Jälleen esimerkkejä valokuvista

Aamu-tv:ssä oli jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka nätti ja mukava ihminen voi olla tv:ssä ja luultavasti myös ihan livenä, vaikkei hänestä edes ammattikuvaajat ole saaneet aina kovin edustavia kuvia. Kyseessä on tanssija Minna Tervamäki ja koska kyse on julkisesti tunnetusta henkilöstä, niin hänet voinee ottaa näin esimerkiksi.

Kuvissa
http://www.google.fi/images?hl=fi&q=minna tervamäki

Tv:ssä
http://areena.yle.fi/video/1490158

Wiki ja kotisivulinkki
http://fi.wikipedia.org/wiki/Minna_Tervamäki

Eli mitä yritän taas sanoa? Yksi kuva voi valehdella enemmän kuin tuhat sanaa, joten jos laitatte kuvan, niin panostakaa siihen kuvaan.

Asiasta seitsemänteen.. ihme, ettei mikään treffipalsta ole hoksannut, että antaisi jättää videoesittelyn itsestään, mikä kertoisi jo huomattavasti enemmän siitä yleisolemuksestakin. Tämän katsomisen voisi laittaa vaikka jonkun maksullisen rekisteröitymisen taakse, eli vain tosimielessä liikkeellä olevat näkisivät niitä. Ja kattaisi samalla sitä kehitystyötä ja lisäresursseja uuden ominaisuuden vuoksi.
4544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen itse siis 37v mies ja hän on mielestäni ihan perusnätti ihminen.. ettei joku ala vinkumaan, että kelpaa kyllä kuuskymppisille.

Äänestä

Mielestäni tuo video on oiva esimerkki etenkin siitä miten ilmeikäs ihminen voi olla livenä. On ehkä hyvin totta, että Tervamäestä ei välttämättä ole helppo ottaa valokuvaa, joka antaisi hänestä vastaavaa käsitystä. Mutta eipä sellaista kuvaa kyllä voi ottaa oikein kenestäkään ja se on juuri se asia, mikä pitäisi ottaa huomioon kun niitä nettikuvia katsellaan.

Kuva siis todellakin voi valehdella paljonkin. Toki jokaisen kannattaa siihen kuvaansa panostaa sopivasti. Paljon on netissä vain hutaisten otettuja kuvia, jotka eivät edes lähtökohdiltaan voi olla kovin edustavia. Toisaalta kuinka edustava kuvan on hyvä olla nettideitissä. Viimeisen päälle otettu kuva ammattivalokuvaajalla ei välttämättä myöskään anna oikeaa käsitystä ihmisestä.

Kuten kirjoitin jo tuossa yhdessä toisessa aiheessa, niin mielestäni kuvasta ei kannata tehdä turhan tarkkoja analyysejä. Ihan liikoja kuvalta ei kannata odottaa, koska todellisuudessa elävä ihminen antaa paljon paremman käsityksen kuin staattinen kuva. Lähes järjestään jokainen tapaamani nainen on ollut treffeillä paremman mielestäni näköinen kuin kuvissa. Poikkeuksia on toki mahtunut mukaan, mutta niinhän niitä aina mahtuu joka asiassa. Kyse on siitä, että kaikki ihmiset eivät vain välttämättä ole edukseen valokuvassa. Siksi ihmiselle pitää antaa mahdollisuus eikä tehdä valintoja vain kuvan perusteella, jos ei suupielet nyt ole juuri prikulleen tietyssä asennossa.

Äänestä

Parenpi jos laittaa koko vartalosta näkyvillä olevan otoksen ja kyllähän jokainen, ainakin luulisin niin
panostaa siihen sen verran, ettei mitään hautajaiiskuvalta näyttävää laita, kampaa tukkansa, sekä puhtaan
siistin koltun, tai paidan ylleen, tosin en ole sellaisiin kuviin törmännyt, tai oli yks nainen, varmaan kännissä
ollessa otettu tekele, vaan jos sokkona vasta semmoisen tapaa, onhan se vähän huononpi homma oi oi.
Suoraansanottuna näkee oitis kenen kanssa rupattelee, vai rupatteleeko olleskaan.

Vaan ihan omaasiahan se on millä tavalla itseään ilmaisee, mutta ei kannata sitä pelätä mitä, vaikkapa naapurit sanoo ja puhuu, käyhän ne papitkin kapakassa ja niissähän niitä pedoviilejä vasta onkin, mutta
jos on itsellä puhtaat jauhot pussissa, ei kentis ole vaikkapa naimisissa tai rikos tausta, niin silloin kannattaa
jo kiinnijäämisen pelosta pysyä piilossa..

Äänestä
  • Kuten jossain viestiketjussa tuli ilmi, niin esimerkiksi palvelualalla työskentelevät naiset tuskin haluavat mainostaa kuvansa kera, että ovat sinkkuja ja seuraa etsimässä. Yli-ikäisten deittiääliöiden lisäksi saisi sitten kaikilta muiltakin epäsopivilta ääliöiltä viestejä. Jos joku haluaa mainostaa julkisesti hakevansa seuraa, niin limaa vaikka "sinkku" lapun otsaan. Minä haluan hoitaa työaikana työasiat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksei kertolaskuja kirjoitti:

Aamu-tv:ssä oli jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka nätti ja mukava ihminen voi olla tv:ssä ja luultavasti myös ihan livenä, vaikkei hänestä edes ammattikuvaajat ole saaneet aina kovin edustavia kuvia. Kyseessä on tanssija Minna Tervamäki ja koska kyse on julkisesti tunnetusta henkilöstä, niin hänet voinee ottaa näin esimerkiksi.

Kuvissa
http://www.google.fi/images?hl=fi&q=minna tervamäki

Tv:ssä
http://areena.yle.fi/video/1490158

Wiki ja kotisivulinkki
http://fi.wikipedia.org/wiki/Minna_Tervamäki

Eli mitä yritän taas sanoa? Yksi kuva voi valehdella enemmän kuin tuhat sanaa, joten jos laitatte kuvan, niin panostakaa siihen kuvaan.

Asiasta seitsemänteen.. ihme, ettei mikään treffipalsta ole hoksannut, että antaisi jättää videoesittelyn itsestään, mikä kertoisi jo huomattavasti enemmän siitä yleisolemuksestakin. Tämän katsomisen voisi laittaa vaikka jonkun maksullisen rekisteröitymisen taakse, eli vain tosimielessä liikkeellä olevat näkisivät niitä. Ja kattaisi samalla sitä kehitystyötä ja lisäresursseja uuden ominaisuuden vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu