Vauvahaaveet ja mielenterveyden häiriöt

Onnea haaveisiin, aina pitää olla haaveita, se osoittaa , että on hengissä : )
Tosin hiukan olisin sitä mieltä , että älkää pitäkö kiirettä , nauttikaa jonkin aikaa tästä lapsettomasta ajasta keskenään .
Oma lapseni väsyi kovasti , kun lapsi sairasteli ja puoliso opiskelee, on vielä taloudelliset huolet .
Hoivatkaa toisianne vielä jonkin aikaa ja antakaa suhteellenne aikaa .

Juttele hoitohenkilökunnan kanssa haaveistasi myös , tee jokin suunnitelma, tosin eihän kaikki aina niin mene , mutta henkinen tilanteesi voi paremmin , ehkä.
Taloudellisesti olisi hyvä, että ehtisit olla jonkin aikaa töissä ennen lapsen syntymää . Jos pärjäät töissä hyvin ja jaksat työelämää , jaksat lapsenkin kanssa varmaan.
Malttia ja hyvää joulunodotusta . Kaikki aikanaan : =)

lääkitys sitten raskausaikana? Jos se ei sovi ja joudutaan vaihtamaan ja se uusi lääke ei sitten autakkaan.....
Lääkitys tulee räätälöidä ennen rask.yrittämistä.

Sinun raskaaksi tulollasi ei ole mitään tekemistä äitisi raskaaksitulovaikeuksien kanssa.

Haaveita pitää aina olla, ja 25-vuotiaasta eteenpäin on minusta hyvä ikä saada lapsia. Mutta teidän tilanteessa odottaisin ehkä sen pari vuotta jos miehesi opiskelee ja itse valmistut nyt. Olisi hyvä olla töissä 2 vuotta ennen kuin joutuu äitiyslomalle, sillä muuten teillä on hyvin pienet äitiysrahat :( Jos muutenkin taustalla on mielenterveys"häiriötä" niin eivät nuo ekonomiset vaikeudet helpota asiaa ollenkaan. Minun neuvoni on että olisit töissä 2 vuotta ensin, ei se vauvakuume sieltä mihinkään katoa :) Ja kahta suurempi se ilo sitten on kun kovan odotuksen jälkeen on tulossa se toivottu vauva! Susta tulee varmasti hyvä äiti kuitenkin! :)

Itse olen ollut kausittain masentunut jo 16-vuotiaasta asti. Olen nyt raskaana, ja alkuraskaudessa jouduin mielisairaalaan, jossa minulle diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ajattelin, että diagnoosi helpottaisi elämää, lääkitys tepsisi ja odotus sujuisi hyvin. Nyt siis rv 18 0, enkä ole ikinä ollut näin masentunut. Minulla on hoitosuhde psyk. poliklinikalle sekä lääkitys. Silti ajattelen itsemurhaa joka päivä, enkä tiedä, miten muka jaksan odotuksen loppuun. Ja siitähän se helvetti vasta alkaa, kun tulee tautia pahentavat valvomiset ja muut. Olen ollut odotusaikana 5pvä töissä, muuten sairaslomalla, joka näemmä jatkuu odotuksen loppuun, sillä en voi tehdä muuta kuin maata sängyssä, sillä selkäni on niin huonossa kunnossa. En saa ulkoiluttaa koiraa, en kumartua, en tehdä mitään. Mieheni tekee pitkää työpäivää ja olen vain yksin kotona, koska en pääse liikkumaan. Itselläni ei ole mitään ammatillista koulutusta. Olen siis 23. Tuntuu, että tämä raskaus on ollut elämäni suurin virhe.

Toivon todella, että oma odotuksesi menisi hyvin, sillä tähän ei voi valmistautua mitenkään. Itse olin paremmassa kunnossa kuin koskaan, ennen kuin raskaus alkoi. Raskaus oli suunniteltu ja toivottu. Voi olla, että nykyinen lääkityksesi ei sovi raskausaikana, eikä uusien lääkkeiden kokeilu ole sitä parasta puuhaa, kun mielialat vaihtelevat. Toivottavasti sinulla ei ole ikinä ollut mitään fyysisiä vaivoja, eikä toivottavasti suvussasikaan. Ne nimittäin luultavasti tulevat 10 krt pahempana. Lisäksi kaikki muut kivut ja vaivat, joista luulet selviäväsi. Raskaus on niin valtava mullistus ihmiselle, sekä fyysisesti että henkisesti, ettei sitä voi tietää, ennen kuin kokeilee. Minua kaduttaa, että kokeilin. Itse ajattelin myös, että jaksan, ja vihasin kaikkia, jotka sanoivat, ettei mielenterveyskuntoutujan kannata hankkiutua raskaaksi. Nyt olen samaa mieltä kuin he. Älä tee sitä. Oikeasti. En toivo tätä helvettiä kellekään.

En nyt lukenut saamiasi vastauksia, mutta sama on täällä. Keskivaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö diagnoosin sain jokin aika sitten. Olin tosin ehtinyt jo pari lasta tehdä, ennen kuin elämä meni niin, että pääsin hoitoon...kovin on yksilöllistä tuo jaksaminen. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että olen monta kertaa toivonut lasteni takia, että heillä olisi parempi äiti ja paremmat eväät elämään. Teen kuitenkin parhaani näissä olosuhteissa, välillä ihan ok olo ja välillä tuntuu että hajoan. Sinun tilanteesi kuulostaa sen puoleen paremmalta, että saat jo valmiiksi hoitoa ja apua..ennen niitä lapsia. Miettikää ihan rauhassa päätöstä, onnea mihin päädyttekin. Tukiverkoston merkitys on kanssa suuri varsinkin aluksi.Jos teillä on ihania mummoja ja muita sukulaisia, jotka mielellään auttaa, että pääsette välillä nukkumaan ja olemaan ihan kahdestaan...niin on se vauvavaihe helpompi jaksaa, niin sairaan kuin terveenkin!

voi, samaa mietitään täälläkin ahkerasti, et siis ole yksin :) minulla ahdistuneisuushäiriö, välillä pienimuotoista paniikkia (mm.yleisillä paikoilla) masennus on ollut teinivuosina, mutta se "parantunut," välillä meinaa tulla, mutta ei todellakaan pahana enää. Kävin todella pitkän psykoterapia jakson, ja olen myös ollut osastolla nuorempana näiden takia.
Se, mitä pystytte puhumaan terapiassa, kauanko hoitosuhde kestänyt, kysele hänen mielipidettään vauvahaaveisiisi.. koska sinullakin varmasti ne voimavaratkin joita me taas emme täällä tiedä? juttele näistä, pohtikaa yhdessä. Mutta sentään valmistut, hienoa! :) eli pystyt opiskelemaan "sairauksiltasi" kertoo jonkinverran voimistasi.

henk. kohtaisesti en usko näihin,että odotetaan juuri se tietty aika ja sitten aletaan lapsia tekemään. Ensinnäkään kun se lapsen saanti ei ole varmaa. Nykyään pitäisi olla ammatti, keretty tehdä sitä työtä sen ja sen verran, ok-talo, koira ja kissa. Sitten suunnitellaan lapset! Itse olen aika samassa tilanteessa, täytän 25-vuotta ja olen kohta töihin lähdössä. (on fyysisiä esteitä ollut, miksi välillä joutunut pitkäänkin valmistumisen jälkeen työttömänä olemaan) joten olen itse ajatellut asian niin, että jos työt onnistuu, niin henkisesti, että voin hyvin ja fyysinen puoli kestää työnteon, niin haluan alkaa mieheni kanssa yrittämään lasta. Olemme olleet vajaa 5-vuotta yhdessä ja mieheni ei muuta haluaisikaan kuin vauvan :)

pelottava ajatus, jaksanko, pystynkö, onko minusta siihen.. miten yöheräilyt, lisääntyykö ahdistuneisuus.. olenko valmis kantamaan niin ison vastuun.. paljon kysymyksiä ja olisi todella mukava kuulla teiltä äideiltä, että mitä se lapsen kanssa oleminen on jos on sairauksia, niin fyysisiä kuin henkisiä.