Helvetillinen ero tulossa

Lähdin vuosi sitten yhteisestä kodista yli 20 avioliitovuoden jälkeen. Avioero tuli voimaan viime kuussa.
Ennen lähtöäni edelsi useampi rankka vuosi. Kärsin mieheni alkoholin käytöstä. Hän ei käyttänyt fyysistä väkivaltaa, henkistä kyllä. Hän halusi hallita. Arjessa tapahtui mitä eriskummallisimpia tempauksia, joissa alkoholilla ei ollut osuutta. Esim. kun olimme kaupassa, hän ilmoitti että sitten nopeasti hoida ostokset. Kerran tapahtui niin, että kun en ollut hänen asettamaansa määräaikaan mennessä tullut, hän lähti ajamaan kotiin kauppakeskuksesta. Minä jäin parkkipaikalle katsomaan kun auton perävalot vilahti, ostoskärry täynnä ruokaostoksia. Ei auttanut muu kun vinkata taksi. Kohta mies ajoi taksin edessä( mistä tupsahti eteen?) ja pysähtyi. Minä maksoin taksin siihen asti ja menin kyytiin. Vastaavanlaisia temapuksia sattui muitakin.
Vuosia voin huonosti parisuhteessani. Kävimme parisuhdetarapiassakin, jossa asioita käsiteltiin. Alussa meni hyvin, mutta pian kaikki palasi takaisn uomiinsa, myös miehen juominen.
Viime syksynä, ennenkuin päätös lähtemisestäni tuli, kerroin miehelle että voin huonosti suhteessa. Olin jo aiemmin sanonut, että älä kuvittele, että katselen juomistasi lopun elämääni. Uskoin vakaasti siihen, että tulee se raja vastaan minullakin sietää tuota kaikkea.
Vuosi sitten meillä oli riita hankkimastani ostoksesta. Kun riidan jälkeen makasin yöllä yksin sägyssäni ja tunsin pelkoa ( en oikein tiedä mitä pelkäsin), tajusin vain äkkiä, et nyt minun on lähdettävä.
Olin kyllä joskus aikaisemminkin miettinyt eroa, mutta se oli kariutunut siihen, että minne minä muuttaisin, miten selviäisin taloudellisesti.
Nyt ainoa ajatukseni oli, että pois tästä suhteesta, jossa tunnen pelkoa, jossa minulla on turvaton olo.
Ja seuraavana päivänä aloin katsella netistä vuokra-asuntoilmoituksia, ja bongasin tämän nykyisen asuntoni. Sanmalla viikolla kävin keskustelemassa pankissa lainasta, joka järjsestyi samalla käynnillä.
Ja viikon kuluttua muutin jo erilleen. Kaikkia asiat vaan alkoivat järjestyä.
Puoli vuotta meni vaan huokaillessa uudessa pikku kodissani, kuinka helpottunut olin kun ei enää ahdistanut, kun ei tarvinnut asua miehen kanssa, josta ahdistukseni johtui. Nyt olen alkanut käsitellä eroa ja siihen liittyviä tunteita. Eroon liittyy myös surua: minä epäonnistuin suhteessani. En toki ajattele, että vika on vain miehessä, myös minä olen tehnyt virheitä. Ja tunnen myös surua, että se minkä silloin naimisiin mennessäni uskoin kestävän kuolemaan asti, ei sitten kestänytkään. Perhe oli minun elämäni unelma, jo nuoresta lähtien ja sain sen: kaksi ihanaa lasta. Lapset ovat jo aikuisia ja muuttaneet kotoa.
En ole kertaakaan katunut tätä eropäätöstä. Enkä myöskään harmitele miksen tehnyt tätä aikaisemmin: en ehkä silloin olisi olllut näin varma. Olen aina uskonut siihen, että kaikilla asioilla on kypsyytensä.
Jokaisen on tehtävä päätöksensä itse. Haluan vain rohkaista sinua, että asiat järjestyvät. Minäkin pelkäsin aikoinani miten selviän. Tänään olen tyytyäinen ratkaisuuni.
Voimia ja rohkeutta sinulle.

Niin me muutkin.
Teit oikean ratkaisun, nyt vain mieheltä avain pois asuntoon tai sitten itse muutat lasten kanssa muualle.
Raivohullun juopon kanssa ei elo parane, se on selvääkin selvenpää.
Aikaa myöten vain katkeroituisit enempi ja lapset näkisi lisää huonoa mallia elämälleen.
Lastesi elämä ON OLLUT jo helvettiä teidän riitojen keskellä...nyt se helvetti heiltäkin loppuu..
Rauha alkaa, kun pääsette asumaan miehestä erilleen, se on nyt tärkein päämääräsi.
Mieskin rauhoittuu ajan myötä ja lapset ovat tekemisissä sen verran kuin itse haluavat.
Se viimeinen lyönti mieheltä voi tosiaan olla viimeinen elämässäsi elossa, joten viisaasti teit, kun pistit eron vireille. Ja entäs, jos miehen lyönteihin väsyneenä, isketkin sitä loppujen lopuksi itse veitsellä? Siitä se painajainen vasta alkaisikin... jokaisella kun tulee se raja joskus vastaan.
Lapsillasi on kuitenkin vielä elossa oleva äiti ja isällekin voi siellä omissa oloissaan kasvaa vähän järkeä päähän. Tsemppiä, kyllä sä selviät erosta! Keväällä paistaa jo aurinko!

pois muutamaksi kuukaudeksi ja katso mitä tapahtuu....tulet yllättymään. Et sinä mitään häviä.
Älä myöskään viivyttele, älä luulottele, älä pyri muuttamaan, älä kerjää hyväksyntää ylitekemisillesi....
Ole rauhassa, anna toisen olla rauhassa, älä nipota, viinakin kuuluu elämään kohtuudessa, kohtuus on miehillä paljon suurempi kuin naisilla, älä tee joka helvetin asiasta numeroo tai ongelmaa. Opettele hyväksymään, 90% sesti "siskojen" neuvot ovat vääriä vaikka ne kuinka vakuuttelee, omista virheistään ne ei kerro yhdessäkään kirjoituksessa.
Kyllä se siitä.....

mutta mutamia ajatujsia. Itse tiedät siis mitä mieheltä odotettavissa sinua ja lapsia kohtaan. Yritä sinä pysytella asialinjalla selvittäessäsi asiaa lasten kanssa. Selvitä heille oma näkökantasi mutta yritä välttää isän mustamaalaamista (vaikka ei olisi helppoa). Jaksatko hakea lapsille apua neuvolan, kouluterkan tai perheneuvolan kautta )iästä riippuen)? Jotta he saisivat pulueettoman paikan käsitell' asiaa.

On parasta ettälasten takia saat heidät pois tuosta ilmapiiristä. Hae teille vaikka kuinka pieni asunto niin kauan kuin saatte oman rauhan ilman tuota nykyisessä kodissanne olevaa ilmapiiriä.

Lastesi henkinen tila on nyt kaikista tärkein, suojele heitä tuolta epäsovulta.

ratkaisun. Selviät kyllä. Lapsenne selviävät. Ja puolisokin ajan myötä toipuu.
Parempaa kohti olette menossa.
Kaikkea hyvää teille :)