Hei olen 25-vuotias nainen ja minua mietityttää muutama asia uudessa parisuhteessani. Olen itse syntyny melko köyhässä ja vaatimattomassa kodissa, enkä ole mikään lukion käynyt tyttö mutta olen saanut hyvän työn. Mieheni perhe on ollut aina hyvätuloinen ja kaikki perheenjäsenet ovat ylioppilaita. Mitenköhän miehen vanhemmat suhtautuu minuun? Haluaisin saada kokemuksia aiheeseen liittyen ja onko se vaikuttanut jotenkin suhteeseen?
kokemusia suhteen arvoista?
ellamarika
2282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No jaa... mieheni on opistoasteen koulutuksella töissä, vanhempansa ovat puuseppä ja siivoja, itse olen yliopistokoulutettujen hyvätuloisten vanhempien tytär ja opiskelen yliopistossa. Ja asia on käynyt mielessäni ehkä viimeksi kymmenen vuotta sitten, kun vasta tutustuimme toistemme perheisiin ja saimme tietää tuollaisia asioita toisistamme. En ole koskaan pienessä mielessäni ajatellut hetkeäkään että koulutusaste korreloisi ihmisen arvon kanssa, en todellakaan. Mieheni on älykäs, omaa hyvän työmoraalin ja tekee hyvin sitä mitä tekee. Myös vanhempani arvostavat sitä, vaikka minun lähihoitajakoulutukseni olisikin aiheuttanut murinaa. Veljeni vaimo toimii kaupan kassana eikä aikanaan edes harkinnut lukiota - hän hakeutui tietoisesti työhön jonka kokee itse simppeliksi, jotta voi vapaa-ajallaan suunnata energiansa lapsiin, puolisoon ja ihmissuhteisiin sen sijaan että olisi jatkuvan stressin, lisäkoulutuksen ja ylitöiden uuvuttama. Ja vanhemmistani tämä on hienoa, minusta myös!
Toivoisin omille lapsilleni aikanaan puolisoa, joka olisi mieluiten vähintään kohtuupalkkaisessa suht varmassa työssä (koska se yksinkertaisesti helpottaa elämää), fiksu ja järkevä (siis tilannetajuinen, empaattinen, asioista kiinnostunut - ei tekemistä koulutusasteen kanssa) ja omaisi kunnon elämänarvot (eli perhe ja läheiset ennen koulutusta, työtä ja rahaa). Ja hän voi olla tuota joko amiskakoulutuksella tai yliopistokoulutuksella, hyväonnisena vaikka ilman koulutustakin.
En tiedä miten miehesi vanhemmat "suhtautuvat" sinuun, koska en tiedä heidän elämänarvojaan. Toivottavasti eivät ole raha- ja koulutuskeskeisiä. Mutta jos ovat, niin se on heidän miinuksensa eikä sinun. Toisaalta nykyään koulutuksella ei ole lainkaan sellaista arvoa kuin 30-50 vuotta sitten, joten puolisosi vanhemmat ovat fiksua sakkia niin he arvioivat sinua ihmisenä eikä koulutusammattisi perusteella.
Pointtini on ehkä se, että tuo "hierarkia" jota pohdit, voi olla paljon enemmän sinun kuin ympäristösi päässä.
Sinulla on tyo, pystyt elättämään itsesi ja selvästikin sinulla on käytännon järkeä ( mika monelta täysin puuttuu). Mene vain reippaasti eteenpäin ja tunne olevasi se arvokas ja arvostettu ihminen -kenen tahaansa seurassa sinä oletkin.
Jos haluat ylioppilaaksi, se nyt ei ole lainkaan vaikeaa! Ota vaadittavat aineet vaikka iltakursseina tyosi ohella ja sitten vain käyt tenttaamassa. Eikä sinun edes tarvitse ottaa kaikkia aineita samalla kertaa. Vaikka kestäisikin kauemmin saada valkolakki, mihinkäs sinulla on kiire? Parempi myohään kuin ei milloinkaan. JA mikä parasta kun opiskelet omaksi iloksesi, saat noista aineista niin paljon enemmän irti. Opiskelu ei koskaan saisikaan olla pakkopullan syontiä.
Mitä taas tulee muiden hyvätuloisuuteen, he ovat sen itse ansainneet. He ovat tietoisesti ja harkiten käyttäneet energiansa oppiakseen vaaadittavat tiedot ja taidot saadakseen ammatit joista korvataan hyvin taloudellisesti. Ole iloinen siitä heidän puolestaan.
Se on ollut heidän valintansa.
Sinä voit aivan täydellisen hyvin myoskin kouluttaa itsesi ns. hyväpalkkaiseen ammattiin. Kuka estää sinua? Jos se on mitä haluat, niin eteenpäin vain!