Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 10 vuotta, lapsia ei ole ja iältämme olemme molemmat 40.
Viimeisen vuoden aikana suhteemme on muuttunut paljon; läheisyyttä ei enää juurikaan ole ja tuntuu ettei mieheni halua minua enää. Häntä ei tunnu häiritsevän tippaakaan vaikka nukkuisin puoli vuotta putkeen sohvalla.
Hänellä on myös paljon menoja harrastuksensa puitteissa ja niitä tuntuu tulevan aina vain lisää, emme vietä enää juuri ollenkaan yhteistä aikaa jollei iltaisin kotona oloa lasketa sellaiseksi.
Silloinkaan emme juurikaan juttele tai ole yhdessä; illat menevät tv:n ym. ääressä.
Mies vaihtoi myös työpaikkaa vuosi sitten ja on alkanut epäillyttää onko hänellä siellä uusi ihastus. Työ-yhteisössä on yksi nainen ja he tuntuvat tulevan hyvin juttuun keskenään mieheni puheitten mukaan.
Nainen on myös mieheni facebook-kaverina.
Viime aikoina olen huomannut että minusta on tullut mustasukkainen, kaikenlaisia "merkkejä" metsästävä kyttäävä muija, joka yrittää saada selville onko miehellä joku toinen.
Mieheni on etenkin humalassa kova juttelemaan naisille, saattaa jopa pitää kättä kaulalla tai rutistaa vaikka olisin itse läsnä. Tämmöistä jouduin syksyllä omin silmin näkemään eräällä baarireissulla.
Tästäkin syystä olen tullut erittäin epäluuloiseksi mieheni uskollisuudesta sillä jos on pokkaa tehdä tuollaisia kun olen samassa baarissa näkemässä niin mitä tapahtuukaan kun en ole paikalla?!
Puhelimesta ja lompakosta ei löytynyt mitään epäillyttävää.
Ainoastaan se hätkähdytti että mies ei näköjään enää pidä kuvaani lompakossaan. Hän osti kesällä uuden lompakon ja näköjään ei vanhasta lompsastaan siirtänyt kuvaani siihen uuteen; siellä se on vanhojen jäsenkorttien yms. seassa.
Mitäköhän siitäkin pitäisi ajatella?
Olenko ihan naurettava mutta minua se loukkasi?
Tuntuu, että olen miehelle jo menneisyyttä. Ettei hän enää pidä minua niin tärkeänä...
Olen muutaman kerran yrittänyt ottaa puheeksi miehen kanssa että miten meillä menee mutta hän ei halua jutella siitä vaan yleensä suuttuu, heittäytyy puhumattomaksi tai lähtee ulos.
Pari viikkoa sitten kirjoitin miehelle jopa kirjeen jossa kerroin omista tuntemuksistani, mustasukkaisuudesta ja siitä että haluaisin meidän selvittävän välejämme hiertävät asiat mutta etten pysty siihen yksin.
Mies hädin tuskin luki kirjeen loppuun ja paineli sitten ulos tupakalle ja viipyi siellä ainakin useamman tupakan verran. Takaisin tullessa halasi minua hieman ja sanoi että hänellä ei ole ketään toista ja meni sitten sohvalle tv:n ääreen. Ei hän halua puhua mistään tai sitten hänelle on yksi hailee mitä ajattelen ja tunnen.
Kun yritin puhua kirjoittamani kirjeen sisällöstä ja saada keskustelua aikaan, hän käski minua raivostuneena ärähtäen lopettamaan siitä puhumisen, että saan sillä hänet vain inhoamaan minua.
Olin ihan tyrmistynyt hänen kommentistaan mutta en sanonut mitään, enkä kyllä pystynytkään kun itketti
Minua suorastaan ahdistaa tuleva joulukin; olemme yleensä ostaneet toisillemme hienot lahjat mutta nyt en haluaisi saada mieheltäni mitään... Tilanne on mennyt sellaiseksi että en usko hänen antavan lahjaansa minulle täydestä sydämestä.
Miten minun tulisi tehdä?
Erokin on käynyt mielessä, niin raskasta tämä tälläinen elämä on kun tuntuu että olen miehelle aika yhdentekevä. Jos hän välittäisi ja olisi kiinnostunut minusta niin viettäisimme vapaa-aikaa yhdessä ja olisi läheisyyttä ja seksiä. Nyt niitä ei ole oikeastaan ollenkaan ja jos haluan viettää aikaani miehen seurassa niin minun on oikeastaan pyydettävä häneltä sitä. Hän ei oma-aloitteisesti tee niin.
Kaikki tämä syö itsetuntoa ja saa tuntemaan itsensä niin arvottomaksi.
Viimeisen vuoden aikana suhteemme on muuttunut paljon; läheisyyttä ei enää juurikaan ole ja tuntuu ettei mieheni halua minua enää. Häntä ei tunnu häiritsevän tippaakaan vaikka nukkuisin puoli vuotta putkeen sohvalla.
Hänellä on myös paljon menoja harrastuksensa puitteissa ja niitä tuntuu tulevan aina vain lisää, emme vietä enää juuri ollenkaan yhteistä aikaa jollei iltaisin kotona oloa lasketa sellaiseksi.
Silloinkaan emme juurikaan juttele tai ole yhdessä; illat menevät tv:n ym. ääressä.
Mies vaihtoi myös työpaikkaa vuosi sitten ja on alkanut epäillyttää onko hänellä siellä uusi ihastus. Työ-yhteisössä on yksi nainen ja he tuntuvat tulevan hyvin juttuun keskenään mieheni puheitten mukaan.
Nainen on myös mieheni facebook-kaverina.
Viime aikoina olen huomannut että minusta on tullut mustasukkainen, kaikenlaisia "merkkejä" metsästävä kyttäävä muija, joka yrittää saada selville onko miehellä joku toinen.
Mieheni on etenkin humalassa kova juttelemaan naisille, saattaa jopa pitää kättä kaulalla tai rutistaa vaikka olisin itse läsnä. Tämmöistä jouduin syksyllä omin silmin näkemään eräällä baarireissulla.
Tästäkin syystä olen tullut erittäin epäluuloiseksi mieheni uskollisuudesta sillä jos on pokkaa tehdä tuollaisia kun olen samassa baarissa näkemässä niin mitä tapahtuukaan kun en ole paikalla?!
Puhelimesta ja lompakosta ei löytynyt mitään epäillyttävää.
Ainoastaan se hätkähdytti että mies ei näköjään enää pidä kuvaani lompakossaan. Hän osti kesällä uuden lompakon ja näköjään ei vanhasta lompsastaan siirtänyt kuvaani siihen uuteen; siellä se on vanhojen jäsenkorttien yms. seassa.
Mitäköhän siitäkin pitäisi ajatella?
Olenko ihan naurettava mutta minua se loukkasi?
Tuntuu, että olen miehelle jo menneisyyttä. Ettei hän enää pidä minua niin tärkeänä...
Olen muutaman kerran yrittänyt ottaa puheeksi miehen kanssa että miten meillä menee mutta hän ei halua jutella siitä vaan yleensä suuttuu, heittäytyy puhumattomaksi tai lähtee ulos.
Pari viikkoa sitten kirjoitin miehelle jopa kirjeen jossa kerroin omista tuntemuksistani, mustasukkaisuudesta ja siitä että haluaisin meidän selvittävän välejämme hiertävät asiat mutta etten pysty siihen yksin.
Mies hädin tuskin luki kirjeen loppuun ja paineli sitten ulos tupakalle ja viipyi siellä ainakin useamman tupakan verran. Takaisin tullessa halasi minua hieman ja sanoi että hänellä ei ole ketään toista ja meni sitten sohvalle tv:n ääreen. Ei hän halua puhua mistään tai sitten hänelle on yksi hailee mitä ajattelen ja tunnen.
Kun yritin puhua kirjoittamani kirjeen sisällöstä ja saada keskustelua aikaan, hän käski minua raivostuneena ärähtäen lopettamaan siitä puhumisen, että saan sillä hänet vain inhoamaan minua.
Olin ihan tyrmistynyt hänen kommentistaan mutta en sanonut mitään, enkä kyllä pystynytkään kun itketti
Minua suorastaan ahdistaa tuleva joulukin; olemme yleensä ostaneet toisillemme hienot lahjat mutta nyt en haluaisi saada mieheltäni mitään... Tilanne on mennyt sellaiseksi että en usko hänen antavan lahjaansa minulle täydestä sydämestä.
Miten minun tulisi tehdä?
Erokin on käynyt mielessä, niin raskasta tämä tälläinen elämä on kun tuntuu että olen miehelle aika yhdentekevä. Jos hän välittäisi ja olisi kiinnostunut minusta niin viettäisimme vapaa-aikaa yhdessä ja olisi läheisyyttä ja seksiä. Nyt niitä ei ole oikeastaan ollenkaan ja jos haluan viettää aikaani miehen seurassa niin minun on oikeastaan pyydettävä häneltä sitä. Hän ei oma-aloitteisesti tee niin.
Kaikki tämä syö itsetuntoa ja saa tuntemaan itsensä niin arvottomaksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Koska olette viettäneet yhdessä ns. laatuaikaa? Menneet ulos syömään, elokuviin, stand up keikalle, suosikki bändinne keikalle tms? Voit vaikka yllättää miehesi ja varata liput stand up keikalle, elokuviin tai johonkin molempia miellyttävään. Kun hän tulee töistä kotiin voit valmistaa hänen lempiruokaansa esim. kunnon pihvistä monet miehet pitävät. Juomaksi vaikka punaviiniä ja laita itsellesi kauniit vaatteet ja meikki. Miehesi varmasti yllättyy positiivisesti :)
Itse voit panostaa kauniisiin alusvaatteisiin ja toki muihinkin vaatteisiin, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi seksikkääksi. Pian miehesikin huomaa.. Voit vaikka joku ilta lämmitellä häntä hieromalla kynttilän valossa ja vilauta hieman seksikkäitä alusvaatteita. Miehet pitävät usein silmänruuasta.
Jos olette molemmat väsyneitä piristäisikö yhteinen loma? Se voi olla vaikka viikonloppu kylpylässä hemmotteluineen tai pidennetty viikonloppu Prahassa.
Kannattaa jutella enemmän rakentavasti, kuin syyllistävästi. Miettikää mitä haluaisitte tehdä yhdessä? Mihin ihastuitte toisissanne alunperin? Ero ei ole ainoa ratkaisu..
Olen naimisissa, ollut paljon kauemmin kuin te.
Kuvauksesi sopii meidän liittoon, siis minuun miehenä.
Mutta minä tiedän, ettei minulla ole toista naista, on vain hän, vaimoni.
Näin se vaan elämä voi mennä, itsekin toivoisin jotain parempaa.
Meillä yhteistä taivalta takana sen 8 vuotta. Ja siihen mahtuu näitä kuvailemiasi hetkiäkin, tosin ilman mustasukkaisuutta toisesta naisesta.
Me olemme nyt taas kerran hyvin seesteisessä ensihuuman vaiheessa. Mutta tähän päätääksemme olemme tehneet kovasti töitä suhteen eteen, koska mikään suhde ei elä pitkään ilman huoltoa ja perusteellista huomiota, ilman pitkiä keskusteluja puolison kanssa, sylissä istumista ja toisen arvostamista.
Tästä hetkestä noin kaksi vuotta sitten olin itse etäinen ja käännyin ns. itseeni päin, niinkuin varmasti miehesikin nyt tekee. Meidät nitoi yhteen mieheni periksiantamattomuus. Hän yritti olla mahdollisimman lähellä minua, ei siis suostunut jäämään sivumpaan vaikka pyristelin jo henkisesti irti. Hän taisteli huomiostani ja lopulta sai sen. Nyt olen kutoutunut lähemmäs miestäni ja roikun hänessä herkeämättä.
Suhde on mielestäni aina tasapainoilua ja jonkun paremman asian puolesta taistelemista. Toistensa uudelleen löytämistä ja ihan vaan elämistä ja sen opettelua keskenään.
Mieti mitä sinä haluat ja taistele sen puolesta, huolimatta siitä mitä signaaleja toinen antaisi!
.. keskustella kun toinen ei halua vaan osoittaa selvästi ettei sellainen kiinnosta tai häipyy ulos?
Miten viettää yhteistä laatuaikaa tai lähteä jonnekin vaikka viikonlopuksi kun toinen ei tunne mitään halua tai tarvetta sellaiseen?
En jaksa enää mankua ja maanitella kun en saa vastakaikua.
Ja jotenkin se on niin säälittävää että joudun kerjäämään mieheltäni huomiota että hän viettäisi aikaa kanssani...
Onko tässä enää muuta vaihtoehtoa kuin erota?