Mamma erotti tärkeän suhteen

Mamma ja Pappa hakivat pojan koulusta, pikkusisko oli jo kotona.
Hän istui naisen sylissä lukien koulu tehtäviään
Lapset vieteltiin karkeilla iso-vanhempien luo, tyttö aikoi palata illalla takaisin
kotiin, mutta mamma ei sallinut sitä.
Isä lähti illalla baari kierrokselle josta palasi seuraavana päivänä iltapäivällä ja ajoi
tyttöystävän pihalle, mikä oli helppoa koska lapset eivät olleet kotona.
Mies ei halunnut enää keskustellakkaan asiasta, koska tämä oli järjestetty juttu.
Tyttö ei olisi lähtenyt isovanhempien matkaan jos olisi tiennyt, että kotiin palatessaan ei
enää tapaisi naista, jota oli alkanut kutsumaan Äidikseen.
Kamalaa miten vanhemmat puuttuvat lastensa elämään.
Mamma oli vielä tokaissut tytölle että hyvä kun siitä Ämmästä pääsi eroon.
Jälkeenpäin mamma on mustamaalannut naista tytölle.
Toivon ettei tällaista tapahtuisi muissa perheissä.
91372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eihän tuosta nyt erkki-setäkään ota selvää, että mitä tapahtui.
Siis lasten isovanhemmat hakivat pojan koulusta. Se on selvää, mutta loppu jää ihan soossiksi!

Kenen naisen sylissä ja kenen kotona se pikkusisko oikein oli?
Jossain vaiheessa lapset kuitenkin olivat isovanhempien luona.
Lasten isä siis lähti baarikierrokselle ja ajoi tyttöystävän pihaan "helposti". Tässä kohtaa linksahtaa, siis miten niin helposti, miten lapset sen olisivat estäneet? Missä lasten äiti? Taustatietoa ei paljasteta. Lukija on ihan pihalla hänkin.
Ja miten niin järjestetty juttu? Mikä?
Se pihaan ajaminenko vai lasten olo mummolassa ja kuka sen järjestì ja miksi ihmeessä?
Mihin ja miksi hävisi salaperäinen Nainen, jota lapset ovat kutsuneet äidikseen? Tarina ei kerro. Ei kerro sitäkään, että miten mummo liittyy Naisen häviämiseen.
Tarinan kertoja huolestuu ja toivoo, että muissa perheissä ei tapahtuisi samanlaista.
No, EI todellakaan tapahdu tällaista soossia, erkki olisi jo ihan pyörryksissä.

Äänestä
  • pääni. Kyllä ihmetyttää joidenkin ajatuksenkulku...

    Äänestä

  • Ymmärrän kyllä että asiasta ei tahdo päästä kiinni, siksi yritän vielä korjata asiaa.
    pikkusisko oli kotonaan eli isän asunnossa ja istui tyttöystävän sylissä.
    Siten niin helposti, koska pikkusisko oli todella kiintynyt tyttöystävään, eikä olisi mistään hinnasta luopunut
    hänen läheisyydestään ja turvallisuudesta jota tyttöystävä hänelle antoi.
    Juttu oli sikäli järjestetty, että lapset oli toimitettu mummolaan ettei heistä olisi tullut estettä miehelle.
    Tyttö olisi varmasti lähtenyt tyttöystävän mukaan jos asia olisi niin vaatinut.
    Ns salaperäinen nainen on miehen tyttöystävä.
    Toivottavasti tästä "soossi purkista" on sakka nyt selkeytynyt.

    Äänestä

  • Paljon kärsinyt kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä että asiasta ei tahdo päästä kiinni, siksi yritän vielä korjata asiaa.
    pikkusisko oli kotonaan eli isän asunnossa ja istui tyttöystävän sylissä.
    Siten niin helposti, koska pikkusisko oli todella kiintynyt tyttöystävään, eikä olisi mistään hinnasta luopunut
    hänen läheisyydestään ja turvallisuudesta jota tyttöystävä hänelle antoi.
    Juttu oli sikäli järjestetty, että lapset oli toimitettu mummolaan ettei heistä olisi tullut estettä miehelle.
    Tyttö olisi varmasti lähtenyt tyttöystävän mukaan jos asia olisi niin vaatinut.
    Ns salaperäinen nainen on miehen tyttöystävä.
    Toivottavasti tästä "soossi purkista" on sakka nyt selkeytynyt.

    Kiitos...
    käsitän nyt siis, että lapsen mummo oli mustasukkainen poikansa tyttöystävälle. Mummeli siis katkaisi pikkutytön ja hänen isänsä tyttöystävän välisen hellän suhteen.
    No, ei se kyllä ollut kaunis teko ollenkaan!
    Asiaan liittyy varmaan paljon muutakin, ilmeisesti on vain yksi episodi paljon suuremmasta ja ongelmallisemmasta näytelmästä?

    Äänestä

  • Liina Anniina kirjoitti:

    Ai mitäh??

    Äänestä

  • Mies ei siis ajanut autolla , jonka kanssa ilmeisesti eli "avoliitossa". Kertomatta siitä lapsilleen, jotka olivat naiseen kiintyneet.

    Näin se tajuan.

    Tajuan myös, että aikuisten idioottimaisissa parinvaihtotouhuissa lapsille ei jää kuin epävarmuus ja ikävä. He eivät uskalla enää kiintyä kehenkään, kaikkein vähiten mummoon, joka haukkuu isän naisystävät.
    Nykyisin muutetaan yhteen kahden viikon tuttavuuden jälkeen, ollaan avoliitossa pari kuukautta, ja sitten taas uusiksi.
    Lapsilta edellytetään ymmärtämystä ja hyvää käytöstä.

    Äänestä

  • Piiri pieni pyörii kirjoitti:

    Mies ei siis ajanut autolla , jonka kanssa ilmeisesti eli "avoliitossa". Kertomatta siitä lapsilleen, jotka olivat naiseen kiintyneet.

    Näin se tajuan.

    Tajuan myös, että aikuisten idioottimaisissa parinvaihtotouhuissa lapsille ei jää kuin epävarmuus ja ikävä. He eivät uskalla enää kiintyä kehenkään, kaikkein vähiten mummoon, joka haukkuu isän naisystävät.
    Nykyisin muutetaan yhteen kahden viikon tuttavuuden jälkeen, ollaan avoliitossa pari kuukautta, ja sitten taas uusiksi.
    Lapsilta edellytetään ymmärtämystä ja hyvää käytöstä.

    ...Tekstistä oli pudonnut puolet pois!
    Tarkoitin sanoa, että mies siis ajanut autolla naisen pihaan, vaan meni kotiinsa ja ajoi pois avovaimonsa, joka oli lapsiin kiintynyt, ja lapset häneen.
    Lapset olivat sillä aikaa mummolassa ja mummo valmisteli asiaa etukäteen haukkumalla heille isän uuden naisystävän.

    Kummallista, että teksti katosi noin vain! Toivottavasti tämä nyt säilyy.

    Äänestä

Ei ei kyllä tule mitään nyt tästä lukemisen ymmärtämisestä. Tuli mieleen se kun joku kertoi hauskasti, että taito se on sekin jos kirjoittaa niin mahdottoman epäselvää tekstiä, ettei siitä saa kerrassaan yhtään mitään selvää.

Isäkö ajeli jossain johonkin pihaan helposti kun lapsi ei ollut kotona, mummo ei tykännyt naisystävästä ja se isän tyttö oli naisystävän kanssa ja sitten se riistettiin jonnekin jotekin ihmeellisesti eikä naisystävän anneta nähdä enää lasta...

Älä mene töihin ainakaan mihinkään missä tarvitsisi kirjoittaa mitään yhtään virallisempaa tekstiä :) tai sitten rajoita sitä kaljan tissuttelua.

Äänestä

ninkö

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Paljon kärsinyt kirjoitti:

Mamma ja Pappa hakivat pojan koulusta, pikkusisko oli jo kotona.
Hän istui naisen sylissä lukien koulu tehtäviään
Lapset vieteltiin karkeilla iso-vanhempien luo, tyttö aikoi palata illalla takaisin
kotiin, mutta mamma ei sallinut sitä.
Isä lähti illalla baari kierrokselle josta palasi seuraavana päivänä iltapäivällä ja ajoi
tyttöystävän pihalle, mikä oli helppoa koska lapset eivät olleet kotona.
Mies ei halunnut enää keskustellakkaan asiasta, koska tämä oli järjestetty juttu.
Tyttö ei olisi lähtenyt isovanhempien matkaan jos olisi tiennyt, että kotiin palatessaan ei
enää tapaisi naista, jota oli alkanut kutsumaan Äidikseen.
Kamalaa miten vanhemmat puuttuvat lastensa elämään.
Mamma oli vielä tokaissut tytölle että hyvä kun siitä Ämmästä pääsi eroon.
Jälkeenpäin mamma on mustamaalannut naista tytölle.
Toivon ettei tällaista tapahtuisi muissa perheissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu