Nimimerkki "boxi" kirjoitti lennokkaasti ällöistä ja tikkuisista anopeista. Olen mietiskellyt asiaa kovasti, onhan itsellänikin melko kuviosukkainen anoppi. Mielestäni ongelmat eivät johdu pelkästään siitä että kyseessä on anoppi ja miniä vaan muustakin ihmisyyteen ja naiseuteen liittyvästä negatiivisesta, kateudesta ja hallinnan tarpeesta. Ihmisillä on läheisissä vuorovaikutussuhteissa tarpeita toisiaan kohtaan ja harvoin nämä tarpeet kohtaavat, usein ne jäävät vain odotusten tasolle.
Minä kunnioitin omaa anoppiani suuresti rakkautemme (minun ja mieheni) alkutaipaleella. Pian kuitenkin huomasin, ettei asiani kiinnostaneet anoppiani ollenkaan. Hän oli hyvin välinpitämätön minua kohtaan ja on sitä edelleenkin. Minä odotin rakkautta ja huomiota ja tarjosin apuani mutta anoppini halusi pärjätä yksin. Hän antaa myös muiden pärjätä yksin. Tällä hetkellä hän kuitenkin odottaa että kaikki sukulaiset huomioisivat häntä, onhan hän jo iäkäs ihminen. Hänen käytöksensä ei johdu minusta, hänellä on siihen omat syynsä.
Jännitteitä ilmaantuu anoppi-miniäsuhteissä jo pelkästään sen perusteella, että miniä on nuori ja anoppi vanha. Myös työpaikoilla on näin. Vanhemmilla naisilla tuntuu olevan kova tarve osoittaa nuoremmille naisille näiden "oikea" paikka ja ansaita paikkansa työyhteisössä. Tasavertaisena kumppanina ei nuori nainen pääse vanhempien naisten keskuuteen työpaikoillakaan vaan joutuu mitätöidyksi ja alistetuksi. Minun ymmärtääkseni nuoret kuitenkin kunnioittavat vanhempiaan ja arvostavat näiden elämänkokemusta ja ammattitaitoa. Vanhemmat naiset eivät sen sijaan kunnioita nuorempaansa missään. Nuoremmat näyttävätkin nuoremmilta ja sekin aiheuttaa närää- tätä ei tietenkään kukaan tunnusta ääneen. Kysynkin nyt kaikilta vetävän näköisiltä mimmeiltä tai ex-semmoisilta: kuinka moni teistä on saanut vanhemmilta naisilta osakseen selittämätöntä halveksuntaa ja vähättelyä? Tiedän että moni.
Onhan toki miniöitä jotka eivät arvosta anopeitaan, ja purkautuvat keskustelupalstoilla ja heittelevät vihapäissään lapsellisia mielipiteitään mutta mistähän sekin loppujen lopuksi johtuu. Nuoret naiset ovat usein rakkauden kerjäläisiä, epävarmoja omasta itsestään. Anopit ja iäkkäämmät naiset ovat kokeneet kaiken tämän ja haluavat oksentaa nuoren niskaan kaiken taakkansa tietäen kuinka se satuttaa.
Minulla on muuten ystävinä saman perheen miniä ja anoppi. Tutustuttuamme anoppi vaivihkaa kertoi esimerkkejä kuinka miniä oli häntä loukannut. Kaikki paisuteltuja ja tahallaan väännettyjä asioita, aivan kuin boxi väitti miniöiden vääntävän. Muutenkin tämän anopin taipumus on kaikessa vähätellä miniäänsä.
Miniä sen sijaan huomio anoppiaan monissa asioissa ja puhuu lapsilleen ystävällisesti anopistaan. Hän on kyllä maininnut, että anoppinsa on vaativa ja loukkaantunut joistakin pikkuasioista, sitten niitä paisutellut ja riidellyt.
Tässä suhteessa silmääni on pistänyt kateus: anoppi on kateellinen siitä, ettei miniänsä tarvitse raataa navetassa ja että tällä on aikaa lapsilleen. Hän vähättelee miniän työpanosta ja sitä, että miniä vaan touhuaa lastensa kanssa. Tämä on tyypillistä vanhemmille naisille: heitä kiusaa se, että nykynaiset pääsevät helpommalla, on kodinkoneita, miehet tekevät (jos tekevät) osansa, nainen ei passaa mietään kuten aiemmin vaan ottaa aikaa myös itselleen jne.
Huomautan myös että mikäli kaikki anopit osaisivat käyttää tietokonetta, keskustelupalstoilla olisi huomattavasti enemmän miniöitään haukkuvia anoppeja.
Mitä mieltä te muut olette? Oletteko pohtineet asiaa tätä kautta vai onko muita näkökohtia? Kiitos!
Kiireen vuoksi lopetan pohdintani tähän tällä kertaa.
Minä kunnioitin omaa anoppiani suuresti rakkautemme (minun ja mieheni) alkutaipaleella. Pian kuitenkin huomasin, ettei asiani kiinnostaneet anoppiani ollenkaan. Hän oli hyvin välinpitämätön minua kohtaan ja on sitä edelleenkin. Minä odotin rakkautta ja huomiota ja tarjosin apuani mutta anoppini halusi pärjätä yksin. Hän antaa myös muiden pärjätä yksin. Tällä hetkellä hän kuitenkin odottaa että kaikki sukulaiset huomioisivat häntä, onhan hän jo iäkäs ihminen. Hänen käytöksensä ei johdu minusta, hänellä on siihen omat syynsä.
Jännitteitä ilmaantuu anoppi-miniäsuhteissä jo pelkästään sen perusteella, että miniä on nuori ja anoppi vanha. Myös työpaikoilla on näin. Vanhemmilla naisilla tuntuu olevan kova tarve osoittaa nuoremmille naisille näiden "oikea" paikka ja ansaita paikkansa työyhteisössä. Tasavertaisena kumppanina ei nuori nainen pääse vanhempien naisten keskuuteen työpaikoillakaan vaan joutuu mitätöidyksi ja alistetuksi. Minun ymmärtääkseni nuoret kuitenkin kunnioittavat vanhempiaan ja arvostavat näiden elämänkokemusta ja ammattitaitoa. Vanhemmat naiset eivät sen sijaan kunnioita nuorempaansa missään. Nuoremmat näyttävätkin nuoremmilta ja sekin aiheuttaa närää- tätä ei tietenkään kukaan tunnusta ääneen. Kysynkin nyt kaikilta vetävän näköisiltä mimmeiltä tai ex-semmoisilta: kuinka moni teistä on saanut vanhemmilta naisilta osakseen selittämätöntä halveksuntaa ja vähättelyä? Tiedän että moni.
Onhan toki miniöitä jotka eivät arvosta anopeitaan, ja purkautuvat keskustelupalstoilla ja heittelevät vihapäissään lapsellisia mielipiteitään mutta mistähän sekin loppujen lopuksi johtuu. Nuoret naiset ovat usein rakkauden kerjäläisiä, epävarmoja omasta itsestään. Anopit ja iäkkäämmät naiset ovat kokeneet kaiken tämän ja haluavat oksentaa nuoren niskaan kaiken taakkansa tietäen kuinka se satuttaa.
Minulla on muuten ystävinä saman perheen miniä ja anoppi. Tutustuttuamme anoppi vaivihkaa kertoi esimerkkejä kuinka miniä oli häntä loukannut. Kaikki paisuteltuja ja tahallaan väännettyjä asioita, aivan kuin boxi väitti miniöiden vääntävän. Muutenkin tämän anopin taipumus on kaikessa vähätellä miniäänsä.
Miniä sen sijaan huomio anoppiaan monissa asioissa ja puhuu lapsilleen ystävällisesti anopistaan. Hän on kyllä maininnut, että anoppinsa on vaativa ja loukkaantunut joistakin pikkuasioista, sitten niitä paisutellut ja riidellyt.
Tässä suhteessa silmääni on pistänyt kateus: anoppi on kateellinen siitä, ettei miniänsä tarvitse raataa navetassa ja että tällä on aikaa lapsilleen. Hän vähättelee miniän työpanosta ja sitä, että miniä vaan touhuaa lastensa kanssa. Tämä on tyypillistä vanhemmille naisille: heitä kiusaa se, että nykynaiset pääsevät helpommalla, on kodinkoneita, miehet tekevät (jos tekevät) osansa, nainen ei passaa mietään kuten aiemmin vaan ottaa aikaa myös itselleen jne.
Huomautan myös että mikäli kaikki anopit osaisivat käyttää tietokonetta, keskustelupalstoilla olisi huomattavasti enemmän miniöitään haukkuvia anoppeja.
Mitä mieltä te muut olette? Oletteko pohtineet asiaa tätä kautta vai onko muita näkökohtia? Kiitos!
Kiireen vuoksi lopetan pohdintani tähän tällä kertaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Jännitteitä ilmaantuu anoppi-miniäsuhteissä jo pelkästään sen perusteella, että miniä on nuori ja anoppi vanha. Myös työpaikoilla on näin. Vanhemmilla naisilla tuntuu olevan kova tarve osoittaa nuoremmille naisille näiden "oikea" paikka ja ansaita paikkansa työyhteisössä."
Olen huomannut saman. Tosin, jotkut naiset ylipäätään ovat kovia päsmäröimään iästä huolimatta. He kuvittelevat olevansa jonkin sortin pomoja vaikkei heille tätä asemaa ole kukaan antanut. He luulevat etteivät muut osaa tehdä asioita yhtähyvin kuin he. Vain ja ainoastaan heidän tapansa tehdä on oikein. Lisäksi heillä on kummallinen tarve vahtia toisten ihmisten tekemisiä koko ajan (vaikka omissakin tekemisissä olisi ihan kylliksi). Ei siis ihme, että onglemia tulee. Varsinkin jos miniä on luonteeltaan itsenäinen ja tottunut ajattelemaan omilla aivoillaan ja anoppi tällainen häsläri tyyppi. Sitä saa ihmetellä miten tämänkaltaiset ihmiset eivät huomaa oman käytöksensä mahdottomuutta ja typeryyttä. Uskon sen liittyvän voimakkaaseen vallan haluun ja itsekeskisyyteen sekä kyvyttömyyteen luottaa siihen, että joku toinenkin voi osata tehdä jotakin. Erityisesti tämä onglema tulee esiin äiti-poika suhteessa kun anoppi käyttää hyväkseen asemaansa päästä alistamaan miniäänsä. Anopit vallan hyvin tietävät, ettei miniä voi sanoa vastaan ilman, että se näyttäisi epäkunnioitukselta. Tämän roolin turvin he valjastavat osin tietoisesti ja osin varmasti myös tiedostomattaankin tavoitellessaan vallanhimoissaan päämääriään. Epäilen joillakin olevan myös pakottava tarve päästä sanomaan joka asiaan jotakin. Heillä on jäänyt kaiketi joku kehitysvaihe elämässään läpikäymättä, jolloin ihminen yleensä oppii hillitsemään sanomisiaan. Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen, kaikkeen ei tarvitse olla sanomassa sitä viimeistä sanaa. Valitettavasti tämä taito puuttuu joiltain. Olen itse oppinut ottamaan tämän kaltaisten ihmisten kanssa sellaisen asenteen, että suljen korvani heidän jutuiltaan. Ajattelen muita asioita ja annan kyseisen ihmisen kuvitella olevansa oikeassa. Viimeisen sanankin hän voi aina saada kun se on hänelle niin tärkeää, mutta teen kuitenkin juuri niinkuin itse haluan ja monasti, täysin päinvastoin :). Tällainen tottelemattomuus tietysti kismittää tällaista vallanhimoista persoonaa suunnattomasti.
Tämä voi liittyä myös perinteiseen suomalaiseen kasvatukseen. Nuoren naisenhan kuuluisi olla aina kiltti ja vanhempia ihmisiä nöyristelevä. Naisten (etenkin nuorten) odotetaan ymmärtävän kaikkea loputtomiin. Heidän ongelmiaan hyssytellään ja heitä manipuloidaan uskomaan, että he "ylireagoivat" tilanteisiin. Nuorella naisella ei saisi olla omaa tahtoa ollenkaan. Jos vastaavasti mies niskuroisi, toiset sanoisivat vain " pojat on poikia" ja nauraisivat päälle. Sen sijaan jos nainen sanoo asiallisen mielipiteensä asiaan ovat muut helposti hyssyttelemässä, puhumattakaan jos nuorinainen kehtaa sanoa kantansa jämäkästi. Silloin hänet leimataan hankalaksi ihmiseksi ja itseppäiseksi, vaikka todellisuudessa hän vain halusi pitää kantansa kuten muutkin ihmiset. Olen ottanutkin tavakseni kysyä näiltä hyssyttelijöiltä ja tunteideni mitätöijiltä, että eikö minulla saisi olla omaa tahtoa ollenkaan, se yleensä vetää ihmisen kuin ihmisen melko tehokkaasti hiljaiseksi.
Kun nuori nainen lapsesta asti opetetaan olemaan niskuroimatta ja ymmärtämään kaikkia muita ja tyytymään mukisematta osaansa, ei hän vanhetessaankaan muuksi muutu.
Nuorina ihmisinä miniät eivät ehkä tajua, että anoppi voi olla juuri sellainen alistettu naisihminen, joka on aina joutunut luopumaan tarpeistaan muiden vuoksi, ensin lapsuudenkodissaan ja sitten omassaan rahavaikeuksien ja muiden murheiden puristuksessa.
Ei nuorena muita palvellut ja syrjään vetäytynyt nainen ikäihmisenäkään osaa tulla esiin päättäväisenä ja tahtoaan korostaen. Jos niin on, eläköön! Vihdoinkin omillaan!
Mutta yleisesti ottaen hän ei osaa puolustautua, ja kun joutuu ahdinkoon, vetäytyy puhumattomuuteen ja lopettaa yhteydenpidon.Tällaisella vanhemmalla ihmisellä ei todellakaan ole "vallanhimoa" tai edes halua puuttua lastensa elämään. He ovat kiitollisia, kun lapsilla on asiat kohdallaaan, perheensä ja työnsä.
Kun tällainen anoppi saa tiukkiksen miniän, on hän altavastaaja, sillä miniä on nuorempi, kauniimpi, koulutetumpi, rahakkaampi, terveempi, sanavalmiimpi jne. Anoppi toivoo, että tavattaisiin mahdollisimman harvoin. Ei siksi, että ei tykkäisi, vaan siksi, että koko entinen elämä kaatuu taas päälle. Vetäydy, palvele ja pidä suusi kiinni, jos olet eri mieltä. Vanhana ei enää jaksa.
Tämän päivän tyttöjä ei enää kasvateta olemaan kiltti ja nöyrä, vaan jo työpaikoista taisteleminen vaatii tarmokkuutta ja sopivaa itsekkyyttä. Asioihin tartutaan ja jos anoppi tai äiti ei osaa tai ymmärrä tehdä samoin, hänet leimataan nynnyksi, jolle voi sitten kuittailla mennen tullen.
"Kun tällainen anoppi saa tiukkiksen miniän, on hän altavastaaja, sillä miniä on nuorempi, kauniimpi, koulutetumpi, rahakkaampi, terveempi, sanavalmiimpi jne. Anoppi toivoo, että tavattaisiin mahdollisimman harvoin. Ei siksi, että ei tykkäisi, vaan siksi, että koko entinen elämä kaatuu taas päälle"
Jäin vähän miettimään tätä lausetta. Se kuulostaa siltä, että Anoppi haluaisi olla vielä nuori ja kaunis tms.? Hän kokee huonommuutta miniään nähden? Miksi Anopin pitäisikään olla oman lapsensa silmien edessä kauniimpi ja rikkaampi kuin tämän puolison eli miniän? Minusta se kuulostaa vähän omituiselta..tai sitten käsitin kirjoituksesi väärin. Sanavalmius on vahvuus, mutta väärin käyttetynä se on vääränlainen ase, enkä hyväksy sellaisen käyttöä keltään, en myöskään miniöiltä.
Jokatapauksessa, kirjoitin heti tuohon alkuun, että "jotkut naiset". Päällemäsmäröinti ei kosketa kaikkia Anoppeja mielestäni jos sellaiseen luuloon jäit :).
Heippa!
Hyviä ajatuksia, mutta kulminoituuko nuo kertomasi asiat ikään? Siihen, että onko nainen nuori tai vanha, ruma tai kaunis.
Eivät miehet luokittele toisiaan noin rankasti ikäsektorille. Äijäporukkaan olen sen verran vahvasti tutustunut, että siellä ei ihan noin ikäjutut vaikuta suhteisiin. Ennemmin työtaidot ja osaamiset sinänsä ja tietämiset asioista. Nekin menevät sillälailla, että yksi tyyppi on hyvä yhdessä ja toinen toisessa, mutta että koko kaveria ei liimata samaan karsinaan. Liikkumavaraa on enemmän.
Anopin ja miniän suhteessa on aina kyse yhdestä, siis miehestä, joka on miniän rinnalla, mutta joka on anopin lapsi.
Anopilla tietysti on oma elämänkaarensa takanaan ja myönnetään miniät, että se tyhmäkin anoppi on elänyt kauemmin ja nähnyt enemmän elämää. Siis kokenut nahoissaan.
Anoppi tietää mitä on olla miniänä, mutta miniä ei tiedä, millaista on olla anoppi.
Anopilta ei kannata odottaa liikoja, ihminen epätäydellisyyksineen hänkin vain on. Jos miniä on rakkaudennälkäinen, niin maailmassa on muitakin ihmisiä, joilta voi odottaa rakkautta. Ei jätetä sitä yksin anopin kontolle, hei naiset.
Vai ollaanko me niin itsenäisiä, että vaaditaan anoppia rakastamaan meitä yli kaiken.
Hassu ajatus, ja ristiriita. Että mennään nuorina ja osaavina ja erittäin omaa elämää elävinä, äärettömän itsenäisinä naisina anoppilaan ja sitten ollaan järkytyksestä sekaisin, jos anoppi vaikuttaa välinpitämättömältä.
Uskoisin, että pieni hölläys sekä anopin että miniän puolelta auttaisi vähättelyyn. Annetaan miniän olla se mikä on, eikä vaadita anopilta jumalan ominaisuuksia rakkauden ja oikeudenmukaisuuden suhteen.
Kaikki me hölmöillään joka tapauksessa.
On taito siinä, että osaa jättää omat ja muiden möhlingit taakseen, ja katsoo reippaasti eteenpäin. Ihmissuhteissa voi opetella reilua suhtautumista ja sormien lävitse katsomista.
Nimenomaan, että on reilu ja anteeksiantavainen itse, eikä odota sitä muilta.
Tänne on listattu paljon anopeita kuvaavia piirteitä, mutta oletteko pohtineet niiden syitä? Miksi anoppi on kärttyisä ja dominoiva nainen, vaikka on hänkin aikoinaan ollut miniä? Täytyy palta alkuun ymmärtääkseen nykytilannetta.
Anoppi on ollut perheensä emäntä. Hänkin oli nuori ja kaunis ja oli muokkaamassa perheensä perinteitä. Aika kuluu tosi nopeasti ja huomaamatta tuli se hetki, jolloin Matti kasvoi isoksi ja toi tupaan Maijan. Tämän tytön kautta, anoppi huomaakin olevansa vanha, ruma ja osamaton. Maijalla on työpaikka, omaisuutta ja kauneutta. Anoppi on taas eläkeläinen, jota ei kukaan tarvitse. Ymmärrettävää on, että pojan huomio on täysin uuden perheensä arjessa ja hän ihannoi vaimoaan; äiti tuntee jääneensä taka-alalle, kun keut ja huomion saa Maija. Anopilla on myös monta vuosikymmentä muotoutuneet perinteet, jotka uusi tulokas muuttaa. Ei ole ihme, että anoppia alkaa harmittamaan.
Tietysti anoppia harmittaa, että rakas lapsi siirsi huomionsa johonkin ulkopuoliseen naiseen, eikä äiti olekaan enää niin auktoritäärinen persoona. Mukana on myös mustasukkaisuutta pojasta ja iästä; nuori, kaunis, menestyvä nainen. On vaikeaa lähteä muuttamaan monia vuosia vanhoja tapojaan jonkun yhden "likan" takia. Miniää tuntuvat kaikki rakastavan ja huomio siirtyy äidistä miniään. Kotona kaiket päivät viettävä eläkeläinen, joka tuntee ettei kukaan häntä kaipaa, vaikka todellisuudessa ei vaan kerkiä yksi ihminen kaikkea tehdä arkiaskareiden ja työnteon takia, tuntee olonsa turhaksi ja siksi hakee kaikin tavoin huomiota itselleen kuin pikku lapsi.
Jos todellisuudessa mietitään, niin ei anoppi miniälleen suutu, vaan itselleen.
Hei, olen tässä pohtinut että oleko ainoa jolle anoppi esittää mukavaa mutta sivaltelee sitten mm antamalla laihdutusruokakirjoja (painan hei 51 kg ja vaikka välillä heittää 56kg, se tuskin on suuri syy huoleen) lahjaksi, mieheni tietenkin sanoo että se on vain terveyden takia... kommentoimalla ruokaani rasvaiseksi, kyselemällä että laitanhan varmasti miehelleni vihanneksia joka aterian kanssa, kertomalla alusvaatekaupassa mistä alusvaatteista hänen poikansa tykkää (tähän täytyy lisätä että on vikaa miehessänikin kun äidilleen kertoo!), soittamalla (ennen) joka aamu, kylässä piti käydä ainakin kerran viikossa (nyt he ovat muuttaneet tarpeeksi kauaksi onneksi, mutta tulee anoppi junalla 1000km vaikka yksin kylään vahtaamaan nuorinta poikaansa!)
Tuorein lisäys tähän on, että kaikki terveydelliset huolet raportoidaan pojalle. Hän on nyt ollut taas täälläpäin maailmaa 3viikkoa, ja nyt rupee hermoa kiristämään - itselläni on nimittäin terveydellisiä ongelmia, mutta niistä en enään viitsi edes puhua koska anoppini tukeutuu jo mieheeni mikä rasittaa häntä ihan tarpeeksi - siinä määrin ettei hän enään nuku kunnolla.
Hän soittaa aamuisin ja kertoo tarinoita kuinka hän voi nyt kuolla ja saa kuopuksensa (25v) aivan paniikkiin, itse suutun. En enää jaksa, kuinka hän matkustaa 1000km tukeutuakseen nuorimpaan poikaansa koska aviomies ja 2 vanhemaa lasta eivät enään jaksa kuunnella häntä! Ymmärrän toki että jokainen tarvitsee tukea joskus, mutta meillä on paljon rakentamista elämässämme, uusi (toinen) koira koulutettavana, minun terveydelliset ongelmat jne jne, niin mikä on että ihminen, äiti vieläpä voi olla niin mahdottoman itsekäs ettei osaa antaa meidän olla rauhassa ja ilman huolia ja syyllisyyttä hänen ongelmista?? Poika on poika ja aina jonkun lapsi, mutta eihän se tarkoita ettei hänestä koskaan päästetä irti, eihän lasta enään tehdä länsimaissa sen takia että on vanhoille päiville (hän ei tosin ole vielä edes 60v) joku jota syyllistää ja vaatia.
Verhot pyysin että käydään yhdessä ostamassa, kahdestaan, yhteiseen asuntoomme, niin hups kun olin viikkoa matkoilla olivat äiti ja poika sen hoitaneet! Samoin kun saimme heiltä vanhan puisen ruokapöydän heidän muuttonsa takia, niin eiköhän sieltä tullut ensi vierailulla satikutia että miksi pöydän päällä ei ole sitä paksua muovista suojaliinaa (joka on ripulin värinen).. itse uskon että jos on kaunis pöytä niin se on sitten esillä eikä suojattuna! Näitä tarinoita riittää....
Olen usein ilmaissut miehelleni että hänen suhde hänen äitinsä kanssa ahdistaa minua suuresti ja hän on suuttumuksensa jälkeen yrittänyt ymmärtää kantaani... valitettavasti hän on kuitenkin yhtä kiinni äidissään ja tahtoisi vain olla äidilleen mieliksi, varsinkin kun tämä minun anoppi on vallan mainio syyllistämään poikaansa, ja toivoo että minä vain olisin hiljaa ja nöyrtyisin asemaani jotta se olisi hänelle helpompaa - näin ei ole minua kuitenkaan kasvatettu. joten olen asiasta maininnut. Nyt alkaa kuitenkin olemaan edellisen päivällisen jäljiltä mitta niin täysi että en enään tiedä mitä tehdä.... en vain jaksa enään kuunnella sitä neuvomista, valittamista ja syyllistämistä. Oikein näen miten hän nauttii kun poika on huolissaan :( apua! ja kiitos kun sain purkaa hieman :)
Niin - ja kylään hän ei enään yritä tunkea meidän kotiin kun olen paikalla, sen olen sentään saanut tehtyä selväksi ilmeisesti... tai mieheni on... tiedähäntä vaikka ei tulisi kylään loukatakseni minua, ;) ja sehän passaa...