Sankarit usein ovat palvottuja ja ihailtuja. Päällisin puolin heidän osansa vaikuttaa kadehdittavalta, vaan onko se sitä. Usein he kantavat painavimman ristin ja kärsivät eniten kenties koko elämänsä. Suurimmat sankarit usein ovat myös kuolleet, kuolleet jo ennenkuin ovat edes omaa sankaruuttaan nähneetkään.
Ymmärtävätkö ihmiset, jotka haaveilevat sankaruudesta, että saattavatkin haaveilla maanpäällisestä helvetistä?
Sankaruushan on usein juuri marttyyriutta edellämainittujen asioiden ohella. Palvotut sotasankarit ovat joutuneet sodassa tekemään asioita joita ei kukaan tahdo tehdä, sotaveteraanit ovat tunnetusti hiljaisia poikia eivätkä monet tahdo puhua kokemuksistaan ja jakaa muistojaan.
Braveheart elokuvan päähenkilö William Wallace alias Braveheart oli todellinen henkilö, skottiaatelinen, jonka vaimo murhattiin ja raiskattiin todellisuudessa aivan kuten elokuvassakin. Tämä saattoi todellisuudessakin olla hänelle viimeinen pisara nousta kapinaan englantilaisia vastaan. Kapinan johtajana hänellä oli omat vastuunsa ja paineensa ja sen vuoksi hän kohtasi julman teloituskuolemankin tosielämässä aivan samanlaisen kuin elokuvassakin. Paljon tunnetumpi tapaus maailmanlaajuisesti lienee Jeesus Nasaretilainen, tässä en ota kantaa hänen Jumaluuteensa vaan ajattelen häntä historian henkilönä tässä esimerkissä. Hänkin joutui marttyriksi mahdollisena Juutalaisten kapinajohtajana ja sai sankarin kruunun helvetillisten kokemusten kautta. Ei mitään kadehdittavaa siis. Jos jätetään luvusta pois jotkin palvotut huippu-urheilijat niin monen sankarin elämä tai viimeistään kuolema on ollut helvettiä. Mutta silti riittää heitä, jotka haaveilevat sankaruudesta.
Vetääkö ihmisiä puoleensaa halu kokea kovia vai pelkät glamouriajatukset ja haave maallisesta maineesta?
Ymmärtävätkö ihmiset, jotka haaveilevat sankaruudesta, että saattavatkin haaveilla maanpäällisestä helvetistä?
Sankaruushan on usein juuri marttyyriutta edellämainittujen asioiden ohella. Palvotut sotasankarit ovat joutuneet sodassa tekemään asioita joita ei kukaan tahdo tehdä, sotaveteraanit ovat tunnetusti hiljaisia poikia eivätkä monet tahdo puhua kokemuksistaan ja jakaa muistojaan.
Braveheart elokuvan päähenkilö William Wallace alias Braveheart oli todellinen henkilö, skottiaatelinen, jonka vaimo murhattiin ja raiskattiin todellisuudessa aivan kuten elokuvassakin. Tämä saattoi todellisuudessakin olla hänelle viimeinen pisara nousta kapinaan englantilaisia vastaan. Kapinan johtajana hänellä oli omat vastuunsa ja paineensa ja sen vuoksi hän kohtasi julman teloituskuolemankin tosielämässä aivan samanlaisen kuin elokuvassakin. Paljon tunnetumpi tapaus maailmanlaajuisesti lienee Jeesus Nasaretilainen, tässä en ota kantaa hänen Jumaluuteensa vaan ajattelen häntä historian henkilönä tässä esimerkissä. Hänkin joutui marttyriksi mahdollisena Juutalaisten kapinajohtajana ja sai sankarin kruunun helvetillisten kokemusten kautta. Ei mitään kadehdittavaa siis. Jos jätetään luvusta pois jotkin palvotut huippu-urheilijat niin monen sankarin elämä tai viimeistään kuolema on ollut helvettiä. Mutta silti riittää heitä, jotka haaveilevat sankaruudesta.
Vetääkö ihmisiä puoleensaa halu kokea kovia vai pelkät glamouriajatukset ja haave maallisesta maineesta?
Vastaukset 16
Vanhimmat
MITÄ JOUDUNKAAN KÄRSIMÄÄN
AAAAAARRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRGGGGGGGGGGGGGGGGGGHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH
Voi olla pahimmat päivät edessään. Itku tulee pitkästä ilosta.
.
Minusta sinä jätät vaihtoehdoista yhden oleellisen pois.
Sen että ihminen kokee jotain niin syvää että se on hänelle elämän tarkoitus.
Se on tärkeää. Siinä kaikki.
Jep.
Toivoisin voivani jonain päivänä tehdä jotain oikeasti tärkeää. Useimmiten tämä sankaruus on ennemminkin sitä että huolehtii yhteisöstä ja maailmasta ihan arkitasolla. Mutta jos yhteisöjä tai maailmaa uhkaa joku perimmäinen väärä niin silloin tuon asian vastustaminen on äärimmäisen tärkeää.
Sankari ei valitse sankaruutta vaan hän kulkee viitoitettua tietä.
Sankarit eivät kruunaa itseään.
Monet ovat sitä kokeilleet... mutta itseään ei voi ostaa siihen rooliin. Se ansaitaan palvelemalla suurempaa tarkoitusta.
Minusta ei ole tarpeen katsoa sankaria (toki sekin on oleellista).
Tärkeämpää on katsoa mikä teki hänestä sankarin - ja mikä oli se mille tuo sankari oli vastavoima. Sellaisten asioiden vastustaminen jokaikinen päivä, millä tahansa tasolla...
... on sankaruutta.
Sinua viisaampaa miestä saa palstalta hakea.
Nojaa. Sanoisin että kuka tahansa joka duunaa jotain joka tekee elämästä yleensäkin hiukan paremman tällä planeetalla ja nauttii samalla elämästään oikeasti ja kokee kaiken oleellisen on se viisas.
Mä pystyn hahmottaan asioita ja niiden suhteita. Se ei vie kovin pitkälle. Mä toivon lähinnä että päiväunistani on edes joskus jotain hyötyä jollekulle koska muut asiat ei oikein suju.
että niitä sankareita on ihan jokaisessa päivässä nykyään. Semmoiset jotka duunaa jotain mielekästä ja toiminnallaan saa muutkin ajattelemaan mielekkäästi. Ja se mitä tapahtui vuosisatoja tai -tuhansia sitten, ei liene relevanttia nykyään. Silloin ihmisjoukkojen lahtaaminen oli suurta "sankaruutta", ja mitä runsaslukuisemmin, sen kirjoitetumpi on historian kirjoissa.
Mitä tulee urheilijoihin tai vaikkapa kitarasankareihin (heh), niin täytyyhän tulosta ja huomiota saavuttaakseen tehdä helvetisti duunia. Tai altistettava itsensä helvetilliselle duunille. Luonnollinen lahjakkuuskaan ei liene haitaksi. Kuolemakin siinä sivussa saatta kirpaista, mutta siis itsekseen, eikä kenenkään toisen ihmisen avustamana.
Mun mielestä se mitä ennen ollaan tehty on relevanttia siksi että niin voidaan aina tehdä uudestaan. Eli kun on kerran näytetty että tälleen tää menee niin virhettä ei tarvi toistaa. Kun ollaan saatu sankari niin toista sellaista ei mielellään manata esiin joka tarkoittaa että loppujen lopuksi valittuja linjoja ollaan muutettu.
Nykyisin sankaruus on tavallaan helpompaa. Kaikki tietää miten käy kun sankareille vittuillaan esim. väkivallalla. Siksi sitä ei enää käytetä niin kovin paljoa. Siispä sankaruus on ehkä monimutkaisutnut ja hienovaraistunut mutta aina voidaan palata takaisin keskiajan sankaruuteen jos tarve tulee :)
Mites se menikään.
PAREMPI VANHA KONSTI KUIN PUSSILLINEN UUSIA jos ei homma muuten ala etenemään.
Sankareita riittää arkielämässä. Heitä ei kukaan huomaa koska he ovat huomaamattomia arkisissa mutta tärkeissä askareissaan arjen huolien keskellä. Ei ole väärin sanoa joskus ihan tavallisia lasten vanhempia tai vaikka omaishoitajia sankareiksi. Suurimmat arjen sankarit ovat niitä, jotka eivät pidä itsestään mitään meteliä. Sankaruuteen kuuluu mielestäni se ettei ihminen edes tiedosta sankaruuttaan. Merkittävien tunnustusten haaveilijat ovat vain pyrkyreitä, jotka tahtovat vain kiillottaa kilpeään.
Heille ei tekisi pahaksi maistaa sitä keskiaikaista sankaruutta.
Arjen sankareita tuntee varmasti jokainen omassa elämässään, mutta silti olen sitä mieltä ettei sankarin osa koskaan ole kadehdittava.
http://www.youtube.com/watch?v=DEO1U2Q6yec
tuo väkivaltaisuus tuossa, vaan mihinkäs se ihmiskunta karvoistaan päässee. Ymmärrän tietysti kyllä tuon historian opin, että välttää saman uudelleen jne. Sekin häiritsee että aina on mahdollisuus palata takaisin johonkin keski-luola-aikaan, ja varmaan onkin, mutta sekö oikeuttaa sitten nyk. koul. amp. sun muut surmat? "Emmä tiä. Musta tuli vaan luolahenkilö".
Mulla soi vaan tuo Stingin kappale 'History will teach us nothing' jonka äänitin radiosta kasetille jo aikoinaan. Aikamoinen väittämä kun auktoriteetti-oppi sanoo aivan jotain päinvastaista. Sting:hän on aikamme suurin "valloittaja" musiikin saralla.
No tarvitaan varmaankin sankari todistamaan toisin. Tähänastinen paradigma on osoittanut että maailma ei muutu ilman väkivaltaa.
kappaleeseen.
Sting - History Will Teach Us Nothing:
http://www.youtube.com/watch?v=WNt5iK8EuAU
odottelua siis harjoitat.
Ja jos väkivalta is the 'way to go', niin silloin Stingin paradigmahan aukenee enemmän kuin relevantisti.
History will teach us nothing.
Mulle kelpaa Tyler Durden.
Tyhmä tahtoo olla sankari.
Ymmärtänyt perusajatuksen aloitusviestissä vai oletko moraalinen kameleontti?
Ajatuksenani oli se, että sankaruudesta haaveilu voi olla totaalista tyhmyyttä. Sankaruus itsessään ei ole valinta vaan olosuhteiden luoma tilanne. Mutta se on todellakin tilanne josta viisas ei haaveile.
On tietysti helpompiakin sankaruuden muotoja kuten vaikka ne työnsankarit, urheilijat...ym. Niiden tyyppinen sankaruus voi tuoda jotain hyvänolon tunnetta sankarille itselleenkin.