Olen 27v. nainen ja iso flirtti. Olen aina ollut ja minulle se on tapa olla mina. Flirttailen tosi pienesti, vain katseita, hymyjä, niillä ilahdutan ja piristän päivääni ja tuon siihen lisää jännitystä.
Olen parisuhteessa, mutta harrastan tätä viatonta silmäpeliä julkisissa kanssamatkustajien kanssa, kadulla kävellessa tuijotan silmiin hieman intensiivisemmin söpöä vastaantulijaa yms.
Miehini ei flirttaa. Ei ollenkaan. Eikä osaa tehdä sitä mielestäni minunkaan kanssa. Liian ujo, epävarma ja hyvin itsetietoinen. Kun yritän katsella häntä silmiin sillä silmälla, hän näyttää pelokkaalta ja "lapselliselta" hmm en keksi parempaa sanaa. Musta tämä on tietty tosi epäseksikästä ja ärsyttävää.
Keskustelimme tästä eilen ja hän sanoi, että katson itseäni aina "silla silmälla" kun meikkaan ja joskus muutenkin kun nään peilin! En ollut tajunnut sitä itse, mutta niimpä mä teen. Hän taas kuulemma ei koskaan ja uskon kylla sen. ELI onko itsensä kanssa flirttailu tapa oppia toisen ihmisen viettely? Tekeekö kaikki flirttailevat ihmiset niin? Miksi joku ei haluaisi flirtata itsensä kanssa?
Olisin tosi kiitollinen jos joku haluaisi jakaa ajatuksia tästä aiheesta!
Olen parisuhteessa, mutta harrastan tätä viatonta silmäpeliä julkisissa kanssamatkustajien kanssa, kadulla kävellessa tuijotan silmiin hieman intensiivisemmin söpöä vastaantulijaa yms.
Miehini ei flirttaa. Ei ollenkaan. Eikä osaa tehdä sitä mielestäni minunkaan kanssa. Liian ujo, epävarma ja hyvin itsetietoinen. Kun yritän katsella häntä silmiin sillä silmälla, hän näyttää pelokkaalta ja "lapselliselta" hmm en keksi parempaa sanaa. Musta tämä on tietty tosi epäseksikästä ja ärsyttävää.
Keskustelimme tästä eilen ja hän sanoi, että katson itseäni aina "silla silmälla" kun meikkaan ja joskus muutenkin kun nään peilin! En ollut tajunnut sitä itse, mutta niimpä mä teen. Hän taas kuulemma ei koskaan ja uskon kylla sen. ELI onko itsensä kanssa flirttailu tapa oppia toisen ihmisen viettely? Tekeekö kaikki flirttailevat ihmiset niin? Miksi joku ei haluaisi flirtata itsensä kanssa?
Olisin tosi kiitollinen jos joku haluaisi jakaa ajatuksia tästä aiheesta!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jotain löysin itsestäni nuorena samaa..
Onko isä suhteesi ollut huono?
Minulla oli, koko ajan mitätöintiä ja halveksuntaa, vertailua "huonoon" äitiini..
Sitten huomasin murrosikäisenä miesten kiinnostuksen, kaunis kun olin... ja flirtti alkoi.
Sitä hakee muilta miehiltä sitä ihannointia, mikä jäi pikkutyttönä omalta isältä saamatta.
Eli itsetuntoni oli nollilla ja miesten ihannointi pönkitti sitä.
Sain sitten itselleni komean miehen ja se kolhaisi taas itsetuntoani, kun huomasinkin naisten ihailevan häntä.
Ymmärsin kuitenkin, mistä kateuteni johtui, enkä ottanut siitä sen enempää pulttia.
Nyt kun minulla on kaksi tyttöä, olen pitänyt huolta, että isänsä huomioi heitä, eikä aliarvioi millään lailla!
Haluan, että tyttöni keskittyvät muihinkin asioihin, kuin itseensä!
Kiitos vastauksestasi! Ihan oikeaan osuit isä suhteen kanssa. Mun isa ei vaan ollut paikalla, vaikka ja huomasi vain jos olin tehnyt jotain pahaa. Henkisesti alisti aitiani ja nöyryytti ja rankaisi mua paljon siita, etta mulla oli poikaystava vuoden ajan kun olin 15v. Seuraaviin poikaystaviin han jo suhtautui paremmin.
Mulla on paljon italialaisia ystavia ja kun naen heita vanhempiensa kanssa, on suorastaan hammentavaa miten he osaavat edelleen halailla ja taputella; pitaa aikuistakin lasta hyvana. Mun perheessa, ja varmaan sama monessa suomalaisessa perheessa, vanhemmat lopettavat kaiken fyysisen hellyyden kun tulet murrosikaan. Ensin istuttiin koko lapsuus aidin ja isan sylissa, ja yhtakkia kun alat vahan kehittya, kaikki hellyys loppuu, muistelisin etta jo 10v. Sitten vanhemmat kuitenkin olettavat, etta poikaystavia ei saisi olla ennen 16-17v. JOS AIKUISEN PITAISI OLLA KUUSI/SEITSAMAN VUOTTA ILMAN HELLYYTTA, EI SITA PIDETTAISI TERVEELLISENA. Masennushan siina iskee.
Olihan se sitten ihanaa, kun sai hammasraudat pois 13v. ja pojat rupesivat huomaamaan. Kun huomiota ei tullut kotoa.. jaa ehka musta tosiaan sen takia tuli niin kova flirtti.
Ihanan lohdullinen ajatus, etta taman asia voi korjata edes seuraavalle sukupolvelle:)
Olet nuori, joten flirttaile rauhassa!
Pikku flirtti piristää kummasti elämää ja on se mieltä kohottavaa saada sitä huomiota kauniille olemukselleen.
Olen itse jo nelikymppinen nainen ja aina pitänyt itsestäni huolta ja imartelevaa se on edelleen saada ihailevia katseita miehiltä! Ei se flirttailu mikään pahe ole, kunhan ei mene pitemmälle ja pitää jalat tukevasti maassa.
Kuka nyt ei ihailusta pitäisi, höh!
Nauti sä tyttö vaan elämästä. Kun tulee lapset ja muu perhe-elämä, se tasoittaa sua, mutta taas lasten kasvettua jaksaa panostaa itseensä, niinkuin pitääkin.
Mustasukkaista miestä ei kannata kaltaisesi valita, hyvän itsetunnon omaava mies on vain ylpeä hehkeästä puolisostaan.
Ihana vastaus, kiitos! Nain minustakin tuntuu, pelkaan vain, etta mies on hieman liian mustis. Tai enemmankin ongelma on ehka se, etta han inhoaa huomion keskipisteena olemista ja ei ymmarra miksi se minusta on mukavaa. Itselle tama on hankalaa, koska entinen avokki oli aina niin "ylpea hehkeasta puolisostaan" - ehka valilla liikaakin, valilla oli olo kuin naytelykoiralla - mutta nykyinen tuntuu kaipaavan, etta olisin nakymattomampi. Taydellista tasapainoa on kai aika harvinaista loytaa:(
Usein kun ihmiset katsovat peiliin, he "tekeytyvät" sellaiseksi kun haluaisivat aina olla. Tällä tarkoitan sitä että esim vaihtaa ilmettä, "kuvakulmaa", ryhtiä yms. Sen tekee yleensä ihan huomaamattaan. Ja sen seurauksena ihmisillä on usein ihme käsityksiä omasta ulkonäöstään. He ovat tottuneet näkemään itsensä peilistä yhdellä tavalla, ja siksi esim valokuvien kanssa voi tulla tyrmistys omasta ulkonäöstään. Muut saattavat sanoa, että näytät aivan itseltäsi, mutta itselleen se lookki on vieras koska se ei ole se tuttu peilikuva.
Niin, en tiedä oliko tämä aiheeseen liittyvää mutta tuli vain mieleen...
Ihan totta! Tiesin kylla taman, mutta en ollut sita koskaan laittanut sanoiksi noin hyvin. Liittyy varmaan siihen, etta terveella ihmisella on tarve nahda itsensa aina positiivisessa valossa, silla itsetuntomme perustuu monesti erilaisiin ylipositiivisiin harhakuviin itsestamme. Sanotaan, etta pessimistit nakevat todellisuuden kaikkien todenmukaisimpana, mutta se taas ei ole mielenterveydelle niin hyvaksi.
Poikaystavani ei tunnu katselevan itseansa niista parhaimmista kuvakulmistaan ja jostain 'todella oudosta syysta' laittaa viela fb profiilikuvaksikin niita mahdollisimman kamalia kuvakulmia, tyyliin sieraimet ja kaksoisleuka esiin. Itse taas laitan niita missa mielestani naytan hyvalta. Jotenkin tama varmasti liittyy tahan itsensa ja muiden kanssa flirttaamiseen. Ideoita?
Kyllä se mahdollisimman hyvännäköisten kuvien valkkaus varmasti liittyy sellaiseen että haluaa toisten huomaavan itsensä. Siis nimenomaan sen oman ulkokuoren.
Tuo on aika jännä asia minkä tuo ensimmäinen vastaaja toi esiin, siis se ettei isä huomioinut positiivisesti. Siitä varmasti voi seurata sellaista että haetaan sitä positiivista huomiota miehiltä. Nimenomaan sellaista että he huomioivat naisena. Flirttailullahan sitä helpoiten saa; ei tarvitse tuntea toisiaan eikä edes jutella.
Kuitenkin tulee mieleen kysymys, että mitä se loppujen lopuksi tuo? Vaikka flirtti voi olla todella viatonta, siihen aina liittyy sellainen viehätys ja seksuaalinen lataus. Mutta se, että joku mies osoittaa että pitää viehättävänä, tuleeko siitä oikeasti sellaista tunnetta että on ihmisenä arvokas? Omasta mielestäni se antaa enemmänkin vallan tunnetta. Tuntee itsensä voimakkaaksi ennemmin kuin arvokkaaksi. Ja mielestäni erikseen on sellainen flirtti, jota jotkut harrastavat ihan neutraalina tai jopa epäviehättävänä pitämänsä ihmisen kanssa. Silloin varsinkin kyse on vain siitä vallan hakemisesta. Tunnetaan että sen oman viehättävyyden kautta siihen toiseen on valtaa.
Tätä vain mietin, kun itse olen sillä tavalla vastakohta, että yritän ennemmin olla huomaamattomampi. Siis ulkonäöllisesti. Tykkään kyllä flirttailla, en tee sitä mitenkään överisti enkä jatkuvasti, mutta minusta se on ihan kivaa päivän piristystä joskus. Mutta meikkaan todella vähän ja varsinkin yöelämässä jätän sen flirttailun, koska siellä sen seuraukset ikäänkuin ylikorostuu.
Olen sellainen nätti, hento ja tyttömäinen. Se onkin saanut valitsemaan tän "vähemmän meikkiä ja asiallisen linjan". Teinistä asti on ärsyttänyt todella paljon se, kun joku ei ota tosissaan. Olen aina halunnut että mut kohdataan persoonana eikä jonain tytönheitukkana joka ei paljon asioista ymmärrä. Mulle on aina ollut oikein kauhistus jos joku ajattelee että olen vain se ulkokuori. Tai että sen ulkokuoren perusteella olen tietynlainen.
Se flirtti on mulle sellaista piritystä, mutta ei se sinänsä tee mun oloa arvokkaammaksi. Musta tuntuu vähän pahalta jos joku perustaa oman arvonsa siihen miesten huomioon. En nyt sano että näin täysin olisi aloittajan tai tuon ensimmäisen vastaajan tapauksessa, mutta huomaan kyllä sellaisia naisia ympärilläni joskus. He usein vaikuttavat olevan sellaisia ihmisiä jotka eivät vielä ole löytäneet sitä omaa juttua elämässään. Sen takia se oma arvo ei heille tule sen oman elämänsä elämisen kautta, vaan he peilaavat itseään miehistä ja sitten perustavat minuutensa siihen mitä niistä miehistä heijastuu.
(sorry en oikein huomaa jos lauseet ovat jotenkin hassuja, suomenkieleni on vähän ruosteessa...)
Kiitos pitkasta vastauksesta!
Ela mitaan kielipaineita, katos alempana mua jo veikattiin ulkomaalaiseksi! Noloa..
Mielenkiintoinen tama sinun valta pointti. Poikakaveri tuntuu toissa jotenkin kovasti noyristelevan ja ujostelevan pomoansa ja vanhempia kolleegoja. Itsellani tata ongelmaa ei ole patkaakaan vanhempien tai koulutetumpien kanssa ( no ehka myos siksi, etta me suomalaiset emme ole hierarkia kansaa), mutta varmasti myos flirttailu vallan ansiosta. Pohdin tata kunnolla ja tulin siihen tulokseen, etta tosiaankin monesti koen tiettya ylivaltaa miesten kanssa - oli kyseessa sitten vaikka mika asiantuntija - ihan vain sen takia, etta tiedosta heidan halun olla kanssani mahdollisimman hyvissa valeissa, saada nuoren natin naisen ihailua, mita lie. En tietenkaan suoranaisesti flirttaa tyotilanteissa, mutta tiedotan, etta se olen usein mina jota halutaan miellyttaa, eika toisinpain. Poikakaverilla tata etua taas ei koskaan ole.
Mielestani flirtilla on ehdottamasti itseisarvo - se voi vain olla todella puhtaasti kivaa.
Mutta joiltakin osin heikkoa itsetuntoahan tassa paikkaillaan. Ei kai kuitenkaan liian heikkoa, koska silloin en varmaan uskaltaisi flirttailla ollenkaan, mutta jonkunlaista ponkitysta varmastikin teen. Tai luulen tekevani koska, totta kai jos musta tuntuu, etta minua huomioidaan vain flirtin takia, pahaltahan se tuntuu.Tata tapahtuu ehka silloin kun on heikomman itsetunnon kausi/ paiva menossa. Kun taas on parempi kausi - "se oma juttu on paremmin hallussa'" -ajattelen enemman, etta onneksi minulla on ihania ihmisia ymparilla jotka uskon hurmanneeni ihan vain luonteellani, joten jos nyt jonkun vastaantulijan
paan saa kaantymaan pienella flirtilla, se ei sita paljon heilauta.
Oho olipas sekava selitys, mutta pointti oli, etta luulen flirttailun tuloksen vaikutukseen itseen riippuvan siita minkalainen itsetunto sattui olemaan kyseisena paivana:)
Joskus muuten kun flirttailen "epaviehattavan" ihmisen kanssa, kyseessa ei ole vallasta tai seksuaalisuudesta vaan hyvantekevaisyydesta:D Joskus vain kun nakee semmoisen 60.v mukavan oloisen sedan tai finninaamaisen teinipojan (tata harrastan turvallisuuden nimissa vain metron tai bussin ikkunan lapi), niin flirttaan pikkusen, koska se saa nama ihmiset aina hymyilemaan tyyliin " ah kylla mulla sittenkin on vetovoimaa" hymya. Ei tee tata saalista, vaan koska musta on kiva ajatella, etta saatoin piristaa jonkun paivaa ja voin siten kuvitella olevani parempi ihminen;D
Alkuperainen ongelmani kuitenkin jatkuu, poikakaveri ei flirttaa edes mun kanssa, puhumattakaan muista - no ei sen tietty sita tarviskaan oppia - mutta edes mun kanssa ois tosi jees. Miksi joku ei halua flirttailla ja voisko tata jotenkin auttaa?
Minkä maalainen olet?
Voi apua:( Ihan suomalainen olen, mutta olen asunut ulkomailla jo nakojaan liian pitkaan... ja mun macissa on vaikea laittaa aan pilkkuja. saalittavaa:D
Ne skandien pisteet tulee ihan niiden skandien mukana, kun vain vaihdat maa-asetukset oikeiksi. Ja toisaalta, tuo tekstisi "kuulostaa" kovin venäläiseltä.
Blondi olen ja olen tosi pahoillani, mutta en vain jaksa vaivautua:) Voi ja viela lansi-suomesta:D
Oma flirttijuttuni: olen aina ollut iloinen, nauravainen, hyväntuulinen ja -käytöksinen immeinen seurassa. Ulkonäköäkin ollee sen verran, että vastakkainen sukupuoli huomaa helposti noilla em. ominaisuuksilla varustetun. Niinpä avioliiton eka puolikas oli ihmetyksestä ymmyrkäisenä olemista, kun ei voinut tajuta, miksi toinen suhtautui ikävästi aina, kun oltiin yhdessä ihan missä vaan. Syy jäi aina epäselväksi, miksi herneet olivat nenässä miltei aina.
Kunnes lopulta tuli vastaan sellainen rohkea ihminen, joka sanoi ääneen, antoi asialle nimen: "sä et muuta teekään kuin flirttaat, sun ei tartte nähdä kuin miehenpuolikas, kun aloitat". Sen jälkeen oli helpompaa ymmärtää avion käytöstä, silti, vaikka ei ymmärräkään. Ns. flirtti on mulle luonnollinen tapa kommunikoida oli vastassa kumpi sukupuoli tahansa, ma en viettele ketään koskaan. Mutta on sellaisia ihmisiä, jotka kuvittelevat mun tekevän sitä kaiken aikaa, esim. se avio.
Tuo paljon puhuttu peili on hyvä kaveri. Kyllä omasta yleisilmeestään kiinnostuneet ihmiset katsovat peilikuvaansa juuri sillä silmällä, että näyttää hyvältä, ilme opetellaan peilin edessä ja nostetaan, kohotetaan sellaiseksi, että se miellyttää ensin itseä, sitten muita, eikä siinä pitäisi olla mitään väärää eikä hävettävää. Iloista, vähän flirttiä naamaria on paljon mukavampi katsoa kuin kasassa olevaa kurttua.
Nonnii vihdoin kohtalontoveri! Olisin voinut kirjoittaa ihan saman. Mua on monesti kritisoitu siita, etta flirttaan kaikkien kanssa. Siinapa se. Jos flirttaa kaikkien kanssa, naisten miesten, lasten, vanhusten ... silloin se saattaapi olla ettei se ole flirttia ollenkaan, vain pelkastaan iloista asennetta, toisten huomioimista katsomalla kunnolla silmiin. Olen maalta ja siellahan oli ihan kauheaa, etta puhuin kaikkien kanssa ja olin "liian iloinen". Ma aina myotatunnolla ajattelen Stubbia kun sita niin kritisoitiin kovasti, ettei niin paljon saa hymyilla:D
Jostain syysta nykyaan kaveripiiri onkin hyvin etela eurooppalaista ja kukaan ei enaan valita etta hymyilisin tai puhuisin liikaa.
Jannaa mista tama kaikki sitten lahtee. Miksi jollekin flirtista kehittyy se normaali tapa kommunikoida ja toiselle ei. Taalla on puhuttu jo isasuhteesta ja siita miten isan kylmyys voi saada aikaan, etta aina haluaa miesten huomiota.
Ma olin myos koulukiusattu kun olin lukutoukka hammasraudoilla ja vahan varmaan semmonen arsyttava opettajien lellikki - (hmm.. tavallaan siis jo ehka ala-asteella mulla oli paalla tama miellyttaminen) Etenkaan vanhemmat pojat ei tykanny musta yhtaan. Jotenkin musta tuntuu etta siita kiusaamis ajasta (koko ala-aste) on jaany niin kamala kammo siihen et mitas jos musta ei tykatakaan. Mua jotenkin aina hirveasti vaivaa jos joku ei pida minusta.
Me ollaan puhuttu nyt avokin kanssa aika paljon tasta aiheesta. Miks mulla on niin iso tarve miellyttaa ja miksi silla ei ja miksi ma tykkaan etta mut huomataan ja sille se on ihan kauhu. Han ei enaan suutu kun ollaan yhdessa ulkona, jotenkin varmaan on oppinut hyvaksymaan, etta tammoisena han minuun rakastui, mutta mulla on vaikeuksia hyvaksya miksei han voisi muuttua vahan enemman ulospainsuuntautuneeksi ja flirtata mun kanssa. Mielellani kuulisin lisaa, miten te toimitte taman eroavaisuuden kanssa!
No ei me oikein toimita; mennä viiletän issekseen ja niin toinenkin, joka on luonteeltaan aivan eri kaliiperia. Virallisessa suhteessa hoidetaan 'viralliset' jutut yhessä ja muuten ollaan erikseen, en ma halua enää pilata yhtään menoa sillä, että toinen murjottaa paikan päällä kun ei kestä ja arvioi ja arvostelee sitten kotona päälle päätteeksi. Ne ajat ovat ohitse. Aluksi siipalla oli vaikeuksia hyväksyä ja 'antaa lupa' yksin- / tyttöporukalla menoon, mutta kun aikuinen ei lupaa tarvitse, niin ei siinä mikään auttanut, kai se jo on tottunut, mielipidettään en enää kysy.
Saattaa olla, että miellyttämisen tarve liittyy kiltteyteen, haluun tulla hyväksytyksi. Ja tätä mieltä se avio onkin, hänen mielestään nuoleskelen kieli ruskeanaan. Tätä jutskaa olen sitten joutunut testaamaan muitten ihmisten kanssa ja onneksi olen saanut synninpäästön, muitten mielestä käytökseni ei ole sellaista, että haen lipomalla huomiota ja ties mitä. - En nyt isäsuhteesta tiedä tai osaa sanoa, mutta itsestäni osaan sanoa sen, että tarpeeksi paljon hellyyttä, syliä, hyväksyntää en ole lapsena saanut. Liekö sillä sitten osansa asiaan.
Yksinkertaisesti vain viihdyn juhlissa, olen bilehile, hirveä menokärpänen ja kauhea jammailija, luonteelleni sopii lystinpito erittäin hyvin ja silloin kun sen aika on, haluan tehdä sen kunnolla, niin kuin itse tahdon ja ilman kenenkään arvioivia mielipiteitä. Hauskaa ja mukavaa saa ja pitää olla joskus, että jaksaa pakertaa arkena.