http://www.youtube.com/watch?v=oFl6-DmUdrA En tiiä miten tän alottais, kun en oikeestaan ees tiiä, mistä tämä alko, mutta olin aivan umpirakastunut yhteen mieheen, joka ei koskaan ollut seurustellut, eikä oikeastaan edes hirveästi naisten kanssa tekemisissä ollut. No, oli kuuma kesä ja minähän rakastuin, kun aloimme näkemään joka päivä... Näytti, että häntäkin kiinnostaa, vaikka oli huomattavasti minusta vanhempi. Katseemme kohtasivat aina kun kuljimme toisiamme vastaan, mutta sitten syksyn tullen jotakin tapahtui. En enää nähnyt häntä niin paljon ja ajattelin, että olen jo unohtanut hänet. Sitten satuimme erään kerran yhtäaikaa yhteen paikkaan ja en mahtanut enää mitään. Olin taas niin lääpälläni, mutta en koskaan uskaltanut sanoa hänelle mitään... Olen vaan niin kauhean ujo! Mutta uskoin, että vielä joku päivä... Eikä koskaan oikein käynyt mielessäkään, että mieshän voisi löytää jonkun toisen jos en pian toimisi. Mutta sitten sen tajusin, kun mies alkoi viettää aikaa itseään huomattavasti vanhemman naisen kanssa ja nyt he nähtävästi ovat yhdessä. Ja voi ***** että sattuu! En tiedä, mitä pitäis ajatella, mutta kun en pysty unohtamaan!!! Ja vaikka olenkin näin nuori, niin uskon että olin ensikertaa rakastunut oikeasti. Ja tämä palautti minut kyllä maanpinnalle unelmistani, mutta en silti vain saa päästettyä irti! Koko ajan minusta tuntuu, kuin minun pitäisi taistella! Ja kun sain selville, että he seurustelevat, tuntui kuin maailmani olisi pysähtynyt, en osannut itkeä enkä nauraa, olin aivan shokissa ja minun täytyi päästä pois kotoa. En tiedä... haluaisin unohtaa, mutten voi! En vain voi! Olen kyllä yrittänyt ja oikeastaan tapasin jo erään toisen, mutta pian tajusin, että hän on pelkkä korvike, joten en antanut sen mennä yhtään pidemmälle. Mutta minä sitten en kai merkinnyt tälle "ihmemiehelle" mitään, kuten minulla oli häntä tapana kutsua. Mutta toivon vain, että hän olisi vihdoin löytänyt sen oikean ja olisi oikeasti onnellinen, eikä joutuisi pettymään ja toivon, että tämä nainen rakastaa häntä oikeasti, koska se mitä viimeisenä haluan kuulla, on että tuo nainen rikkoo hänen sydämensä ja hän on taas sirpaleina... Ja vaikka minä itse olen niin palasina kuin mahdollista, en silti voi antaa periksi, enkä voi unohtaa, en tiedä miksi... Minä rakastan sinua aivan aivan liikaa
Kuuntele ja lue
särkynyt enkeli
71013
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No toivon kyllä et löydät piakkoin yhtä suuren rakkauden,voimia ja valoa sinulle.
Olen sata varma että löydät vielä miehen joka vie sinulta jalat alta, nuori kun olet vielä.
Ja muista että suru, ikävä ja paha olo on rakkauden hinta.
Nyt on oikeastaan jo alkanut helpottaa... En tunne enää oikein mitään. Tosin on aika pirun tuskaista nähdä heidät lähes päivittäin kävelemässä käsikädessä minua vastaan-,- En voisi kuvitella meitä yhdessä, niin kuin joskus kuvittelin. Ja jotenkin minusta on alkanut tuntumaan, että hän tietää, että minua harmittaa asia, mutta en usko että hän siitä välittää. En usko enää oikein mihinkään. Olen aika sekaisin. Minusta tuntuu, että aika auttaa minua unohtamaan hänet vielä ihan kunnolla, mutta haluaisin silti vielä joskus tutustua häneen ja olla hänen kaverinsa, kun tunteeni vain ovat lopullisesti kadonneet, eikä enää satu nähdä heitä yhdessä, sillä hän on edelleen ihminen jota arvostan suuresti. Hän on niin persoonallinen, oman tiensä kulkija, enkä voi koskaan unohtaa häntä... Kiitos kaikille jotka jaksoivat vastata, ne lämmittivät mieltäni.
Toi sun tarinasi kolahti aika kovin muhun. Ite tapasin viime keväänä baarissa miehen, joka oli ihan erilainen kun kukaan oli koskaan ollut. Kohtelias ja huomaavainen, hyvännäköinen, hauska, fiksu, rauhallinen - muttei silti tylsä. En ole koskaan seurustellut. Ihastuin heti ensi silmäyksellä ja jonkin aikaa tapailtiinkin. Jokaikisillä treffeillä tuntui, että aika vain loppui kesken ja että niitä hetkiä olisi voinut jatkaa ikuisuuden. Tuntui, että pelkästään olisi voinut tuijottaa toista ja keskustella kaikenmaailman asioista ja se olisi ollut ihan tarpeeksi. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta ensimmäinen kunnon suudelmakin oli vasta viidensillä vai kuudensillä treffeillä, mutta silloin se tuntuikin ihan huumaavalta. Ja se hänessä olikin niin erikoista, ettei ollut heti yökylään tunkemassa, niinkuin yleensä kaikki miehet joihin baarissa törmää. Oltiin molemmat kuitenkin jo parikymppisiä. Sitten se tapailu loppui, hän ei vastannut viesteihin, tavattiin kuitenkin vielä kerran, kun halusin puhua, mutten kuitenkaan saanut sanottua sitä mitä olisin halunnut. Tapailu tavallaan loppui luonnollisesti siihen kun jouduin muuttamaan pois samasta kaupungista jossa asuimme ensin kesätöiden ja uuden opiskelupaikan takia. Kesällä hän lähetti minulle yhden viestin, aika mitättömän, mutta ainakin se kertoi hänen ajatuksensa olleen minussa, vastausta ei kuitenkaan kuulunut omaan viestiini. Nyt on joulukuu kohta ja en ole vieläkään päässyt yli, vaan ajtukset ja haaveet on edelleen hänessä. Säälittävää. Sain facebookin kautta tietää hänen seurustelevan exänsä kanssa. Maailma pysähtyi ja kuten kuvasit, en itsekään pystynyt itkemään enkä nauramaan. Olo on kuin zombilla. Monesti, ennen kuin varmistui facebookin kautta tämä hänen seurustelunsa, haaveilin, että jos kohtaisin hänet vielä kerran niin sanoisin että rakastan ja rutistaisin lujaa itseäni vasten enkä ikinä päästäisi. Nyt kaduttaa kun en itsekään uskaltanut kertoa tunteista, vaikka ehkä se ei olisi mitään muuttanut. Hän on silti mielissäni se unelmien mies, ja pelkään etten koskaan enää tapaa ketään yhtä ihanaa ja ennen kaikkea sellaista jonka kanssa olisi niin paljon yhteistä ja joka ymmärtäisi ja jota minä ymmärtäisin yhtä paljon. Myöskään siksi en ehkä ole vieläkään löytänyt ketään muuta, (vaikka käynkin ulkona usein ja minua sanotaan usein kauniiksi ja ihmetellään miten voin olla sinkku) koska elekieleni ja asenteeni muita kohtaan paljastaa etten ole valmis päästämään ketään muuta lähelle, sillä ajatukset ovat jossain muussa. Nyt kaduttaa kun päästin hänet niin lähelle, että ihastuin. Ja en tiedä miten suhtautuisin häneen, yritän vihata, mutta silti se aina menee vain haaveiluun. Mun on ihan totaalisen särkynyt. Mutta ehkä joku päivä pääsen yli, ja löydän jonkun toisen.
Niin... se on niin sydäntä raastavaa, kun tajuaa, että sillä ketä eniten rakastaa on toinen... Näimme taas yksi päivä ja hän kulki käsi kädessä sen naisen kanssa, katsomattakaan minuun ja aina se on yhtä tuskallista. En ymmärrä, miten se kaikki vain meni niin. Itse uskon, että pääsen tästä yli ja olen jo vähän onnistunutkin siinä. Tiedän kyllä, miltä tuntuu kun ei voi vaan päästää irti. Toivon kuitenkin, että sinäkin löydät jonkun toisen, johon rakastut ja jonka kanssa voit jakaa elämäsi. Sitä minäkin toivon, vaikka vielä en voi oikein ajatella ketään muuta. Se kaikki vain sattui niin paljon. Mutta voimia sinulle, sinunkin tarinasi sai minut liikuttuneeksi, koska siinä oli jotakin samaa. Kiitos vastauksestasi, arvostan sitä.
Nyt taas putosin... Muutama päivä sitten vaan tajusin, että rakastan sitä miestä... rakastan niin helvetisti... en ole koskaan rakastanu ketään näin paljon... Voisin antaa vaikka henkeni, että saisin edes hetken olla hänen vierellään, hänen kanssaan ja koskettaa häntä;( Miten jotakin ihmistä voi rakastaa näin paljon, vaikkei edes tunne häntä kunnolla? Olenko seonnut? Mitä minun pitäisi tehdä? Kertomaan en pysty, koska olen kauhean ujo, eikä se mitään hyödyttäisi; hänellä on toinen ja hän on sen verran vanhempi, että uskon mahdollisuuksieni muutenkin olevan olemattomat;( Pakko kai vain jatkaa, vaikka rakastaakin... pakko jatkaa ja koettaa jaksaa ja nauttia hetkistä, jolloin hän tulee taas vastaan ja iloita muistoista hänen lähellään...
Voimia rakas.