Lahden Sibelius-talon Finlandia Club

Mitä mieltä ootte F-Clubin keikka-alueen toimivuudesta?

Olin meinaan kattomassa 10.12. amoja eikä musiikissa ollut mitään vikaa...
mutta baarista jos halus jotain niin kahdessa baarissa yhteensä kaksi tyyppiä töissä ja ihmisiä tuntui lisääntyvän koko ajan tasaseen tahtiin. Hommat ei tuntuneet tiskin takana edistyvän millään tavalla ja sitten kun jengi sai juomansa, osa siitä jäi notkumaan tiskille. Totesinkin karvaisemmalle puoliskolleni että taidanpa keskittyä musiikista nauttimiseen kuin että käytän aikaani seisoskeluun ihmismassan seassa jossa jonottamisesta ei oltu kuultukaan. Eikä mielestäni kuppi kourassa jossain taka-alalla ole minun juttuni, äkkiä kuppi tyhjäks ja eteenpäin sano mummo lumessa.

Vieraspaikkakuntalaisten ( eli siis meille maalaisille =) sisäänpääsyssä alkoi ilmetä lähes naurettavia piirteitä, ja vaikka saimme seuraa paikallisesta asukista, ei hänkään ollut tietoinen miten päästä ITSE Finlandia Clubin sisätiloihin eli siis narikka-alueelle. Kiersimme jopa rakennuksen toiselle puolelle...
Mutta me pääsimme perille! Ja saimme juomatkin loppujen lopuksi.

Ensisijaisesti tulin nauttimaan tunnelmasta jonka AMORPHIS antoi musiikillaan vanhojen vierailevien jäsentensä kera.
Hienoa että jollain bändillä on näin hyvin toimiva yhteistyö ex-jäsentensä kanssa.
Ainakin lavalla se näytti siltä....xD
Mieheni totesi että siinähän on meidän nykyajan Väinämöinen!=)
0288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


karjalan käki kirjoitti:

Mitä mieltä ootte F-Clubin keikka-alueen toimivuudesta?

Olin meinaan kattomassa 10.12. amoja eikä musiikissa ollut mitään vikaa...
mutta baarista jos halus jotain niin kahdessa baarissa yhteensä kaksi tyyppiä töissä ja ihmisiä tuntui lisääntyvän koko ajan tasaseen tahtiin. Hommat ei tuntuneet tiskin takana edistyvän millään tavalla ja sitten kun jengi sai juomansa, osa siitä jäi notkumaan tiskille. Totesinkin karvaisemmalle puoliskolleni että taidanpa keskittyä musiikista nauttimiseen kuin että käytän aikaani seisoskeluun ihmismassan seassa jossa jonottamisesta ei oltu kuultukaan. Eikä mielestäni kuppi kourassa jossain taka-alalla ole minun juttuni, äkkiä kuppi tyhjäks ja eteenpäin sano mummo lumessa.

Vieraspaikkakuntalaisten ( eli siis meille maalaisille =) sisäänpääsyssä alkoi ilmetä lähes naurettavia piirteitä, ja vaikka saimme seuraa paikallisesta asukista, ei hänkään ollut tietoinen miten päästä ITSE Finlandia Clubin sisätiloihin eli siis narikka-alueelle. Kiersimme jopa rakennuksen toiselle puolelle...
Mutta me pääsimme perille! Ja saimme juomatkin loppujen lopuksi.

Ensisijaisesti tulin nauttimaan tunnelmasta jonka AMORPHIS antoi musiikillaan vanhojen vierailevien jäsentensä kera.
Hienoa että jollain bändillä on näin hyvin toimiva yhteistyö ex-jäsentensä kanssa.
Ainakin lavalla se näytti siltä....xD
Mieheni totesi että siinähän on meidän nykyajan Väinämöinen!=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu