Seurustelen ihanan ihmisen kanssa. Olemme onnellisia, mutta aika ajoin suhdettamme varjostaa riidat tai itkukohtaukseni johtuen huonosta itsetunnostani. Kuinka saisin itselleni varman olon, jotta luotan omaan riittämiseeni ja en olisi vainoharhainen? Näillä edellä mainituilla asioilla tiedän että saatan työntää hänet luotani vielä joskus. Uskon että negatiiviset kokemukseni edellisessä parisuhteessani ovat laskeneet itsetuntoani. Uskotteko terapeutista olevan apua? Ja onko "tavallisella" ihmisellä siihen edes varaa?
Itsetunto kuntoon
EvaMen
3335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mistä riitelette, ja missä asioissa olet vainoharhainen? Mustasukkaisuutta?
Parasta varmasti olisi näistä asioista keskusteleminen avoimesti kumppanisi kanssa. Pahin virhe mielestäni on ettet kerro mistä käytöksesi johtuu, koska toinen voi ajatella sinun olevan hankala ja sekaisin, ja voi helposti heittää hanskat tiskiin. Asioiden ymmärtäminen auttaa häntä ja sinua.
Terapeuttien taksoista minulla ei ole tietoa.
Itse huomasin, että huono itsetuntoni nousi silloin kun löysin "sen oman jutun" elämässäni. Kun tajusin mitä haluan tehdä elämässäni, missä olen hyvä, minkä tekeminen antaa minulle tyydytystä. Ei siis liittynyt parisuhteeseen mitenkään. (Itselleni siitä tuli loppujen lopuksi ammattikin.) Jotenkin siitä tulee hyvä mieli ja arvostus itseään kohtaan. Että minä olen hyvä tällaisena kun olen, ja että osaan olla onnellinen elämässäni.
Kun se arvostus itseään kohtaan löytyy omasta itsestään, on silloin helppo uskoa että toinenkin arvostaa. Ei tarvitse sellaista että sen toisen tulisi koko ajan liiallisuuksiin asti todistella arvostavansa. Jos hän on valinnut olla sinun rinnalla, varmasti hän arvostaa sinua. Nauti siitä, ota se vastaan, arvosta häntä takaisin.
Olen SEURUSTELLUT useiden ihanien ihmisten kanssa mutta kärsin ja olen kärsinyt jo kouluajoista lähtien noin 15v huonosta itsetunnosta. Suoraansanottuna kouluaikainen kiusaaminen vaikuttaa edelleenkin aikuiseen elämääni. Pidän itseäni rumana, tyhmänä, ärsyttävänä, hölmönä, arvottomana yms paskana ja turhana täällä maapallolla.
En luota ihmisiin ja olen vainoharhainen "mitä tuokin tuijottaa" "toikin varmaan ajattelee musta pelkkää pahaa" jne olen varautunut 24/7
Työ ja harrastus on ainoa mitä osaan ja olen opetellut ne kunnolla. Saan hyvää palautetta ja se kohottaa itseluottamusta mutta tällä alalla tai harrastuksella harvoin tapaan vastakkaista sukupuolta joten heidät valitsen yleensä humalassa baarista koska alkoholi on ainoa joka kohottaa hetkellisesti itseluottamukseni muualla.
En uskalla selvinpäin tavata ketään koska pelkään pakkeja sillä se jos mikä murjoo minua enemmän suohon tässä elämän kilpailussa.
Niin oudolta kun tämä aikuisen pentumainen teksti antaa ymmärtää niin olen silti useamman ehdokkaan kanssa seurustellut mutta tuo juuri huono itseluottamus ja itseni täysin arvottomana pitämiseni on karkoittanut kaikki ennemmin tai myöhemmin.
Mutta kuljen tässä piikkilankaa täynnä olevassa sulassa suossa metrin lumihangessa ja niin kaulaani myöten että tuskin mikään minua saa täältä enään nousemaan.
Joulu yksin, uusivuosi yksin syntymäpäivät yksin. Haluaisin pois tästä maailmasta mutta pelkuripaska olen.