Kysymys otsikossa, eli miksi tuntemattoman kuolema koskettaa? Miksi sillä on jotain muuta merkitystä kuin muullakaan julkkisuutisoinnilla, liittyypä ne sitten syntymään, naimiseen, eroon tai vaikkapa linnareissuun?
Tai jos jonkun ystävän äiti vaikkapa kuolee? Sääli ystävän surua, mutta miksi juuri sinua liikuttaa jonkun sinulle henkilökohtaisesti tuntemattoman kohtalo?
Tai jos jonkun ystävän äiti vaikkapa kuolee? Sääli ystävän surua, mutta miksi juuri sinua liikuttaa jonkun sinulle henkilökohtaisesti tuntemattoman kohtalo?
Vastaukset 24
Vanhimmat
esim. Kari Tapion poismeno. En nähnyt herraa koskaan livenä, vaikka olisin halunnut.
Muuten kuolemasta kuuleminen koskettaa siksi, että samastun läheisten suruun, erityisesti kun kyseessä on nuori henkilö. Siksi, että tiedän miltä heistä tuntuu, valitettavasti.
En ole kokenut avioeroa enkä synnyttänyt lasta, en myöskään ole mennyt naimisiin eikä kukaan läheiseni ole joutunut vankilaan, joten niihin eläytyminen on vaikeampaa. Lapsen vakavan sairastamisen olen myötäelänyt hyvin lähellä, joten se koskettaa myös, vaikka kyseessä olisi ihan tuntemattomat ihmiset.
on sellainen josta en ole ennen kuullutkaan. Jos aattelet nyt Kari Tapiota jne, niin eihän nuo ole tuntemattomia, nehän on jokaisen tuttuja. Mua koskettaa vähemmän Kari Tapion kuolema kuin vaikkapa Juicen, koska Kari Tapio oli vaan yks heppu jonka tiesin, Juicen ajatuksiin olin paljon tutustunut ja päästänyt ne sieluuni. Vaikka Juice ei tuntenut mua, mulle hän oli olemassa ja hänen kuolemansa tuntui sielussa menetyksenä.
Mutta miksi näin on?
Kyllä sillä on tekemistä sen empatian ja samaistumisen kyvyn kanssa. Ja empatia kohdistuu paremmin niihin joihin meillä on suhde, kuin niihin joihin meillä ei ole suhdetta.
Toivottavasti tämä selvitti asiaa...
että ihminen on muurahainen ja se yksikin kuollut on aina yhteisöstä poissa. Ja toisekseen varmaan siksi, että median avulla ihmiset saavat tietää sellaista, joka ei ihan omaa arkea kosketa välttämättä, mutta kuoleman likitulo sun mediavälineisiin saa aikaan kosketuksen tunteen. Tuskin moni ystävänsä surua netistä lukee? Omaansa ei ainakaan.
Mikä sinua ärsyttää tuossa, niin kovin?
Saatko itse huomiota kun elät?
harmaana massana saamatta aikaan koskaan muuta, kuin henkensä pitimiksi safkaa? Onhan siinä jo ärsykettä.
Ei siinä minua mikään ärsytä, ei etenkään kovin. Mutta hämmästykseni on suurta, koska en itse tunne samoin. Siksipä kysyin teiltä muilta.
Mun isoäiti kertoi kun oli sotaaika, niin oli sellaisia itkijänaisia he tulivat itkemään hautajaisiin ja se itku oli aitoa. Kuulemma heiltä oli kuollut oma mies rintamalla tai poika.
He kävi sitä omaa surutyötä läpi noin, ehkä me suomalaiset ollaan nykyään vieraannuttu kuolemasta liikaa.
Tämä on monen suomalaisen juttu käydä läpi omia menetyksiä samalla myöskin, kun on ns, kohde.
että kysyit?
tuntee surua koska myötäelää läheisten surussa ja ajattelee jonkun elämän päättyvän lopullisesti. Se on niin lopullista että sitä ihmistä ei todellakaan ole enää ikinä olemassa. Ja pian vaipuu unholaan.
Tuntemattoman kuolema ei kosketa, mutta tunnetun julkisuuden henkilön kuolema huomiodaan aina jollain tapaa. Jokaista tuo henkilö koskettaa omalla tavallaan riippuen siitä, miten tärkeäksi on henkilön kokenut. Ihminen on utelias ja hän peilaa omaa elämäänsä toisten ihmisten kautta, saamalla tietoa muista hän tulee samalla arvioineeksi ja miettineeksi myöskin omaa elämäntilannettaan. Ihminen peilaa myöskin oppiakseen toisten kautta. Elämän eläminen yksin ei ole elämää vaan elämän kokeminen ja ymmärtäminen myöskin toisten kohtalojen kautta antaa vasta elämälle merkityksen.
suruista. Kun sinä lyöt varpaasi kiveen, niin tiedän miltä sinusta tuntuu koska olen myös lyönyt varpaani kiveen. Eli näkemäni/kuulemani synnyttää aivoissa saman reaktion kuin oma kokemus - vain varsinainen aistimus jää pois. Tätä on muuten kokeiltu aikas monilla tavoilla.
Kai joitakin ihan tuntemattomienkin kuolema koskettaa jollain tapaa. Kun kuulee uutisista että 20 000kuoli mutavyöryssä tms. niin pieni vihlaisu käy.. lähinnä siksi kun ajattelee että kyseessä oli ns. turha kuolema tai jotain.
On myös "tuntemattomia" henkilöitä jotka eivät kuitenkaan jollain tapaa ole tuntemattomia. Vaikka ei olisi livessä ollut kaveria, vaikkei ikinä olisi edes nähnyt sitä irlissä, niin silti joistakin voi tulla hyvinkin "läheisiä". Vaikka se ei ole olemminpuolista, niin silti on mahdollisuus vaikkapa julkisuudenhenkilöön tutustua niin hyvin että se tuntuu tutummalta ja läheisemmältä kuin vaikkapa oma täti. Tädin kuolema ei välttis edes hetkauta niin paljoa kuin tuon hyvin tuntemansa julkun kuolema.
Kyllä mullekkin tuli Kari Tapion kuolemasta kuullessani sellainen.. voi ei :´( fiilis vaikken mikä fani olekkaan. Siitäkin olen varmaan koko elämäni jotenkin kuullut jne. ja sillä hieman hetkautti tieto kuolemasta.
Tohon tuntemattomien mutavyöry kuolemiin sen verran että aika vähän ne mua oikeasti liikuttaa sen alle minuutin kestäneen vihlaisun jälkeen.
Tuttujen julkkujen kuoleman vihlaisun tms. kesto riippuu siitä kuonka tuttuja sen tekemiset yms. mulle on ollut.
En muista kyllä itkeneeni kenenkään kuolemaa. En julkkujen tai irl-tuttujen.
tunteiden tulkki?http://suomisoi.wordpress.com/2008/09/22/kari-tapio-ainut-maailmassa/
empatian ja kuulumisen vuoksi.
liikuttaa omaisten suru. Kuolemaa mä pidän yhtä tavallisena asiana, kun syntymääkin. En kuulu siihin nais kaartiin joka parkkeeraa vaunujen viereen ihmettelemään uutta vauvaa tai siihin kaartiin joka taivastelee, kun se naapurin (joku) kuoli. Mä näen nää asiat luonnollisina tapahtumina, vaikka ne joskus traagisia piirteitä sisältääkin. Lähinnä tuska on se mikä saa liikuttumaan. Kun näet menettämisen tuskan.
Tai ajattelet mielessäsi lävitse sen elämänkaaren minkä ihminen ehkä ehti kokea ja mitä vielä jäi kokematta. Yleensä mitä nuoremmasta ihmisestä on kyse, sitä enemmän tulee mieleen et niin paljon ois voinut olla vielä elämää jäljellä.
Mutta taas inhorealistina mä ajattelen et aika on kun se on. Ei se ikää katso ja kaikki kuolee. Se miten ja miksi on oma juttunsa. Eikä oleellista. Eihän kuoleva kuoltuaan enää asiaa ihmettele tai asian kanssa pingota. Sen kohdalta on kaikki ilota ja surut koettu ja eletty. Ne jäljelle jäävät sen surun kanssa painii...
:)
omia tunteitaan vastaavassa tilanteessa. Jotkut surun tunteet ovat vielä ehkä kesken, osittain surematta. Tai vaikkei olisikaan. Mua koskettaa myös joskus tuntemattomien lasten syntymiset, naimisiinmenot ja erot, niistä ihmisistä ja sen hetkisestä elämäntilanteestani vähän riippuen.
Nyt nuqquu, zzz.
se lähinnä kiinnostaa. Jos ihmiset oikeasti "välittäisivät" toisistaan, he tekisivät jotain ihan muuta kuin ostaisivat iltiksen ja lukisivat siitä kuinka verta oli kaikkialla.
Onhan sitä kaikenlaista tekopyhäilyä johon itsekin sorrun.
Ehkä on helpompaa puhua tuntemattoman kuolemasta kuin omasta elämästään. Tai omasta kuolemastaan.
tekojensa kautta ja lehtien palstoilla. Heidän poismenonsa koskettaa, koska heidän aikaan saannoksensa päättyvät siihen päivään. Sen jälkeen he elävät vain muistoissamme.
Läheisen kuolemaa suremme varmaan enemmän, koska hän on ollut sukulaisemme tai joku muu henkilökohtainen tuttavamme. Heidän paikalleen jää jonkinlainen tyhjä paikka. Häntä kaipaamme elämäämme.
elämäämme.
Tuntemattoman ihmisen kuolemasta tehdään Tarina. Sisältää sen eletyn elämän tahi ei. Mietis niillä kataisenperseennuoluhuulillasi sellainen lause, kuin " jokainen ihminen on Arvokas".
Ja sitten mietit, että Suomessa 9000000 ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella, 25% opiskelijoista kärsii psyykeen ongelmista, 7500000 suomalaista syö psyyke/unilääkkeitä, 400000 on työttöminä jne jne jne ja jotkut saksalaiset ja ranskalaiset pankit on sun mielestä arvokkaampia kuin nämä Tarinat. Ja näitä tarinoita on yli ympärillämme about 7 miljardia tällä hetkellä. Niin?
"Sääli on heikkoutta" tulee sieltä vastaukseksi vanhaan kunnon nihilistisen natsismikaavan mukaisesti, tiedän. Jos ottais oluen.
Ei muuten koskettaisi jos siitä ei uutisoitaisi suuresti ja ihmiset puhuisi siitä surullisena menetyksenä. Jos naapurin ihan tavallinen ja normi 50-vuotias Erkki-herra ottaa ja lähtee, ei se ole ihan sama kuin että joku 5 miljoonan ihmisen kuuloetäisyyden tavoittanut lahjakas ja pidetty henkilö kuolla kupsahtaa.
Valitettavasti siinä on eroa. Sitten myös jos ystävän mutsi kuolee, mua surettaa ystävän suru, ei se henkilö jos en koskaan tuntenut sitä. Me ollaan vaan rakennettu semmosiks, että tuttujen kuolema järkyttää.
Ne satunnaiset kerrat, kun näkee lipun puolitangossa - huomio kiinnittyy elämän rajallisuuteen noin yleisesti.
On kuitenkin ihan eri juttu, kun kuolee joku, jolla on merkitystä. Mitä läheisempi ihminen, sen voimakkaammat tunnetilat ja pidemmän luopumisprosessin joutuu käymään läpi. Kokemuksesta tiedän, että se ei ole helppoa ja voi laukaista monenkinlaista oireiolua. Lopulta käsittelykeinot ratkaisevat tässäkin asiassa. Uskonto on mielestäni yksi arvokas työkalu kuoleman käsittelyssä, hautausriitteineen sekä sielunhoidollisesti. Kuolemanhetki kuuluu Jumalalle.
"Ne satunnaiset kerrat, kun näkee lipun puolitangossa - huomio kiinnittyy elämän rajallisuuteen noin yleisesti."
Mulle tossa kohtaa herää enemmän sääli niitä kohtaan, ketkä joutuu sen menetyksen kokemaan. Kuolemia sattuu joka kolmas sekunti maailmalla (kuulemma). Vai olikse niin, että joka kolmas sekunti syntyy uusi lapsi maailmaan? Ihan sama. Joka tapauksessa, muiden kuoleminen kosketa jos se ei koske mun elämää millään tapaa, korkeintaan sykähdyttää, kuten uutinen onnettomuudesta jossa kuolee tyyliin kokonainen perhe paitsi perheen isä joka oli kuskina. Sääli tapaus.
"On kuitenkin ihan eri juttu, kun kuolee joku, jolla on merkitystä."
Ihan samaa mieltä.
(Vitun vaikeita noi laskutehtävät että vois postaa viestiä palstalle, voi jeesus sentään...)