voin sanoa, että miehen voi vaihtaa, mutta lapsi on niin rakas, että sitä ei voisi koskaan vaihtaa. Mitään niin suurta rakkautta ei ole, kuin rakkaus omaan lapseen. Se on todella mahtavaa, on todella hienoa olla äiti!

Olin halunnut lasta jo vuosia, mutta miesystäväni oli kovasti ajatusta vastaan. Hän vain sanoi, ettei vielä ole oikea hetki. Molemmilla oli kuitenkin jo ammatit ja muutenkin asiat kunnossa. Minulla alkoi jo olla ikääkin, josta aloin huolestua ja mietin jo jättäväni hänet. Yht´äkkiä kuitenkin kaikki muuttui ja nyt on kova yritys päällä... Toivottavasti tärppäisi pian...

Olet siis aiemmin ollut lasten hankintaa vastaan ja nyt kun mielesi muuttui, pitäisi miehesi välittömästi sopeutua? Itse en lapsia halua ja mieheni on kanssani samoilla linjoilla. Jos hän yhtäkkiä ilmoittaisi, ette ei vaiskaan tahdon sittenkin lapsia, en todellakaan olisi valmis taipumaan hänen tahtoonsa näin suuressa asiassa.

Toki voisi olla mietinnän paikka haluaisinko miehen ja lapsen vai käskisinkö miehen etsiä itselleen äidillisemmän naisen, mutta ei tuollaista mielenmuutosta ihan purematta niele.

Mieheni on erittäin jyrkästi lasta vastaan. Hänellä on kaksi aikuista lasta entisestä avioliitosta, minulla lapsia ei ole. Kompromissia ei lastenteossa ole. Nyt olemme tilanteessa, jossa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ero. Minä haluaisin olla hänen kanssaan mutta hän ei suostu edes ajattelemaan tilannetta, että luopuisin omasta lapsesta hänen vuokseen. Olen yrittänyt puhua hänelle, etten halua lähteä suhteestamme, koska rakastan häntä, enkä halua löytää ketään toista mutta mikään ei auta. Hän ei saa päästään tätä ongelmaa. Olen yrittänyt pyytää, ettei asiasta koko ajan keskusteltaisi vaan annettaisiin asian olla hautumassa mutta hän nostaa asian jatkuvasti pöydälle. Ei kuulemma kannata puhua muista tulevaisuuden suunnitelmista tai suhteen jatkosta ennen kuin tämä asia on ratkaistu.
Ja ainoa ratkaisu on ero! Turha tässä hänen mielestään on tuhlata aikaa. Minusta hän juoksee oravanpyörässä eikä voi/osaa nähdä muuta kuin tämän ongelman ja siihen hänellä on valmis ratkaisu. Ei väliä mitä minä yritän asiasta sanoa. Hän uhkailee johtimien katkaisulla, joka minusta on erittäin loukkaavaa.
Tilanne on ongelmallinen, koska olemme eronneet saman lapsiasian vuoksi jo aikaisemmin. Keskustelu oli silloin aivan samanlaista. Erosta ei tullut mitään, kestimme sitä 3 kuukautta. Yhteen palatessamme toivoin, että hän olisi muuttanut mielensä mutta niin ei käynyt. Ja minulla on tunne, ettei ero kunnolla onnistuisi vieläkään, koska me rakastamme toisiamme. Tunteiden tappaminen väkisin ei onnistu vaatii vaan niin paljon voimia ja on minusta turhaa.
Miehelleni kävisi, jos minulla olisi toisen miehen lapsi kunhan hän itse ei joutuisi olemaan siitä päävastuussa. Itse en koskaan halua huijata häntä tulemalla vahingossa raskaaksi.

Meitä on muitakin. On aina ja taitaa aina tulla olemaankin. Itse elän ihanassa suhteessa, jossa miehellä jo 3 lasta, minulla ei yhtään.
Vauvakuumetta on ilmoissa, mutta mies ei ole kiinnostunut. Minulle riittäisi edes lupaus, että joskus.

Täällä 25v kymmenen vuotta avoliitossa elänyt naikkonen ja edelleen sama laulu , joskus sitten. Yksi keskeytys myös takana

Meillä yhteiseloa oli takana 6 vuotta, kun mulle iski vauvakuume. Miehelle ei. Kärvistelin 5 vuotta ennen kuin miehen mielestä aika oli kypsä. Saimme pienellä ikäerolla kaksi lasta, ihanaa. Kannatti odottaa! Nyt olen jo pari vuotta halunnut kolmatta lasta, mutta mies ei halua. En tiedä, haluaako enää koskaan lisää lapsia. Sekin on surullista, muttei niin surullista kuin olla lapseton ja kärsiä vauvakuumeesta.

Minullekin mies on sanonut, ettei halua koskaan lisää lapsia. Takana katkera huoltajuuskiista. Itse en juuri tällä hetkellä halua lapsia, mutta entä sitten joskus kun se vauvakuume iskee? Minulle mieheni on sanonut, että joudun sitten etsimään sellaisen, joka haluaa lapsia. Tuntuu vaan hankalalta yrittää hyväksyä elämäänsä jonkun toisen lapsi, kun mies ei halua yhteisiä lapsia kanssani, vaikka se ei lapsen vika olekaan. Kyllähän tässä joutuu hieman makselemaan toisen tekemisiä ja miettimään kannattaako tällaiseen suhteeseen jäädäkään..

Ei kannata hankkia lapsia. Ne pilaa elämän. :(

Hei, minulla myös samanlainen tilanne. Elikkäs, olemme mieheni kanssa noin kolmisen vuotta olleet yhdessä. Miehelläni on "vahinkolapsi"aiemmasta suhteesta, joka ei kestänyt alkua pidemmälle.. Näin ollen, meidän suhteessa ei juuri lapsista keskustella. Pidän valtavasti miehestäni, ja juttelemme kaikesta muusta, olemme samanoloisia, pidämme liikunnasta ym.. Mutta, tulevaisuuden suunnittelu, yhteisen arjen miettiminen ja mahdollisen perheen rakentaminen on poissuljettua, ainakin tällä hetkellä. Asumme vielä eri osoitteissakin, tuntuu pahalta sanoa tämäkin, mutta emme ole viime aikoina edes puhunut yhteen muutosta, tai oikeastaan mistään, mikä liittyisi yhteiseen tulevaisuuteen. Tätä ei helpota se, että olen vauvakuumeillut jo reilun vuoden (vaikka aiemmin en ajatellut lapsia hankkivani..ehkä tunne tuli löydettyäni näin mukavan miehen). Eikä tätä oloa tällä hetkellä helpota yhtään se, että ystäväni ilmoitti juuri viikonloppuna odottavani lasta (vaikka ehkäisy (kai?) oli kunnossa, ja suhdekin vasta aluillaan..) Olen aivan jumissa, enkä tiedä mitä tässä tekisi.. :(

Minäkin olen potenut moneen otteeseen vauvakuumetta sitten esikoiseni syntymän. Tytär on nyt 6-vuotias. Miehelläni on edellisestä suhteestaan 14-vuotias tytär, joka asuu meillä.

Nyt taas on iskenyt oikein kunnon vauvakuume päälle. Parisen kuukautta olen nyt käynyt lukemassa tätä ja odotuspalstaa.

Eilen uskalsin kertoa miehelleni vauvakuumeestani. Mieheni tyrmäsi ajatuksen heri suoriltaan. Hänelle riittää kaksi lasta. Muita syitä ovat minun terveyteni, raha (en ole tällä hetkellä töissä) ja vauva-aika (esikoiseni ja hänen lapsensa olivat hyvin itkuisia vauvana ja huonounisia).

Ehdotin hänelle josko sitten vuosien päästä. Sitten hän on kuulemma jo liian vanha lähempänä 40 vuotta. Ei jaksaisi enää hoitaa vauvaa.

Minä siihen, että vauva-aika on kuitenkin lyhyt ja kuinka paljon iloa lapsista on, kun he varttuvat aikuisiksi ja me kaksi vanhenemme. Lapsenlapsistakin puhuin. Silti mies on sitä mieltä, että ei. Uhkaili, että pistää piuhat poikki. No ehkä vähän leikillään, että ymmärtäisin paremmin hänen kantansa.

Olen aina teini-iästä saakka haaveillut, että minulla olisi vielä joskus monta lasta. Nyt pelkään, että en saa enää kokea odotuksen onnea uudestaan. Olen vielä suht nuori ja aikaa olisi hankkia lapsi/lapsia ja tuntuu niin turhauttavalle, kun mies on niin jyrkkä kannassaan. Antaisi edes vähän toivoa. Ei hänkään varmasti voi tietää, miten mieli saattaa joskus muuttua.

Se on kumma, kun vauvakuumeessa haluaisi heti heti heti päästä yrittämään. Tämä kuumeilu on niin tuskaista, kun asialle ei voi konkreettisesti tehdä mitään.

Toivon hartaasti, että mieheni mieli vielä muuttuisi!

Miehes on vaan kaukaa viisas...onnittelen hienosta miehestä...Pidä kii!

Itse pidän hirveän tärkeänä, että minulla ja miehelläni on samanlaiset tulevaisuuden suunnittelmat. Tuntuu että täällä on paljon sellaisia, jotka eivät ole puhuneet tarpeeksi suhteesta ja tulevaisuudesta miehensä kanssa.
Kun tapasin mieheni, otin selvää hänen tulevaisuuden suunnitelmista ja toiveista, jotta ne sopivat myös minun omiini eikä tämmöisistä tarvitse myöhemmin harmitella.
Toki miehet tulevat ehkä vähän jälkijunassa tämmöisissä naimisiin menoissa ja vauva-asioissa, mutta on hyvä tehdä miehelle selväksi, että esim. vauva-asioissa naisella on päivämääränsä, eikä nainen pysty odottelemaan neljänkympin ikään kuten mies.
Minusta on hyvä kertoa jo alkuvaiheissa (ei ensi treffeillä, vaan ehkä puolen vuoden kuluttua kun suhde on vielä suht.helppo lopettaa) omista suunnitelmista elämälle, ettei käy sitten noin.

Entäs sitten kun mies ensin sanoo haluavansa kaksi lasta ja todella uskot siihen, mutta ekan lapsen jälkeen mies sanookin että ei yhtään enempää... itselläni on ainakin vähän huijattu olo:( eka lapsi on kohta kaksi vuotias ja mies sanoo hyvin jyrkästi että ei enään ikinä toista, itsellä tosi kova vauvakuume, kaikki kaverit saanut tai saavat jo toista lasta... eka lapsi tuli inseminaatiolla joten kauheen suuri todennäköisyys ei edes ole saada toista lasta mutta uskon olevani katkera miehelleni loppu elämän jos ei edes kokeilla... mies sanoo että etsi mies joka haluaa lapsen, juu näinhän se menee, voi helvattu.... oon lähes kolmekymppinen, joten ikäkin tulee pikkuhiljaa vastaan, etenkin kun on noita hedelmällisyys ongelmia jo ihan ilman noita vuosiakin... Ollaan siis naimisissa, yksi ihana lapsi (maitoallergia, jonka takia oli vauvana todella itkuinen) Ei mikään helpoin lapsi, mutta kyllä se silti antaa PALJON enemmäin kuin ottaa, parasta ikinä mitä mulle on tapahtunut ja tärkeintä on oma lapsi... nyt itken vähän väliä että jos en enään koskaan saa kokea raskautta ja lapsen syntymää ja ihanaa pientä ihmettä käsilläni. Ja että esikoiseni ei koskaan saa sisarta. Itselläni on monta sisarta ja olen tosi läheinen heidän kanssa ja en voisi kuvitella olevani ainut lapsi, olisin ihan eri ihminen... Tunnen olevani huijattu ja loukussa :( Rakastan miestäni, mutta olen myös todella vihainen hänelle ja se alkaa näkyä suhteessa,. alan etääntymään, mielialat ja tunteet vaihtelee miestäni kohtaan... En halua erota, mutta en tiedä mitä tehdä, mies ei suostu perheneuvojalle... Ehkä vain odotan ja toivon parasta...

moi..olen 28v ja mies 37v meillä on 3v ja 7v tytöt..haluaisin vauvan..en ole puhunu miehelle et mitään..se on sanonu kerran et enään ei lapsia jos hankit vaiha mies..mitä mä teen.?? jättäsinkö pillerit pois?

onko ketään paikalla?

Heippa naiset!

Itselläni on aina ollut vauvakuumetta(olen ns. syntynyt äidiksi :D ). Miehelläni ei kuitenkaan vauva kuumeilua ole aina ollut. Monet kerrat yritin hehkuttaa miehelleni lapsesta ja sanoa, miten ihana ja hieno olisi saada lapsi. Mieheni ei kuitenkaan tuntunut oikein asiasta niin välittävän. Ajattelin etten milloinkaan tule saamaan biologista lasta, mutta yhtäkkiä kaikki muuttui. Mieheni toivoo nyt kovasti lasta ja olemme nyt jättäneet ehkäisyn pois. Tiedän siis mistä puhutte. Miehet ovat erilaisia, siksi ei kait yleispäteviä neuvoja voi antaa. Mutta ajattelin nyt kuitenkin joitakin "neuvoja" sanoa. Ensinäkin älkää jankuttako asiasta miehellenne. Omaa miestäni se ainaskin jälkeenpäin sanottuna on kuulemma vain ärsyttänyt. Antakaa enemmänkin miehen "tehdä" "päätös". Miehet tunnetusti tykkäävät vallasta. Esim. " Rakas olet niin mahtava isä ja aviomies. Päätöksesi ovat aina olleet hyviä. Olen miettinyt, että haluaisin lapsen, mutta annan sinun tehdä päätöksen asian suhteen, koska tiedät parhaiten mikä on parhaaksemme. Päätöksellä ei ole mikään kiire ja ymmärrän että asia tuli aika nopeesti. Tunnet kuitenkin minut ja rakastat minua, joten toivon että otat päätöksen teossasi myös minun tunteeni huomioon." Itselläni toimi tämä. Miehet ovat myös järki-ihmisiä ja he stressaavat elatuksesta, joten kannattaa selittää myös miehelle miten tulette rahallisesti pärjäämään. Älkääkä hoputtako miehiänne, ne tarvitsevat aikaaaaaa!! kertokaahan miten kävi. Meillä nyt yritys käynnissä, mutta kattoo koska tärppää :) esikoista yritetään!

Kun mä päätin e-pillerien lopetuksesta, niin tein sen päätöksen kyllä yksin. Vaikka pillerit ei oikein koskaaan olleet mulle sopineet, niin lähinnä miehen mukavuudenhalusta kuitenkin niitä useita vuosia tulin popsineeksi.
Kerroin kyllä miehelle ennakkoon siitä, kun aloin viimeistä laattaa popsia.
Sanoin vaan, et nyt on hänen vuoronsa alkaa huolehtia ehkäisystä, jos sitä vielä haluaa, mulle kyllä sopii, et mennään vaikka tuurilla ja varmoilla päivillä, hän saisi päättää.
No niinhän siinä kävi, et vähän aikaa sählättiin kumien kanssa, mutta vähitellen mies alkoi luistaa ja kysyi vielä minulta, et eihän haittaa, jos hän alkaa mennä keskeytetyllä. No ei se tietenkään mua haitannut ja jos vähääkään miehiä tunnette, niin lopputuloksen varmaan arvaatte;)

Olen 22-vuotias. Mieheni on 33. Olemme seurustelleet ja asuneet yhdessä neljä vuotta ja tunteneet hieman pidempään. Suhteen alussa keskustelimme tulevaisuuden haaveista, eikä kumpikaan halunnut lapsia. Kihlat ja naimisiin menokin olivat miehestä ehdoton ei.

Minun "painostuksestani" menimme kuitenkin vuosi sitten kihloihin. Naimisiin tai lapsia mies ei vieläkään halua. Mutta minä tahdon! Olen vuoden kiemurrellut kauheassa vauvakuumeessa ja biologinen kello tikittää. Tahdon toki myös naimisiin.

Vuoden kärsittyäni ja pohdittuani tein rohkean liikun ystävien ja lääkärin tuella. (Vauvakuumetta ei yhtään auta se että lähipiirissäni:sukulaiset, ystävät, sekä työkaverit, ovat olleet ja osa on edelleen raskaana. Meinaan siis että tämän vuoden aikana.. Heitä on yhteensä n.10-20. Yksi odottaa minulle kolmatta kummilasta. )

Lopetin e-pillereiden käytön maaliskuun puolessa välissä.. Olin viimeistä laattaa syömässä kun sanoin miehelleni että lopetan(oli todella pelottavaa sanoa se suoraan ja rohkeuden kerääminen vei aikaa). Hän kysyi miksi.

Kerroin että olen 6 vuotta niitä syönyt eivätkä ne kauhean hyvää tee kenenkään elimistölle. Lääkärikin on suositellut löytämään oman hormoonitasapainon. Kerroin myös että useilla menkat saattavat jäädä pitkäksi aikaa pois kun pillerit lopettaa ja hormoonitasapaino ei löydy pitkään aikaan. Haluan lapsen ja monelta kuullut ettei lapsen teko ole onnnistunut kuukausiin tai vuosiin pillereiden lopetuksesta.

Mies vain vitsaili että: "Minun tuurillani, tulet raskaaksi kun vain nukut vieressäni". Minä sanoin: "että kun tulisinkin":

Sen koommin asiasta ei ole puhuttu. Mies on kerran käyttänyt kortsua, muuten aina päästelee "tavaransa" ulkopuolelle.

Olen siis siirtänyt vastuun miehelle ja kohtalolle. Toivon pikaista onnellista vahinkoa. :) (Vaikkakin pelkään ettei se ihan heti kohdalle satu.)

Tätä kaikkea ennen mietin itsekkin aivan näitä samoja asioita kuintekin.. Mietin pitääkö minun jättää mieheni vai miten saisin aivopestyä itseni olemaan haluamatta lapsia. Nyt kuitenkin koitetaan tätä keinoa jonkun aikaa ennen kuin mietitään tarviiko keksiä jotain muuta. Tämä tapa kuitenkin tuntuu näin ensalkuun hyvältä koska olen rehellinen miehelleni eikä hän kuitenkaan ole ruvennut pihtaamaan.

Suvun jatkoa.
Mikäli et tarvitse miestä, vaan siemenen, ota yhteyttä, jutellaan.
[email protected]

Täällä ei ole kukaan käynyt pariin kuukauteen, mutta olen kirjoittanut keväämmällä tänne huolistani, jotka tulivat katkeralla tavalla toteen pari päivää sitten. Miehellä ja minulla yhteistä taivalta takana miltei 2 vuotta. miehellä 3 lasta. Suhteen alkuvaiheessa sanoi, että uusia lapsia voisi uudessa suhteessa tulla. Vuosi tästä hän alkoi epäröidä ja epäröinnistä meni vuosi ja hän kertoi lopullisen päätöksensä. Meidän suhteella ei ole tulevaisuutta, koska hän ei lapsia enää koskaan lisää halua ja hän tietää, että minä niitä haluan. Jos minä en lapsia haluaisi, olisimme täydelliset toisillemme.
Itkun täyteisiä ja yksinäisiä päiviä olen tässä viettänyt. Näin meille kävi.=(

hei Tuuli! Voimia sinulle. Itselläni on ollut joku kumma tuuri että olen seurustellut kahden miehen kanssa jotka ei todellakaan halua lapsia! Kumpikin valehteli suhteen alussa pitävänsä lapista ja haluavansa niitä. Nyt on itselläni ikää ja parivuotinen suhde menossa. Yllättäen keskustelu on samanlaista tämänkin miehen kanssa. Minä haluan lapsen mutta mies empii. Kaikkia kolmea miestä yhdistää se että heillä on kaikilla ollut ja on rakas harrrastus. Ja kaikki kolme on huolissaan että miten lapsi häiritsisi heidän eelämää!!!! Kuulemma lapsen kasvatus on naisen harteilla. Hätä jos minä en välillä jaksais ja tarvitsisin apua hoidossa!!!!
Tämä nykyisen miehen kanssa keksustelua on nyt jatkettu vakavalla pohjalla pitemmän aikaa...miten lapsi muuttaa arkea....
Mutta yksinkertaisesti minua VITUTTAA kun miehet on niin itsekeskeisiä! Seksiä meilläkin on alettu panttaamaan.....

Olen tätä palstaa koko syksyn lukenut sydän suruissani. Meillä on miesystävän kanssa ihana suhde, ja rakastan häntä kovasti. Olemme seurustelleet kohta 5 vuotta. Meillä on ikäeroa jonkin verran, olen 24v. vielä viime vuonna mies oli samaa mieltä, että joskus niitä lapsia voisi hankkia. Hänellä on yksi "vahinko" lapsi jo. Mutta nyt kun mies lähenee 40v. niin hän on päättänyt ettei enää jaksakkaan vauvan hoitoa. Huoltajuuskiista lapsesta ei myöskään auta asiaa.

En haluaisi erota, enkä oikeen osaakkaan. En tiedä miten päin tässä olisi kun tuntuu, että vauva kuume vain nousee, mutta unelmat on särkyneet. Tämä mies tuntuu täydelliseltä kumppanilta, enkä haluaisi ketään muuta, mutta en voi luopua omasta lapsesta.

erotakko?: kuulostaapas samanlaisilta mietteet. itselläni myös vauvakuume vaivaa, ja miehestä en ota selkoa. hänellä on myös lapsi ennestään.
Mietin usein, "juminko" tässä suhteessa turhaa... en vain osaa lähteäkään, muuten meillä menee hyvin. olemme olleet neljä vuotta yhdessä.
Emme juuri asiasta kyllä keskustelekaan, täytyy myöntää. Ehkä asiat selviäisivät jos niistä puhuisi, mutta kun se on itselle niin "arka" tällä hetkellä, niin välttelen aihetta..
Täytän elämäni tällä hetkellä opiskeluilla, töillä, harrastuksilla.. kaikella mikä ei liity perheen perustamiseen mitenkään. Hyvä ystäväni saa pian lapsen, ja olen itkun partaalla - toisaalta onnesta- mutta toisaalta en. haluaisin niin oman perheen.

Moikka! Toivottavasti joku vielä vastaa vaikka onkin aika vanha keskustelu... Olen 20-vuotias neitonen ja minulla on 21- vuotias mies. Olemme menossa ensi kesänä naimisiin ja elämme mukavaa yhteiseloa. Omaa oloani kuitenkin vaikeuttaa kauhea vauvakuume! Tunnen myös olevani "synnynnäinen äiti" , sillä en voi kuvitella loppuelämääni ilman lapsia. Ajattelen asiaa joka päivä ja itkeskelenkin melko usein. Olen miehelle asiasta monta kertaa puhunut ja hänellekin silmät päästä itkenyt vauvakuumettani. Hänkin onneksi haluaa lapsia, MUTTA VASTA SITTEN JOSKUS...Aluksi hän sanoi että ehkä 7-8 vuoden päästä, mikä oli aivan kamalaa..nyttemmin hän on pohtinut että ehkä sitten kun olemee saaneet opiskelut opiskeltua, eli n. 4 vuoden päästä..Aika tuntuu kohtuuttoman pitkältä kun olen jo nyt yli 5 vuotta odottanut..Pälkään että masennun, sillä olen jo nyt usein surullinen ja itken paljon asian vuoksi...Miten jaksan odottaa ne neljä vuotta... :(

Surullista huomata että tämän saman ongelman kanssa kamppailee näin moni. Mun lisäks siis.
Ite oon 3-kymppinen, mies lähempänä 4-kymmentä. Kummallakin on lapsia, mulla 1 miehellä 2, mutta yhteisiä ei ole ja jos mies saa päättää niin ei tulekaan.

Abortti on tehtynä, sikiö ei kasvanut viikkojen mukaan ja siinä oli paljon muutakin. Ehkäisyä ei käytetä ja seksiä pantataan. Vauvoista ei puhuta. Abortin jälkeen mies sanoi ettei koskaan enää tehdä tällaista ja jos vahinko sattuu niin sitten meille syntyy lapsi. Ihmettelen vaan suuresti kuinka en ole tullut raskaaksi. Mies laukeaa päälle, mutta senhän nyt tietää kaikki kuinka varmaa tämmönen on. Pari kertaa tullut mieleen onko mies teettäny vasektomian minulta salaa... En usko. Tullut vaan mieleen. Viime aikoina vauvakuume on nostanu päätään ja jos asiasta kertoo niin seksiä ei saa ainakaan 2 viikkoon. Mies on mukava, meillä on hauskaa, riitoja on harvoin ja mies tulee mainiosti toimeen lasten kanssa. Ero vilahtelee mielessä ja kaverit/sukulaiset jotka tietävät vauvakuumeesta käskevät ostamaan ovulaatiotestejä ja siten tekemään lapsen salaa. Enpä tiedä. Tuntuu aika alhaiselta tehdä jotain tuollaista toiselta salaa. Toisaalta ehkäisyvastuu on miehellä...

Täytän 38, ollaan oltu 7 v yhdessä. Oon hyvässä kondiksessa, toistaiseksi, koskaan en ole jättänyt ehkäisyä pois. Mies 43 v ei halua lasta. Ikinä.
Mitä ihmettä tekisin, olen aika vahva tyyppi, mutta tiedän myös kuinka kovaa yksinäisyys voi olla. Lähipiirini, sekä isän että äidin perhe, ovat antaneet ymmärtää, että jos joudun tekemään yksinäisen ratkaisun, he haluavat tukea minua ja lasta.
Tsemppiä kaikille. Ja valoa tähän vuoden aikaan...

mä taas odotan kohta kahdeksatta lasta ja oon 28v. Meillä mies laittaa heti pökköä pesään vaan ja epäonnekseni mulla on korkea hedelmällisyystaso että raskaudun nopeasti. Ihan ku lukee tätä palstaa niin tekis mieli tehdä miehenvaihto näitten panttaajien kanssa ja luovuttaa toi oma lainaan vähäks aikaa jollekin.

Meillä lasta yritetty yli vuosi yksi keskenmeno takana ja sanoin miehelle että kun vuosi on yritetty niin haluan lapsettomuushoitoihin että käyn lääkärissä no näin tein ja otettiin kaikki verikokeet kaikki kunnossa. lääkäri sano että miehenkin pitäisi tulla käymään sitten kirjottaa lähetteen hoitoihin.Kerroin miehelle et nyt olen käyny ja nyt olisi hänen vuoro käydä No ongelma on nyt semmonen että mies ei jostakin syystä mene sinne lääkäriin ja nyt sitten yhtenä iltana mies sängyssä olisi halunnu seksiä mutta minä nousin istumaan sängystä ja taas kysyin että kolme viikkoa on yksi asia painanu mieltä että oletko käyny lääkärissä minulle asia tärkeä mies oli hiljaa ja tajusin heti että ei ole käyny. No sitten mies vihdoinkin avautuu ja sanoo että kyllä hän voi käydä juttelemassa lääkärin kanssa mutta hän ei rupea kyllä mitään näyteitä antamaan. No hermostuin ja sanoin että hän on kyllä joku muu kuin mies. menin sohvalle nukkumaan. Ja hän ei ole asiaa sen kummosemmin selittäny. Nyt on tämmönen mykkäkoulu menossa minä haluan etttä hän selittää miten tästä eteenpäin jatketaan. Mitä minun pitäisi tehdä

Sama juttu meillä. Kohta neljä vuotta seurustelua takana, minulla ollut kohta 2v vauvakuume, kerroin miehelle asiasta ehkä 6kk sitten kun vihdoin uskalsin. Mieskin on lapsirakas mutta yksinkertaisesti haluaa odottaa vielä monta vuotta ja ei suoustu puhumaan asiasta ellen pakosti tuputa, enkä tietysti halua tuputtaa.

Olen 29v ja hän 28v eli minua melkein vuoden nuorempi, mikä tietysti tarkoittaa että etenkin miehenä hän tulee jäljessä kaikissa tämmöisissä asioissa.

Minua oikein sisältä raastaa kun mietinkin lasta, haluan asiaa niin paljon. Meillä on ammatit ym kunnossa, ei mitään suurta estoa. Olen miehelle sanonut kaksi kertaa aikoinaan että olen aina halunnut lapsen 30v ikävuoteen mennessä. Hön jotenkin vain vitsaili aiheesta että "no et ainakaan minun kanssani" mutta näin kyllä että asia myös iski häneen.

Tsemppiä kaikille kuumeilijoille. Parhaalla ystävälläni on asia toisin päin, hänen miehensä vinkuu lasta ja ystäväni ei tahdo lasta ikinä.

Hei vaan kaikille!

Meillä tilanne on vähän samanlainen kuin kaikilla muilla. Mies ei halua lasta, koskaan. Rakastan miestäni todella paljon ja haluan elää hänen kanssaan loppuun saakka. Mutta haluan myös lapsen, sen oman rakkaan lapsen. Aina kun asia tulee puheeksi seksiä pantataan 2 viikosta 3 viikkoon joskus pidempäänkin. Välillä tuntuu että onko tässä paljonkaan mitään järkeä samalla ystävät, tutut tuntuvat vain lisääntyvän. Kaupungilla silmään pistää pariskunnat jotka työntää lastenvaunuja. Meillä on kaikki parisuhteessa muuten hyvin, opiskelut suht valmiina, omakotitalot maatiloineen tulossa vuoden päästä, raha asiat hyvin. Nytten minulla on eläimiä kissoja ja koiria lapsen korvikkeena mutta rupeaa tuntumaan että nekään ei riitä enää...

Tutut kyselevät ja ihmettelevät miksi olet miehen kanssa joka ei halua lasta kun itse haluan todella paljon. Voiko mies "vain riistäää" naisen unelman lapsista? Mies toteaa aina lapsi vie vapauden, ei ole mitään vapaa aikaa, jos sä saat lapset sä et päästä häntä mihinkää HERRANEN AIKA EIKÖ MIES TAJUA ETTÄ EI SE ELÄMÄ LOPU SIIHEN KUN LAPSI TULEE TALOON? Toki ymmärrän sen että siinä lapsessa ollaan kiinni loppu elämä ja siihen tulee menemään myös rahaa.

Tulevaisuuden suunnitelmiakaan ei voida tehdä koska mies ei pysty/halua ajatella kuin tunnin elämässään eteenpäin.

Enkä todellakaan haluaisi erota, mutta kyllä jos pitää valita maailman ihanin mies ja lapsettomuus vai lapsi ja sitten joku muu niin valinta tulee olemaan vaikea. ÄH tuleeko tästä enää mitään?

Pistän oman tarinani jatkoksi.

Itselläni siis ollut vauvakuumetta noin pari vuotta (täytän kohta 25) ja nyt siskoni lapsen syntymän myötä kuume lähtenyt uusiin stratosfääreihin. Olen vaikinaisessa avoliitossa (seurusteltu reilu 3v ja yhdessä asuttu noin 2,5v). Opiskelut rupeavat olemaan loppusuoralla ja minun pitäisi valmistua puolen vuoden päästä. Mies luultavimmin valmistuu vuoden sisällä, mutta työelämän hänkin aloittanee puolen vuoden sisään.

Ongelma vauvakuumeessani on se, ettei miestä (Mies siis 23 ikäeroa noin 1,5v) nappaa vielä pätkän vertaa. Hän haluaisi odottaa että on hyvä työpaikka, häät vietetty jne. Kihlat vieläkin vähän arka aihe, vaikka tiedänkin, että hän niitä jo ajattelee. Mutta sitten kun koulu käyty loppuun. Mikä tietenkin kuulostaa ihan järkevälle.. järjellisesti ajateltuna. Miehen arvion mukaan hän haluaisi lapsia siinä vaiheessa kun olen 29-30v mikä omasta mielestäni kuulostaa suht vanhalle ensisynnyttäjäksi. kyllä, tiedän että keski-ikä nykyään on se 29 mutta onko se hyvä asia niin siitä voidaan olla montaa eri mieltä, varsinkin jos useampaa lasta toivoo.

Vauvakuumettani ei paranna se, että kohta ollaan siirtymässä pelkälle kondoomi linjalle. Tämä ihan siitä syystä, ettei hormoonivalmisteet kertakaikkiaan sovi minulle.

E-pillerit – tulen raivohulluksi ja muistamisen kanssa vaikeuksia
Kapseli – aivan liikaa sivuoireita vaikka mielialakohtauksia ei niinkään ole ollut
Minipillerit – käsittääkseni toimii pitkälti samalla yhdistelmällä kuin kapseli, plus muistaminen olisi vielä tärkeämpää
Kierukat – henk. Koht. Syistä en voisi ikinä kuvitellakkaan että itselleni sellaista pistettäisiin
Ehkäsyvaahto - miehen mukaan tappaa spontanisuuden (mitä varmaan osittain tekeekin) eikä ollut kovin innoissaan vaihtoehdosta

Mitä tosta enää jäljelle jää?

Samalla omatunto kolkuttaa kun huomaan, että tahtomattakin katse aina siirtyy pearlin indeksin lukuihin ja huomaan ajattelevani ”missäköhän olisi suurin vahinkoraskaus mahdollisuus”.

Tahallani en halua raskautuani, eli ”vahinko”raskaus ei kohdallani tule kysymykseenkään. Kapselillakin aina tunnollisesti kerroin miehelleni jos otin mäkikuisman käyttöön ja tällöin käytettiin kortsua lisänä. Nyt kuitenkin huomaan puntaroivani onko se tahallista jos esim. Siirrytään pelkkään kortsuun, että en suorannaisesti niitä neulalla puhkaise enkä käännä ympäri ja je-pillerin otan jos rikki menee.. mutta jos en kuitenkaan super huolellinen ole (esim kortsu heti yhdynnän jälkeen pois tai erittäin varovasti yhdynnän jälkeen ”irrottautua”).

Tiedän siis että mieheni ei tällä hetkellä halua lasta, eikä tunne olevansa valmis isyyteen. Jotenkin vaan se 4-5 vuotta kuulostaa erittäin pitkältä ajalta vaikkei se suorannaisesti edes ole. Mutta jos sen tällaisessa vauvakuumeessa mitä tällä hetkellä on joutuu odottamaan niin parikin vuotta kuulostaa tuskastuttavalta.

Tästä tuli nyt tämmöinen oman pään selvitys teksti mutta toivottavasti siitä jotakin selkoa saa :)

Heippa nostelempa tätä ketjua kun surffaillessa löysin. Itsellä se tilanne että meillä on ihana pian 1v lapsi ja haluaisin kovasti toista mutta mies on ehdoton ei. ennen esikoista kroppani ei oikein toiminut ja lääkärit sanoivat että lapsia en välttämättä saa. kuukautisiakaan ei tullut yhdessä välissä melkein vuoteen. tällöin mieheni kanssa päätimme ehkäisyn suhteen että tulee jos tulee koska raskautumisen mahdollisuus oli niin pieni. no jossain vaiheessa kroppa sitten alkoi näyttämään jotakin toimimisen merkkejä ja meni vuosi niin odotinkin esikoista iloisena vahinkona. mieheni tästä meni ihan sokkiin mutta sopeutui myöhemmin ja on hyvä isä nykyään. Itse olen niin onnellinen tästä lapsesta että en tiedä mitään parempaa maan päällä kun oma lapsi ja äitinä oleminen. minun unelmani on ollut jo ennen esikkoa olla koti äiti. nyt olen sitä ja pidän siitä kynsin ja hampain kiinni.

Minulla oli kova synnytys pelko esikon jälkeen mutta pääsis siitä yli koska haluan niin kovasti toista lasta että ne kaikki huonot puolet odotuksessa ja synnyttämisessä ja yöheräilyissä yms eivät paina tässä vaa assa mitään verrattuna niihin hyviin puoliin.

Olen vielä suht nuori ja aikaa lapsille on vielä myöhemminkin mutta minusta olisi parempi hoitaa lapsi asiat yhteen putkeen. eli että lapsilla olisi mahdollisimman vähän ikäeroa. mielummin kaikki yöheräämiset ja hammasitkut yhteen pötköön kun odottaa että esikko kasvaa isoksi ja sitten aloittaa kaikki taas ns alusta. nyt kun olisi kaapit pullollaan vauva kamaa jne niin samalla ne käyttää sillä toisellakin lapsella. Olen yrittäny puhua asiasta miehelle miten paljon haluan toista lasta ja mitä hyviä puolia siinä olisi ja miksei hän haluaisi jne.. mutta vastaus on yksikertaisesti "EI" ja piste.

Olen synnytyksen jälkeen syönyt pillereitä ja ne eivät ole koskaan sopineet minulle. Olen puhunut lopettavani niiden syönnin sopimattomuuden takia. ilman lapsista puhumista. Miehen kommentti tähän on "jos et syö pillereitä, en koske sinuun kepilläkään" peittojen heiluttelu mielessä.

Mitenköhän tässä pääsisi eteenpäin. Mies ei välttämättä halua lapsia enää koskaan ja jos muutaman vuoden odottelemme alkaa kello jo tikittää lujaa. Olemme naimisissa ja kotiäitiys on minun unelmani. haluaisin kokea odotuksen ja pienen ihmeen rinnalle saannin uudelleen jne.. mutta miehen ehdoton ei seisoo unelmani edessä. joskus olen katkera että hän estää unelmani eikö suostu edes harkitsemaan.

Ymmärrän kyllä jos ei halua niin ei halua. enkä ilman hänen suostumustaan asiaan rupea touhuamaan yhtään mitään. enkä pillereitä lopeta salaa ym. tuntuu että hän ei ymmärrä että pelkässä raskautumisessa voi mennä helposti vuosi ja raskaana olemisessa toinen. Niin että ei se lapsi meille huomenna vielä tule vaikka ehkäisy lopetettaisiinkin.

Jos asia olisi päin vastoin että mieheni haluaisi ja minä en. en tiedä miten päin asia sitten kallistuisi. asia on kuitenkin niin iso että ei lasta voi hankkia vain sen takia että toinen haluaa. Miten suhteekin sellaisessa tilanteessa kävisi. lapsi olisi kuitenkin syytön näihin aikuisten aiheuttamiin ongelmiin ja sellaista tilannetta en halua tapahtuvan.

Mutta jos turrutan omat tunteeni ja haluni ja unelmani mieheni vuoksi minusta tuntuu että katkeroidun ja tunteeni kylmenevät häntä kohtaan myöhemmin.

Pyydän anteeksi sekavaa tekstiä. Kirjoitin lähinnä omia ajatuksiani selventääkseni ja kirjoitusvirheitä löytyy varmasti myös.

Toivottavasti muilla on asiat selkeytyneet :)

Olen ollut syksyyn asti vannoutunut VELA (vapaaehtoisesti lapseton). Asia muuttui, kun sain vahingossa tietää olevani adoptoitu. Etsin verisukulaiseni ja sain tietää olevani täti. Katsoessani sisarustani lastensa kanssa, minusta on mahtava huomata että joku näyttää omalta vanhemmaltaan. Sitä on hankala selittää, mikä se tunne on, mutta se on hyvin voimakas yhteenkuuluvuuden tunne; oikein sydäntä vihloo kun katsoo.

Mieheni on vela myös. Hänen syynsä ovat taloudelliset; lapset vievät rahaa ja elämäntapamme muuttuisi radikaalisti. Olemme suhteellisen itsekkäitä ihmisiä, tykkäämme tehdä ja mennä mitä haluamme. Kissoja meillä on, mutta ne pärjäävät porukassa jos töiden jälkeen haluamme jäädä kaupungille emmekä juokse heti kotiin.

Minä olen ollut samoilla linjoilla. Asuntokin ostettiin pieni; mitäpä sitä isommalla kun ei niitä lapsiakaan ole tarkoitus hankkia. Lisäksi minulla on ollut vaikeita vuoto-ongelmia, lähinnä menkkoja ei tule - viime vuonna vain muutaman kerran. Ehkäisyä en käytä kun emme harrasta juuri seksiäkään, mieheni ei ole kiinnostunut seksistä juuri ollenkaan. Olen tottunut asiaan ja minulla on toimiva etusormi. ;)

Nyt kuitenkin olen alkanut miettimään, että muuttuisiko se elämä sittenkään huonompaan. Olen kolmekymppinen, jolla on kk vaivoja. Jos sitä seksiä saisikin niin eihän se ole kirkossa kuulutettu, että tulisin heti raskaaksi. Miehelle en voisi sanoa tästä mitään, loppuisi se vähäinenkin seksin saanti. Mies on muuten lapsirakas ihminen, tykkää siskonsa mukelosta ja muistakin penskoista. Tiedän, että mikäli tulisin raskaaksi hän varmasti asiaan suhtautuisi alkujärkytyksen jälkeen hyvin ja sopeutuisi asiaan.

Tämä on hämmentävä tunne kaikenkaikkiaan.

Pakko päästä vähän avautumaan. Itsellä sellainen tilanne, että avoliitossa oltu jo 7v. mies muutamia vuosia vanhempi kuin minä (itse 25v). Seurustelun alussa puhuttiin paljon tulevaisuudensuunnitelmista, molemmat halusi naimisiin ja lapsia. Nyt kun olen tulevaisuutta välillä tiedustellut niin mies ei missään nimessä halua "ikinä naimisiin" ja lapsia "ei koskaan". Ei suostu vakavasti keskustelemaan asiasta vaan vaihtaa aina taitavasti puheenaihetta. Itse olisin ollut jo muutaman vuoden valmis naimisiin ja lähes vuoden kärvistellyt hiljaa vauvakuumeessa. Eihän biologisesti kiirettä ole, mutta olisin valmis. Elämäntilannekin olisi rahan ja työn suhteen hyvä.
Pillerit jätin pois puolitoista vuotta sitten ja sanoin miehelle, että on hänen vuoronsa hoitaa ehkäisy. Tämäkin sen vuoksi, että unohdin ekaa kertaa ikinä ottaa kaksi pilleriä johon sitten hain jälkiehkäisyn. Mies suuttui kovasti tuosta kahden pillerin unohtamisesta. Niin, että muistakoon sitten itse ehkäisyn. Itse olisinkin jo valmis saamaan lapsen..
En tiedä mitä tekisin kun miehen mieli on ehkä muuttunut. "Ehkä" siksi kun ei hän asiasta suostu lainkaan keskustelemaan. Jos sanon ohimennen esim. "tuollaseen paikkaan haluisin häämatkalle kun mennään joskus naimisiin" niin vastaus on "en mä ole menossa ikinä naimisiin"..

Jejee, kiva että löytyy vertaistukea, vaikka tilanne itsessään ei varmasti kenellekään ole millään tavalla kiva.

Meillä on jo yksi lapsi, 3-vuotias poika. Minä olen kuumeillut jo oman aikani ja lopulta mieskin alkoi lämmetä ajatukselle. Pääsimme niin pitkälle, että sovimme antavamme pikku kakkoselle luvan tulla puolen vuoden päästä. 3 kuukautta ehdin leijua seitsemännessä taivaassa ajatellen, että kohta... kohta... kunnes mieheni ampuu unelmani sirpaleiksi. Hän on kuulemma asiaa ajatellut ja tullut siihen tulokseen, ettei hän haluakaan toista lasta ikinä. Musta tää on brutaalia... oisko tätä ollut helpompi käsitellä, jos olisin ollut vielä jalat maassa tuomion tullessa?

Miestä en vaihda, vaikka mikä tulisi, mutta miksi juuri se miehen sana painaa vaa'assa enemmän? Ainakaan tällä hetkellä en vain voi olla olematta tästä miehelle katkera. Nyt jälkikäteen ajatellessa mies oli varmaan alusta alkaen tosi epävarma, koska perusteli päänsä käännöstä sillä, että mulle on vaan niin hankala sanoa ei, kun haluan lasta niin paljon. En vaan ymmärrä sitä, miten mies saattoi antaa mun toivoa niin pitkään, eikä ollut ns. rehellinen alusta alkaen.

Mun onni on se, että mulle suotiin tuo ensimmäinen ja ilmeisesti sitten ainoa lapsi, jota rakastan koko sydämestäni. :)

Minulla on aika hankala tilanne. Olemme seurustelleet n. 1 vuoden ja muuttaneet juuri asumaan saman katon alle. Ikää naisella 26 ja minulla 25.

Meillä on molemmilla ollut aina sellainen käsitys, että jossain kohtaa hankimme mukulan ja perustamme perheen. Myös naimisiinmenosta ollaan keskusteltu. Aikataulumme ovat jokaisessa keskustelussa sopineet toisillemme.

Meillä kävi kuitenkin pieni vahinko jonka seurauksena muija tuli raskaaksi. Ilmoitin alkushokkini jälkeen hoitavani vaativan osani täysin moitteetta. Lopulta kävi kuitenkin niin, että hänelle tuli keskenmeno ja siitä alkoi kauhea vauvakuume.

Minä sanoin, että olen edelleen sitä mieltä, että jos saan valita niin hankkisin vauvan vasta vuoden tai kahden kuluttua. Tämä ei tunnu menevän naiselleni enää läpi ja nyt hän aikoo harkita suhdettamme uudelleen.

En tiedä miten asiaan suhautua. Nainen kumminkin käänsi "kelkkansa" tämän keskenmenon jälkeen ja vaatii lasta nyt heti. Itse haluaisin lapsen vasta myöhemmin, vuoden tai kahden päästä.

Mitä minun kannattaisi sanoa naiselleni josta kuitenkin välitän paljon. Suhde ei ole kestänyt kuitenkaan vielä kovin pitkään ja se ainakin askarruttaa minua. Lisäksi hänen ehdottomuutenasa asiaan tuntuu kiristykseltä ja todella pahalta. Toisaalta ymmärrän häntä, koska keskenmeno ei kuitenkaan ole pieni asia, mutta tuollainen tuntuu uhkailulta enkä haluaisi tehdä lasta vain miellyttääkseni toista.

Täytän tänä vuonna 30 ja mieheni on 35-vuotias.
Olemme olleet yhdessä kolmisen vuotta ja asuneet yhdessä kaksi vuotta. Olen surullinen ja väsynyt, koska mieheni ei välttämättä ikinä tahdo lasta. Rakastan miestäni mutta en halua tulla katkeraksi jos en saa kovasti toivomaani perhettä koskaan. En tiedä mitä teen.

Minulla myös samanlaisia ajatuksia kuin kanssa sisarilla täällä. Olen 28-vuotias, mieheni 35. ollaan oltu yhdessä kohta 9-vuotta ja kihloissakin 5v. Olen 5 vuotta haaveillut lapsesta, haluaisin vaikka edes vain yhden, mutta mies on 5 vuotta puhunut että joskus, ja hän ei halua että painostan. Miten mies ei muka näiden vuosien jälkeen vieläkään ole valmis, kun minun vauvvakuumeeni kasvaa vuosien myötä aivan mahdottomaksi. Haluan perheen, mutta miehen mielestä vielä ei ole oikea aika. Olen selittänyt että ehdit tottua ajatukseen raskaana ollessani 9kk ja ei ole sanottua että lapsi heti huomenna onnistuu. No itsekkin lopetin ehkäisyn puoli vuotta sitten, ja koko tänä aikana olen saanut vain kaksi kertaa! mies pihtaa, ja "roiskii reisille". En jaksa käsittää miksi mies ei halua minun olevan onnellinen ja suoda minulle onnellisuutta, meilläkin työ,koti raha asiat sun muut hyvin. Mietin että jätänkö miehen, ja löydänkö sellaista miestä koskaan joka lapsen kanssani haluaa. meilläkin on takana pitkä historia, enkä miestä haluaisi jättää mutta biologinen kello tikittää ja aika loppuu kesken! en osaa olla onnellinen , vaan itken asiaa joka kuukausi, ja tuntuu että en jaksa enää taistella asiasta. En tosiaan tiedä mitä tekisin..

Aikas pöyristyneenä luen täällä näitä kirjoituksia...:(

Olisin itse todella loukattu, melkein häväisty naisena jos mieheni, jota rakastan ja itse olen luullut että hän minua rakastaa, ei haluaisikaan lasta kanssani, ja varsinkin jos se on kuulunut vielä yhteisiin suunnitelmiimme.

En siis tarkoita ettei nainen olisi nainen jos hänellä ei ole lasta. Lapsen saaminen kun ei ole niin itsestäänselvää.
Ja kaikki eivät siis lasta tahdokkaan, ymmärrän sen myös, mutta jos suhteen alussa on puhuttu lapsesta, että se kuuluu kummankin unelmiin, niin minusta on hyvin kummallista että toinen ei sitten haluakkaan, ja ei edes tuo asiaa ilmi kumppanille ajoissa, vaan se pudotetaan pomminlailla sitten tostavaan.

Mutta minusta on myös väärin jättää ehkäsy pois miehen tietämättä, se ei tosiaan palvele ketään ja se on hyvin lapsellinen teko. Kuitenkin parisuhteessa tälläinen päätös on oltava yhteinen, koska se mies on sitten isä, halusi tai ei, ja on vastuussa jälkikasvustaan halusi tai ei.
On myös väärin, tai siis eniten ja nimenomaan väärin sitä lasta kohtaan, jos hänellä on isä joka ei häntä koskaan halunnutkaan, eikä se ole niin itsestäänselvää että tämä isä oppisi rakastamaan lastansa ja eikä niin ollen halua olla lapsensa elämässä millään muotoo, ainoastaa elatusmaksun verran.
Tuskin tätä kukaan ehdointahdoin toivoo lapselleen...?
Mutta niin tai näin raskaudella kiristäminen on hyvin kyseenalaista, vaikka lapsen isä sitten mahdollisen alkushokin jälkeen hyväksyisi vauvan tulon.

Ymmärrän naisena täysin sen äidiksi tulemisen tärkeyden ja kaipuun, se on luonnollista, ja mielestäni maailman ihanin asia.
Ja olen siitä todella pahoillani että täällä moni on joutunut kokemaan raskaan pettymyksen, kun on luullut jotain ihan muuta ja tavallaan siis odottanut vuosiakin turhaan...ja silti rakastaa miestään, siinä on varmasti yhtä ristiriitaa tunteiden kanssa.
Se on siis yhtälailla miehen puolelta lapsellista käytöstä, ja siinä mielessä edesvastuutonta, koska leikkii toisen tunteilla ja murskaa unelmat, sellainen on sairasta touhua.

Ero, varsinkin pitkän suhteen jälkeen tuntuu aika raadolliselta, mutta niin myöskin se että joutuu tahattomasti jäämään lapsettomaksi, koska toinen ei syystä tai toisesta halua.
Siitä voi vaan seurata syvää katkeruutta, joka voi paisua vuosien saatossa todella pahaksi.
Ja se ei kyllä tee ketään onnelliseksi.

Tuossa olisi hyvä pohtia, perustuuko suhde ihan oikeisiin tunteisiin ja niihin asioihin mitä itse toivoo normaalilta, toimivalta liitolta.
Minusta kenenkään ei tarvitse elää epätyydyttävässä suhteessa, jossa ei tule kuulluksi ja jossa on petetty lupausten suhteen.
Koska valehtelua tuokin on jos on puhunut palturia, esim lapsista ja naimisiinmenosta, ja oikeasti on ihan toista mieltä.

Joskus sitä on tehtävä kipeitä päätöksiä, eikä varmasti helppoa eroa kumppanista, jonka kanssa on ollut vuosia ja aloittaa uuden ihmisen kanssa kaiken alusta, mutta taas toisaalta, se voi olla sen arvoista.

En pysty siis samaistumaan näihin tarinoihin, koska itsellä ei tälläistä tilannetta.

Mun tarinani on tällainen: Mulla on ollut krooninen vauvauume siitä asti kun serkkuni sai lapsen kun olin 12-v! Olen nyt 37 v. Jo teininä ajattelin silmät säihkyen olevani sitten isona suurperheen äiti, halusin naimisiin ja ainakin 6 lasta. Realiteetit iski silmille kun piti ryhtyä miettimään opiskelupaikkaa ja saavuttaa sellainen. Nuoruusvuodet menivät opintojen parissa eikä miestä kuulunut. Elin käytönnössä opiskelulleni koko nuoruusaikani, tuloksena ihan hyvä asema, mutta tyhjyys sisällä. En koko aikana tavannut miestä, muuta kuin pieneksi hetkeksi, vaikka olin ihan hyvännäköinen jne.

Sitten viime syksynä, kun olin jo 36-v tapasin ihanan miehen, enkä ollut vielä kokenut sellaista rakkautta kun hänen kanssaan. Olimme kumpikin onnemme kukkuloilla tavattuamme toisemme. Miehellä on takanaan ero ja 2 lasta siitä liitosta. Mies sanoi aina, että ei ole tuntenut aiemmin näin voimakkaasti kun minua kohtaan. Hyvin aikaisessa vaiheessa otin puheeksi sen, että olen aina halunnut lapsia, ja että äidiksi tuleminen olisi minulle tosi tärkeää. Hän sanoi ymmärtävänsä asian, eikä haluaisi missään nimessä kieltää tätä minulta. Hänen mielensä muuttui kuitenkin jo heti alun jälkeen. Takana kipeä avioero ja lasten huoltajuus ovat liian iso vastuu, että mies haluaisi ajatella lapsia juuri nyt. Ja noin kuukausi sitten hän ilmoitti, että lasten teko ei ole ajankohtainen asia, eikä siitä voi edes keskustella. Ja se ei ole semmoinen asia, että siitä vaan sovitaan jos toinen haluaa, vaan ne tulevat siten kun aika on, eikä tämä ole hänen käsissään. (olemme keskeyttäneet) Yhtäkkiä hänen ymmärryksensä ikäni suhteen olikin poissa, ja minun tulisi vaan malttaa mieleni ja odottaa että suhteemme on kestänyt tarpeeksi kauan ja että olemme molemmat valmiita. Tosin, hän ei voisi nytkään luvata, että lähivuosina tällainen tilanne olisi edessä - että lapsia hän koskaan hankkisi kanssani. Lisäksi sain syytökset siitä, että en ollut aiemmin hankkinut lapsia. No, yksinäisenä naisena olen kyllä käynyt hedelmöitysklinikalla useamman kerran, jopa isäksi harkitsevan homomiehen kanssa koska harkitsin lapsen tekemistä tällä tavalla. En koskaan pystynyt siihen! En halunnut saattaa maailmaan lasta, jonka isä olisi mun "kaveri" tai jolla pahimmassa tapauksessa ei olisi isää ollenkaan.

Kun sain tämän nykyisen mieheni tuomion, oli kuin maa olisi pudonnut jalkojeni alta. Harkitsin kuukauden, että jäänkö vai lähdenkö, ja päätin että lähden, nyt vielä kun yhteistä elämää ei ole paljoa takana. En tiedä, teinkö oikean ratkaisun, sen näyttää vaan aika. Rakastan ja kaipaan tuota miestä, mutta en halua elää jo ennestään hankalassa uusperhekuviossa, jossa oma lapsi ei ole mahdollinen, enkä tarvitse asian omaksumiseen yhtään enempää aikaa. Ainakin olen yrittänyt sen, mikä minun käsissäni on ollut ja kuunnellut itseäni. Rakastuminen ei ole kaikki, edes rakkaus ei ole kaikki: pelkkä lämmin syli on ihana, mutta onnistunut parisuhde edellyttää molempien yhteistä halua ja sitoutumista yhteiseen elämään. Lapset ovat luonnollinen osa sitä, ja mielestäni molempien asia. Kyllä kahden oikeasti aikuisen ihmisen pitää pystyä lapsiasiat keskustelemaan jo aikaisessa vaiheessa. Ja kyllä minusta kunnon suhteessa on myös hyvää seksiä eikä jatkuvaa panttausta, kyttäystä ja pelkoa että lapsi tulee. Ainakaan minua varten ei sellainen elämä ole.

En ihmettele miksi olet sinkku. Kompromisseja kun elämässä joutuu tekemään...

Järkyttävää luettavaa tämä ketju. Olen jo 40 vuotta lähestyvä mies ja olen tiennyt hyvin nuoresta asti, etten halua koskaan lapsia. Olen oppinut, että asia on hyvä tuoda esiin hyvin aikaisessa vaiheessa seurustelua. Siitä huolimatta ihmettelen näitä naisia, jotka olettavat miehen mielen muuttuvan, vaikka hän on selvästi sanonut, ettei halua lapsia koskaan.

Itsekin jouduin käymään läpi kipeän eron, koska nainen oli ollut vakuuttunut, että mieleni muuttuu, ja kun hänen vauvakuumeensa iski, eikä minun mielipiteeni muuttunutkaan, hän masentui ja jätti lopulta. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, jos mies sanoo, ettei halua lapsia? Jos lapset ovat teille niin tärkeitä, älkää edes alkako suhteeseen miehen kanssa, joka ei sellaisia missään tapauksessa halua.

Tuttua on sekin, että nainen jättää ehkäisyn ja ilmoittaa, että siitä huolehtiminen on jatkossa minun asiani. Aluksi seksimme loppui kuin seinään, koska en todellakaan halunnut ottaa riskiä, että hän tulisi raskaaksi. Lopulta sanoin, että jos ehkäisystä huolehtiminen on kerran minun vastuullani, valitsen ehkäisymenetelmäksi sterilisaation. Kovasti tuli naiselle kiire hankkia ehkäisyrengas.

Onneksi enää ei tarvitse miettiä asiaa. Löysin ihanan ja hedelmättömän naisen, joka kyllä haluaisi lapsia, mutta ei voi saada niitä, ja on siksi unelmieni täyttymys.

Minulla on sen verran paljon ikää, etten mieheltä lupia kysele. Yritän kaikin keinoin saada yhdyntöjä onnistumaan oikeaan ajankohtaan ja hinkata sen hiivatin kumin jollain puhki, eli oikeen kunnon jyystöllä kun on säiliö täys, että tapahtuu vahinko ja se kumi vähintäänkin tippuu sinne sisälle. Herra halusi vaan yhden lapsen, ja sitten ei enää halunnut enempiä, minäpä haluan ja mies sitten sopeutuu siihen tai ei. Tosin erosin hänestä sen ilkeyden takia, ettei halunnut lapsia, mutta nyt vongun seksiä aina sopivaan aikaan, ja ehkä tää menetelmä tuottaa tuloksen. Minä tän ekankin olen yksin hoitanut, ja ihana lapsi on, joka tapaa isäänsä niin paljon kun haluaa. Kovasti se isä tätäkin taaperoa rakastaa. Yhtä hyvin tässä sivussa menis seuraava ja kolmaskin. Kyllä se mies sen sitten hyväksyy. Aina se on kaikessa mielensä pyörtänyt, ei tiedä itsekään mitä haluaa, ei vaan uskalla tehdä itse sitä päätöstä. Täytyy vähän avittaa. Suostun näöksi siihen kumin käyttöön, mutta jyystän sen aina pois, eikä se siitä muuta kun menee hölmistyneen näköseks ja kantaa kumin jäännökset roskiin mitään höpisemättä. Ehkä se kohta jo itsekin huomaa turhaks koko kumin, ja jättää sen pois. Näin meillä kyllä tehdään, sanokaa mitä sanotte. Rakastava koti tällä ekallakin lapsella on ja niin tulee olemaan seuraavallakin, jos vaan saadaan. Lapsi on aina tervetullut. Rankkaakin on ollut, mutta mitä sitten, lapsi on saanut kaiken hoivan ja rakkauden mitä ikinä vaan voi.

Minullakin nykyinen panokumppani muka haluaa käyttää kumia. Tosin minä joudun sen aina laittamaan kun ei itse halua sitä paikalle laittaa. Sitten kun minä häntä vähän hieron vedän kumin pois niin kyllähän tuo kuitenkin yleensä tulee ihan itse sisääni ilman kumiakin kun on niin kiihtyneessä tilassa että on pakko jatkaa kun en enää käsin häntä hiero.

Meillä minä jätin e-pillerit pois vähän reilu vuosi sitten. Kerroin siitä miehelleni, joka sanoi alkuun hoitavansa ehkäisyn kumeilla. Sen jälkeen ei olla kuitenkaan kumeja käytetty, vaan mies päästänyt lähes aina "tavarat" pihalle. No enpä oo vieläkään raskaana! Vauvakuume ollut jo vuoden verran...Huoh...

Vauvakuume vaivannut jo muutamia kuukausia ja mietityttää jo se vaihtoehto, että lähtisin tästä avioliitosta. Useiden vuosien liitto takana, mutta itse haluaisin niin kovasti lapsia, että alkaisin jo olla valmis uhraamaan liiton sen vuoksi. Sitähän en tietysti voi tietää, että löydänkö uutta miestä, joka kanssani haluaisi perheen perustaa. Ikääkin itsellä jo sen verran, että alkaisi olla tosissaan aika yrittää, josko lapsi tulisi...Ahdistaa ja stressaa koko asia jo hurjan paljon :/

Olen mies joka ei ole koskaan kuvitellutkaan ryhtyvän isäksi.Nämä asiat on parasta selvittää jo aivan seurustelu suhteen alussa.Ei pilaa molempien elämää,kuitenkin aika tärkeä asia, joka on sitova kenties loppuelämän,nimittäin lapsi.Olen myös valinnut yksin elämisen joka on lopulta tosi hienoa ja tosi värikästä.

Ystävälläni ei ole lasta. Seurusteli aikoinaan miehen kanssa, joka ei lasta halunnut. Vuodet meni hukkaan, kun ajatteli, että miehen mielipide muuttuisi. Ei muuttunut. Nyt ystäväni on yksin. Ja katkera siitä, että jäi roikkumaan tuollaiseen suhteeseen. Katuu ja kovasti. Elämä on valintoja täynnä. Miksi nuoret naiset roikkuvat 40-kymppisten miesten kanssa, jotka eivät halua lapsia? En vaan tajua. Tai miksi ylipäätään mennä suhteeseen sellaisen kanssa, jolla on jo entuudestaan lapsia, jos itse on lapseton? En kertakaikkiaan tajua. Itse lähtisin ja äkkiä etsimään onneani muualta. Kaikki lapset on ihania, mutta mikään ei mene omien lasten edelle. Kannattaa siis miettiä, mikä elämässä on tärkeintä.

Miehet piuhat poikki jos ette halua lasta kun tätä palstaa lukee niin katalia naisia maailma pullollaan.Moni hakee taloudellista hyötyä tai luuleevat saavansa.Jos ajatusmaailma ja toiveet ja unelmat ei kohtaa niin te itse vastaatte onko teillä lapsi vai ei.Se piuhojen poikki laittaminen on pieni toimenpide ja varma ei tarvitse syyttää ketään sen jälkeen lapsenruokoista.

Nainen! Haaveiletko vauvasta, mutta sopiva kumppani ei löydy? Ja hedelmöityshoidot tuntuvat kalliilta ja vaikealta vaihdoehdolta? Tarjoudun auttamaan. Olen terve suomalainen mies joka auttaa sinua ilmaiseksi toteuttamaan perhe-unelmasi joko perinteisellä tavalla tai koti-inseminaation kautta. Sp. [email protected]

Naiset!
-selvittäkää omat ajatuksenne lapsihaaveista itsellenne jo heti 20- tai viimeistään 25-vuotiaana. Homma on aika heikoilla jäillä, jos et itse tiedä 25v:na haluatko lapsia ja milloin
-puhukaa lapsi- ja muut haaveenne jo seurustelun alkumetreillä (ennen kuin olette aivan rakastuneet), sekä aikaikkuna näille
-kun yhteinen sävel lapsiasioissa on löytynyt, ylläpitäkää sitä puhetta tarpeeksi usein, siis monta kertaa vuodessa (ettei käy niin että asiasta ei puhuta moneen vuoteen ja sitten kun puhutaan mies pudottaakin pommin: en haluakaan lapsia ikinä) kun asiasta puhutaan usein, miehen on _huomattavasti vaikeampaa_ pyörtää puheensa
-miettikää tosi tarkoin, jos koette olevanne veloja: syyksi ei riitä, ettei tykkää vauvoista: sitten ei pitäisi tykätä siitäkään, että on 10v lapsia tai 30v lapsia tai lapsenlapsia. Jos luopuu omista lapsista, luopuu myös lapsenlapsista ja jokaisella on kavereita, jotka tulevat isovanhemmiksi sitten 40-80v iässä. Kestätkö sen, ettei sinusta tule koskaan isovanhempaa?
-jos lapsia haluaa, niin ne pitäisi tehdä muutaman vuoden sisällä seurustelun aloittamisesta (koska 5-10v odottamiseen liittyy iällisiä riskejä ja riski mielipiteen muuttumisesta) jos siis molempien iät ovat yli 25v, en siis tarkoita että 18v pitäisi suunnitella tekevänsä 20v lapsen
-30v naisen ei ikinä pidä suostua siihen, että mies ehdottaa lapsenhankinnan lykkäystä 4-5 v päähän. sehän tarkoittaa monelle jo hedelmällisyyden laskua
-abortin tekeminen yli 20v:na pitää harkita erityisen tarkoin: monella asiaa jää kaivamaan mieltä loppuiäksi ja ikinä sitä ei pidä tehdä miehen painostuksesta. Jos lasta ei halua pitää, pitää miettiä haluaako koskaan ylipäätään lapsia ja milloin? Jos se milloin on muutaman v sisällä tai sitten kun opinnot on kasassa, niin abortti on mielestäni tuolloin väärin. Itse olen opiskellut yliopisto-opinnot kun kaksi lastani oli tarhassa klo 8-15. Meni oikein hyvin! Lisäksi sitten kun ensimmäisen lapsensa joskus saa, tulee mieleen varmasti se eka... jota et halunnut, yksi siis puuttuu aina
-jos yhtään epäilyttää että onko mies käynyt vasektomissa kertomatta / lasta ei yrityksestä huolimatta kuulu, niin tutkikaapa asiaa ihan itse: torista hommaatte muutamalla kympillä mikroskoopin ja otette salaa spermanäytteen mieheltänne eli laitatte mikroskoopin lasialusen sängynviereen ja kun mieheltä on tullut (kondomiin, reisille tai minne ikinä) niin otatte siihen lasiin sen näytteen. Ja kun mies on nukahtanut, hiippailette tutkimaan sen näytteen! Ja jos ei siimahäntiä näy, niin vasektomia on tehtyna. Ja kyllä, asian tutkiminen on juuri noin helppoa. Muuten ne miehet joilla mikroskooppi on jostain syystä olemassa, varmaan suurin osa on tutkaillut omaa tavaraansa mielenkiinnosta mikroskoopilla, eivät toki kerro tätä kenellekään 😂

Moni nainen ei tajua pitää lapsiasiastaan huolta ja sitten kirjoitukset on sitä mitä tuossa ylempänä on. Sumussa mennään elämää eteenpäin ja sitten kun asiaan herätään voi vastassa olla miehen vastustus ja/ tai se ettei lasta kuulukaan, vaikka sitä kovasti yritetään tehdä. Tsemppiä kaikille!

Neljän äiti

mietin että on väärin "istuttaa" naista tai miestä turhan takia

synnytys on elämän tarkoitus

kun elämän tarkoitus puuttuu, niin ajattelen, että voi erota

tai ajatella vaihtoehtoa missä on synnytys mukana
kuten synnytät vieraalle miehelle lasta ja elät nykyisen kanssa
tai muu kun luovuutta riittää

toisaalta kannattavaa on kääntää miehen mielipiteen synnytyksen puolelle
siis työstää sitä miestä kovemmin taipumaan lapsipäästöihin

virittäytyä taajuudelle
taustalla on vaikeus että kun on rahaa, niin "mikään ei puutu"
köyhän on helpompi lisääntyä jopa, mietin

synnytys on lahja, toiset ovat huonompi vain
tai kasvatuksessa ei korostettu tarpeeksi

ON KUITENKIN VÄÄRIN PITÄÄ TOISTA IHMISTÄ 'PANTTIVANKINA'
itse ei syö ja muille ei anna

MIEHEN ROOLI ON RASKAAKSI SAATTAMINEN
miehen ajattelussa on jotakin väärin

mies ei ole miehen veroinen

kun mies pihistää lasta, niin naiselle on oikeus hankkia lapsi muualta
pahempi tilanne on lapsettomuus
kun mies sanoo ei lapsille, niin mies tekee väkivallan naiselle
mies tuhoaa naisen elämän
se on väärin

ja toisinpäin kun nainen ei tahdo lasta, niin nainen tuhoaa miehen elämän
ja miehellä on oikeus erota naisesta hankkiakseen lasta

ero on siinäkin, että ei kykene tai ei tahdo

Erilaisia asioita ei hankita mieliteon vuoksi . Se on typeryyden huipentuma .