Kuinka moni palstalaisista asuu kotona?

No tietenkin sitä kotonaan sentään asutaan. En nyt sentään mikään irtolainenkaan ole. Tosin nyt kyllä juuri myyn asuntoani ja olen muuttamassa toisaalle.

Itse olen pohjoisesta kotoisin ja kyllä sitä ainakin meillä päin suurin osa muutti kotoa pois lukion/armeijan jälkeen. Yleensä sen opiskelupaikan takia, mutta muutama ammattikoulun käynyt työtön taisi asustella kotona siihen siihen 20-22 ikävuoteen asti, mutta tuon iän jälkeen kotona asuvia tiedän vain yhden tyypin ja silläkin oli jotain henkisiäongelmia eikä ihan täysillä käynyt.

Se että ihmiset muuttivat noin "nuorina" kotoa pois oli varmaan suurena syynä se että kotipaikkakunnalla oli noita asuntoja ihan hyvin saatavilla ja vuokrat olivat hyvin edullisia. 30-40 neliön asunnon sai kaikkine peruskuluineen ja parkkipaikkoineen jollain 200-250e/kk.

Mä asun kotona..Siis ihan "omassa kotona" yksin.

Enpä ole pitkään aikaan asunut kotona.

Äiti olisi varmaan käskenyt aikaa sitten muuttaa omilleni jos yrittäisin tuollaista.

Asuin kotona intin jälkeen joitain viikkoja, sitten muutin toiselle paikkakunnalle. Omalla paikkakunnalla ei ole töitä eikä tekemistä.

Kotoa muutin pois heti lukion päätyttyä, kun 19-vuotiaana muutin toiseen kaupunkiin opiskelemaan.

Nykyään asun kerrostalossa, omistusasunnossa. Ei siis puhettakaan mistään "kotona roikkumisesta".

Minä asun kotona. Itse maksamassani kolmiossa.

Kuulostaa aika peräkammaritouhulta puhua vanhempiensa asunnosta että se olisi "koti". Aloittaja siis lienee oikeasti asuu jossain soluläävässä ja käy vanhempiensa luona päivittäin syömässä, koska puhuu siitä sanalla koti.

Asuin vanhempieni luona poikkeuksellisen vanhaksi, 25-vuotiaaksi asti, mutta en asu enää. Hankin ensimmäisen oman asuntoni 25-vuotiaana ja olen nyt asunut 9 vuotta omillani. En ole koskaan katunut päätöstäni lopultakin muuttaa pois vanhempieni luota.

Ei kotona tai lähellä asuminen tarkoita välttämättä "peräkammariutta". Se voi olla niin päin, että vanhemmat ovat riippuvaisia lapsestaan eikä päinvastoin.

Jos on esim. iäkkäät ja ajokortittomat vanhemmat maaseudulla, he tarvitsevat aikuista ajokortillista lastaan. Vanhemmat/elossa oleva yksi vanhempi ovat siis silloin se riippuvaisempi osapuoli. Ajokortittoman ikäluokan ihmisethän ovat jo aika vanhoja, mutta esimerkkinä tämä kuitenkin.

Muutin omillení varsin myöhään, 22-vuotiaana. Olisi ollut parempi heti intin jälkeen. En oikeastaan tiedä, miksi vetkuttelin vanhempien luona niin myöhään. Omaa saamattomuutta kai. Opiskelupaikka oli naapurikaupungissa ja kotoa oli helppo käydä. En todellakaan kehdannut asumismuotoani paljon mainostaa.

Tiedän muutaman aikuisen miehen, jotka asuvat edelleen vanhempiensa luona. Tosin parilla heistä koti on lähinnä vain osoite, ja he asuvat työn takia enimmäkseen muualla. Yhden naisen tiedän myös. Sitä en tiedä, miksi he niin asuvat. Kaikki ovat työssäkäyviä kelpo ihmisiä, duunarista insinööriin. Ei mitään reppanoita kukaan.

Muutin äitille asumaan koska haluan loisia toisen rahoilla.
Vanha puolustuskyvytön äitini ei uskalla minua vastustella.
0len 60v mies.

Nykyään tosimiehet uskaltaa loisia äitin mekossa, ennen oli toisin.
Aina piti salaa joka päivä käyvä äitil. Työkaverit nauroi hoh hoh!

Minä olen asunut muuallakin kuin kotona. Nyt kyllä on oma vuokrakoti, aikoinaan on ollut omakotitalokin.
Mutta että vanhempien luona? Herranjestas EI.

Herranjestas KYLLÄ.
Kun ei ole edes kavereita ja naissuhteet lopahtaa ekoihin treffeihin.
Niin on aivan luonnollista asua kotona. Jag bor hemma mitt min mamma.

Minä (mies) asuin kotona 27 vuotiaaksi asti. Vuoden verran asuin vuokralla 22 vuotiaana. Vuokra-asunto oli varattukin pelkästään vuodeksi, sillä sen jälkeen koko talossa alkoi peruskorjaus ja lähtö olisi tullut muutenkin.

Sisko asui myös kotona lähes kolmikymppiseksi ennenkuin muutti puoleksi vuodeksi minun luokse odottamaan luvatun vuokra-asunnon vapautumista kun lapsuuden kotitalomme myytiin, ja sitten siitä vuokralle.

Ei olla mitään peräkamarilapsia, vaan leskiäitimme kanssa asuimme kotona koska se toimi meille. Esimerkiksi sisko hoiti lääkärikäynnit ja muut viralliset asiat, minä taas kävin esimerkiksi kaupassa ja tein juoksevia hommia. Kun sisko alkoi miettiä poismuuttoa, talo laitettiin myyntiin ja äiti muutti pienempään huusholliin lähemmäksi palveluja ja sisko vielä puoleksi vuodeksi minun katon alle.

Aivan luonnollista jatkumoa yksinäiseen elämään äitille muutto.
Elämänhallinta pielessä, muutamia onnettomia naissuhteita, jotka kaatui munattomuuteen.
Siinä vaiheessa kun narru jatkeeksi hyppääminen alkaa pyöriä mielessä heti aamusta kandee muuttaa mamille. Niin minä tein ja kannatti!

Asuin vanhempien luona 35-vuotiaaksi ja nyt olen 10 vuotta asunut yksin. Ei tässä ole oikein muita etuja kuin runkkausrauha. Kotona piti aina runkata salaa. Nyt voi alkaa vetää ihan koska vaan siltä tuntuu. Muuten tämä on täyttä paskaa. Kalliiksi tulee ja ruoka pitää ostaa itse. Pyykit vien sentään äitille pestäväksi.

ExitKammaren, muutat vaan äitille.
Älä koskaan anna kenenkään sanoa, että olet munaton vässykkä. Josta aina kaikki tiesi olevan pelkuri housuunpaskoja.

Millainen isä, sellainen poika.
Isi kasvatti pojasta pelokkaan tallukan.
Inisevää nahjusta ei aikuiset naiset jaksa katsella.

Kyllä pitää olla selkärankaa asua äidillä, jos ei saa töitä eli on persaukinen sossupummi.

Kotona olen suurimman osan elämästäni asunut)

Poikkeuksena on vain amisaika 90-luvulla kun asuin oppilasasuntolassa ja inttiaika.

Muuten sitä on tullut kyllä kotona asuttua niinkuin suurin osa muistakin ihmisistä:)

Aikuinen mies paskoo housuunsa äitinsä helmoissa.

Kyllä minä kodissa asun eli kotona, vaan en vanhempieni luona.

Kukapa nyt ei kotonansa asuisi...paitsi ne joilla ei ole kotia.

luuserihan on sellainen joka asuu 100km etäisyydellä vanhemmistaan.

Minä asun pietarilaisessa viemärissä, t: yli-ytmien machopäällikkö

En asu kotona, vaan sosiaaliavustajanani kotona, joka tunnollisesti aina tuo tarvitsemani oluet sekä viinat ja antaa ravinnon sekä majoituksen. Kuulemma tämäkin on kunnalle edullisempaa kuin yhteismajoitus yksityisessä vaivaistalossa.

Minä olen aina asunut kotona. Vanhempani ja puolisoni vanhemmat asuivat kotona. Ja jo nyt aikuiset lapseni ovat aina asuneet kotonaan. Ja jos oikein ymmärrän niin naapurini asuu kotona. Presitentti Niinistö puolisonsa kanssa ei taas asu kotonaan, vaan meidän elätettävänä väliaikaisessa paikassa. Mikä tässä on kysymyksen pointti? Jos ikä, niin Niinistökin jo melko iäkäs mutta ei asu kotonaan.

Minä asun kotona. Ihan omassa kodissani jonka ostin reilut kaksi vuotta sitten.

Muutin omaan kotiin jo 24- vuotiaana. Paljon otin lainaa, et tämän sain toteutumaan.

En ole palstalainen joten minua ei varmaan lasketa, mutta kotona asun.
Tämän asunnon ostin reilut kolme vuotta sitten ja tämä on ensimmäinen ihan oma kotini.
Lapsuudenkodista oli kiire pois joten muutin omilleni 17-vuotiaana. Itsenäisesti elämäni järjestin, opiskelin ja tein osa-aikatöitä. Suoritin kaksikin tutkintoa ja hyvin pärjännyt elämässä. Opintolainaa maksan loppuja vielä pois, se oli pakko ottaa pärjätäkseni, ja asuntolaina totta kai. Kotoa en penniäkään ole saanut enkä halua.
Jokaisen oma asia missä asuu ja miten elämänsä järjestää.

No kotona tietenkin. Emmä nyt muiden nurkissa asu.

Äiti sit asuu omassa kotonaan, eri läänissä. Ja faija asuu hautuumaalla eri maassa.

Parempi muutta pari vuotta liian myöhään ja sitten oikeeseen asuntoon. Ettei joudu mihinkään yksiöön. Omalla kohdalle tietenki helpotti, kun äiti oli vuorotöissä ja veli sellanen reppana että vaati vähän silmällä pitoa. Jokaisella pitää olla oikeus asuntoon. Että tollanen hellahuone on niitä 1900 luvun alun asumista, ei nykypäivää.

Asun kotonani. Ihan itse hankkimassani asunnossa. Hieman yli neljä vuotta sitten tämän ostin.
Lapsuudenkotini on myyty, vanhemmat kuolleet. Sieltä muutin 20-vuotiaana opiskelukämppään ja sitten jatko-opiskelukämppään ulkomaille. Ja täällä olen edelleen, samassa maassa tosin työelämässä, en enää opiskele.
En asu siis edes samassa maassa enää.
Itselleni olisi kyllä ollut mahdoton jäädä vanhempien nurkkiin vaikka se olisi opiskelijana ollut edullin tapa elää. Oli kova halu päästä omilleen omaan elämään.
Mutta olen jäävi arvostelemaan kenenkään elämää. Jokainen on oman elämänsä asiantuntija ja tietää parhaiten elämäntilanteensa.
Kuvittelisin kuitenkin että kotona asuva maksaa käypää vuokraa ja osallistuu juokseviin kuluihin. Ei normaali aikuinen kehtaa vanhempien niskoille asettua.

Onpa vanha aloitus, eikä mulla ole mitään uutta mullistavaa kerrottavaa aiheen tiimoilta, mutta mähän asuin 27-vuotiaaksi asti äitini kanssa saman katon alla ja nyt parisen vuotta asunut yksin. Oli siinä omat hyvät ja huonot puolensa, enkä mä välttämättä tekisi mitään toisin jos nyt olisin tyyliin 18-20 vuotias minä 🙄 Se kun on talossa 7 huonetta, 3 eteistä ja 2 sisäänkäyntiä, niin helpotti asiaa jonkin verran ja toi hivenen omaa rauhaa, vaikka varsinkin muutamana viimeisenä vuotena äitini tarvitsi aika paljonkin apua arkisissa asioissa ja lampsi monta kertaa päivässä L-kirjaimen muotoisen talon lyhyempään siipeen, joka silloin oli mun käytössä.

Enemmän se järjestely kai hankaloitti tyttöjuttuja, bilejuttuja silloin kun vielä oli enemmän kavereita, vuorokausirytmin satunnaista muutosta jne. varsinkin kun talossa vallitsi sellainen hiljainen kirjoittamaton sääntö, että noista jutuista kuuluu kertoa ja tarvittaessa ilmoittaa jos "kotiintuloaika" viivästyy. No enhän mä nyt jokaisia treffejä äidilleni kertonut tai raportoinut, vaan milloin menin "kaverini kanssa uimaan", milloin määrittelemättömäksi ajaksi "shoppailemaan" jne. mutta kuten sanoin niin hankaloitti se hieman sitä että miten voi tuoda tyttöjä tai kavereita kotiin.

Mutta sitten tullaankin siihen, että tuo asumisjärjestely ja lyhyt työmatka kun on firman tilat samalla tontilla, mahdollisti omiin tuloihini nähden varsin hyvän säästämismahdollisuuden kun laskut maksettiin puoliksi, äitini saattoi joskus maksaa ostoksiani kaupassa korvauksena siitä että olin apuna ja oltiin autollani (jonka kaikki kulut maksoin itse) liikkeellä jne. Suht säästeliäästi mä olen koko aikuisikäni elänyt muutamia juttuja lukuunottamatta, mutta en mä olisi pystynyt tuloistani säästämään paljoakaan, jos olisi ollut joku ~500€ vuokra maksettavana joka kuukausi. Ja lisäksi kun tiedossa oli joka tapauksessa se fakta, että äitini oli yli nelikymppinen kun mä synnyin eikä mulla ole sisaruksia, niin se oli melko lailla itsestäänselvää että tila päätyy mulle ennemmin tai myöhemmin, ja sainhan mä aikoinaan ennakkoperintöäkin kun äitini myönsi peliriippuvuutensa, haki siihen apua, ja halusi turvata jäljellä olevaa omaisuutta kun tiesi että mun takana se pysyy turvassa ja tarvittaessa lainasin hänelle rahaa jos pienehköstä eläkkeestä ei jäänyt aina paljoa käyttörahaa esim. kelataksimatkojen, lääkkeiden omavastuun kerryttämisen, sairaalajaksojen yms. yhteydessä. Ja tokihan tuo käsitys/yhteisymmärrys vahvistui ja konkretisoitui entistä enemmän silloin reilut 6 vuotta sitten kun häneltä se aivosyöpä diagnosoitiin.

Nyt kun olen asunut yksin kotitalossani, ja käytössä on ollut vain omat ansiotulot, niin noita aiempia säästöjä on oppinut kyllä arvostamaan, vaikka muutama vuosi sitten se säästäminen aiheutti välillä outoa tyhjyydentunnetta, ja se kaikki oli monesti vain numeroita koneen tai puhelimen näytöllä. Ja ehkä ihan hyväkin niin, monella olisi voinut mopo keulia kunnolla jos parikymppisenä on saanut säästettyä 5-numeroisen summan, saanut ennakkoperintöä yms. 🙄 Ja kyllä mä nytkin pääsääntöisesti elän ansiotulojeni puitteissa, mutta esim. hautajaiskulut, perintövero, jotkut autonvaihdot tai niiden korjauttaminen, laskujen kerääntyminen samalle kuulle/viikolle jne. ovat olleet kuitenkin suht kivuttomia juttuja kun ei ole ollut viimeiset sentit pelissä.

Ja loppuun tämä jo melkeinpä perinteeksi muodostunut ihmettelynaiheeni. Nimittäin se, että yksin asuminen ei näköjään omalla kohdallani erityisemmin lisännyt naisten kiinnostusta, vaan melkeinpä päinvastoin, joskaan en usko sen täysin liittyvän asumisjuttuihin. Tai se, että jos työjutut jätetään pois, niin miksi ihmeessä tämän kalenterivuoden aikana luonani on käynyt ikäiseni miespuolinen kaveri talvella kahdesti, eräs asiakas/kaverinainen tyttäriensä kanssa kerran kesällä, ja toki Bicky Royal mies ja Porarin Make muutamia kertoja. Tekisi mieli pistää kaikki koronan syyksi, mutta en pistä, sillä ihan normaalia sosiaalista elämää moni on tuntunut viettävän jo pitkään mitä somen kautta olen seurannut.

Vaan eipä siinä, tietyllä tavalla kaiken jälkeen osaan myös nauttiakin tästä yksinolosta, vapaa-ajasta sanan varsinaisessa merkityksessä, oman järjen käytöstä yms.