Taas uutisoidaan itsestäänselvyyksiä. Talouskasvua ei osattu ennustaa oikein.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomen talouskasvu yllätti ennustajat/1135262577743
Ei sitä ole koskaan osattu ennustaa oikein edes keskipitkällä aikavälillä.
Olenkin aina sanonut, että sitten kun en kelpaa muihin töihin älykkyyteni vähäisyyden vuoksi ryhdyn joko taloustieteilijäksi tai sääprofeetaksi.
Talouskasvun ennustaminen
1
229
Vastaukset
Talousennusteet vaikuttavat politiikkaan ja ikävä kyllä myös metsään meneviä povauksiakin käytetään asioitten hoitamisen ja päättämisen perustana "parhaitten asiantuntijoitten näkemyksinä". Juuri nyt on meneillään vaalien alla varsinainen kuurupiilosilla olo. Vaihtoehtoisten linjausten merkeissä käytävän keskustelun karttaminen on kylläkin erittäin supisuomalaista poliittista kulttuuria. Eihän meillä osata ajatella eikä harjoittaa muuta kuin yhteen vaihtoehtoon, mahdollisuuteen rajoittuvaa päätöksentekoa. Kun sitten jälkeen päin havaitaan, että pielessä oli sen yhden vaihtoehdon määrittely, niin pieleenhän siinä meni koko politiikka.
Kun Sinä Arvoisa "viejoverde" viittaat tuohon talousennusteitten osuvuuden uutisointiin, niin tosiaankin pahiten hatelikkoon meni OP-Pohjolan ennuste. Ajatellaanpa siihen liittyviä kytkentöjä. Osuuspankkien ennustajatahon kanssa läheisissä väleissä on Keskusta puolueena ja puolueen puheenjohtaja, pääministeri. Aivan itsestään herää kysymys: Onko pääministerimme kenties ehkä mahdollisesti nojautunut kaikkein virheellisimpään talousennusteeseen, kun Suomen politiikkaa on "hoidettu"?
Nyt vaalien alla olisi aiheellista odottaa, että kaikki kansanedustajiksi pyrkivät kertoisivat omat rohtonsa taloudellisen tapahtumisen erilaisten vaihtoehtojen mahdollisen toteutumisen kohdalla. Jos tulee kasvua, niin mitä silloin tehdään ja miten valtion menotaloutta hoidetaan? Pannaanko kaikki lisääntynyt verokertymä menemään vaikka ulkomaille, ellei kaikkea rahaa saada muutoin tuhlatuksi? Vai laitetaanko säästöön huonompien aikojen varalle? Tai satsataanko ehkä esim. tavallisen kansan elämisen ehtojen helpottamiseen ja sitä kautta väen itsensä omin toimin aikaansaamaan ja sitä kautta viriävään vaurastumiseen?
Tai jos ajan ratas osoittautuisivatkin kääntyvän huonoon suuntaan, niin mitä menoja valtion budjetista karsittaisiin? Karsittaisiinko ulkomaille kylvettävän rahan määrää? Vai karsittaisiinko kansalaisten peruspalveluja eli lyötäisiin jo ennestään kyykkyyn lyötyjä lekalla päähän?
Olennaisempaa kuin ennusteitten kanssa touhuaminen, niin olennaisempaa olisi erilaisten poliittisten vaihtoehtojen kertominen julkisuudessa ja keskustella erilaisista mahdollisuuksista. Semmoisen vaalikeskustelun käyminen olisi fiksumpaa kuin joutavanaikainen arvuuttelu erilaisten ennustuslaitosten aikaansaannoksiin uskomisista. Tulevaisuus tuo tullessaan, mitä tuo ja kaikkeen pitäisi olla valmiiksi varautuneena. Ei siis päätettäisi "kiinniniitata" yhtään ainoata ennustetta, vaan tarkasteltaisiin asiallisesti vaihtoehtoisia mahdollisuuksia ja siinä yhteydessä mahdollisia linjeerausvalintoja. On olemassa enemmän kuin yksi vaihtoehto kaikissa asetelmissa. Esim. juuri tuo huonona aikana tehtävän menojen karsimisen kohdentaminen on poliittinen linjavalinta. Samoin se, jotta tuhlataanko hyvänä aikana kaikki menemään vai satsataanko Koti-Suomen kohentamiseen ja samalla pitäydytäänkö säästäväisyydessä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961545- 541053
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403951- 163910
- 57762
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
- 57651
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 76642