Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Onko Suomessa jo

Filosata nisti

Onko Suomessa jo jonkinlaista rekisteröitynyttä tai järjestäytynyttä Satanismista ryhmittymää?

Olisi mielestäni aika alkaa syventämään Satanismia Suomen kulttuuriin.

32

2874

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mika

      Eipä muistu mieleeni, että olisi varsinaista satanistista ryhmää. Jenkkilässä sijaitsevaan COSiin voi tietysti liittyä näin kaukaakin, mutta kenties kotimaisesta tarjonnasta on tähän saakka vastannut http://www.pakanaverkko.fi

      • Filosata

        Täytynee laittaa harkintaan ja mietintään tuon asian korjaaminen. Pakanaverkko tuntuu asia paikalta, mutta ei ihan kodilta.

      • Andronikos
        Filosata kirjoitti:

        Täytynee laittaa harkintaan ja mietintään tuon asian korjaaminen. Pakanaverkko tuntuu asia paikalta, mutta ei ihan kodilta.

        Individualistien oma ryhmä, kuinka mielenkiintoista. Voin vain kuvitella niitä kiihkeitä debatteja:

        100nisti 1: Saatana on jumalolento

        100nisti 2: ok

        100nisti 3: Saatana on ilmaisu ihmisen hengestä

        100nisti 1: ok, se on sinun saatanasi

      • Ifrit
        Andronikos kirjoitti:

        Satanistit tuskin ryhmässä kovin paljon väittelevät totuudesta keskenään(mitä järkeä siinä olisi?) vaan ryhmä on pikemminkin yhteistyötä varten.

      • Andronikos
        Ifrit kirjoitti:

        Satanistit tuskin ryhmässä kovin paljon väittelevät totuudesta keskenään(mitä järkeä siinä olisi?) vaan ryhmä on pikemminkin yhteistyötä varten.

        Eikö satanisteilla olekaan tarkoitus väitellä asioista? Hyväksyvätkö he kaiken uskomansa sellaisenaan totuutena? Perin konservatiivinen, etten sanoisi dogmaattinen näkemys.

      • Mika
        Andronikos kirjoitti:

        Eikö satanisteilla olekaan tarkoitus väitellä asioista? Hyväksyvätkö he kaiken uskomansa sellaisenaan totuutena? Perin konservatiivinen, etten sanoisi dogmaattinen näkemys.

        Tuskin satanisteilla tulisi väiteltyä suuremmasta näkemyksestään maailman pahuudesta, mutta kenties väittelyä syntyisi siitä, että minkälainen toimintamalli on "oikein" ja mikä "väärin". Periaatteessa joku satanisti voisi vastustaa aborttia sekä itsemurhaa, toinen voisi kannattaa huumeita sekä raiskauksia.

      • Typhon
        Andronikos kirjoitti:

        Eikö satanisteilla olekaan tarkoitus väitellä asioista? Hyväksyvätkö he kaiken uskomansa sellaisenaan totuutena? Perin konservatiivinen, etten sanoisi dogmaattinen näkemys.

        Satanistit voivat toki väitellä asioista, mutta uskon maailmankatsomusten jäävän hieman toispuoleiseksi, sillä jokainen valitsee itselleen parhaiten omia ajatuksia palvelevan näkemyksen, jota toiset kunnioittavat. Tiedän aika hyvin muiden kirjoittajien mielipiteet satanismista, mutta en silti ole asettumassa heitä vastaan, vaikka omani ei heidän kanssaan täsmäisi. Satanismi on yksilöllisyyttä. Jokainen oppii kävelemään omalla tavallaan ja lopulta kävelee omalla tavallaan.

        Kukaan ei tule haukkumaan toista satanistia hänen "vääräoppisuudestaan". Toisten mielipiteitä kunnioitetaan, koska jokaisella on niihin oikeus. Oikeaa tai väärää ei ole, koska moraalin käsityksen ovat muokanneet massamielipiteisiin perustuva yhteiskunta, joka pitää maapalloa mustavalkoisena. Satanistit tietävät maailman värin olevan katsojan päätettävissä, koska jokainen on erilainen ja jokaisella on oma tulkintansa.

        Kun selaat tätä satanistien palstaa, huomaatko, että me väittelisimme, tai paheksuisimme toistemme uskomuksia vaikka siitä, mitä Saatana meille edustaa? Me väittelemme näistä asioista vain niiden kanssa, jotka tulevat meitä haukkumaan ja pilkkaamaan siitä, mitä me olemme.

        Tietämättömyys synnyttää vihaa.

      • Andronikos
        Typhon kirjoitti:

        "Satanistit tietävät maailman värin olevan katsojan päätettävissä, koska jokainen on erilainen ja jokaisella on oma tulkintansa."

        Eikö tuo tee jo yhteisen järjestön perustamisesta melkoisen turhaa? Jos jokaisella on oma mielipide järjestön suunnasta, joka on yhtäläisen oikea muiden mielipiteiden kanssa, miten päätöksenteko sujuu?

        Taitaisi olla tuloksena 'massamielipiteisiin perustuva järjestö'...

        Satanismin järjestöä voivat satanistit halutessaan tukea, mutta mikään uskonnolliseen vakaumukseen, tai rahalliseen veroon sitova se ei ole. Jäsenyyden saaminen toki maksaa, mutta jäsenyys ei ole pakollinen, jotta voit kutsua itseäsi satanistiksi. Jos näet itsessäsi samoja piirteitä satanismin perusajatuksen kanssa, niin silloin olet satanisti, jos itseäsi haluat kutsuttavan niin.

        Church of Satan on saanut rekisteröityneen kirkon arvon, mutta mikään varsinainen kirkko se silti ei ole. Enemmänkin se on näyttöä ja kritisointia muita maailman uskontoja vastaan, jotka vaativat veroa ja hallitsevat jäseniään tarkoilla säännöstöillä, miten käyttäytyä jne. Church of Satan ei pidä jäsenilleen minkäänlaista veroa, tai elä valtion avustuksilla, vaan seisoo omilla jaloillaan. Tähän Anton LaVey haastoi mm. kristillisen kirkon, joka on kerännyt valtavasti rahaa jäseniltään ja valtiolta vuosisatoja.

        Mitä ne "päätöksenteot" voisivat edes olla? Satanismin peruspohjan laati Anton LaVey vuonna 1966, ja nyt Church of Satanin pienet muodollisuudet ovat LaVeyn perillisten käsissä. Kyse ei ole mistään massa- tai yhden tyrannin mielipiteistä, vaan se koostuu jokaisesta sen jäsenestä itsestään. Järjestö on koottu, jotta samankaltaiset ja saman asenteen omaavat ihmiset voivat tutustua toisiinsa ja keskustella tulkinnoistaan. Grotot, eli satanistien kokoontumispaikat ovat klubien tyyppisiä kokoontumispaikkoja, joissa nautitaan ja jutellaan toisten kanssa. Mistään hämärästä kulttilaitoksesta, jossa suoritetaan Jumalille palvontamenoja (:kuten kirkko) ei ole kysymys. Toki rituaaleja suoritetaan, mutta ei varsinaisesti Church of Satanin katon alla. Tämä siksi, koska Church of Satan ei ole edes varsinainen rakennus, jonne satanistit voisivat kokoontua. Se on vain vastaanotto, joka säätelee nettisivuja, ja Grottoja, jotka ovat varsinaisia satanistisia "seurakuntia".

        Nyt varmasti ajattelet "hah, eihän tuo sitten mitään uskontoa ole, Satanismi on pelkää pilipalitoimintaa uskonnon tekosyyllä". Minä vastaan tuohon, ettei satanismi edes ole uskonto. Uskonnon roolin se on ottanut näyttääkseen ihmisille, kuinka se pärjää rahastamatta ihmisten omaisuudella ja mielillä.

        Anton LaVey sanoi, että satanisti voi valita itselleen Jumalten nimitykset, tulkinnan ja symbolien merkitykset haluamallaan tavalla.

        Otetaan esimerkki -- Yhdellä sakaralla seisova pentagrammi.

        Kahdella sakaralla seisovat pentagrammi on muinainen suojelusamuletti. Sen viisi sakaraa symboloivat vettä, ilmaa, tulta, maata ja ylin Jumalaa. Pentagrammin kantaja sai suojelusta Jumalalta pahoja henkiä vastaan.

        Satanismin pentagrammi, joka seisoo yhdellä sakaralla, edustaa taas Jumalan suojeluksesta kieltäytymistä. Satanismin yksilö ei usko ylempiin voimiin, vaan tietää olevansa kyllin vahva pitääkseen itsestään huolen. Saatanallinen pentagrammi edustaa näin siis myös yksilöllisyyttä.

        Tämä on perusidea, johon uskon, mutta tässä vaiheessa astuu esiin itse satanistin oma yksilöllinen tulkinta. Minulle tuo pentagrammi edustaa yksilöllisyyden lisäksi henkistä voimaa ja rajojeni rikkomista.

        Miksi?

        -Koska tulkitsen sen niin.

        Kai tuo vastauksesta kelpaa, mutta järjestön sijaan tuota voisi sanoa ompeluseuraksi.

        Onko tämän keskustelun todella mentävä nimittelyyn? Olin jo ehtinyt kehittää sinusta positiivista kuvaa puolueettomana kristittynä.

        Ehkä minä kristittynä en ole tottunut tuollaisiin epädogmaattisiin järjestöihin :)

      • Typhon
        Andronikos kirjoitti:

        Ehkä minä kristittynä en ole tottunut tuollaisiin epädogmaattisiin järjestöihin :)

        Niin, kerro minulle miten tämän järjestön toiminta eroaa vaikka vapaaseurakunnasta? Tuskin sinne mennään kaavut päällä Jumalallisia rituaaleja suorittamaan, vaan puhtaasti tutustutaan toisiin ja keskustellaan asioista.

        Vai olenko väärässä?

      • Andronikos
        Typhon kirjoitti:

        Niin, kerro minulle miten tämän järjestön toiminta eroaa vaikka vapaaseurakunnasta? Tuskin sinne mennään kaavut päällä Jumalallisia rituaaleja suorittamaan, vaan puhtaasti tutustutaan toisiin ja keskustellaan asioista.

        Vai olenko väärässä?

        Täytyy myöntää, että olet tässä asiassa oikeassa. Minä vain olen, alastani johtuen, siinä määrin politisoitunut, että kuvittelen jokaisella järjestöllä olevan yhteiskunnallisia tavoitteita ja päämääriä. Suomessa on luonnollisesti järjestäytymisvapaus, eikä ole minun asiani sanoa, mitä kokoontumisissa saa tai ei saa tehdä.

        Vaikka varmasti jokaisella järjestöllä on omat tavoitteensa yhteiskunnan parantamiseen, tuskin se tarkoittaa, että pitäisi olla periaatteidensa orja? Ei niitä tavoitteita täydy jatkuvasti pitää mielessä ja yrittää toteuttaa. Hengähtäminen on varmaankin sallittua.

        En tiedä alaasi, mutta jos olet siitä politisoitunut, uskoisin sen vaikuttavan myös verbaaliseen ulosantiisi. Vaikka et hyväksyisi satanismia edes nimenä, kannattaa aiheeseen ja sen omaisiin tutustua ennen asian kohtuutonta teilaamista.

        Ei siis, että minulla sinusta mielipide olisi, olen vain alastani johtuen joutunut profiloimaan ihmisiä ja se tuntuu olevan jo tahdosta riippumatonta.

      • Anonyymi
        Typhon kirjoitti:

        Satanistit voivat toki väitellä asioista, mutta uskon maailmankatsomusten jäävän hieman toispuoleiseksi, sillä jokainen valitsee itselleen parhaiten omia ajatuksia palvelevan näkemyksen, jota toiset kunnioittavat. Tiedän aika hyvin muiden kirjoittajien mielipiteet satanismista, mutta en silti ole asettumassa heitä vastaan, vaikka omani ei heidän kanssaan täsmäisi. Satanismi on yksilöllisyyttä. Jokainen oppii kävelemään omalla tavallaan ja lopulta kävelee omalla tavallaan.

        Kukaan ei tule haukkumaan toista satanistia hänen "vääräoppisuudestaan". Toisten mielipiteitä kunnioitetaan, koska jokaisella on niihin oikeus. Oikeaa tai väärää ei ole, koska moraalin käsityksen ovat muokanneet massamielipiteisiin perustuva yhteiskunta, joka pitää maapalloa mustavalkoisena. Satanistit tietävät maailman värin olevan katsojan päätettävissä, koska jokainen on erilainen ja jokaisella on oma tulkintansa.

        Kun selaat tätä satanistien palstaa, huomaatko, että me väittelisimme, tai paheksuisimme toistemme uskomuksia vaikka siitä, mitä Saatana meille edustaa? Me väittelemme näistä asioista vain niiden kanssa, jotka tulevat meitä haukkumaan ja pilkkaamaan siitä, mitä me olemme.

        Tietämättömyys synnyttää vihaa.

        Olin eri mieltä kaikesta paitsi viimeisestä virkkeestäsi. Kuvailet hyvin "vanhanliiton" satanismia, mikä on nykyään kehittynyt humanitäärisempään suuntaan ohittaen suurimmat valtauskot moraalikäsityksissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Humanitäärisyys on paskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Humanitäärisyys on paskaa.

        Lässyhumanismin voidaan katsoa olevan satanismin alalaji.

      • Anonyymi
        Andronikos kirjoitti:

        Kai tuo vastauksesta kelpaa, mutta järjestön sijaan tuota voisi sanoa ompeluseuraksi.

        Juu ehkä sellaiseksi, koska todellisten satanistien toimia monet harrastelijat eivät kestäisi. Useimmat "satanistit" eivät edes tiedä mitä ovat tekemässä, eivätkä tiedä missä se todellinen homma on. Jotta saataisi selvä käsitys mitä se homma on, täytyisi tuntea raamattu, pääasiassa Mooseksen laki ja UT. Siinä vaiheessa, kun ihmisestä ensin tulee profeetta ja tietäjä, vasta sitten hän ymmärtää mitä satanismi on, ja pystyisi luomaan siitä lähes täydellisen.
        Mutte kuten sanottua, jokaisella on oma tulkintansa harjottamastaan uskonnosta. Ja kaikessa uskonnossa osallinen on aina ikäänkuin tukipilari. Uskonto on kuin ruoka, jokainen maustaa sen itselleen sopivaksi, mutta resepti on silti sama. Ihminen, joka on vapaa uskonnoista, on lähempänä Jumalaa kuin yksikään uskonnolle uskollinen. Hyväntekeväisyyttä ei tehdä vain kristilliseltä pohjalta, vaan hyvän tekeminen on ihmisissä luontaista. Pahan tekeminen taas on väkinäistä ja lapsellista huomion hakemista. Sellainen ei ole yhteiskuntakelpoinen.
        Satanismin täytyisi muuttua, jotta siitä saisi yhteiskuntakelpoisen, mutta siitä ei saa, ei niin kauan kun ajatellaan, että paholainen on ihmisen vihollinen, ja pahan tekeminen toisia ihmisiä kohtaan on osa sitä ideologiaa. Totuus on se, joka voittaa, koska luonnonlakia ei voi muuttaa.
        Me emme ole yksin avaruudessa, ja ihmisen kehitysaskeleet ovat kuin lapsella - kun se saa käsiinsä jotain tiettyä, se alkaa luoda uusia käsityksiä leikin avulla sitä kohtaan. Esim. tekniikasta on nyt tulossa kova juttu, mutta elokuvien tekokin on kiinni ohjaajasta. En muista mikä elokuva se oli, mutta kertoi androidista. Tyypit käveli keveän iloisena jossain kaupungissa, missä kaikilla näytti olevan jotain tekniikkaa ruumiissaan tms., eli "lapsi on ihastunut tähän nukkeen, "jota ei koskaan antaisi pois tai kenellekkään".
        Mutta jokainen aikuinen tietää miten paljon nuori hylkää elämän kehittyessä. Onko armeijalla vielä jouskarit ja keihäät? Ei tietenkään. Tekniikan ruumiiseen liittämisestä tulee väliaikainen buumi.
        En ole nähnyt yhdessäkään ufoista kertovassa elokuvassa alieneja, joilla olisi ollut tekniikkaa ruumiissaan, vaan ovat olleet alastomia ja älykkäitä. Näin ollen alastomuus on periaatteessa satanismin vastaista, ja sitä suuremmalla syyllä, että jotkut kristityt sanovat alieneja paholaisen joukoiksi. Kyse on kuitenin päinvastaisesta asiasta, kuten jo raamatusta voidaan todeta "ihmislapsen muotoisista olennoista".
        Juttu meni vähän sivuraiteelle...

      • Anonyymi
        Typhon kirjoitti:

        Satanismin järjestöä voivat satanistit halutessaan tukea, mutta mikään uskonnolliseen vakaumukseen, tai rahalliseen veroon sitova se ei ole. Jäsenyyden saaminen toki maksaa, mutta jäsenyys ei ole pakollinen, jotta voit kutsua itseäsi satanistiksi. Jos näet itsessäsi samoja piirteitä satanismin perusajatuksen kanssa, niin silloin olet satanisti, jos itseäsi haluat kutsuttavan niin.

        Church of Satan on saanut rekisteröityneen kirkon arvon, mutta mikään varsinainen kirkko se silti ei ole. Enemmänkin se on näyttöä ja kritisointia muita maailman uskontoja vastaan, jotka vaativat veroa ja hallitsevat jäseniään tarkoilla säännöstöillä, miten käyttäytyä jne. Church of Satan ei pidä jäsenilleen minkäänlaista veroa, tai elä valtion avustuksilla, vaan seisoo omilla jaloillaan. Tähän Anton LaVey haastoi mm. kristillisen kirkon, joka on kerännyt valtavasti rahaa jäseniltään ja valtiolta vuosisatoja.

        Mitä ne "päätöksenteot" voisivat edes olla? Satanismin peruspohjan laati Anton LaVey vuonna 1966, ja nyt Church of Satanin pienet muodollisuudet ovat LaVeyn perillisten käsissä. Kyse ei ole mistään massa- tai yhden tyrannin mielipiteistä, vaan se koostuu jokaisesta sen jäsenestä itsestään. Järjestö on koottu, jotta samankaltaiset ja saman asenteen omaavat ihmiset voivat tutustua toisiinsa ja keskustella tulkinnoistaan. Grotot, eli satanistien kokoontumispaikat ovat klubien tyyppisiä kokoontumispaikkoja, joissa nautitaan ja jutellaan toisten kanssa. Mistään hämärästä kulttilaitoksesta, jossa suoritetaan Jumalille palvontamenoja (:kuten kirkko) ei ole kysymys. Toki rituaaleja suoritetaan, mutta ei varsinaisesti Church of Satanin katon alla. Tämä siksi, koska Church of Satan ei ole edes varsinainen rakennus, jonne satanistit voisivat kokoontua. Se on vain vastaanotto, joka säätelee nettisivuja, ja Grottoja, jotka ovat varsinaisia satanistisia "seurakuntia".

        Nyt varmasti ajattelet "hah, eihän tuo sitten mitään uskontoa ole, Satanismi on pelkää pilipalitoimintaa uskonnon tekosyyllä". Minä vastaan tuohon, ettei satanismi edes ole uskonto. Uskonnon roolin se on ottanut näyttääkseen ihmisille, kuinka se pärjää rahastamatta ihmisten omaisuudella ja mielillä.

        Anton LaVey sanoi, että satanisti voi valita itselleen Jumalten nimitykset, tulkinnan ja symbolien merkitykset haluamallaan tavalla.

        Otetaan esimerkki -- Yhdellä sakaralla seisova pentagrammi.

        Kahdella sakaralla seisovat pentagrammi on muinainen suojelusamuletti. Sen viisi sakaraa symboloivat vettä, ilmaa, tulta, maata ja ylin Jumalaa. Pentagrammin kantaja sai suojelusta Jumalalta pahoja henkiä vastaan.

        Satanismin pentagrammi, joka seisoo yhdellä sakaralla, edustaa taas Jumalan suojeluksesta kieltäytymistä. Satanismin yksilö ei usko ylempiin voimiin, vaan tietää olevansa kyllin vahva pitääkseen itsestään huolen. Saatanallinen pentagrammi edustaa näin siis myös yksilöllisyyttä.

        Tämä on perusidea, johon uskon, mutta tässä vaiheessa astuu esiin itse satanistin oma yksilöllinen tulkinta. Minulle tuo pentagrammi edustaa yksilöllisyyden lisäksi henkistä voimaa ja rajojeni rikkomista.

        Miksi?

        -Koska tulkitsen sen niin.

        "Kahdella sakaralla seisovat pentagrammi on muinainen suojelusamuletti. Sen viisi sakaraa symboloivat vettä, ilmaa, tulta, maata ja ylin Jumalaa."

        En tiedä kuka tuosta on taas vetänyt oman tulkintansa, mutta alustavasti kyse on viidestä kiinalaisen astrologian elemetistä.

        https://horoscopes.lovetoknow.com/What_Chinese_Element_Am_I

        Ympyrän mukaisest ne tukevat ja täydentävät toisiaan, mutta viisisakaratähti muodostuu, kun yritetään yhdistää elementit, jotka tuhoavat tai rajottavat toisiaan. Jotkut tietämättömät ovat sitten ottaneet tuon maagisen merkilliseltä näyttävän merkin, ja tehneet siitä omat tulkintansa.
        Ts. pentagrammi kuvastaa elementtien tuhoa ja sopii satanismiin hyvin, koska sen pohjimmainen puhdas tavoite on Jumalan ja Jeesuksen vastainen ideologia. En tiedä osaako Urantiakirja kertoa siitä todenmukaisesti, mutta yritys on hyvä.

        https://www.urantia.org/fi/urantia-kirja/luku-53-luciferin-kapina

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lässyhumanismin voidaan katsoa olevan satanismin alalaji.

        Eikä voida.

    • XerXes

      Onhan meillä tämä Pakanaverkko ry. Tai mikset saman tien perusta omaa lahkoa?

      • Anonyymi

        Kaltaisistaan ihminen saa ilonsa. Hänen täytyisi ensin löytää luonteensa ystävyyskolmiot. Ja niin kauan kun ihmisiä ei merkata heidän luonteensa astrologisilla merkeillä, he eivät löydä kaltaisiaan paitsi hyvällä lykyllä, jos eivät yleensäkään tunne aihetta.

    • Usva

      Filosata nisti kyseli että "Onko Suomessa jo jonkinlaista rekisteröitynyttä tai järjestäytynyttä Satanismista ryhmittymää?"

      On joitakin vasemman käden polun suuntauksia, joista jotkut ovat selvästi satanistisia, tässä muutama:
      LaVeyn satanismi: suomessa on joitakin jäseniä, jotka kuuluvat USAn järjestöön. Pakanaverkko ry ei itse edusta mitään tiettyä uskontosuuntaa, mutta tähän pakanoita yhdistävään järjestöön kuuluu ihmisiä, jotka kuuluvat tuohon amerikkalaiseen LaVeyn satanismin suuntaan katso www.pakanaverkko.fi

      - uskonnot ja satanismi

      Setin temppeli: http://www.xeper.org/hyperborea/fin/

      Teistinen satanismi, Azazelin Tähden filosofia: Johannes Nefastos http://personal.inet.fi/private/ixaxaar/johannesnefastos.html
      Tämä viimeinen edustaa tiettyä filosofista suuntaa, jota ei vielä toistaiseksi ole rekisteröity.

      Parhain terveisin Usva

    • Anonyymi

      On monessa eri uskontolahkoissa wiccat yleisin noitamuoto .

      • Anonyymi

        Turpa kiinni, ääliö.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      On kyllä olemassa. He toimivat käytännössä tuon "Multikultuuri" eli "Multikultismi" foorumin alla.

      Heille kyllä pitäisi saada ihan oma fooruminsa tai sitten Multikulttuuri-foorumin voisi siirtää tänne Satanismin alle tai kenties ehkä fuusioida tähän.

      Kyllä asian näinkin saa järjestykseen... että vastaa sitten todellisuutta näin vähän paremmin.

    • Anonyymi

      On meillä arvopohja!

    • Anonyymi

      Toivottavasti ei ole eikä tule. Katsoin noita jenkkien videoita niin pelkkää trollailua se on mustine vaatteineen, sarvineen ja "heil satan" huutoineen. Satanismilla ei mitään tekemistä tuollaisten kanssa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2247
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2073
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1688
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1506
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1397
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1364
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe