Olen parikymppinen nainen ja minulla on neljä ystävää. Niin olen aina ajatellut.
Yhden kanssa meni välit puoleksi vuodeksi. Hän osasi olla välillä ilkeä, pakotti juomaan kanssaan ja yritti pakottaa jopa kyläänsä yöksi. En ehkä syytä häntä, mutta osasyy hän silti oli että nykyään juon liikaa. Sovimme välit keväällä, mutta hänellä on nykyään uudet piirit. Toisinaan pyytää heidän mukaansa baariin mutta muuten näemme hyvin harvoin. Yleensä jos hän soittaa, on hän rahaa vailla vaikken koskaan sitä lainaakkaan. En enää pidä häntä edes hyvänä ystävänä vaikka ennen hän oli melkein parhain. Suurimmaksi osaksi tuntuu kuin häntä ei olisikaan.
Toisen ystäväni olen tuntenut jo alle kymmenenvuotiaasta asti ja siitä asti olimme pitkään kuin paita perse. Aina parhaat kaverit vaikka välissä asuimme jopa eri maassa pari vuotta. Hänen kanssa tein aina kaiken. 14 vuotiaaksi asti vietimme jokaisen päivän yhdessä kokien kaiken mahdollisen yhdessä. Tulin mustasukkaiseksi kun hän löysi uusia kavereita. Enää ei ollut aikaa minulle joten katkaisin välit. Tämäkin välirikko kesti puolivuotta ja olimme 15v. kun sovimme. Perheeni vei minut toiselle puolen suomea mutta pidimme yhteyttä. Vaikka asumme nykyään samalla paikkakunnalla, näemme hyvin harvoin. Hän elää parisuhteessa joka on kestänyt teini-iästä asti. Olemme kasvaneet erilleen. Toisinaan kun vietämme aikaa yhdessä, se onkin yleensä laatuaikaa. Näemme vaan tosi harvoin. Enää ei ole niin helppo olla yhdessä.
Kolmas ystäväni on käynyt läheiseksi vasta lähivuosina. Siltikin, näemme harvoin. Hän viettää paljon aikaa miehensä kanssa. Soittelemme mutta harvoin näemme.
Neljännen ystäväni olen tuntenut vähiten aikaa. Pari vuotta. Tutustuimme kun meistä tuli luokkakavereita ja heti meistä tuli hyvää pataa. Tämän ystävän kanssa olen kokenut kaiken viimeisen parin vuoden aikana, mutta nyt tunnen menettäneeni hänetkin. Kun hänen entinen hyvä ystävä muutti takaisin tänne paikkakunnalle ja he sopivat välinsä, ei minulle ole ollut enää aikaa.
Minulla on poikaystävä. Hänellä on kavereita joten olen todella yksinäinen. Olen onnellinen että miehelläni on ystäviä ja toivonkin hänen pitävän niistä kiinni. Itse en ilmeisesti siihen kyennyt.
Olen jo monena viikkona istunut tietokoneella yksin ja itkenyt. Mitään tekemistä ei ole. Ei ole varaa harrastaa. Kirjoja ei pysty lukemaan kun ahdistaa tämä yksinäisyys. Tahtoisin käydä ystävieni kanssa kahvilla tai kaljalla tai vain kaupungilla mutta koskaan ei heille kenellekkään kelpaa. En ole omasta mielestäni tehnyt mitään väärää. Olen pitänyt yhteyttä ja soitellut.
Päiväni kuluvat aina samallalailla. Herään, menen töihin ja tulen kotiin itkemään. Muutamia kertoja viikossa olen mieheni kanssa ja hänen seura piristää aina. Juttumme on vuoden ajan ollut on-off joten mielessäni pelkään hänen kohta taas jättävän minut. Sitten minulla ei ole enää ketään
Yhden kanssa meni välit puoleksi vuodeksi. Hän osasi olla välillä ilkeä, pakotti juomaan kanssaan ja yritti pakottaa jopa kyläänsä yöksi. En ehkä syytä häntä, mutta osasyy hän silti oli että nykyään juon liikaa. Sovimme välit keväällä, mutta hänellä on nykyään uudet piirit. Toisinaan pyytää heidän mukaansa baariin mutta muuten näemme hyvin harvoin. Yleensä jos hän soittaa, on hän rahaa vailla vaikken koskaan sitä lainaakkaan. En enää pidä häntä edes hyvänä ystävänä vaikka ennen hän oli melkein parhain. Suurimmaksi osaksi tuntuu kuin häntä ei olisikaan.
Toisen ystäväni olen tuntenut jo alle kymmenenvuotiaasta asti ja siitä asti olimme pitkään kuin paita perse. Aina parhaat kaverit vaikka välissä asuimme jopa eri maassa pari vuotta. Hänen kanssa tein aina kaiken. 14 vuotiaaksi asti vietimme jokaisen päivän yhdessä kokien kaiken mahdollisen yhdessä. Tulin mustasukkaiseksi kun hän löysi uusia kavereita. Enää ei ollut aikaa minulle joten katkaisin välit. Tämäkin välirikko kesti puolivuotta ja olimme 15v. kun sovimme. Perheeni vei minut toiselle puolen suomea mutta pidimme yhteyttä. Vaikka asumme nykyään samalla paikkakunnalla, näemme hyvin harvoin. Hän elää parisuhteessa joka on kestänyt teini-iästä asti. Olemme kasvaneet erilleen. Toisinaan kun vietämme aikaa yhdessä, se onkin yleensä laatuaikaa. Näemme vaan tosi harvoin. Enää ei ole niin helppo olla yhdessä.
Kolmas ystäväni on käynyt läheiseksi vasta lähivuosina. Siltikin, näemme harvoin. Hän viettää paljon aikaa miehensä kanssa. Soittelemme mutta harvoin näemme.
Neljännen ystäväni olen tuntenut vähiten aikaa. Pari vuotta. Tutustuimme kun meistä tuli luokkakavereita ja heti meistä tuli hyvää pataa. Tämän ystävän kanssa olen kokenut kaiken viimeisen parin vuoden aikana, mutta nyt tunnen menettäneeni hänetkin. Kun hänen entinen hyvä ystävä muutti takaisin tänne paikkakunnalle ja he sopivat välinsä, ei minulle ole ollut enää aikaa.
Minulla on poikaystävä. Hänellä on kavereita joten olen todella yksinäinen. Olen onnellinen että miehelläni on ystäviä ja toivonkin hänen pitävän niistä kiinni. Itse en ilmeisesti siihen kyennyt.
Olen jo monena viikkona istunut tietokoneella yksin ja itkenyt. Mitään tekemistä ei ole. Ei ole varaa harrastaa. Kirjoja ei pysty lukemaan kun ahdistaa tämä yksinäisyys. Tahtoisin käydä ystävieni kanssa kahvilla tai kaljalla tai vain kaupungilla mutta koskaan ei heille kenellekkään kelpaa. En ole omasta mielestäni tehnyt mitään väärää. Olen pitänyt yhteyttä ja soitellut.
Päiväni kuluvat aina samallalailla. Herään, menen töihin ja tulen kotiin itkemään. Muutamia kertoja viikossa olen mieheni kanssa ja hänen seura piristää aina. Juttumme on vuoden ajan ollut on-off joten mielessäni pelkään hänen kohta taas jättävän minut. Sitten minulla ei ole enää ketään
Vastaukset 4
Vanhimmat
Paitsi että olen 19-vuotias mies. Aiemmin minulla oli muutamia kavereita, mutta vuosien varrella asiat muuttuivat niin paljon, ettei enää pidetä yhteyttä. Osa muutti pois, osa vaihtoi kaveripiiriä. Ja nekin pari kaveria jotka ovat jäljellä, asuvat niin kaukana, ettei heitä pääse usein tapaamaan. Kaiken lisäksi suhde tyttöystäväni kanssa meni poikki hiljattain.
Uskon kuitenkin, että asiat tulevat vielä kääntymään parempaan päin meidän kaikkien kohdalla, jotka kärsivät vastaavanlaisesta tilanteesta. Ei kannata antaa huonolta näyttävän tilanteen lannistaa. :)
siskojanne ja veljiänne kavereina myös. Tai vaikkapa serkkuja. Itselleni on molemmista tullut ne pääasialliset ystävät. He tuntevat parhaiten ja voi olla rennosti :) , tietysti muutkin ystävät ovat kiva lisä.
Ei ole sisaruksia eikä serkkuja. Isäkin kuollut, enkä hänen puoleista sukua tunne lainkaan.
Olen aina ollut katkera ja kateellinen niille, kenellä on sentään sukulaisia. Minulla olisi niin paljon rakkautta annettavana, mutta ei ketään, joka minua huolisi ystäväkseen.
Niinhän se yleensä menee että ihmiset ajan kanssa muuttuvat. Heidän haluamansa seura muuttuu elämän vaiheitten mukaan.
Sanoit että sinulla ei ole varaa harrastaa mitään??????
Eihän harrastukseen tarvita rahaa!!!! Menet vain toiden jälkeen lenkille pumppaamaan aivosi hapella, se ei maksa mitää, kaiken kukkuraksi saat kuntosi korkeammlle.
Tarkasta seurakuntasi järjestot. Heillä yleensä on kaikenlaista yhteistoimintaa joka ei maksa muuta kuin vaivan mennä paikalle. Ai että et halua olla kirkon kanssa tekemisissä? Jos olet tuon tason rasisti niin sitten saatkin olla yksin heidän puolestaan.
Entäs ilman palkkaa avustaminen lähiossäsi? Sitä kautta tutustuu eri ikäisiin ja aivan erilaisiin yksiloihin.
Mitä tyotoverisi harrastavat? Liity heidän joukkoonsa, oli se sitten fillarikierroksia maakuntanne tutustumistarkoituksessa tai vain muuten polkupyorailyä omaksi ilokseen.
Entäs ilmaiset luennot, konsertit ja näyttelyt. Osallistua avustajana noihin tapaamisiin?
Mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon tavata ja tutustua eri ihmisiin. Tärkeitä vain on tulla kolosta ulos sinne missä muitakin on, tapaamaan ja solmimaan tuttavuus suhteita.
Sinun laiskuutesi tehdä mitää asioiden hyväksi ei ole terveellistä ja poikaystäväsikin saattaa kokea sen raskauttavana tuntiessaan sinun liimautuvan vain häneen ainoana eliksiiriä tuovana ilmareikänä.