Olen seurannut tätä forumia nyt jonkin aikaa, ja huomannut, että aika moni täällä perustelee ATM:yytensä introverttiydellään. Ottamatta mitenkään kantaa omaan tasooni - en usko moisiin - päätin hieman pohtia tuota introverttiyttä.
Moni tuntuu ajattelevan, että maailman pitäisi tulla introverttejä vastaan, kun he eivät ole niin sosiaalisia. Mielestäni tuo on väärä lähtökohta. Se, että joku on ekstrovertti, ei tarkoita, että hän olisi sosiaalinen, eikä se, että joku on introvertti, että hän olisi epäsosiaalinen. Ekstrovertti kaipaa enemmän seuraa kuin omaa rauhaa, mutta se ei automaattisesti tarkoita hyviä sosiaalisia taitoja. Introvertti taas kaipaa omaa rauhaa enemmän kuin seuraa, mutta se ei mitenkään estä häntä olemasta sosiaalinen.
Sosiaalisuushan on taitoa toimia muiden ihmisten kanssa, ei sitä, haluaako tehdä niin. Vaikka ekstrovertti saa luonnostaan enemmän harjoitusta, hän voi silti olla lahjaton ja jäädä introvertin jalkoihin. Sosiaalisuus ei myöskään ole sitä, että on koko ajan äänessä, vaan sitä, että tietää, milloin olla äänessä ja milloin ei, ja miten valita sanansa missäkin tilanteessa, ja myös sitä, että osaa kuunnellakin.
Introverttiydellä ei myöskään ole mitään suoraa yhteyttä ujouteen. Voihan olla, että tällä palstalla kirjoittelee ujojakin, mutta jos ongelmana pidetään vain ja ainoastaan introverttiyttä, niin mennään metsään. Se, että ei koe tarvetta olla jatkuvasti tekemisissä toisten ihmisten kanssa, ei tarkoita, että pitäisi tuntea epävarmuutta noissa tilanteissa.
Introverteillä on kieltämättä omat haasteensa. Miten oppia sosiaaliseksi, jos ei kiinnosta harjoitella? Entä miten löytää itsevarmuutta, jos tuntuu, että ei yleisesti ottaen tarvitse sellaista?
Normaalissa elämässä noitakin taitoja kuitenkin tarvitaan. Jos halua riittää, niin oppiminen on mahdollista kenelle tahansa, vaikka tie voikin olla pitkä ja kivinen. On turha valittaa, että muita (naisia) ei kiinnosta omat syvälliset ajatukset, jos ei osaa ilmaista niitä sellaisella tavalla, että niistä voi kiinnostua. Itsekritiikki ja asioiden ilmaiseminen oikealla tavalla ovat nekin sosiaalisuutta, eivätkä riipu suoraan luonteesta.
Ekstroverteillä on omat haasteensa. En ehkä täysin ymmärrä niitä, koska en ole itse ekstrovertti, mutta suora analogia introvertin haasteisiin on ainakin taito olla yksin. Yksin ja rauhassa ollessaan ehtii ajatella asioita ihan eri tavalla kuin seurassa ollessaan, ja on oma työnsä oppia kestämään ja hallitsemaan omia ajatuksiaan. Siinä missä introvertti voi joutua määrätietoisesti opettelemaan sosiaaliseksi luontaisen harjoituksen puutteessa, ekstrovertti voi kohdata saman haasteen yksin olemisen kanssa.
Ehkä joku saa tästä kimmokkeen tehdä asialleen jotain. Ehkä joku innostuu kirjoittamaan omia näkemyksiään. Tai ehkä ketään ei kiinnosta, mutta sainpahan ainakin purettua muutaman ajatuksen sanoiksi.
Terveisin,
introvertti mutta itsensä löytänyt sinkkumies
Moni tuntuu ajattelevan, että maailman pitäisi tulla introverttejä vastaan, kun he eivät ole niin sosiaalisia. Mielestäni tuo on väärä lähtökohta. Se, että joku on ekstrovertti, ei tarkoita, että hän olisi sosiaalinen, eikä se, että joku on introvertti, että hän olisi epäsosiaalinen. Ekstrovertti kaipaa enemmän seuraa kuin omaa rauhaa, mutta se ei automaattisesti tarkoita hyviä sosiaalisia taitoja. Introvertti taas kaipaa omaa rauhaa enemmän kuin seuraa, mutta se ei mitenkään estä häntä olemasta sosiaalinen.
Sosiaalisuushan on taitoa toimia muiden ihmisten kanssa, ei sitä, haluaako tehdä niin. Vaikka ekstrovertti saa luonnostaan enemmän harjoitusta, hän voi silti olla lahjaton ja jäädä introvertin jalkoihin. Sosiaalisuus ei myöskään ole sitä, että on koko ajan äänessä, vaan sitä, että tietää, milloin olla äänessä ja milloin ei, ja miten valita sanansa missäkin tilanteessa, ja myös sitä, että osaa kuunnellakin.
Introverttiydellä ei myöskään ole mitään suoraa yhteyttä ujouteen. Voihan olla, että tällä palstalla kirjoittelee ujojakin, mutta jos ongelmana pidetään vain ja ainoastaan introverttiyttä, niin mennään metsään. Se, että ei koe tarvetta olla jatkuvasti tekemisissä toisten ihmisten kanssa, ei tarkoita, että pitäisi tuntea epävarmuutta noissa tilanteissa.
Introverteillä on kieltämättä omat haasteensa. Miten oppia sosiaaliseksi, jos ei kiinnosta harjoitella? Entä miten löytää itsevarmuutta, jos tuntuu, että ei yleisesti ottaen tarvitse sellaista?
Normaalissa elämässä noitakin taitoja kuitenkin tarvitaan. Jos halua riittää, niin oppiminen on mahdollista kenelle tahansa, vaikka tie voikin olla pitkä ja kivinen. On turha valittaa, että muita (naisia) ei kiinnosta omat syvälliset ajatukset, jos ei osaa ilmaista niitä sellaisella tavalla, että niistä voi kiinnostua. Itsekritiikki ja asioiden ilmaiseminen oikealla tavalla ovat nekin sosiaalisuutta, eivätkä riipu suoraan luonteesta.
Ekstroverteillä on omat haasteensa. En ehkä täysin ymmärrä niitä, koska en ole itse ekstrovertti, mutta suora analogia introvertin haasteisiin on ainakin taito olla yksin. Yksin ja rauhassa ollessaan ehtii ajatella asioita ihan eri tavalla kuin seurassa ollessaan, ja on oma työnsä oppia kestämään ja hallitsemaan omia ajatuksiaan. Siinä missä introvertti voi joutua määrätietoisesti opettelemaan sosiaaliseksi luontaisen harjoituksen puutteessa, ekstrovertti voi kohdata saman haasteen yksin olemisen kanssa.
Ehkä joku saa tästä kimmokkeen tehdä asialleen jotain. Ehkä joku innostuu kirjoittamaan omia näkemyksiään. Tai ehkä ketään ei kiinnosta, mutta sainpahan ainakin purettua muutaman ajatuksen sanoiksi.
Terveisin,
introvertti mutta itsensä löytänyt sinkkumies
Vastaukset 13
Vanhimmat
myös siitä, kuinka introvertti tai ekstrovertti on. Ainakin MBTI:ssä introvertti-ekstrovertti ulottuvuutta mitataan skaalalla, jossa puolivälin käännepiste määräytyy myös testin laatijoiden maun ja kokemuksen mukaan. Jos joku on vain vähän introvertin puolella, hänellä tuskin on halutessaan ongelmia sosiaalisissa suhteissa.
tollasesta testistä jonka tein vähä aika sitten netissä 100% introvertti. Olo on kieltämättä kuin vieraalla planeetalla. Maailma on rakennettu ekstroverteille heidän ehdoillaan ja introverttien tehtävä on sopeutua, alistua ja luopua itsestään.
Paskat.
ja haistattelut sinullekin
Aloittajassa on muuten 75 % introverttia ja 25 % ekstroverttia.
Joskus kuulin joskus että introvertti saa energiaa yksinolosta kun taas ekstrovertti saa energiaa ihmisistä.
Ainakin itseltäni ihmisten kanssa tekemisissä oleminen vie enemmän kuin antaa. Työviikon jälkeen pe ja la menee toipuessa -yksin.
Itse näkisin että introvertin ongelma on nimenomaan päästä niihin tilanteisiin joissa olisi mahdollisuus solmia uusia ihmissuhteita. Olisi hienoa lähteä esimerkiksi mukaan pikkujouluihin juhlimaan ja heittäytyä mukaan menoon, mutta kynnys siihen on liian suuri. En epäile hetkeäkään ettenkö introverttinakin olisi ihan mukavaa seuraa, mutta tuntuu ikävältä pilata muutama viikko elämästään murehtimalla jotain tulevia juhlia tms.
Tuntemattomien ihmisten seurassa osaan kyllä olla huomioiva ja empaattinen, mutta rentoa minusta ei saa siinä tilanteessa millään. Se on valitettavasti pilannut monta asiaa.
Minä olen sekä introvertti, epäsosiaalinen että ujo. En siis luontaisesti kaipaa ihmisten seuraa, olen kömpelö sosiaalisissa tilanteissa ja vieläpä jännitän niitä, tunnen oloni epämukavaksi sosiaalisissa tilanteissa. Käytetään näitä ominaisuuksia omaavasta henkilöstä nyt vaikkapa nimitystä introvertti, jotta on lyhyempi kirjoittaa. En siis käytä termiä introvertti nyt sanan kapeassa merkityksessä, jossa sitä yleensä käytetään.
Et ole ymmärtänyt asian ydintä. Kyse ei ole siitä, että introvertit vaatisivat muilta erityiskohtelua. Kyse on siitä, että introvertit toivoisivat, että heitä vammastaan huolimatta kohdeltaisiin kuin normaalia ihmistä. Todellisuus on kuitenkin, että ekstrovertit syrjivät introvertteja heidän ominaisuuksiensa takia. Introvertithan ovat omituisia friikkejä, pelottavia tai säälittäviä hyypiöitä, jotka eivät osaa käyttäytyä kuin normaalit ihmiset. Sanalla sanoen siis erilaisia kuin verkostoitumiskykyiset ekstrovertit, mikä lienee nykymaailmassa suurin rikos. Siis olla erilainen, liian erilainen. Tietysti ekstrovertitkin haluavat kaikki olla ainutlaatuisia ja erilaisia, mutta hyväksyttävissä olevissa rajoissa. Siis olla erilaisia samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Mutta introvertti on erilainen eri tavalla kuin normaalit ihmiset, introvertti on erilainen negatiivisella tavalla.
Introvertti ei koskaan tunne olevansa tervetullut mihinkään porukkaan. Introverttiin ei kukaan ota kontaktia vapaaehtoisesti, koska introvertti on erilainen ja omituinen friikki. Normaaliin ihmiseen otetaan kontaktia silloin tällöin, normaalin ihmisen ei aina tarvitse olla aloitteellinen. Mutta introvertin, jolle kontaktin ottaminen on kaikkein hankalinta, tulisi olla aloitteellinen aina ja kaikkialla. Muille, joille se on helppoa tai neutraalia, kontaktin ottaminen ei ole edes tarpeellista. Tästä rakenteesta koostuu introvertteihin kohdistuva syrjintä. Introvertit jätetään kahvipöytäkeskusteluiden ulkopuolelle, pois hyväveliringistä, heitä ei kutsuta bileisiin jne. Ei ole mikään yllätys, että kohdatessaan syrjintää introvertti päättää vetäytyä syvemmälle omiin oloihinsa ja ajatuksiinsa. Introvertti ei syrjäydy, introvertti syrjäytetään.
P.S. Kirjoittakaapa muuten Googleen "mitä on sosiaalisuus", painakaa hae ja katsokaa mitä tapahtuu.
"Normaaliin ihmiseen otetaan kontaktia silloin tällöin, normaalin ihmisen ei aina tarvitse olla aloitteellinen."
No ei se nyt ihan noin ole. Itse olen ekstrovertti, mutta olen huomannut, että jos olen tilanteessa, jossa en tunne ketään entuudestaan, niin mun täytyy melkein 100 % ottaa se ensikontakti, sanoa jotain.
"Introvertti ei koskaan tunne olevansa tervetullut mihinkään porukkaan."
Se, että ei tunne olevansa jotain, ei tarkoita, etteikö voisi silti olla. Tiedän kokemuksesta, että introvertin on helppo tuntea olonsa vähemmän tervetulleeksi, varsinkin, jos sosiaalissa taidoissa olisi parantamisen varaa, mutta se ei johdu siitä, että introverttejä syrjittäisiin, vaan luultavammin siitä, että heitä kohdellaan kuten keitä tahansa muitakin. Se vain tuntuu syrjinnältä.
Kukaan ei kuitenkaan käske tai pakota introverttiä vetäytymään. Se, joka näkee, että joku vetäytyy, ei välttämättä tiedä, millainen ihminen vetäytyjä on, ja todennäköisimmin tulkitse vetäytymisen kiinnostuksen puutteeksi. Toistuvasta vetäytymisestä taas seuraa, että kukaan ei enää edes kysy, kiinnostaako, kun siihenkään asti ei ole näyttänyt kiinnostavan.
Edelleen pysyn siis kannassani, että introverttikin voi sosiaalisia taitoja opettelemalla ja itsensä aktivoitumaan pakottamalla päästä eroon "syrjityn" asemasta. Se ei ole pois introverttiydestä, vaan askel kohti parempaa yhteensopivuutta ekstrovertin maailman kanssa, ja maksaa itsensä takaisin, kun ei enää tarvitse tuntea itseään syrjityksi.
"Itse näkisin että introvertin ongelma on nimenomaan päästä niihin tilanteisiin joissa olisi mahdollisuus solmia uusia ihmissuhteita. Olisi hienoa lähteä esimerkiksi mukaan pikkujouluihin juhlimaan ja heittäytyä mukaan menoon, mutta kynnys siihen on liian suuri. En epäile hetkeäkään ettenkö introverttinakin olisi ihan mukavaa seuraa, mutta tuntuu ikävältä pilata muutama viikko elämästään murehtimalla jotain tulevia juhlia tms."
Entäpä jos vaan lopettaisi murehtimisen ja toteaisi, että mitään hävittävää ei ole, vaan ainoastaan voitettavaa? Tuon kynnyksen yli voi olla vaikea päästä, mutta se kyllä onnistuu, kun tahtoa riittää, ja sitä tahtoa on yllättävän helppo löytää, kun miettii, mitä kaikkea onnistumisesta voi seurata.
Minä en kyllä allekirjoita noita väitteitäsi.
Uskon että tämä "introvertti" - "ekstrovertti" skaala on ihan huuhaata jo sinällään.
Esimerkiksi osa pitää siitä että voi olla sosiaalinen jonkun ihmisen kanssa kahden kesken mutta suuremmassa joukossa "hukkuu joukkoon". Toisaalta on niitä jotka tykkää pienistä porukoista jne.
Samoin on hyvin vaikea mitata ihmisten sosiaalisuutta koska tietysti omankaltaisten ihmisten jotka ottaa avosylin vastaan on ihan erilailla helppo olla sosiaalinen kuin sitten jossain porukassa jossa on ihan erityypin ihmisiä.
Sillä ei ole mitään tekemistä itsetuntojen, introverttiyden, sosiaalisten taitojen yms. kanssa.
Jos ei kuulu tai sovi siihen joukkoon ajatuksineen niin ei sovi ja monesti silloin voi joko tuntea tulevansa "syrjityksi", olevansa täysin ulkopuolinen tai sitten että ihmiset siinä porukassa ovat vain "hyvän päivän tuttuja".
Olen todella väsynyt kuulemaan lässytyksiä joko introverteillä jotka ovat "voittaneet jotain tai löytäneet itsensä" tai sitten ekstroverteillä joille kelpaa mikä tahansa seura jossa jaksavat heittää tyhjänpäiväistä läppää.
Tämä tuli sitten varsin sosiaaliselta ihmiseltä joka vain on huomannut että yksilön tilanteita on vaikea vertailla puhumattakaan heidän luonteen piirteistä etsien jotain "syytä" siitä henkilöstä itsestään.
"Uskon että tämä "introvertti" - "ekstrovertti" skaala on ihan huuhaata jo sinällään."
Ei ole huuhaata, vaan jungilaista psykologiaa. Jako ei kylläkään ole mustavalkoinen.
"Sillä ei ole mitään tekemistä itsetuntojen, introverttiyden, sosiaalisten taitojen yms. kanssa.
Jos ei kuulu tai sovi siihen joukkoon ajatuksineen niin ei sovi ja monesti silloin voi joko tuntea tulevansa "syrjityksi", olevansa täysin ulkopuolinen tai sitten että ihmiset siinä porukassa ovat vain "hyvän päivän tuttuja"."
Väittänet tuolla vastaan, mutta sanot oikeastaan juuri saman asian kuin minä, vain vähän eri sanoin :D Eli lyhyesti: nuo asiat eivät johdu introverttiydestä, joten introvertin on turha syyttää inrtoverttiyttään siitä, että häntä muka syrjitään.
"yksilön tilanteita on vaikea vertailla puhumattakaan heidän luonteen piirteistä etsien jotain "syytä" siitä henkilöstä itsestään."
Enhän minä muuta väittänytkään. Väitin vain, että introvertistäkin voi olla moneksi.
Hyvää tekstiä.
Oma ongelma on aina ollut siinä, että olen introvertti, mutta sosiaalisesti hyvin lahjakas. Tästä seuraa laaja ystäväpiiri ja se, että minua jatkuvasti kutsutaan milloin mihinkin pippaloihin. Välillä se on hauskaakin, mutta kun eniten arvostan ja kaipaan kuitenkin omaa rauhaa ja yksinäisyyttä, niin välillä tosi rankkaakin. Usein tuleekin tehtyä niin, että käy vain kohteliaisuudesta kääntymässä ja hiukan jututtaa kaikkia, sitten livistää kotiin heti ensimmäisen tilaisuuden tullen.
Introverttiys ja sosiaalinen lahjattomuus eivät siis ole suoraan toisistaan johtuvia, vaikka varmaankin toinen toistaan ruokkivia ominaisuuksia.