StepUp

Onpa entinen Hotcaces muuttanut tyyliään kun omistajaksi vaihtui Marco naminami Bjuström.
Ohjaaja hyysää pelkkiä kilparyhmäläisiä ja muut jää vain maksajan osaan. Ohjaajat ei ole tippaakaan ryhmänsä tasolla ja porukka on ihan hukassa. Kilpatanssijat nostelee nokkaa pukukopissa muille tytöille ja ohjaaja liehittelee heitä ja tekee ohjelman heidän tasonsa mukaan.

Aksovaaran aikana ei tällaista suosimista tapahtunut ja ohjelmat tehtiin sen mukaan, että kaikki nauttivat harjoituksista ja rahalle sai vastinetta.

Toivottavasti tulisi kilpailija, että maksavat asiakkaat, vaikka ovatkin vain lapsia ja nuoria, voisivat äänestää jaloillaan. Kevätnäytös tulee olemaan katastrofi, ellei tyyli muutu.

Sen verran hinnakkaasta harrastuksesta kuitenkin kyse, ettei toivoisi tällaista sisäpiiritouhua olevan. Mielenkiintoista on, että jos aikuisia kohdeltaisiin samalla tavalla, tyyli muuttuisi. Mutta kun on kyse lapsista, tyyli on, että rahat pois ja se on sitten siinä.
51090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minun on ikävä kyllä todettava tämä sama asia. :( Lisäksi minusta on väärin sekin että tunnit alkavat pääsääntöisesti 10minuutia myöhässä ja ohjaajakin vaihtunut useilla tunneilla ilman ilmoitusta milloin mistäkin syystä. Yhtäkään kunnon koreografiaa ei ole tehty ja juttu tuntuu olevan täysin hukassa. Lisäksi juuri meille heikommille, ei ole useallakaan tunnilla suunniteltu ohjelmaa tason mukaan,välillä kyllä. Ohjaajista ikävä kyllä huomaa myös sen,että aitoa mielenkiintoa tuntien vetämiseen ei ole.Pakkopullaa....

Äänestä
  • Eipä halunnut lapsenikaan siellä kauaa harrastaa... tosiaan tunnit alkoi myöhässä ja kuppikuntia oli.... :(

    Äänestä

  • Taitaa tämä olla ihan väärä paikka avautua.

    Äänestä

No pyöriikö siellä nyt niitä nami nami äijiä peräellä tervehtimässä mies asikkaita.

Äänestä
  • vai mitä on tapahtunut?

    Tosiaan, koreografiat on aivan älyttömiä. Mennään sieltä, mistä aita on matalin. Ennen oli huolellisesti tehtyä työtä ja tytöt nautti ja oppikin jotain. Nyt mimmi sätkyttelee sääriään ja tanssii omaa harjoitustaan ryhmän edessä ja ryhmä seisoo öönä, että mitä nyt tapahtuu.

    Taso on tosiaan romahtanut ja ohjaajien kohtelu muuttunut lapsia kohtaan. Ylimielistä ja sutaisten tehty tyyliin "paskanko väliä noille, kunhan raha virtaa".

    En meinannut ensin uskoa tätä kun syksyllä homma lähti pyörimään. Mutta nyt on kuullut niin monesta suusta samaa, että pakko on uskoa, että asenne on täysin eri ja ohjaajien taso laskenut.

    Onneksi Rovaniemellä on muitakin harrastuksia, mihin rahansa voi laittaa ja missä on asialliset ja ammattitaitoiset ohjaajat. Eikä pitkätukkaheitukoita, jotka ovat vain omaa itseään täynnä ja suhtautuvat halveksivasti muihin kuin kilparyhmäläisiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


11+16 kirjoitti:

Onpa entinen Hotcaces muuttanut tyyliään kun omistajaksi vaihtui Marco naminami Bjuström.
Ohjaaja hyysää pelkkiä kilparyhmäläisiä ja muut jää vain maksajan osaan. Ohjaajat ei ole tippaakaan ryhmänsä tasolla ja porukka on ihan hukassa. Kilpatanssijat nostelee nokkaa pukukopissa muille tytöille ja ohjaaja liehittelee heitä ja tekee ohjelman heidän tasonsa mukaan.

Aksovaaran aikana ei tällaista suosimista tapahtunut ja ohjelmat tehtiin sen mukaan, että kaikki nauttivat harjoituksista ja rahalle sai vastinetta.

Toivottavasti tulisi kilpailija, että maksavat asiakkaat, vaikka ovatkin vain lapsia ja nuoria, voisivat äänestää jaloillaan. Kevätnäytös tulee olemaan katastrofi, ellei tyyli muutu.

Sen verran hinnakkaasta harrastuksesta kuitenkin kyse, ettei toivoisi tällaista sisäpiiritouhua olevan. Mielenkiintoista on, että jos aikuisia kohdeltaisiin samalla tavalla, tyyli muuttuisi. Mutta kun on kyse lapsista, tyyli on, että rahat pois ja se on sitten siinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu