Mulla on todellinen ongelma ja asia pähkäiltävänä.
Ollaan miehen kanssa oltu naimisissa tollaset 7 vuotta, yhdessä noin 10 vuotta. Ikää alkaa molemmilla alkaa olemaan lähemmäs 40.
Meillä ei ole lapsia, mutta minä olen sellasta halunnut 3-4 vuotta. Mies taas suhtautuu asiaan passiivisesti. No, siihen hänellä on täysi oikeus!!! Samalla tavalla kun minä haluaisin kovasti lapsen.
Siis kyllähän tuo mies on kyllä sanonut että vois sitä "harkita", ja sitä hän on harkinnutkin jo sen ajan mitä tässä itse on lasta halunnut. Välillä häntä pelottaa liikaa ja välillä hän ajattelee että olis kiva opettaa omaa mukeloa. mutta tunnen niin vahvasti hänen omat epäilynsä, enkä koskaan voisi käydä tekemään lasta ihmisen kanssa jos en tunne että hän on 100% mukana. Tuntuu liian julmalta "raahata" rakkainta ihmistä tekemään jotain sellaista jota hän ei täydestä sydämmestään halua, koska hän ei tekisi sitä minullekkaan.
Me olemme monta keskustelua asiasta käyty. Viimeisimmissä keskusteluissa olen sanonut että minun on vaan sitten nieltävä asia, mutta ehkäisyn ON OLTAVA kunnossa, koska en usko että kestäisin toista aborttia, ja jos ei mukulaa tehdä, niin voin sitten samantien steriloida itseni, koska en ikinä halua sen päätöksen jälkeen enää keskustella asiasta puolella sanallakaan! enkä suostu sille ajatukselle enää koskaan uhraamaan ajatustakaan, vaan haluan haudata asian lopullisesti. Alan olemaan aika väsynyt tähän tilanteeseen.
No, siitähän älämölö nousi miehen puolelta!
Emme ole siis toistaiseksi tekemässä lasta, mutta en sitten saa myöskään steriloida itseäni, ikää alkaa olemaan kuitenkin sen verran että tässä alkaa aika kiire tulemaan jos joskus sellasta yritetään. Tää kaikki on niin kovin ristiriitasta. Olis vaan niin helpompaa jos päätettäisiin suuntaan tai toiseen ja siinä pysytään, mutta tällä hetkellä tuntuu että sitä roikkuu löyhässä hirressä, ja se onkin se mikä tässä pahimmalta tuntuu.. Haluan jo lopullisen pisteen asialle!
En olis ikipäivänä uskonut että minulle iskee vauvakuume, aina kun näkee raskaana olevan naisen tai pienen vauvan on heti tippa linssissä ja tuntee kiukkua sisällään.
Olen tässä alkanut itse kääntymään sille kannalle, että käyn tekemässä sen sterilisaation omin nokkineen, ja stiä myösten suljen suuni ja mieleni kokonaan tälle asialle, kun kerta nyt näyttää vahvasti siltä että joudun nielemään asian, haluan tehdä sen itseni takia... tiedänpähän sitten että kohdallani lapsen saaminen ei ole enää mahdollista, niin ei tarvitse enää tunteilla turhaan. Anteeksi vaan, olen aika radikaali ihminen tekemään päätöksiä. Tuntuu vaan etten enää kestä tätä tilannetta, en jaksa enää jahkailla, haluan lopullisen päätöksen ja pisteen asialle. Varmaan tuo mieskin olis ihan tyytyväinen kun lakkaa tämä turhan nyyhkiminen ja lakkaisin tunteilemasta lapsensaantia ja lapsia ylipäätään.
Alkaa muutenkin turhauttaa ihmisten jatkuvat kyselyt lapsenteosta, kun en enää keksi vastauksia mitä sanoa, joka kerta tuntuu pahalta sanoa että "nooh, kattellaan".... ja vielä kun perheelliset ihmiset eivät jätä rauhaan noissa uteluissa ja puhua pälpätetään kuinka "meidän pitäs" sitä ja tätä... joka kerta tuntuu että hajoan sisältä enemmän ja enemmän, ja muu ei auta kun hymyillä ja koittaa vaihtaa puheenaihetta.
Voi kun ne tietäiskin kuinka vaikea tai arka asia se joillekkin ihmisille voi olla. Se tuntuis helpommalta kun pystyis täräyttämään suoraan ettei pysty saamaan lasta, että vaihdettasko puheenaihetta.
Meillä on myös kaikki perusasiat kunnossa, tätä yhtä asiaa lukuunottamatta onnellinen avioliitto, omakotitalo ruuhkasuomessa, josta lainanmaksut loppu suoralla ja molemmilla esimiestason työpaikat, tunnen vaan että se yksi iso asia puuttuu... Pystyykö tollasen lapsiasian vaan nielemään? Uskon että se sterilisaatio helpottas oloa aika paljon, tietäs vaan että se on siinä ja sitä on turha jauhaa ja tunteilla sen jälkeen.
En todellakaan kaipaa haukkuja, vaan haluan tietää miten te täällä pyörivät ihmiset tekisitte omalla kohdalla vastaavassa tilanteessa? Oonko mä haluineni kohtuuton vai mitä mitä?
Ollaan miehen kanssa oltu naimisissa tollaset 7 vuotta, yhdessä noin 10 vuotta. Ikää alkaa molemmilla alkaa olemaan lähemmäs 40.
Meillä ei ole lapsia, mutta minä olen sellasta halunnut 3-4 vuotta. Mies taas suhtautuu asiaan passiivisesti. No, siihen hänellä on täysi oikeus!!! Samalla tavalla kun minä haluaisin kovasti lapsen.
Siis kyllähän tuo mies on kyllä sanonut että vois sitä "harkita", ja sitä hän on harkinnutkin jo sen ajan mitä tässä itse on lasta halunnut. Välillä häntä pelottaa liikaa ja välillä hän ajattelee että olis kiva opettaa omaa mukeloa. mutta tunnen niin vahvasti hänen omat epäilynsä, enkä koskaan voisi käydä tekemään lasta ihmisen kanssa jos en tunne että hän on 100% mukana. Tuntuu liian julmalta "raahata" rakkainta ihmistä tekemään jotain sellaista jota hän ei täydestä sydämmestään halua, koska hän ei tekisi sitä minullekkaan.
Me olemme monta keskustelua asiasta käyty. Viimeisimmissä keskusteluissa olen sanonut että minun on vaan sitten nieltävä asia, mutta ehkäisyn ON OLTAVA kunnossa, koska en usko että kestäisin toista aborttia, ja jos ei mukulaa tehdä, niin voin sitten samantien steriloida itseni, koska en ikinä halua sen päätöksen jälkeen enää keskustella asiasta puolella sanallakaan! enkä suostu sille ajatukselle enää koskaan uhraamaan ajatustakaan, vaan haluan haudata asian lopullisesti. Alan olemaan aika väsynyt tähän tilanteeseen.
No, siitähän älämölö nousi miehen puolelta!
Emme ole siis toistaiseksi tekemässä lasta, mutta en sitten saa myöskään steriloida itseäni, ikää alkaa olemaan kuitenkin sen verran että tässä alkaa aika kiire tulemaan jos joskus sellasta yritetään. Tää kaikki on niin kovin ristiriitasta. Olis vaan niin helpompaa jos päätettäisiin suuntaan tai toiseen ja siinä pysytään, mutta tällä hetkellä tuntuu että sitä roikkuu löyhässä hirressä, ja se onkin se mikä tässä pahimmalta tuntuu.. Haluan jo lopullisen pisteen asialle!
En olis ikipäivänä uskonut että minulle iskee vauvakuume, aina kun näkee raskaana olevan naisen tai pienen vauvan on heti tippa linssissä ja tuntee kiukkua sisällään.
Olen tässä alkanut itse kääntymään sille kannalle, että käyn tekemässä sen sterilisaation omin nokkineen, ja stiä myösten suljen suuni ja mieleni kokonaan tälle asialle, kun kerta nyt näyttää vahvasti siltä että joudun nielemään asian, haluan tehdä sen itseni takia... tiedänpähän sitten että kohdallani lapsen saaminen ei ole enää mahdollista, niin ei tarvitse enää tunteilla turhaan. Anteeksi vaan, olen aika radikaali ihminen tekemään päätöksiä. Tuntuu vaan etten enää kestä tätä tilannetta, en jaksa enää jahkailla, haluan lopullisen päätöksen ja pisteen asialle. Varmaan tuo mieskin olis ihan tyytyväinen kun lakkaa tämä turhan nyyhkiminen ja lakkaisin tunteilemasta lapsensaantia ja lapsia ylipäätään.
Alkaa muutenkin turhauttaa ihmisten jatkuvat kyselyt lapsenteosta, kun en enää keksi vastauksia mitä sanoa, joka kerta tuntuu pahalta sanoa että "nooh, kattellaan".... ja vielä kun perheelliset ihmiset eivät jätä rauhaan noissa uteluissa ja puhua pälpätetään kuinka "meidän pitäs" sitä ja tätä... joka kerta tuntuu että hajoan sisältä enemmän ja enemmän, ja muu ei auta kun hymyillä ja koittaa vaihtaa puheenaihetta.
Voi kun ne tietäiskin kuinka vaikea tai arka asia se joillekkin ihmisille voi olla. Se tuntuis helpommalta kun pystyis täräyttämään suoraan ettei pysty saamaan lasta, että vaihdettasko puheenaihetta.
Meillä on myös kaikki perusasiat kunnossa, tätä yhtä asiaa lukuunottamatta onnellinen avioliitto, omakotitalo ruuhkasuomessa, josta lainanmaksut loppu suoralla ja molemmilla esimiestason työpaikat, tunnen vaan että se yksi iso asia puuttuu... Pystyykö tollasen lapsiasian vaan nielemään? Uskon että se sterilisaatio helpottas oloa aika paljon, tietäs vaan että se on siinä ja sitä on turha jauhaa ja tunteilla sen jälkeen.
En todellakaan kaipaa haukkuja, vaan haluan tietää miten te täällä pyörivät ihmiset tekisitte omalla kohdalla vastaavassa tilanteessa? Oonko mä haluineni kohtuuton vai mitä mitä?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Mietit liikaa.
Maailmassa on silllä tavalla, että se, joka EI halua lasta, ehkäisee.
Eli jos sulle lapsen tulo ei ole maailmanloppu, niin sinun ei tarvitse ehkäisystä huolta kantaa.
Jos miehellesi lapsi on maailmanloppu, nniin hänen tehtävänsä on pitää huolta ehkäisystä.
Ihan kaikkia asioita ei voi suunnitella hirveästi etukäteen. Lapsi on sellainen asia vanhemmalla iällä.
Voihan se olla ettet saa lapsia luonnollisella tavalla, vaan tarvitset hoitoja. Silloin Kela ei korvaa mitään, jos olet 40 vuotta täyttänyt. Joten kipikapi heittämään pillerit apteekkiin takas. Niitä siis EI saa heittää esim vassanpönttöön.
Älä hätäile sterilisaation kanssa! Älä luovuta! Haluat äidiksi kuten moni muukin nainen. Siinä ei ole mitään pahaa, että sinulla on vauvakuume. Olet nyt tekemässä ehkä elämäsi suurinta päätöstä, koska aikasi käy vähiin, riskit lisääntyvät vuosi vuodelta ja raskaaksi tulo vaikeutuu. Sanoit, että miestäsi pelottaa, mutta hän ei ole sanonut tiukkaa EI-tä lapsen hankkimiselle? Ehkä sinun täytyy miehen pelkojen vuoksi tehdä ratkaisu ja kertoa hänelle, että haluaisit lapsen nyt koska aikanne käy vähiin. Älä luovu unelmastasi pelkojen vuoksi. Puhukaa asiasta, paljon! Älä säälittele itseäsi ja tyydy kohtaloosi jos oikeasti todella haluat äidiksi. Sinulla on nyt vaaka-kupissa oma loppuelämäsi, ratkaisu jonka kanssa joudut mummonakin elämään. Mieti pitkälle, oletko valmis luopumaan siitä, että et saa koskaan omaa lasta, et näe hänen kasvavan, et tule saamaan lapsenlapsia yms. Miestäsi et voi pakottaa, mutta toisaalta mieskin tavallaan pakottaa sinut....luopumaan lapsista, monen naisen elämän tärkeimmästä asiasta.
Jos kerran haluat lapsen, tee se ! Hyviä äitejä tarvitaan aina.....kuuntele vaistojasi.
Jätät ehkäisyn, ja jos mies sut jättää lapsen takia niin oma on häpeänsä. Ei mies saa kieltää sulta noin suurta ja naiselle niin tärkeää asiaa. Lapsirakkaita miehiä löytyy kyllä. Ja sitäpaitsi sun ikäinen nainen pärjää hyvin lapsen kanssa vaikka kahdestaan.
Mun ystävätär uskoi miestään ja jätti lapset tekemättä. Mies löysikin uuden nuoremman naisen ja hups, uusi vaimo olikin oitis raskaana. Arvaa onko ex-vaimo katkera?!?!
Tottakai lapsen saaminen pelottaa, mutta hienompaa asiaa maailmassa ei voi naiselle tapahtua.
Onnea elämääsi!
Älä missään nimessä edes harkitse sterilisaatiota, se ei varmasti paranna oloasi. Sinun ehdottomasti kannattaa yrittää lasta, jos mies on fiksu ja rakastaa sinua, hän varmasti suostuu. Monia ihmisiä pelottaa tuntematon ja vastuu lapsesta, mutta kyllä hän kasvaa isäksi ajan kanssa, kun hänellä jo ikääkin noin paljon. Kadut aivan varmasti jos jätät lapsen miehen takia tekemättä. Sun pitää perustella miehelle paremmin miten lapsi voi tuoda sisältöä ja iloa elämään ja vanhuus ilman jälkikasvua voi olla ikävää, kun ei oma lapsi ja lapsen lapset käy kylässä. Ei sinun tarvitse odottaa, että toinen on 100%, vanhemmuuteen kyllä kasvaa ajan kanssa ja mihellä on aivan eri tavalla aikaa odottaa. Hän on itsekäs, kun tuolla tavalla siirtää maailman luonnollisinta ja tärkeintä asiaa, eikä tajua että naisella tulee ikä vastaan! Olette jättäneet asiasta puhumisen aivan viimetippaan, olisit tehnyt miehelle ajoissa selväksi milloin naisen kuuluu lapset tehdä.
Anna miehen pitää päänsä. Hänhän ei halua lapsia, joten ainoa mahdollisuus teille on ero. Sterilisaatiota sinun ei mielestäni kannata tehdä, eikä huijata miestä isäksi.
kuvio menee niin, että mies harkitsee ja jahkaa niin kauan, että oma mahdollisuutesi äitiyteen kuluu hetki hetkeltä hukkaan, ja sitten kun sinä toteat olevasi lapsen saantiin liian vanha (sekin päivä koittaa), mies kokee vastustamattoman vauvakuumeen, rakastuu itseään 17vuotta nuorempaan hedelmällisessä iässä olevaan neitoon, ja hups, hetken kuluttua tämä on tiineenä. Mies ei enää siinä vaiheessa kuuntele muuta kuin sisäistä ääntään, eikä edes muista, että sinä olisit joskus lapsen halunnut.
Arvatenkin sinä jäät lapsettomaksi, ja mies ja raskaanaoleva nuorempi nainen menevät lemmen leiskutessa naimisiin ja niin edelleen.
Arvuuttelemasi sterilisaatio vain nopeuttaisi prosessia.
nähty juttu, tosin vain omalla kohdalla, ei mitenkään yleispätevästi.
Mutta uraihmisten ei kannata lapsia tehdä, haaveilla vain.
Seuraava riitanne aihe olisi muuten, kuka sen lapsen joutaa hoitamaan.
Jommankumman nimittäin pitäisi laittaa se lapsen hoito etusijalle.
Olisiko sinusta edes kotiin lasta hoitamaan?
Itse en enää sinun ikäisenäsi jaksaisi lasta hommata, väsyttää aivan erinlailla yövalvomiset kuin nuorena.
On elämää ilman lastakin, ota lemmikki.
Lapsestakin on noloa, kun kouluikäisenä on vanhat vanhemmat vanhempainilloissa.
Ja sitten katsomaan mitä elämä tuo.
nimessä saa tehdä sterilisaatiota.
Naisilla aika voi käydä vähiin, miehillä ei niin nopeasti.
Miehen selkä seinää vasten ja päätöksiä peliin.
Tällaisia unelmia ei saa kenenkään takia uhrata.
Jos mies sinusta todella välittää, niin ei se halua sellaista uhrausta tai tuhota sinun unelmaa.
Et ole ollenkaan kohtuuton ja älä luovu unelmasta saada lapsia... ikinä.
Pistä ukko vaihtoon. Ei tuosta tule mitään.
Olet melkein 40 ja olette jahkanneet 3-4 vuotta tehdäänkö lapsi. Sitä ennen olette olleet jo 7 vuotta naimisissa. Lopeta jahkaaminen. Jätä ehkäisy pois ja kerro siitä miehelle. Sen jälkeen on hänen vastuullaan ehkäisystä huolehtiminen. Lapsenteko teidän olisi kannattanut aloittaa heti kun menitte naimisiin. Se ei välttämättä onnistu enää.
Olin samanikäinen ensisynnyttäjä aikanaan. Lasta olin aina halunnut, mutta sopivaa miestä ei vain ollut löytynyt. Kun mies lopulta löytyi. lasta ruvettiin yrittämään noin vuoden seurustelun jälkeen ja se onnistuttiinkin. Voin sanoa, että se kannatti. Olen ollut todella onnellinen siitä, että minulla on lapsi. Eilen mies totesi, että olisihan tuollaisia lapsia voinut tulla enemmänkin, mutta ikään liittyvät riskit tuntuivat silloin liian suurilta ja toista lasta ei yritetty.
Sellainen mies, joka evää vaimoltaan lapset, on narsisti eikä oikeasti välitä vaimostaan. Sellainen nainen, jolle työ tai opiskelu on tärkeämpi kuin omat lapset, on narsisti eikä välitä lapsistaan.
Aivan liikaa filosoit ja käyt läpi näitä asioita ja mietit liikaa. Ei elämä voi aina olla täydellistä ja sun pitäs olla se rohkea ja tehä päätös, miehet tarvii vähän tönäystä oikeeseen päin joskus ja ne sit tulee mukana ennemmin tai myöhemmin. Sä ajattelet sun parisuhteen ihan pilalle näin eikä mistään tuu mitään jos aina ajattelet ja käyt läpi kaikkea suurennuslasin kanssa. Sulla todellakin alkaa se kello jo tikittää viimeistään ja sinuna alkasin jo niihin vauva teko puuhiin koska vanhemmaks ku tuut niin siihen tulee vaikka mitä riskejä ja sit kun sul on yks lapsi niin varmaan haluut toisen ja sithän sulle tulee kiire joten lopeta liika ajattelu piste.
Tämä on varmaan elämän tärkein asia. Lapsen tekoon ei pidä lähteä, elleivät molemmat vanhemmat ole sitoutuneet seuraamuksiin. Painostaa ei saa, huijaamisesta puhumattakaan. Olitte aika "kypsiä" naimisiin mennessänne, joten miehen kanta ei varmaankaan ollut yllätys. Voit kuitenkin erota, jos lapsen haluat; älä kuitenkaan käytä eroa uhkana. Ilmoitat harkittuasi asian, etkä pyörrä päätöstäsi.
Lapsi on järisyttävä kokemus, joka tulee muuttamaan suhteenne, urasuunnitelmanne ja elämänne täysin. Lapsi ei tuo mukanaan onnea vaan huolta, uupumusta, masennusta ja haluttomuutta. Heikkosieluiset lankeavat uskottomuuteen ja eroavat. Vahvimmatkin muuttuvat kärsimättömiksi ja rupeavat syyttämään puolisoaan.
Mutta joka leikkiin ryhtyy, leikin kestäköön.
Täh?
No miksikähän minä olen niin onnellinen noista kolmesta omastani..?
On tullut huolta, uupumusta aikoinaan, väsymystä imetyksien aikana, haluttomuutta vain hetken,
mutta sitä onnen määrää ei voi mitata, mitä tälläkin hetkellä tunnen heitä kohtaan!
Jos elämä ahdistaa, ajattelen vain lapsiani ja jo helpottaa!
Vanhin on jo työelämässä, keskimmäinen valmistuu keväällä ammattiin ja kuopus on vielä ala-asteella ja kovasti olemme mieheni kanssa hänen harrastuksessaan mukana.
Kyllä lapsi tuo onnenkin, mutta kummankin vanhemman pitää lasta haluta!
Itsekkin ihmettelin tuota kommenttia, ettei lapset tuo muka onnea!!!!!!!
Höpsistä! oma elämäni olisi kovin onnetonta ilman lastani.
Todellakin lasten tekoon täytyy kummankin olla 100% suostuvaisia. Heitä kun ei voi lähettää takaisin kun heihin väsyy, tapahtui se sitten ensimmäisen vuoden tai 15 vuoden jälkeen.
Sinä tietysti voit ulla raskaaksi ja synnyttää terveen vauvan vielä muutama vuosi tästä eteenpäin. Mutta siinä vaiheessa kun lapsesi sinua eniten tarvitsee 18 - 20+ vuotiaana, olet jo yli 60 v . Onkohan sinulla voimia tai kärsimystä jakaa hänen huolensa?
Tuohon lasten kanssa toimimiseen on kompromissi:
Vietä lastenkodissa aikaa "vara äitinä" .Käy lukemassa heille ja vie kutakin vuorollaan elokuviin tai lenkille koirasi(jos sinulla sellainen on) kanssa. Tai vain osallistut heidän touhuihinsa esim joka lauantai iltapäivisin. Järjestä jokaiselle vuorollaan pieni kakku ja kynttilä syntymäpäivänä, laula heidän kanssaan joululaulut jne.
Siinä saat hiukan esimakua millaista on touhuta lasten kanssa ja kun sitoudut siihen, he odottavat että todellakin käyt siellä joka lauantai.
Tuossa saat parhaan kaikesta: olla lasten kanssa, tukea heitä tietäessäsi etteivät he koskaan unohda sinua. Mutta kuitenkin lopullinen ja jokapäiväinen vastuu jää sinulta kantamatta.
"Mutta siinä vaiheessa kun lapsesi sinua eniten tarvitsee 18 - 20 vuotiaana, olet jo yli 60 v . Onkohan sinulla voimia tai kärsimystä jakaa hänen huolensa? "
Eri ikäisinä ihmisillä liittyy erilaisia pelkoja lasten saantiin. Nuoret pelkäävät taloudellisen tilanteen puolesta yms. Jos alkaa liikaa järkeillä ja haluaa kaiken olevan täydellistä niin oikeaa aikaa lastenteolle ei tule koskaan. Jos lapsia tosissaan haluaa niin on vain uskallettava, koska sitä millaista oman lapsen kanssa on eivät muut voi tietää. On tietysti järkevää miettiä asiaa moneltakin kannalta, mutta tiedän ihmisiä, jotka ovat tehneet lapsia nelikymppisenä ja jaksaneet hoitaa lapsensa vallan hyvin. 60- on tosiaan jo iäkäs, mutta nykyään ei mikään ikäloppu jos vaan saa olla suht terve. Elämässä tapahtuu, voi tapahtua nuorellekkin, joten tuollaistakin on periaatteessa vähän turha murehtia etukäteen...
Tuo lastenkoti ehdotuksesi on ihan hyvä ja mukava, mutta oma lapsi on kuitenkin aina eri asia kuin jonkun toisen lapsi. Kummina/tätinä tms. toiminen ei ole ollenkaan sama asia, vaikka siinä kokemusta lapsien kanssa olemisesta saakin.
Olisipa muuten kiva jos alkuperäinen kirjoittaja vastaisi pian tähän ketjuun!
elää elämääsi kuten itse haluat. Jos toiveisiisi kuuluu saada lapsi, mutta miehesi ei sitä halua niin hän voi pysyä kannassaan. Sinä sen sijaan voit mennä lapsettomuushoitoihin yksin. Tuolla iällä et luonnollisesti lasta saisi todennäköisesti enää kuitenkaan. Eli jos lasta haluat niin ehkäpä miehesi suostuu siihen, että menet hoitoihin yksin. Minusta missään nimessä ei pidä omasta toiveesta luopua.
Olen kanssasi tavallaan samassa asemassa. Melkein samanikäinenkin. Olen toivonut lasta viitisen vuotta, yrittänyt saada miehen innostumaan ajatuksesta mutta sen sijaan hän tavallaan teki kuten täällä joku kirjoitti: jätti lapset hankkimatta minun kanssani ja otti varalle 10v nuoremman. Rinta rinnan tässä nyt on menty niin että minulla lapset jäivät hankkimatta ja miehellä odottaa auvoinen tulevaisuus nuoren mistressinsä kanssa.
Jos voisin elää elämääni uudelleen niin olisin tehnyt lapseni exän kanssa. Ei siinä auta odottaa oikeaa hetkeä tai oikeaa ihmistä. Rötöksellä ei saa toista isäksi tehdä, mielestäni, mutta sinä sen sijaan voit käyttää muita keinoja vielä lapsensaantiin. Muista kuitenkin, että aikaa ei ole kuin maks. vuosi, sen jälkeen sinunkin mahdollisuutesi ovat aikalailla entiset.
En kommentoi valintojasi muuten, mutta mieti miten sitten vanhana kadut nimenomaan sitä että et koskaan edes yrittänyt saada lapsia..jos yrität niin voit edes huokaista että eipä niitä sitten tullut tai jos tulee, niin et taatusti sitä kadu. Sukulaisten takia lapsia ei kannata hommata, mutta jos itse haluat sitä siihen tyhjyyteen niin ei se ehkä auta tai sitten auttaa. En ole vielä kuullut kenenkään sanovan, että hitto kun tuli lapset hankittua vaan päinvastoin, sitä itketään sitten vanhana kun ei niitä tullut edes yritettyä saada..
Kiitos ihmisille tosi paljon vastauksista!!
Tuli aika paljon hyviä kommentteja ja myös ajattelemisen arvoisia asioita.
Kuitenkin minusta tuntuu että parhain "neuvoista" on tässä tilanteessa se että ilmoitan miehelle että jätän sen ehkäisyn pois vaikka heti vuoden vaihteessa, ja miehestä jos siltä tuntuu, niin hoitakoon itse sen ehkäisyn kuntoon, välillä sitten toisinkin päin.... Mikäs minä olen niitä pillereitä popsimaan vuosi tolkulla??
Luulenpa että viimeistään siinä vaiheessa hän todella JOUTUU miettimään asiaa vakavasti, ja tuleehan se sitten minullekkin vihdoin selväksi mitä mies haluaa. Se että mitä hän päättää tehdä, on sitten taas toinen juttu, ja sitä mietin sitten myöhemmin jos mies menee ja päättää olla kokonaan haluamatta lapsia.
Kieltämättä pikkasen jo hymyilyttää ajatus siitä, että kun hän ei halua minun steriloivan itseäni, niin tuskin hän sitä itselleenkään tekee... näen jo mielessä kun hän äheltää ja kiroilee kortsujen kanssa. (nyt olen kyllä pikkasen jo ilkeä)
Mielestäni tuo ratkaisu on aika reilu... ei painosta tai pakota, en uhkaa, vaan pistän hänet todella ajattelemaan ja itse asian päättämään... ja jos siltä tuntuu, niin hoitakoon hän vuorostaan sen ehkäisyn.
Kiitos kaikille!!!
Oikein hyvää joulun odotusta!
käytä seksiä aseena tässä asiassa?
Täytyy naisena myöntää, että on tullut sitä jonkun kerran itsekin käytettyä enkä ole
koskaan miettinyt miltä se tuntuu.
Näin kun lukee sitten toisten kirjoituksia, niin yhtäkkiä sitä osaa mukautua toisen asemaan.
Ystävättäreni oli joskus vähän samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, tosin hänellä oli jo 3 lasta
kun tapasi itseään 5 vuotta nuoremman miehen.
Mies toivoi kovasti lapsia, mutta ystävättereni läheni siinä kohtaa jo 40 vuotta.
Asia tuli heidän väliinsä, koska ystävättäreni ei halunnut ottaa riskiä sairaasta lapsesta tai
lapsettomuudesta.
Hänelle omat lapset olivat kaikki kaikessa, eikä hän halunnut tuhota miehen unelmia.
Jos lapsen hankinta olisi epäonnistunut, mies olisi katkeroitunut loppu iäkseen.
Niinpä he päättivät erota sovussa ja jonkin ajan kuluttua mies tapasi häntä paljon nuoremman
naisen ja on tällä hetkellä pienen tytön onnellinen isä.
En halua olla pessimisti, mutta älä aikaile äläkä jousta miehesi mukaan tässä asiassa.
En usko, että mikään painostus voi olla liikaa tällaisessa asiassa.
Jos olisin sinä niin kävisin ihan ensin hedelmöitysklinikalla tekemässä testit että voinko enää edes tulla raskaaksi. Jos et ole ottanut selvää, niin mm. FSH, AMH, estradioli ja progesteroni, sekä fyysiset tutkimukset pitäisi tehdä ENNEN KUIN tekee noita pohdintoja. Minusta on typerää vierittää päätös miehelle tietämättä edes, että voitko ylipäätään raskautua.
Kyllä sinä tiedät jo miehesi kannan lapsiasiaan. SINUN valinnaksesi jää, että tyydytkö lapsettomuuteen vai hankitko lapsen jonkun toisen kanssa tai yksin. Mutta, huom. Ei tosiaan ole mitenkään sanottua että olet itse hedelmällinen. Entä sitten, kun mies olisikin valmis tekemään lapsia etkä sinä niitä voi saada? Entä jos hän sitten päättääkin vaihtaa sinut toiseen?
Mietit paljon mutta et toimi. Jos ikäsi on lähelle 40v niin siinä ei ihmeraskautumisen varaan voi enää laskea. Esim. äidilläni vaihdevuodet alkoivat jo nelikymppisenä ja niin on minullakin aika pian alkamassa. Sinulla on siis todella vähän aikaa yrittää hankkia lapsia, sanoisin että jos olet jo 39v niin alle vuosi. Jos lähdet hedelmöityshoitoihin niin esitutkimuksiin jne menee puoli vuotta ennen kuin edes itse hoitoja päästään ehkä yrittämään!
Tiedätkö siis mitään siitä, että ovuloitko (jos sulla on menkat niin ei se tarkoita että ovuloit). Jos et ovuloi niin et voi tulla raskaaksi. Jos olet syönyt pillereitä vuosikymmeniä tai vuosia, niin kroppasi tyhjeneminen hormoneista kestää aikansa. Jos et ovuloi niin tarttet siihen lääkäriltä apua. Tietysti on oma valintasi jättää asia luonnon haltuun, mutta jos oikeasti olet vakavissasi lapsiasian kanssa niin nyt olis aika tutkituttaa ensin oma kroppa.
että luinkin ensimmäisen kirjoituksesi vielä uusiksi ja kerrot, että olet tehnyt abortin. Siis tapahtuiko tämä ennen kuin aloit oikeasti haluta lasta? No jos kerta silloin tulit raskaaksi niin kaipa se nytkin onnistuu. Miksi et pitänyt lasta silloin kun sinulle siihen mahdollisuus suotiin..?
Älä missään tapauksessa teetä sterilaatiota itsellesi, kun kerran kaipaat lasta! Siinä menisi lopullisesti mahdollisuutesi äitiytyyteen, ja eihän voi tietää vaikka sinulla joskus olisi toinen mies, joka haluaa lasta. Aikaa lapsen hankkimiseen on vielä vuosikausia, eikä elämässä koskaan tiedä mitä tapahtuu...
Kun kerran sinä haluat lapsen, sinun ei tarvitse kärsiä pillereistä. Kun mies ei halua lasta, olkoon hän se joka puuhaa kondomien kanssa - tuleepa ajatelleeksi asiaa tarkemmin. Jos tulet raskaaksi, sinun ei tarvitse tehdä aborttia, kun kerran haluat lapsen, kyse on sinun omasta tahdostasi. Tuskin mies ihan NIIN paljon vastustaa lapsen saamista. Yleensä lapset tulee vähemmällä miettimisellä, ja sitten se yllättäen on tulossa ja siihen sopeudutaan. JA jopa ei-toivottuihin lapsiin yleensä kiinnytään eikä siitä ikinä luovuttaisi, sitten kun lapsi on olemassa. On myös hyvin tavallista että miehet ei uskalla tehdä päätöstä lapsen hankkimisesta, mutta kun lapsi kuitenkin tulee, he ovat aivan innoissaan ja sopeutuvat isäksi.
Kerronpa oman kokemuksen: Mieheni ei halunnut kolmatta lasta, minä kieltäydyin pillereistä ja kondomien kanssa tuli vahinko (hän itse sähläsi). Kertaakaan hän ei suhtautunut asiaan pahasti vaan meidän yhteisenä vahinkona, ja lasta odotettiin ja hoidettiin yhdessä. Nyt poika on isänsä paras kaveri...
Toisen aborteista nyt on täysin mautonta tulla siihen ilkeilemään ja jälkiviisautta esittämään!
Typerä ihminen! Häpeä moukkamaisuuttasi!
Olen läpi käynyt tuon kaiken,mitä sinä nyt olet jo vuosia käynyt.Minun ex mieheni joka on pois nukkunut sain tietää nyt tänä syksynä,EI halunnut lasta vaikka minä kovasti sitä toivoin,olin vanhanaikainen etten halunnut ei toivottua vaan yhteisestä halusta mutta mies sanoi haluatko sellasen ryysyrannan oletti että elintaso heikkenee,mutta nyt olen ymmärtänyt kun olen 61v ei kysymys ollut muusta kuin HÄN EI ollut
koskaan kypsä ottamaan vastuuta perheestä koska HÄN oli orpo rankka lapsuus se on yksin minua lohduttanut tässä surussani joka vaivaa yhä enemmän tässä iässä kun ei ole lapsia eikä lapsen lapsia.
Erosin kyllä siitä miehestä 38v mutta kun menin naimisiin toisen miehen kanssa olin jo liian vanha
hankkimaan lapsia nyt on vaan tyydyttävä tähän olo tilaan onneksi tämä mieheni on hyvä vaikka
HÄNELLÄKIN on sairas lapsi jo aikuinen me lapsettomat olemme löytäneet toisemme. mutta lapsettomuus
ilman mitään fyysistä syytä on raskas,toivon ratkaisua sinulle vaihda miestä älä jää lapsettomaksi
jos todella sitä haluat.
tapasi yh-naisen, jolla oli 2 lasta ennestään 5 v. ja 8 v.
Mies oli 40 ja nainen 40-.
Mies oli jo kauan toivonut lasta, mutta entinen kumppani
ei ollut halunnut lapsia uran takia ja lopulta lähti lomaromanssin mukaan ulkomaille.
Yh-nainen ja mies yrittivät tosissaan lasta, mutta raskaus ei vain ottanut onnistuakseen.
Ensin tuli keskenmeno ja sen jälkeen uutta raskautta ei enää kuulunut.
Miehelle tämä oli vaikea asia, koska hän halusi kovasti omaa lasta.
Alussa suhde oli kuin 'seven heaven', mutta vähitellen arki tuli mukaan ja
pelkkä maata järisyttävä seksi ei riittänyt enää kompensoimaan suhteen ongelmia.
Seksistäkin tuli aikamoista pakkopullaa, kun ovulaatiopäiviä piti seurata kalenterista ja
raskaudelle suotuisia olosuhteita luoda vaikka hampaat irvessä.
Lisäksi miehellä oli vaikeuksia tulla toimeen vanhimman lapsen, pojan, kanssa.
Poika oli ikuisesti katkera vanhempiensa avioerosta, ja teki kaiken mahdollisen
osoittaakseen mitä mieltä oli äidin uudesta kumppanista.
Ihan sama mitä mies yritti sanoa, niin vastaus oli aina sama:
- Sä et oo mun isä ja sä et mua määrää.
Yhteiselosta ei oikein tuntunut tulevan mitään ja lisäksi miestä otti
suunnattomasti päähän maksella milloin mitäkin pojan urheiluharrastusta,
kun asenne oli toi.
Murrosikäisenä sitten tapahtui viimenen niitti, kun poika otti miehen bemarin
(kysymättä lupaa tietenkin) ja meni kaverin bileisiin. No niinhän siinä sitten kävi,
että poika ajoi auton kolarin ja auto meni lunastukseen. Se oli miehelle viimenen
pisara ja otti tavaransa ja muutti omaan asuntoon. Vähitellen hiipui suhde, joka oli
niin lupaavasti alkanut.
vaan kysyä ihan asiallisesti. Elämä kun ei mene suunnitelmien mukaan. Ehkä se abortti oli tehty nuorena, sitähän en tiedä. Siksi kysyin asiaa, ja saattoi olla että se tilanne oli ainoa hetki saada lapsi.
En ole tällaisessa kipeässä asiassa todellakaan täällä tarkoituksella lisäämässä tuskaa. Sitä paitsi en mielestäni mitenkään sanonut, että tuomitsin hänen tekemänsä päätöksen. Kai sitä nyt kukin ymmärtää, että ihmiset tekevät mitä tekevät silloisten tilanteiden ja olosuhteiden mukaan.
Silti mielestäni ap:n fiksuin ratkaisu olisi olla jättämättä ratkaisu miehen harteille ja ottaa vastuu omasta onnellisuudestaan, mutta ei miehen kustannuksella. Jos lasta noin kovasti haluaa yrittää niin kyllä keskustelun pitäisi tehota ja jos ei, on ap:llä kaikki oikeus kävellä lapsettomuusklinikalle kysymään apua. Toki jos naimisissa on niin asia on vähän hankalampaa, mutta jos mies tarpeeksi rakastaa niin hän suo vaimolleen mahdollisuuden lapseen, joko itse tai jonkun muun avustamana jos se on se mitä vaimo eniten maailmassa haluaa, koska haluaa vaimonsa olevan onnellinen. Tietysti eri asia olisi se, että mies suojelisi vaimoa toiselta henkisesti raskaalta keskeytykseltä eikä siksi haluaisi edes yrittää.
Sterilisaatio tietysti on hyvä ratkaisu siinä tapauksessa, että todella tietää haluavansa elää ilman lapsia. Mutta kuten olen sanonutkin, noin nelikymppisenä onnekkaana saattaa kyllä raskaaksi tulla, mutta keskenmenojen riski on huomattavasti suurentunut. Jos siis ap haluat välttää henkistä tuskaa niin kannattaa miettiä tätäkin seikkaa. Raskauden onnistunut loppuunvienti on aika harvinaista kuitenkin, ellei sitten käytä lahjamunasoluja.
Et sinä ole kohtuuton toiveissasi saada lapsi. Se on kuitenkin maailman luontevin asia toivottavaksi.
Toivon, että pysyt vahvana tässä asiassa. Ajatus sterilisaatiosta varmaan kertoo juurikin toiveen voimakkuudesta ja ristiriitatilanteen nostamista tunteista?
Voin kertoa oman tarinani, vaikka tässä ketjussa on samantapaisia luettavissa muitakin. Ehkä kyseessä on luulemaani yleisempi ongelma.
Elin pitkään ikäiseni miehen kanssa. Toin useasti esille toiveen omasta lapsesta ja kolmenkympin ohitettuani muistutin häntä aina välillä siitä, ettei aikaa enää monia vuosia ole. Hän kuitenkin vastasi että "ehkä joskus" tai "ei vielä". Vaikka en itsessäni tunnistanut suuria äidin vaistoja alkoi suhteemme kääntyä riitaisammaksi ja päättyi eroon täytettyämme 40 vuotta. Yhdeksi eroon johtaneeksi syyksi hän sanoi sen, että halusi perheen ja olin liian vanha siihen.
Sain erosurun lisäksi surra lapsettomuutta. Taisi siinä olla normaalia ikäkriisiä mukana myös. Missään tapauksessa eivät eroa seuranneet vuodet olleet helppoja.
43 vuotiaana tapasin miehen, joka oli valmis isyyteen. Emme kuitenkaan saaneet lasta, eikä siihen oikein löytynyt selkeää syytäkään, ehkä ikä vain teki tehtävänsä. Suren yhä. Saan kuitenkin lohtua siitä, että tapasin miehen, joka piti minua tarpeeksi arvokkaana kuunnellakseen toiveitani ja joka rakasti minua tarpeeksi halutakseen lasta kanssani. Ja sain joka tapauksessa ne toivon ajat jolloin sitä lasta yritettiin.
Vaikka minulle kävi tavallaan hyvin, en silti toivo samanlaista tilannetta kenellekään toiselle. Siksi edelleen: pysy vahvana. Vielä et tiedä onko uusi raskaus mahdollinen tai onko miehestäsi isäksi tai johtaako lapsitoiveesi eroon. Pysy silti vahvana, ehkä on aika kääntää uusi lehti. Nyt sinulla on aikaa ja tilaa lapselle.