kun tuntee menneensä väärän miehen kanssa naimisiin.

joo ei ole helppoa, kun tuntuu siltä, et kaikki mättää. seksi, arki, yhdessäolo, perhesuhteet...miten edes päädyttiin yhteen? tunne oli voimakas (ainakin itselläni) ja tunnetta on minulla myös vielä jäljellä, mutta on niin avuton olo, kun ei tiedä mitä tekisi, että suhde paranisi.

suurin ongelma on itselleni ollut seksielämä hiipuminen olemattomiin jo vuoden yhdessäolon jälkeen, kun mies ei enää halunnut. halut yleisesti eivät häneltä kyllä mihinkään kadonneet, kun katseli kuitenkin pornoa päivittäin, ja surffaili irc-gallerioissa sun muissa katselemassa tyttöjen kuvia, ja tekee molempia varmaan vieläkin. minua kohtaan hänellä vaan ei ollut enää haluja.

seksissä oli pahimmillaan kuukausien tauko, kun olin raskaana. itse olisin tuolloin kaivannut seksiä enemmän kuin koskaan. nykyään seksiä on vaihtelevasti. välillä jopa viikottain, mutta se on monesti nopeaa ja keksittyy mieheni tyydyttämiseen. ja tähän väliin sanon, että olen ihan hoikka, hyvännäköinen ja itsestään huoltapitävä nuori nainen, mutta jotain minussa täytyy kuitenkin olla tosi vastenmielistä kun hän ei seksiä kanssani juurikaan halua.

pelkään, että hän ei ole alunperinkään tuntenut voimakasta seksuaalista vetoa minua kohtaan, eikä vaan uskalla myöntää sitä minulle.. jokatapauksessa tämä seksittömyys jo pelkästään on pilannut paljon. minulta on viety jotain minulle tosi tärkeää, enkä tietenkään koe enää itseäni missään määrin mieheni silmissä haluttavaksi, jos nyt muutenkaan. olen helposti mustasukkainen muista naisista ja lisäksi olemme tietenkin etääntyneet.

miehelläni on harrastus, joka vie paljon aikaa. itse en voi harrastukseen enää osallistua lapsen saamisen jälkeen. hän käyttää paljon aikaa siihen, ja lähes koko hänen kaveripiirinsä koostuu muista saman lajin harrastajista. sekä miehistä, että naisista. niiden kanssa hän sitten kirjoittelee netissä ja näkee vapaa-aikanaan. monet on sellasia, keistä hän ei edes ole minulle koskaan edes puhunut mitään. sen sijaan hän ei osoita mitään mielenkiintoa suunnitella ohjelmaa perheensä kanssa vapaa-ajallaan. hänelle tuntuu olevan ihan sama, vaikka viettäisimme kaiken vapaa-aikamme erillämme, minä omien kavereitteni kanssa ja hän omiensa. hän jopa kannustaa minua lähtemään yksin ulos, ja sitä olen tehnytkin nyt enemmän kun lapsi alkaa olla vähän vanhempi. mutta mielestäni tämä erottaa meitä vaan entisestään.

minusta on tuntunut jo pidempään, että mies on minun kanssani vaan koska olin tosi ihastunut häneen, ja hän halusi perheen, ja lapsia, kun alkaa olla jo sen ikänen, ja kaikilla kavereillaankin on. tietenkään hän ei sitä myönnä, eikä halua erota tai muuta. mutta, jos joku jaksoi lukea tämän sepustuksen, niin kysyn nyt ovatko odotukseni olleet liian korkealla, kun olen tällä hetkellä tosi pettynyt ja tunnen itseni välillä hyvin yksinäiseksi avioliitossa? sanotaan, että toista ei voi muuttaa, mutta mitä voisin itse tehdä toisin, jotta tilanne muuttuisi? uskonko miestäni kun hän sanoo, että tuntee vetoa minua kohtaan, vaikkei juuri osoitakaan sitä, vai uskonko omia tuntemuksiani?
71221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Voisitko sinä ottaa lapsenne mukaan ja kolmestaan osallistuisitte miehen mukana harrastukseen? Voisit olla sivusta seuraajana, käyttää kameraa, tehdä porukan touhusta vaikka jokaiselle joululahjaksi cdn tai dvdn.
Tai pyytää naapurin nuorta tai ystävääsi lapsen kanssa siksi ajaksi kun sinä opettelet miehen harrastuslajia (vaikka salaa yksin ensin - jos pelottaa ettet ole yhtä hyvä vielä kuin muut) ja sitten vain ilmestytyt harrastuspaikalle muina miehinä miehesi kanssa.

Tietysti toinen vaihtoehto on että aloitatte miehesi kanssa ikioman yhteisen harrastuksen, esim. lenkkeilyn muutaman kerran viikossa. Te voitte ottaa lapsen hyvin mukaan (saatte tuplabonuksen kantaessanne lasta!)
Siinä samalla on hyvä tilaisuus vaihtaa ajatuksia!

Kolmas vaihtoehto on että sinä lapsen kanssa haet itsellesi oman harrastuksen. Uinti, jooga, liikunta, taide jne
Pääasia on että menet ulos 4 seinän sisältä lapsenne kanssa tekemään mitä tahaansa kuntoasi (fyysistä ja psyykkistä) kohottavaa.
Laatikaa ohjelma miehesi kanssa jossa kumpikin vuorollaan menee omaan harrastukseensa jättäen toiselle mahdollisuuden 100% keskittäytäyä lapseenne.

Kyllä se intiimi yhteiselokin pikkuhiljaa voimistuu kun saatte nuo turhat patoutumat purettua.

Äänestä
  • menkää nmky:n avioliittokurssille. Se on hyvä, siellä on tosi satuttavia ja voimakkaita tarinoita taustoja, joista on päästy yli. Avioliittoon kannattaa panostaa ja oppia voi aina.
    sielä on luetonja ja jutellaan luottamuksellisissa pienryhmissä. Pakko ei ole mitään keroa jos ei halua, mutta kun jokainen on avoin saa myös apua. haluttomuus ei ole kai ollenkaan sinun ulkonäöstä tms kiinni.
    Pornonkatsominen kyllä rikkoo suhdetta ja halua omaa vaimoaan kohtaan.

    Äänestä

Miehesi on mennyt kanssasi yhteen vain siksi, että sinä olet häneen rakastunut.
Hän ei ole niin suuria tunteita kanssasi tuntenut.
Nyt on velvollisuudesta kanssasi ja kun on se lapsikin..
Tuo, että tyyrää sinua hommaamaan omaakin elämää kertoo paljon.
Sinuna ottaisin vihjeestä vaarin ja hommaisin sitä omaakin elämää..
Et voi yksin sytyttää liittoonne intohimoa, jos toisella on jo valmiiksi torjuva ote siihen.
Tiedän tämän kaiken omasta liitostani, siksi neuvon sinua tosiaankin elämään elämääsi ja löytämään sisältöä muualta siihen.
Meillä mies olikin koukussa seksiin kanssani, rakkautta hän ei ollut koskaan tuntenutkaan ja se oli minulle shokki, kun se selvisi vasta kahden lapsen jälkeen.
Tuli sekin selville, miksi hän ei ollut sanonut koskaan rakastavansa minua, kuin vain papin edessä ja sekin tuli väkinäisesti. Jäi jotenkin sekin mieleen...
Hommaa vain omaa elämää ja katso myöhemmin, jaksatko tuollaista puolielämää jatkaa..

Äänestä

Niinhän se on. Meillä itse kullakin. Hyvin selkeästi näemme miten asiat ovat, mutta kun emme halua katsoa totuutta silmiin, katsoa mitä oikeasti on, kuulla mitä oikeasti kuulemme, nähdä, mitä oikeasti näemme. Kysymys ei ole tulkinnasta, vaan se mihin suuntaan kirjoitit miehestäsi suhteessa sinuun, vaimoonsa, ja lapseensa, niin johtopäätösten tekeminen on helppoa. Kysymys on siinä, että tyydytkö itse elämäänne. Minä tekisin sinuna ratkaisun ja lähtisin. Miehesi ei rakasta sinua. Mieti, miksi et katso olevasi rakkauden arvoinen? Ei sinulla ole velvoitetta rakastaa miestä, joka ei oikeasti ole sitoutunut rakastamaan sinua. Velvollisuudentunteesi on väärä, sitouduit väärään ihmiseen. Korjaa virheesi, se on jutun pointti.

Äänestä

väärän miehen kanssa naimisiin. Ei siitä mitään tullut, lopulta erottiin, kun kumpikin jo tiesi, ettei auta uusi auto, ei ulkomaan matkat, ei kesämökin laajennus, ei prameammat raamit. Vuosien jälkeen juttelin sen "oikeamman" miehen kanssa, ja totesin, etten kyllä senkään kanssa olisi jaksanut. Vaikka liitto väärän miehen kanssa oli melkoisen tuskaisa taival ennen loppumistaan, en ole ihan varma, mitä olisi ollut jos olisinkin "saanut" sen oikean. Häneen tutustuttuani hieman enemmin paljastui itserakas tyyppi. Kysymykseksi jäi vain,"sainko" sittenkin vain kahdesta pahasta sen pienemmän.

Äänestä

Tosi outoa, jos mies ei ole edes pyynnöstä huolimatta ja keskustelun jälkeen ymmärtänyt, että voisi helposti tehdä olosi paremmaksi. Vai oletatko hänen ymmärtävän tämän kaiken ilman, että olet kertonut omista tuntemuksistasi?

Äänestä

Kummallista tämä elämä. Mulla on ollut tuollaista jo lähes 40 vuotta avioiliitossa. Olen hakenut välillä tosissani uutta miestä, mutta en ole löytänyt sellaista, joka olisi halunnut muuttaa kanssani yhteen. Tai löysin sellaisiakin, mut en itse halunnut juuri sitä miestä niin paljon, että olisin eronnut. Purin kaiken tarmoni ja energiani kolmeen lapseemme. Nyt he ovat poissa kotoa ja olen onnellinen vain, kun olen heidän luonaan kylässä tai he luonamme. Mieheni hoitaa aika hyvin isänä olonsa ja on aina hoitanut velvollisuutensa. Työ ja työkaverit ja työmenemiset ovat täyttäneet hänen elämänsä.

Tunnen, etten saa häneltä mitään. Olen aina ollut se antava osapuoli ja välillä olen todella terästäytynyt huomioimaan miestäni ja siloin on mennyt vähän aikaa hyvin. Sitten hän taas vetäytyy kuukausiksi omiin menoihinsa ja omaan viihtymiseensä. Nyt olen kyllästynyt jo pidemmän aikaa koko touhuun. Olen päättänyt, etten minä ole se antava osapuoli. Koska sekään ei auta; vain vähän aikaa hän huomioi minua. Välillä mieheni saa tarmon puuskia ja pitäisi keskustella liitostamme. Keskustelu on ihan turhaa, koska se menee vain toistemme syyttelyksi.

Ongelma on se, että pidän mieluummin vaikka surkean parisuhteen kuin olen yksin. Ja vanhuus yksin tuntuu tosi kauhealta ja olisi täysin muuta kuin olen haaveillut. Kaverina osaan suhtautua häneen ihan ok, mutta kun hän alkaa painostaa keskusteluun parisuhteestamme, saan lähes raivarin. Kun minun mielestämme parisuhdetta ei ole, elleivät molemmat ole antavia osapuolia. Siis huomioi toista oikeasti; kuuntel, ole kiinnostuneita toisen mielipiteistä ja toisen tunteista ja henkisestä hyvinvoinnista. Näin en tunne hänen kohdallaan. Olen luopunut toivosta. SIIS USKON; ETTÄ TOIVO PAREMMASTA SAA PARISUHTEEN KESTÄMÄÄN JA KESTÄMÄÄN.

Olen miettinyt, että olisiko minulla rohkeutta lähteä jonkun miehen mukaan todella, jos sellaisen kohtaisin ja joka haluaisi jakaa elämän kanssani. Aikuiset lapset ja heidän kumppaninsa ovat minulle tärkeitä ylitse muiden ja kait minulla on haaveena, että heillä tulisi olla hyvän parisuhteen omaavat vanhemmat. Siis sellainen idylli.

Sanomani sinulle on, että ihminen ei muutu. Sitä ei vain usko ja joskus sen kodin repiminen ja ajatus yksinolosta saa pysymään huonossa liitossa. Minä tunsin pitkään syyllisyttä ja luulin, että vika on minussa. Sitten moni ihminen valoitti minulle, että olen ihana ja kaunis ja kiva luonne ja opin tajuamaan, ettei syy ole minussa. Me vain emme sovi lainkaan hyvin toisillemme. Minä en näköjään ole se tyyppi, joka uskaltaa erota. Mieheni ei ilmeisesti halua erota, koska hän on saanut mennä ja tulla ihan niin kuin haluaa. Olen hoitanut lapset ja kodin ja ajoittain vaativan työnkin. Mieheni on saanut tyydytyksen työstään ja siellä olevista ihmisistä.

Saa nähdä, miten käy eläkkeellä, kun minun pitäisi hänen mielestään tehdä hänen elämästään vaihteleva ja mukava ja lämmin. Ja kun minua ei kiinosta!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


m kirjoitti:

joo ei ole helppoa, kun tuntuu siltä, et kaikki mättää. seksi, arki, yhdessäolo, perhesuhteet...miten edes päädyttiin yhteen? tunne oli voimakas (ainakin itselläni) ja tunnetta on minulla myös vielä jäljellä, mutta on niin avuton olo, kun ei tiedä mitä tekisi, että suhde paranisi.

suurin ongelma on itselleni ollut seksielämä hiipuminen olemattomiin jo vuoden yhdessäolon jälkeen, kun mies ei enää halunnut. halut yleisesti eivät häneltä kyllä mihinkään kadonneet, kun katseli kuitenkin pornoa päivittäin, ja surffaili irc-gallerioissa sun muissa katselemassa tyttöjen kuvia, ja tekee molempia varmaan vieläkin. minua kohtaan hänellä vaan ei ollut enää haluja.

seksissä oli pahimmillaan kuukausien tauko, kun olin raskaana. itse olisin tuolloin kaivannut seksiä enemmän kuin koskaan. nykyään seksiä on vaihtelevasti. välillä jopa viikottain, mutta se on monesti nopeaa ja keksittyy mieheni tyydyttämiseen. ja tähän väliin sanon, että olen ihan hoikka, hyvännäköinen ja itsestään huoltapitävä nuori nainen, mutta jotain minussa täytyy kuitenkin olla tosi vastenmielistä kun hän ei seksiä kanssani juurikaan halua.

pelkään, että hän ei ole alunperinkään tuntenut voimakasta seksuaalista vetoa minua kohtaan, eikä vaan uskalla myöntää sitä minulle.. jokatapauksessa tämä seksittömyys jo pelkästään on pilannut paljon. minulta on viety jotain minulle tosi tärkeää, enkä tietenkään koe enää itseäni missään määrin mieheni silmissä haluttavaksi, jos nyt muutenkaan. olen helposti mustasukkainen muista naisista ja lisäksi olemme tietenkin etääntyneet.

miehelläni on harrastus, joka vie paljon aikaa. itse en voi harrastukseen enää osallistua lapsen saamisen jälkeen. hän käyttää paljon aikaa siihen, ja lähes koko hänen kaveripiirinsä koostuu muista saman lajin harrastajista. sekä miehistä, että naisista. niiden kanssa hän sitten kirjoittelee netissä ja näkee vapaa-aikanaan. monet on sellasia, keistä hän ei edes ole minulle koskaan edes puhunut mitään. sen sijaan hän ei osoita mitään mielenkiintoa suunnitella ohjelmaa perheensä kanssa vapaa-ajallaan. hänelle tuntuu olevan ihan sama, vaikka viettäisimme kaiken vapaa-aikamme erillämme, minä omien kavereitteni kanssa ja hän omiensa. hän jopa kannustaa minua lähtemään yksin ulos, ja sitä olen tehnytkin nyt enemmän kun lapsi alkaa olla vähän vanhempi. mutta mielestäni tämä erottaa meitä vaan entisestään.

minusta on tuntunut jo pidempään, että mies on minun kanssani vaan koska olin tosi ihastunut häneen, ja hän halusi perheen, ja lapsia, kun alkaa olla jo sen ikänen, ja kaikilla kavereillaankin on. tietenkään hän ei sitä myönnä, eikä halua erota tai muuta. mutta, jos joku jaksoi lukea tämän sepustuksen, niin kysyn nyt ovatko odotukseni olleet liian korkealla, kun olen tällä hetkellä tosi pettynyt ja tunnen itseni välillä hyvin yksinäiseksi avioliitossa? sanotaan, että toista ei voi muuttaa, mutta mitä voisin itse tehdä toisin, jotta tilanne muuttuisi? uskonko miestäni kun hän sanoo, että tuntee vetoa minua kohtaan, vaikkei juuri osoitakaan sitä, vai uskonko omia tuntemuksiani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu