Kuinka tärkeää miehille on, että nainen on seksin puolella hyvä vai pitääkö olla kiitettävä? Voivatko miehet ajatella suhdetta kohtuullisen hyvän seksikumppanin kanssa, jos tyttö on muuten tosi hyvä, siis hyvännäköinen ja luonteeltaan sopiva?
Kyselen, koska ihmettelen ystäväni logiikkaa asiasta. Olen muodostanut oman mielipiteeni ja haluaisin miesten mielipiteitä aiheesta.
Kyselen, koska ihmettelen ystäväni logiikkaa asiasta. Olen muodostanut oman mielipiteeni ja haluaisin miesten mielipiteitä aiheesta.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Naiset eivät koskaan ole hyviä seksissä. Vain mies on hyvä seksissä, nainen on joko pantava tai ei-pantava. Hyvä nainen on silloin kun tottelee.
Kun vetoamme tekosyyhyn "olet huono sängyssä" on se nimenomaan tekosyy saada nainen pois kuviosta että saa uutta maata kuokittavaksi. Naiset jotka kuvittelevat osaavansa seksiä ja vievät "oppeja" käytäntöön lähinnä sotkevat kaiken sooloilullaan.
Mies vie, nainen vikisee. Vikinä ei tarvi "osaamista".
Sinäpä se olet kova poika pallit pulleana. Tiedoksi sinulle, että naiset luokittelevat miehen ei-pantavaksi tai pantavaksi, joskus erittäin pantavaksi. Mies on hyvä silloin kun on pantava myös panon jälkeen. Tiesitkös sen? Miespuolisten ystävien mukaan naisten seksitaidoissa on paljonkin eroja. Ehkä sinä et ole vain päässyt niitä kokeilemaan. Harmillista.
Tyttö. Ei ole sellaista laivaa joka tarvisi kahta kapteenia.
Ja ne kaveripoitsut... on nekin melkoisia märkäkorvia jos ei pysty naista tyydyttämään varmuudella, kuulostaa just sellaisilta pojannassikoilta jotka lakki kourassa kyselee että "sopiiks tää ja tää" ja odottaa että nainen hoitaa hommat jotka oikeasti kuuluu niille ja niiden palleille. :)
Ihmekös että ovat KAVERImiehiä :D
Tämä "KAVERImies" ei todellakaan kysele minulta neuvoja, tuskin niiltä naisiltakaan. Olemme lapsuudenystäviä, josta lähtien melkein kuin sisko ja veli ja jaamme kaikenlaisia asioita. Märkäkorva tai nassikka tämä mies ei myöskään ole.
Vastauksesi tasosta päätellen et ole koskaan saanut naista, vaan aina panopatjaa. Se on edelleenkin kovin harmillista minun mielestäni.
Se että sinä et osaa tyydyttää naistasi ja et välitä naisesi nautinnosta ei tarkoita sitä etteivätkö muut miehet välittäisi. Kokeneet tosimiehet kyllä välittävät naisen taidoista ja siitä että nainen haluaa heitä täysillä. Se, että sinä diggaat epävarmoista, pelokkaista ja kokemattomista lahnoista jotka eivät pelota sinua, ei tarkoita halusi olisi enemmistön halu.
Kyllä, nainen arvioi miehen seksitaitoja siinä missä mies naisen. Sopiva pari on hyvä olla jokaiselle. Pienille isukeille en toivoisi kumppania ollenkaan, mutta ehkä frigidi tai aseksuaali sopisi hyvin. Normaalin seksivietin omaaville samanmoinen ja sitten niille todella halukkaille oikea pari. Ei oo keneltäkään pois.
Tulkitset väärin tuon "mies vie, nainen vikisee"-kirjoittajan tekstiä. Mies nimenomaan vie naista niin, että nainen vikisee ja nauttii.
"Kokeneet tosimiehet kyllä välittävät naisen taidoista"
Ei voi noin yleistää. Itse en esim. paljonkaan välitä naisen taidoista. Vasta-alkava suihinottaja voi olla paljon kiihottavampi kuin runsaasti harjoitellut.
"ja siitä että nainen haluaa heitä täysillä."
Tämä meni oikein.
"Se, että sinä diggaat epävarmoista, pelokkaista ja kokemattomista lahnoista jotka eivät pelota sinua"
Eihän se mitään tuollaista kirjoita. Itsevarma eroottinen nainen uskaltaa heittää kontrollin mäkeen ja antautua vietäväksi.
En ole sitä mieltä että miehen pitäisi lähellekään aina "viedä", kyllä nainenkin voi. Sehän se vasta onkin kiihottavaa että nainen tietää mitä haluaa, haluaa sitä just mun kanssa ja hoitaa homman. Esimerkiksi päällä.
Kohtuullisen kokematon nainen voi tietenkin jollain tasolla kiihottaa. Ainakin mulla kiihottuminen ja kiinnostuminen liittyy pitkälti naisen ulkonäköön, persoonaan ja älyyn eikä suhdehistoriaan. Kunnollista nautintoa en silti saa jos nainen on taidoton tai tylsä ja pitkästyn jos joudun itse aina hoitamaan hommat. Kyllä sitä kullia pitää osata imeä eikä esimerkiksi raapia hampailla kuten kokematon usein tekee. Ei mua myöskään kiihota mitkään arat pikku lipaisut tai punastelu ja ujostelu.
Naisen tosiaan pitää olla itsevarma ja eroottinen nainen eikä mikään kokematon pikkutyttö. Se vaihe meni jo kun oli nuori ja kokematon, nykyään ei kiinnosta.
Siitä on ihana ja antoisa seksi kaukana, jos ei ole tunneta, herkkyyttä ja rakkautta kumppaniaan kohtaan!!!
Seksi ei saa milloinkaan olla pelkkä kylmä, tunteeton pano!!!!!!
Onko sinulla lukutaitoa?
Kyse oli naisen seksitaidoista ja sen merkityksekkyydestä. Jos miehellä on taitoja ei naisen taidolla OLE MERKITYSTÄ vaikka niitä olisikin. Ainoa taito mitä nainen silloin tarvii on halu olla mukana.
Jos nainen tuossa tilanteessa alkaa "käyttämään omia taitojaan" jotenkin itsetarkoituksellisesti ja väkisin niin eihän nainen silloin ole TAITAVA vaan hän on besserversser joka väkisin tietää paremmin vaikka se tuhoaisi tunnelman.
En ole "isukki" - en lähellekään. Olen mies joka saisi huorankin tuntemaan itsensä teinitytöksi. Nautin naisista, osaan käsitellä heitä oikein hyvin niin sängyssä kuin sen ulkopuolellakin, kaikilla tasoillaan. Nainen voi olla ns. taitava - mutta hänen ei tarvi. Siitä ei tule minulle mitään todellista lisäarvoa, koska sonniroolissani otan kiimaisen naisen enkä kysele ohjeita tai suuntaviivoja koska ymmärrän itse mikä on oikein ja mikä on väärin ja osaan lukea naarasta. Sängyssä palvelen kahta nautintoa, omaani ja naisen. Näin tekemällä seksi aukeaa aina nautinnoksi joka on äärimmäisen luontevaa. Siinä jää kaikki "älyllisyys" sivuun ja siksi myös "taito" muuttuu seksuaaliseksi pidäkkeettömäksi haluksi joka johtaa toimintaa.
Edellytän naiselta vain antautumista, ja antautumisen kautta saan naiselta kaiken. Seksi ei ole taito joka hankitaan ikävuosina 15-30 vaan se on 3 miljardin vuoden vaisto takaraivossa.
Ymmärrättekö alkuunkaan kuinka naurettava ajatus on yrittää osata seksiä?
Seksi osaa ihmisen. Se on tasan tarkkaan niinpäin.
Toiset, naisetkin, ovat monipuolisempia. Pelkkä kuuma, himokas pano on joskus aivan paikallaan.
Sinulla on vain sinun näkemys asiasta, voisit katsoa muiden mielipiteitä. Sinä haluat olla suuri ja vahva ja pyörittää naisia kuin pikkulapsia. Tuossa muut miehet kertovat, että siihen seksikiinnostukseen vaikuttavat muutkin asiat kuin antautuminen. Sinäkin voisit kokeilla joskus sitä, että antautuisit itse, etkä keskittyisi siihen tyttöön niin paljon. Minusta tuntuu, että sinä olet jämähtänyt pornoelokuvien tasolle. Seksissäsi ei ole yhden suunnan lisäksi muita suuntia. Sinä olet tylsä.
Oletko ihan varma ettet ole sairastunut vahvan naisen sairauteen, siis siihen jossa maskuliinisuus on uhkaavaa?
Olet muuten täsmälleen oikeassa. En pysty tai halua antautua naiselle. Se puoli pitäisi tapahtua merkitsevämmällä tasolla kuin seksissä ja se on jotain joka on minulle äärimmäisen vaikeaa. Lisäksi epäilen hyvinkin vahvasti ettei olemassa edes ole naisia jotka piittaisivat tuosta puolestani niin paljoa että se edes koskaan olisi oikeasti mahdollista, mutta se onkin eri tarina.
En tarkoittanut seksissä antautumista dominalle, vaan juuri tuota sinun sisustasi, jota et avaa. Minun vahvuuteni on ehkä juuri tuolla saralla ja tunen sen muissakin. Muuten minä en ajattele olevani erityisen dominoiva.
Sinä saattaisit saada itsestäsi ja seksistä enemmän irti, jos uskaltaisit.
Hyvin sanottu! Tämä on munkin kohdallani se punainen lanka ja päävirta.
Virta on sinullakin sitten aika kolkko.
Ja lisäyksenä vielä se, että ainoa mitä mies tarvitsee, on halu olla mukana. Teillä kahdella seksi tuntuu keskittyvän liikaa siihen naisen räpeltelyyn ja sitä kautta hyväksyntään, mutta oikeasti naiselle parasta on se, että olette itse läsnä, ettekä keskity vain siihen naisen räpeltämiseen ja miellyttämiseen. Minusta tuntuu, että te kaipaisitte kiinnostusta ja hyväksyntää, jota haette liian jyrkällä kohdistamisella naiseen.
Teillä ajtus menee kyllä ihan oikein, että miehen pitää myös viedä, mutta te menetätte itse enemmän ja samalla nainenkin, kun ette lähesty omana itsenänne sitä tyttöä.
"oikeasti naiselle parasta on se, että olette itse läsnä, ettekä keskity vain siihen naisen räpeltämiseen ja miellyttämiseen. Minusta tuntuu, että te kaipaisitte kiinnostusta ja hyväksyntää, jota haette liian jyrkällä kohdistamisella naiseen."
En saanut kyllä ollenkaan tuollaista kuvaa noista kirjoituksista. Että pyrittäisiin pääasiassa miellyttämään jne. Tyypillisesti seksi ja esileikki menee niin, että mies vie tilannetta eteenpäin, ja on aktiivisempi osapuoli. Useimmat miehet ja naiset taitavat pitää siitä niin. Eri asia on, onko nainen jossain kohtaa aktiivisempi. Omasta mielestäni se on ihan positiivista, jos niin on.
"Teillä ajtus menee kyllä ihan oikein, että miehen pitää myös viedä, mutta te menetätte itse enemmän ja samalla nainenkin, kun ette lähesty omana itsenänne sitä tyttöä."
Mitä tarkoittaa omana itsenä lähestyminen? Ihmisellä on laaja skaala tapoja toimia, jonka sisällä hänen toimintansa vaihtelee. Tuo oma itse -juttu on liian epämääräinen käytettynä tässä tai naisten iskemisen yhteydessä.
Minä sain liian yksipuolisen kuvan, sinä et ehkä. Enkä tarkoittanut tässä naisten iskemistä. Minä en myöskään erityisemmin halua korostaa sitä kumpi on aktiivisempi. Se ei ole tärkeää, vaikka yleisesti voidaan ajatella, että mies jollain lailla voi viedä, mutta ei se mieskään voi viedä, jollei nainen viittaa suuntia tai kuljeta vartaloaan ja itseään luontevasti. Mies, jonka päämääränä on naisen miellyttäminen ja itsensä tyydyttäminen siinä ohessa ei ole avoin. Lue "JADnsjkfdndfkjnsdkdn" viimeisin teksti, niin ymmärrät mikä minulla on tässä takana. Sen viimeisen lukon avaaminen on vapauttavaa, vaikka sen avaaminen on melkein mahdotonta. Minä uskoisin ymmärtäneeni hänen kommenttinsa ja hän tietää sen itsekin.
Lisään vielä, koska tässä se totuus tiivistyy:
mies 30 kirjoitti edellä: "Itsevarma eroottinen nainen uskaltaa heittää kontrollin mäkeen ja antautua vietäväksi." Samoin itsevarma eroottinen mies tekee ja antautuu vietäväksi.
Haluan huomauttaa että sillä lukolla ei ole mitään tekemistä seksin kanssa - tai on, mutta niin on kaiken muunkin kanssa. Seksi olisi siinä yksi osa ja sen käsitteleminen erillisenä on tavallaan turhaa.
Kun puhun seksistä puhun seksistä joka on parhaimmillaan hyvin varusteltu huvipuisto. Vain hapannaamat pitävät sitä epäaitona eivätkä anna vaan mennä. Se mistä sinä puhut on jotain muuta, se liittyy niin läheisesti ihmisen sisäiseen itseen että sen kytkeminen automaattisesti seksiin on (vaikkakin mahdollista) niin näkeminen seksin vaatimuksena sille - tai edes näyttämönä jossa asiaa pitäisi käsitellä - on tavallaan liikaa tai liian vähän vaadittu.
Tiedän täsmälleen mistä puhut, olen lukenut suurista rakastajista jotka eivät lopultakaan piitanneet siitä mitä olivat aikaisemmin tehneet kenelle tahansa ja josta heitä kiiteltiin, heidän saadessaan vihdoin tilaisuuden olla itsensä. Ainoa vain että se ei liity seksiin eikä seksi"taitoihin". Jos kyse olisi ollut merkitsevästä ihmissuhteesta olisin saattanut puhua syvällisemmin asiasta.
Kun sanoin että pelkään olen tosissani.Oikeasti olen kauhuissani, juuri se on syy miksi rakastajanroolini onkin niin vahva ollut aina - vahva ja epätodellinen pohjimmiltaan. Se ei tarkoita etteikö rakastajanroolini olisi äärimmäisen toimiva ja nautinnollinen, se antaa kaiken - ei vaadi mitään (paitsi tietenkin roolina, roolivaatimuksina). Tämä tarkoittaa sitä että en todellakaan tarvi naiselta taitoja ja jos niitä on ne menettävät merkityksensä. Juuri se tekee roolista toimivan, voin peittää sillä todellisen itseni.
Kuten ehkä arvaatkin ei todellinen minäni ole edes seksuaalinen (tai jos on, niin se on sitten jotain muuta). Tämän vuoksi en tarvi edelleenkään naiselta "seksitaitoja" edes todellisena itsenäni jos sellainen joskus jollekulle voisinkin olla. Sensijaan tiettyjä muita taitoja naisella pitäisi olla rutosti että tilanne edes olisi mahdollinen. Todellista itseäni kun en tuo julki, vaikka sen tiedostankin kipeänkin tarkasti. Ja miksi en?
No. En luota oikein kehenkään. En usko kenenkään oikeasti piittaavan tai haluavan kohdata sitä puoltani. Kun sanot "Jos uskaltaisit" vastaan : "niin - jos uskaltaisin."
.... Ja nyt on mitä loistavin tilaisuus vedota seksuaalityypitettyihin perusrooleihin joka asettaa miehen kontrolliin ja dominoivaksi - ja "tuomita" naisen dominoiva tai johtava tai yhteistyörooli "epäluonnolliseksi".
Tämä kaikki vinolla virnistyksellä (toisin kuin naiset jotka ottavat tuon kaiken usein aivan tosissaan).
En haluaisi erottaa "vain" seksiä ja sitten sitä jotain muuta. Voin erottaa, mutta se ei ole täyttävää. Lukitus koskee kaikkea, ei vain seksiä, mutta seksiäkin. Silloin seksi on sitä tiettyä yhdensuuntaista ja loppujen lopuksi vain sama asia kuin syöminen. Voi sen sellaiseksikin, syömisen kaltaiseksi, pelkistää ja joillekin se riittää. Minulle se ei riitä.
Minä tiedän että sinä pelkäät, olet kauhuissasi, puret huultasi. Tietysti, aluehan on suunnattoman arka ja siksi se onkin niin arvokas. Koska se on niin arvokas, niin eikö olisi järkevää käyttää sitä aluetta, eikä pitää sitä aarretta piilossa. Ei sitä voi tehdä usein, jos koskaan, mutta sen kerran kun se mahdollisuus joskus tulee, niin älä jätä sitä käyttämättä.
Toivon että sinäkin uskallat joskus, mutta nyt vasta voit edes uskaltaa, kun myönnät ensin tämän pienen asian olemassaolon. Minä tiedän, että harva ymmärtää sinua, voi olla ettet koskaan tule kohtaamaankaan ketään sellaista, se vaatii niin paljon. Toivon kuitenkin, että kohtaisit ja pääsisit riisumaan sen haarniskasi.
Eivät ihmiset ole sen arvoisia. He haluavat huvipuiston ja he saavat huvipuiston.
Ne jotka haluavat huvipuiston, ansaitsevat ja saavat sen. Ne jotka eivät halua huvipuistoa pitää löytää.
MM joo.. ERITTÄIN HYVIN SANOTTU.. Eihän se oli kiinni kuin preferensseistä.
nyt kysy hiukan väärältä palstaltaXD
Naista pannaan, jos ulkonäkö on ok, mutta ei panna pitempään, jos ei ole synkkaa. Kohtuullinen seksi menettelee joskus baarihoitojen kanssa paremman puutteessa mutta ei pitkässä juoksussa.
Ensin pitäisi tietää mitä hyvällä tarkoitetaan.
Asioihin varmasti vaikuttaa myös suhteen laatu; humalaseksi tuntemattoman kanssa on erilaista kuin seksi vakiokumppanin kanssa joka taas on erilaista kuin läheisemmän kumppanin kanssa. Itse toimitus voi olla samankaltainen jos tehdään jyrkkä ero esileikin ja 'oikean' seksin välille mutta sitä ei välttämättä voi suoraan tehdä, varsinkaan läheisemmässä suhteessa johon liittyy muutakin touhuamista.
Siis kokemukseen vaikuttaa myös valmistelu ja ympäristö; kaikki hienonhienot visuaaliset ja verbaaliset eleet ja efektit jne. jotka voivat itsessään olla osa hommaa.
Jos nyt vaikka pornoa ajattelee niin näin miehen(kin) näkökulmasta tapahtumakulku on usein hyvin monotonista ja kiireistä. Mitään hienovaraisuutta eikä sensuelliutta ole näkyvissä ja naisen käytös on ennustettavaa. Toki pornosta nainen voi oppia sinänsä hyödyllisiä temppuja ja liikkeitä (kun ollaan jo sillä asteella) mutta se alkaa aika pian toistaa itseään ja täytyy katsoa todella paljon että törmäisi uusiin. Asiaa voinee havainnollistaa sillä jos kyse olisi nettiseksistä ja nainen kirjoittaisi että "Olemme lähekkäin...olet alasti...otan suihin/ratsastan" ja siinä se. Koska siis pornossa editointi ja progressio on juurikin sen tyyppinen ja tuollainen nettiseksi sessio olisi todella nopeasti ohi eikä siinä olisi mitään jännitystä. Yhdyntä (yleensä) tai jatkuvasti samaa liikettä toistava oraalisessio joka yhtä-äkkiä vain räjähtää katsojan kasvoille ilman että mitään jätetään mielikuvituksen varaan on sellainen tapahtuma jota ei voi hirveän rikkaasti kuvailla koska se on aika yksinkertainen...sen takia vaihtelun ja rikkauden vuoksi pitää keksiä täytettä siihen ympärille ja käyttää mielikuvitusta.
Siis ei sillä etteikö tuollainen voisi olla miehestä hyvinkin kiihottavaa (ja miehet ovat erilaisia) mutta paremmat kortit ovat silti sellaisella naisella jolla mielikuvitus ja taidot riittävät muuhunkin ja joka osaa toimia aktiivisena osapuolena asioissa eikä käsitys lahjakkuudesta ole vain se että antaa miehen käyttää itseään nukkena.
Ja tämä on sitten vain henkilökohtainen tunteeni mutta itse haluaisin naisen joka on sopivan estottomalla tavalla utelias miehen vartaloa kohtaan ja haluaa yrittää erilaisia juttuja eikä sellaista joka on naistenlehdistä opiskellut jotain epämääräisesti kuvailtuja niksejä (joista ilmeisesti osa on useimpien miesten mielestä epämiellyttäviä) vaikkakin täytyy ottaa huomioon todellisuuden rajoitteet ja se ettei nainen voi koskaan täysin ymmärtää miehen maailmaa ja on ihan ymmärrettävää että niin tekee.
-
Kuitenkin naisilla on mielestäni tässä suuri etu siinä mielessä että miehille kaikki kosketus ym.uteliaisuus on yleensä plussaa eikä huonoja juttuja ole paljon olemassakaan (miehet tykkäävät räplätä ja tutkiskella naisen vartaloa, ja myös että nainen tekee miehelle niin. Naiset eivät ilmeisesti tykkää läheskään yhtä paljon kummastakaan). Miehen potentiaali kiihottua erilaisista jutuista, myös visuaalisesti, on korkeampi ja siten naisella on tavallaan mielikuvitus rajana. Joka tapauksessa naisen pitää näyttää siltä että tykkää siitä mitä tekee eikä siltä että on töissä.
Mitään syvällisempää kokemustahan seksistä minulla ei ole; nämä ovat vain päässäni funtsimia ja muita ihmisiä tarkkailemalla opittuja juttuja.
Kiitoksia asiallisesta ja pitkästä vastauksesta. Kiva, että joku mies näkee myös sen puolen, että naisella on jokin muukin rooli kuin panopatjana oleminen.
Varsinaiseen kysymykseeni vastauksesi olisi siis, ettet tyytyisi kohtuulliseen. Ystäväni on tyytymässä siihen "ihan ok" naiseen, joka muutenkin on "aika hyvä". Olen esittänyt varovaisen epäilevän näkemykseni asiasta. En usko, että mies jaksaa pysyä kovinkaan uskollisena, jollei kiinnostus ole isompaa.
oletus ettei nainen olisi kiinnostunut ja "haluaisi räplätä" miehen vartaloa.
Silloin kun miestä olen halunnut niin olen kyllä ollut kiinnostunut ja räplännyt ja kosketellut ja suudellut ja halunnut ja hyväillyt häntä. Tuskin on miehellekään jäänyt epäselväksi haluni ja himoni ja ihailuni.
Tekniikalla ei ole väliä hyvässä seksissä. Kuka tahansa osaa panna eri asennoissa. Ei myöskään niillä visuaalisilla tai verbaalisilla eleillä saati efekteillä. Toista joko haluaa tai sitten ei. Se halu kyllä näkyy ja tuntuu.
Tulkitsitsitko nyt niin että en tyytyisi kohtuulliseen koska kohtuullinen nainen on sellainen joka ei tee aloitteita seksiin tai uskaltaudu/kiinnostaudu kokeilemaan mitään muuta kuin hyvin tarkkoja rutiinijuttuja ja näyttää kyllästyneeltä?
Mikä on kohtuullinen ja mikä erittäin hyvä?
Mikä on sinun käsityksesi siitä mikä on miehille hyvä tai huono?
En minä usko isoja eroja naisten ja miesten kokemuksissa kohtuullisesta, hyvästä ja erittäin hyvästä.
Osa miehistä tässäkin ketjussa väittää olevansa tyytyväinen siihen että nainen vain levittää kinttunsa. Ehkäpä niin on näille ketjun miehille. Siis pelkkä tekninen panopatja suoritus, jotain räpläämistä siinä kai voisi olla mukana. Tämä on minun ajatteluni mukaan kohtuullista.
Hyvä on lähinnä aktiivisempi tai jotenkin monipuolisempi kokemus, enkä nyt tarkoita mitään pelkkää tekniikkapuolta. Semmoinen "kyllähän tuota nyt voi panna". Hyvääkin parmepia on ollut, mutta ajatuksissa voi olla silti, että ehkä se kiintymys tulee hyvänkin seksin kanssa erittäin hyväksi.
Erittäin hyvää seksi on silloin, kun seksi on selvää vuorovaikutusta. Ei sillä ole niin väliä vikiseekö nainen vai vikiseekö mies ekä se tekniikka edes mietitytä. Erittäin hyvää seksiä tekee mieli heti uudelleen ja se on jollainlailla poikkeuksellinen kokemus.
Näin minä nämä ajattelen. Eikä tässä ole siitä kyse, että osaako nainen jumpata peppuaan oikeaan suuntaan, vaan siitä, tuntuko hyvältä, koska molemmin puolinen juttuhan se kuvio on. Siksi ajattelin, ettet ainakaan tekstisi perusteella olisi panopatjaan tyytyväinen.
Ja millähän suoritus mitataan vähintään kiitettäväksi?
Paras mies sängyssä on tyydyttävä. Tarkoittaa että nainen saa. Sama pätee naisten mittariin. Mies saa.
Nainen on aina hyvä seksissä. Jos hän osaa levittää reitensä, suoritus on kiitettävä. Kunhan on pantavan näköinen.
Suomalainen nainen on poikkeuksetta huono seksissä. Joko väsynyt lahna tai teennäisesti liikaa yrittävä. Thai-naiset sen sijaan ovat jumalaisia...
Minusta on aivan toisarvoinenseikka, et onko nainen hyvä, vai huono seksissä.
Minusta tärkeintä on, että molemmat pitävät samoista tavoista tyydyttää toisensa.
Siis, että nainen tykkää ja nauttii niistä keinoista ja tavoista, joilla mies hänet laukaisee. Ja sama myös toisinpäin.
Itse pidän naisesta, joka kykenee saamaan monta perättäistä orgasmia ilman taukoja välillä!
Taisin muotoilla aloituksen yksipuolisesti. Ei nainen tai mies ole hyvä tai huono vaan miehen ja naisen välistä seksiä voidaan arvioida. Nainen ja mies voivat olla hyviä toisilleen. Sinä ilmeisesti haet tätä asiaa jollain tavalla. Minun mielestäni tekstissäsi pistää silmään, että on toisarvoista onko hyvä vai huono, kunkan orgasmeja tulee perättäin ilman taukoja?? Tarkoitan vaan sitä, että silloinhan tavoittelet jotain tiettyä. Vai miten sinä koet tämän hyvä ja huono asian?
Niin, jokainen ihminen on erilainen. Olen huomannut, että mä ite nautin enemmän sellaisen naisen kanssa, joka kykenee saamaan monta peräkkäistä orgasmia.
Mulle seksi on sellainen asia, jossa ei saa olla kiire! Ja silloin, kun ollaan silleen, niin silloin on oltava aikaa ja paljon!!
Jos nainen laukeamisensa jälkeen vaatii taukoa, niin minusta tunnelma latistuu . . . vaikka niin ei pitäisi olla. Mä haluan, et silloin kun nainen on kanssani, niin hän suorituksen jälkeen rättipoikkiväsynyt ja kaikkensa antanut, mutta onnellinen.
Mutta, kuitenkaan en tarkoita sitä että nainen, joka saa vain yhden orgasmin olisi jollaintapaa huonompi. Se ei ole sitä. Ihmiset ovat vain erilaisia, ja jotkut kokevat samat asiat toisin, kuin toiset.
En mä itekään kestä mahdottomia, mut mulla on keinot, jolla pystyn laukaisemaan naisen useasti.
Mä nautin siitä, kun nainen vaikeroi orgasminkynnyksellä.
En vieläkään saa täysin kiinni sinun ajatustasi. Ymmärränkö oikein, jos sanon, että sinä haluat naisen nauttivan oikein erityisen paljon ja vasta sitten haluaisit naista jatkossakin?
Kyselen tätä siksi, koska ystäväni on ilmaissut nauttivansa seksistä uuden naisensa kanssa "ihan ok". Arvosanaksi kokonaisuudelle hän antoi 8,5. Se on minusta kokonaisuudelle liian vähän, ainakin jos pitempään sitä naista ajattelee naivansa. Asia ei kuulu minulle, mutta haluaisin vain ymmärtää, että onko tämä yleistä miesten keskuudessa. Siis se, että tyydytään mukiin menevään.
Mä olen ehkä hieman erilainen, kuin miehet yleensä.
Mä menen sänkyyn vain ja ainoastaan sellaisen naisen kanssa, jota rakastan!!!! En harrasta yhdenillan suhteita.
Sit, kun olen sängyssä, niin ainakin minusta silloin kaikista tärkeinta tärkeintä on saada nainen tyydytettyä kunnolla ja perusteellisesti!!!
Minulle ei ole tärkeätä, että itse tyydyttyisin, mut se että saan naisen tyydytettyä on tärkeää!
Voisitko ajatella pitkää suhdetta rakkaan naisen kanssa, jos nainen tyydyttyisi vain harvoin ja kehojen yhteiskieli olisi seksissä niukkaa tai voiko sellaista sinun mielestäsi ollakaan rakkaan ihmisen kanssa?
Rakkaan ihmisen kanssa seksikin kukoistaa . . . ja jos ei kukoista, niin ei silloin ole rakkauttakaan!! . . . Eli, rakkaus ja seksi kuuluvat yhteen . . . ilman toista ei voi olla toistakaan!!!
Niin, ja tässäkin nähdään, miten erilaisia halut ja ihmiset ovat. Mä luulen, että "hyvää" ei voida määritellä niin yksiselitteisesti, että voisi ihan tasan vastata ap:n kysymykseen... Nimittäin mulle sä oisit yksi vitun painajainen, kirjaimellisesti. Mä en halua laueta monta kertaa ja se, että joku alkaa yrittämään, on suorittamista ja helvetin rasittavaa. Seksissä saa olla joskus kiirekin, semmonen ikuisesti jatkuva hipelöinti ei vaan ole kivaa... Nyt luulet, että en vaan ole kokenut... Joo, olen. Vähän eetä "niin ne kaikki luulee", enkä tarkoita, että sä oisit sitten huono, vaan selvennän vaan, että esimerkiksi mulle täysin epäsopiva: mä en halua olla mikään "suorituksen jälkeen" ja jos mä en saa pitää taukoa koskaan oman saamiseni jälkeen ja nauttia omasta orgasmistani, niin eipä jaksa kauaa kiinnostaa. Ja siis, myös mies saa: ei mun aina tartte saada, ei aina tartte vaan jatkaa ja jatkaa ja tuntikausien seksi on lähinnä jo rasittavaa.
Samoin se ois ärsyttävää, että aina mun pitäs olla jotenkin helvetin tyydyttynyt, kun sanot tuolla "Sit, kun olen sängyssä, niin ainakin minusta silloin kaikista tärkeinta tärkeintä on saada nainen tyydytettyä kunnolla ja perusteellisesti!!!
Minulle ei ole tärkeätä, että itse tyydyttyisin, mut se että saan naisen tyydytettyä on tärkeää! "
Mun mielestä se ois lähinnä ärsyttävää: kyllä mä olen ihmisen kanssa omasta halustani ja vuorovaikutus riittää tyydyttävään seksiin, ja sen, että sitten koskaan ei ois tärkeetä, se että toinen nauttii... Jaa, no miksi mä sitten mitään tekisinkään...
Jotenkin tulee jo kauhean väsynyt ja rasittunut olo sekä suorituskeskeinen fiilis. Että ei kiitti mulle. Mutta! Tässä justiinsa nähdään se, että miten sitten määritellään huono seksi? Mun hyvä seksi ois varmaan sulle ihan kauheeta ja sun hyvä seksi ois mulle ihan hirveetä, ja toisaalta, ilmeisesti sä elät tai olet elänyt tyydyttäviä ja hyviä seksisuhteita, ja näin voin sanoa itsekin: mulla on ollut seksin puolesta lähes vain ja ainoastaan hyviä suhteita. Kaikki ne suhteet ovat olleet erilaisia, mutta hyviä silti.
Jokainen ihminen on erilainen ja aina uuden kumppanin kanssa seksi on erilaista.
Mulle tärkein seikka on, että mä todella rakastan kumppania, ennen kuin seksi tulee edes kuvioon. Ja toiseksi tärkein asia on, että kumppanin toiveet ja odotukset ovat minulle tärkeämät, kuin omani. Siis asetan kumppanini itseni edelle.
Ja seksistä pitää nauttia ja siinä täytyy olla tunteet täysillä mukana!!!
Sinulla on hieno linjaus mielessäsi. Mie olen samaa mieltä, pitää nauttia ja tunteet tuo ihanan lisän. Saat sinä silti joskus itsekkäästikin ajatella :-)
Kiitos. . . Sitten, kun on ollut saman kumppanin kanssa jo pidempään seksi säilyy antoisana, kun se on ennalta arvaamatonta. . . Se ei saa olla aina samanlainen suoritus, jossa kumppani jo ennalta tietää mitä seuraavaksi tapahtuu!
BUUPP!!
Seksi on vain harrastus... niin kuin golf tai jääkiekko.
Mitä enemmän asiaa ajattelee, sen enemmän se selkiää.
Totta on, että paremmalta se tuntuu ihmisen kanssa jota rakastaa... mutta niin myös golf ja jääkiekko.
Voi sitä tehdä ilman rakkauttakin ja on se silti kivaa ja hyvätuntuista.
Ja rakkaudessa ei ole seksi LAINKAAN tärkeä asia... ei isäkään lastaan rakasta seksin takia.
Nainen on "hyvä" seksissä, kun nainen on (1) seksikäs eli mielestäni haluttavan näköinen, tuntuinen, tuoksuinen ja kuuloinen, (2) estoton, vapautunut, rento, teeskentelemätön (3) utelias, kokeilunhaluinen, rohkea, monesta pitävä, (4) notkea, kestävä. Sitten on vielä sellainen asia kuin (monipuolinen) orgasmiherkkyys, mikä auttaa hyvään seksikokemukseen pääsemiseen.
Pitää olla ainakin hyvä, mielellään kiitettävä. Ensisijainen asia on kuitenkin molemminpuolinen halu ja himo, joka oikeastaan sivuaa vain kohtaa (1) yllä.
Kiitos selvityksestä. Siltikin en saa nyt kiinni miehen ajatusta ja sinunkin ajatus on jotenkin ristiriitainen, kuten nöff nöffin tuossa edellä. Se että pitää olla jotain, mutta riittää kuitenkin vähempikin. Oikeastaan ystäväni ajattelee aikalailla näin, enkä ymmärrä.
Tarkoitatko sitä, että ensisijaisesti kohta 1 pitää olla kohdallaa, vasta sitten niitä muita ja että muut kohdat eivät korvaa kohtaa 1? Minä naisena ajattelen, että kohta 1 pitää toimia, mutta riittääkö se yksin? Riittääkö kohta 1 miehelle?
En ole aivan varma, mitä tarkoitat riittävyydellä. Jos se tarkoittaa sitä, että seksisuhde ei asian takia katkea, niin seuraavat kouluarvosanat (4-10) "riittävät".
1: 9
2: 8
3: 7
4: 6
Eivät kompensoitavissa toisillaan, paitsi tapauksessa 1:10 arvosana 6 riittänee kohtaan 3 (kun taas kohdassa 2 lienee tällöin arvosana vähintään tuo 8 kohdan 1 seurauksena).
Lue vielä tekstini nöff nöffille. Sinun mittapuusi mukaan kokonaisarvosana 7,5 riittää. Olin ajatellut sen olevan liian vähän, mutta nähtävästi miehet ovat ihan iloisia mukiin menevästä seksistäkin myös pitemmissä suhteissa.
Jos täyden kympin seksiä jostain löytyy, niin juuri pidemmästä suhteesta. Eli 7,5 voi riittää siksi, että sitä parempaa ei ole koskaan edes vastaan tullut. Tuo 7,5 on muuten sikäli väärin laskettu, että pitäisi ottaa painotettu keskiarvo kohdista 1-4 painoilla 40%, 30%, 20%, 10%. :-D
8,0 sitten riittää sinulle sinun kaavallasi.
Minusta on kiva huomata, että miehet eivät itsekään ymmärrä mistä he kiinnostuvat tai mihin kiintyvät. Sama taitaa olla ystäväni kohdalla. En ole kuitenkaan ihan kokonaan varma siitä, että hänen valintansa on pitkän päälle hyvä, mutta en tietyskikään puutu hänen päätökseensä.
Minusta olisi tärkeää, että miehet miettisivät nenäänsä pitemmälle asioita ihan heidän itsensäkin vuoksi.
Kasi taitaa riittää seksisuhteen jatkumiseen perustapauksessa. Kasi on asteikollani oikein hyvää seksiä. Luonnollisestikin jos kiitettävää, ysiä, tulee eteen niin oikein hyvä saattaa jäädä pois.
"Minusta olisi tärkeää, että miehet miettisivät nenäänsä pitemmälle asioita"
Mikä siinä niin tärkeää on? Nämähän ovat fiilisasioita. Kyllä fiilis itsessään sanoo sen, mikä on fiilis, ja se riittää erittäin pitkälle. Huumoriahan nuo yllä olevat listat painotuksineen tietenkin vain ovat, vaikka olisivatkin täyttä totta. :-D
Kyllä minä ymmärrän, ettei sinun numeroita voi ajatella listana, jota pitää noudattaa. Kivasti silti se auttoi ymmärtämään sinun mielipidettä.
Minä tarkoitan sillä nenäänsä pidemmälle katsomisella sitä, että miehet eivät pitempään ole siihen kohtuulliseen tai hyvään tyytyväisiä. Ystäväni kuitenkin suunnittelee jotain vakavempaa sen naisen kanssa tai ainakin selvästi mieli on sinne päin, siksi sitä ihmettelen. Olen niin monta kertaa nähnyt, ettei se oma vaimo sitten enää kiinnostakaan kun parempiakin on. Joku voisi epäillä, että olen mustasukkaisnen ja siksi haluan estää ystäväni liiton, mutta ei se ole niin. Toivon hänelle kaikkea hyvää ja nyt minusta tuntuu, että hän on menossa mäkeen. Aina ennen hän on suoraan kehunut tyttöystäviään tai sanonut, ettei se seksipuoli ole ihmeellistä. Hänen iloisuutensa on ollut kyllä riippuvainen siitä seksikemian voimakkuudesta ja nyt se ei ole ihan kovin voimakasta. Siksi minä ihmettelen tätä ihan tosissaan.
Kumpaa parisuhteesta hakee . . . rakkautta, vai seksiä!!!
Kirjoituksesi perusteella ystäväsi hakee uudesta suhteesta vain seksiä!
Rakkaus ei ole hänelle niin tärkeää.
Ja ilman molemminpuolista rakkautta suhteelta on pohja pois!!!
Tyhjänpäälle ei voi rakentaa pitkää ja pysyvää parisuhdetta!!
Enpä tiedä, ehkä sitten sitä välittämistä enemmänkin. Kai sitten jonkinlaista rakkautta, kun minun mielestäni hän ei hae sitä erittäin hyvää seksiä.
Tätä listausta komppaan. Kohdat 1-3 ovat ainakin tärkeitä.
Seksistä voi tulla parempaa myös siksi, että ennen sitä on ollut hyvää seksuaalista jännitettä ja oikeanlainen tunnelma.
En tiedä, kun en tunne tapausta.
Siitä, että onko mies tunteellinen, vai pinnallinen voi jotakin päätellä et millaista suhdetta hän hakee.
Ja jotkut miehet tyytyvät suhteeseen, kunhan vain saavat seksiä, millään muulla ei ole väliä.
Niin se voi olla. Tämä mies on pohjalta aika herkkä, kuitenkin samalla selvästi vahva. Vähän sellainen jäyhä, joka piilottaa osan tunteistaan. Eikä ystäväni kyllä tyydy vain seksiin, tässä on juuri toisin päin. Että minusta niin tuntuu, että hän tyytyy suhteeseen, kunhan saa sitä lämpöä ja huomiota ja sitten ehkä satuttaa itsensä kun ei suhde kannakaan kun seksipuoli ei kanna. En minä siis aio häntä neuvoa, iso mies saa tehdä päätökset itse, mutta minusta nyt tosiaan vahvasti tuntuu, että mies hakee pitkää kiintymyssuhdetta eikä huomaa, että se seksipuoli pelaa laimeammin. Tai sitten sekin voi toimia ja minä epäilen turhaan.
Ehkä hän ei halua vain korostaa seksin laatua sinulle.
Ehkä hän yrittää kertoa, että heidän suhteensa on rakkaussuhde ja kestävä sellainen. Ja silloin he tietävät keskenään kuinka seksi heidän välillään toimii, mutta eivät halua hehkuttaa sitä ulospäin.
Hän on aikuinen ihminen ja hänen täytyy kantaa yksin vastuu ja seuraukset omista teoistaan ja päätöksistään.
Anteeksi, että sanon näin, mutta voi olla, että kulutat turhaan omia voimiasi ajattelemalla häntä.
:-) saat sanoa, mutta tiedän itsekin. Haluan ymmärtää, koska asia on jotenkin aivan eri linjoilla kuin aiemmin, latteampaa, ja nyt hän suunitelee jotain isompaa. Haluaisin ymmärtää miehen mielen tässä jo ihan omiakin juttuja silmällä pitäen. En usko, että minulle olisi jätetty hehkuttamatta, jos olisi hehkutuksen aiheita. Minusta vain tuntuu, että miehet tuppaavat tyytymään johonkin ihan hyvään ja sitten se ei kohta enää kelpaa, mutta ollaan jo siirrytty vakavaan suhteeseen, eikä pois pääseminen ole ihan helppoa.
Silloin mies ei itsekään tiedä mitä haluaa!!! Ja tyytyy siihen, minkä saa.
Tai sit mies on pinnallinen ja vain leikkii toisen tunteilla ja käyttää toista hyväkseen senaikaa, kuin hänestä itsestään (miehestä) tuntuu hyvälle.
Toi jälkimmäinen ei ole mikään mies, vaan keskenkasvuinen raukka!!!
Noin yleisesti ottaen arvioisin miesten haluavan naisen joka osaa sängyssä käyttäytyä, eläytyä hetkeen, tuntea, näyttää tunteensa, olla haluttava (ulkonäkö yms.) sekä mukautuvainen ja tietysti miehen oikeasti rakastaessa naista niin seksi on potenssiin parempaa seksiä kuin muuten.
Miehelle on myös tärkeää että nainen nauttii tai näyttää nauttivansa sen mitä mies hänelle tekee.
Sen takia koituu ongelmia jos nainen on tuomitsevainen tai valittajatyyppi jos mies ei osaa häntä käsitellä. Aivan kuin miehen pitäisi automaattisesti rakastajana tietää mitä juuri hän haluaa. Siihen ei voi usein oppia ellei ihmiset kommunikoi keskenään ja ole mukana.
Mies ei varmasti nauti jos nainen ei ole miellyttävän näköinen, arvosteleva, "suoritusta odottava" (katselija katsomossa) tai vaikuttaa ettei häntä vähempää voisi kiinnostaa.
Kun nainen suhtautuu miehelle sopivalla tavalla seksiin niin takaan että miestäkin himottaa enemmän, mies pysyy kovempana (ei välttämättä tosin sitten pitempään ;)) ja tekee mieli antaa hyvää naiselle muodossa kuin toisessa.
Seksi voi joskus olla aivan ylivakavaa jossa molemmat miettii sitä suorittamista ja että seksin pitää syntyä jostain vakavahenkisesti jännitteestä vaikka todellisuudessa tärkeintä olisi rentoutua.
Seksi on aina hyvä kokemus jos suhtautuu etukäteen että meillä on mukavaa ennen sitä, mukavaa sen aikana ja mukavaa sen jälkeen.
Se ei tietysti tarkoita että seksi oli orgastisen mahtavaa mutta kuitenkin yhdessä koettu intiimi hetki jonkun kanssa jonka kanssa on mukava olla.
Harmi että tällainen asenne jossain suomen junttimaisessa maassa on niin kaukana.
Osa aikuisistakin suhtautuu seksiin joko kuin punastelevat pikkutuhmia vitsejä kertovat teinit tai kuin uskonnolliseen toimitukseen tai sitten maitokaupassa käyntiin.
Siinä ehkä syytä miksi suomalainen nainen on hieman epäseksikkään oloinen. Vika varsinaisesti ei ole naisissa sinällään vaan kulttuurissa jossa yritetään enintään matkia muiden seksikulttuuria kun oma on niin aneeminen. Vähän kuin suomalainen perinneruoka.
Tuohon viimeiseen kohtaan vielä lisäys että sama koskee miehiäkin. Ollaan jotenkin jäyhiä ja jäykkiä sillä tavoin (tämä kai on miehekästä Suomessa) että tietty rentous voi hävitä.
Huomaan itsessäsi samaa, mutta sitä ei helpota jos vastapuoli on samanlainen. Sen takia kai ulkomaalaiset miehet ja naiset kiinnostavat suomalaisia miehiä ja naisia. Vastapuoli vapauttaa heidät itsensäkin olemaan erilaisia kun muut suomalaiset yhdessä eivät siihen ehken aina pysty.
Ihan missä tahansa päin maailmaa ulkomaalainen kiinnostaa.
Mitä taas tulee seksitaitoihin niin itse en ole huomannut suurta eroa Suomi vs muu maailma vertailussa. Enemmän kyse on yksilöistä. Naisista jotka viihdyttävät ammatikseen miehiä (joko toimiessaan oikeasti prostituoituina tai päästäkseen naimisiin rikkaan suomalaisen kanssa) ei ole kokemusta eikä suoraan sanoen edes kiinnosta. Tykkään kansalaisuudesta riippuen räväköistä naisista, sellaisten kanssa myös seksi on parempaa.
Väitinkö muuta? Sanoin että tuon normaalin erilaisuus-ekstran lisäksi Suomessa kulttuuri on aika harmaata ja jämähtänyttä.
Kuinka paljon Suomessa on räväköitä naisia elleivät ole humalassa tai heidän hammasta kolottaa jokin?
Esimerkiksi keskustelukulttuuri ja flirttailukulttuuri on ihan surkeaa Suomessa.
Muissa maissa esimerkiksi minua pidetään miehenä ja avoimesti osoitetaan kiinnostusta. Suomessa?
EI MITÄÄN. Katellaan seiniä ja odotetaan aloitetta. Treffeillä tuijotetaan kahvimukia.
Vaikea on naisille esimerkiksi selittää että pelkkä miehen kiva puhe ja flirtti ei riitä. Tarvitaan vastavuoroisuutta.
Tämä heijastuu myös seksiin.
Räväköitä naisia on ainakin Helsingin metalli/rock/vaihtoehto/taidepiireissä ihan helvetisti.
Kyllä mun "kimppuun" on naiset käyneet niin Suomessa kun ulkomailla, ja todella harva nainen on katsellut kahvikuppia treffeillä. Flirttailla suomalaiset eivät osaa, keskustella osaavat.
esim. amerikkalaiset ja espanjalaiset naiset ovat patakonservatiivisia ja tylsiä vaikka niiltäkin saa seksiä. Noin siis keskimäärin.
Se että nainen hymyilee "flirttailevasti" ei ainakaan mulle ole mikään sytyke jos nainen tulee treffeille jakkupuku (yäk) päällä ja juo teetä vaikka minä juon olutta.
Niinpä. En ole Etelä-Suomesta joten en osaa sanoa tuollaisista piireistä.
Paikkakuntakohtaisia eroja on. Isoissa kaupungeissa on keskimäärin räväkämpää porukkaa ainakin omien kokemusten mukaan. Selittyy varmaan ihan sillä että ihmisiä on enemmän ja ilmapiiri ainakin jollain tapaa suvaitsevaisempi. Helsingissä on enemmän esim. homoja kun muualla, ja tietty myös sinkkunaisia on enemmän kun sinkkumiehiä mikä näkyy siinä että Helsingissä saa paljon enemmän iskuyrityksiä naisilta kun vaikka jossain Vaasassa.
Ei se maaseutu / isojen asutuskeskusten ulkopuoliset paikkakunnat ole sen kummempia muualla. Kaikkialla on omat jurottajansa. Vietin joskus kuukauden "rakkauden maassa" Ranskassa, mutta Pariisin sijasta olin eräällä pikkupaikkakunnalla Keski-Ranskassa. Ne viikonloput mitkä olin Pariisissa (eka ja vika) olivat hauskoja ja mainioita mutta se maaseutu? Ihan sama kun olisi ollut Savossa viikon. Ei mulla mitään ole Savoa tai savolaisia vastaan, mutta ei se Ranskan maaseutu sen kummempaa ole. Ihmiset ovat hyvin homogeenisiä ja tylsiä, kielitaidottomia ja umpimielisiä ulkopaikkakuntalaisia kohtaan. Naisten "flirttailua" ei todellakaan päässyt kokemaan Pariisin ulkopuolella puhumattakaan mistään muusta.
Kyllähän siitä sais ison plussan, valitettavasti tuo vaan on Suomessa todella harvinaista. Hyviä löytyy kyllä. Tiiä sitten mistä johtuu, mutta vaikuttas siltä että ne naiset kenellä on eniten kokemusta miehistä tuppaa oleen huonoimpia sängyssä. Liekö syynä sitten se että niillä suhteet on sitten jäänyt niin lyhyiksi.
"Olen muodostanut oman mielipiteeni ja haluaisin miesten mielipiteitä aiheesta."
Etkä halua. Haluat vain miesten vahvistavan sinun mielipiteesi, niin kuin on tästä ketjusta jo käynyt ilmi. Vaikka sitähän tuo tekopyhä lause naisten suusta yleensä aina tarkoittaa.
Miksi et kirjoita jollekin naistenlehden Neuvoja rakkauselämään -palstalle tai vaikka Sofian sohvalle? Kyllä sieltä löytyy asiantuntevia seksologitätejä, jotka mielellään kertovat, mistä miehet oikein tykkäävät. Myös Väestöliitosta ja peruskoulun seksivalistustunneilta löytyy materiaalia, joka varmasti antaa miesten seksuaalisista mieltymyksistä sopivan korrektin ja mukavan kuvan.
Mitäs kuraa sinä kirjoitat seksuaalivalistuksesta ja miehen mieltymyksistä? Moneen kertaan minä esitin, että "haluaisin ymmärtää miesten ajatuksia tästä". Jos sinä viitsit lukea mitä olen kirjoittanut niin huomaisit. Minä olen salliva miehille heidän mielipiteissään ja tämä ketju antoi minulle sen tiedon mitä kaipasin. Minulla on mielipiteeni ja haluan kuulla miesten mielipiteen asiasta. Eikö ihmisten mielipiteetkään ole sallittuja näissä keskusteluissa, etenkään kun en omaani ole tässä sinulle tyrkyttänyt. Niin mikä se minun mielipiteeni sinun mielestäsi nyt sitten on?
parempi kun naiset eivät edes kirjoittelisi tänne, näin olen sen itse kokenut.
Naisen kirjoituksen kimppuun hyökätään armottomasti ja jankkaus ei lopu tietyiltä nimimerkeiltä millään. Vängätään ja tartutaan pienimpiinkin juttuihin jotta saadaan väännettyä asia ihan mullin mallin, ei muka ymmärretä kirjoitettua tekstiä ja kyykytetään tunnehöperöä naista, mies on viisas ja kaikkivoipa ainakin miehen omassa päässä. Keskustelun mies hakee voittajia ja näkee itsessään kovan sonnin kun pääsee "olemaan oikeassa" jossain mielipidemittelössä anonyymillä keskustelupalstalla.
Nämä miehet tietävät naisten tekemiset ja ajatukset sekä tunteet että kaikki mielenliikahdukset paremmin kuin naiset itse.
Älä nyt jaksa. Heti ensimmäisiin viesteihin tulit vittuilemaan alatyylisesti sen kirjoittaneelle miehelle: "siinäpä se on kova poika pallit pulleana." Eli väärä mielipide, joka ei kelvannutkaan. Ja sitten rupesit selostamaan jotain naisten mieltymyksistä, vaikka mukamas halusit kuulla, mistä miehet ovat kiinnostuneita. Jos minä haluan kuulla, millaisia seksimieltymyksiä naisilla on, niin sitten kirjoitan kysymyksen, odotan vastauksia ja olen itse hiljaa. Mutta puolet tämän ketjun viesteistä on sinun kirjoittamiasi, ja monessa niistä arvotat miesten vastauksia hyviksi tai huonoiksi sekä selostat pitkästi omia mielipiteitäsi.
Kiva kun sinäkin annat mielipiteesi tästä. Ymmärräthän silti, että se on sinun mielipiteesi ja minulla on minun mielipiteeni. Sinun mielipiteesi eivät ole sen parempia kuin minunkaan. Onko väärinkeskustelupalstalla osallistua keskusteluun. Sinä ehkä kyselisit toisin, minä kyselen nyt näin. Se että sinä teet jotenkin muuten kuin minä ei ole sen parempi. Minä selostabn hyvin vähän omia mielipiteitäni tässä ketjussa. Ketjussa asiallisesti vastailleet miehet antoivat minulle sen tiedon mitä etsinkin.
Minä tartuin tähän, koska koin sen provosoivana.
"Naiset eivät koskaan ole hyviä seksissä. Vain mies on hyvä seksissä, nainen on joko pantava tai ei-pantava. Hyvä nainen on silloin kun tottelee. " Se oli hänen mielipiteensä, johon aika rumasti kommentoin, koska se vaikuttaa siltä, että naisella ei olisi mitään päätäntävaltaa. Ehkä olisin voinut jättää kommentoimattakin, mutta ei tuosta mitään haittaakaan ollut.
Hanki sinä jotain muuta tekemistä kuin tarkkailla, miten minä olen tässä ketjussa kysellyt :-) Vai pitäisiköhän sinun avata ihan oma ketju siitä.
Noo... minä ensin tarvisin määritelmää sille mikä on hyvä.. koska minua ei edes kiinnosta seksi mikäli se tapahtuu tylsällä tavalla......
Mutta mikäli nainen tykkää seksistä tavalla mikä ei ole mielestäni tylsä tai haluaa tykätä siitä niin se on ihan sama onko se hyvä vai huono siinä.... kyllä minä jaksan odottaa että me molemmat kehitytään sopiviin rooleihin siinä.
Tsh... pelkkä orgasmi ja eestaasliike.... ei kiinnosta minua yhtään.