Onko teillä jollakulla kokemusta sellaisesta että parisuhde on alussa ollut syystä tai toisesta ei niin ihanaa mutta myöhemmin suhde on muuttunut paremmaksi? Esimerkiksi että kumppani on suhteen alussa ollut epävarma tunteistaan tai ollut yhteyksissä toiseen naiseen tai muuta vastaavaa. On ollut vaikka selvittylyä tai valehtelua tai jotain vaan ikävää. Mutta tilanne on kohentunut ja asiat on selvitetty ja parisuhde tuntuu nyt hyvältä.
Jos jollakulla on kokemuksia tällaisesta olisi kiva kuulla mikä sai pääsemään yli suhteen alun ongelmista tai miksi suhteen alun ongelmat eivät enää vaivaa? Onko liian ehdotonta toivoa tai olettaa että nimenomaan suhteen alussa olisi ihanaa ja silloin ei olisi tarvetta valehdella tai olla yhteyksissä toisiin naisiin?
Jos jollakulla on kokemuksia tällaisesta olisi kiva kuulla mikä sai pääsemään yli suhteen alun ongelmista tai miksi suhteen alun ongelmat eivät enää vaivaa? Onko liian ehdotonta toivoa tai olettaa että nimenomaan suhteen alussa olisi ihanaa ja silloin ei olisi tarvetta valehdella tai olla yhteyksissä toisiin naisiin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta sen osaan sanoa että jos alussa toinen on epävarma tunteistaan niin kyllä se välittyy siihen koko suhteeseen ja vaikuttaa siihen millaiseksi suhde kehittyy. Vasta kun molemmat ovat avoimin sydämin mukana voidaan olla aidossa parisuhteessa.
No joo ja ei. On kokemusta siitä, että itsekin olen ollut alussa epävarma, etten oikein tiedä. Alkuhan on aina alku ja tutustuminen tutustumista. Suhteesta kuitenkin tuli pitkä, vaikkei se lopulta kestänytkään, - mutta ne mistä olen ollut varma, ovat olleet lyhyempiä. Joten se että minulle annettiin aikaa ja tutustuttiin ihan rauhassa, sai minut ihastumaan ja rakastumaan. Mutta. Mitään toisia ei ollut. Eli en käynyt muita siihen sotkemaan eikä se ollut mikään toinen vaihtoehto, vaan mietin vaan yleisesti.
Sitten on ollut sellainen pidemmäksi tullut suhde, että se lähti liikenteeseen siitä, että oli onneton rakkaus (toinen varattu) ja se oli molemmilla tiedossa, ja tää tyyppi tarjoutui itse lohduttajaksi. Siis, että eipä tässä mitään, eikä siitä mitään pitänyt tullakaan. Mutta tuli kuitenkin. Onneton se suhde ei ollut alussakaan, seksiä ja keskusteluja vaan, eikä siis ollut kyse siitä, että sitä varattua ois enää harkittu sinänsä, se oli päätetty jo, mutta että jotenkin se vaan meni näin. Muttei pitänyt seurustella. Jossain vaiheessa kuitenkin tajuttiin, että eihän tässä muita enää olekaan, ollaanko me nyt yhdessä... Ja että joo. Jotenkin meillä se keskusteluyhteys oli aina olemassa, aito ja rehellinen.
Että kaikkihan on mahdollista. Mutta ei ne suhteet ole kestäneet, että siitä en tiedä. Rakkautta niissä on ollut ja kaikki on ollut hyvinkin onnellista jossain vaiheessa. Kuitenkin molemmat suhteet ovat olleet avoimia ja rehellisiä, kaikessa omituisuudessaankin.
Se mikä johti suhteet suhteiksi, oli vaan aika. Ei ollut stressiä eikä pakkoa, eikä mitään kyttäämistä. Jotenkin vaan sitä oltiin ja välitettiin ja aidosti oltiin mitä ollaan, inhimillisesti ja vikoineen kaikkineen.
Mutta valehdella? Niin, sille ei oikein voi perustaa mitään. Ei meilläkään ne suhteet (joita muistan lämmöllä siis) mistään valehtelusta alkaneet. En usko valehtelun johtavan kovin hyviin lopputuloksiin.