Tiedän, että entisen unohtamiseen pitää tulla jotain parempaa, niin sanotaan. Erosin eksästäni ja tapasin elämäni rakkauden.
Hän, jota rakastin mahdottomasti, oli minulle täydellinen. Kiva, fiksu, mukava, seksikäs, upea, komea, hauska, raamikas, lihaksikas, supersöpökin, tunteellinen ja hellä... Se mies oli kaikkea, ihailin häntä suunnattomasti! Ja minulle hän oli superhyvä. Tuntui siltä oikealta, ensimmäistä kertaa vajaan kolmenkymmen elinvuoteni aikana.
Sitten tuli shokki: mies oli halunnut tarkastella aidan takana olevaa vihreämpää nurmikkoa. Kolme vuotta on mennyt erosta ja olen elänyt niin, etten ole edes etsinyt uutta. Miehiä on tullut ja mennyt, olen vaan elänyt ja katsonut antaako elämä minulle parempaa. Ei ole antanut. Tajuan jo, että se on lähes mahdotonta. Mistä löytäisin edes parempaa? Ulkoisesti: mies oli kuin BB-Niko. Sisäisesti: nallekarhu. Yhdistelmää ei tule vastaan joka päivä.
Lähinnä vaan tunnen itseinhoa, etten ollut hänelle tarpeeksi hyvä että hän olisi halunnut minua rakastaa aina. Vaikka niin puhui viimeiseen viikkoon asti. Se tässä kai eniten sattuukin, että miksi puhui, ja seuraavassa hetkessä tekstiviestitse ilmoitti, ettei oikeastaan enää haluakaan...
Minun sisin meni rikki, jotain mihin uskoin särkyi lopullisesti. Uskoin että ne puheet joita hän puhui, oli totta. Toisin kävi. Hän valitsi muuta. Ja meillä jokaisella on siihen oikeus, hänelläkin.
Mutta. Eikö ole niin, että jos hän olisi ollut minulle se oikea, hän ei olisi koskaan lopullisesti lähtenyt rinnaltani vaan olisi taistellut yhteisen eteen? Eikö se mene niin jos kaksi rakastaa toisiaan?
Voisiko joku auttaa minua, ymmärtää että olen yksin ja surullinen ja onneton? Vieläkin vaikka kolme vuotta on erosta jo mennyt? ;(
Voisko joku rohkaista minua, että elämääni voisi tulla joskus jotain suurempaa ja paremapaa? Toistaiseksi näyttää lohduttomalta=(
Hän, jota rakastin mahdottomasti, oli minulle täydellinen. Kiva, fiksu, mukava, seksikäs, upea, komea, hauska, raamikas, lihaksikas, supersöpökin, tunteellinen ja hellä... Se mies oli kaikkea, ihailin häntä suunnattomasti! Ja minulle hän oli superhyvä. Tuntui siltä oikealta, ensimmäistä kertaa vajaan kolmenkymmen elinvuoteni aikana.
Sitten tuli shokki: mies oli halunnut tarkastella aidan takana olevaa vihreämpää nurmikkoa. Kolme vuotta on mennyt erosta ja olen elänyt niin, etten ole edes etsinyt uutta. Miehiä on tullut ja mennyt, olen vaan elänyt ja katsonut antaako elämä minulle parempaa. Ei ole antanut. Tajuan jo, että se on lähes mahdotonta. Mistä löytäisin edes parempaa? Ulkoisesti: mies oli kuin BB-Niko. Sisäisesti: nallekarhu. Yhdistelmää ei tule vastaan joka päivä.
Lähinnä vaan tunnen itseinhoa, etten ollut hänelle tarpeeksi hyvä että hän olisi halunnut minua rakastaa aina. Vaikka niin puhui viimeiseen viikkoon asti. Se tässä kai eniten sattuukin, että miksi puhui, ja seuraavassa hetkessä tekstiviestitse ilmoitti, ettei oikeastaan enää haluakaan...
Minun sisin meni rikki, jotain mihin uskoin särkyi lopullisesti. Uskoin että ne puheet joita hän puhui, oli totta. Toisin kävi. Hän valitsi muuta. Ja meillä jokaisella on siihen oikeus, hänelläkin.
Mutta. Eikö ole niin, että jos hän olisi ollut minulle se oikea, hän ei olisi koskaan lopullisesti lähtenyt rinnaltani vaan olisi taistellut yhteisen eteen? Eikö se mene niin jos kaksi rakastaa toisiaan?
Voisiko joku auttaa minua, ymmärtää että olen yksin ja surullinen ja onneton? Vieläkin vaikka kolme vuotta on erosta jo mennyt? ;(
Voisko joku rohkaista minua, että elämääni voisi tulla joskus jotain suurempaa ja paremapaa? Toistaiseksi näyttää lohduttomalta=(
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ensinkin olen todella pahoillani siun puolestasi.Onhan tuo nyt jo melkoisen katala temppu että samaan aikaan pyörittää muita kuvioita vaikka on se omakin rakas.Tiedän tuon tunteen kun ei voi unohtaa toista vaikka kuinka haluaisikin.Itsellä toki vasta vuosi iteksiään mutta tunteet eivät ole silti kadonneet ex naiseen.Mutta kyllä se niin taitaa vain olla että aika se on mikä paikkaa rikkinäisen sydämen.Toki se joskus tuntuu lohduttomalta kun aikaa vain kuluu ja sydän itkee ikävää mutta uskon silti siihen että kyllä se onni vielä joku päivä taas löytyy.Tuo ajatus vain kummastuttaa että mistä löytää parempaa?Minusta ei nimittäin todista kovin hyvää miehestä jos samaan aikaan pyörittää monia.Ehkä koskaan ei välttämättä tule sitä yhtä komiaa tai raamikasta miestä vastaan mutta varmasti paljon kultaisempi luonne sisimmältään tulee varmasti vastaan :) .Joka myös muuten miellyttää.Tsemppiä sinulle paljon
Lohdutukseksi voin sanoa et varmaan meitä on monia samassa veneessä.
Itsekin jäin naisen jättämäksi ja olen tosissani yrittänyt päästä yli tapaamalla muita, mut se ei tunnu toimivan. En ymmärrä ku kaikki sanoo et sit ku tapaa jonkun toisen ni unohtaa vanhan. Mul on ongelma siinä et en halua unohtaa joten treffeillä olen ihan muissa maailmoissa eikä kiinnosta ees yrittää tutustuu toiseen.
Ehkä täst joskus pääsee yli...en tiedä...
Pääset yli suhteesta/erosta, kun käsittelet sen riittävän perusteellisesti. Käytä apuna vaikka kirjaa Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy, lainaa kirjastostosta tai osta omaksi. Kirjaa käytetään perusteoksena Fisher eroseminaareissa. Kirjan avulla voit ymmärtää paremmin itseäsi, suhteenne toimimattomuutta, jopa x:ääsi, mutta ennenkaikkea saat eväät rakentaa paremman suhteen itseesi ja sen jälkeen muihin ihmisiin. Voit eheytyä ja saada takaisin terveen itseluottamuksen ja uskon siihen, että elämällä on sinulle paljon hyvää tarjottavaa tulevaisuudessa. Pientä vaivannäköä se vaatii, mutta palkitsee varmasti. Voin suositella omasta kokemuksesta.
Kiitos avustasi ja vaivannäöstäsi. Olen käynyt terapiassa enemmän kuin kolme vuotta, hoitamassa itseäni ja eron tuomaan menetystä. Ero ei silti ole käsitelty=/ En ymmärrä miksi olen niin kiinni miehessä. Koitan kasvaa ja ajatella toisin. Mutta vaikeaa se on...
Ehkä minulla vaan menee toipua elämäni rakkauesta kauemmin kuin toisilla. Ehkä toisille riittää pari vuotta. Minulle ei ole tullut parempaakaan eteen, ja mahdollisuuksien antamisesta ei ole kohdallani kyse. Olen ollut avoin ja antanut elämälle ohjakset näyttää mihin tie vie.
Se ei ole vienyt juuri minnekään. Tarvitaan se uusi ihminen, se joku joka herättää minut tästä unesta. Se joku, ehkä se oikea... Mutta en oikein usko enää edes rakkauteen. Olen menossa häihin, mutta pidän niitä aivan turhana. Uskoni rakkauteen on tosi pohjamudissa:(
Ja aion kokea nämä tunteet juuri niin kuin ne ovat. MInulle saa sanoa, että tee sitä ja tee tätä niin se auttaa. Koitan jos siltä tuntuu, jos ei, annan olla. Suuren rakkauden menettäminen on niin perustavaa laatua oleva kriisi ihmisessä, että se jos mikä vie aikaa. Ymmärrän että itse rakastin suuremmin kuin hän. Hän on mennyt uuteen jo monta kertaa eromme jälkeen. Tavallaan ihan sama että suuremmin vai suuremmin, mutta jos hänellä olisi ollut ne tunteet, hän ei olisi mennyt pois. Mutta kyse ei olekaan HÄNEN tunteistaan, vaan minun tunteistani. Minun omat tunteeni häntä kohtaan ovat kaiken ongelma. Tunteeni eivät tahdo kuolla, ei sitten millään! Olen tehnyt kaikkeni että olisin saanut ne tapettua, mutta se tuntuu olevan mahdotonta. Siksi ajattelenkin nyt että koitan hyväksyä ne tunteet osana elämää ja silti yrittää jotain muuta. Mutta miten voin olla kenekään toisen kanssa, jos edelleen sydämessäni on se yksi ja ainut? Niinpä, siis pitää tulla jotain parempaa, suurempaa. Eikö? :)
Voi että kun kuulostaa tutulta :( Minäkin luulin tavanneeni sen täydellisen ihmisen, sen oikean minulle. Hän sanoi rakastavansa, itse rakastin enemmän kuin koskaan. Sitten tulikin saavi kylmää vettä niskaan, hän sanoi ettei kestä enää. Jotain puuttuu. Katselee muita ja miettii millaista heidän kanssa olisi. Sentään ei pettänyt..
Olet niin oikeassa, kyse ei ole sen toisen tunteista. Jos välittää, jos RAKASTAA, ei sitä rakasta kohdella tuolla tavoin. Mun erostani ei ole kauaa aikaa, ja suunnilleen koko sen ajan olen ollut kipeänä. Kertonee psyykkisen itsesäätelyn totaalisesta pettämisestä. Oon aina reagoinut stressiin elimistöllä, miksen siis nytkin.
Todella vaikea kuvitella että ketään muuta löytäisi, kun en edes halua. Jos en tuota saa, en halua ketään muutakaan. Mutta silti on pakko yrittää ajatella niin että ei se voinut olla se oikea, eihän se muuten päättyisi, kuten itsekin sanoit.. Ja jos tulee kohdelluksi huonosti, niin miten toinen voisi olla se täydellinen mies itselle.. ja täydellisellä en tarkoita ettei mitään 'vikoja' olisi vaan täydellistä minulle vikoineen kaikkineen.
Päivä kerrallaan, eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu, eikö? (jos vaikka se unelmien prinssi tulee lukitusta alaovesta huolimatta koputtelemaan ovelle.....)
Ensin sinun pitää oppia nauttimaan elämästäsi yksin, sen jälkeen voit ottaa jonkun vierellesi. Klisee, mutta totta. Minä erosin omasta elämäni rakkaudesta noin puoli vuotta sitten ja vietin monta kuukautta surressani sitä. Nyt sain etäisyyttä eroon ja huomasin että hän ei ole minulle oikea vaikka rakastin häntä täydestä sydämestä. Vielä vähemmän minä olen hänelle se oikea, hän tarvitsee menevämmän ja yksinkertaisemman miehen. Kun tajusin tuon, niin elämästäni tuli paljon helpompaa. Nyt olisin valmis uuteen suhteeseen, mutta en tarvitse sellaista. Jos oikeanlainen tulee vastaan niin olen valmis, mutta minun ei enää tarvitse etsiä suhdetta paikatakseni itseäni.