Jokaisella naisella tuntuu olevan kropassaan alueita, joihin hän ei ole tyytyväinen. Valitettavan monelle ne alueet tuntuvat oikeasti ongelmalta. Itselläni on muuhun vartaloon suhteessa paksut olkavarret niin, että varsinkin nyt erinäisiä painonvaihteluita läpi käyneenä kyynärpäähän tulee käsivarren suoristaessa ihan "makkara" - ei kivaa. Ja kuvittelin toissa kesään asti olevani maailman anoa tällainen mutantti, enkä esiintynyt missään ilman hihoja! Kunnes toissakesänä näin kohtalotoverini, ja hullua kyllä, kivi vierähti sydämeltä. Tänä kesänä kävin itse kerran hihattomassa mekossa kaupalla, ja toivon, että joku muu itseään mutanttina pitävä nuori nainen sai saman ahaa-elämyksen minun olkavarsistani.
Ystäväni, oikein siro, upea nuori nainen, jolla on aina ollut upeat, sopivan runsaat rinnat, on nyt yhden lapsen imetyksen jälkeen alkanut pohtia plastiikkakirurgiaa. Laihtumisen ja imetyksen jälkeen rinnat eivät näytä ilman liivejä samalta kuin 16-vuotiaana, sitä en kiellä, mutta mitä sitten? Jos uimahalleissa, rannoilla, ylipäätään immeisten ilmoilla näytetään vain "täydellisiä" ihmisten osia, niin helppohan silloin ruoskia itseään epätäydellisyyksistään!
Serkullani on pohkeessa isohko luomi, joten hän esiintyy julkisesti aina vain pitkissä housuissa ja hameissa tai oikein peittävissä sukkahousuissa - ei kivaa kesällä! Mutta hän ihan oikeasti kuvittelee, että muille ihmisille olisi merkitystä sillä, että hänellä on luomiläntti jalassa.
Olisiko ihan hullua, jos antaisimme epätäydellisyyksiemme näkyä? Kyllähän nainen voi olla kaunis, vaikka hänellä olisi luomi, leikkausarpi, jossain vähän venynyttä ihoa, ryppyjä silmäkulmassa tai epätavallisen malliset tai kokoiset rinnat? Jos korjaamme tai peitämme kaikki epätäydellisyytemme, mietikää millaisen standardin asetamme tyttärillemme! Jotka kuvittelevat, ettei sandaaleja voi pitää jos akkavarvas on ukkovarvasta pidempi tai että "kaikilla muilla" on aina ja ikuisesti taivasta kohti töröttävät täyteläiset tissit. Se kun ei ole totta. Tottahan parhaita puoliaan saa korostaa, ja jos itse kokee vatsansa "ei parhaaksi alueekseen" niin voi lähteä rannalle uikkarissa bikineiden sijaan, mutta joku raja. Olen itse vasta nyt kolmenkympin korvissa lakannut peittelemästä saunailloissa tms. takamustani, jossa on lapsuusajan leikkausarvista muodostuneita kuoppia - äly hoi!
Ystäväni, oikein siro, upea nuori nainen, jolla on aina ollut upeat, sopivan runsaat rinnat, on nyt yhden lapsen imetyksen jälkeen alkanut pohtia plastiikkakirurgiaa. Laihtumisen ja imetyksen jälkeen rinnat eivät näytä ilman liivejä samalta kuin 16-vuotiaana, sitä en kiellä, mutta mitä sitten? Jos uimahalleissa, rannoilla, ylipäätään immeisten ilmoilla näytetään vain "täydellisiä" ihmisten osia, niin helppohan silloin ruoskia itseään epätäydellisyyksistään!
Serkullani on pohkeessa isohko luomi, joten hän esiintyy julkisesti aina vain pitkissä housuissa ja hameissa tai oikein peittävissä sukkahousuissa - ei kivaa kesällä! Mutta hän ihan oikeasti kuvittelee, että muille ihmisille olisi merkitystä sillä, että hänellä on luomiläntti jalassa.
Olisiko ihan hullua, jos antaisimme epätäydellisyyksiemme näkyä? Kyllähän nainen voi olla kaunis, vaikka hänellä olisi luomi, leikkausarpi, jossain vähän venynyttä ihoa, ryppyjä silmäkulmassa tai epätavallisen malliset tai kokoiset rinnat? Jos korjaamme tai peitämme kaikki epätäydellisyytemme, mietikää millaisen standardin asetamme tyttärillemme! Jotka kuvittelevat, ettei sandaaleja voi pitää jos akkavarvas on ukkovarvasta pidempi tai että "kaikilla muilla" on aina ja ikuisesti taivasta kohti töröttävät täyteläiset tissit. Se kun ei ole totta. Tottahan parhaita puoliaan saa korostaa, ja jos itse kokee vatsansa "ei parhaaksi alueekseen" niin voi lähteä rannalle uikkarissa bikineiden sijaan, mutta joku raja. Olen itse vasta nyt kolmenkympin korvissa lakannut peittelemästä saunailloissa tms. takamustani, jossa on lapsuusajan leikkausarvista muodostuneita kuoppia - äly hoi!
Vastaukset 1
Vanhimmat
No todellakin, kukaan ei ole täydellinen, ja miksi silti ei voisi olla itseensä tyytyväinen! Täydellisyys on tylsää ja muovia saa ehkä rahalla, mutta persoonallisuutta ei. Kateutta ja arvostelua, pelätään ja piilotellaan, mutta mitä järkeä siinä on? Ne ketkä arvostelee... Ovatko ne muka todella sen arvoisia, että itseään kannattaa heidän takiaan hävetä? Tuskinpa. Ne, kenen takia ehkä haluaisi ollakin täydellisempi, ovat niitä, ketkä eivät sitä pyydä eivätkä vaadi eivätkä odota.
Tietenkään kenenkään ei tarvitse huonoja puoliaan korostaa, mutta ei kyllä hävetäkään.