Miksi pizzerian omistaja kadonnut yhtäkkiä ?

Missä on poltetun pizzerian omistaja?
Keskiviikko 24.11.2010 klo 10.47

Lehtitietojen mukaan omaiset eivät tiedä, missä Tampereella palaneen pizzeria Julietin omistaja on.


Aamulehden mukaan pizzeria Julietin omistajan Aram Bibanin isoveli ei ole tavoittanut miestä. Pizzeriassa myös paloyönä työskennellyt Araz Bibani kertoo, että palon aikaan hänen veljensä oli Helsingissä. Tiistaina hän ei kuitenkaan osannut kertoa, onko veli ollut poliisikuulusteluissa.

- En ole saanut häneen yhteyttä.

Keskiviikon Ilta-Sanomissa myös ravintolayrittäjän isä kertoo huolestuneensa pojastaan. Hän ei ole saanut yhteyttä Aramiin maanantaiaamun palon jälkeen.

- Aamulla poikani soitti ja sanoi, että isä, minä lähden Tampereelle. Hän oli saanut puhelun kaveriltaan, joka oli kertonut, että siellä oli tulipalo. Se oli viimeinen kerta, kun puhuin hänen kanssaan, Helsingissä asuva isä kertoi lehdelle tiistai-iltana.

Sen jälkeen pojan kännykkä on ollut kiinni, eikä isä ole useista yrityksistä huolimatta saanut tätä kiinni.

Myös pizzeria Julietin entinen omistaja on tuloksetta yrittänyt saada nykyistä omistajaa kiinni.

Ilta-Sanomissa tapauksen tutkinnanjohtaja Hannu Kallioniemi sanoo, että poliisi on kuullut pizzerian pääomistajaa. Hän ei kuitenkaan suostu kommentoimaan muita mieheen liittyviä kysymyksiä.
2203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mahdollisesti pizzerian omistaja on poliisin "tallessa".

Äänestä
  • Onko sittenkin kyse jostain vakuutuspetoksesta ? Ja kannattaisiko vastaavat tapaukset tutkia takautuvasti uudelleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jotain salattavaa ? kirjoitti:

Missä on poltetun pizzerian omistaja?
Keskiviikko 24.11.2010 klo 10.47

Lehtitietojen mukaan omaiset eivät tiedä, missä Tampereella palaneen pizzeria Julietin omistaja on.


Aamulehden mukaan pizzeria Julietin omistajan Aram Bibanin isoveli ei ole tavoittanut miestä. Pizzeriassa myös paloyönä työskennellyt Araz Bibani kertoo, että palon aikaan hänen veljensä oli Helsingissä. Tiistaina hän ei kuitenkaan osannut kertoa, onko veli ollut poliisikuulusteluissa.

- En ole saanut häneen yhteyttä.

Keskiviikon Ilta-Sanomissa myös ravintolayrittäjän isä kertoo huolestuneensa pojastaan. Hän ei ole saanut yhteyttä Aramiin maanantaiaamun palon jälkeen.

- Aamulla poikani soitti ja sanoi, että isä, minä lähden Tampereelle. Hän oli saanut puhelun kaveriltaan, joka oli kertonut, että siellä oli tulipalo. Se oli viimeinen kerta, kun puhuin hänen kanssaan, Helsingissä asuva isä kertoi lehdelle tiistai-iltana.

Sen jälkeen pojan kännykkä on ollut kiinni, eikä isä ole useista yrityksistä huolimatta saanut tätä kiinni.

Myös pizzeria Julietin entinen omistaja on tuloksetta yrittänyt saada nykyistä omistajaa kiinni.

Ilta-Sanomissa tapauksen tutkinnanjohtaja Hannu Kallioniemi sanoo, että poliisi on kuullut pizzerian pääomistajaa. Hän ei kuitenkaan suostu kommentoimaan muita mieheen liittyviä kysymyksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu