että kaikki mun suhteet saa jossain vaiheessa sellasen asetelman, että mä alan olla toiselle itsestäänselvyys, jota ei tarvi erikoisemmin huomioida, jota voi vähän pompottaa tai sit muuten vaan voi alkaa kohtelemaan huonommin.
Alku on aina ihanaa niin kuin tuoreessa suhteessa kuuluu ollakin, ja iloitsen aina siitä alussa että vihdoin suhde, jossa molemmat nauttii yhdessäolosta ja toisistaan yhtäpaljon! Ja kun tätä nautintoa on hetki kestänyt, niin eiköhän toinen ala etääntymään, tai tekemään jotain ihmeellisiä "tempauksia", joita vaan voi ihmetellä. Näistä sit hätääntyneenä koetan hakea takaisin sitä ihanaa alkuaikaa takaisin, ja johan vaan toinen pitää entistä enemmän itsestäänselvyytenä ja ottaa vielä kaiken tilanteesta irti.
Myöskin kuvio menee yleensä niin, et hiljaa tilanteesta kärsin itekseni, en viitti alkaa meuhkaamaan tai vaatimaan mitään koska koen että tunteet ja suhteessa viihtyminen tulee tulla luonnollisesti, ei vaatimalla tai esittämällä ehtoja. Saatan asiasta mainita mutta en järjestä siitä mitään numeroa.
Aikani kun olen katsonut sitä meininkiä, joka tottakai nakertaa, niin yks kaunis päivä saan siitä tarpeeksi. Ja kun saan tarpeekseni, niin sit ei ole enää neuvoteltavaa. Ja SIINÄ VAIHEESSA nämä kumppanit yleensä sit hätääntyvät, tekisivät kaikkensa että jatkettaisi suhdetta, muuttavat tapojaan jne.
Mut eivät käsitä että siinä vaiheessa se on autamattomasti MYÖHÄISTÄ! Kun menee jostain maku, niin sit se on mennyt. Kuitenkin on ollut koko suhteen ajan tilaisuus osoittaa hyviä piirteitä itsestään, ja käyttäytyä niin kuin parisuhteessa mielestäni kuuluu, eli huomioida toinen, olla kiinnostunut toisen hyvinvoinnista suhteessa, ja miettiä omaa rooliaan PARIsuhteessa.
Onks se niin että pitäis olla kusipää vaan alusta asti? Tehdä ohareita ja käyttäytyä huonosti aina välillä, pitää toista varpaillaan ja juosta kavereiden kanssa baareissa? Koska sitä ei arvosteta pätkääkään että laittaa oman kumppaninisa etusijalle, huomioi hänet ajankäytössään jne. Päin vastoin, toinen tajuaa että toi hölmö on käytettävissä koko ajan, ja sitä voi tavata milloin ite sattuu jaksamaan.
Tooosi surullista, ja vielä surullisempaa että taas oon jälleen kerran tässä surullisenkuuluisassa tilanteessa. On tehnyt jo pitkään mieli iskee kirves kaivoon, mut vielä oon pitkittänyt tätä, ja haluun antaa meille tilaisuuden. Mut jostain jotain oppineena luulen tietäväni, ettei tääkään tuu muuttumaan ilman radikaaleja reagointeja. ei jaksais......-
Alku on aina ihanaa niin kuin tuoreessa suhteessa kuuluu ollakin, ja iloitsen aina siitä alussa että vihdoin suhde, jossa molemmat nauttii yhdessäolosta ja toisistaan yhtäpaljon! Ja kun tätä nautintoa on hetki kestänyt, niin eiköhän toinen ala etääntymään, tai tekemään jotain ihmeellisiä "tempauksia", joita vaan voi ihmetellä. Näistä sit hätääntyneenä koetan hakea takaisin sitä ihanaa alkuaikaa takaisin, ja johan vaan toinen pitää entistä enemmän itsestäänselvyytenä ja ottaa vielä kaiken tilanteesta irti.
Myöskin kuvio menee yleensä niin, et hiljaa tilanteesta kärsin itekseni, en viitti alkaa meuhkaamaan tai vaatimaan mitään koska koen että tunteet ja suhteessa viihtyminen tulee tulla luonnollisesti, ei vaatimalla tai esittämällä ehtoja. Saatan asiasta mainita mutta en järjestä siitä mitään numeroa.
Aikani kun olen katsonut sitä meininkiä, joka tottakai nakertaa, niin yks kaunis päivä saan siitä tarpeeksi. Ja kun saan tarpeekseni, niin sit ei ole enää neuvoteltavaa. Ja SIINÄ VAIHEESSA nämä kumppanit yleensä sit hätääntyvät, tekisivät kaikkensa että jatkettaisi suhdetta, muuttavat tapojaan jne.
Mut eivät käsitä että siinä vaiheessa se on autamattomasti MYÖHÄISTÄ! Kun menee jostain maku, niin sit se on mennyt. Kuitenkin on ollut koko suhteen ajan tilaisuus osoittaa hyviä piirteitä itsestään, ja käyttäytyä niin kuin parisuhteessa mielestäni kuuluu, eli huomioida toinen, olla kiinnostunut toisen hyvinvoinnista suhteessa, ja miettiä omaa rooliaan PARIsuhteessa.
Onks se niin että pitäis olla kusipää vaan alusta asti? Tehdä ohareita ja käyttäytyä huonosti aina välillä, pitää toista varpaillaan ja juosta kavereiden kanssa baareissa? Koska sitä ei arvosteta pätkääkään että laittaa oman kumppaninisa etusijalle, huomioi hänet ajankäytössään jne. Päin vastoin, toinen tajuaa että toi hölmö on käytettävissä koko ajan, ja sitä voi tavata milloin ite sattuu jaksamaan.
Tooosi surullista, ja vielä surullisempaa että taas oon jälleen kerran tässä surullisenkuuluisassa tilanteessa. On tehnyt jo pitkään mieli iskee kirves kaivoon, mut vielä oon pitkittänyt tätä, ja haluun antaa meille tilaisuuden. Mut jostain jotain oppineena luulen tietäväni, ettei tääkään tuu muuttumaan ilman radikaaleja reagointeja. ei jaksais......-
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voi olla, että sulla on taipumusta läheisriippuvuuteen. Uskot ehkä, että vain kumppani voi tehdä sinut onnelliseksi? Olet tarjolla hänelle, mutta hän ei sinulle? Se, että et keskustele asioista, etkä esitä vaatimuksia, etkä luo rajoja parisuhteessa saa sinut vaikuttamaan kiltiltä ja hyväksikäytettävältä. Tässä ihan hyvä artikkeli aiheesta:
http://www.healingeagle.net/Fin/Burney/Toxiclove.html
Oletko muuten mies vai nainen?
varmaan musta voi saada kiltin ja hyväksikäytettävän kuvan, totta. ja varmaan olen huono luomaan niitä rajoja. uskon ehkä sinisilmäisesti toisen käyttäytyvän luonnostaan "oikein" jos on välittämistä ja tunteita.
Kyllä yleensä pyrin keskustelemaankin mut ne keskusteluyritykset eivät yleensä johda mihinkään rakentavaan. en tiedä sit et keskustelenko hyökkäävästi ja syyllistäen vai onko tilanne jo siinä vaiheessa ettei mun toiveita tai tunteita tarvi ottaa tosissaan kun oon niin kiltti ja itsestäänselvä.
Must on normaalia että jos suhde on kestänyt (tässä tapauksessa) joitain kuukausia niin siinä vaiheessa olen tarjolla hänelle, ja totta helvetissä hän tekee mut onnelliseksi, ja en varmaan alkuhuuman rakastuneessa tilassa vaikuta kauhean itsenäiseltä vaan toinen on kaikki kaikessa. Kyllähän nämä asiat tasapainottaa suhteen kestäessä pidempään ja ollessa tasapainoinen.
Itselläni oli samankaltainen seurustelusuhde mieheen.Tuli sanomista ja erosimme.Jonkin aikaa sen jälkeen mieheltä tuli viesti: "nyt kun on jo liian myöhäistä, niin tajuaa mitä on menettänyt"...ok, palattiin yhteen ja menikin jonkin aikaa ihan hyvin ja taas tuli paluu entiseen...erottiin lopullisesti.
Ei todellakaan parisuhde mene niin, että vain toinen huomioi ja näyttää tunteensa ja toinen on vaan vastaanottavana osapuolena tekemättä mitään suhteen eteen.
Mulla on nyt tilanne, että oon seurustellu monta vuotta poikaystäväni kanssa ja mietin eroa. Poikaystävä sanoo rakastavansa mua kamalasti ja haluavansa olla mun kanssa, mutta ei vain osaa osoittaa sitä mulle. Musta tuntuu, että itse huomioin sitä paremmin siitä huolimatta, että mun tunteet ei oo enää yhtä varmoja. Oon monesti miettinyt, että onko miehet vaan sellasia. Eikö ne vaan osaa ottaa toista ihmistä huomioon yhtä hyvin kun naiset? En siis tiedä, onko tämä parasta mitä voin saada vai onko toisenlaisiakin miehiä olemassa. Kertokaapa mullekin se!
Itseasiassa todennäköisesti sinä osoitat huomiotasi miehelle juuri siksi, että hän on se kylmempi osapuoli. Jos mies huomioisi sinua, ehkä sinustakin saattaisi (tai olisi ennen saattanut) tulla se passiivinen vastaanottaja. Ehkä nyt kuitenkin olet jo viisaampi.
Kyllä, miehet todella ovat sellaisia mutta enimmäkseen se johtuu siitä, että heille ei ole kukaan vielä opettanut tästä asiasta. Eihän kukaan osaa palloakaan pelata, ennen kuin säännöt on selvät.
Minä olen oppinut tämän parisuhdevideopelin säännöt. Jos en huomioi vaimoani ja kuuntele häntä ja ymmärrä häntä silloin, kun tilanne niin vaatii, rakkausmittarimme ottaa damagea. Damagea voi vähentää sieltä täältä löytyvillä romanttisuus-medkiteillä, joita voi myös itse valmistaa rajoitetusti, mutta ne eivät koskaan korjaa koko terveyttä rakkausmittarista täysin takaisin. Lisäksi voin itse hölmöillä pelimaailmassa ja se on täynnä tehtäviä, joista voi suoriutua eri pistemäärin. Jos tehtäviä jättää tekemättä, se on GAME OVER.
Eli miehiltä ei tule aina luonnostaan tämä huomiointi. Mutta järkiajattelulla ja laskelmoinnilla insinöörikin selviää!
Itse asiassa erittäin menestynyt avioliittoterapeutti Tri Harley (www.marriagebuilders.com) on itsekin insinööri ja onnistunut sillä ajattelulla erittelemään parisuhdepalapelin palaset niin, että ne sopivat.
Lueskelin muita tämän palstan ketjuja ja saina ahaa-elämyksen, ja voin vähän tajuta että mikä helvetti siinä oikein on. Joku kirjoitti että häneen ihastutaan kun hän on sinkkuna, oma luonteva itsensä, varsinkin jos ei ole ketään 'näköpiirissä' niin ei tarvitse miettiä niin tarkkaan millaista kuvaa itsestään antaa vaan on oma normaali itsensä.
Sitten kun IHASTUU, niin ihminenhän muuttuu, ja alkuhuuman jälkeen se muuttunut, ihastunut ihminen ei enää kiehdokaan. Omalta osaltani ainakin voin sanoa olevani ihan eri ihminen itsenäisenä sinkkuna ja ihastuneena ollessani parisuhteessa. Normaalina minänä juttu lentää ja kukaan ei tosiaan pääse kohtelemaan huonosti eikä sille ole tarvettakaan, olen itsevarma ja hauska.
Sitten taas jos olen lääpälläni johonkuhun, ja varsinkin jos joudun olemaan epävarma toisesta niin muutun todella ärsyttäväks lällykäks, ei ihme että siinä vaiheessa toinen osapuoli ottaa entisestään etäisyyttä!
Ongelmasi on varsin yleinen! Suhteesi epäonnistuvat, koska et tiedä, että on olemassa joku keino siitä vaatimisen ja passiivisuuden, liiallisen kiltteyden ja kusipäisyyden väliltä.
Suosittelen tutustumaan rakkauspankki-ajatteluun!
Rakkauden viisi tuhoajaa tri Harleyn mukaan:
1. vihaiset raivopurkaukset
2. itsekkäät vaatimukset (mainitsit)
3. epäkunnioittavat arviot tai toteamukset toisesta
4. ärsyttävät tavat
5. Yli-itsenäinen käytös (mainitsit) ja epärehellisyys
Nuo ovat siis tuhoajia, joilla voi tuhota muuten rakastavan ja hyvän parisuhteen. mutta muutakin on, nimittäin se, mistä onnelliseksi tullaan. Ja miten vältetään sudenkuopat.
KOMMUNIKAATIO on kaiken a ja o! Se ei tarkoita itsekkäitä vaatimuksia, vaan kunnioittavia pyyntöjä, keskustelua - ei huutoa, eikä edes pelkkää puhumista vaan sitä, että ymmärretään ja saavutetaan yhteisymmärrys. Vasta sitten on kommunikoitu, kun ei synny pahoja väärinkäsityksiä.
Lisäksi, mitä sinulta tohtori Harleyn mukaan puuttuu on se, että suhteissasi kumpikaan osapuoli ei välttämättä täytä toistensa tärkeimpiä emotionaalisia tarpeita. Sinä kaipaat huomiota, joten kumppanisi pitäisi sitä antaa. Tässä kommunikaatio on ainoa väline mistä lähteä!
Ajaudut tilanteeseen, jossa kumppani olisi kuitenkin valmis tekemään suhteen eteen mitä tahansa. Miksi luulet, ettei hän tekisi niin aikaisemminkin, jos KOMMUNIKOISITTE selkeästi, että sinun on paha olla. Tai vielä parempaa, kommunikoisitte asioista silloin jo, kun menee hyvin, eikä tarvitsisi pudota sudenkuoppaan.
Ajan myötä oppisitte tuntemaan toisenne ja tottuisitte kohtelemaan toisianne hyvin ja huomioivasti. Molemmilla olisi hyvä olla ja aina jos jotakin pahaa sattuisi, olisi kommunikaatio aseena uhkia vastaan.
Lisään vielä. Et ole yksin syypää. Se, että olet yrittänyt keskustella on hyvä juttu. Se mitä olisit voinut tehdä paremmin on tarkistaa seurustelun alkumetreillä, että osaako se toinen keskustella parisuhdeasioista. Jos ei - bye bye ja next! Tarkistathan sinä kumppanin ulkonäön ja luonteenkin joten mikset tuota kaikkein tärkeintä siinä sivussa.
Kuitenkin viimeistään se sinun kyllästyminen ja lähteminen herättäessään kumppanin todellisuuteen (kun on jo myöhäistä sanojesi mukaan) osoittaa, että kyllä keskusteluhaluja löytyy, kun vaan kommunikoi viestin perille.
Käytät sanaa luonnostaan. Mutta ihminen ei luonnostaan hoida parisuhdetta, joten lähde liikkeelle siitä. Aivot toimivat rakastuneena niin, että huomio kiinnittyy toiseen itsestään ja silloin se on luonnollista, mutta tuo tila on poikkeustila. Rakastuneisuus VOI KESTÄÄ vaikka läpi elämän, ja se onkin suositeltavaa, mutta sitä on pidettävä yllä hoitamalla suhdetta ja lisäämällä jännitystä ja omaakin aikaa samalla, kun muistetaan ne tarpeet.
Rakastuminen ja onnellisuus ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaisella reseptillä leivottavissa. Eli kun hyvän näköinen siippa tekee sulle tärkeimmät niistä jutuista joista sä tykkäät, ja jättää tekemättä inhottavat asiat ollen samalla luonteeltaan sinulle yhteensopiva, niin et voi olla rakastamatta häntä.