Mikään positiivinen ei ilmeisesti taida olla minua varten. Kun oon jutellu netissä ja yrittäny tutustua, mut ollaan torjuttu, poistettu pois mesestä. Mesessä oon ollu liian usein myös se joka alottaa juttelun ja ylläpitää keskustelua. On tuntunu nii yksipuoliselta. Mua ollaan kohdeltu huonosti "ystävien" taholta, sekä mua kohtaan ollaan oltu julmia. Tuntuu ihan hirveeltä nyt. Se jota oon luullu mun kaveriks on netissä kaveri semmosten kanssa ketkä on kiusannu mua ja on se vuosia sitten itekkin ollut myös mua kiusaamassa. Sitten koulussa on tuntunu et saan hermoromahuksen kun yks jota oon kuullu mun kaveriks on esittäny siellä että ihankun ei mua tuntiskaan ja on jutellu toisille mun nähden ja mulle ei sitten mitään. Mulle on sitten ruennut tulemaan poissaoloja ja unettomuutta eikä yhtään ihme.
Mä oon ollu ihan yksin vasten mun tahtoa, sitten mua ollaan vielä syytetty eristäytymisestä, vaikka todellisuudessa muthan tässä ollaan eristetty.
Onko mun pakko olla yksin koko loppu-elämäni? Sekasinhan yksinäisyydestä menee. Jos tuo yksinoleminen jatkuu niin en ihmettelis jos löytäisin itteni taas pian laitoksesta yksin on nimittäin hyvin paha olla. Miten voisin löytää ihmisiä joissa ei oo mitään vikaa ja saisin ystäviä? Miten voin ylipäätänsä edes koskaan luottaa ihmisiin.
Mä oon ollu ihan yksin vasten mun tahtoa, sitten mua ollaan vielä syytetty eristäytymisestä, vaikka todellisuudessa muthan tässä ollaan eristetty.
Onko mun pakko olla yksin koko loppu-elämäni? Sekasinhan yksinäisyydestä menee. Jos tuo yksinoleminen jatkuu niin en ihmettelis jos löytäisin itteni taas pian laitoksesta yksin on nimittäin hyvin paha olla. Miten voisin löytää ihmisiä joissa ei oo mitään vikaa ja saisin ystäviä? Miten voin ylipäätänsä edes koskaan luottaa ihmisiin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla oli itsellä ylä-aste aikoina samankaltaista.. Olin monen kanssa hyvä "ystävä", kunnes yhtäkkiä kaikkki alkoi syrjimään. Tulin todella surulliseksi ja olin hyvin yksinäinen, koulussa kävin ehkä kerran viikossa. Isäni on alkoholisti, niin eipä hänkään huomiota poissaoloihini kiinnittänyt. Sitä kesti noin vuoden, ysiltä pääsin pois jollain ihmeen kaupalla, kokeista sain ihan ok numeroita vaikka poissaoloja oli suurin osa. Mutta kun ysiluokka oli loppunut, ja seuraavana syksynä aloitin ammattikoulussa, tutustuin siellä erääseen tyttöön, joka oli ollut samalla yläasteella. Hänen kanssaan en koskaan aiemmin ollut jutellut. Onnekseni kuitenkin häneen tutustuin, sain nimittäin tietää syyn yläasteen syrjimiseeni. Eräs poika oli ollut hyvin ihastunut minuun. Ja yksi koulun "suosikkitytöistä" (ja mukamas minun ystävistä) oli tästä katkera, koska oli ihastunut samaiseen poikaan. Hän oli kaikille puhunut minusta pahaa ja saanut kaikki käännytettyä minua vastaan.
Olen oppinut, että ei koskaan kannnata syyttää itseään siitä, jos sinua syrjitään. Luultavasti joku on sinulle kateellinen jostakin. Tai sitten hänellä itsellä on niin paha olla, että esittää "kovaa", ja haluaa saada jonkun muun kärsimään, vetäen siihen mukaan muitakin. Valitettavasti sinä olet joutunut uhriksi.
Pystyisitkö puhumaan asiasta jollekkin? Se varmasti auttaisi. Muista, että he jotka sinua syrjivät, eivät ansaitse ystävyyttäsi. Olet paljon parempi kuin he! Jos sulla on vaikka joku harrastus, niin voisitko sen kautta löytää uusia ystäviä? Tai aloittamalla jonkun harrastuksen. Varmasti olosi helpottuu kun pääset pois kyseisestä koulusta, eikä sinun enää tarvitse nähdä kiusaajia. Mielestäni kuitenkin kannattaisi vaikka terveydenhoitajalle mennä puhumaan tilanteestasi, tai jollekkin sukulaiselle.
Aivan varmasti, et ole loppuelämääsi yksin!
löytyy jotaan vikaa ja toisekseen omia virheitä on hankala huomata.