Olen vasta pari viikkoa sitten aloittanut juoksemisen enkä oikein tiedä miten sitä pitäisi treenata.
Olen siis aivan rapakuntoinen ja jaksan juosta putkeen noin 2km.. Hävetä saa silmät päästänsä ja siksi ajattelin nyt aloittaa kunnon treenin. Miten aloittelijan kannattaisi aloittaa juoksutreeni? Minkä verran juoksua ja kävelyä suhteutettuna.
Ja sitten ihan motivaatiokysymys, että kuinka nopeasti se kunto sitten lähtee nousemaan? Missä vaiheessa voisi odottaa 10km hölkkälenkkejä?
Olen siis aivan rapakuntoinen ja jaksan juosta putkeen noin 2km.. Hävetä saa silmät päästänsä ja siksi ajattelin nyt aloittaa kunnon treenin. Miten aloittelijan kannattaisi aloittaa juoksutreeni? Minkä verran juoksua ja kävelyä suhteutettuna.
Ja sitten ihan motivaatiokysymys, että kuinka nopeasti se kunto sitten lähtee nousemaan? Missä vaiheessa voisi odottaa 10km hölkkälenkkejä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse lähdin sillä kaavalla liikenteeseen. Aluksi vauhti oli jotain noin kävelyn vauhtista, mutta nopeasti se on kehittynyt nopeammaksi. Olen noin vuoden juoksennellu ja vauhti on kasvanut reilusti. Nykyään otan lisäksi jo tiukempaakin lenkkiä n.kerran viikossa, että sais lisää myös vauhtia. Mutta näin olen ymmärtänyt, että kaiken a ja o on et peruskunto on aluksi kohdallaan ja sitten sen jälkeen lisää tempoa ja vauhtia.
Eli pidä syke alle 140(n.tunnin lenkkejä)(vaikka joutuisi välillä kävelemäänkin), niin hetken päästä kyllä jaksat juosta 10km:n lenkkejä.
Ei sinun tarvitse välttämättä mitään erityistä treeniohjelmaa tehdä. Urheilen itse paljon, mutta en mikään asiantuntija ole, jotta voisin antaa vedenpitäviä neuvoja heikommassa kunnossa olevalle. Kannattaa seurata tarkkaan omia tuntemuksiaan ja mennä niiden mukaan. Juoksu saa rasittaa vähän, mutta ei liikaa. Kuuntele kehoa. 3-4 kertaa viikossa voisi tehdä lenkin. Teet alkuun sitten, vaikka vähän lyhkäisempiä lenkkejä ja vähän useammin, ehkä jopa 4-5 kertaa viikossa.
Hyvä nyrkkisääntö peruskunnon nostamiseen on se, että juostessa pitää pystyä puhumaan. Saa vähän toki hengästyä, mutta ei puuskuttaa. Lenkin jälkeen ei saa olla rättiväsynyt. Sitten menee ylirasituksen puolelle. Sitten pikkuhiljaa voit kasvattaa lenkin pituutta. Kyllä sen pitäisi huomata, että nyt jaksaa juosta paljon paremmin nykyisen mittaisen lenkin ja sitten voi, vaikka lisätä kilometrin lisää. Ensi alkuun ei kannata tehdä lenkkiä peräkkäisinä päivinä vaan vaikka joka toinen päivä. Uskoisin, että jo kesään mennessä menee 10 kilometrin lenkki helposti ainakin rauhallisella vauhdilla. Kaiken a ja o on levon ja rasituksen oikea suhde. Kunto kasvaa lepovaiheen aikana. Noi sykerajat ovat aika yksilöllisiä, joten niihin en osaa sanoa mitään. Alkuun lenkit tuntuu raskailta varmasti, mutta voin kokemuksesta sanoa, että se on hieno tunne, kun huomaa, että nyt kulkee kevyesti. Voisi juosta lujaa ja vaikka kokopäivän
Hyvää Joulua ja treeni-intoa
http://www.juoksufoorumi.fi/vb/forum.php?s=ce098cddf7cab202ba3c518ddaa998a3
tuolta voi saada hyviä vinkkejä ja neuvoja
http://www.pori.fi/vav/liikunnanohjaus/juoksuohjelma_11vkoa.pdf