Kuinka monella eri saitilla sinulla on ilmoitus? Itselläni taitaa olla nyt 8 eri sivustolla. Melkein sama lässytys ja sama kuva kaikkialla. Alkaa jo vähän tympiä tämä touhu, mutta eipähän kukaan voi tulla rutkuttamaan että en olisi edes yrittänyt löytää kumppania.
Kuinka monessa palvelussa?
17
674
Vastaukset
- ehkäjopatoimii
Niin ja olet 100% varmuudella mies.
Mitenkähän "oikeaa" oletkaan hakemassa? Mitäs jos opettelisit keskittymään yhteen ilmoon ja sitten yhteen naiseen?- keelo
En ole ap, mutta minkähän logiikan mukaan useammalla deittisaitilla oleminen tarkoittaa sitä, ettei osaisi keskittyä yhteen naiseen? Toisaalta minkä takia netissä pitäisi keskittyä yhteen naiseen etenkään silloin kun on oma ilmoitus ja saa naisilta viestejä? Siis viesittelyvaiheessa. Monet ihmiset voivat olla alkuun kiinnostavia, mutta myöhemmiin eivät olekaan. Jotkut voivat taas lopettaa keskustelun kesken kaiken. Jos ylipäätään edes kertaakaan vastaavat enää takaisin, vaikka itse olivat ottaneet kiinnostuneita yhteyttä. Jos sitä alkaa aloitusviestien vaiheessa keskittymään yhteen niin on todennäköistä, että näistä mainitsemistani asioista johtuen valitsee väärin tai ainakin muuten rajaa turhaan mahdollisuuksiaan, jotka eivät kuitenkaan välttämättä ole niin hurjat.
Eri asia on osata keskittyä yhteen naiseen sitten kun aletaan tapailla. - mutta..
keelo kirjoitti:
En ole ap, mutta minkähän logiikan mukaan useammalla deittisaitilla oleminen tarkoittaa sitä, ettei osaisi keskittyä yhteen naiseen? Toisaalta minkä takia netissä pitäisi keskittyä yhteen naiseen etenkään silloin kun on oma ilmoitus ja saa naisilta viestejä? Siis viesittelyvaiheessa. Monet ihmiset voivat olla alkuun kiinnostavia, mutta myöhemmiin eivät olekaan. Jotkut voivat taas lopettaa keskustelun kesken kaiken. Jos ylipäätään edes kertaakaan vastaavat enää takaisin, vaikka itse olivat ottaneet kiinnostuneita yhteyttä. Jos sitä alkaa aloitusviestien vaiheessa keskittymään yhteen niin on todennäköistä, että näistä mainitsemistani asioista johtuen valitsee väärin tai ainakin muuten rajaa turhaan mahdollisuuksiaan, jotka eivät kuitenkaan välttämättä ole niin hurjat.
Eri asia on osata keskittyä yhteen naiseen sitten kun aletaan tapailla.kyllähän se vähän epätoivoisen kuvan antaa, jos "joka tolpassa" ilmoitus vastaan tulee. City ja S24 ovat tunnetuimmat, joten eiköhän jokainen seuraa hakeva niistä ilmoituksetkin katso.
- ImpiMuhokselta
mutta.. kirjoitti:
kyllähän se vähän epätoivoisen kuvan antaa, jos "joka tolpassa" ilmoitus vastaan tulee. City ja S24 ovat tunnetuimmat, joten eiköhän jokainen seuraa hakeva niistä ilmoituksetkin katso.
Joo, samaa mieltä, se mikä miehestä tuntuu ihan järkevältä toiminnalta vaikuttaa naisesta hiukka epäilyttävältä. Itse jos näkisin että jollain tyypillä on ilmoitus joka hiivatin saitilla niin en taatusti vastaisi sellaiselle. Huinatkoon lukuisten naistensa kanssa ihan rauhassa. IRL:ssähän tuollainen kalastus onnistuu kun sitä ei näe että se mies kalastaa sieltä ja täältä mutta netissä sen näkee hyvin eikä todellakaan aiheuta naisessa miellyttäviä tunteita. Se nyt vaan on niin ainakin omalla kohdallani.
- keelo
ImpiMuhokselta kirjoitti:

Tietysti voi sitten myös kysyä, että miksi se nainen myöskin surffailee niillä kaikilla eri saiteilla katsomassa niitä ilmoituksia. Muutenhan ei kaiketi tiedä, että sama mies on eri saiteilla, vai kuinka? Eli sallit siis itsellesi oikeuden katsoa ilmoituksia ja hakea seuraa useasta paikasta, mutta et muilta? Ainoastaan, että vain ilmoituksia lukiessasi et paljastu yleisesti käyttäväsi näitä eri palveluita.
Toisaalta on myös mielenkiintoista tämä etenkin netissä hyvin usein esillä oleva epätoivoisuus. Mielestäni on erikoista, jos joku tulkitaan epätoivoiseksi siksi, että on päättänyt hakea seuraa usemmalla sivustolla. Tuntuu aina välillä, että sitä seuraa ei saisi edes hakea, jotta ei olisi epätoivoinen. Miksi se haku pitäisi ehdoin tahdoin rajoittaa yhteen tai kahteen palveluun, kun etenkin miesten kohdalla voi olla hyvinkin yleistä, että on hankala löytää toista ihmistä edes keskustelemaan nettideitissä saati että se voisi edetä tapaamiseen tai mihinkään muuhunkaan. Eri palstoilla on kuitenkin jokseenkin eri käyttäjäkunta, vaikka tottakai varmasti monia samojakin on. Niinpä voi olla todennäköisempää kohdata sopivanlaisia ihmisiä kuin mitä olisi vain yhdellä palstalla.
Mielestäni tätä nettitouhua ei muutenkaan kannattaisi verrata johonkin netin ulkopuoliseen "kalasteluun" tai muuhun. Mielestäni lähtökohtaisesti on selvää, että jos on seuraa hakemassa niin sitä pitää silmiänsä avoinna ja katselee tilanteita eri puolilla. Miten aktiivisesti sitten missäkin toimii riippuu tietysti jokaisesta itsestään. Mutta mikä on varmaa on se, että kukaan ei odota vain sinua, jos ei tiedä olemassaolostasi. Netissä on myöskin yksinkertaisempaa ja helpompaa lähteä hakemaan sitä seuraa, kun on niitä eri palstoja ja niillä nimenomaan haetaan seuraa. Muualla elämässä se seuranhaku ei kovinkaan usein ole yhtä selvä asia.
Itse en ole kaikilla netin deittipalstoilla. En kuitenkaan aina ymmärrä netissä esiin tulevia ennakkoluuloja muita ihmisiä kohtaan. Mitäs jos kerrankin ihan oikeasti tutustuttaisiin niihin ihmisiin siellä ilmoitusten takana eikä vain pohdita siellä ruudun toisella puolella, että toi on varmaan sellanen ja tällanen. - täystollo?
keelo kirjoitti:
Tietysti voi sitten myös kysyä, että miksi se nainen myöskin surffailee niillä kaikilla eri saiteilla katsomassa niitä ilmoituksia. Muutenhan ei kaiketi tiedä, että sama mies on eri saiteilla, vai kuinka? Eli sallit siis itsellesi oikeuden katsoa ilmoituksia ja hakea seuraa useasta paikasta, mutta et muilta? Ainoastaan, että vain ilmoituksia lukiessasi et paljastu yleisesti käyttäväsi näitä eri palveluita.
Toisaalta on myös mielenkiintoista tämä etenkin netissä hyvin usein esillä oleva epätoivoisuus. Mielestäni on erikoista, jos joku tulkitaan epätoivoiseksi siksi, että on päättänyt hakea seuraa usemmalla sivustolla. Tuntuu aina välillä, että sitä seuraa ei saisi edes hakea, jotta ei olisi epätoivoinen. Miksi se haku pitäisi ehdoin tahdoin rajoittaa yhteen tai kahteen palveluun, kun etenkin miesten kohdalla voi olla hyvinkin yleistä, että on hankala löytää toista ihmistä edes keskustelemaan nettideitissä saati että se voisi edetä tapaamiseen tai mihinkään muuhunkaan. Eri palstoilla on kuitenkin jokseenkin eri käyttäjäkunta, vaikka tottakai varmasti monia samojakin on. Niinpä voi olla todennäköisempää kohdata sopivanlaisia ihmisiä kuin mitä olisi vain yhdellä palstalla.
Mielestäni tätä nettitouhua ei muutenkaan kannattaisi verrata johonkin netin ulkopuoliseen "kalasteluun" tai muuhun. Mielestäni lähtökohtaisesti on selvää, että jos on seuraa hakemassa niin sitä pitää silmiänsä avoinna ja katselee tilanteita eri puolilla. Miten aktiivisesti sitten missäkin toimii riippuu tietysti jokaisesta itsestään. Mutta mikä on varmaa on se, että kukaan ei odota vain sinua, jos ei tiedä olemassaolostasi. Netissä on myöskin yksinkertaisempaa ja helpompaa lähteä hakemaan sitä seuraa, kun on niitä eri palstoja ja niillä nimenomaan haetaan seuraa. Muualla elämässä se seuranhaku ei kovinkaan usein ole yhtä selvä asia.
Itse en ole kaikilla netin deittipalstoilla. En kuitenkaan aina ymmärrä netissä esiin tulevia ennakkoluuloja muita ihmisiä kohtaan. Mitäs jos kerrankin ihan oikeasti tutustuttaisiin niihin ihmisiin siellä ilmoitusten takana eikä vain pohdita siellä ruudun toisella puolella, että toi on varmaan sellanen ja tällanen.Kiva kun tällaisia asiaa järkevästi ja ihmisystävällisesti lähestyviäkin ihmisiä on. :)
Ikävä tuottaa pettymys(?) ketjun muille vastaajille, mutta olen nainen. Ilmeisesti ikäni (keski-ikä) vuoksi ei sitä mieleistä kumppania niin vain löydetäkään. Ilmeisesti ne asiat joista olen kiinnostunut eivät pahemmin viehätä suurinta osaa ilmoituksia lukevista ihmisistä. Ja ne vastaukset mitä saan eivät ole useamman kuukauden sisällä poikineet kuin kahdet treffit, yhdet S24:n kautta ja toiset Citystä. Jälkimmäinen tapaamani mies oli hivenen lapsen tasolle jäänyt tapaus (minkäs hän sille voi) ja toinen taas omasi täsmälleen samat harrastukset kuin minä, mutta persoonana emme syttyneet toisistamme.
En käy bareissa kun en juo enkä polta. En harrasta tanssia. Asun aika syrjässä ja alueellani ei ole ikäisiäni vapaita miehiä. Toisaalta naapurin kanssa seurusteleminen tuskin olisikaan erityisen järkevää, sillä jos tulisi ero, olisi ikävä törmäillä tyyppiin harva se päivä. Harrastuksiini ei kuulu asioita joiden parissa löydetään kumppani, ja ne asiat joissa löytyisi (kuten viinan kittaus) eivät siis kiinnosta minua.
Kun pyörin noilla lukemattomilla deittisaiteilla siellä on muutamia miehiä joiden kasvot muistan jo ulkoa. En ole ajatellut heitä "epätoivoisina" vaan ihmisinä joille ei vaan osu kohdalle sitä sopivaa naista. Muutamalle heistä eli ikuisista etsijöistä olen itsekin kirjoitellut, mutta vastausta en saa tai sitten mies toteaa että minulle "sopisi paremmin joku toinen". Jotkut ovat sanoneet että kun ikää alkaa olla mittarissa niin ihminen on kasvanut niin pitkälti omaksi itsekseen, ettei hän enää jaksa kenen tahansa seuraa ja harva on enää hänen kanssaan yhteensopiva. Itsellänikin taitaa olla hauskinta eksäni kanssa kun on vuosia tunnettu ja ajatusmaailma nappaa yksiin, mutta takaisin häntä en enää halua kun kerta teki päätöksensä ja lähti toisen matkaan.
Aina välillä kyllästyn ja ajattelen että jätän koko hakemisen, mutta se ettei pääse puhelemaan itsensä kaltaisen / samanhenkisen ihmisen kanssa on yhtä murhaa. :( - ImpiMuhokselta
keelo kirjoitti:
Tietysti voi sitten myös kysyä, että miksi se nainen myöskin surffailee niillä kaikilla eri saiteilla katsomassa niitä ilmoituksia. Muutenhan ei kaiketi tiedä, että sama mies on eri saiteilla, vai kuinka? Eli sallit siis itsellesi oikeuden katsoa ilmoituksia ja hakea seuraa useasta paikasta, mutta et muilta? Ainoastaan, että vain ilmoituksia lukiessasi et paljastu yleisesti käyttäväsi näitä eri palveluita.
Toisaalta on myös mielenkiintoista tämä etenkin netissä hyvin usein esillä oleva epätoivoisuus. Mielestäni on erikoista, jos joku tulkitaan epätoivoiseksi siksi, että on päättänyt hakea seuraa usemmalla sivustolla. Tuntuu aina välillä, että sitä seuraa ei saisi edes hakea, jotta ei olisi epätoivoinen. Miksi se haku pitäisi ehdoin tahdoin rajoittaa yhteen tai kahteen palveluun, kun etenkin miesten kohdalla voi olla hyvinkin yleistä, että on hankala löytää toista ihmistä edes keskustelemaan nettideitissä saati että se voisi edetä tapaamiseen tai mihinkään muuhunkaan. Eri palstoilla on kuitenkin jokseenkin eri käyttäjäkunta, vaikka tottakai varmasti monia samojakin on. Niinpä voi olla todennäköisempää kohdata sopivanlaisia ihmisiä kuin mitä olisi vain yhdellä palstalla.
Mielestäni tätä nettitouhua ei muutenkaan kannattaisi verrata johonkin netin ulkopuoliseen "kalasteluun" tai muuhun. Mielestäni lähtökohtaisesti on selvää, että jos on seuraa hakemassa niin sitä pitää silmiänsä avoinna ja katselee tilanteita eri puolilla. Miten aktiivisesti sitten missäkin toimii riippuu tietysti jokaisesta itsestään. Mutta mikä on varmaa on se, että kukaan ei odota vain sinua, jos ei tiedä olemassaolostasi. Netissä on myöskin yksinkertaisempaa ja helpompaa lähteä hakemaan sitä seuraa, kun on niitä eri palstoja ja niillä nimenomaan haetaan seuraa. Muualla elämässä se seuranhaku ei kovinkaan usein ole yhtä selvä asia.
Itse en ole kaikilla netin deittipalstoilla. En kuitenkaan aina ymmärrä netissä esiin tulevia ennakkoluuloja muita ihmisiä kohtaan. Mitäs jos kerrankin ihan oikeasti tutustuttaisiin niihin ihmisiin siellä ilmoitusten takana eikä vain pohdita siellä ruudun toisella puolella, että toi on varmaan sellanen ja tällanen.No en paljoa miesten profiileja kyllä edes selaile mutta jos näkisin saman naaman monella saitilla joskus niin en vastaisi sellaiselle. Valinnan vapaus on naisillakin niinkuin miehillä. Itse en koe sellaista miestä epätoivoiseksi vaan tyhmäksi. Kukin taplatkoon tyylillään. Jos joku haluaa vastata kaverille jonka naama näkyy monessa paikassa niin ihan vapaasti vaan saa minun puolestani vastata. Itse en vastaa.
- ryjdhghf
ImpiMuhokselta kirjoitti:
No en paljoa miesten profiileja kyllä edes selaile mutta jos näkisin saman naaman monella saitilla joskus niin en vastaisi sellaiselle. Valinnan vapaus on naisillakin niinkuin miehillä. Itse en koe sellaista miestä epätoivoiseksi vaan tyhmäksi. Kukin taplatkoon tyylillään. Jos joku haluaa vastata kaverille jonka naama näkyy monessa paikassa niin ihan vapaasti vaan saa minun puolestani vastata. Itse en vastaa.
Minua ei miehenä haittaisi, vaikka naisella olisi profiili useammallakin sivustolla. Viestittelyn alkuvaiheessa on täysin ok, että kummallakin on useampi kirjoittelukumppani, sillä ei niitä valintoja osaa heti tehdä. Sitten, kun juttu alkaa mennä vakavammaksi, viestien sisällöstä ja kirjoittelutahdista näkee yleensä aika hyvin, saanko kaiken huomion. Jos siinä vaiheessa epäilyttää, niin saatan lopettaa kirjoittelun.
Yleensäkin lähtökohdan pitäisi mielestäni olla se, että jos kiinnostaa, niin sitten kiinnostaa, ja sen kyllä huomaa. On turha asettaa keinotekoisia vaatimuksia, varsinkin, jos niitä ei pysty edes valvomaan. ImpiMuhokselta kirjoitti:
No en paljoa miesten profiileja kyllä edes selaile mutta jos näkisin saman naaman monella saitilla joskus niin en vastaisi sellaiselle. Valinnan vapaus on naisillakin niinkuin miehillä. Itse en koe sellaista miestä epätoivoiseksi vaan tyhmäksi. Kukin taplatkoon tyylillään. Jos joku haluaa vastata kaverille jonka naama näkyy monessa paikassa niin ihan vapaasti vaan saa minun puolestani vastata. Itse en vastaa.
mikä siinä on tyhmää? Katsellaanhan livenäkin mahdollista kumppania useammasta paikasta.
- -poksu, tre
"Niin ja olet 100% varmuudella mies.
Mitenkähän "oikeaa" oletkaan hakemassa? Mitäs jos opettelisit keskittymään yhteen ilmoon ja sitten yhteen naiseen?"
Olen jo harkinnut vakavasti pitsinnypläystä varsinaiseksi harrastukseksi. Siinä kuluu aika paremmin. Naisilla on taatusti ongelmia keskittyä yhteen ilmoitukseen/mieheen kerrallaan, mutta samaa ei voi sanoa, jos satut olemaan ELÄMÄNkumppania netin kautta etsivä mies. Harva nainen viitsii vastata, tai edes tehdä aloitetta. - keelo
ImpiMuhokselta kirjoitti:
No en paljoa miesten profiileja kyllä edes selaile mutta jos näkisin saman naaman monella saitilla joskus niin en vastaisi sellaiselle. Valinnan vapaus on naisillakin niinkuin miehillä. Itse en koe sellaista miestä epätoivoiseksi vaan tyhmäksi. Kukin taplatkoon tyylillään. Jos joku haluaa vastata kaverille jonka naama näkyy monessa paikassa niin ihan vapaasti vaan saa minun puolestani vastata. Itse en vastaa.
Kukin tosiaan taplaa tyylillään. Jos sinusta se, että hakee seuraa, tekee ihmisestä tyhmän, niin eihän siinä mitään. Varmaankin on turha tähän asiaan enempiä kommentoidakaan.
- täystollo?
-poksu, tre kirjoitti:
"Niin ja olet 100% varmuudella mies.
Mitenkähän "oikeaa" oletkaan hakemassa? Mitäs jos opettelisit keskittymään yhteen ilmoon ja sitten yhteen naiseen?"
Olen jo harkinnut vakavasti pitsinnypläystä varsinaiseksi harrastukseksi. Siinä kuluu aika paremmin. Naisilla on taatusti ongelmia keskittyä yhteen ilmoitukseen/mieheen kerrallaan, mutta samaa ei voi sanoa, jos satut olemaan ELÄMÄNkumppania netin kautta etsivä mies. Harva nainen viitsii vastata, tai edes tehdä aloitetta.Siinähän käy sillä tavalla että jos ihminen keskittyy pelkästään yhteen ainoaan ihmiseen ja sanoo heti hei-hei kaikille muille lievästi kiinnostaville, että aikansa sen kiinnostavan kanssa kirjoiteltuaan jää lehdillä soittelemaan. Itselleni on niin hemmetin moni mies tehnyt sen tempun että lopettaa kirjoittelemisen kesken syytä ilmoittamatta ilman että on edes sitä ehditty miettiä että tavattaisiinko. Toisaalta en ole kauheasti surrut näiden moukkamaisten häipyjien perään, sillä yksikään heistä ei ole tuntunut TARPEEKSI kiinnostavalta, joten kaiketi tunne on sitten ollut molemminpuolinen. Pari on luikerrellut takaisinkin pitkän ajan päästä ja kuvitellut että kuukausia kadoksissa oltuaan alan kiltisti taas kirjoittelemaan. En ala. Joku roti siinäkin pitää olla kuinka kauan saa olla selittämättä hävöksissä.
Mutta jos joku on tosi kiinnostava, niin tottahan sellaiselle tulee tiiviimmässä tahdissa kirjoiteltua. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole sen paremmin tiivis kuin hidaskaan tahti yhdenkään kanssa johtanut yhtään mihinkään, yhtä omituista suhdeviritelmää lukuunottamatta, enkä tiedä voiko sitä laskea kun ei sitä ollut edes tarkoitettu normaaliksi parisuhteeksi alunperinkään miehenkään tahdosta (halusi olla ns. vapaa).
Voi olla etten hyödy siitä mitään että saan rampata kaikki ne lukuisat saitit läpi missä minulla on ne ilmoitukseni, mutta ehkä joku kumminkin hoksaisi että etsin miestä TOSISSANI koska olen pannut siihen niin paljon vaivaa. Kun ei niille saiteille kelpaa että laittaisin ilmoitukseeni vain linkin vaikkapa S24-ilmoitukseen että tiedot voisi katsoa sieltä; joka paikkaan joutuu kirjoittamaan samat jutut uudestaan. Ja kun tilan koko vaihtelee, ei voi käyttää copypasteakaan.
Jos joku kuvittelee että aion jättää sinne ilmoituksia killumaan jos alan seurustelemaan jonkun kanssa, niin voin vakuuttaa että en aio, sitten poistan kaikki. Seurustelu = päätetään yhdessä että ei etsitä enää muualta. Ainakin nyt ajattelisin näin, en tiedä sitten mitä muut ajattelevat. Tällä palstallahan on esitetty uhkakuvia siitä että toinen osapuoli ei poistakaan ilmoitustaan. :( Itse en haluaisi kyttäillä miehen tekemisiä. - täystollo?
wlfwd kirjoitti:
mikä siinä on tyhmää? Katsellaanhan livenäkin mahdollista kumppania useammasta paikasta.
Hyvä huomio.
Ihmiset suhtautuvat nettiin jotenkin erikoisesti. Jos ihminen kiertää esim. 10 eri baaria pienellä paikkakunnalla ja hänen lärvinsä tulee tutuksi niissä jokaisessa, KUKAAN ei mene haukkumaan hänelle että mikset keskity yhteen ja miksi sinä aina täällä olet kumppania hakemassa, epätoivoinen ihmisen rutku! Tai jos on tanssilavalla joka viikonloppu, niin ei siinäkään kukaan tule päätään aukomaan. Paitsi tietysti juopot kopeloijat jos ei heistä innostu.
Aremmalle ihmiselle netti on tapa hakea seuraa ilman että tullaan heti iholle. :P - keelo
täystollo? kirjoitti:
Kiva kun tällaisia asiaa järkevästi ja ihmisystävällisesti lähestyviäkin ihmisiä on. :)
Ikävä tuottaa pettymys(?) ketjun muille vastaajille, mutta olen nainen. Ilmeisesti ikäni (keski-ikä) vuoksi ei sitä mieleistä kumppania niin vain löydetäkään. Ilmeisesti ne asiat joista olen kiinnostunut eivät pahemmin viehätä suurinta osaa ilmoituksia lukevista ihmisistä. Ja ne vastaukset mitä saan eivät ole useamman kuukauden sisällä poikineet kuin kahdet treffit, yhdet S24:n kautta ja toiset Citystä. Jälkimmäinen tapaamani mies oli hivenen lapsen tasolle jäänyt tapaus (minkäs hän sille voi) ja toinen taas omasi täsmälleen samat harrastukset kuin minä, mutta persoonana emme syttyneet toisistamme.
En käy bareissa kun en juo enkä polta. En harrasta tanssia. Asun aika syrjässä ja alueellani ei ole ikäisiäni vapaita miehiä. Toisaalta naapurin kanssa seurusteleminen tuskin olisikaan erityisen järkevää, sillä jos tulisi ero, olisi ikävä törmäillä tyyppiin harva se päivä. Harrastuksiini ei kuulu asioita joiden parissa löydetään kumppani, ja ne asiat joissa löytyisi (kuten viinan kittaus) eivät siis kiinnosta minua.
Kun pyörin noilla lukemattomilla deittisaiteilla siellä on muutamia miehiä joiden kasvot muistan jo ulkoa. En ole ajatellut heitä "epätoivoisina" vaan ihmisinä joille ei vaan osu kohdalle sitä sopivaa naista. Muutamalle heistä eli ikuisista etsijöistä olen itsekin kirjoitellut, mutta vastausta en saa tai sitten mies toteaa että minulle "sopisi paremmin joku toinen". Jotkut ovat sanoneet että kun ikää alkaa olla mittarissa niin ihminen on kasvanut niin pitkälti omaksi itsekseen, ettei hän enää jaksa kenen tahansa seuraa ja harva on enää hänen kanssaan yhteensopiva. Itsellänikin taitaa olla hauskinta eksäni kanssa kun on vuosia tunnettu ja ajatusmaailma nappaa yksiin, mutta takaisin häntä en enää halua kun kerta teki päätöksensä ja lähti toisen matkaan.
Aina välillä kyllästyn ja ajattelen että jätän koko hakemisen, mutta se ettei pääse puhelemaan itsensä kaltaisen / samanhenkisen ihmisen kanssa on yhtä murhaa. :(Kiitos kommentista. Itsekin kyllä ajattelin sinun olevan mies :) Mielestäni oli erittäin mukava kuulla, että oletkin nainen, koska tässä taas kerran tuli esille tietynlaiset sterotypiat, eli tietynlaisia asioita yhdistetään tiettyyn sukupuoleen ja nytkin siis keskustelu kohdistui miesten parjaamiseen kun kuviteltiin, että vain miehet toimisivat aloituksessa kertomallasi tavalla. Kuvitelmat eivät kuitenkaan ole todellisuutta.
Olen aina suhtautunut tähän nettitouhuun avoimin mielin enkä halua tehdä toisista ihmisistä erikoisia johtopäätöksiä tietämättä faktoja vaan haluan oikeasti tutustua ihmisiin, koska vain sitä kautta pääsee oikeasti perille ihmisistä. Mielestäni tämä nettideittailu mahdollistaa juuri sen, että voi helpommin jutella ja tutustua erilaisiin ihmisiin mikä ei välttämättä ole aina mahdollista muualla elämässä. Minullakin on jokseenkin samalla lailla kuin sinullakin, että omaan elämääni ei kuulu hirveästi sellaisia asioita, harrastuksia sun muita, joissa tarpeeksi usein olisi mahdollisuuksia tutustua potentiaalisiin kumppaniehdokkaisiin. Asun kylläkin Helsingissä, mutta se nyt ei silti automaattisesti tarkoita sitä, että olisi hirveästi erilaisia tilanteita tutustua ihmisiin. En kuitenkaan ole mikään erakko, joka ei olisi ihmisten kanssa tekemisissä. Kun ei tällaisia tilanteita ole tarpeeksi muuten niin koen, että netti olisi hyvä paikka tutustua ja löytää myös samanhenkisiä ihmisiä.
Jostain kumman syystä täälläkään ei silti tunnu olevan juuri sen helpompaa löytää niitä samanhenkisiä. Olen pyrkinyt ilmoituksissani tuomaan ilmi suhtautumistani asioihin ja uskon niiden antavan melko avoimen kuvan siitä mikä on oma näkemykseni asioihin. Silti ei kuitenkaan ole helppoa löytää edes keskusteluihin naisia, jotka ajattelisivat asioista samansuuntaisesti. Eli kuten itsekin totesit, niin ei ole helppo päästä juttuun ihmisten kanssa. En koe, että ajattelisin asioista jotenkin erikoisesti. Olenkin monesti ajatellut, että minkälaisia asioita täällä netissä suurin osa sitten lopulta oikein hakeekaan. On välistä aina minuakin tosiaan kyllästyttänyt ja aina välistä miettinytkin, että ehkä tämä ei vaan välttämättä ole itselle mitenkään kätevä tapa hakea seuraa.
Mielestäni on sinänsä mukava kuulla myös naisten asiallisia kommentteja millä tavalla netti on heidän osaltaan toiminut. Ei kukaan jaksa lukea mitään sukupuolten välisiä haukkumisia ja valituksia täällä. Mutta jos keskustelu on asiallista niin silloin sitä lukee mielellään :) Jotkut ehkä kuvittelevat, että netti olisi jotenkin otollinen paikka juurikin naisille, mutta uskon ennemminkin, että nettideitti töksähtää usein omaan mahdottomuuteensa ihan puolin ja toisin sukupuolista riippumatta. Ja se on valitettavaa, koska tämä on ainakin teoriassa hyvä tapa tutustua ihmisiin. - täystollo?
keelo kirjoitti:
Kiitos kommentista. Itsekin kyllä ajattelin sinun olevan mies :) Mielestäni oli erittäin mukava kuulla, että oletkin nainen, koska tässä taas kerran tuli esille tietynlaiset sterotypiat, eli tietynlaisia asioita yhdistetään tiettyyn sukupuoleen ja nytkin siis keskustelu kohdistui miesten parjaamiseen kun kuviteltiin, että vain miehet toimisivat aloituksessa kertomallasi tavalla. Kuvitelmat eivät kuitenkaan ole todellisuutta.
Olen aina suhtautunut tähän nettitouhuun avoimin mielin enkä halua tehdä toisista ihmisistä erikoisia johtopäätöksiä tietämättä faktoja vaan haluan oikeasti tutustua ihmisiin, koska vain sitä kautta pääsee oikeasti perille ihmisistä. Mielestäni tämä nettideittailu mahdollistaa juuri sen, että voi helpommin jutella ja tutustua erilaisiin ihmisiin mikä ei välttämättä ole aina mahdollista muualla elämässä. Minullakin on jokseenkin samalla lailla kuin sinullakin, että omaan elämääni ei kuulu hirveästi sellaisia asioita, harrastuksia sun muita, joissa tarpeeksi usein olisi mahdollisuuksia tutustua potentiaalisiin kumppaniehdokkaisiin. Asun kylläkin Helsingissä, mutta se nyt ei silti automaattisesti tarkoita sitä, että olisi hirveästi erilaisia tilanteita tutustua ihmisiin. En kuitenkaan ole mikään erakko, joka ei olisi ihmisten kanssa tekemisissä. Kun ei tällaisia tilanteita ole tarpeeksi muuten niin koen, että netti olisi hyvä paikka tutustua ja löytää myös samanhenkisiä ihmisiä.
Jostain kumman syystä täälläkään ei silti tunnu olevan juuri sen helpompaa löytää niitä samanhenkisiä. Olen pyrkinyt ilmoituksissani tuomaan ilmi suhtautumistani asioihin ja uskon niiden antavan melko avoimen kuvan siitä mikä on oma näkemykseni asioihin. Silti ei kuitenkaan ole helppoa löytää edes keskusteluihin naisia, jotka ajattelisivat asioista samansuuntaisesti. Eli kuten itsekin totesit, niin ei ole helppo päästä juttuun ihmisten kanssa. En koe, että ajattelisin asioista jotenkin erikoisesti. Olenkin monesti ajatellut, että minkälaisia asioita täällä netissä suurin osa sitten lopulta oikein hakeekaan. On välistä aina minuakin tosiaan kyllästyttänyt ja aina välistä miettinytkin, että ehkä tämä ei vaan välttämättä ole itselle mitenkään kätevä tapa hakea seuraa.
Mielestäni on sinänsä mukava kuulla myös naisten asiallisia kommentteja millä tavalla netti on heidän osaltaan toiminut. Ei kukaan jaksa lukea mitään sukupuolten välisiä haukkumisia ja valituksia täällä. Mutta jos keskustelu on asiallista niin silloin sitä lukee mielellään :) Jotkut ehkä kuvittelevat, että netti olisi jotenkin otollinen paikka juurikin naisille, mutta uskon ennemminkin, että nettideitti töksähtää usein omaan mahdottomuuteensa ihan puolin ja toisin sukupuolista riippumatta. Ja se on valitettavaa, koska tämä on ainakin teoriassa hyvä tapa tutustua ihmisiin.Onhan se aivan hassua jos syyllistää ja haukkuu kokonaisen sukupuolen omien ikävien kokemustensa TAI kokemusten puutteen vuoksi. Kokonaisen sukupuolen kaikissa edustajissa on lukemattomia tapauksia joiden kanssa ei itse edes kuvittelisikaan sopivansa yhteen, joten on naurettavaa paasata kumppanittomuudestaan katkerana että miehet ne ovat semmoisia ja tämmöisiä, tai että naisilla on niin helppoa ja ihme ja kumma jos joutuu olemaan yksin....
Joskus jo siitä miten ihminen tuottaa tekstiä voi päätellä että onko hän yhteensopiva suuren vai vähäisen ihmismäärän kanssa. Vaikuttaisi siltä että ihmiset jotka eivät ole kauhean hm... köh... kehtaisinko sanoa sivistyneitä, ovat juuri niitä jotka löytävät aina helposti jonkun kaltaisensa. Tällä sivistyksellä en välttämättä tarkoita sitä että on oppiarvoja joka junaan ja tyyppi ravaa oopperassa, vaan jonkinlaista tietynlaista kehittyneisyyttä ihmisessä mitä ei kaikista löydy. Suuri osa menee vain aivottomasti massan mukana ja heille on tärkeää olla täsmälleen samanlainen kuin kaikki muutkin, mutta ne yksilöt jotka ovat kasvaneet ikäänkuin "omaksi itsekseen", todellisiksi yksilöiksi jotka eivät olekaan ihan niin kaikkiruokaisia monessa asiassa kuin enemmistö, päätyvät helposti erakoiksi koska yksinkertaisesti toista samankaltaista ei vaan löydy.
Ehkä tämä nyt kuulosti vähän omahyväiseltä. Mutta en osaa tätä tämän kummoisemminkaan sanoa. Ja se tuntuu niin hassulta että on ihmisiä jotka kokevat että kuka tahansa voi olla kenen tahansa kanssa jos vain päättää olla. Että kai sitten jotkut ovat, minä en. Mitä vaikeammaksi tietää itselleen sopivan löytämisen, sitä enemmän kai etsintään pitää panostaa.
Mutta jossain vaiheessa sitä tietenkin joutuu huomaamaan että samat naamat pyörivät kaikissa palveluissa ja kun kaikki on jo kertaalleen tsekattu tai otettu yhteyttä, niin mistäs enää uusia siihen esiin kaivat itkemälläkään. - murmur.
en halua lisätä taakkaasi, mutta ei miehille yleensä tule vastauksia nettiilmoitukseen, mies lähettää viestejä ja jos sattuu hyvin käymään saattaa "joskus" tulla vastaus takaisin.
-oletan jotta vastasit omankokemuksesi pohjalta, ja olet nainen!
olen aina ollut sitä mieltä ettei täällä netissä kannata missään tapauksessa panostaa kaikkea vain yhden profiilin perusteella. Mikäli haluaa oikeasti tavata jonkun niin täällä voi tehdä alkukarsintaa ja vasta kun näkee niin tietää onko se vastapuoli sitä mitä hakee joten en ymmärrä niitä mitkä laittaa vain yhden ilmoituksen ja panostaa siihen kaiken, kirjoittelee yhden kanssa vaikka puoli vuotta ja sitten itkee kun tämä "rakkaus" ei kirjoita yhtä-äkkiä tms. Elämä on jossain muualla....
Jos alkaa tympiä niin hanki vaikka uusi harrastus, sen kautta tapaa enemmän eläviä, oikeita ihmisiä kun netin kautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602007Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661688Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411367Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2321313Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391179- 1281155
- 801135
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3171085IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3421082