Mitä järkeä?

Sanokaa mitä järkeä on pitää Kittilän kunnassa palkkalistoilla muutamaa ns kirvesmiestä, kun kaikki rakennus- ja remontointikohteet teetetään ulkopuolisille rakennusfirmoille?
Kilpailutuksessa ja työn laadussa nämä rakennusfirmat pesevät aina kunnan kuukaussipalkkaset timpurit.
Pannaan kunnantimpurit vaikka vanhainkodille seurustelemaan mummojen kanssa ja ulkoiluttamaan papparaisia.
Enemmän niistä sitten hyötyä olisi ja palkkakin tulisi ansaittua oikeista töistä.
751749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

Olen samaa mieltä raksanaisen kanssa. Oven saranathan voi rasvata kuka vain. Kunnan kiinteistöjen lamput voi vaihtaa talkkari. Ökinällähän heille olis enempi käyttöä.

Äänestä
  • Poistamalla nämä suojatyöpaikat voitaisiin palkata vanhusten hoitoon enemmän henkilökuntaa. Sillä hoitohenkilöstöstähän on huutava pula. Kunnan päättäjät alkakaahan touhuta asiaa.

    Äänestä

  • Urban urban kirjoitti:

    Poistamalla nämä suojatyöpaikat voitaisiin palkata vanhusten hoitoon enemmän henkilökuntaa. Sillä hoitohenkilöstöstähän on huutava pula. Kunnan päättäjät alkakaahan touhuta asiaa.

    Voi ja lasten hoidossahan tarvittas enempi työvoimaa, jahka näistä olis niin vastuulliseen työhön.

    Äänestä

Samaa mieltä olen, tuossahan nuo kylällä vain oleskelevat ja ajelevat, isompaa hommaa kuten vaikkapa listanvaihtoa ilmetessä palkataan ulkopuolinen firma.

Eli ökinälle vaan mummoja taluttelemaan!

miksi muuten pidetään tällaisia suojatyöpaikkoja kuntalaisten rahoilla?

Ihmettelen!

Äänestä
  • Mitä järkeä on kirjoittaa tänne yleisille palstoille, joistakin ammattiryhmistä?
    Sinä kirjoittaja onko sinun oma työsi arvokkaampaa kuin toisen?

    Äänestä

  • TRontti paakari kirjoitti:

    Mitä järkeä on kirjoittaa tänne yleisille palstoille, joistakin ammattiryhmistä?
    Sinä kirjoittaja onko sinun oma työsi arvokkaampaa kuin toisen?

    Nytkin kunta joutuu ottamaan miljoonia velkaa investointeihin. Eikö olisi hyvä lakkauttaa suojatyäpaikat, niin saataisiin rahat ainakin korkojen maksuun.

    Äänestä

  • TRontti paakari kirjoitti:

    Mitä järkeä on kirjoittaa tänne yleisille palstoille, joistakin ammattiryhmistä?
    Sinä kirjoittaja onko sinun oma työsi arvokkaampaa kuin toisen?

    Täytyyhän kunnan päättäjiä valistaa, mistä olis havilisin säästää.

    Äänestä

  • Azardi kirjoitti:

    Täytyyhän kunnan päättäjiä valistaa, mistä olis havilisin säästää.

    Todella törkeää kirjoitella tänne sivustoille yksityisistä kansalaisista.Tämä osoittaa todellista typeryyttä ja ajattelemattomuutta.Kirjoituksista ilmenee selvästi kenestä kirjoitetaan.
    Vähän järkeä noihin kirjoitteluihin.

    Äänestä

  • Lakia tunteva kirjoitti:

    Mie en ainakhan ymmärrä??
    Kenestä tässä on kyse??
    Taitaa olla jonku sisäpiirin juttu, joka ei meille tavallisille pulliaisille aukne!!
    Yksityisistä kansalaisista??
    Ei käsitä....

    Äänestä

  • Tollotonttu kirjoitti:

    Mie en ainakhan ymmärrä??
    Kenestä tässä on kyse??
    Taitaa olla jonku sisäpiirin juttu, joka ei meille tavallisille pulliaisille aukne!!
    Yksityisistä kansalaisista??
    Ei käsitä....

    Ei aukene kyllä mullekhan kenestä täällä puhuthan, mie en tajua miten tuosta kirjottelusta voi jonku tunnistaa..

    Äänestä

  • Lakia tunteva kirjoitti:

    Todella törkeää kirjoitella tänne sivustoille yksityisistä kansalaisista.Tämä osoittaa todellista typeryyttä ja ajattelemattomuutta.Kirjoituksista ilmenee selvästi kenestä kirjoitetaan.
    Vähän järkeä noihin kirjoitteluihin.

    Kyllähän juttu on niin että suomessa sana vapaa.
    Mielipiteensä voi ja pitääkin kertoa.

    Jos työmiehiä pidetään ja heidän odotetaan tekevän töitä, kuka hullu palkkaisi jonkun vain olemaan? Ja toisen miehen sitten tekemäään työt?
    Ihmetyttää suuresti.

    Äänestä

  • työnsätekevä kirjoitti:

    Kyllähän juttu on niin että suomessa sana vapaa.
    Mielipiteensä voi ja pitääkin kertoa.

    Jos työmiehiä pidetään ja heidän odotetaan tekevän töitä, kuka hullu palkkaisi jonkun vain olemaan? Ja toisen miehen sitten tekemäään työt?
    Ihmetyttää suuresti.

    Nämä kirjoittelut koskevat pientä ryhmää Kittilän kunnassa ja näin ollen tuollainen kirjoittelu on suorastaan henkilökohtaista herjausta julkisilla foorumeilla.

    Äänestä

  • Lakia tunteva kirjoitti:

    Nämä kirjoittelut koskevat pientä ryhmää Kittilän kunnassa ja näin ollen tuollainen kirjoittelu on suorastaan henkilökohtaista herjausta julkisilla foorumeilla.

    Tämä "lakia tunteva" toistaa vasta oppimaansa sivistyssanaa.
    Sama tiukkapipo on toistellut tätä klisettä myös muissa Kittilä palstan ketjuissa.
    Kun jokaisessa kirjoituksessa on näkevinään sivumerkityksiä ,niin taitaa oma varjokin pelottaa.
    Jos on arvosteltavaa niin saahan sen tuoda julki. Ilman arvostelua ei tapahdu kehitystä.

    Hyvä ehdotus ketjun aloittajalla.
    Kannatan ehdottomasti, että kaikki kunnan työt pisteytetään kannattavuuden mukaan ja "tuottamattomat" ohjataan uusiin tehtäviin.

    Vanhustenhoito on tärkeää työtä ja siellä lusmutkin saataisiin hyötykäyttöön.

    Äänestä

  • Tuleva vanhus kirjoitti:

    Sekö on niin, että ainoa ammattiryhmä keitä saa täällä arvostella on POROMIEHET. Mikähän tabu nämä kunnan timpurit on, joita ei saa arvostella. Eikä arvostelu ole herjausta. Ihme ettei nämä herrat kestä kritiikkiä.

    Äänestä

  • Kosatus kirjoitti:

    Hyvä Kosatus!
    Nämä kunnan ns timpurit ovat niin tabuja, ettei niitä saa edes töihin komentaa.
    Korjaan pyytää.

    Äänestä

  • Kosatus kirjoitti:

    Sekö on niin, että ainoa ammattiryhmä keitä saa täällä arvostella on POROMIEHET. Mikähän tabu nämä kunnan timpurit on, joita ei saa arvostella. Eikä arvostelu ole herjausta. Ihme ettei nämä herrat kestä kritiikkiä.

    poromiehet poromiehet poromiehet, koko ajanhan nostatte itseänne esille täällä. oikein haluatte, että teistä puhutaan.

    Äänestä

  • pissat pöntössä kirjoitti:

    poromiehet poromiehet poromiehet, koko ajanhan nostatte itseänne esille täällä. oikein haluatte, että teistä puhutaan.

    Etsihän hana, niin voit huojentua. Kateus puhuttaa, ei poromiehet.

    Äänestä

  • Kosatus kirjoitti:

    Etsihän hana, niin voit huojentua. Kateus puhuttaa, ei poromiehet.

    poromiehet puhuu kateudesta, ei siitä muut täällä mussuta. eli heidänkin tulisi joskus huojentua, jotta saisivat pissan pois päästä. ei sanallakaan tässä keskustelussa poromiehiä mainittu, kunnes luultavasti joku "poromies" toi taas itsensä esille. saatan olla tietenkin väärässäkin, mutta näin minä asian tulkitsin.

    Pissat pöntössäkö?
    Tuskinpa!
    Sääli on saatua ja kateus on ansaittua!

    Äänestä

  • On olemassa oikeita kirvesmiehiä ja "vasarankantajia". Ei varmasti työt kunnassa liikoja rasita. Oliskohan jopa niin, että rakennusalan, materiaalien ja työmenetelmien jatkuvasti kehittyessä kunnan kirvesmiehillä ei riitä enää tietotaito tehdä nykyaikana remontteja/rakennuksia? Yksityisellä puolella työntekijä kehittyy koko ajan joutuessaan tekemään töitä uusilla menetelmillä.
    Enää ei riitä, että ottaa vasaran ja sahan ja sanoo olevansa kirvesmies.

    Äänestä

  • TRontti paakari kirjoitti:

    Mitä järkeä on kirjoittaa tänne yleisille palstoille, joistakin ammattiryhmistä?
    Sinä kirjoittaja onko sinun oma työsi arvokkaampaa kuin toisen?

    Olet oikeassa. Kunnan kirvesmiehet ovat oma ammattiryhmänsä. Yksityisellä töissä olevana kirvesmiehenä, minua hävettäisi tulla verratuksi kunnan kirvesmiehiin.

    Äänestä

  • Rak Ammattilainen kirjoitti:

    On olemassa oikeita kirvesmiehiä ja "vasarankantajia". Ei varmasti työt kunnassa liikoja rasita. Oliskohan jopa niin, että rakennusalan, materiaalien ja työmenetelmien jatkuvasti kehittyessä kunnan kirvesmiehillä ei riitä enää tietotaito tehdä nykyaikana remontteja/rakennuksia? Yksityisellä puolella työntekijä kehittyy koko ajan joutuessaan tekemään töitä uusilla menetelmillä.
    Enää ei riitä, että ottaa vasaran ja sahan ja sanoo olevansa kirvesmies.

    Olisko kannattanu laittaa eri nimimerkki kuitenki jos vastailee omaan tekstiin muka toisena? :D Kauankos se kirvesmieskoulu muuten kestää, jos sellasen käy?

    Äänestä

  • Pintapuoli kirjoitti:

    Olisko kannattanu laittaa eri nimimerkki kuitenki jos vastailee omaan tekstiin muka toisena? :D Kauankos se kirvesmieskoulu muuten kestää, jos sellasen käy?

    Katoppa vähän tarkemmin. Siitä viestilaatikon laiasta lähtee semmonen ohut viiva siihen kommenttiin, johon olen vastannut =o) Ne vain päivittyvät tänne alas siinä järjestyksessä, missä ne julkaistaan.

    Kirvesmiehen koulu kestää läpi työuran olettaen, että työntekijä kehittyy jatkuvasti. Aina oppii uutta kun työskentelee oikealla rakennustyömaalla.

    Nyt on kaikilla kunnilla tiukkaa ja pitää säästää, niin minusta olis viisasta poistaa ensin suojatyöpaikat. Laittakoon kunnan päättäjät sitten tarpeelliset työntekijät tärkeysjärjestykseen. Ennenkaikkea säästöissä pitäisi ajatella kuntalaisia, ja kunnan palveluita, eikä seisoskelijoita.

    Äänestä

  • Säästöleikkuri kirjoitti:

    Olen säästöleikkurin kans samaa mieltä. Onhan niitä järki ihmisiäkin.

    Äänestä

  • Lakia tunteva kirjoitti:

    Nämä kirjoittelut koskevat pientä ryhmää Kittilän kunnassa ja näin ollen tuollainen kirjoittelu on suorastaan henkilökohtaista herjausta julkisilla foorumeilla.

    Aivan. Täyttää kunnianloukkauksen/herjauksen kriteerit.

    Äänestä

  • §§ kirjoitti:

    Aivan. Täyttää kunnianloukkauksen/herjauksen kriteerit.

    §§ = trolliviestien kirjoittaja!

    Äänestä

  • Azardi kirjoitti:

    Olen säästöleikkurin kans samaa mieltä. Onhan niitä järki ihmisiäkin.

    Törkeää kirjoittelua!

    Äänestä

  • "@" kirjoitti:

    Törkeää kirjoittelua!

    Ja vielä "julkisilla foorumeilla!" ;)

    Äänestä

  • Anttoni Myski kirjoitti:

    Ja vielä "julkisilla foorumeilla!" ;)

    Hehhehee! Tämä ei ole hymiö, tämä on möllimö: 8o(l)

    (Kallistakaa päätä, siinä on silmät, nokka ja suu)

    Äänestä

  • Anttoni Myski kirjoitti:

    Hehhehee! Tämä ei ole hymiö, tämä on möllimö: 8o(l)

    (Kallistakaa päätä, siinä on silmät, nokka ja suu)

    Siinä on tissit, ammottava anus ja pillu pystyssä!

    Äänestä

  • vaatii totuutta kirjoitti:

    Siinä on tissit, ammottava anus ja pillu pystyssä!

    Vois ne ees olla sen 8tuntia työmaalla, mutta ei.

    Äänestä

  • Tollotonttu kirjoitti:

    Mie en ainakhan ymmärrä??
    Kenestä tässä on kyse??
    Taitaa olla jonku sisäpiirin juttu, joka ei meille tavallisille pulliaisille aukne!!
    Yksityisistä kansalaisista??
    Ei käsitä....

    Jos kunnan kirjoilla on muutama timpuri ja heidän kylällä lorvailunsa otetaan julkisesti puheeksi, ei ole vaikea päätellä keiden lorvailuista silloin on kysymys.

    Äänestä

Lässyn,lässyn kaikki tietävä loukkupoukkumoukku,ninnunnannun.
Älä arvostele

Äänestä
  • Veronmaksajana minulla on oikeus arvostella. Olisi eri asia jos olisit yrittäjä, eikä palkkaa maksaisi veronmaksajat. Olisihan rahoille parempaakin käyttöä, kuin lusperin suojatyöpaikka. Eikö hävetä olla yhteiskunnan elätti!

    Äänestä

Kyllä net on kunnanjohtajat ja kamreerit jotka on suojatyöpaikassa samoin monet muut kunnan "virkamiehet"pitäis isokirves käydä muutaman vuoden välein ja äänestettäis kuka saa jatkaa ja kuka pois

Äänestä
  • Azardille...Pitäisiköhän Kittilän kunnan palkat sinut sellaiseksi kyttääjäksi Kittilän kunnan alueelle niin saisit toteuttaa tuota itseäsi..eli kyttäämistä.
    Jaa taas työllistyisi yksi työtön ...

    Äänestä

  • Anttoni Myskihärkä kirjoitti:

    Azardille...Pitäisiköhän Kittilän kunnan palkat sinut sellaiseksi kyttääjäksi Kittilän kunnan alueelle niin saisit toteuttaa tuota itseäsi..eli kyttäämistä.
    Jaa taas työllistyisi yksi työtön ...

    Olisihan se mukava, että lusperit ja pinnarit pantaisiin pois. Silloinhan siinä työllistyis joku työtön, joka olis töissä koko työpäivän. Veronmaksajat ja kunnanisät olisivat oikein tyytyväisiä.

    Äänestä

  • AZArdi kirjoitti:

    Olisihan se mukava, että lusperit ja pinnarit pantaisiin pois. Silloinhan siinä työllistyis joku työtön, joka olis töissä koko työpäivän. Veronmaksajat ja kunnanisät olisivat oikein tyytyväisiä.

    ei se työ täältä suomi24:sta löydy...
    Työttömät voisivat vaikkapa lopettaa turhan nettikirjoittelun ja keskittyä työnetsintään. ;)

    Äänestä

  • häh? täh? Nii! kirjoitti:

    ei se työ täältä suomi24:sta löydy...
    Työttömät voisivat vaikkapa lopettaa turhan nettikirjoittelun ja keskittyä työnetsintään. ;)

    Sano se niille työttömille, minä en ole työtön. Olen työssä oleva ihminen, ja olen aina koko työpäivän töissä, toisin kuin eräät lusperit. Taisit erehtyä nettikirjoittajan henkilöllisyydestä, olehan tarkkaavaisempi seuraavalla kerralla, kun lähet puolenpäivän jälkeen jo kotiin.

    Äänestä

  • AnttoniMyski kirjoitti:

    Eli siis olet koko päivän töissä, mutta sinulla on aikaa olla netissä, toisia arvostelemassa. Ettet vaan tee työajalla tätä? Oletko ehkä kunnan töissä?

    Äänestä

  • häh? täh? Nii! kirjoitti:

    Eli siis olet koko päivän töissä, mutta sinulla on aikaa olla netissä, toisia arvostelemassa. Ettet vaan tee työajalla tätä? Oletko ehkä kunnan töissä?

    Sori en ole kunnan töissä. Sitäpaitsi ittehän sie olet päivisin netissä, että näinkö kunnan töissä. Eikö sinun töissäolo ajat kestä päivän valoa? Sulla taitaa olla sopeutumisvaikeuksia työssä oloon. Siihen saa muuten apua joiltain kursseilta.

    Äänestä

  • Häh? Täh? Nii! kirjoitti:

    Sori en ole kunnan töissä. Sitäpaitsi ittehän sie olet päivisin netissä, että näinkö kunnan töissä. Eikö sinun töissäolo ajat kestä päivän valoa? Sulla taitaa olla sopeutumisvaikeuksia työssä oloon. Siihen saa muuten apua joiltain kursseilta.

    AZArdi ei ole töissä lusmuilee ja on luuseri kyttäjä. kyttää toisten tekemisiä

    Äänestä

Kovinpa se suojatyöpaikan omaavalla huolettaa. Hyvä hyvä! Josko se lintsaus loppuisi.

Äänestä
  • MITÄ JÄRKEÄ ? voisi kysyä samaa tämän ketjun aloittajalta ja tänne kirjoittajilta.
    Täällä sivuilla otetaan hampaisiin jokin tietty ammattiryhmä ja sitten aloitetaan armoton solvauskirjoittelu, kysyn onko siinä mitään järkeä aikuisilla ihmisillä ?
    En usko, että tänne lapsetkaan kirjoittelee, vaan turhautuneet aikuiset, joilla ei ole kaikki asiat oikein kohdillaan.
    Tämäkin kirjoittelu kunnan kirvesmiehistä, koskee erittäin pientä työntekijäjoukkoa ja on sen takia hyvin typerää ja loukkaavaa..Toivoisi tämän jo loppuvan!

    Äänestä

  • Järkeä elämään kirjoitti:

    MITÄ JÄRKEÄ ? voisi kysyä samaa tämän ketjun aloittajalta ja tänne kirjoittajilta.
    Täällä sivuilla otetaan hampaisiin jokin tietty ammattiryhmä ja sitten aloitetaan armoton solvauskirjoittelu, kysyn onko siinä mitään järkeä aikuisilla ihmisillä ?
    En usko, että tänne lapsetkaan kirjoittelee, vaan turhautuneet aikuiset, joilla ei ole kaikki asiat oikein kohdillaan.
    Tämäkin kirjoittelu kunnan kirvesmiehistä, koskee erittäin pientä työntekijäjoukkoa ja on sen takia hyvin typerää ja loukkaavaa..Toivoisi tämän jo loppuvan!

    Ettei vaan olis kirvesmies, joka aina sitten vastaa. Onko muka kunnan kirvesmiehet ainoa ammattiryhmä, joita täällä arvostellaan? Ettet vaan olisi ittekki ns. kunnan "kirvesjotaki" mies. Kysynpähän vaan? Järkeä vaan ittelles kuka lienekki.

    Äänestä

  • "JÄRKEVÄÄ" kirjoitti:

    No tämä ketju on kokonaisuudessaan kirvesmies keskustelu ja muutama muukin ketju on sitä samaa "huttua".Niinkö on kirjoitettu niin tämä keskustelu koskee pientä ryhmää, on aivan eri asia vaikka kirjoittaa Suomen tai Lapin läänin kirvesmiehistä noin yleisellä tasolla.Mieti sitä!

    Äänestä

Eihän sitä sovi mollata koko ammattiryhmää muutaman lorvailijan takia. Mutta niinhän se on, että muutamat laiskurit pilaavat kaikkien arvostuksen. Mietippä sitä!

Äänestä

Vai Raskasnainen

Äänestä

Tänä päivänä voi sanoa, että kunnantimpuriki oli koko päivän töissä. Aprillia aprillia.

Äänestä

Nyt varmaan voidaan panna nukkumaan, kunnan mies on käyny valvontareissunsa. Kellohan on yli kympin uutisten. Nukkukaa hyvin!

Äänestä

Kyllähän nämä siivoustyötoimenpiteet tulisi tehdä ihan siellä johtoporrastasolla asti, miksi kuntalaiset eivät saa osakseen perusturvaa, joka on jo aikalailla vanhaa lakitekstiä ihmisoikeuksien julistuksesta lähtien.
Suurin ongelma näyttäisi olevan eläimellisten tarpeiden tyydyttäminen isolla rahalla tuolla meteli ja infrastrukturoidulla alueellä, jota innolla pönkitetään poikkitieteellisillä keinoilla. Että vois vähän katsella ympärilleen jokainen ympäristössään laajemmin ja eri aloilla. Etsiä kuntalaisten viihtyvyyteen ja verojen maksamiseen kunnollisia syitä, ihan vauvasta vaariin, sairaista ja erityistukea tarvitsevien silmin.Inhimillisyytta kehiin ihmiset, että meillä kaikilla olis joskus hyvä olla!!!

Äänestä

Saattaa tulla ankeat ajat, persut lakasee laiskat ja tarpeettomat.

Äänestä
  • Nyt kannattaa olla kunnan timpuri, niillä on paremmat edut kuin mainareilla. Kaivoksella on joka toinen viikko vapaata, mutta kunnan timpurilla on vapaata aina ja palkka se vaan juoksee.

    Äänestä

  • ?????????! kirjoitti:

    Nyt kannattaa olla kunnan timpuri, niillä on paremmat edut kuin mainareilla. Kaivoksella on joka toinen viikko vapaata, mutta kunnan timpurilla on vapaata aina ja palkka se vaan juoksee.

    Paljon tuntuu sullakin olevan vapaata, kun aina jaksat kunnan timpuria kyttäillä. ;) Kerros mulle, mitä itse teet työksesi? Tahdon samanlaiseen työpaikkaan, kun siellä ehtii aina kuulla uusimmat juorut ja aikaa jää muiden elämän seuraamiselle. Hyvin leppoisalta kuulostaa.

    Äänestä

Todellakin olla joillakin aikaa kytätä toisten tekemisiä ja menemisiä. Onko mitään järkeä? Eikö jokainen saa kulkea ja tehdä työtään omassa rauhassa?

Äänestä
  • Heh, mutta työajalla ei saisi kulkea omissa hommissaan kukaan. Mehän ne palkat heillekkin maksamme!

    Työajalla tehdään töitä työnantajalle, oli töissä missä hyvänsä!
    Me kuntalaiset olemme loppupeleissä kunnan työntekijöiden työnantajia, en ymmärrä miksi ei siis saisi kritisoida, kritisointihan pitäisi ottaa palautteena siinä missä kehuminenkin, jopa vielä arvokkaampana palautteena!

    Ja palautetta annetaan jotta palvelua voidaan kehittää!

    Äänestä

Urputusta,urputusta misthän sie tiiät kuka millonki on töisssä tai vaphalla.sulla on vissiin joku neurootthinen neuroosi nuista kunnan työntekijöistä. varsinainen kyttääjien kyttääjä olet.

Äänestä
  • Taijat olla kunnan timpuri nimimerkistä huomasin. "Mätölaiska makkaaja" Veron maksajana minulla on oikeus kritisointiin. Lama aikana voitaisiin säästää näistä kunnan suojatyöpaikoista! Kuntalaiset ovat jo velkaa 5000 euroa per kuntalainen. Jostainhan ne pitää säästöt aloittaa!

    Äänestä

  • ???????????! kirjoitti:

    Taijat olla kunnan timpuri nimimerkistä huomasin. "Mätölaiska makkaaja" Veron maksajana minulla on oikeus kritisointiin. Lama aikana voitaisiin säästää näistä kunnan suojatyöpaikoista! Kuntalaiset ovat jo velkaa 5000 euroa per kuntalainen. Jostainhan ne pitää säästöt aloittaa!

    Taas on kunnan vasta peruskorjatussa kiinteistössä, pikkumuksulassa homeongelma. Mistäpä tämmöinen johtuu? Oliskohan jo korkein aika panna ammattimiehet tekemään nämä korjaushommat? Taitaa tulla kunnalle kalliiksi korjauttaa kohteitaan ammattitaidottomalla porukalla.

    Äänestä

  • vengi kirjoitti:

    Jos tuo ylläoleva on totta niin....
    Lapsilla ennen kaikkea pitäisi olla turvallinen paikka olla! Hengitystieongelmat ovat vakavia ja voivat tappaa! Toivottavasti asianomaiset joutuvat vastuuseen!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • vengi kirjoitti:

    Taas on kunnan vasta peruskorjatussa kiinteistössä, pikkumuksulassa homeongelma. Mistäpä tämmöinen johtuu? Oliskohan jo korkein aika panna ammattimiehet tekemään nämä korjaushommat? Taitaa tulla kunnalle kalliiksi korjauttaa kohteitaan ammattitaidottomalla porukalla.

    Mikä ammatitaidoton porukka, mitä tarkoitat?

    Äänestä

Kuka hakkaa klavut jos ei ole kirvesmiähiä ?. Mies ja kirves on tehokas pari töissä.

Äänestä
  • Njoo.. Oiskohan niistä siihenkään ja ainahan voidaan rovakairalta tilata lämpöä.. Taikka ostaa klapikone!

    Äänestä

  • jhavfiwgfb wkjsvbjb kirjoitti:

    Njoo.. Oiskohan niistä siihenkään ja ainahan voidaan rovakairalta tilata lämpöä.. Taikka ostaa klapikone!

    Taas alkoi nämä 2 vuotta vanhat luritukset kunnan työntekijöistä ja niiden tekemisistä.
    Jo on joillakin taas vaikeaa, on tämä aika keväästä. Oi voi! Niitä homeongelmia varmaan löytyy myös lasten kotoakin jos tarkoin tutkitaan. Nykyään tuntuu olevan muotia, että on hometta ja sitä suntätä jokapaikassa. Et silleen.

    Äänestä

Mikä on se vuodenaika milloin tätä porukkaa saa arvodtella? Lasten kotona jos on homeongelmia, niin ne perheet asuu varmaan kunnan kiinteistöissä. Jos kerran kunnan työntekijät tekee tällaisia töppäyksiä, niin on heidän palkanmaksajillaan oikeus arvostella heidän tekemisiään. Siis meillä veronmaksajilla.

Äänestä

Muissa kunnissa pidetään rakennustyön ammattilaisia tarpeellisina jo siksikin, että kunnat joutuvat teettämään rakennustöitä. Eiköhän silloin ole kuntalaistenkin etu, että kunnan palveluksessa on alan tuntevia henkilöitä.

Äänestä
  • Monet kunnat ovat ulkoistaneet palveluita, kirvesmiehet ovat yksi ala, jonka kunnan on helppo ulkoistaa. Monen rakennusmiehen pitäminen palkkalistoilla ympärivuoden, heidän terveydenhuoltonsa, vaatetus, lomat etc tulee todella kalliiksi.
    Näitä rakennustöitä kun ei kuitenkaan ole kokoaikaa.

    Kunnan tehtäväki ei myöskään näin jää kirvesmiesten kouluttaminen ajantasaisiin töihin, sillä valmista rakennustyön ammattilaistakin tulisi kouluttaa ja tietoja saattaa ajantasalle, ihan niinkuin muillakin aloilla.

    Uskon ettei monellakaan ole tämän ammattikunnan ykityishenkilöitä vastaan mitään, mutta koska ala on yleisellä sektorilla tapahtuvaa eikä ole kyse yksityishenkilöistä vaan ammattiryhmästä kunnan sisällä saa tästä puhua. ja onhan hyvä että Kittiläläiset haluavat kehittää kuntaansa!!

    Äänestä

  • Aivan asiaa kirjoitat.Kyllä kunnan omat kirvesmiehet ovat asiantuntevaa ja tekevää porukkaa.Aina muiden firmojen henkilöistä ei voi samaa sanoa.

    Äänestä

  • Asiallisuutta peliin kirjoitti:

    Aivan asiaa kirjoitat.Kyllä kunnan omat kirvesmiehet ovat asiantuntevaa ja tekevää porukkaa.Aina muiden firmojen henkilöistä ei voi samaa sanoa.

    Vastaus oli ei kittiläläisen kirjoitukseen.

    Äänestä

  • Asiallisuutta peliin kirjoitti:

    Aivan asiaa kirjoitat.Kyllä kunnan omat kirvesmiehet ovat asiantuntevaa ja tekevää porukkaa.Aina muiden firmojen henkilöistä ei voi samaa sanoa.

    No kunnan kirvesmiehistä en sen kummemmin tiedä, kuin että kallista on niitä pitää, yhdessäkään kunnassa ei taida edes voida olla kokoajan rakennushommaa, remonttia, vai onko kittilän kunnassa niin, että omalla miehistöllä vedetään isotkin rakennelmat läpi? Siis jos rakennetaan uuttakin? Ja isot rempat?

    Mutta Kittiläläisiä rakennusalan firmoja tunnen useita ja täytyy sanoa että siellä on yksityinen puoli todellisia ammattilaisia täynnä! olen heitä suositellut ystävillenikin, se on enemmän etelässä tämä vika kun on mitä sattuu työssä kävijöitä ja virolaisia.

    Äänestä

vastaisiko asillisuutta peliin, että miten on mahdollista tulla homeongelma heti näiden "asiantuntevien kirvesmiesten" remontoinnin jälkeen? Nyt varmaan kunta teettää seuraavan remontin pikkumuksulaan oikeilla asiantuntevilla kirvesmiehillä.

Äänestä

Ei ne homeongelmat ole kirvesmiehien syytä he tekevät niin kuin työohjeet, suunnitelmat ja valvonta edellyttää. Kyllä virheet on tehty jo silloin kun talo on tehty ja ne on suunnittelussa. Vastaavia homeongelmia on suomi täynnä johtuen suunnittelussa tehdyistä virheistä ja materiaalien tuntemuksen puutteesta jolloin on valittu rakennustapaan huonosti soveltuvat materiaalit. Kireät aikataulut asettaa omat hankaluutensa rakentamiseen samoin urakka kilpailutus jossa halvin vaihtoehto ei aina ole pitkänpäälle edullisin. Työmaavalvonta on huonoa, kontrollit ovat korruptuneita ukkoja jotka ei välitä lopputuloksesta. Kunnan valtuusto ja teknillinen lautakunta olisi avainasemassa muttei heillä ole asiantuntemusta vähimmässäkään määrin, poliittinen pelleily ajaa kunnat rakennuskomplekseineen vararikkoon. Kunnan viranhaltiat ei pysty suunnitelmia tarkastamaan kun ovat valittu poliittisin perustein ikä asiantuntemusta ole.

Äänestä

Kunnassa jo isot säästöt näitten suojatyöpaikkojen lakkauttaminen, säästyy varat todellista työtä tekeville ja osaajille!

Äänestä

Ootte te Kittilän timpurit ihan samanlaisia,jos ei vähän laiskempia kun noi kunnan timpurit. Minäkin olen ollut kesän aikana yli 3kk timpurintöissä levillä ja kattellu teidän lappilaisten ns,kirvesmiesten hommia. Puheet teillä on kovat,mutta ei vastaa tekemisiä. työnteettäjät valittaa kun ei teihin voi luottaa,jos lupaa tulla huomenna niin tulee viikonpäästä. ja voi veljet ne kalastus ja linnustus ajat. timpureita ei näy missään. Me etelänmiehet ja näköjään virolaiset siellä rakentaa.
antakaa nyt edes kunnan timpureitten pitää työnsä,muuten me tullaan etelästä ja tehdään nekin työt. Mutta kivoja teidän naiset on sillä aikaa kun ootte siellä kalalla ja linnustamassa. Ei muutakun menkää tunturiin vaan,kyllä meillä kahvipaikkoja riittää silloin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Raksanainen kirjoitti:

Sanokaa mitä järkeä on pitää Kittilän kunnassa palkkalistoilla muutamaa ns kirvesmiestä, kun kaikki rakennus- ja remontointikohteet teetetään ulkopuolisille rakennusfirmoille?
Kilpailutuksessa ja työn laadussa nämä rakennusfirmat pesevät aina kunnan kuukaussipalkkaset timpurit.
Pannaan kunnantimpurit vaikka vanhainkodille seurustelemaan mummojen kanssa ja ulkoiluttamaan papparaisia.
Enemmän niistä sitten hyötyä olisi ja palkkakin tulisi ansaittua oikeista töistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu