Rupesin tässä miettimään, miten usein muiden suhteissa vietetään omaa aikaa. Onko se omaa aikaa, jos ollaan saman katon alla, mutta puuhaillaan eri asioita?
Tajusin, että entisessä suhteessani olimme kuin paita ja peppu, miltei kaiken vapaa-ajan yhdessä. Tuolloin en muista kummankaan ikinä kysyneen, että saisiko viettää omaa aikaa. En edes ymmärrä, miten saimme kaiken ajan kulumaan yhdessä, koska puuhastelimme suurimman osan ajasta yhteisiä juttuja.
Nykyisessä suhteessani olemme enemmänkin itsenäisiä yksilöitä, jotka asuvat yhdessä. Vapaa-aikamme kulutamme yleensä omien kavereidemme kanssa erillään tai kotona molemmat omalla tietokoneellaan juttujaan puuhaillen. Saattaa olla päiviä, jolloin emme tee oikeastaan mitään konkreettista yhdessä. Kumminkin viikottain käymme yhdessä vanhempiemme luona, laitamme ruokaa, katsomme sarjoja ja harrastamme seksiä.
Viihteellä käymme yleensä erikseen omien kavereidemme kanssa. Ehkä 2 kertaa vuodessa suuntaamme jonnekin juhlimaan kahdestaan, esim. uutena vuotena. Menemme harvoin nukkumaan samaan aikaan. Saatamme syödä eri huoneissa, jos omat jutut on kesken. Tällaisia asioita en olisi voinut kuvitella edellisessä suhteessani, mutta jotenkin ne kuuluvat tähän suhteeseen eivätkä häiritse.
Mietinkin, että miten suhteet voivat olla näin erilaisia ja miten itse voi olla näin erilainen. Luulin, että olen itsekin sellainen seurustelukumppanissa roikkuva, joka haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä, mutta ilmeisesti en olekaan.
Miten te suhtaudutte siihen, kun kumppani sanoo, että haluaisi omaa aikaa? Milloin omaa aikaa on liikaa, milloin suhde kärsii? Kuinka paljon tulisi viettää aikaa yhdessä? Kysymykset ovat lähinnä yksilö- ja suhdekohtaisia, mutta haluaisinkin kuulla muiden kokemuksia omista suhteistaan ja ajanvietosta.
Tajusin, että entisessä suhteessani olimme kuin paita ja peppu, miltei kaiken vapaa-ajan yhdessä. Tuolloin en muista kummankaan ikinä kysyneen, että saisiko viettää omaa aikaa. En edes ymmärrä, miten saimme kaiken ajan kulumaan yhdessä, koska puuhastelimme suurimman osan ajasta yhteisiä juttuja.
Nykyisessä suhteessani olemme enemmänkin itsenäisiä yksilöitä, jotka asuvat yhdessä. Vapaa-aikamme kulutamme yleensä omien kavereidemme kanssa erillään tai kotona molemmat omalla tietokoneellaan juttujaan puuhaillen. Saattaa olla päiviä, jolloin emme tee oikeastaan mitään konkreettista yhdessä. Kumminkin viikottain käymme yhdessä vanhempiemme luona, laitamme ruokaa, katsomme sarjoja ja harrastamme seksiä.
Viihteellä käymme yleensä erikseen omien kavereidemme kanssa. Ehkä 2 kertaa vuodessa suuntaamme jonnekin juhlimaan kahdestaan, esim. uutena vuotena. Menemme harvoin nukkumaan samaan aikaan. Saatamme syödä eri huoneissa, jos omat jutut on kesken. Tällaisia asioita en olisi voinut kuvitella edellisessä suhteessani, mutta jotenkin ne kuuluvat tähän suhteeseen eivätkä häiritse.
Mietinkin, että miten suhteet voivat olla näin erilaisia ja miten itse voi olla näin erilainen. Luulin, että olen itsekin sellainen seurustelukumppanissa roikkuva, joka haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä, mutta ilmeisesti en olekaan.
Miten te suhtaudutte siihen, kun kumppani sanoo, että haluaisi omaa aikaa? Milloin omaa aikaa on liikaa, milloin suhde kärsii? Kuinka paljon tulisi viettää aikaa yhdessä? Kysymykset ovat lähinnä yksilö- ja suhdekohtaisia, mutta haluaisinkin kuulla muiden kokemuksia omista suhteistaan ja ajanvietosta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vaikka olitte se paita ja peppu.
salasuhteessa elävät usein kotona juuri paita ja peppu linjalla, eli?
Eroon johti ihan eri syyt kuin salasuhteet.
Itse olen sellainen, että tarvitsen ehdottomasti omaakin aikaa; olen niitä tyyppejä, jotka lataavat akkujaan rauhoittumalla itsekseen. Minusta siis ei todellakaan ole mitenkään outoa jos haluaa välillä tehdä juttuja yksin sen sijaan että tekee kaiken yhdessä kumppanin kanssa. Minulla ja poikaystävälläni oli suhteen alkuaikoina juuri tämän kanssa vähän ongelmia, kun poikaystäväni halusi olla kanssani KOKO AJAN (tyyliin kysyi jo että koska nähdään seuraavan kerran ennen kuin olin edes lähtenyt hänen luotaan vierailulta) ja itse taas tarvitsin omaakin aikaa rauhoittuakseni esim. työ- ja opiskelustressistä. Poikaystäväni otti jostain syystä asian niin, etten halua olla hänen kanssaan, vaikka kaipuuni olla välillä yksikseni ei liity kehenkään tiettyyn ihmiseen; olen vain semmoinen, että viihdyn välillä omissa oloissani ja tarvitsenkin sitä. Kun väänsin asian poikaystävälleni moneen kertaan rautalangasta niin hän ymmärsi lopulta, etten tarkoita mitään henkilökohtaista sanoessani, että tahdon olla joskus yksinkin :)
Mitään "oikeaa" vastausta siihen että kuinka paljon ns. pitää viettää aikaa yhdessä ja miten suuressa määrin yksin oleskelu haittaa suhdetta, kun jokainen suhde on erilainen. Yksi ystäväni roikkui poikaystävässään jatkuvasti alettuaan seurustella tämän kanssa (kävivät samaa koulua ja viettivät about kaikki illat jommankumman luona) ja heille tämä näytti sopivan, itse en taas tuollaista jaksaisi. Minusta tuntuu että on hyväkin ettei kaikkea tee yhdessä seurustelukumppanin kanssa, että on omat ystäväpiirit ja omia harrastuksia yms. Silloin omat ympyrät eivät supistu liikaa yhden ihmisen ympärille. Tietty tiivis yhteiselo poikaystävänkään kanssa ei toisaalta välttämättä tarkoita sitä, ettäkö olisi tosi suppea ystäväpiiri ja kököttäisi vain kahden poikaystävän kanssa kotona, jos parilla on vaikka paljon yhteisiä kavereita joiden kanssa pyöritään. Vaikea tosiaan sanoa kun kaikki ovat erilaisia :) Mitä siihen yksinolon tarpeeseen tulee, niin luulisin että omalla kohdallani olisi havaittavissa ongelmia suhteessa, jos yksinolon tarpeeni kasvaisi sellaisiin mittoihin, että olisin jatkuvasti mieluummin itsekseni kuin tapaisin poikaystävääni. Aika järjellä ajateltavissahan tuokin tietty on :)
Tuo teidän nykyinen järjestely toimii kummallekin osapuolelle sopivasti, miksi jahkailla, onko se oikein.
Teillä kummallakin on omat kuviot, omat harrastukset joita kumpikin haluaa tehdä. Mitä väärää siinä on?Jos olette sitoutuneet toisillenne, noihin harrastuksiin ei silloin tietenkään kuulu toisen luottamuksen pettäminen. (Sen tapahduttua koko hyvin asetettu suunnitelma romahtaa).
Iloitse harrastuksistasi ja tekemisistäsi, niin puolisosikin tekee. Halutessanne tietenkin voitte lisätä yhteisiä puuhia muuta eikohän se tapahdu itsestään, ottamatta sen kummempia paineita.
En jahkaillut, onko se oikein. Mielestäni toin ilmi, miten erilaisia suhteet voivat olla (vr. entinen ja nykyinen suhteeni), mutta silti toimia. Lisäksi kysyin muiden omia kokemuksia ja lähinnä mietin, onko muillakin paljon tarvetta omaan aikaan. Tässä järjestelyssä ei ole mitään väärää, mistäköhän olet saanut sellaisen päätelmän tekstini perusteella...
Toisaalta tulee mieleen, onko suhteenne ns. "kevytsuhde". Eli pidetään elämät erillään, ettei sitouduttaisi liikaa tai koska ei olla varmoja yhteisestä tulevaisuudesta.
Ei tietenkään tarvitse olla paita ja peppu, ja kuten kerroitkin, myös sellainen suhde voi päätyä eroon.
En voi puhua kuin omasta suhteestani, mutta minusta esim. yhdessä syöminen päivittäin töiden jälkeen on todella mukava "rituaali", jota haluan jatkaa sittenkin kun perheemme kasvaa.
Kaveripiiritkin riippuvat kovin paljon ihmisistä, meillä homma kuitenkin toimii kaikissa mahdollisissa komboissa. Eli voidaan käydä ulkona miehen kavereiden kanssa, minun kavereideni kanssa tai sitten ns. yhteisten kavereiden kanssa. Rajat ovat jo niin hämärtyneet pitkässä suhteessa, ettei oikein enää osata ajatella että minun/sinun kaverit. Näinhän ei tarvitse olla, joten varmasti teidänkin systeeminne toimii, jos se on ok teille, kuten tuossa sanottiinkin.
Kannattaa kuitenkin pitää huolta ettei teille käy se klassinen, eli "erilleenajatuminen". Se on varmasti helpompaa, jos tavallaan osaa jo elää elämäänsä suhteessakin ilman toista.
Itse en voisi olla suhteessa, jossa ei päivittäin otettaisi jotain kontaktia keskustelun, hassuttelun tai yhteisen tekemisen merkeissä. Tuntuisi liian kylmältä.
Minusta aloittajan suhde vaikuttaa lähinnä kämppäkaveruudelta ja mukavalta käytännön järjestelyltä. Miksi asutte yhdessä, mikä tekee suhteestanne seurustelun? Älä sano että seksi, koska seksikin voi olla suoritustasolla olevaa ns kaveriseksiä. Kuuluuko päiviinne huumaavaa iloa toistenne olemassaolosta ja toistenne seurasta nauttimista, ikävöintiä toisen poissaollessa ja muita VAHVOJA tunteita. Vai onko olo vain neutraalia ystävyyttä, ei tarvitse olla yksin mutta ei siitä paljon saakaan.
Kyllä tässä suhteessa on vahvoja tunteita, vahvempia kuin missään aiemmissa. Tarkoitus on viettää loppuelämä toisen kanssa yhdessä. Rakkautta tunnustetaan päivittäin. Kävelemme lähes aina käsi kädessä ja nukumme toisissamme kiinni. Käytämme toisistamme lähes aina hellittelynimiä, mitä nyt muiden seurassa puhuttelemme yleensä toisiamme nimillämme. Aina tavatessa ja lähtiessä halaamme ja vaihdamme suukon. Kotiin tullessa toinen tulee melkein aina eteiseen vastaan, jos sattuu olemaan kotona ja kaappaa syleilyyn. Ikävöimme toisiamme jatkuvasti, kun olemme erillämme, mutta pieni ikävä on vain hyvä juttu. Kuulostaakohan tämäkin kämppäkaveruudelta? Kyllä meiltä mielestäni löytyy paljon rakkautta.
Olet kypsynyt, sen takia ei enää tarvi olla kuin paita ja peppu. Koska parisuhteessahan nimenomaan on kaksi yksilöä.
kaikki toimii, kunhan molemmat haluaa samaa!
Minullakin on kokemusta suhteesta, jossa olimme aina yhdessä.
Kokemusta on myös suhteesta jossa olimme erillämme.
Molemmat toimivat hyvin, eroamiset johtuivat muista seikoista.
Mutta nyt olen suhteessa, jossa minä haluaisin olla ja tehdä toisen kanssa enemmän, mutta toiselle on tärkeämpää omat ystävänsä ja harrastuksensa. Suhteemme loppuu pian paljolti tämän vuoksi.
Tunnen myös 50 vuotta onnellisesti naimisissa olleita molemmista ryhmistä.