En pahemmin chatteja harrasta mutta kirjoitetaan nyt tännekin, kun kotona on pikkuinen ongelma..
Eli oon siis 21-vuotias nainen. Oon seurustellut poikaystäväni kanssa yli 2 vuotta ja viime talvena aloimme puhua yhteen muuttamisesta. Äitini oli asiasta ihan elementissään, hän alkoi jo suunnittelemaan mitä kaikkea me tarvitsemme ja alkoi jo tuputtamaan huonekaluja, mitä meillä kotona seisoo turhina nurkissa. Mietin, että osa äidin tarjoamista tavaroista tulisi ihan tarpeeseen, mutta poikaystäväni tyrmäsi äidin ehdotukset yksitellen, tavarat eivät hänen mielestään sovi asuntomme sisustukseen - okei, nyt puhutaan erittäin tarkasta, tyylinsä tietävästä melkeinpä egoisti-miehestä :) Saimme viime viikolla tietää, että olimme saanut asunnon. Äitini aloitti taas ehdottelut mukaanotettavista tavaroista, mutta poikaystäväni ei taaskaan hyväksynyt tavaroista mitään. Kun pari päivää sitten olin käymässä kotona, äitini töräytti: "Et voinut sitten hankkia yhtään itsepäisempää miestä itellesi. Sun siskon poikaystävät ovat kaikki hyväksyneet mun ehdotukset, itse nappaat ekan p*skiaisen, jolle ei kelpaa mikään. Tällä vauhdilla teidän suhde tulee loppumaan tosi nopeasti, mä en ainakaan muuttaisi hänen kanssaan yhteen, jos olisin sä. Sun poikaystävä on kunnon päällepäsmäri, varmasti tulee alistamaan sua jatkossa, täysin luonnevikainen mies. Varmasti jotain vikaa päässä..." jne. En loppua jaksanut kuunnella koska alkoi v*tuttamaan oikein kunnolla. Äiti kuitenkin heitti psykologian termejä väliin, psykiatri kun on ammatiltaan.
Ihmettelen tätä, koska äitini on aina tullut toimeen poikaystäväni kanssa, kehunut tätä rehelliseksi, suorapuheiseksi, mukavaksi ja päämäärätietoiseksi nuoreksi mieheksi. Ja nyt yhtäkkiä tuli kasa syytöksiä päin naamaa...
Äitini on kyllä moittinut poikaystävääni itsepäiseksi ja lapselliseksi. Juttu ehkä alkoi siitä, kun äitini tykkää tarjoilla kaikkia herkkuja ja ruokaa kun meillä on vieraita. Poikaystäväni on useampaan otteeseen kieltäytynyt hänen tarjoamistaan ruoista, jos hänellä ei ole nälkä/tee mieli mitään. Nykyisin äitini tuo laittaa ruokaa ´vain mulle ja itselleen, ei mitään poikaystävälleni eikä sanallakaan mainitse hänelle että ruoka on pöydässä. Äiti on kunnon kanaemo, hän tykkää kovasti passata vieraita ja hemmotella heitä. Poikaystävästäni hän sanoi, että "en laita herralle enää ruokaa, kun ei sille mikään kelpaa. Lapsellinen jukuripää, en jaksa nähdä ensin vaivaa ja sitten ei maistu." Puolustuksena poikaystävästäni pitää sanoa, että hän kyllä syö äidin tarjoamia sapuskoja kun hänellä on nälkä.
Pitää kertoa taustoja molemmista: äitini haluaa selvästi tuntea, että häntä tarvitaan ja siksi hän hemmottelee ihmisiä (siis vieraita, ei mua oikeastaan). Hän erosi isästäni kun olin 3-vuotias eikä hänellä ole eron jälkeen ollut ketään miesystävää -> katkera meille meidän suhteesta ja yrittää saada meidät eroon????? Poikaystäväni puolestaan on perheestä, jossa kenenkään asioihin ei puututtu, kaikki laittoivat omat ruokansa ja söivät kun nälätti. Koko perhe saattoi syödä eri aikaan -> kokee äidin eleet tunkeiluna????
V*tuttaa koko tilanne!! Äitini käytös siis, miten hän yhtäkkiä muuttaa koko mielipiteensä poikaystävästäni vaikka on aina tullut toimeen tämän kanssa - en tiedä onko äiti turhautunut tuosta ruokajutusta...? En vaan tiedä mitä tässä pitäisi tehdä, en halua olla mikään välikappale tässä: pitäisikö kehottaa nämä kaksi juttelemaan keskenään vai mun jutella kummankin kanssa. Vai antaa vain olla ja tilanteen rauhoittua itsestään? Pitäisikö poikaystävä pistää käytöskouluun/psykiatrille (kuten äiti sanoo) vai puhua jos äidillä on jotain ongelmia/paha olo?
Jaksoiko kukaan lukea tänne asti.. Toivottavasti joku jaksoi ja laittaisi apua tänne...
Eli oon siis 21-vuotias nainen. Oon seurustellut poikaystäväni kanssa yli 2 vuotta ja viime talvena aloimme puhua yhteen muuttamisesta. Äitini oli asiasta ihan elementissään, hän alkoi jo suunnittelemaan mitä kaikkea me tarvitsemme ja alkoi jo tuputtamaan huonekaluja, mitä meillä kotona seisoo turhina nurkissa. Mietin, että osa äidin tarjoamista tavaroista tulisi ihan tarpeeseen, mutta poikaystäväni tyrmäsi äidin ehdotukset yksitellen, tavarat eivät hänen mielestään sovi asuntomme sisustukseen - okei, nyt puhutaan erittäin tarkasta, tyylinsä tietävästä melkeinpä egoisti-miehestä :) Saimme viime viikolla tietää, että olimme saanut asunnon. Äitini aloitti taas ehdottelut mukaanotettavista tavaroista, mutta poikaystäväni ei taaskaan hyväksynyt tavaroista mitään. Kun pari päivää sitten olin käymässä kotona, äitini töräytti: "Et voinut sitten hankkia yhtään itsepäisempää miestä itellesi. Sun siskon poikaystävät ovat kaikki hyväksyneet mun ehdotukset, itse nappaat ekan p*skiaisen, jolle ei kelpaa mikään. Tällä vauhdilla teidän suhde tulee loppumaan tosi nopeasti, mä en ainakaan muuttaisi hänen kanssaan yhteen, jos olisin sä. Sun poikaystävä on kunnon päällepäsmäri, varmasti tulee alistamaan sua jatkossa, täysin luonnevikainen mies. Varmasti jotain vikaa päässä..." jne. En loppua jaksanut kuunnella koska alkoi v*tuttamaan oikein kunnolla. Äiti kuitenkin heitti psykologian termejä väliin, psykiatri kun on ammatiltaan.
Ihmettelen tätä, koska äitini on aina tullut toimeen poikaystäväni kanssa, kehunut tätä rehelliseksi, suorapuheiseksi, mukavaksi ja päämäärätietoiseksi nuoreksi mieheksi. Ja nyt yhtäkkiä tuli kasa syytöksiä päin naamaa...
Äitini on kyllä moittinut poikaystävääni itsepäiseksi ja lapselliseksi. Juttu ehkä alkoi siitä, kun äitini tykkää tarjoilla kaikkia herkkuja ja ruokaa kun meillä on vieraita. Poikaystäväni on useampaan otteeseen kieltäytynyt hänen tarjoamistaan ruoista, jos hänellä ei ole nälkä/tee mieli mitään. Nykyisin äitini tuo laittaa ruokaa ´vain mulle ja itselleen, ei mitään poikaystävälleni eikä sanallakaan mainitse hänelle että ruoka on pöydässä. Äiti on kunnon kanaemo, hän tykkää kovasti passata vieraita ja hemmotella heitä. Poikaystävästäni hän sanoi, että "en laita herralle enää ruokaa, kun ei sille mikään kelpaa. Lapsellinen jukuripää, en jaksa nähdä ensin vaivaa ja sitten ei maistu." Puolustuksena poikaystävästäni pitää sanoa, että hän kyllä syö äidin tarjoamia sapuskoja kun hänellä on nälkä.
Pitää kertoa taustoja molemmista: äitini haluaa selvästi tuntea, että häntä tarvitaan ja siksi hän hemmottelee ihmisiä (siis vieraita, ei mua oikeastaan). Hän erosi isästäni kun olin 3-vuotias eikä hänellä ole eron jälkeen ollut ketään miesystävää -> katkera meille meidän suhteesta ja yrittää saada meidät eroon????? Poikaystäväni puolestaan on perheestä, jossa kenenkään asioihin ei puututtu, kaikki laittoivat omat ruokansa ja söivät kun nälätti. Koko perhe saattoi syödä eri aikaan -> kokee äidin eleet tunkeiluna????
V*tuttaa koko tilanne!! Äitini käytös siis, miten hän yhtäkkiä muuttaa koko mielipiteensä poikaystävästäni vaikka on aina tullut toimeen tämän kanssa - en tiedä onko äiti turhautunut tuosta ruokajutusta...? En vaan tiedä mitä tässä pitäisi tehdä, en halua olla mikään välikappale tässä: pitäisikö kehottaa nämä kaksi juttelemaan keskenään vai mun jutella kummankin kanssa. Vai antaa vain olla ja tilanteen rauhoittua itsestään? Pitäisikö poikaystävä pistää käytöskouluun/psykiatrille (kuten äiti sanoo) vai puhua jos äidillä on jotain ongelmia/paha olo?
Jaksoiko kukaan lukea tänne asti.. Toivottavasti joku jaksoi ja laittaisi apua tänne...
Vastaukset 19
Vanhimmat
Pistä nyt poikaystäväsi kuriin ja herran nuhteeseen kun vielä ehdit, tuohan on melkoisen lapsellista käytöstä. En oikein jaksa uskoa että kakskymppisellä pariskunnalla on rahaa ostaa kaikkia huonekaluja ja muita uusina, itsekin kierrän sukua läpi silloin kun on huhua vanhojen kaappien poisheitosta. Ja jos aikuinen (?) poikakaverisi ei osaa kylässä ollessaan maistaa tarjolla olevaa ruokaa edes vähän vaikka "ei oo nälkä eikä tee mieli" niin kyllä on tapakasvatus jäänyt heikolle.
Oletteko oikeasti kypsiä muuttamaan yhteen? Olisiko parempi ratkaisu aloitella vapaalento ihan omista pienistä vuokrakämpistä jotka kumpikin saisi laittaa makunsa mukaan ja jotka sijaitsisivat parin kilometrin säteellä? Tähän ratkaisuun ainakin monet aikuiset kotileikkinsä leikkineet päätyvät, etäsuhde pitää mielen pirteänä mutta oma rauha ja oma tupa säilyvät eli ei mene pohja alta kun tulee ryppy rakkauteen.
Käytöskoulu oli hieno idea, kannattaa toteuttaa.
Erikseen muutto on sinänsä ihan OK idea, mutta mulla ei kyllä ole vielä edellytyksiä muuttaa omilleni (siis ihan yksin asumaan). Ensin täytyisi kerätä hiukan säästöjä töistä vuokraa sun muuta varten, kun en viitsisi koko ajan olla vanhempien lompakolla kärkkymässä...
Tarkennetaanpa asiaa hiukan (en ole puolustamassa ketään): poikaystäväni hyväksyi kyllä vanhempieni tarjoamat astiat, kattilat, pussilakanat, pyyhkeet, mutta siihen se jäi. Hän kuulemma haluaa sisustaa asuntonsa oman makunsa mukaan, ei vanhempien halujen mukaan. Suurin osa huonekaluista meillä on koossa ja ne on kotoa hankittu (huom. hänen kotoaan) - otimme tavarat sen takia, koska ne säästävät huomattavasti lattiapinta-alaa (parvisänky, kirjoituspöytä sinne alle, koko seinän levyinen kirjahylly jossa erillinen taso tietokoneen näytölle ja näppäimistölle jne.). En noihin ostoihin pahemmin ota kantaa, jos herran nyt on pakko saada uusia huonekaluja, ostakoot rauhassa jos rahansa riittävät...
No, poikaystäväni on huomenna tulossa katsomaan isäni tarjoamia lautassettejä, niistä hän kuitenkin kiinnostui. Vaikka ei tämä ongelmaa ratkaise..
Olen huomauttanut hänelle useamman kerran tuosta "vieraissa vieraiden tavalla" eli maistaisi nyt vähän herkkuja emännän mieliksi. Ukko vaan murahtaa siihen, että "ei vaan tee mieli". Hän ei tykkää, että muut tuputtavat hänelle yhtikäs mitään jos hän ei itse halua. Kun hän kieltäytyy äidin laittamista ruoista, mullekin tulee aika nolo fiilis äidin puolesta...
Meistä mä olen nimenomaan se, joka miettii onnistuuko yhteisasuminen. Pari kertaa jo ajattelin luovuttaa kämpän kokonaan poikaystävälleni kun rupesi epäilyttämään. Nyt ajattelin kokeilla, mutta ajatus jää epäilyttämään edelleen...
Itse oon 50v mies olen ollut ja edelleen samanlainen kuin miehesi. Mulla on käytöstavat aina ollut moitteetomat mutta en ikinä ole hyväksynyt "pakkoruokintaa". Kun asian ilmoittaa kohteliaasti että ei ole nälkä pitäis toisen uskoa.
Mitä tuloo huonekaluihin niin en ottais keltään jos ei ole mieleiseni.
Äitini aikoinaan kielsi (vl-nen) kun oli menemästä tansseihin kavereisen kanssa kun on lapsi ja vaimokin. Mutta ei se haitannut menemistäni päinvastoin.
Minäkään en koskaan pidä siitä jos ulkopuolinen tyrkyttää jotain sellaista jota en halua.
Äitisi pitää vaan ymmärtää sen asian ,jotta sinähän sen olet valinnut itsellesi etkä äidillesi.
Kuulostat hyvin samanlaiselta kuin poikaystäväni. Hän vastustaa kaikkea pakottamista ja ihmetteli, miksi äiti loukkaantuu jos hän sanoo "ei kiitos" tarjotulle ruoalle. Ja vielä enemmän hän ihmettelee, miksi äiti ei uskalla suoraan sanoa asioita hänelle vaan haukkuu mulle.
Ehkä pitäisi antaa näiden kahden keskustella keskenään ja kertoa, mikä on OK ja mikä ei.
Poikaystäväni mielestä äitini hemmottelutarve menee osin liian pitkälle: äiti kun mielellään juttelee hänelle, jopa lätkä/futismatsin aikana juttu kulkee (ja ukko on kiukkuinen tästä). Ehkä tästä pitäisi mainita äidille... Itse teen jotain omia juttuja futismatsin aikana, en tule juttelemaan hänelle, mutta lätkämatsit ja yleisurheilua katsotaan yhdessä ja silloin ollaan hiljaa molemmat :)
Ne huonekalut, joita äiti yrittää tyrkyttää meille, laitoin varalistalle. Eli niitä harkitaan, jos muuta ei löydy. Hyvin pitkälle ollaan saatu kämppä kalustettua ja melkoisen pitkälle kotoa tuoduilla tavaroilla. Itsekin osaan olla aika nirso sisustustavaroita etsittäessä, mutta kuitenkin joustavampi kuin poikaystäväni (mä ajattelen enemmän sitä varallisuuspuolta kuin poikaystäväni). Mutta talosta on tulossa hyvin MEIDÄN näköisemme, ei pelkästään poikaystäväni näköinen, mun sana on myös painanut paljon.
Poikaystäväni on aivan raivoissaan siitä, että äitini puhuu hänestä selän takana. Myrskyä perheessä...
samoin tulevassa anoppilassa, en syö enkä halua teidän tavaroita. Onkohan poikaystäväsi aikuinen vai murrosikää käyvä poika. Ei ketään aikuista häiritse anopin hössötys omassa kodissaan, kunhan ei puutu nuoren parin omaan elämään. Ehkä äidilläsi on kokemusta, joten kyseenalaista jotain.
Olen aina tulevassa anoppilassa maistanut tarjottavia, vaikka ei nyt mikään nälkä olisikaan. Kohteliasta kumminkin isäntäväkeä kohtaan ottaa edes vähän tarjottavaa. Olen myös kuunnellut, mitä tavaroita anoppilasta tarjottaisiin mukaan tulevaan asuntoomme ja pistänyt ehdotukset korvan taakse. Kuitenkin osaan myös olla valikoiva (lukekaa vaikka nirso), että ihan mitä tahansa en hyväksy, vaikka olen myös melko demokraattinen ja teen kompromissejakin.
Hmm.. Siis... Mitä mun pitäisi äitini käytöksessä kyseenalaistaa..? /:|
Meillä minä olen se kuka haluaa sisustella yms, ja muutenkin vahvempi luonne..mutta poikaystäväni äiti on hiukan kuin sinun äitisi..tyrkyttää kaikkea ja hössöttää. en ole vain enää välittänyt, ja anoppikin tajuaa lopettaa jos sanon kohteliaasti ettei nyt nälätä. tietysti esim mummolassa on pakko maistella, kun vanhukset oikeasti loukkaantuu. Pitää osata rakentavasti puhua asioista niin konflikteilta vältytään..esim, ennen kuin muutimme yhteen niin anoppi teki aina eväät töihin miehelleni. kerran mulla meni hermot, anoppi alkoi mulle vihjaamaan että ei se poika oikeen osaa...sanoin että kuinka moni tekee eväät ja silittää paidat yms 22-vuotiaalle miehelle!!?? taisi ensin hiukan loukkaantua, mutta siihen se jäi. ei enää tehnyt eväitä ja silittänyt kalsareita.. :)
Nykyisin ollaan anopin kanssa hyvissä väleissä. häneenkin on tullut hiukan jämäkkyyttä, ei enää höösää ja lelli niin paljon kuin ennen.
Luulen että sekä äidilläsi että miehelläsi on parantamisen varaa..mutta vaikea on ulkopuolisen lähteä neuvomaan. Kai riippuu niin paljon kasvatuksestakin mihin ollaan totuttu..kyllä aika lievittää käsityksiä toisen käyttäytymisestä..
Yritän kovasti ymmärtää kumpaakin, mielestäni kummallakin on asiasta yhtä hyvät perusteet, vaikka mielipiteet on ihan erilaiset. En oikein pysty sanomaan, kumpi on enemmän väärässä (jos kumpikaan edes on).. :)
Meillä taas on sillä tavalla, että kun minä lähden töihin/kouluun, äiti on aamulla laittanut mulle eväät valmiiksi ja jos ukko on kylässä, niin hänelle myös. Poikaystäväni luona taas kukin laittaa omaat eväät tai ostaa sitten ruoat kaupasta tms., kukaan ei ole siellä paasaamassa. Minun anoppini kyllä silittää lastensa vaatteet, siivoaa (hän on melkoinen touhutäti, ei pysty hetkeäkään olemaan paikoillaan:), mutta ruoka-asiat taas on jokaisen omalla vastuulla. Meillä taas syödään silloin kun ruoka on pöydässä. Miehekkeen äidin kanssa ollaan hyvissä väleissä, mitään sananharkkaa tai muutakaan ei ole koskaan ollut.
Mitä äitini puhui siitä, että mieheke alistaa, ei todellakaan pidä paikkaansa. Meitä on 2 yhtä itsepäistä, eli mielipiteiden ollessa eroavia, ilmassa leijuu kunnon tahtojen taistelu :) Mieheke kyllä kuuntelee myös mun mielipiteitä asunnon sisutamisesta ja kyllä asunto on paljon myös mun näköinen. Äidin tullessa lellimään meitä, en jaksa sanoa mitään vastaan, koska hyväähän äiti vain tarkoittaa.
Ongelma on vain se, että miehekkeeni ei halua enää olla äitini kanssa tekemisissä sen jälkeen, kun kuuli mitä äiti oli hänestä puhunut selän takana.. :(
... mutta älä unohda että olet vieras. Se olisi anopillekin hyvä ohje. Täytin 32 tänä keväänä ja olen edelleen samaa mieltä.
Jotkut anopit aina kuvittelee että eivät häiritse millään tavalla. Jos joku ei tykkää sitä että niiden yksityisyyttä ja oikeutta tehdä asioita omalla tavalla ei kunnioita, niin hän on murrosikäinen ja epäkypsä, sen pitää ymmärtää että anopilla on kokemusta ja kannattaa jatkaa tyrkyttäminen? Tässä vasta epäkypsä asenne.
Hyvä anoppi osaa "ottaa etäisyyttä" ja antaa tilaa. Tärkeintä on ajatus: että haluaa auttaa ja esim. kalusteet saa ottaa. Nuori pari saa päättää.
Minä kyllä syön jos tarjotaan ja vietän aikaa poikaystävän ja sen äidin ja isän kanssa. Apu yleensä on tervetullut ja muistan kiittää kaikesta ja autan itse kun tarvii.
Haluan olla kaikkien kanssa hyvissä väleissä mutta ei se taroita sitä että kaikki meillä tehdään niinkuin esim. anoppi haluaa.
Kuitenkin olen aika pitkälle samalainen kuin tämän tytön poikakaveri, tarvitsen omaa rauhaa, en siedä sitä että anopin on pakko katsoa mitä on tässä komerossa/kaapissa, tyrkyttää jotain väkisin ja kun jotain "ei kelpaa" niin suuttuu ja kertoo puhelimella(vaikka miten pieni asia) kaikille sukulaisille jotka sitten soittavat tänne asiasta(pitää sanoa suoraan koska kohtelias vihjailu ei toimii ollenkaan ...) jne
Meidän perheessa tahdikkuus ja kohteliaisuus ovat tärkeitä. Minun äiti kyselee ja vaälittää, mutta ei kysele liikaa(kerron jos haluan) ja ei puutu joka asiaan/kaappiin/nurkkaan. En voi kuvitellakaan että äitini tulisi meidän asuntoon ja antais ohjeita.
Minun koti on minun turvapaikka jossa saan olla rauhassa. Perhe on aina perhe ja saavat olla kuin kotona. Ei saa kuitenkin unohtaa että on vieras ja pitää käyttäytyä ihmiseksi. Sen on jotenkin hirveän vaikeata oppia.
Voi olla että oma lapsikulta on tottunut siihen ja tottelee(vaikka on yli 30), mutta minun mielestä asiat kannattaa tehdä vain "yhdessä."
Kuitenkin olen aina ystävällinen ja kohtelias. Tiedän etten ole yhtä sosiaalinen kuin moni muu. Oma rauha ja oma perhe tekee minut onneliseksi, siksi aion pysyä selaisena kuin olen.
Mielestäni poikaystäväni on todella miellyttävä, hän osaa olla hyvinkin kohtelias ja hyvätapainen. Kuitenkaan hän ei hyväksy, jos jotakin yritää tyrkyttää pakolla hänelle, hän haluaa päättää asiat itse eikä anna muiden pakottaa.
Myös mun anoppi ja appiukko ovat innolla auttamassa muuttopuuhissa. Heidän taktiikka on se, että he tuovat itselleen tarpeettomia/ylimääräisiä tavaroita meille näytille ja kysyvät, tarvitsemmeko/haluammeko sen mukaan. Eli meillä on loppupeleissä päätösvalta. Myös isäni sanoi, että jos tarvitsemme hänen luotaan jotain mukaan, saamme käydä hakemassa. Eli tässäkin saamme päättää. Äitini sanoo, että ottakaa tämä mukaan.Jolloin me emme sinänsä ole päättämässä asiasta.
Poikaystäväni vanhemmat pitävät huolta lapsistaan, mutta antavat näille kuitenkin vapauden tehdä omat päätöksensä. Mun vanhemmat on molemmat melkoisia hössöjä, ovat aina huolissaan hyvinvoinnista :) Isäni erityisesti on aivan ylisuojeleva, äitini taas on aina luottanut mun päätöksentekoon. Nyt yhtäkkiä roolit ovat vaihtuneet: isä antaa mulle tilaa tehdä päätökseni ja äiti on ruvennut ylisuojelevaksi, pelkää että mä olen jonkun mielenvikaisen kanssa... Luulen, että erilainen suhtautuminen tähän äitini passaamiseen voi johtua kasvatuseroista.
Olen kiitollinen kaikesta avusta, mitä saamme, mutta liika on aina liikaa...
uskon, ettei tilanteelle voi välttämättä tehdä paljon mitään. kirjoituksestasi sain sellaisen kuvan, että äitisi haluaa vain yksikertaisesti hallita kaikkea. kun hän päättää, niin muut saa totella. hän haluaa pyörittää kaikkea ja olla itse kaiken keskipiste. voi olla, että äitisi on sinulle kateellinenkin poikaystävästäsi. hänellä ei ole ollut miestä vuosiin.
Jos ymmärsin oikein, hän sanoi että hänen äiti on oikein mukava ja tykkää laittaa ruokaa ja huolehtia vieraista. Eli ihana ja mukava nainen joka on suuttunut koska ei ymmärrä ettei saa näin käyttäytyä. Poikakin on hieman epäkypsä, sukulaisten kanssa kannattaa olla yhteydessä.
Usko pois, on PALJON huonompia äitejä.
Pitää puhua suoraan äidille asiasta ettei yritä liikaa, helppoa on suuttua ilman syytä. Pitää myös puhua poikakaverille asiasta: perhe on sinulle myös 10v päästä perhe(tai ehkä isovanhemmat jo:P) eikä kannata pilata välit!
sitä, että äitini paasaa vieraita, mutta kun olen yksin kotona, ei hän niinkään kovasti paasaa mun ympärillä. Kuitenkin pitää huolen, että kun käyn viikolla koulussa/töissä, on kotona odottamassa ruokaa lämmitettäväksi :) Ja totta on, että olisi vielä kurjempaa, jos äiti ei yhtään välittäisi, kuten "hyvä neuvo" sanoi.
Olen huomauttanut useampaan otteeseen poikaystävälleni tästä tarjotusta ruoasta ja ottaisi edes maistiaisiksi, mutta ei näköjään ole vaikutusta.. Äidilleni ruoka on kyllä hyvin tärkeää, kotona on aina pakko olla ylimäärät ruokaa (noh, itsekään en ole hirveä ahmatti). Vieraissa (myös poikaystävälläni) otan aina pienen maistipalan, jos tarjotaan, ihan isäntäväen mieliksi vaikkei olisi nälkäkään.
Tilanne on mulle aika kiusallinen, en halua katkaista välejä kumpaankaan ja haluaisin heidän pysyvän väleissä myös :/
Niin. Kyllä poikaystäväsi kuulostaa minun mielestäni epäkohteliaalta, jos hän ei kylässä syö tarjottavia. Varsinkin jos hän huomaa, että äidillesi on niin kova paikka, jos ei syö. Voisi nyt edes kohteliaisuuttaan vähän maistaa. Ja kyllä minä ainakin ajattelisin niin, että mies voisi myötäillä niistä tavaroista ja te kotona yhdessä sopia mitä haluatte, ja sinä voisit äidillesi selittää mitä TE päätitte ottaa ja mitä ei. Näin äitisi ei voisi syytellä miestäsi.
Ja taas äitisi on mielestäni vielä tyhmempi kun menee töksäyttämään tuolla tavalla. Jos toinen käyttäytyy huonosti, voisihan sitä sentään itse käyttäytyä hyvin. Ties vaikka te olisitte lopun elämänne yhdessä, ei ole kiva olla pahoissa väleissä... Kannattaisi ehkä jutella molempien kanssa asiasta.
Meillä oli niin, kun muutettiin yhteen, myös parikymppisinä, että minun äitini jopa toi meidän asuntoon kaikenmoista tavaraa, joka sinne hänen mielestään sopi. Mieheni ei onneksi sanonut mitään äidilleni, kehui vaan että kyllä oli nätti pöytä ym... Sitte yhdessä veimme tavaroita joko takaisin tai varastoon :) Muutimme takaisin kotiin miehen armeijan ajaksi. Olen ostellut kaikenmoista tavaraa. Keittiötarvikkeista ruokapöytään. Ei tarvi varmaan mitään ottaa enää kotoa, on hyvä heti sanoa äidille :)
Mutta onnea teille, koittakaa saada asianne järjestymään ;)
Olen useampaan otteeseen sanonut poikaystävälleni, miksi hän ei suostu edes maistamaan. Itse ainakin olen vieraissa ottanut vaikka pienen maistipalan ihan isäntäväen mieliksi, vaikkei olisi nälkäkään. Mutta ei herra kuulemma halua, heillä ei painosteta kotona syömään, jos ei ole nälkä.. Toisaalta en voi pakottaakaan toista...
En tiedä, pitäisikö antaa näiden kahden jutella keskenään. En jaksa olla raja-aitana heidän jutussaan...
Sekä mä että mieheke otettiin syvästi itseemme äidin kommentista. Voin sanoa, että tämän jälkeen suhtautumiseni kumpaankin on muuttunut, en enää uskalla avautua kummallekaan ilman että tulee mitään kommenttia.. :( En tiedä, miten välit saataisiin taas kuntoon...
Kuvailit juuri täsmälleen oman tilanteeni! :) Tosin sillä erotuksella, ettemme ole poikaystäväni kanssa muuttamassa yhteen, mutta muuten kuulosti harmillisen tutulta. Minä asun vielä kotona ja poikaystäväni omillaan.
Minunkin äiti on kyllä kova määräilemään ja ottaa aina kantaa asioihini ja olettaa, että toimin juuri kuten hän kehottaa. Poikaystäväni on kasvatettu luottamaan omaan kykyynsä tehdä päätöksiä, joissa vanhemmat ovat sitten tukeneet häntä. Hän on sitä mieltä, että me (jo aikuisina ihmisinä) osataan kyllä päättää omasta elämästämme eikä aina ymmärrä miksi joissain asioissa koen tarvetta miellyttää äitiäni enkä välttämättä tee niitä ratkaisuja, joita tekisin, ellen kokisi, että äitini hiostaa ja grillaa minua... Argh!
Jopa tuo, ettei poikaystäväsi syö, jos ei kerran ole nälkä, on tuttua. Meidän äidin mielestä hänen tulisi syödä vain kohteliaisuudesta, kun toinen on kerran nähnyt vaivaa ja tarjoaa. Meillä onkin kotona aina syöty paljon jatkuvasti.. huh. (Voi poika parkaa)
Yritä antaa äitisi puheet mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Itse olet miehesi valinnut, ei sitä tarvitse muiden rakastaa kuin sinun. :) Helpompaa on sitten kun asutte yhdessä eikä äiti pääse aina puuttumaan asioihin. :)
Hyvää jatkoa!
Tilanteesi kuullostaa melkein samalta kuin omani! Hienoa, että kohtalotovereita löytyy! Teillä tuntuu tosin tilanne sujuvan kaikesta hankaluudesta huolimatta. Meillä on todellinen pattitilanne menossa, lue vaikka alempi kommenttini.
Kuitenkin tsemppiä teille ja mukavaa kevään jatkoa ja kesää! :)
Aikaa on vierähtänyt kirjoituksesta ja tilanne ei ole yhtään parantunut, päinvastoin :( Äitini kommentointi on vaan pahentunut. Hän saattaa puhuessaan poikaystävästäni ensin kysellä ystävällisesti kuulumisia ja sitten heittää johonkin väliin jonkun ilkeän piikin tämän huonoista puolista (esim. tämän juhlimisesta, ukko kun osaa kunnolla juhlimisen taidon, haukkuu rapajuopoksi ja kuulemma ajan kuluttua alkaa myös hakkaamaan mua; haukkuu tämän kotikasvatuksen ja sivussa hänen vanhempiaan; kertoilee tulevista ongelmista jne.). Sitten äiti jatkaa taas ystävälliseen sävyyn jutustelua. Ärsyttävintä on, kun hän pamauttaa kaikki kommentit hymyssä suin ja nauraa päälle!
Poikaystäväni masentui äidin kommenteista syvästi, hän joku ilta soitti itkuisena ja sanoi kuinka ilkeä ihminen äitini on. Ja tekopyhä, hymyilee ystävälliseti ja samalla puukottaa selkään. Poikaystäväni sanoi noihin syöminkeihin äskettäin, että hän ei ainakaan tunge ruokaa naamaansa samalla tavalla kuin äitini (äitini syö kyllä aika paljon ja on myös aika reippaasti ylipainoinen), sanoi lihavaksi ämmäksi, jolla ei ole muuta tekemistä kuin syöminen. Kommentit koskevat äitiäni, joten tämä kyllä satuttaa myös!
Jouduin ottamaan etäisyyttä kumpaankin ja muutin viikoksi isäni luokse. Hän puolestaan pitää poikaystävästäni ja sanoi äitini tekosia todella vastuuttomiksi. Mä en enää tiedä, kuka on eniten väärässä ja se ärsyttää!
Eli välit äitini ja poikaystäväni välillä on totaalisen hajalla tällä hetkellä. Kumpikaan ei halua tavata toistaan enää. Mä en enää jaksa olla räkä-ämpäri, jonka niskaan kumpikin kaataa katkeria paskakommenttejaan! Kumpikaan ei suostu sovitteluyrityksiin. Mä en enää tiedä, mitä pitäisi tehdä, en jaksa enää kuunnella kumpaakaan.. Mä en totaalisesti jaksa enää!
minä puolustan omaa ukkoani aina ja jos täytyy niin omaa äitiänikin vastaan! onneksi ei ole tarvinnut. kummankin kumppanin täytyy puolustaa toista! niinkuin tämän palstan muissa keskusteluissa aina kehotetaan miestä puolustamaan naistaan, ihan samoin mun mielestä pitää miestään puolustaa.
sinuna oisin puolustanut ja tukenut heti alussa, jos kerran ukkosi ei halua syödä (kun siihen kerran on syy, ei nälkä) niin ei pitäs pakottaa.
ite yleensä syön anoppilassa kun tarjotaan. ja käyn jääkaapilla ite, viimeksi käydessäni siellä anoppi oli tehnyt haukea juustokastikkeella ja tarjosi sitä mutta en halunnut, mutta näistä kummastakaan asiasta he eivät loukkaannu. mukavat onneksi ovat ukkoni vanhemmat! =)
tuohon sun viimeisimpään tilanteeseen en kyllä osaa sanoa mitään neuvoja, outo tilanne mulle, yritä vaikka isäsi avulla ratkaista tilanne jotenkin... voimia sulle!