Onko tämän vuoden myyntiluvuista tullut

mitään selkoa:

- Ensi vuonna myydään 122 000 autoa (lähde: kauppalehti)

Haans epäilee, että ensi vuonna myydään n. 70 000 uutta henkilöautoa. Mutta mikän on tilanne tänävuonna, tietäjät nyt esiin
5259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Uusien autojen myynti laskee heti kun korko nousee puolella ja bensan/dieselin hinta.

Ennen tätä myyntimäärät polkevat nykyisessä sadassatuhannessa.

Tosin kunnallisveron korotukset sun muut lisääntyvät maksut vaikuttavat siihen minkä hintaisia
uusia autoja myydään.

Myyntimäärällä ei ole niin suurta vaikutusta nyt vaan sillä mink'ä hintaisia uudet myydyt autot ovat.

Katteet pienenevät ja autojen koko.


Veikkaan että samassa ollaan ensivuonna, jos mitään dramaattista ei tapahdu.

Vuonna 2012 myynti sakkaa todella, koska korot viimeistään silloin korkeammalla ja bensan/dieselin hinta.

Äänestä

Molemmat lienee oikeassa. Uusia autoja voi mennä hyvinkin tuo 70 000. Loput ovat sitten käytettyinä tuotuja. Jos meillä olisi normaali autoverotus, uusia autoja muuten myytäisiin hyvinä vuosina luokaa 250 000. Tarkoittaa aika montaa uutta työpaikkaa alalle, kun verotusta nyt näemmä ollaan yhtenäsitämässä EU:ssa.

Äänestä

Sinnehän se vajaaseen 120 000 kappaleeseen heilahtaa tänä vuonna kun joulukuu on vielä hieman kesken ja hiljaisempi kuukausi autokaupassa.

http://www.ake.fi/AKE/Tilastot/Ensirekisteröinnit/Henkilöautojen ensirekisteröinnit käyttövoimittain.htm

Äänestä
  • ja kysehän on siis uusista autoista eli ensirekiströinneistä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haans. kirjoitti:

mitään selkoa:

- Ensi vuonna myydään 122 000 autoa (lähde: kauppalehti)

Haans epäilee, että ensi vuonna myydään n. 70 000 uutta henkilöautoa. Mutta mikän on tilanne tänävuonna, tietäjät nyt esiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu