Miksi mulle käy aina näin?
Olen jo pitkään haaveillut toimivasta parisuhteesta johon kuuluu jossain vaiheessa myös mahdollisesti lapset jos niitä on tullakseen. Toisaalta onni että niitä ei ole vielä siunaantunut tähän elämään koska suhteeni kaava toistuu aina samallatavalla. Ja taas näin joulun alla kumppani pakkas tänään tavaransa ja sanoo hakevansa loput töistä tullessaan.
Kaikki on nyt pielessä joulu, uusivuosi ja täytän kaikenlisäksi pyöreitä vuosia joten isot syntymäpäivänikin saavat luvan jäädä koska tämä elämän lyhty sai taas kerran haavan muiden joukkoon.
Minulla ei vaan parisuhteet ota onnistuakseni. Jos avioliittoani ei oteta lukuun joka sekin päättyi toista vuotta sitten niin miksi minä en onnistu.
Tämän päiväisen jälkeen pakit ovat jo neljännet tälle vuodelle.
Alkaa aivan mahtavasti. Kumppani tykästyy minuun tosissaan. Vietetään aikaa toistemme kanssa paljon ja hän haluaa esitellä minut kavereilleen, tutuilleen, sukulaisilleen ja kaikki yleensä pitävät. Mutta.
Olen tavattoman ujo, tosin tulen ihmisten kanssa toimeen ja pystyn keskustelemaan paljonkin mutta maksimissaan alle neljän hengen porukoissa. jos kumppani haluaa pyöriä suuremmissa porukoissa ja tapahtumissa minusta ei siihen ole.
Toisekseen menneisyys ja ne kaikki haavat joilla silloin niin rakkaat ihmiset ovat satuttaneet koska ovat jättäneet minut vaivaa aivan taakaksi asti.
Pelkään aivan sairaalloisen paljon että minut jätetään ja vaikka kumppani kuinka mulle vannoo että hän on rinnalla eikä lähde niin kohta se tapahtuu ja yleensä viimeaikoina tuo aika on ollut aina 2-3kk tapaamisesta.
Kaverilleni kerroin kun tämän hetkisen ihanan ihmisen tapasin että tuskin edes jouluun kestää jos sama kaava menee ja niinpä jouluna olisimme olleet yhdessä kaksi ja puoli kuukautta.
Minä rakastun aina ja muhun sattuu taas niin että sydän räjähtää ja syytän itseäni siitä että jos minun vanhat haamut peloittavat kumppanit pois on se vika täysin minun mutta miksi kukaan ei anna niiden haavojen parantua. Ne ei myöskään parannu vaikka olisin sinkku vuoden tai kaksi koska sitäkin olen kokeillut onhan tämä suhteiden epäonni jatkunut samalla kaavalla kouluvuosista saakka.
Pyysin kumppaniani että hän ei puhuisi omasta menneestään liikaa niin se ei myös toisi minulle omia muistoja. Yksi kumppanini huono puoli on se että hän on kesällä eronnut pidemmästä suhteestaan ja purkaa sitä välillä minuun ja näin joka kerta pelot palaavat myös omiin mielikuviini.
Hän on myös menevä ja vilkas ja itse taas rauhallinen kotona nautiskelija.
Mutta yhdestä asiasta mulla on mielestäni syy olla vihainen ja pettynyt. Hänen mielialan vaihtelut.
Viimeviikolla hän oli valmis tekemään kanssamme lapsen vaikka heti, toisena päivänä hän jo mietti että jos ainakin kesään katsotaan. No yhden asian elämäni on opettanut että alkuhuumaan vuoteen tai kahteen ei ole lapsien aika kuten on nähty minunkin elämässäni. Toinen lähtisi jo silloin pois kun lapsi vasta kehittyisi äidin vatsassa.
Hän asui tai näkyy nuo tavarat osin vieläkin ulko ovella olevan minun omistusasunnossani tavallaan sillä kirjoilla hän on eronsa jälkeen vanhemmillaan mutta maksaa vuokraa kaverin kimppa kämppään mutta asunu periaatteessa 1.5kk minun luona.
Sunnutaina anoppilassa käytyään suunnitteli hän että hänen pitäisi käydä täällä useinmin lemmikkejään hoitamassa ja ehkä tulla asumaankin joksikin aikaa. Hämmästyin.
Maanantaina hän riitautui vanhempiensa kanssa jossa hänen oli tarkoitus olla joulu, sanoi muuttavansa pois ja mietti että siirtää loput tavaransa kaverinsa luo.
Tiistaina hän haukkui puhelimessa siskonsa kanssa vanhempiaan ja sanoi samalla että "on mulla onneksi paikka täällä rakkaan luona"
Kysyi puhelun jälkeen saisiko hän muuttaa tänne kokonaan. Sanoin siitä vaan ja hän puhui jo paljonko maksaisi minulle tavallaan vuokraa. Mietin että jos itse maksan lainaa lähes 600e/kk niin sopisiko yhtiövastike sinulle joka on vajaa 250 paikkeilla noin. Piti kalliina ja homma meinasi jo siihen kaatua mutta muuttikin mielen että sopii.
Keskiviikkona hän suuttui minulle koska en jaksanut helliä ja suukotella ollessani edelleen pahassa keuhkotaudissa ja kuumeessa enkä jaksanut edes seksiä vaikka aktiivinen siinä olenkin. Halusin että hän odottaa siksi kunnes paranen.
Eilenaamulla hän lähti ovet paukkuen sanomatta mitään töihin ja yhtä epämääräistä viestiä lukuunottamatta tappelimme puhelimessa koko päivän. Hän tuli harrastuksistaan illalla kotiin niinkun hän alkoi jo kutsumaan tätä kodikseen ja alkoi pakkaamaan tavaroita. Ei ottanut vastaan halia ei suukkoa oli kylmä ja sanoi että jättää minut tai ei tiedä. Sain hänet vielä viimeyöksi viereeni ja yritin kannustaa häntä miettimään vielä.
Valvoin koko yön hänen selkäänsä vasten eikä hän ottanut edes kädestäni kiinni.
Äsken hän lähti töihin ja ilmoitti että hakee loput tavaransa iltapäivällä ja peruu minun osalta kutsun hänen sukulaisensa isoihin syntymäpäiväjuhliin lauantaina.
Miksi taas käy näin? Mä en kestä näitä sydänten särkemisiä enään! Mä vaan rakastan sinua kulta!
Olen jo pitkään haaveillut toimivasta parisuhteesta johon kuuluu jossain vaiheessa myös mahdollisesti lapset jos niitä on tullakseen. Toisaalta onni että niitä ei ole vielä siunaantunut tähän elämään koska suhteeni kaava toistuu aina samallatavalla. Ja taas näin joulun alla kumppani pakkas tänään tavaransa ja sanoo hakevansa loput töistä tullessaan.
Kaikki on nyt pielessä joulu, uusivuosi ja täytän kaikenlisäksi pyöreitä vuosia joten isot syntymäpäivänikin saavat luvan jäädä koska tämä elämän lyhty sai taas kerran haavan muiden joukkoon.
Minulla ei vaan parisuhteet ota onnistuakseni. Jos avioliittoani ei oteta lukuun joka sekin päättyi toista vuotta sitten niin miksi minä en onnistu.
Tämän päiväisen jälkeen pakit ovat jo neljännet tälle vuodelle.
Alkaa aivan mahtavasti. Kumppani tykästyy minuun tosissaan. Vietetään aikaa toistemme kanssa paljon ja hän haluaa esitellä minut kavereilleen, tutuilleen, sukulaisilleen ja kaikki yleensä pitävät. Mutta.
Olen tavattoman ujo, tosin tulen ihmisten kanssa toimeen ja pystyn keskustelemaan paljonkin mutta maksimissaan alle neljän hengen porukoissa. jos kumppani haluaa pyöriä suuremmissa porukoissa ja tapahtumissa minusta ei siihen ole.
Toisekseen menneisyys ja ne kaikki haavat joilla silloin niin rakkaat ihmiset ovat satuttaneet koska ovat jättäneet minut vaivaa aivan taakaksi asti.
Pelkään aivan sairaalloisen paljon että minut jätetään ja vaikka kumppani kuinka mulle vannoo että hän on rinnalla eikä lähde niin kohta se tapahtuu ja yleensä viimeaikoina tuo aika on ollut aina 2-3kk tapaamisesta.
Kaverilleni kerroin kun tämän hetkisen ihanan ihmisen tapasin että tuskin edes jouluun kestää jos sama kaava menee ja niinpä jouluna olisimme olleet yhdessä kaksi ja puoli kuukautta.
Minä rakastun aina ja muhun sattuu taas niin että sydän räjähtää ja syytän itseäni siitä että jos minun vanhat haamut peloittavat kumppanit pois on se vika täysin minun mutta miksi kukaan ei anna niiden haavojen parantua. Ne ei myöskään parannu vaikka olisin sinkku vuoden tai kaksi koska sitäkin olen kokeillut onhan tämä suhteiden epäonni jatkunut samalla kaavalla kouluvuosista saakka.
Pyysin kumppaniani että hän ei puhuisi omasta menneestään liikaa niin se ei myös toisi minulle omia muistoja. Yksi kumppanini huono puoli on se että hän on kesällä eronnut pidemmästä suhteestaan ja purkaa sitä välillä minuun ja näin joka kerta pelot palaavat myös omiin mielikuviini.
Hän on myös menevä ja vilkas ja itse taas rauhallinen kotona nautiskelija.
Mutta yhdestä asiasta mulla on mielestäni syy olla vihainen ja pettynyt. Hänen mielialan vaihtelut.
Viimeviikolla hän oli valmis tekemään kanssamme lapsen vaikka heti, toisena päivänä hän jo mietti että jos ainakin kesään katsotaan. No yhden asian elämäni on opettanut että alkuhuumaan vuoteen tai kahteen ei ole lapsien aika kuten on nähty minunkin elämässäni. Toinen lähtisi jo silloin pois kun lapsi vasta kehittyisi äidin vatsassa.
Hän asui tai näkyy nuo tavarat osin vieläkin ulko ovella olevan minun omistusasunnossani tavallaan sillä kirjoilla hän on eronsa jälkeen vanhemmillaan mutta maksaa vuokraa kaverin kimppa kämppään mutta asunu periaatteessa 1.5kk minun luona.
Sunnutaina anoppilassa käytyään suunnitteli hän että hänen pitäisi käydä täällä useinmin lemmikkejään hoitamassa ja ehkä tulla asumaankin joksikin aikaa. Hämmästyin.
Maanantaina hän riitautui vanhempiensa kanssa jossa hänen oli tarkoitus olla joulu, sanoi muuttavansa pois ja mietti että siirtää loput tavaransa kaverinsa luo.
Tiistaina hän haukkui puhelimessa siskonsa kanssa vanhempiaan ja sanoi samalla että "on mulla onneksi paikka täällä rakkaan luona"
Kysyi puhelun jälkeen saisiko hän muuttaa tänne kokonaan. Sanoin siitä vaan ja hän puhui jo paljonko maksaisi minulle tavallaan vuokraa. Mietin että jos itse maksan lainaa lähes 600e/kk niin sopisiko yhtiövastike sinulle joka on vajaa 250 paikkeilla noin. Piti kalliina ja homma meinasi jo siihen kaatua mutta muuttikin mielen että sopii.
Keskiviikkona hän suuttui minulle koska en jaksanut helliä ja suukotella ollessani edelleen pahassa keuhkotaudissa ja kuumeessa enkä jaksanut edes seksiä vaikka aktiivinen siinä olenkin. Halusin että hän odottaa siksi kunnes paranen.
Eilenaamulla hän lähti ovet paukkuen sanomatta mitään töihin ja yhtä epämääräistä viestiä lukuunottamatta tappelimme puhelimessa koko päivän. Hän tuli harrastuksistaan illalla kotiin niinkun hän alkoi jo kutsumaan tätä kodikseen ja alkoi pakkaamaan tavaroita. Ei ottanut vastaan halia ei suukkoa oli kylmä ja sanoi että jättää minut tai ei tiedä. Sain hänet vielä viimeyöksi viereeni ja yritin kannustaa häntä miettimään vielä.
Valvoin koko yön hänen selkäänsä vasten eikä hän ottanut edes kädestäni kiinni.
Äsken hän lähti töihin ja ilmoitti että hakee loput tavaransa iltapäivällä ja peruu minun osalta kutsun hänen sukulaisensa isoihin syntymäpäiväjuhliin lauantaina.
Miksi taas käy näin? Mä en kestä näitä sydänten särkemisiä enään! Mä vaan rakastan sinua kulta!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ethän sä ole edes edellisestä suhteestasi toipunut, kun jo hyppäät uuteen ja rakastat ja vaadit toista rakastamaan täyttä päätä. Ei ketään opi tuntemaan parissa kuukaudessa. Et vaan osaa olla yksin. Säälittävää.
Kumppanit eivät ole olleet oikeanlaisia sinulle. Miksi olet ihmisen kanssa, joka on niin menevä ja vilkas vaikka itse haluaisit ottaa rauhallisemmin jne. Etsi kumppani joka samanlainen kun sinä, joka ei tykkää istua suurella porukalla iltaa ja on enemmän kotosalla?
Jos sama kaava toistuu aina parisuhteissasi, niin kannattaa vähän miettiä omaa osuuttaan asioiden kulkuun.
Todennäköisesti ajaudut aina suhteeseen samanlaisten miesten kanssa. Tuo kierre sinun on itse katkaistava.
Ripustautuminen ja menettämisen pelko kielii myös siitä, ettet arvosta itseäsi. Sekin asia sinun on itse korjattava, eikä odottaa, että joku mies sen tekee puolestasi.
Mukavan joulun, uuden vuoden ja syntymäpäivän voi viettää ilman miestäkin.
Olen vain nyt niin rikki. Tiedän että minussa on paljon vikoja mutta luonteeltani olen ymmärtäväinen ja en halua enkä saakaan estää ketään menemästä ja tulemasta. Ollaan menty yhdessä kumpaistenkin riennoissa ja vaikka olenkin ujo niin silti tuo ei ole ollut suuri este tutustua uusiin ihmisiin.
Hän on yrittänyt kovasti ja arvostan hänen rehellisyyttään ja olen pahoillani etten ole voinut olla hellä ja rakastava nyt kun olen ollut pariviikkoa tosi huonossa kunnossa tuon minkälie sikainfluenssan kanssa.
Kaipaan hellyyttä ja läheisyyttä niinkuin hänkin minulle sanoi myös ja elämä meni kerrankin tosi iloisesti. Töissä jaksoi kun tiesi kuka odottaa illalla ja kuka käpertyy kainaloon.
Totta on sekin että itsetuntoni on painettu vuosien saatossa puhjamutiin mutta haluan vain niin kovasti yrittää. Enkä rakastu keneen tahansa kun on meillä ollut kumppaneiden kanssa myös yhteisiä asioitakin harrastuksien jne kanssa. Välttelin paljastamasta kirjoituksessa sukupuolta koska miehiä ja naisia tarkastellaan näissä asioissa eri valossa mutta kun kirjoitit että uudenvuoden ja syntymäpäivän voi viettää ilman miestäkin niin sanotaan nyt että aloittaja eli minä olen juuri tuo mies ja tunteellinen sellainen joka kaipaa tuota naista. Toivottavasti tämä ei muuta vastauksien luonnetta entistä vihatunpaan suuntaan mutta ei voi mitään. Mulla vaan on niin kauhea ikävä ja kaipuu tuon suloisen käkkäräpään kainaloon että!!!
Todellakin pahoitteluni, tuosta sukupuoliolettamuksestani. Tekstisi oli niin tyypillistä nuoren naisen vuodatusta, etten edes huomannut, ettei siinä sukupuolia mainittu.
"Totta on sekin että itsetuntoni on painettu vuosien saatossa puhjamutiin mutta haluan vain niin kovasti yrittää."
Olisi varmaan hyvä suunnata se yrittämisen energia itseesi, omaan onnellisuuteesi ja tasapainoon. Kaiva reilusti ne menneisyytesi peikot esille, käsittele mistä niissä on kyse ja se jälkeen mene meren rantaan ja viskaa ne niin pitkälle, ettei takaisin jaksa uida. Et pääse niistä yli kieltämällä ja vaikenemalla.
"Enkä rakastu keneen tahansa"
Et varmaankaan, mutta mieti mikä rakkautesi kohteita yhdistää.
"Tiedän että minussa on paljon vikoja mutta luonteeltani olen ymmärtäväinen ja en halua enkä saakaan estää ketään menemästä ja tulemasta."
Kaikissa meissä on vikoja. Tilan ja oman ajan antaminen toiselle ei tarkoita vain sitä, että saa mennä ja tehdä omia juttuja. Se tarkoittaa myös sitä, että MOLEMMILLA on henkisesti tilaa olla oma itsensä suhteessa.
Menes nyt peilin eteen ja sano sille kuvajaiselle, että nyt keskityttän vain niihin asioihin, jotka lisäävät sinun hyvinvointia ja onnellisuutta. Siitä se paraneminen lähtee.
4,5 vuotta on eron (14 v naimisissa) jälkeen mennyt, eikä vieläkään helpota. Kaipuuta exän luo ei ole tietenkään enää, mutta elämän perustusten uudelleen luominen ja uusien elämänpolkujen hyväksyminen vie aikansa.
Ehkä jossain vaiheessa ymmärrän, että MINUN pitää ottaa vastuu loppuelämäni onnellisuudesta eikä odottaa että joku muu vierelläni sen tekisi.
"Toisekseen menneisyys ja ne kaikki haavat joilla silloin niin rakkaat ihmiset ovat satuttaneet koska ovat jättäneet minut vaivaa aivan taakaksi asti."
Selvitä ensin noi asiat itsekses, sitten ala miettimään suhteita muihin ihmisiin. Et sä mitään ketään rakasta, haluat vain että joku tekee likaisen työn puolestasi eli rakastaa sinua, kuin et siihen pysty. Oikeesti, opettele ensin rakastamaan itseäsi, tuntemaan itsesi, elämään itsesi kanssa. Mieti suhteita sitten.
Jos vuoden aikana on neljä suhdetta, niin ei siinä kyllä ole kehenkään ehtinyt rakastua - ellei sitten rakastumisen tunteeseen.
Nyt ihan tietoinen tauko ja asioiden käsitteleminen ja opetteleminen pitämään itsestäsi. Ei kukaan jaksa takertuvaa ihmistä joka haluaa korvaavaa kokemusta aikaisempiin traumoihinsa.
Minustakin tuntuu, että rakastun rakastumisen tunteeseen.
Olen käsitellyt tunteitani 9kk, ja tuntuu että ranta on näkyvissä. Vaikka aina tulee jotain uutta, yksin olo ilman että kukaan sekoitaa tunteita, ei tee pahaa. Sinkkuna siis olen ollu jo monta vuotta. Mieluummin teen tämän nyt nuorena.
Kiva! Seuraavassa tosissaan-yrityksessä sitten otat pariterapiankin työvälineeksi jos ongelmia alkaa ilmetä. Siis ajoissa! Ennaltaehkäisy on paljon kannattavampaa kuin jälkeenpäin itkeminen, oli kyse sitten metabolosesta oireyhtymästä tai sydänsuruista!
Mutta miten noita omia tarumojaan, esimerkiksi hylköömiseksi tuleminen, hyväkskäyttö jne, sitten itsekseen parannellaan?
Eikä nimenomaan ns hyvä ihmisen kohtaaminen, ja sitten hänen kanssaan uudelleenopettelu ihmissuhdeasioissa ole se, miten voi parantua?
Sanon tämän siksi, että olen itse tietoisesti pysytellyt sinkkuna (deittaillut kyllä jne kevyttä) nyt vuoden, jotta pääsisin kunnolla yli traumaattisista kokemuksista, ja voisin sitten aloittaa uudeta pohjalta. En ole läheisriippuvainen, koska viihdyn kyllä nykyään hyvin yksinkin, pidän itsestäni parempaa huolta, ja olen opetellut hyväksymään itseäni jne.
Mutta tuntuu että sitten on vaarana ettei enää päästäkään ketään lähelle, kun yksin on turvassa kivulta. Eli osaa olla yksin, mutta ei s evielä tarkoita sitä, että parisuhderintamalla menisi yhtään sen paremmin.
Eli miten ikeasti ne möröt saa käsiteltyä niin, että haluaa ja voi luoda toimivan ja kantavan suhteen?
Ihmiset on todellakin erilaisia.Erosta 20v. enkä sen jälkeen ole miehen kanssa elänyt.
Enkä tule elämään.Vannomatta paras,sielunkummppania en ole löytänyt,ehkä löydän joskus,ei kiire,mitä suotta päätä vaivaamaan,tulee jos on tullakseen.
Ei kuitenkaan kelpaa kuka vaan,ranttu kun olen,ei sen takia että pitää olla joku/on yksin tarvi kumppania,en harrasta irtosuhteita,rehti sen olla pitää ja minun luonteelle sopiva,leikkisä,ei välttämättä edes vaatimuksia kun sen tietää että siinä se on,natsaa yksiin oman maailman kanssa,ei vaadi/en vaadi.
En haluaisi muuttaa mitään,muutan elämääni itse.Ehkä joku voi saapua joskus salaa tai ukkosen tavoin,en odota/odotan.
Elämä on taivaallisen ihanaa!