Olen 25-vuotias nainen ja olen kihloissa 22-vuotiaan miehen kanssa, jolla ei ole minua aiemmin ollut muita kumppaneita, paitsi yksi todella lyhyt suhde. Ollaan oltu yhdessä kolme vuotta ja minua on alkanut kyllästyttää koko suhde. Mietin aika ajoin voiko suhdde toimia jos toinen on kokematon (tässä tapauksessa mieheni) ja minulla taas kaksi pidempää suhdetta takana.
Mieheni on hyväsydäminen, meillä on yhteiset unelmat, ajattelemme monista asioista samalla tavalla, samanlaiset elämänarvot eli siis lähtökohdat hyvälle suhteelle kunnossa. Mieheni on kuitenkin vielä "siinä iässä", että kaverit on hänelle todella tärkeitä ja lähes joka viikonloppu hän on deidän kanssaan juhlimassa, soittamassa levyjä (hänen harrastus, johon viikonloppuisin kuuluu alkoholi) jne. Toisaalta minua ahdistaa kun miehelläni ei oikein muuta harrastusta ole kesällä skeittauksen lisäksi ja haluaisin että mieheni esim. kuntoilisi enemmän. Itselläni ei oikein ole läheisiä ystäviä samalla paikkakunnalla ja olen tällöin usein yksin kotona. Itse en jaksa enää kovinkaan usein käydä ulkona ja haluaisin että meillä olisi mieheni kanssa enemmän yhteistä puuhasteltavaa... Mieheni on muuten ikäistään kyksempi, viisas ja älykäs, jonka takia alunperin häneen rakastuinkin. Kuitenkin välillä toivoisin että mieheni olisi huomattavasti vanhempi...
Olen myös ruvennut miettimään onko suhteemme enemmän kaveripohjalla nykyään, kun minua ei oikein edes haluta olla hänen lähellään ja seksikään ei ole enää yhtä kiihkeää enkä enää kovin usein "syty"miehestäni.
Olen ottanut asian puheeksi, että suhteemme on muuttunut tylsäksi ja välillä tuntuu että olen kyllästynyt tähän suhteeseen, johon mieheni on vain kysellyt että mitä hän voi tehdä asian eteen, hän rakastaa minua jne. Mieheni on mielestäni liian kiltti, eikä hänestä ole minulle haastetta, kun tuntuu että hän suostuu lähes kaikkeen mitä ehdotan ja hänelle riittäisi ettemme koskaan tekisi mitään. Kyllästyttää vain...
Miten voisimme vielä pelastaa suhteen?
Mieheni on hyväsydäminen, meillä on yhteiset unelmat, ajattelemme monista asioista samalla tavalla, samanlaiset elämänarvot eli siis lähtökohdat hyvälle suhteelle kunnossa. Mieheni on kuitenkin vielä "siinä iässä", että kaverit on hänelle todella tärkeitä ja lähes joka viikonloppu hän on deidän kanssaan juhlimassa, soittamassa levyjä (hänen harrastus, johon viikonloppuisin kuuluu alkoholi) jne. Toisaalta minua ahdistaa kun miehelläni ei oikein muuta harrastusta ole kesällä skeittauksen lisäksi ja haluaisin että mieheni esim. kuntoilisi enemmän. Itselläni ei oikein ole läheisiä ystäviä samalla paikkakunnalla ja olen tällöin usein yksin kotona. Itse en jaksa enää kovinkaan usein käydä ulkona ja haluaisin että meillä olisi mieheni kanssa enemmän yhteistä puuhasteltavaa... Mieheni on muuten ikäistään kyksempi, viisas ja älykäs, jonka takia alunperin häneen rakastuinkin. Kuitenkin välillä toivoisin että mieheni olisi huomattavasti vanhempi...
Olen myös ruvennut miettimään onko suhteemme enemmän kaveripohjalla nykyään, kun minua ei oikein edes haluta olla hänen lähellään ja seksikään ei ole enää yhtä kiihkeää enkä enää kovin usein "syty"miehestäni.
Olen ottanut asian puheeksi, että suhteemme on muuttunut tylsäksi ja välillä tuntuu että olen kyllästynyt tähän suhteeseen, johon mieheni on vain kysellyt että mitä hän voi tehdä asian eteen, hän rakastaa minua jne. Mieheni on mielestäni liian kiltti, eikä hänestä ole minulle haastetta, kun tuntuu että hän suostuu lähes kaikkeen mitä ehdotan ja hänelle riittäisi ettemme koskaan tekisi mitään. Kyllästyttää vain...
Miten voisimme vielä pelastaa suhteen?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Mieheni on myös melko johdateltavissa ja toivoisin hänen olevan "jämäkämpi" ja persoona... Se ahdistaa minua lähes koko ajan... Jos mieheni ei olisin niin "kiltti ja helppo", mielenkiintonikin häneen säilyisi... Kamala sanoa näin, en vain ehkä ole tarpeeksi viisas että pystyn elämään sellaisen ihmisen kanssa ilman että mielenkiinto lopahtaa...
Vielä sellainen tuli mieleen, että me emme edes riitele koskaan, tai siis meillä ei ole pitkäkestoisia riitoja. Itseäni kyllä ärsyttää moni asia, mutta mieheni ei suutu mistään ja jos suuttuu, leppyy kyllä nopeasti. Aluksi mielestäni oli hyvä asia, että ei tapella koskaan, mutta toisaalta riitely puhdistaa ilmaa... Miestäni ei ole myöskään koskaan ahdistanut suhteessa mikään, ainakin niin hän sanoo...
sitä ärsytti kun olin aina hyvällä tuulella eikä me riidelty juuri koskaan. sitten kun yksi päivä kuppi meni ylin ja annoin kuulua oikein olan takaa, niin ei sekään sitten ollut hyvä.
hehhehe. Minä olen mies ja olen vähän itsepäinenkin. Luulen tietäväni paremmin. Olen tästä pari kertaa kuullutkin. En voi sille mitään että tiedän monesti miten asiat hoidetaan sulavasti ja tehokkaasti, toinen ei aina ajattele ihan noin. Teen yllätyksiä jne. En ole kenenkään tiskirätti ja vaimokin sen tietää. Ei tietenkään hänkään ole kenenkään tiskirätti , vähiten minun. Rakastan häntä.
Olen kuitenkin omasta mielestäni hankala, koska muutaman kerran tappelu menee vaimon itkuksi. Eihän sekään ole hyvä. Tulta ja tappuraa suhteessamme on, mutta ymmärrän myös että se kuluttaa. En kuitenkaan hauku ikinä , mutta joskus pitää tapella ja puhdistaa ilmaa. Huudan ja möykkään, tapani tuoda asiat eteen.
Tarkoituksenani oli tuoda esille, että ei se tappeleminenkaan ole mikään "pelastus". Meitä ihmisiä on moneen lähtöön ja minussakin on vikani. Olenkin vuosien mittaan ja "hieman vanhentuessani" alkanut ymmärtää asioita vähän laajemmin, ennen asiat olivat aika mustavalkoisia ja selkeitä. Osa asioista vieläkin on, mutta ymmärrä ettei ole helppoa elää minunkaanlaiseni ihmisen kanssa.
Olen kyllä päättäväinen ja itseluottamus on vahva, mutta asioilla on aina kääntöpuoliakin.
Sinun pitäisi osata arvostaa niitä asioita miehessäsi , jotka ovat hyviä. Toinen nainen ehkä ei ikinä voisi olla kanssani, vaan etsisi mielellään oman miehesi kaltaisen miehen ja olisi todella onnellinen kun hän on niin rauhallinen.
Ehkä elämäsi on omassa itsessään haasteetonta ja sinä olet tylsä. Siis kaipaat riskejä, vauhtia ja tilanteita, mutta kuitenkin istut yksin kotona, kavereita ei juuri ole, et jaksa käydä ulkona, etkä ilmeisesti harrasta mitään. Sen sijaan, että korjaisit itse itseäsi, omaa asennettasi ja elämääsi, korjaat miestäsi. Miehesihän harrastaa, hän liikkuu (skeittaaminen ei ehkä ole sinun urheiluasi, mutta on kuitenkin), hän näkee kavereitaan, hän on leppoisa eikä valita turhista ja sinun paras viihdykkeesi on manipuloida häntä? Lisäksi keksit syitä "kokemattomuudesta" vaikka itse tuskin olet kovin kokenut, kun et mitään teekään. Kokemus on muutakin kuin seksi ja seurustelu. Ehkä sinulla ei ole muusta kokemusta? Osaatko ottaa itse vastuuta elämäsi vauhdikkuudesta ja haasteista?
Miehesi lisäksi juhlii, tapaa kavereitaan ja elää kuten 22-vuotias nyt usein elää.
Haluaisin jämäkkyyttä, kun olet epävarma, ja riitoja, jotka "puhdistavat ilmaa" (mistä?), eli toisivat jännitystä.
Mieti nyt vielä uudemman kerran ja mieti oletko pelastamassa suhdetta vai pitäisikö sinun pelastaa itsesi? Eroa tai älä eroa, se ei tule ratkaisemaan tuota ongelmaa, joka tulee seuraamaan seuraavaankin suhteeseen, jos et sitä ratkaise itse. Yritä ainakin, saatat saada enemmän pidemmän päälle!
Jahas. Vai pari vuotta puudelia siis kestää, muttei pidempään.
Kerro tämä miehellesi sitten kun saat tarpeeksesi (pesä on jo päätöksensä tehnyt, nyt sitten odotellaan, että tietoinen mieli ehtii keksiä omat rationalisointinsa), niin ehkä hän tajuaa elämän 'raadolliset tosiseikat' jo tämän suhteen eikä kenties vasta seuraavien jälkeen.
Oma suurin ongelmani on, etten osaa luoda kontakteja enkä pitää kovin hyvin yllä ystävyyssuhteita epävarmuuteni vuoksi. Minun pitäisi kyllä "pelastaa" itseni, välillä sitä vaan miettii voiko suhde olla osasyy huonoon mielialaani. Mitään väärää ei kuitenkaan mielestäni ole siinä, etten koe tarvetta nähdä ystäviäni kovin usein, eikä aikakaan riitä. Tykkään mieluummin viettää aikaa mieheni kanssa ja pidän miestäni myös parhaimpana ystävänäni. Tosin lähiaikoina olen alkanut miettimään, onko suhteemme nykyään pelkkä kaverisuhde...?
Rakastamme molemmat matkustelua ja viime vuonna olimme pitkällä omatoimimatkalla. Siellä kaikki meni loistavasti, lukuunottamatta muutamia erimielisyyksiä siitä mitä haluaisimme nähdä, kokea ja tehdä. Tekemättömyyden hienouden oivaltaminen täällä Suomessa on välillä hieman vaikeaa ja mieheni on sellainen, että hän vain voisi olla tekemättä mitään mutta itsellä raja tulee jossain vastaan, vaikken kauheasti tekemistä haluakaan itselleni kasata.
Haluaisimme molemmat muuttaa ulkomaille, ensin vain pitäisi miettiä suhteemme tulevaisuutta. Ja tosiaan, hyvä kysymys, onko vika enemmän minussa vai miehessäni ja mitä tässä oikein pitäisi tehdä.
Ja niin, toivoisin mieheni olevan hieman jämäkämpi, koska itse en sitä niinkään ole... Vastakohdat täydentävät toisiaan...
siis minulle sopisi jämäkämpi mies, koska itse en sitä niinkään ole...
Ajatellaanpa mikä mua eniten ärsyttää... Vaikka normaali aamu jolloin meillä molemmilla on vapaapäivä. Syödään aamupala yhessä ja sitten mun mies menee koneelle pelaamaan... Sitten jos mä en ehdota mitään mitä tehtäis, mun mies lähtee jossain vaiheessa käymään jollain kaverillaan tai jonkun kaverinsa kanssa vaikka kahvilla tms. No sit päivällä mä varmaan soitan sille mitä syödään jne. mä käyn kaupassa ja me tehdään yhdessä ruokaa... Illalla tai alkuillasta mun mies käy ehkä taas jollain kaverillaan tai joku käy meillä ja sitten mun mies löhöää vaan sohvalla ja kattoo telkkaa ja yleensä jos kysyn siltä jotain, se vastaa muutamalla sanalla kysymyksiin... Eikä oikein ite keksi mitään mielenkiintosia puheenaiheita. Tollanen peruspäivä on varmaan mun miehelle ihan ok, mun mielestä toi on vaan ajantuhlausta helevetti jos ei päiviin muuta sisältöä keksi.
Minkä takia luulet, että suhteissa tehdään lapsia?
Lapsia tehdään, kun tulee elämässä vastaan hetki, jolloin nostetaan kädet pystyyn ja todetaan, että enpä tosiaan keksi tälle elämälle käyttökelpoista tarkoitusta. Silloin on aika laittaa alulle uusi sukupolvi ja toivoa, että josko ne sitten keksisi jotain.
Kuullostaa varsin tutulta, itse olin myös suhteessa jossa koin samanlaisia asioita.. Se kun toisessa kaipaa joitain tälläisiä luonteenpiirteitä tai ominaisuuksia joita hänessä ei ole.. Se yksipuolinen riitely turhauttaa ja ahdistaa, sitä kunnollista asioiden läpikäyntiä kuitenkin kaipaa ja omalla kohdalla se tuntui lopulta liian isolta ongelmalta. Joku tietty yhteys puuttui.. Juuri sitä jämäkkyyttä ja voimakkaampaa luonnetta itsekin aloin kaipaamaan. Vaikkakin tässäkin kiltissä ihmisessä oli silti niin paljon asioita joita arvostin ja pidin hyvinä.
Yksin paljon aikaa viettäessä sitä ehtii jotenkin miettiä ja tuskastua koko tilanteeseen, eikä toinen osapuoli sitä ymmärrä ollenkaan eikä näe asiaa samalla tavalla, kun hän itse on vaan menossa. Helppo hänen on olla tyytyväinen.. Itse kaipasin myös jännitystä, hauskaa tekemistä ja erilaista sisältöä elämäämme, ja pelastusta omalle huonolle ololle.. Tähän tultiin kai juuri erilaisuutemme takia. Kukaan ei ole täydellinen eikä siitä kai voi ketään syyttää.
Nykyisessä suhteessa vietän edelleen aikaa paljon yksin, mutta en puntaroi suhdetta samalla tavalla, asioista puhutaan ja se riitelykin on vastavuoroista, asiat näyttää vaan toimivan kun olemme luonteeltamme enemmän samanlaisia. Arki on helposti tylsää ja ankeaa mutta oikeanlainen yhteys toisen kanssa on vaikuttanut siihenkin..
Tämä ei varmaan niin avuksi ole mutta ainakin käsitän täysin tilanteen.. ei helppoa! Toivottavasti löydätte ratkaisun, tai että toinen ensin käsittää miten sinä koko tilanteen koet.
no senkin takia suhteissa tehdään lapsia että haetaa sisältöä elämään. itse en halua sellaista sisältöä... :)
Kyllä on aina pohjimmiltaan niin että jokaisen pitää osata elää omaa elämäänsä eikä vain elää toisen kautta. Sellaista ihmistä ei olekaan jonka luonne ei alkaisi lopulta kyllästyttämään jos hän on ainoa sisältö elämässä. Toinen ei voi olla vastuussa toisen onnellisuudesta, se pitää tehdä ihan itse.
Ihan riippumatta siitä, onko mies sinulle se oikea, sinun pitää tehdä jotain elämällesi. Vaihtamalla uuteen mieheen, mikään ei muutu pitkällä tähtäimellä jos ei samalla muuta myös muuta elämääsi.
Ala siis harrastaa, hanki uusia ystäviä, opiskele tai luo uraa. Ihan mitä vaan kunhan miehesi ei ole ainoa elämänsisältösi. Kun olet kunnolla löytänyt itsesi ja oman elämäsi, voit oikeasti pohtia, onko miehesi sinulle se oikea vai ei. Muutos elämässäsi voi olla vaikea mutta se täytyy joka tapauksessa tehdä joskus. Mitä jos olisit yksin? Mikä olisi silloin elämäsi sisältö?
Miehen pitäisi siis jämäkästi sanoa että keksippäs itsellesi tekemistä, minä lähden kavereiden tykö...? No mitä se auttaisi? :-)
Näkisin ongelmana enemmänkin yhteisten kiinnostusten/harrastusten/tekemisen puutteen. Jos mieheltäsi kysyy, niin se varmaan sanois ettei sinun kanssa jaksa lauantaita viettää kun se olisi niin saatanan tylsää.
Ei elämäni ole sisällötöntä, minulla ei vain ole paljon ystäviä. Muutama läheinen, joita nään harvemmin. (pari-kolme kertaa kuussa). Opiskelen, joten elämässäni on senkin vuoksi sisältöä eikä vapaa-aikaa "liikaa" ole... Päivittäin kuitenkin vietän sosiaalista elämää opiskelukavereideni kanssa, vaikken vapaa-aikaan kavereita liitykään. Kyllästyttää vain parisuhde... Nautin yksinolosta myös mutta totta, jos en halua olla yksin, toivoisin että mieheni olisi lähelläni. Nyt tosin on välillä alkanut tuntumaan että haluan olla hänen kanssaan vain kaverimielessä... Nytkin hän on ollut neljä päivää poissa toisella paikkakunnalla töissä enkä ole edes kaivannut häntä... Mahdankohan enää edes rakastaa häntä?Totta, toisen varaan ei voi elämäänsä rakentaa.
Kiitos kuitenkin hyvistä mielipiteistä :) Totta puhut. Meillä on kyllä myös mieheni kanssa hauskaa yhdessä, hyvä huumori molemmilla jne. Se on vaan liian kaverillista ja minua on ruvennut ahdistaa jopa hänen halailu, suukottelu jne. Ehkä mun pitäisi tosiaan kokeilla sisällyttää elämääni paljon muutakin, silloin vaan minun tulisi melkeinpä vaan nukkua kotona... Mieheni on kuitenkin myös kotona illat ja alkuillat yleensä. Tekisi varmaan hyvää lähteä yksin miettimään vaikka Intiaan syntyjö syviä muutamaksi kuukaudeksi....
Kiitos että jaoit tilanteesi. Ollut hyvä seurata sivusta kun olen niin samanlaisessa tilanteessa niin samanlaisen miehen kanssa. En vain itse halua osallistua täällä keskusteluihin.
Mitäpä jos hankkisit omia kavereita ja omia juttuja, silloin aikakin voisi kulua paremmin.
Mielestäni sinun nimimerkki kiteyttää kaiken oleellisen, eli olet vain kyllästynyt suhteeseen. En näe mitään syytä, miksi suhteenne ei voisi olla onnellinen. Miehesi rakastaa sinua, on hyväsydäminen, viisas jne, siinähän ne oleellisimmat hyvät asiat jo ovatkin. Onko hän muuttunut suhteenne aikana, oletko sinä? Kun olet kyllästynyt, alat etsiä hänestä automaattisesti puutteita, joilla vakuuttelet itsellesi että vika on hänessä. Hän selvästikin tyytyy rutiinimaisempaan elämään, kun sinä et jaksa sellaista liian kauan, tästä se sinun tyytymättömyys kumpuaa. Kysymys on nyt siitä, että oletko sinä helposti kyllästyvää tyyppiä, vai onko mies sinulle vääränlainen. Miten aikaisemmat suhteesi ovat päättyneet?
Jaahas, taas näitä kitinöitä:
"jos toinen on kokematon"...ja sinä itse et ole saanut kahta "pitkää" suhdetta edes toimimaan, mikä sinä olet sanomaan yhtään mitään? Ennen muinoin mies tapasi naisen, mentiin naimisiin, ja suhdetta rakennettiin yhdessä niin, että oltiin hautaan asti. Nyt vähän kun ahdistaa, tai on vastatuuli tullessa Zumba-tunnilta, niin ollaan jo pakkaamassa kamoja.
"olen kyllästynyt tähän suhteeseen"....hommaa harrastus, uusi mies tai kaniini. Ei se voi olla niin vaikeaa. Puolison tehtävä ei ole kaikesta huolimattakaan toimia yleisenä viihdepäällikkönä, vaikka naisilla tuntuu olevan taipumus luulla niin.
"Mieheni on hyväsydäminen"...ole iloinen-naapurini muija törmää vähän väliä kaapinoviin silmäkulmansa. Siellä se onni kuule kukoistaa sateenkaaren kaikissä väreissä.
"kaverit on hänelle todella tärkeitä"...niin ne on jatkossakin, ihminen tarvitsee muitakin yhteyksiä maailmaan, kuin puolisonsa. Tässä tapauksessa muunkin henkirei'än, kuin kotiinsa nuorella iällä linnottautuneen muijansa.
"Mieheni on muuten ikäistään kyksempi, viisas ja älykäs"...juu, 3 vuotta ikäeroa antaakin sopivan pohjan arvioida henkilön "kypsyysastetta"...kyllä, juuri niin.
"Kuitenkin välillä toivoisin että mieheni olisi huomattavasti vanhempi"...tietenkin-sehän tarkoittaa kylmästi parempaa taloustilannettakin naisenkin kannalta, sillä 25-vuotiaalla ei oikeen muuta omaisuuttakaan voi olla, kuin opintovelat, ja toistaiseksi/tiettävästi rupsahtamaton vartalo.
"Mieheni on mielestäni liian kiltti, eikä hänestä ole minulle haastetta"...ihan varmasti on. Miehesi on vaan sen verta viisas, että ei turhaan haasta riitaa. Oikein kypsää toimintaa nuorelta mieheltä. Kuka hölmö sitä riitelee, kun voi puhuakin asioista.
"Olen myös ruvennut miettimään onko suhteemme enemmän kaveripohjalla nykyään"...se on oikein toimiva pohja-siitä vaan itse kunkin pitää alkaa rakentaa, ja panostaa suhteeseen enemmän, eikä jäädä kitisemään,
että mitä tehdä.
Kun lueskelin noita tekstejäsi, niin tuli vain sellainen asia mieleen että olette todellakin hyviä kavereita.
Kaverista voi pitää paljonkin, ei se hyvä ystävyys ole ollenkaan asia joka ei parisuhteeseenkin kuulu. Mutta parisuhteessa on tärkeämpiä asioita kuin "pitäminen", kuten rakkaus ja sitoutuminen.
Todellinen rakkaus tarkoittaa sitä että haluat tehdä toisen elämän niin mukavaksi kuin se on mahdollista. Jos rakastat lastasi, hänen hyvinvointinsa on omaasi paljon tärkeämpi. Siksi me vanhemmat teemmekin elämämme usein paljon hankalammaksi jotta lapsillamme voisi olla hyvä elää.
Sain sen kuvan että elätte symbioosissa, jossa molemmilla on jotakin hyötyä toisesta sellaisena kuin on, ja kummallakaan ei ole varsinaista halua lähteä, mutta teillä ei myöskään ole suurta tarvetta olla toistenne seurassa.
Mutta suhteestanne tuntuu puuttuvan tarkoitus; on kiva mennä vaikkapa lomamatkalle yhdessä (kuten kaverin kanssa on) tms... mutta toisianne kohtaan teillä ei ole kuin odotuksia. Ette ole molemmat valmiita sitoutumaan toisiinne, eikä teillä ole tarvetta tehdä toisen elämää onnelliseksi.
Rakkaus on ensi sijassa valinta. Valinta tehdä toinen onnelliseksi oman etunsakin uhraten.
Voitte keskustella asiasta, ja miettiä sitä, onko teillä todella tämä tarve, eli sitoutua TOISEEN ja tehdä TOINEN onnelliseksi. Jos ei ole, parisuhde ei tule toimimaan ainakaan kovin hyvin. Kyllästyttää kun on ollut muutaman vuoden yhdessä... mitä odotat ajalta 15v päästä, jolloin molemmat olette kasvaneet ihmisinä ja toiveenne ja tarpeenne ovat muuttuneet ?