Olen 25-vuotias nainen, mieheni neljä vuotta vanhempi. Tilanne on sellainen että kolmivuotinen suhteemme on jotenkin jumissa. Mitään suurempia riitoja meillä ei oikeastaan ole koskaan ollut, kinastelua asiasta jos toisesta silloin tällöin. Kemiaakin on riittänyt tähän mennessä, huumorintajumme on hyvin samanlainen ja viihdymme toistemme seurassa. Nyt on viime aikoina mies heittäytynyt välinpitämättömäksi, hellyys on vähentynyt roimasti, seksiin ei juuri tee aloitteita, minun aloitteista ei oikein innostu.. Lähinnä viihtyy tv:n edessä, keskustelut ovat kevyttä jutustelua ja jotenkin tympääntyneen oloinen päivästä toiseen. Toki on satunnaisia hyviäkin hetkiä kun hän jaksaa minua naurattaa ja hyvänä pitää mut pääasiassa tuota passiivisena olemista. Toista naista en epäile, olen kyllä tarkkaillut puhelinkäytöstä ynnä muuta tulemisia ja menemisiä mutta ei vaikuttaisi ainakaan siltä.
Olen nostanut jo kissan pöydälle asiasta, kun alkoi itseäni harmittamaan suhteen nykyinen tila. Mies kertoi haluavansa olla kanssani, on vaan väsymystä töistä jne. Itseäni vain harmittaa kun tuntuu että mies ottaa sen nalkutuksena, kun haluaisin vaan parantaa suhdettamme, joka ei näistä keskusteluista huolimatta ole muuttunut miksikään. Olen sen verran ehtinyt jo hermostumaankin että kaikki olen kysellyt läpi; onko tympääntynyt minuun, onko ihastunut johonkin, haaveileeko muuten vaan poikamieselämästä? Kielteinen vastaus kaikkeen. Olen tosiaan yrittänyt jo seksielämää virkistää, ulkonäkööni panostaa, pieniä lahjoja hänelle ostanut muuten vaan, puhunut avoimesti kuinka häntä rakastan ja haluan... ilman kovinkaan hyvää tulosta.
Olenkin tässä miettinyt että mies kun sattuu olemaan hieman semmoinen "vaikeasti tavoiteltava", suhteen alkuaikoina kävimmekin kissa-hiiri-leikkiä, jonka aikana mies oli kyllä kaikkea muuta kun passiivinen. Niin kokeeko hän nykyään minut vaan tylsäksi kun ei tarvitse enää yrittää hurmata, hän tietää sen että olen hänen ja haluan pitää hänestä kiinni? Pitäisikö tässä nyt alkaa taas salamyhkäiseksi, hävitä välillä omille teilleen sen kummempia ilmoittamatta että alkais taas kiinnostaa? Itse koen että aikuisessa parisuhteessa voisi osoittaa kiintymystään avoimesti, vaalia rakkautta ja tehdä töitä suhteen eteen. Mutta tekisin kyllä toisaalta mitä vaan että saisin hänet taas himoitsemaan minua. Sen tiedän, ettei missään alkuhuuman kaltaisessa hurmiossa voi suhde olla monia vuosia, mutta se intohimo, mikä minulla yhä on miestäni kohtaan menee nyt ihan harakoille kun miestä ei kiinnosta oikein mikään.
Neuvoja tarvitaan!
Olen nostanut jo kissan pöydälle asiasta, kun alkoi itseäni harmittamaan suhteen nykyinen tila. Mies kertoi haluavansa olla kanssani, on vaan väsymystä töistä jne. Itseäni vain harmittaa kun tuntuu että mies ottaa sen nalkutuksena, kun haluaisin vaan parantaa suhdettamme, joka ei näistä keskusteluista huolimatta ole muuttunut miksikään. Olen sen verran ehtinyt jo hermostumaankin että kaikki olen kysellyt läpi; onko tympääntynyt minuun, onko ihastunut johonkin, haaveileeko muuten vaan poikamieselämästä? Kielteinen vastaus kaikkeen. Olen tosiaan yrittänyt jo seksielämää virkistää, ulkonäkööni panostaa, pieniä lahjoja hänelle ostanut muuten vaan, puhunut avoimesti kuinka häntä rakastan ja haluan... ilman kovinkaan hyvää tulosta.
Olenkin tässä miettinyt että mies kun sattuu olemaan hieman semmoinen "vaikeasti tavoiteltava", suhteen alkuaikoina kävimmekin kissa-hiiri-leikkiä, jonka aikana mies oli kyllä kaikkea muuta kun passiivinen. Niin kokeeko hän nykyään minut vaan tylsäksi kun ei tarvitse enää yrittää hurmata, hän tietää sen että olen hänen ja haluan pitää hänestä kiinni? Pitäisikö tässä nyt alkaa taas salamyhkäiseksi, hävitä välillä omille teilleen sen kummempia ilmoittamatta että alkais taas kiinnostaa? Itse koen että aikuisessa parisuhteessa voisi osoittaa kiintymystään avoimesti, vaalia rakkautta ja tehdä töitä suhteen eteen. Mutta tekisin kyllä toisaalta mitä vaan että saisin hänet taas himoitsemaan minua. Sen tiedän, ettei missään alkuhuuman kaltaisessa hurmiossa voi suhde olla monia vuosia, mutta se intohimo, mikä minulla yhä on miestäni kohtaan menee nyt ihan harakoille kun miestä ei kiinnosta oikein mikään.
Neuvoja tarvitaan!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pitää kyllä vastata kliseisesti että arki on tullut suhteeseenne. Ja kun se tulee, olette molemmat sitä mitä pohjimmiltanne olette, ette sitä mitä haluatte toisen näkevän. Nyt näyt miehesi "todellisuuden", et vain sitä mitä hän on ollut alun huumassa. Se on valitettavasti sinun suhteesi passiivisempi kun toivoisit. Itse olet ilmeisesti romanttisempi luonne kuin hän.
Hän voi olla toki hieman kyllästynytkin mutta toisaalta todennäköisesti vain viettää sellaista sopivan tasaista arkea kuin hänelle sopiikin. Hän ei halua arjessa jatkuvasti hurmata sinua vaan olla vain rakastettu ja rakastaa ilman mitään suuria elkeitä. Hänelle varmaan sopii se turvallisuus joka pidemmässä suhteessa on. Ei pidä aina uudestaan todistaa olevansa se oikea vaan voi luottaa toisen rakkauteen huonompinakin päivinä. Se taas voi toisesta näyttäytyä myös passiivisuutena ja saamattomuutena suhteessa mutta sen voi nähdä myös positiivisemmassa valossa jos haluaa.
Olette siis minusta vedenjakajalla suhteessanne. Joko hankitte elämäänne ja suhteeseenne jotain muuta sisältöä kuin vain suhteenne, esim. lapsen, uran, harrastuksia yms. tai sitten tuo erilaisuutenne alkaa kalvaa sinua enemmän ja enemmän. Esim. lapsiperheissä ei enää ole kauheasti aikaa keskittyä vain niihin omiin tunteisiinsa ja puolison miellyttämiseen, joten parhaimmillaan se yhteinen aika onkin paljon merkityksellisempää ja hienompaa kuin vain kahdestaan ollessa. Aina ei tietysti näin käy enkä missään nimessä suosittele lapsen hankintaa vain suhteen parantamiseksi. Mutta minusta vain kahdestaan olemalla ja "parisuhteelle elämällä" on usein vaarana juuri se että tunteet muuttuvat niin että aina toinen on tyytymätön siihen mitä suhteessa saa. AIna ei tietysti näin käy mutta minusta teille on nyt juuri käymässä niin.