Hei!
Hain marraskuun alussa eräästä ohjelmistotalosta ns. asiantuntijan paikkaa. Nyt olen parin viikon sisällä käynyt 3 haastattelussa tulevan projektin pääarkkitehdin, projektipäällikön, firman henkilöstöjohtajan ja yksikön johtajan puheilla. Haastattelujen perusteella roolikseni on suunniteltu ns. team leadin paikkaa, jos työtä minulle tarjottaisiin (kokemusta alalta on n. 8 vuotta). Tämän prosessin aikana olen kuitenkin itse tullut tulokseen, että jatkan mieluummin nykyisessä (toistaiseksi varmassa) paikassani, vaikkakin pienemmällä palkalla ja vähemmillä urakehitysmahdollisuuksilla - mutta suuremmalla henk.koht. vapaudella.
Mietin, mikä olisi tyylikäs ja ammattimainen tapa tämän haastattelukierroksen jälkeen ilmoittaa, etten enää ole kiinnostunut paikasta - siten, ettei kuitenkaan polttaisi siltoja ko. firmaan? Maailma on kuitenkin pieni IT-alallakin, joten ei tiedä, milloin noita suhteita tarvitsee.
Ehdotuksia?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Perheyrityksiin, uskonlahkoihin ja Vihtori-Klaara systeemeihin ei kannata edes hakea. Kaduttaa varmasti jälkeen päin.
Soitat ja kerrot vain kohteliaasti, että olet tullut asiaa entistä tarkemmin analysoituasi siihen tulokseen, että haluat toistaiseksi jatkaa entisessä työssäsi. Sinun ei tarvitse, jos et halua perustella mielipidettäsi tarkemmin.
Vaikka piirit ovatkin pienet kotimaisella IT-alalla, niin tämä ei polta siltoja tulevaisuutta ajatellen. Jos sinulla on jatkossakin jotain osaamispääomaa tarjottavissa tuolle firmalle. He ovat sinusta kiinnostuneita jatkossakin.
Kannattaa muistaa, että työnantajan papereissa et ole missään olosuhteissa, etenkään IT-alalla, muuta kuin ID-numero, kustannnuserä ja kohde, jonka osaaminen pyritään ulosmittaamaan mahdollisimmman kustannustehokkaasti.
Ps. jos asiantuntijarekrytointi on muuttunut team lead rekrytoinniksi ja kolmeksi eri haastatteluksi se kertoo jotain hälyttävää rekrytoivan firman kyvystä toimia systemaattisesti edes kvartaalin jänteellä.