Vielä hiilareista ja liikunnasta

Kiitoksia sille kirjoittajalle, joka menneessä viestiketjussa kertoi syövänsä magnesiumia lihaskipuihin. Otin itsekin esimerkistä innostuneena yliannosta ja näytti toimivan hyvin. Krampit ja kivut lähti ja uni tuli aika hyvin. Maha meni tosin vähän sekaisin aluksi.

Ajatukset pyörivät tämän hiilari/rasva-aineenvaihdunnan ympärillä edelleen. En ole mielestäni saanut mitään tyhjentävää selitystä siihen, miten vhh ja liikunta pitäisi suhteuttaa toisiinsa, joten olisi mukava jos tästä tulisi vielä keskustelua ja te, joilla on asiasta ihan omakohtaista kokemusta osaisitte kertoa miten kohdallanne olette menetelleet.

Eli kyse on painonpudotusliikunnasta eikä mistään kilpaurheilusta. Olen koonnut tietoa eri lähteistä siitä, miten laihduttajan pitäisi liikkua. Vastaus on aina ja joka paikassa että matalalla sykkeellä ja pitkäkestoisesti. Mutta jos se syke pääsee nousemaan sitten korkealle paikassa jossa sykettä ei voi tarkkailla (kuten mulla uima-altaassa, jossa en pidä lähetinvyötä) ja jossa vauhtia tykkää pitää yllä niin onko tuollainen anaerobinen liikunta vähillä hiilareilla sitten pelkästään haitaksi laihduttamisessa ja lihakset siinä vaan vaurioituu? Eihän sitä aina voi liikkua niin että syke pysyy tismalleen tietyissä rajoissa. Olen kuitenkin käsittänyt niin, että jos liikkuu anaerobisella tasollakin niin joutuuhan se kroppa käyttämään niitä ylipainoisen kropan vararasvoja polttoaineena kun kerran lihasten glykogeenit on käytetty tai niitä ei ole. Siis eikö muka anaerobinen liikunta kuluta läskiä vaan lihasta...???? Tämä on ihan hämärää.

Onko siis lyhytkestoisesta anaerobisesta liikuntasuorituksesta mitään hyötyä painonpudotuksen kannalta vai onko siitä vaan haittaa? Joistakin lähteistä taas luin, että aineenvaihdunta jatkuu tällaisen jälkeen tehokkaammalla rasvanpoltolla. Eli tämän mukaan anaerobisen liikunnan pitäisi laihduttaa yhtä lailla, eikä syödä lihaksia jos kerran vararasvoja on yllin kyllin. Eli summa summarun on sama miten sitä liikkuu, rasvaa palaa aina.

Mietin vielä sitäkin, että jos syö paljon hiilareita niin liikuntaahan pitää harjoittaa ihan helvetin pitkään, että koko rasvanpoltto yleensä pääsee alkamaan. Ja tämän olen kohdallani todennut, että runsashiilarisella vähärasvaiselle ruokavaliolla ei liikunta ainakaan meikäläistä kaventanut. Tässä selitetään näin:

http://www.khl.fi/pdf/liikunnan vaikutus lihakseen.pdf

Rasva kuulemma palaa vhh-ruokavaliolla pelkällä istumisellakin, koska elimistö käyttää tuolloin pelkästään rasvaa eli tähän näyttäisi perustuvan se oletus ja monen laihduttajan vahvistama tieto että vhh-ruokavalio laihduttaa ilman liikuntaakin.

Eli kannattaakohan sitä ottaa vaan rauhallisesti ja välttää pyrähdyksiä ja ennemmin istuskella...
Mitä tuumaatte...? Missä kohtaa en tajua tätä juttua?
17190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ensinnäkään mitään rasvan tai hiilihydraatin polttovaihetta ei ole. Elimistö säilyttää suurimman osan energiavarastostaan rasvana. Kilokalorit ratkaisevat. Pitkällä tähtäyksellä läskiä kuluu tai ei synny kun kulutus ylittää nautitun.

Eli tuo rasittavuudesta puhuminen on niin mitätön asia, kaikki liikunta laihduttaa mikäli menetettyjä kaloreita ei syödä takaisin.

Liikunta kannattaa valita sen mukaan mikä itseä kiinnostaa ja sellaisia lajeja ettei särje itseään.

Laihtumista ei kannata mitata painolla mikäli liikkuu paljon tai harrastaa voimailulajeja. Paras tapa olisi mitata rasvaprosentti, nipistämälläkin kyllä selviää oheneeko ihonalainen rasvakudos.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kuitenkin näissä dieettivertailuissa atkinsit sun muut on pudottaneet ihmisiltä painoa eniten, vaikka niissä tuo nautittu kalorimäärä on ollut suurin. Joten tuo kaloriteoria ei voi olla ihan aukoton.

    Äänestä

  • UPDATE_9447328 kirjoitti:

    Niissä tutkimuksissa mitä olen itse lukenut niin VHH-dieeteillä se kalorimääräkin on sitten ollut pienempi. VHH:lla saattaa myös nestettä poistua enemmän koska suolan käyttö vähenee.

    VHH:lla voi aika helposti tiputtaa päivän energiansaannin tuonne 1500 kCal tuntumaan ilman että tarvitsee tuntea nälkää. Itsellä tuo ei kyllä RHH:lla toiminut.

    Hiilihydraattien ongelmana on se, että ne tarvitsevat maistuakseen rasvaa ja suolaa sekä suuri energiatiheys.

    Esimerkiksi 400 g kukkakaalia ja 100 g juustokastiketta on vain 300 kCal. On vielä ihan hyvää. Vastaavasti 400 g perunaa on sama 300 kCal. Itse syön mieluummin sen ensimmäisen.

    >

    Ei pidä paikkaansa. Vain kalorit ratkaisevat.

    Näitä väitteitä on tosiaan esitetty vaikka kuinka, mutta kun kalorit ihan aidosti mitataan, niin tulos on aina juuri kaloriteorian mukainen.

    Vaikka hihhuli-VHH:lla syödään rasvaista ruokaa, sitä syödään vain 3 kertaa päivässä ja silloinkin pienehkö määrä (siis sitä rasvaa sisältävää), joten kalorit jää vähäisiksi. [Ja tosiaan, tämä on ihan todettua asiaa.]

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Niissä tutkimuksissa mitä olen itse lukenut niin VHH-dieeteillä se kalorimääräkin on sitten ollut pienempi. VHH:lla saattaa myös nestettä poistua enemmän koska suolan käyttö vähenee.

    VHH:lla voi aika helposti tiputtaa päivän energiansaannin tuonne 1500 kCal tuntumaan ilman että tarvitsee tuntea nälkää. Itsellä tuo ei kyllä RHH:lla toiminut.

    Hiilihydraattien ongelmana on se, että ne tarvitsevat maistuakseen rasvaa ja suolaa sekä suuri energiatiheys.

    Esimerkiksi 400 g kukkakaalia ja 100 g juustokastiketta on vain 300 kCal. On vielä ihan hyvää. Vastaavasti 400 g perunaa on sama 300 kCal. Itse syön mieluummin sen ensimmäisen.

    >

    Ei välttämättä suolan vuoksi (enkä oikeasti tiedä, väheneekö suola VHH:lla).

    Glukogeeni sitoo vettä, joten glukogeenin poistuminen alentaa painoa kun nestettä lähtee. Tämä on todettu hyvin useissa tutkimuksissa. Tuo vaikutus on jotain 2 kg:n luokkaa.

    Äänestä

  • "Ensinnäkään mitään rasvan tai hiilihydraatin polttovaihetta ei ole"

    Kyllä elimistö polttaa sokeria ja rasvaa. Sehän on todettu jo monta kertaa.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Niissä tutkimuksissa mitä olen itse lukenut niin VHH-dieeteillä se kalorimääräkin on sitten ollut pienempi. VHH:lla saattaa myös nestettä poistua enemmän koska suolan käyttö vähenee.

    VHH:lla voi aika helposti tiputtaa päivän energiansaannin tuonne 1500 kCal tuntumaan ilman että tarvitsee tuntea nälkää. Itsellä tuo ei kyllä RHH:lla toiminut.

    Hiilihydraattien ongelmana on se, että ne tarvitsevat maistuakseen rasvaa ja suolaa sekä suuri energiatiheys.

    Esimerkiksi 400 g kukkakaalia ja 100 g juustokastiketta on vain 300 kCal. On vielä ihan hyvää. Vastaavasti 400 g perunaa on sama 300 kCal. Itse syön mieluummin sen ensimmäisen.

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkimus Atkinsin dieetti tehokkain ja terveellinen tapa laihduttaa/1135237934520

    http://yle.fi/vintti/yle.fi/genreportaalit/portaali-1015.html?genre=terveys&osannimi=hyvaolo_ruokajaterve&jutunid=8479

    http://yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2007/03/vahahiilihydraattinen_dieetti_tutkijoiden_mukaan_tehokkain_230477.html

    Monissa lähteissä ja alkuperäisessä tekstissä sanottiin, että Atkinsin ruokavaliolla olleet söivät rajoittamattomasti rasvaa ja proteiinejä, mitä se sitten kenenkin kohdalla tarkoittaa. Näissä lyhennelmissä ei sitä keskimääräistä kalorimäärää näköjään mainita mutta se oli alkuperäistekstissä keskimäärin 1800kcal. En löydä alkuperäistä julkaisua mistään, vaikka parempi versio oli jonkun valtakunnallisen lehden sivulla. Jos joku löytää niin laittakoon sen tänne. Olen tämän omalla kohdallani ainakin todennut paikkansa pitäväksi. Minun kohdallani kalori ei ole kalori, koska ilmeisesti haimani on hihhuli, tämän forumin dogmien mukaan. :D

    terv. rva.p47 (rekkautui jo ulos)

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    "Ensinnäkään mitään rasvan tai hiilihydraatin polttovaihetta ei ole"

    Kyllä elimistö polttaa sokeria ja rasvaa. Sehän on todettu jo monta kertaa.

    molempia palaa koko ajan. Ei ole siis erillistä sokerinpolttovaihetta tai rasvanpolttovaihetta.

    Äänestä

selvää, kellut vain siellä uimahallissa (muistaakseni olet sitä tehnytkin, no mutta enivei) ja otat muutenkin rauhallisesti. Vältät KAIKENLAISIA pyrähdyksiä ja istuskelet ennemmin kyllä se rasva palaa. Älä hyvä mie... nainen lähde rehkimään enää tuolla iällä, köpöttelet muutaman sata metriä (vai onkohan se liikaa, hmm.....) no ainakin sen mitä luulet jaksavasi ja näpyttele vaikka konetta sitten loppuvuorokausi. Niin lyhytkestoisella kuin pitkäkestoisellakin liikunnalla on pahat, tosi pahat seuraukset.

Äänestä

Mielestäni täällä on aika hyvä ja yksinkertainen selvitys liikunnan tehon ja hiilari/rasva-aineenvaihdun keskinäisestä suhteesta:

http://www.tohtori.fi/?page=7978510&id=7389218

"Siis eikö muka anaerobinen liikunta kuluta läskiä vaan lihasta...???? Tämä on ihan hämärää."

Kuluttaa toki läskiä. Ongelma on siinä, että tällä alueella liikkuminen ei ehkä onnistuu riittävän pitkään rasvanpolton kannalta, jollei glykokeenivarastot ole täynnä.

Kun glyko-tankit tyhjenevät, niin meno jatkuu lähes yksinomaan rasvoilla ja olo voi tuntua melko kurjalta verensokerin laskemisen myötä. Lihaksia ei kai kovin helposti energiaksi ruveta kuluttamaan.

Eli, jos nautit kovin vähän hiilareita niin sitten vauhtikestävyysharjoittelua (= aerobisen ja anaerobisen kynnyksen välissä) harvakseltaan. Ja loput treenit matalilla sykkeillä ja pitkään (1.5-3h kerrallaan).

Jos taasen haluat treenailla vauhtikestävyysalueella esim. pari kolme kertaa viikossa, niin sitten lisää hiilareita, että ehdit saada tankit niin täyteen, että voi treenata tehokkaasti 45 min - 1 h kerrallaan.

Tehoharjoittelun ja puhtaan aerobisen harjoittelun määrien suhteen löytämiseen voi mennä jonkin aikaa. Kannattaa kokeilla rauhassa, kuunnella elimistöään ja antaa sille aikaa sopeutua ja vahvistua. Hötkyily on pahasta, tää elämä rullaa aika paljon mukavammin vähän alikunnossa ja hyvällä mielellä, kuin ylikunnossa ja väsyneenä ja vittuuntuneena.

Äänestä
  • Tämä oli hyvä linkki. Netissä on niin paljon materiaalia, ettei tiedä mihin keskittyisi kun menee useimmat artikkelit kuitenkin asian vierestä.

    Tässähän tuli hyviä käytännön neuvoja!! Pitää vaan sitten säätää ne hiilarit.

    Kiitti paljon,

    t. rva.p47

    Äänestä

Liikunnassa laihdutuksen kannalta paras vaihtoehto on se, että liikut niin kovaa ja niin pitkän aikaa kun se vaan on mahdollista. Siten kulutat eniten. Jokaisella lienee jokin aikaraja, jolloin liikuntasuoritteen pitää olla ohi. Kun tuohon mennessä vedät itsesi niin piippuun, että hädin tuskin jaksat kotiovelle raahautua, niin silloin tiedät liikunnan tehon olleen sopiva (ja laihdutuksen kannalta optimaalinen). Tietysti tuohon itsensä väsyttämiseen vaikuttaa se, että jos et jaksa sitten huomenna liikkua, niin ihan niin piippuun ei kannata itseään vetää. Optimoi siis niin, että pystyt liikkumaan mahdollisimman paljon mahdollisimman kovaa mahdollisimman useana päivänä.

Tuollaiset rasvanpolttosykkeet sun muut on oikeastaan paskapuhetta. Siinä mielessä ne ovat totta, että monen kokemuksen pohjalta tuollaisella sykkeellä jaksat tehdä pitkään (joten liikunnan määrä lisääntyy) kun et väsytä itseäsi oitis, mutta siis omaa jaksamista kannattaa käyttää mittarina.

>

Ei ole haitaksi. Jos aikaa on vähän, kannattaa vetää täysillä. Kuitenkin kulutuksen kannalta on parempi, jos liikut pitkään pienemmällä temmolla (siinä siis koko treenin aikana kuluu enemmän kaloreita kuin lyhyessä ja intensiivisessä treenissä, koska jaksaminen tulee intensiivisessä esteeksi - pitkässä treenissä ei tule kuin oma aikataulu esteeksi). Tosin ennuste on erittäin huono ihmisille, jotka liikkuvat ainoastaan laihtuminen mielessään. Kyllä siitä liikkunnasta pitää tykätä niin, että sitä tekee sen vuoksi, että se on kivaa. Laihduttaminen on huono motivaattori liikunnalle.

Lihas kehittyy parhaiten kun se saa kunnolla osumaa eli kun otat homman täysillä, lihakseen tulee suurin kasvusignaali. Tietysti jos ruokailu on heikkoa, niin katabolia on edessä - mutta onhan se pitkäkestoisessakin treenissä ihan samaan tapaan. Aloittelija (joka taidat olla) kuitenkin pystyy jopa anaboliaan miinuskaloreilla ja VHH:lla, joten tuollaiset pelot kataboliasta ja muka liian rajusta treenistä on aavan meren tuolta puolen haettuja luuloja. Ammattibodari ei kuitenkaan noin tekisi, mutta hänen lähtökohdat taitaa olla "hivenen" erilaiset. Häneen siis sopii tuo kataboliapelko, mutta ei esim. Sinuun.

>

Jos urheilusuorituksen aikana käytetään suuri osuus hiilihydraattia energiantuottoon, niin sitten se rasva palaa myöhemmin. Pelkästään kalorit vaikuttavat. Tästä ei ole poikkeuksia. Rasva palaa koko ajan - ei ole mitään rasvanpolttovaihetta.

>

Näin tapahtuu myös kaikilla muilla ruokavalioilla.

>

Kuten ihan jokainen ruokavalio. Liikunta on kuitenkin erinomaisen hyvä keino pitää itsensä vireessä ja se auttaa laihtumisessakin.

>

VHH:ta pidetään tosiaan sohvaperunoiden laihdutusmuotona, joten ei ole ihme, että olet saanut tuollaista päähäsi. Kuitenkin kannattaa liikkua kovaa ja paljon. Sillä pysyy kunnossa, saa hyvän vartalon (vai haluatko roikkoposkiseksi sohvaperunaksi, jonka kehonkoostumus ei ole juuri muuttunut vaikka on laihtunut 20 kg) ja pirteän mielen.

Äänestä
  • "Tuollaiset rasvanpolttosykkeet sun muut on oikeastaan paskapuhetta."

    Vaikka sanot, että syke on paskapuhetta, niin sykkeen tarkkailu ja sykerajojen itselleen määrittäminenhän se juuri optimoi oman jaksamisen. Mittari näyttää missä tasoilla kulkee. Jaksaminen aivan toista kuin että viipottaa liian kovalla vauhdilla itensä alkumetreillä loppuun. Tosi on, että on aivan eri asia jaksaa liikkua kolmen tunnin rupeama matalalla sykkeelläkin kuin viisitoista minuuttia maksimisykkeellä. Miten sitä ylipainoinen jaksaakaan pitkäkestoista kovatahtista liikuntaa? Ei mitenkään. Aika lyhyeksi jäisi meikäläisenkin lenkki jos täysiä vetäisin. Tarkoitanhan koko ajan laihtumisen tukena harrastettua liikuntaa, en suorituskeskeistä tai kilpaurheilua ja nouseehan se kuntokin siinä samalla ja verisuoniston toimintakyky myös.

    Siitähän tuossa aloituksssani oli kyse eli suorituskyvyn äärirajojen liikunnasta ja sen hyödystä/hyödyttömyydestä vhh:ssa.

    Mitä väärää voi muuten olla siinä, että joku laihduttaa huomattavan ylipainonsa vaikka sohvalla istuen??? Onhan aivan eri asia ja helpompaa ja turvallisempaa nivelille ja sydämelle aloittaa kunnollinen liikunta kun painoa on pudonnut huomattavasti jo alkuun. Miksi ihmeessä haukut sellaisia ihmisiä?? Kyllähän jokainen terve ihminen kuitenkin tekee muuta kuin istuu sohvalla: kävelee paikasta toiseen ja tekee töitä päivän mittaan ja kuluttaa perusaineenvaihdunnan kautta paljon energiaa. Jo portaiden nousu on todella rasittavaa liikuntaa kuten myös siivoaminen ja lumityöt. Vaikka sitten sohvalla istuukin mielummin illalla. Jotkut on jo päivän töistä niin poikki, ettei jaksa mitää muuta kuin istua sohvalla.

    Suhtaudut toisaalta kummasti ihmisiin, jotka yrittävät liikkumalla laihtua:
    "Tosin ennuste on erittäin huono ihmisille, jotka liikkuvat ainoastaan laihtuminen mielessään. Kyllä siitä liikkunnasta pitää tykätä niin, että sitä tekee sen vuoksi, että se on kivaa. Laihduttaminen on huono motivaattori liikunnalle."

    Eli toisin sanoen liikkua ei pitäisi laihtuminen mielessään, mutta sohvalla istuminen sekin on tuomittavaa? En nyt tätä sun punaista lankaa oikein tavoita koska kumoat omat ajatuksesi.

    "VHH:ta pidetään tosiaan sohvaperunoiden laihdutusmuotona, joten ei ole ihme, että olet saanut tuollaista päähäsi."

    On niitä hoikkiakin ihmisiä, joilla ei ole painonpudotuksen tarvetta ja joita silti voi syyttää "laiskuudesta" ja sohvalla istuskelusta. Joillakin on vaan kova tarve osoitella ylipainoisia ihmisiä laiskoiksi. Jopa pikkulapset testeissä luokittelevat lihavat vähemmän älykkäiksi, laiskoiksi ja epäsuositummaksi kuin hoikat. Mutta luulisi sinun nyt aikuisena ihmisenä ymmärtävän jo elämänkokemuksella, että eivät nuo ominaisuudet korreloi mitenkään.

    Eli minun johtopäätökseni sinun näistä aloitukseeni liittymättömistä ajatuksistasi on se, että

    1) Ei kannata liikkua laihtuakseen mutta:
    2) Laihtuminen ilman liikuntaharrastusta sekin on väärin jos se tapahtuu vhh:lla

    Eli sinun mittapuullasi mitattuna kaikki ylipainoiset tekevät väärin, tekevätpä miten tahansa.

    Muista asiallisista kommenteista kiitos paljon!

    terv. rva.p47

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    "Tuollaiset rasvanpolttosykkeet sun muut on oikeastaan paskapuhetta."

    Tuosta minun sanojeni vääristelystä ainakin huomaan, että olet oppinut jotain. Tosiaan, minä sanoin, että kannattaa liikkua niin, että kun aikaraja, jolloin liikunta on lopetettava (muiden elämässä olevien asioiden vuoksi) tulee vastaan, pitää olla liikunnasta väsynyt. En sanonut, että pitää ekan vartin jälkeen olla piipussa vai mitä ? Toki sen vartin aikana kannattaa vetää itsensä piippun, jos liikunnalle on aikaa vain vartti.

    Jos et itse tiedä, milloin otat niin kovin, ettet jaksa liikkua koko käytettävissä olevaa aikaa, niin ehkä Sinun on sitten parempi ostaa kallis mittari, josta näet sen (tosin epäilen, ettei kykysi sitten riitä lukemaan sitäkään, jos ne ei riitä tajuamaan omaa jaksamistasikaan). Toki on sitten mahdollista ottaa välillä vähän rauhallisemmin, jos aluksi on ottanut liian kovan tahdin.

    >

    Niin, siksi kannattaa liikkua niin kovatahtisesti, että jaksaa sen koko ajan.

    >

    Niin. Onko ääriraja se, ettei jaksa enempää kun aika on loppu ?

    >

    Hyvää siinä on se, että pääsee lihavuudesta eroon, mutta huonoa se, että liikunta edistää terveyttä. Sohvalla istuja siis tietoisesti heikentää omaa terveyttään istumalla.

    >

    Paskapuhetta ! Liikunta sopii kaikille painosta riippumatta. Pitää sitten valita sellainen laji, joka sopii itselle (käytännössä kyse on siitä, että pitää valita sellainen tempo, että se sopii itselle).

    >

    Kertooko se enemmän huonosta kunnosta kuin työn rasittavuudesta ? Harvalla työ on enää niin raskasta fyysisesti, että se veisi ihmisen piippuun.

    >

    Oletko kuullut termin "liikunnan ilo" ? En käytä sitä, koska se on vaan jotenkin niin aneeminen, mutta kyse on tästä ilmiöstä: liikkuminen siitä syystä, että saisi kiloja pois, ei yleensä johda tuloksiin. Toki ihminen jaksaa käydä viikon, kaksi - jopa kuukauden jossain liikkumassa, mutta kun laihtuminen liikkumalla tarvitsee puolen vuoden tai vuoden pituisia jaksoja. Eipä sitä taida kukaan jaksaa lähteä 4 kertaa viikossa jumppaamaan vaikkei jumppa ole yhtään kivaa, mutta kun laihtua täytyy. Pitää siis etsiä sellainen laji, josta oikeasti pitää. Johon on mukava mennä (jota odottaa koko päivän). Muussa tapauksessa ennuste harrastuksen jatkumisesta kuukausien päähän on aika heikko. Oletko tästä jotenkin eri mieltä ?

    >

    Minä en käsittääkseni ole osoitellut ylipainoisia. Minä osoitan kaikkia sohvaperunoita. Näköjään lihavilla on tuo suojakilpi, että jos joku sanoo, että lähtekää liikkeelle, niin heti defenssi sanoo: "olet läskivihaaja ja diskrimioit ihmisiä painon perusteella". Ei. Olen sitä mieltä, että jokaisen ihmisen pitää liikkua. Tässä aloituksessa kuitenkin kyselit liikunnan vaikutuksia nimenomaan lihaviin ihmisiin. Jos vastaan aiheeseen, syytät minua kun vastasin vai ?

    >

    En nyt tiedä, kannattaako tähän mennä, mutta ei tuo korrelaatio ihan olematon taida olla (jos nyt mietit vaikka koulutustaustan ja lihavuuden korrelaatiota). Se ei tietysti tee lihavasta ihmisestä tyhmää tai hoikasta viisasta - erot on välttämättä vaihteluväliä pienemmät (jos eroa pystytään ollenkaan osoittamaan).

    >

    Liikkua kannattaa aina, mutta liikunta olkoon hyvän mielen ja terveyden tuoja eikä laihdutuskeino. Siis: liiku huolimatta siitä, oletko lihava vai laiha, tai haluatko laihtua vai et.

    Tässäkään asiassa VHH ei ole mitenkään erityisasemassa muihin ruokavalioihin nähden, joten turhaan yrität sovitella marttyyrin viittaa. Se on naurettavaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    heh ! kirjoitti:

    Vaikutat tuon liikunnan suhteen (ja vähän muunkin) aika fanaattiselta. Toisaalta sanot että ihmisen "pitää liikkua" mutta jälleen kumoat omat puheesi sanomalla "liikkumisestä PITÄÄ tuntea iloa".

    Miten jostain mitä ei halua tehdä ja joka on vastenmielistä, voi tuntea iloa? Ei kaikki tykkää varsinaisesta liikuntaharrastuksesta (minä tosin tykkään). Eihän sellaista "iloa" väkisin tai käskyttämällä mistään saa. Ja itse diskriminoit juuri "sohvaperunat" ja yleistät että harva työ enää rasittaa ketään. Ehkä puhut oman kokemuksesi voimalla eli et tee mitään fyysistä päivänmittaan et kulje portaita, et pyöräile, et kävele, et siivoa, et leiki etkä harrasta kiihkeää seksiä, et tanssi etkä ilmeisesti mitään muutakaan kotipiirissä? Sitten en ihmettele mistä käsityksesi sohvaperunuudesta on peräisin.

    On kuitenkin ihmisiä, jotka ei käy lenkillä, eikä jumpissa mutta jotka tekevät raskaat kotityöt ja pihatyöt jne. Siivous vie mehut isostakin ihmisestä ja lapsia hoitaessa ei juuri sohvilla istuta ennen nukkumaanmenoaikaa. Mattojen tamppaus, lattian pesu, imurointi, saunapuiden pilkkominen, haravointi ja lumityöt ja lasten kanssa leikkiminenkin (ja heidän kantaminen ja nostelu, pukeminen ja riisuminen) vie energiaa aika hurjasti. Joidenkin ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään, kun päivän Met-minuutit on tulleet täyteen.

    Monesti vaan näitä töitä ei vain lasketa liikunnaksi, jos itse menee joka paikkaan autolla eikä tee koskaan kotona mitään. Pelkästään neljän kauppakassin ja täyden selkärepun kantaminen kaupasta kilometrin kotiin vie kyllä mehut. Jotkut ei tosiaan näitä koskaan tee, joten ei näitä liikunnaksi laske. Ohessa energiankulutusviitteitä eri toiminnoissa:

    http://ffp.uku.fi/cgi-bin/energynet03/energycosts.pl?session_id=b600f8acc00d2f6a83a303899726e5a4

    Kyllä jokainen pystyy tarkistamaan näistä kirjoituksista mitä kukakin on puhunut, ettei sun tarvi nähdä tuota vaivaa lainata jokaista virkettä. Älä aliarvioi lukijoita.

    Äänestä

kaikki tarvitsee liikuntaa. Liikunnan määrän päätät itse. Liiku niin paljon kuin tarvitsen voidaksesi hyvin ja että samalla et koe että se on joku pakko.
Häirikköjen hölinä siitä että VHH:lla johtuu siitä että he tapansa mukaan ovat ymmärtäneet asiat väärin.
VHH:lla laihtuu jopa ilman liikuntaa joka tekee ruokavaliosta ihanteellisen esim. vammaisille.
Itse liikun päivittäin noin 5km kiran kanssa arkipäivisin ja noin 7-10km lauantaisin ja sunnuntaisin. Sen olen tehnyt ennenkin ja liikuntaa en nostanut koska aloitin LCHF ruokavalion yhteistyössä diaeteshoitajabn ja läkärin kanssa, haluttiin nähdä nimen omaan LCHF:n vaikutus.
Lääkärit ovat kautta aikain sanoneet että normaali kunnon pitämiseksi puolen tunnin rivakka kävely päivässä riittää. Liikunta painonpudotuksessa on melko lailla avuton ratkaisu monista eri syistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9447328 kirjoitti:

Kiitoksia sille kirjoittajalle, joka menneessä viestiketjussa kertoi syövänsä magnesiumia lihaskipuihin. Otin itsekin esimerkistä innostuneena yliannosta ja näytti toimivan hyvin. Krampit ja kivut lähti ja uni tuli aika hyvin. Maha meni tosin vähän sekaisin aluksi.

Ajatukset pyörivät tämän hiilari/rasva-aineenvaihdunnan ympärillä edelleen. En ole mielestäni saanut mitään tyhjentävää selitystä siihen, miten vhh ja liikunta pitäisi suhteuttaa toisiinsa, joten olisi mukava jos tästä tulisi vielä keskustelua ja te, joilla on asiasta ihan omakohtaista kokemusta osaisitte kertoa miten kohdallanne olette menetelleet.

Eli kyse on painonpudotusliikunnasta eikä mistään kilpaurheilusta. Olen koonnut tietoa eri lähteistä siitä, miten laihduttajan pitäisi liikkua. Vastaus on aina ja joka paikassa että matalalla sykkeellä ja pitkäkestoisesti. Mutta jos se syke pääsee nousemaan sitten korkealle paikassa jossa sykettä ei voi tarkkailla (kuten mulla uima-altaassa, jossa en pidä lähetinvyötä) ja jossa vauhtia tykkää pitää yllä niin onko tuollainen anaerobinen liikunta vähillä hiilareilla sitten pelkästään haitaksi laihduttamisessa ja lihakset siinä vaan vaurioituu? Eihän sitä aina voi liikkua niin että syke pysyy tismalleen tietyissä rajoissa. Olen kuitenkin käsittänyt niin, että jos liikkuu anaerobisella tasollakin niin joutuuhan se kroppa käyttämään niitä ylipainoisen kropan vararasvoja polttoaineena kun kerran lihasten glykogeenit on käytetty tai niitä ei ole. Siis eikö muka anaerobinen liikunta kuluta läskiä vaan lihasta...???? Tämä on ihan hämärää.

Onko siis lyhytkestoisesta anaerobisesta liikuntasuorituksesta mitään hyötyä painonpudotuksen kannalta vai onko siitä vaan haittaa? Joistakin lähteistä taas luin, että aineenvaihdunta jatkuu tällaisen jälkeen tehokkaammalla rasvanpoltolla. Eli tämän mukaan anaerobisen liikunnan pitäisi laihduttaa yhtä lailla, eikä syödä lihaksia jos kerran vararasvoja on yllin kyllin. Eli summa summarun on sama miten sitä liikkuu, rasvaa palaa aina.

Mietin vielä sitäkin, että jos syö paljon hiilareita niin liikuntaahan pitää harjoittaa ihan helvetin pitkään, että koko rasvanpoltto yleensä pääsee alkamaan. Ja tämän olen kohdallani todennut, että runsashiilarisella vähärasvaiselle ruokavaliolla ei liikunta ainakaan meikäläistä kaventanut. Tässä selitetään näin:

http://www.khl.fi/pdf/liikunnan vaikutus lihakseen.pdf

Rasva kuulemma palaa vhh-ruokavaliolla pelkällä istumisellakin, koska elimistö käyttää tuolloin pelkästään rasvaa eli tähän näyttäisi perustuvan se oletus ja monen laihduttajan vahvistama tieto että vhh-ruokavalio laihduttaa ilman liikuntaakin.

Eli kannattaakohan sitä ottaa vaan rauhallisesti ja välttää pyrähdyksiä ja ennemmin istuskella...
Mitä tuumaatte...? Missä kohtaa en tajua tätä juttua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu