siitä miten palstan ihmiset suhtautuvat exiinsä. Olen hämmästynyt vaikken tiedä millaisia kusipäitä jotkut niistä ihmisistä ovat olleet, siihen joukkoon mahtuu varmaan todellisia paskiaisia, sukupuoleen katsomatta.
Siis jos se ex herättää noin negatiivisia tunteita, niin miksi ihmeessä te olette kiinni niissä tunteissa?
Koska jos olisitte sinut sen menneen, alkuaan ihanan ja sittemmin vittumaisen, tapahtuman kanssa, sillä ihmisellä ei olisi teihin ainakaan mitään negatiivista tunnevaikutusta, mahdollisesti jopa ei minkäänlaista vaikutusta. Se olisi vain joku jonka olette joskus tavanneet jossain ohimennen, tyypillinen somebody.
Siis miksi jäätte kiinni niihin negatiivisiin tunteisiin? Jaksatteko olla ainaisesti satutettuja sen ihmisen toimesta? Koetteko tiedostamattanne sen ihmisen vieläkin uhaksi itsellenne, koska sehän tuntee teidät ja on kyennyt aiemminkin satuttamaan teitä? Tunteita tulee ja menee, mutta enimmän osan kanssa ihminen voi valita miten reagoi, mitä valitsee itselleen omassa sisäisessä maailmassaan, pitääkö kiinni siitä tunteesta vai antaako sen vain virrata lävitseen.
En vain ymmärrä tätä hyvin tavanomaista, siten kai normaalia, tapaa reagoida. Voisiko joku hetkeksi istua alas ja kelata miksi itse reagoi niinkuin reagoi? Olisi kiva tajuta mitä ympärillä tapahtuu ja miksi tapahtuu juuri niin.
Siis jos se ex herättää noin negatiivisia tunteita, niin miksi ihmeessä te olette kiinni niissä tunteissa?
Koska jos olisitte sinut sen menneen, alkuaan ihanan ja sittemmin vittumaisen, tapahtuman kanssa, sillä ihmisellä ei olisi teihin ainakaan mitään negatiivista tunnevaikutusta, mahdollisesti jopa ei minkäänlaista vaikutusta. Se olisi vain joku jonka olette joskus tavanneet jossain ohimennen, tyypillinen somebody.
Siis miksi jäätte kiinni niihin negatiivisiin tunteisiin? Jaksatteko olla ainaisesti satutettuja sen ihmisen toimesta? Koetteko tiedostamattanne sen ihmisen vieläkin uhaksi itsellenne, koska sehän tuntee teidät ja on kyennyt aiemminkin satuttamaan teitä? Tunteita tulee ja menee, mutta enimmän osan kanssa ihminen voi valita miten reagoi, mitä valitsee itselleen omassa sisäisessä maailmassaan, pitääkö kiinni siitä tunteesta vai antaako sen vain virrata lävitseen.
En vain ymmärrä tätä hyvin tavanomaista, siten kai normaalia, tapaa reagoida. Voisiko joku hetkeksi istua alas ja kelata miksi itse reagoi niinkuin reagoi? Olisi kiva tajuta mitä ympärillä tapahtuu ja miksi tapahtuu juuri niin.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kuinka niin juuri palstan ihmiset. Ettei vain nyt muuten tekis mieli udella ja koettaa kerrankin järkevää tasokasta avausta. Mutta vastaan toki oli syysi mikä tahansa näinkin suuren ihmetyksen heräämiseen..
Kuka on ensinäkään sanonut että kokemukset eksistä ovat negatiivisia? Itse kutsuisin niitä sanalla "muistot", joihin luonnollisesti kuulluu sekä hyviä, että huonoja hetkiä.
Kai jokaisella on oikeus omiin muistoihinsa ja historiaansa.
ihan kuinka vain, ei tämä sen tasokkaampi avaus ole kuin muutkaan, samaa soopaa keskimäärin. Eikä mua juurikaan kiinnosta ihmiset palstalla, eikä näiden ihmisten henkilökohtaiset asiat, vaan asiat ylipäänsä, kirjoitukset, suhtautuminen erilaisiin elämän asioihin. Jos jostakusta haluan enempi tietää, niin se menee sitten yksityisviestien puolelle.
No en tiedä kuka on sanonut, että kokemukset existä ovat negatiivisia, en ainakaan minä, puhuin exien tuottamista negatiivisista tuntemuksista. Mutta reaktiot exien kohtaamiseen baarissa olivat pikaisesti arvattuna noin 80%:sesti negatiivisia. Niinpä jotain negatiivista on jäänyt kaihertamaan. Miksi ihmeessä, ei se ex siitä kärsi että sinulla on negatiivisia tunteita sitä kohtaan, se on niin turhaa kuin vain voi olla, ellet myös todella tee jotain asialle, exälle. Se on se asia mitä en ymmärrä.
Tottakai kaikilla on täysi yksinoikeus muistoihinsa ja historiaansa, minua vain kiinnosti miksi se niin usein on reaktion tasolla noin negatiivinen kun puhutaan existä, viitaten nyt tuohon toiseen ketjuun.
Mut lue se "Mitä ajattelisit..?" -ketju ensin, siellähän ei ole juuri muuta kuin toteamuksia että toivottavasti exä tajuaisi vaihtaa baaria. Tai kai sen jo tähän mennessä luitkin?
aiheuttanut jotakin sellaista, joka muistuttaa edelleenkin siitä joka päivä? Vaikka miten yrittäisit asian unohtaa ja jättää pois mielestäsi, se muistuttaa olemassa olollaan aina.
Exän näkeminen ei sinänsä tuota enää minkaanlaisia tunteita, jos olisi normaali tilanne eron jälken. Useamman vuoden exän kanssa asuessaan aika monelle jää jälkeen monenlaisia muistoja, lapsiakin, joista joutuu huolehtimaan jompi kumpi, tai molemmat. Jos kaikki ei menekää kirjaimellisesti suunnitelmien mukaan, syytellään toisiaan ja tulee riitaa keskenään. Elatusmaksut voivat olla ulosotossa ym.
Itselläni ei ole kuin yksi exä, joten en osaa sanoa muuta. Tuttaviani en laske exiksi. Heidän joukossaan on muutamia hyviä ystäviä, jotka ymmärtävät ystävyyden normaaliksi ja toisten kanssa näyttää ettei niiden kanssa oli alkuunkan pitänyt yrittääkään ystävystyä.
Pettävät huijarit ja valehtelijat ovat vielä asia erikseen. Mikähän se saakin ihmisen käyttäytymään sillä tavalla, petollisesti? En ymmärrä.
se mieleeni, kyllä. Mutta edelleenkin mietin, että mitä ja miten äärimmäisen pahaa se ex on tehnyt, jotta siitä pitää jatkuvasti, jopa joka päivä, kärsiä? Sehän on päivänselvää katkeruutta, joka ei ensisijaisesti vaikuta kuin katkeroituneeseen itseensä, välillisesti hänen läheisiinsä, joihin se ex luultavasti ei enää edes kuulu.
Niin, voihan se olla että se on lapset jotka siitä pahasta muistuttavat, mutta aika kieroutunutta sekin on, jos omat pienet kullat muistuttavat joka toinen minuutti toisen vanhempansa ns. pahoista teoista. Siinähän kaadetaan kirjaimellisesti lasten niskaan aikuisten paskat.
Muistot on hyviä ja huonoja. En ymmärrä miksi joihinkin huonoihin muistoihin pitää jäädä kiinni. Ymmärrän jollain tasolla sen, että tehdään äärimmäisiä tekoja jotka jäävät sitten toisen mieleen pysyvästi kummittelemaan, vaikka nyt sitten rajuja pahoinpitelyjä tai muuta, mutta ei sekään ole tavanomaista, vaan ääritapauksia. Tyypillisessä ihmiselämässä ei tapahdu juurikaan äärimmäisiä ikäviä tapahtumia, vaan kaikki tapahtumat ovat kokolailla tavanomaisia. Miksi niihin pitää jäädä kiinni ja kantaa sitä katkeruutta mukanaan ties minne saakka, murista exälleen vähintäänkin tämän nähdessään.
No kun en ymmärrä, niin en ymmärrä. Mun elämässä on olemassa tasan kaksi ihmistä, joille mahdollisesti olen katkera, mutta sitäkään en varmuudella tiedä ennenkuin kohtaan jannut uudelleen. Mutta ei ne kyllä mielessäkään liiku kuin täysin satunnaisesti, vaikka syytä voisi kyllä olla muistaa useamminkin.
sitten kun tapaisit ihmisen jolle exän aiheuttama pahoinpitely on jättänyt jälkensä loppuiäksi. Se ei ole enää katkeruudesta johtuva tunnetila, vaan kipu joka ei hellitä.
Tuskinpa kukaan omia lapsiaankaan syyttää, ainoastaan lastenhuoltajuudesta syntyy usein riitoja tms, joka ei mene toisen osapuolen mielen mukaan. Riidathan käydään yleensä keskenään, lasten ollessa muualla.
Exän näkeminen ei tuota ongelmia, saa tulla ja mennä miten tahtoo.
vissiin pitänyt aloittaa ihmettelynsä lauseella "tavanomaisissa parisuhteissa tapahtuneet erot."
Ymmärrän erittäin hyvin, että jos parisuhteessa ja/tai erossa on ollut tavanomaisesta poikkeavia piirteitä, niin se jättää syvemmät haavat joita myös parannellaan pidempään, ehkä lopun ikääkin. Kyse oli, ja on edelleen, tavanomaisista tapauksista, joita luultavasti on enin osa, uskallan arvata että vähintään 60% kaikista parisuhteista/eroista.
Mistä sait päähäsi etten olisi tavannut ja tuntenut, tunne vieläkin, ihmisiä joiden parisuhteet ja/tai erot ovat olleet "erityisiä"? Kyllä niitä onnettomia ihmiskohtaloita on kohdalleni osunut. Mutta ei siltikään yhtä ainutta sellaista, joka eläisi siinä onnettomuudessaan jatkuvasti yhä uudelleen. Varmasti useimmat kavahtaisivat exäänsä, mutta muuten menneet eivät näy mainittavasti missään, eivätkä omien sanojensa mukaan myöskään vaivaa toistuvasti.
Eipä sillä, parempi mennä jo nukkumaan. Öitä.
Ehkäpä ne tapaamasi ihmiset ovat vielä tunteiden läpikäymisessään siinä vaiheessa, että ovat tunteneet negatiivisia tunteita? Ei sen heidän kohdallaan tarvitse olla ainaista.
Mun exä löi mua puukolla. Aika pitkään sen jälkeen tunsin negatiivisia tunteita. Mutta lopulta niistä pääsi irti eivätkä ne enää pitäneet kiinni minusta enkä minä niistä.
Asiat vievät aikansa.
ton voi ymmärtää, mutta kuinka yleistä se on? Ei kovinkaan. On selvää, että jos kokemukset on äärimmäisiä, yleisellä tasolla, niin asioiden käsittelykin kestää kauan, eikä kaikkea ole sittenkään mahdollista jättää taakseen.
Mutta tavallinen jättäminen, normaali parisuhteen päättyminen, ja yhä edelleen vuosia myöhemmin toivotaan ettei exiä kohdattaisi, vaikkapa ravintolassa, ja jos kohdataankin niin toivotaan että ne sitten tajuaisi painua kuuseen?
Enkä puhu tapaamistani ihmisistä ainoastaan, vaan lähinnä nyt tuosta toisesta aloituksesta palstalla, vaikka sama on havaittavissa molemmissa.
aina kun näet sen arven? Jos puukojälki paranee ja kipu loppuu siihen, eikä aiheuta enempää kipuja ym. jälkiseurauksia, asia on tietenkin ok.
sitä, miten käyttäydyn kännissä, mut käytökseni ei tainnut olla negatiivista, vaan riehakasta.
ihmisillä on vaikeeta antaa anteeksi itteen kohdistuneet vääryydet ja kaltoinkohtelut. Jotkut katkeroituu ja negatiiviset tunteet velloo alati. Joillain jopa kaiken aikaa päällimmäisenä niin pitkälle, että menettää uskonsa parempiin kokemuksiin ja kivempiin ihmisiin ja parisuhteisiin. Pessimistisintä on kun vanhat haavat saa ihmisen ajattelemaan, tässä taas käy kuitenkin niin...ja alkaa pelkäämään jo olematonta ennakkoon. Eli tavallaan olet luovuttanut sen huonon kokemuksen myötä jo koko loppuelämäsi sille yhdelle paskalle kokemukselle. Tai ihmiselle. Tai jopa usealle...
Kait se lähtee siitä, että ei osaa luottaa. Eikä uskalla. Ja siitä että prosessessointi mitä tapahtui ja miksi ei etene. Silloin ei pääse eteenpäin parantumisessakaan. Kun asioita tapahtuu omasta syystä ja ei omasta syystä, se kuuluu elämään. Joskus joutuu toteamaan et mussa oli syytä ja siitä seurauksena kävi näin. Joskus taas havahtuu ja näkee että se asia tapahtui enkä olis millään sitä voinut estää...kuinka vaan niin menneet jää takaraivoon, mutta ei niille pidä elämäänsä pyhittää. Ehkäpä halu kokea parempaa ja jatkaa elämää vie eteenpäin eikä ne vanhat haavatkaan enää uusien mukavempien kokemuksien jälkeen polttele niin paljoa. Pitää vaan antaa uusille kokemuksille ja ihmisille mahdollisuus.
Tajuta ettei kaikkea voi pelätä loputtomiin...eikä kannata. Koska kaikkea et voi estää millään etkä mitenkään..asioita tapahtuu omasta toimesta/syystä ja ilman.
tunnetta, on pohjalla kokemus tapahtumasta. Jokaisella asialla on vastakohta, myös tunteilla.Voidakseen siis vihata,on yleensä koettu hyvin positiivinen tunne samaan asiaan ennen sitä. Päästäkseen pois vihan tunteesta on sen sijaan käsiteltävä koko tunnerepertuaari pettymysten kautta takaisin normaalitilaan; se siinä kestää :(
Exää joutuu joskus kohtaamaan usein, ja joka kerta sielu on haavoille viillelty. Arpikudos on arkaa, ja sen repeäminen sattuu. Melttoaminen auttaa joillakin, muttei kaikilla.
käsittelyä takaisin päin, ok. Kuitenkin täällä on näitä vuosien takaisia exiä vihaavia, niin eikö siinä ole paremminkin kyse sen tunteiden käsittelyn loppumisesta ja siitä, että vihaa käytetään defenssinä, jotta oma pää kestäisi, kuten puhuit melttoamisesta? Eli koitetaan pitää tilannetta yllä...
Viha väsyttää.
Totuus on vain se, että toisilla ne exät ovat todellisia kusipäitä.
ajattelitko sitä, että ne negatiiviset vibat saattaa tulla vain sieltä exän puolelta?
Jos ei tuu toimeen, niin ei tartte olla tekemisissä.
aattelin kyllä. Jos tarkoitat sitä, että exä tekee hetkellisesti elämän piinalliseksi, vaikka nyt sitten ravintolassa tuubassa selostaessaan kuinka pahoillaan on ja kuinka kaipaakaan sinua, niin shit happens. Sen voi taputella matkaansa tai käydä puuteroimassa nenäänsä, ja halutessaan selvittää asiaa seuraavana päivänä, jolloin exä ite on se joka ei kestä enää todellisuutta, useinkin. Sama asia kuin löysät lahkeessa, hetkellisesti paskamainen juttu, asettuu kohdilleen ihan helposti pienellä vaivalla.
Jos viittaat palstallakin suurta suosiota saaneeseen tunteiden siirtoon, niin olet väärässä. Tunteiden siirto ei onnistu, ellet itse suostu siihen, suostu ottamaan vastaan. Kukaan ei kykene tuottamaan sinulle pelkällä tunteiden siirrolla negatiivisia tuntemuksia, ellet itse suostu siihen.
talsin ennemmin 30 asteen pakkasessa toiseen baariin kuin kuuntelen sanaakaan känniseltä exältäni.
Eli, kun mä sirrän itseni fyysisesti toiseen paikkaan, niin tunteeni kulkevat silloin mukanani, joten onko se sitten sitä paljon puhuttua(?) tunteiden siirtoa?
Menee moni asia iloisesti sekaisin tässä.
Kyllä useimmat niistä jotka ihan riidattoman eron on läpi käynyt, kykenee tarvittaessa ihan samassakin paikassa oleen jos vaan on pakko. Yleensä ei ole ja monesti ei vaan huvittaisi olla eksän kanssa samassa paikassa ja vaikkapa yrittää iskeä jotain toista eksän valvovien silmien alla.
Rafla on myös siitä hankala paikka, että voipi humalassa illan mittaan tapahtua kaikenlaista ja jos vaikka tietää etukäteen että siihen on suuri mahdollisuus, voipi poistua paikalta koska ei moinen kiinnosta.
Moni myöskin unohtaa näissä sen minkä itse olen karvaasti saanut kokea. Ei se ole välttämättä itsestä kiinni, vaan se on se toinen joka alkaa jotain hilluun. Jos ei tule itkeen rakkauttaan niin ainakin haukkuun. Sen kun teitää etukäteen, niin ei kannata jäädä odotteleen shown alkua vaan heittää äkkiä uparit kun eksä vilahtaa näkökentässä.
Mä soitan yleensä poliist kun mun aviomiesexä ilmaantuu näköpiiriin. Sekään ei johdu siitä ettenkö _mä_ kestäisi sen näkemistä, vaan siitä ettei _se_ kestä mun ja alkaa hilluun.
On mulla kyllä sellaisiakin seurustelukumppaneita, esim. toiseksi viimeinen, että ei ole mitään väliä vaikka ryyppäis samassa pöydässä. Ei ollut riitaa erotessa ja hyvä kun edes muistaa että on seurusteltu. Mua ei kiinnosta menneet eikä myöskään sitä, joten silläkin voi olla samassa paikassa kun tietää ettei tarvi vatvoa mitään vanhaa juttua.
Jos viittaat noihin vastauksiin, "mitä ajattelisit jos tapaisit exäsi baarissa"-aloitukseen, niin ainakin itse vastasin vähän kärjistetysti. Ajattelin kahta eriä ääripäätä existäni. Eli toista, jonka mustasukkaisuuden (joka jatkui vielä eron jälkeen)takia olen salannut pitkään osoitteeni ja puhelinnumeroni ja sitten toista exää, jonka kanssa erottiin sovussa, olosuhteiden takia, mutta niin että molemmille jäi tunteita. Kun kuitenkin jälkimmäisen suhteenkin päässäni olen jo vuosia sitten käsitellyt eikä enää kaihoa takaisin ole, niin uudelleen kohtaaminen tuntuisi vähän ehkä.. takaisinpäin menolta tai jotain.
Muut exät ovatkin sitten sellaisia, että ihan hyvin voisin jutella ja kysyä kuulumisia ja itse asiassa näiden kahdenkin kanssa sitä olen joskus tehnyt. Baari vain on sellainen paikka, että nämä kaksi exää saattaisivat laukaista sellaista itsessä, mitä en baarissa haluaisi läpi käydä.. Alkoholin myötävaikutuksella, tunnemyrskyjä, itkeskelyä tms. Joko raivosta tai kaihosta.
Mitään katkeruutta en ole tuntenut koskaan ketään eksää kohtaan. En vihaa enkä inhoa. En muutenkaan tunne tuontyyppisiä tunteita juuri koskaan. Ehkä olen sitten päässyt sikäli helpolla elämässä. Pumpulissa elänyt tjn.
on sellaista näine palstoineen ja muine virtuaalilinkkeineen, että se raadollisempi puoli on vain 1000 kertaa helpompi tuoda näkyviin "suurelle yleisölle", kuin ennen virtuaaliaikaa.
Jonkun mielipuolinen yksipuolinenkin pasmentaminen saattaa tuntua joidenkin yhteiseltä rähinältä, vaikkei sitä todellisuudessa olekaan.
Enemmän kannattaa olla hämmästynyt siitä, ettei omat silmät ja aivot ole kyenneet suodattamaan metsää puilta, vaan on antanut ymmärtää asioita liian kapeasti ja yksisilmäisesti.
Juu olet siinä oikeassa, ettei negatiivisissa tunteissa kannata rypeä, mutta siitä huolimatta niistä voi aika ajoin joutua kärsimään välillisten vaikuttajien kautta.
Sulla on aika pokan nimimerkki? Ei vaan itselläni olisi koskaan itsetuntoa rekisteröityä tuntemattomien eteen julkisuudessa " Toljakkeena".
En silti pidä tuota mitenkään pokan juttuna. Kun on monessa asiassa tyhmä kuin hylätty saapas ja sen tietää itse, niin sen tunnustaminenkaan ei ole kovin hankala juttu sitten. Siinä olet kyllä oikeassa, että nimimerkkini olisin voinut valita huomattavasti paremminkin, mutta tuo siitä nyt tuli eikä se ainakaan kuvaa taustallaan olevaa kirjoittajaa väärällä tavalla.