Joo elikkä mulla on sellanen tilanne, että mun poikaystävän on ehkä muutettava toiselle paikkakunnalle ensi vuoden aikana opiskelujen takia. Tää toinen paikkakunta ei ole mitenkää kovin kaukana meidän kotipaikkakunnasta, reilusti alle 100 km, ehkä 60-70 km... Itse en voi lähteä mukaan oman elämäntilanteen takia. Nyt ollaan seurusteltu vasta vähän aikaa, mutta rakastan häntä ja hänkin on kertonu rakastavansa minua. Ja kun hän muuttaisi, oltaisiin edelleenkin seurusteltu varmaan alle vuosi, mutta tunnettu kuitenkin taas yli vuosi.
Voiko se suhde toimia, jos toinen asuu tommosen välimatkan päässä? Ja tähän en nyt kauheasti kaipaa mitään "se riippuu ihan teistä itsestänne" -tyyppisiä vastauksia, vaan mielummin kokemuspohjaisia vastauksia. Miten teille on käynyt tälläisessä tilanteessa? Tai teidän tutuille? Voiko rakkaus sammua sen välimatkan takia?
Tällä hetkellä tuntuu, että en missään tapauksessa voi erota tästä ihmisestä. Hän on minulle melkeimpä kaikki kaikessa. Olen ajatellut että hän on minulle juuri se oikea ja sovimme täydellisesti yhteen. Jos hän jättäisi minut olisin täysin hajalla. Ja jos hän muuttaa, minä luulen olevani valmis pysymään suhteessa, nähtäisihän me viikonloppuisin ja ehkä viikollakin satunnaisesti. Puhelimet ja nettikin on keksitty, että voi yhteyttä pitää. Mutta en tiedä haluaisiko hän sellaista suhdetta. Sitä kestäisi kuitenkin varmaan ainakin 3 vuotta. Pääni hajoaa, kun ajattelen tätä asiaa.:(
Voiko se suhde toimia, jos toinen asuu tommosen välimatkan päässä? Ja tähän en nyt kauheasti kaipaa mitään "se riippuu ihan teistä itsestänne" -tyyppisiä vastauksia, vaan mielummin kokemuspohjaisia vastauksia. Miten teille on käynyt tälläisessä tilanteessa? Tai teidän tutuille? Voiko rakkaus sammua sen välimatkan takia?
Tällä hetkellä tuntuu, että en missään tapauksessa voi erota tästä ihmisestä. Hän on minulle melkeimpä kaikki kaikessa. Olen ajatellut että hän on minulle juuri se oikea ja sovimme täydellisesti yhteen. Jos hän jättäisi minut olisin täysin hajalla. Ja jos hän muuttaa, minä luulen olevani valmis pysymään suhteessa, nähtäisihän me viikonloppuisin ja ehkä viikollakin satunnaisesti. Puhelimet ja nettikin on keksitty, että voi yhteyttä pitää. Mutta en tiedä haluaisiko hän sellaista suhdetta. Sitä kestäisi kuitenkin varmaan ainakin 3 vuotta. Pääni hajoaa, kun ajattelen tätä asiaa.:(
Vastaukset 9
Vanhimmat
Rakkaus ei varmasti välimatkan takia sammu. Nyt tuo 60-70km tuntuu pitkältä, mutta tulet huomaamaan että sitä se ei ole. Meillä on välimatkaa n.200km, päivittäin olemme yhteydessä ja viikonloppuisin näemme (joskus jää tietysti välistä rahatilanteen tai menojen vuoksi). Monesti olemme ylikkin tuon viikonlopun ja välillä pystymme olemaan kuukaudenkin päivät yhdessä. Ei se todellakaan helppoa ole ja odotus tilanteen loppumiselle on molemminpuolinen. Joillakin oma kulta asuu toisella mantereella ja silti jaksetaan (vaikka näkemisien välille kertyy kuukausiakin), siihen nähden välimatkanne on todella pieni.
Välimatka on rakkaudelle kuin tuuli tulelle. Kun liekki on iso se voimistaa sitä, kun pieni niin se sammuttaa sen. Joten eikun ottamaan selvää rakkauden suuruudesta ;)
Jos asia on todella näin, niin olen enemmän kun onnellinen. Ajatus hänen poismuuttamisesta on vaan niin sydäntäsärkevä ajatus. Mulle tulee väkisin mieleen, että entä jos hän löytää uudelta paikkakunnalta jonkun uuden tytön. Vaikka samalta luokalta?! Jonkun uuden, minua paremman..:( Ei sillä, ettenkö luottaisi häneen. Itseluottamukseni on vaan päässyt rapisemaan näissä asioissa aikaisempien kokemusten kautta.
Jaaha, vaikka hän menisi 20 metrin päähän kouluun, niin eikö silti ole sama mahdollisuus löytää joku toinen?
Voihan se noinkin olla...
Mutta samalla paikkakunnalla oon hänen kanssaan jolloin voisi mun logiikan mukaa olla vaikeampi kiinnostua muista tytöistä. Äh...vaikea selittää jos et ymmärrä mitä tarkotan...:/
Mutta ihan tottahan sä kai puhut.
Ymmärrän kyllä pelkosi, mutta kaukosuhteeseen kannattaa suhtautua niinkuin se olisi aivan normaali suhde. Kuten joku mainitsikin, sen toisen voi löytää mistä vain. Minun mielestä jos molemmat ovat sitoutuneita suhteeseen ja rakkautta riittää niin välimatka ei vaikuta siihen alkaako mieli (liikaa) harhailemaan muissa. Ihastumisetkin ovat normaalia pitkissä suhteissa ja niihin suhtautuminen riippuu omasta kypsyydestä. Kaikki ovat varmasti jossain vaiheessa epävarmoja parisuhteessa ja sen yli on vain joskus päästävä. Kannattaa käydä tuolla kaukosuhteet -palstalla lukemassa muiden kokemuksia.
Miul on vähän toisenlainen elämäntilanne ko siulla, mut opiskelun takia mieki asun eri paikkakunnalla ko miu mies. Viikonlopuiks tuun tietenkii kotii. Mut sit taas harva vasta naimisiin menny on tämmösessä tilanteessa, siinä vaiheessa ollaa yleensä aika tiiviisti yhessä. Ite tosiaa kesällä menin naimisii ja nyt on tilanne tää. Ja tätä kestää 2,5 vuotta.
Mut et jos siu poikaystävä on kuitekii tulossa aina välistä siellä omalla kotipaikkakunnalla käymään, ni ei teil sit oo mitää hätää. Piette yhteyttä kuitekii muuten (puhelimella, netissä) ja voitha sieki aina viikonloppuja varmaa viettää poikaystävän kanssa.
Kyl miullekii oli aluks tosi vaikeeta ja mie olin kuitekii se joka täältä kotonta lähti. Mut aikanaa siihe tottuu. Ja vaikka sie et nyt voi lähtee poikaystävän mukaa...ni voisitkoha sitä vaikka vuoden päästä? Ei pie ajatella asioita nii vaikeesti. Jutelkaa keskenää...nii ne asiat yleensä selvii.
No kun se mukaan lähteminenkään ei kävisi kun ehkä justiinsa vasta 2,5-3 vuoden päästä jollon mun omat opiskelut päättyy...:/ Ja tosta pelosta viel sen verran mitä en vaan tajunnu edellisessä sanoa, et just se, jos sieltä paikkakunnalta löytyy joku "ihana tyttö", johon tää mun poikaystävä sitten ihastuis ja vaikka se tyttökin siihen ja sitten mun poikaystävä ajattelis vaikka, että on kivempi seurustella ihanan tytön kanssa, joka asuu samalla paikkakunnalla, kun ihanan tytön kanssa joka on kilometrien päässä.
Huoh on vaikeaa kun itse oon niin kiintyny tähän ihmiseen. Ja juttella tosiaan pitäis. En vaa vielä oo kauheasti viittiny puhua tästä asiasta, kun mun poikaystävä on ehdottanu, että lähtisin mukaan. Mutta en mä opiskeluja viittis jättää. Koska jos lähtisin, riskeeraisin kaiken sen, mitä musta voi tulla siinä tilanteessa, jos mä jään. Tää kuullostaa varmasti ihan hirveältä jossittelulta. Ja tähän muuttoonki nyt on vielä suht pitkä aika. Ehkä kesällä tapahtuis. Luulempa, että vaan aika näyttää miten tässä käy...:/
Näitä kokemuksia voitte kyllä lisää kertoa ja mielipiteitänne!
Kiitos kannustavista vastauksistanne! :)
Tota, mä nyt jotenkin vissiin missasin tän pointin. Elikkä teillä kyse on siitä, että olette erossa (pitkä välimatka) tai jompikumpi luopuu jostakin. Anteeks nyt vaan, mutta ei musta mitenkään kauheen terve ajattelumalli suhteen tulevaisuutta ajatellen.
Oletko miettinyt että voisitte hankkia kämpän jostain puolivälistä? Eli kummallakin olisi n. 30km matkaa omaan määränpäähänsä? Ok, riippuu tietenkin julkisyhteyksistä tai sitten tulee kahden auton kustannukset, mutta kyllä se kahden kämpän vuokraaminenkin maksaa.
Ja muuten 60km ei ole mikään mahdoton myöskään koulu/työmatkana. Pitkänpuoleinenhan se on, mutta on sitä tehty ennenkin. Mulla on monia tuttuja, joiden päivittäinen koulumatka on 1,5h. Yksikin tulee säännöllisesti Helsinkiin Lahdesta, välimatkaa n. 100km.
Eli mun pointti on se, että miks juttu on joko tai? Oletteko edes miettineet muita mahdollisuuksia?
"Ja tähän en nyt kauheasti kaipaa mitään "se riippuu ihan teistä itsestänne" -tyyppisiä vastauksia, vaan mielummin kokemuspohjaisia vastauksia"
Ei pahalla mutta jos tälle palstalle kirjoittaa 20 tyyppiä, jotka sanoo että niiden kaukosuhde onnistu, niin tarkoittaako se sitä että teidänkin onnistuu? Tai toisinpäin, jos kaikilla kirjoittajilla on epäonnistunut niin epäonnistuuko teidänkin? EI
Kaukosuhteen menestyminen riippuu kahden ihmisen tahdosta ja viitseliäisyydestä. Jos tarpeeksi haluatte olla yhdessä, niin teitä ei mikään voi erottaa. Jos taas sitä tahtoa ei tarpeeksi löydy, niin suhde ei kestä. Ja sama koskee ihan lähisuhteitakin. Kuten joku jo mainitsikin, niin yhtä hyvin sen uuden kullan voi löytää saman paikkakunnan koulusta kuin erikin. (Ja kyllä ymmärrän teoreettisella tasolla sun perustelun, miksi ois todennäköisempää siellä jossain muualla, mutta se perustelu ei oo todellisuutta vaan liittyy siihen piilevään ja hyvin luonnolliseen ajatukseen, että jos sä oisit koko ajan vahtimassa, niin mies ei vois tehä mitään)
Mun oma kokemus on se että kaukosuhde voi kestää. Minä asun suomessa, mies lontoossa. Näin on menty nyt reilu 2v, 5kk:n päästä mies muuttaa tänne :). Mä en ikinä kyselly muiden kokemuksia, koska mitä mä niillä teen. Meidän suhde on meidän välinen ja riippuu meistä kahdesta, ei kenestäkään muusta tai niiden muiden suhteista.
Kiitos mielipiteestäsi. :)
Niin, eihän se juttu välttämättä ole joko tai. Me ei vaan olla vielä siittä puhuttu niin paljoo, ja kovasti tuntuu että tää mies olis lähdössä ihan sinne toiseen kaupunkiin asti. Ja tässä tilanteessa on se asia tosta kahden kämpän vuokrasta jne, että ei me tälläkään hetkellä yhdessä asuta, kun itseasiassa vanhempien luona vielä :D (20-v)
Ja olisin toivonut sitä, että jos hän voisi jäädä ja kulkea ton matkan sitten aina kouluun. En ole ehdottanut sitä vielä, ehkä sitten lähempänä. Koska ei olisi mitään järkeä siinä, että minä muuttasin tolle toiselle paikkakunnalle ja sieltä kulkisin kouluun, sillä molempien koko elämät on täällä paikkakunnalla. Joo, älkää vaan ymmärtäkö tota mitenkään väärin, että mä en suostu muuttamaan ja kulkemaan sitä matkaa koska olen niin itsekäs. Niin mä vaan sen asian näen, että järkevämpi olisi hänen jäädä tänne, kuin että molemmat muutettaisi sinne.
Ja ei toki muiden kokemukset vaikuta meidän suhteen onnistumiseen, olet oikeassa siinäki. Mä vaan halusin kai jonkunlaista "tilastotietoa" (hah) siitä että kuinka todennäköstä on, että suhde voi vielä toimia samalla tavalla tai ainakin lähes samalla tavalla.:)
Mut tosiaan, kiitos vielä kerran tästäkin näkökulmasta, en loukkaantunut! :)