Poikaystäväni säilyttelee ja kuljettelee mukanaan muutosta toiseen ihan käsittämätöntä määrää kaikenlaista vanhaa ja paljolti tarpeetontakin roinaa, eikä suostu luopumaan juuri mistään! Enkä nyt puhu pelkästään mistään työkaluista tms. vaan hänellä on mielestäni liikaa kaikenlaisia random-esineitä; kynttiläkuppeja, koriste-esineitä yms. Ymmärrän kyllä jos on joitain tunnearvo-esineitä mutta hänellä niitä on hieman enemmän kuin muutama.. Löytyy vaikka mitä isän ja isoisän alunperin omistamaa vanhaa kaikenkirjavaa esinettä, etelästä tuotuja mauttomia matkamuistoja, äidiltä saatuja lähes puhkikuluneita lakanoita, pyyhkeitä, pöytäliinoja yms. jne.. Astioita olis vaikka isommankin suurperheen tarpeiksi, kaikenmaailman mummin vanhat kahvikupit ja veljen vanhat lasituopit löytyy, ja jopa avaamattomia astiapaketteja, jotka ovat _häälahjoja_ poikaystävän edellisestä suhteesta! Kaiken huipuksi niitä ei saa jostain syystä edes ottaa käyttöön prkl...
Avomiehelläni on myös tytär, jota hän ei ole lainkaan nähnyt pariin vuoteen, mutta kaikkia lapsenkin vanhoja tavaroita roudaillaan silti edelleen mukana. Laatikoittain vaatteita, leluja, kirjoja, vanha hammasharja.. jopa avaamattomiakin lelupaketteja!
Lisäksi on miehen omia lapsuusaikaisia pehmoleluja, legorakennelmia, vanhoja homeisia pelastusliivejä ja vaikka mitä. Ja kaikki teiniaikaiset kuluneet vaatteetkin tuntuu olevan tallessa ("kun voihan niitä joskus vielä käyttää vaikka töissä", voi huokaus). Ja pitäähän se ihan eka Mighty Ducks -pipo olla tallessa jne.. o_O
Kun sitten vielä todella monien esineiden on hänen mielestään välttämättä oltava jossain esillä, on meikäläinen esteetikkona ja sisustusintoilijana melko hätää kärsimässä tämän kirjavan muistoesine-sillisalaatin kanssa.. Ja älkää edes kuvitelko että se kuitenkaan ikinä ITSE pyyhkisi pölyjä niistä esineistään! Mainittakoon vielä, että itsekin olen kyllä antiikin ystävä ja arvostan sekä vanhaa että uutta designia jne., mutta valitettavasti poikaystäväni rojuilla on enimmäkseen pelkkää tunnearvoa.. Hän tuntuu kummasti ottaneen kontolleen koko sukunsa hylkäämät vanhat roinat ja vaalii niitä kuin suurimpia aarteitaan.
Jonkun verran tavaraa olen nyt viimeisimmän muuton yhteydessä saanut pienellä kädenväännöllä siirrettyä kirpparisäkkiin, kun ei oikeasti kamat meinanneet enää mahtua kaappeihin.. Vaatehuoneessakin avomiehellä on käytössä enemmän hyllyjä kuin minulla.. Ja ilmoitin heti että en kyllä maksa ainakaan puolta muuttopalvelun hinnasta, kun 50 muuttolaatikosta ehkä just ja just kymmenessä oli mun tavaroita ja lopuissa miehen kamoja.. Muuttoapulaisiltakin tuli taas pientä kommenttia, ja kuiskipa se poikaystävän äitikin mulle jossain välissä että "sähän voisit joskus vähän.. siivota..". Pitääkö siis tosiaan vaan alkaa vuosien saatossa vaivihkaa hivuttamaan tavaroita veks, vai mikähän neuvoksi..? Olen myös harkinnut, että roudaisin piruuttani protestiksi lapsuudenkodistani kaikenmaailman esineitä kotiimme ja vaatisin saada niitä esille, veikkaan että mies ei kyllä siitäkään riemastuisi! ;-D
Ja kun joku sitä kuitenkin kysyy, niin (uskokaa tai älkää) poikaystäväni on alle 25-vuotias...
Avomiehelläni on myös tytär, jota hän ei ole lainkaan nähnyt pariin vuoteen, mutta kaikkia lapsenkin vanhoja tavaroita roudaillaan silti edelleen mukana. Laatikoittain vaatteita, leluja, kirjoja, vanha hammasharja.. jopa avaamattomiakin lelupaketteja!
Lisäksi on miehen omia lapsuusaikaisia pehmoleluja, legorakennelmia, vanhoja homeisia pelastusliivejä ja vaikka mitä. Ja kaikki teiniaikaiset kuluneet vaatteetkin tuntuu olevan tallessa ("kun voihan niitä joskus vielä käyttää vaikka töissä", voi huokaus). Ja pitäähän se ihan eka Mighty Ducks -pipo olla tallessa jne.. o_O
Kun sitten vielä todella monien esineiden on hänen mielestään välttämättä oltava jossain esillä, on meikäläinen esteetikkona ja sisustusintoilijana melko hätää kärsimässä tämän kirjavan muistoesine-sillisalaatin kanssa.. Ja älkää edes kuvitelko että se kuitenkaan ikinä ITSE pyyhkisi pölyjä niistä esineistään! Mainittakoon vielä, että itsekin olen kyllä antiikin ystävä ja arvostan sekä vanhaa että uutta designia jne., mutta valitettavasti poikaystäväni rojuilla on enimmäkseen pelkkää tunnearvoa.. Hän tuntuu kummasti ottaneen kontolleen koko sukunsa hylkäämät vanhat roinat ja vaalii niitä kuin suurimpia aarteitaan.
Jonkun verran tavaraa olen nyt viimeisimmän muuton yhteydessä saanut pienellä kädenväännöllä siirrettyä kirpparisäkkiin, kun ei oikeasti kamat meinanneet enää mahtua kaappeihin.. Vaatehuoneessakin avomiehellä on käytössä enemmän hyllyjä kuin minulla.. Ja ilmoitin heti että en kyllä maksa ainakaan puolta muuttopalvelun hinnasta, kun 50 muuttolaatikosta ehkä just ja just kymmenessä oli mun tavaroita ja lopuissa miehen kamoja.. Muuttoapulaisiltakin tuli taas pientä kommenttia, ja kuiskipa se poikaystävän äitikin mulle jossain välissä että "sähän voisit joskus vähän.. siivota..". Pitääkö siis tosiaan vaan alkaa vuosien saatossa vaivihkaa hivuttamaan tavaroita veks, vai mikähän neuvoksi..? Olen myös harkinnut, että roudaisin piruuttani protestiksi lapsuudenkodistani kaikenmaailman esineitä kotiimme ja vaatisin saada niitä esille, veikkaan että mies ei kyllä siitäkään riemastuisi! ;-D
Ja kun joku sitä kuitenkin kysyy, niin (uskokaa tai älkää) poikaystäväni on alle 25-vuotias...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Poekaystäväen säilyttellöö ja kuletteloo mukanaa muutosta toeseen iha käsittämätöntä meäreä kaekellaista vanhoo ja palajolti tarpeetontaki roenoo, eekä suostu luopummaan juur mistää! Enkä ny puhu pelekästään mistää työkaluista tms. voa hällä on mielestäin liikoo kaekenlaesia rantom-esineetä; kynttiläkuppeja, koriste-esineetä yms. Ymmärrän kyllä jos o jottai tunnearvo-esineetä mutta hällä niitä on hiema enemmä ku muutama.. Löötyy vaekka mitä isän ja isoisän alunperin omistammoo vanhoo kaekenkirjavvoo esnettä, etelästä tuotuja maattomia matkamuistoja, äitiltä soatuja lähes puhkikuluneeta lakanoeta, pyyhkeetä, pöötäliinoja yms. jne.. Astioeta ois vaekka isommanki suurperheen tarpeiks, kaekenmuailman mummin vanahat kahvikupit ja veljen vanahat lastuopit löötyy, ja jopa avvaamattomia astiapaketteja, jotkaa o _heälahjoja_ poekaystävän eellisestä suhteesta! Kaeke huipuks niitä ee soa jostae syystä ees ottoo käättöön prkl...
Avomiehelläi o myös tytär, jota hää ee oo laenkaa nähny parriin vuoteen, mutta kaekkia lapsenkin vanhoja tavaroita routaillaan silti etelleen mukana. Loatikoittain voatteita, leluja, kirjoja, vanha hammasharja.. jopa avvaamattomiakin lelupaketteja!
Lisäks o miehen ommia lapsuusaekaisia pehemoleluja, lekorakennelmia, vanhoja hommeisia pelastusliivejä ja vaekka mitä. Ja kaekki teiniaekaiset kuluneet vuatteetkin tunttuu olevan tallesa ("ku voehan niitä joskus vielä käättee vaekka töessä", voe huokkaus). Ja pittäähän se ihan eka Mighty Ducks -pipo olla tallessa jne.. o_O
Ku sitten vielä totella monnien esneeden on häe mielestään välttämättä oltava jossaen esillä, on meikälläine esteetikkona ja sisustusintoilijana meleko hättee kärsimäsä tään kirjavan muistoesine-sillisallaatin kansa.. Ja elekeä ees kuvitelko etä se kuitenkkaan ikinä ITE pyyhkisi pölyjä niistä esineestään! Maenittakoon vielä, että itekin oon kyllä antiikin ystävä ja arvostan sekä vanhoo että uutta desiknia jne., mutta valitettavasti poekaystäväni rojjuilla o enimmäkseen pelekkee tunnearvoa.. Hää tuntuu kummasti ottanien kontolleen koko sukusa hylykeämät vanhat roenat ja voalii niitä ku suurimpia uarteittaan.
Jonku verran tavaroo oon ny viimesimmän muuton yhteytessä soanut pienelä käenveännöllä siirrettyä kirpparisäkkiin, ku ee oekeasti kamat meenanneet ennää mahtua koappeihin.. Voatehuoneessaki avomiehellä o käätössä enemmä hyllyjä ku miulla.. Ja ilimoitin het että en kyllä maksa ainakaan puolta muuttopalavelun hinnasta, ku 50 muuttoloatikosta ehki just ja just kymmenesä ol mun tavaroeta ja lopuissa miehe kamoja.. Muuttoapulaesiltakin tul toas pientä kommenttija, ja kuiskipa se poekaystävän äetikin miulle jossae välissä että "siehä voesit joskus vähän.. siivota..". Pittääkö siis tosijaan voa alakaa vuosien soatossa vaevihkoo hivvuttamoo tavaroeta veks, vae mikähän neuvoksi..? Oon myös harkinnu, että rootaisin pirruutten rotestiksi lapsuuvenkoistani kaekenmoailma esineitä kottiimme ja voatisin saaha niitä esille, veekkoon että mies ee kyllä siitäkkään riemastuis! ;-D
Ja kun joku sitä kuitenkin kysyy, niin (uskokaa tai älkää) poikaystäväni on alle 25-vuotias...
Anopin muijalleni keräämät VHS-kaseteilla olevat Kauniit ja Rohkeat alusta saakka.
Anoppi nauhoitta ne vieläkin joka päivä, että olisi asiaa tulla kylään.
sinulla on ongelma, ei poikaystävälläsi eikä avomiehelläsikään.
Kaatopaikalla oleva tai Kiinaan lähetetty romu on sopivasti poissa silmistä eli sitä ei oikeastaan ole edes olemassa. Omissa nurkissa ne häiritsee ikävästi silmää - kuten kerjäläisetkin. Ai neuvoksi - lähetä ne paketissa valmistajille.
On romua jota säilytetään "koska sitä voi vielä joskus tarvita".
Sitten on romua jolla ei tosiaan ole mitään virkaa (vanhat hammasharjat) mutta niistä ei päästä irti kun merkkaa henkisesti jotain. Ts. ukollasi on varmaan joku psykologinen lukko päällä, kun el'mä muuten heittelee ja maailma muuttuu niin ainoa kiinnekohjta "vanhoihin hyviin aikoihin" ovat enää ne rojut. Terapiaa tarttee, sanoisin.
Koita saada se hyvällä irrottautumana kamoistaan. Jos väkisin rupeat viskomaan rihkamaa roskiin niin sillähän kytkeytyy heti puolustusmekanismit päälle ja se tarrautuu niihin entistäkin lujemmin.
Koita maanitella se vaikka luopumaan yhdestä esineestä viikossa tai kuukaudessa, valitkoon vapaasti mikä lähtee, oli sitten hammasharja tai keinutuoli.
Tai sitten voisit vedota häneen moraaliinsa "hyväntekijänä". niin ettei tavaroista luopuminen olisi negatiivinen juttu vaan luopuminen toisi positiivista mieltä tai kehuja. Esim. ne lasten lelut. Ensin soitto tyttärelle että tehtooko hän niitä. jos kelpaa niin kiva. Jos ei niin sitten voisi ehdottaa että lelut lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen; jollekin päiväkodille, lähetetään Afrikkaan, tms. Tässä tapauksessa sinun kannattiais ottaa lahjoituskohteeseen etukäteen yhteyttä ja järjestää asia niin että kun kamat lähtee niin mies on niitä itse antamassa ja kamoja vastaanottamassa on joku kolmas henkilö, esim. päiväkodin johtaja tai hyväntekeväisyysjärjestön edustaja, jonka kanssa olette etukäteen sopineet että vaikka kamat olisivat käyttökelvotonta roinaa niin tämä henkilö kehuu miestäsi ja sitä kuinka hän ajattelee köyhiä, jne. Sinä voit sitten myöhemmin vaikka antaa vähän lahjoituksena rahaa ko. järjestölle jotta saavat romut kaatikselle.
Tai sitten tukeudet miehesi ahneuteen. Jos hän vaikka haluaisi jotain mihin ei ole varaa, harrastusvälineen, DVD-boksin, moottoripyörän... niin vetoa siihen että myymälllä rojut kirpparilla hän saa pätäkkää sen haaveensa toteuttamiseen. Ettekä sitten tappele niistä kirpparirahoista, parempi että hän saa vaikka koko tilin.
vain eroo siitä tai jos eroot oo se joka muuttaa pois - muuten sä saat kaiken ton itsellesi!!!
onko estetiikka vai muistot arvokkaampaa? Näin ulkopuolisena en uskaltaisi laittaa kumpaakaan toisen edelle. Muistotavaroiden kerääminen liittyy monesti turvallisuuden tarpeeseen ja design-tuotteiden kerääminen pätemisentarpeeseen. Ja molemmat tarpeet ovat vahvoja tarpeita.
Mitäs jos sinä luopuisit muutamasta design-huonekalustasi ja tekisit niin tilaa miehesi aarteille. Ja miehesi luopuu muutamasta aarteestaan, jotta sinun esteettinen silmäsi ei kärsisi niin paljoa tavarapaljoudesta.
Ai ei kuulosta hyvältä, vai?
Niin, katsos kun se parisuhde edellyttää kompromisseja, eikä kompromissi tarkoita sitä, että vain toinen antaa periksi.