Olen ollut 6v sinkkuna elänyt ja elämääni tuli ihana mies 3viikon sitten ollessani risteilyllä. Meillä kemiat kohtasi heti vaikka hän on minua 7v vanhempi, mutta nuorekas ja hauska.
Hän kertoi, että hänellä on 4 lasta jonka lasten äiti kuoli 2v sitten syöpään ja mies on ollut siitä asti yksin 2 nuorempien lasten kanssa sillä 2 vanhinta asuvat jo omilla.
Ollaan tavattu pari kertaa ja me ihastuimme heti toisiamme, mutta pelottaa hänen lasten takia, että miten he reagoivat kun isällä uusi nainen ja, että lapset ei hyväksy siitä.
Puhuimme suhteestamme ja tottakai etenemme rauhallisesti vaikka asumme tunnin matkan päästä eikä aina aikaa tavata, mutta pidämme yhteyttä päivittäin. Lapset eivät tiedä vielä meidän suhteesta ja tapaamme salaa.
Mies käy töissä ja iltaisin lasten kanssa kotona. Tiedän, että lapset tärkeintä ensin ja sitten muut. Välillä itse pelkään myös, jos mies ei halua enää tavata ja keskittyy yksin lasten kanssa elämiseen.
Kun itsellä ei ole lapsia, mutta olen nähnyt paljon joilla on lapsia joiden vanhemmat eroneita jne ja uusioperheitä.
Haluan kovasti kuulua tähän miehen ja lasten elämään..lapset ovat jo kyllä isoja...16v ja 11v, mutta miten he ajattelevat minusta kun tulen yhtäkkiä lasten isän elämään? En ole vielä tavannut lapsia koska etenemme rauhallisesti.
Ja, voiko tämä suhde toimia näin, jos itelläni ei ole lapsia ja miehellä on lapsia?
Onko kellään samalaista kokemusta, että lasten isä/äiti kuollut ja miten lapset reagoivat uuteen isän/äidin elämäkumppaniin?
Hyväksyivätkö vai ei?
Ymmärtävätkö lapset, että isällä on oikeus uuteen rakkauteen?
Meneekö kauan, että lapset hyväksyivät?
Kiitos, jos vastaatte!
Hän kertoi, että hänellä on 4 lasta jonka lasten äiti kuoli 2v sitten syöpään ja mies on ollut siitä asti yksin 2 nuorempien lasten kanssa sillä 2 vanhinta asuvat jo omilla.
Ollaan tavattu pari kertaa ja me ihastuimme heti toisiamme, mutta pelottaa hänen lasten takia, että miten he reagoivat kun isällä uusi nainen ja, että lapset ei hyväksy siitä.
Puhuimme suhteestamme ja tottakai etenemme rauhallisesti vaikka asumme tunnin matkan päästä eikä aina aikaa tavata, mutta pidämme yhteyttä päivittäin. Lapset eivät tiedä vielä meidän suhteesta ja tapaamme salaa.
Mies käy töissä ja iltaisin lasten kanssa kotona. Tiedän, että lapset tärkeintä ensin ja sitten muut. Välillä itse pelkään myös, jos mies ei halua enää tavata ja keskittyy yksin lasten kanssa elämiseen.
Kun itsellä ei ole lapsia, mutta olen nähnyt paljon joilla on lapsia joiden vanhemmat eroneita jne ja uusioperheitä.
Haluan kovasti kuulua tähän miehen ja lasten elämään..lapset ovat jo kyllä isoja...16v ja 11v, mutta miten he ajattelevat minusta kun tulen yhtäkkiä lasten isän elämään? En ole vielä tavannut lapsia koska etenemme rauhallisesti.
Ja, voiko tämä suhde toimia näin, jos itelläni ei ole lapsia ja miehellä on lapsia?
Onko kellään samalaista kokemusta, että lasten isä/äiti kuollut ja miten lapset reagoivat uuteen isän/äidin elämäkumppaniin?
Hyväksyivätkö vai ei?
Ymmärtävätkö lapset, että isällä on oikeus uuteen rakkauteen?
Meneekö kauan, että lapset hyväksyivät?
Kiitos, jos vastaatte!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minulla on, kun oma isäni kuoli ja minä olin se lapsi. Minulle hyväksyminen oli ehkä helpompaa siinä mielessä, että olen sopeutuvampi kun veljeni. Joka ei taas hyväksynyt ihan helpolla uutta miestä, joskaan ei sanonut mitään pahempaa. Me olimme hieman vanhempia. Äitini toimi väärin siinä, että hän ei etukäteen riittävästi puhunut uudesta kumppanistaan, ja kumppanin ilmestyttyä me olimme liikaa ilmaa: siis lasten kanssa aikaa ei ollut, oli aina se vieras siinä. Jopa yökylässä, vaikka se oli kyllä meidänkin kotimme. Se loukkasi, mutta itse käsitin, ettei se ollut uuden kumppanin vika. Myöhemmin olen myös antanut äidille anteeksi, hän on hieman kökkö noissa tunneasioissa ylipäätään.
Joten, miehen tehtävä on puhua ensin mahdollisuudesta, että hän on ihastunut. Sitten kertoa, että hän käy treffeillä. Sitten että te seurustelette ja että hän välittää kovasti tästä uudesta naisesta. Keskustella siitä, että hän rakasti aivan oikeasti lasten äitiä, mutta nyt haluaisi aikuisen elämään rakkauden. Selittää, ettei se riko perhettänne eikä ole äidin muistosta pois. Puhua kärsivällisesti siitä, että mitä jos voisitte kaikki tavata, vaikka mennä ensin ravintolaan tutustumaan. Että hän toivoo, että lapsetkin tutustuisi ehkä jopa pitäisi sinusta. Sitten menette, ei niin että sinä vaan lykkäät itsesi heille, eli että mies nollaa lastensa tunteet ja pakottaa heidät vaan sopeutumaan, vaan että hekin saavat tapailla sinua ja tutustua sinuun. Muutaman kuukauden tapailun jälkeen, keskustelujen kanssa, voitte varmaan alkaa viettää aikaa kotona. Te voitte viettää enemmän aikaa kahdestaan ja muuttaa sitten jos muutatte todella hitaasti yhteen, jos ajattelette lasten parasta. Mutta kaikki pohjustus miehen pitäisi tehdä isänä, ennen sinun näkemistäsi. Lupaa ei tarvitse kysellä sillä tavalla, että lapset voisivat päättää aikuisten suhteista, ei heille voi sellaista vastuuta lykätä, mutta täytyy kertoa, ottaa huomioon, kuunnella, selittää. Lapsille pitäisi löytyä myös ihan lasten aikaa isän kanssa ilman sitä puolisoa, lasten ehdoilla ja lasten takia (myös teinien, teinit ovat siltikin vielä lapsia!) sen jälkeen kun uusi puoliso on ilmestynyt kuvioihin.
Surin osa konflikteista tulee, kun lapsia ei kuunnella eikä kunnioiteta. Heille ei puhuta, heiltä ei kysytä ja tuntuu kuin vieras tunkeutuisi heidän kotiinsa. Ainahan tämä uusi puoliso ei edes tunge, vaan elää luulossa, että se vanhempi on keskustellut ja kertonut: eikä tämä sitten olekaan!
Lasten kanssa pitäisi pystyä keskustelemaan uudesta rakkkaudesta jo ennenkuin tämä edes näkyy kuvioissa ja pehmittää tietä. Antaa heille aikaa sopeutua, kohdata mahdollinen epäluulo ja keskustella siitäkin, että tottakai, heillä on ikävä äitiä, he haluavat puolustaa tätä ja vaalia muistoa, eivätkä käsitä mitään "isän oikeuksia uuteen rakkauteen" heillä ei ole mitään velvollisuuttakaan, etenkään 11-vuotiaalla käsittää jotenkin automaattisesti aikuisten oikeuksia. Heillä on isä ja äiti. Heidän äitinsä on kuollut, ja itse en ainakaan ollut kahdessa vuodessa toipunut isäni kuolemasta täysin. Olin 16-vuotias, kun isäni kuoli. 11- ja 16-vuotias eivät ole mitään "isoja" käsittelemään kuolemaa. Aika monelle aikuisellekin läheisen kuolema tuntuu olevan kova paikka. Jos se on äkillinen, puhutaan shokista, jos se on hidas, kärsitään ja kidutaan pitkäaikaissairauden kanssa. Ihminen voi jopa traumatisoitua, aikuisenakin, mutta lapsi sitten vaan pärjäilee, ja ymmärtää vanhemman oikeudet, toipuu koska on jo iso ja mitä vielä...?
Niin, ymmärrät varmaan itsekin, ettei kovin reiluja odotuksia.
Miksi sitten lapsilta odotetaan sopeutumista ja ymmärrystä? Heidän pitäisi osata käsittää yht'äkkiä kuolema (tai hitaasti kuoleminen ja kärsimys), uudet suhteet, isä miehenä eikä isänä, ja sitäpaitsi, joku 2-3-vuotias saattaa päästä helpommallakin, kun oikeasti ei käsitä!
Joten, se on mahdollista, teillä on mahdollisuus kasvaa oikeaksi perheeksikin ja saada suhteenne ilman kenenkään traumatisoitumista, kunhan hoidatte asiat oikein, kuten aikuisten velvollisuuksiin kuuluu :)
kiitos tosi pitkästä viestistä ja tätä tarvitsin tietää :)
olen miettinyt paljoa minun ja miehen suhteesta.
päätimme edetä rauhassa eikä meillä kiirettä ja meillä näin on hyvä olla. katsomme kun tulee oikea aika milloin mies esittää minut hänen lapsilleen :) en odota mitään heiltä enkä tuputa itseäni lapsille enkä ala olla heille äiti vaan mukava täti.
tiedän, että tämä tulee olemaan vaikea varsinkin lasten kohdalla ja aika näyttää sitten.
eletään päivän kerrallaan :)
kiitos vielä kerran :)
mukavaa jatkoa sinulle!
Miehellä lapset ja sulla ei=mahdoton yhtälö.Etsi mielummin se lapseton mies,jätät tämän niille yh:lle.
Oli kuinka juhlallinen tai mukava,arki tulee eteen ja sit kaikki muuttuukin helvetiksi sun kannalta.
Tekee kipeetä varmaan aluksi,älä MISSÄÄN NIMESSÄ jatka.Kerro vaan kohteliaasti: erilaisten elämäntilanteiden takia
et halua jatkaa.Näin on parempi,löytyy niitä vapaita miehiä.
Trust Me.
lapset on kuitenkin jo noin isoja, kyllä tuon ikäiset jo ymmärtää että isällä on oltava omakin elämä.
Tuon ikäisille ei missään nimessä enää kannata yrittää olla kauhean "äidillinen", ei ne enää noin isoina uutta äitiä huoli, mutta olet vaan niille ystävällinen ja niiden pitää kunnioittaa sua, mutta sun myös heitä.
Ihan mahdollista on, itselläni oli paha isäpuoli lapsena ja tiedän miten kamalaa se on, minulla ei koskaan ollut mitään häntä vastaan, mutta hän inhosi minua vain koska en ollut hänen oma lapsi! Enhän minä sille mitään voinut, etten ollut hänen=(
Otin sen raskaasti koska olin kiltti ja hiljainen lapsi, minusta ei koskaan ollut mitään harmia eikä vaivaa ja silti sain osakseni inhoa, mitä en ansainnut.
Siitä huolimatta uskon uusioperheisiin, ei se ole helppoa mutta ei omienkaan lasten kanssa oo helppoa!
Rohkeasti vaan, kyllä se siitä. Älä tuputa itseäsi lapsille vaan anna heidän ajan kanssa hyväksyä sinut ja ole heille hyvä, vaikkei he omiasi olekaan.
Olin itse 11, kun isäni kuoli ja veli 17. Suoraan sanottuna emme hyväksyneet äidille uutta miestä vielä moneen vuoteen. Isäni kuolema oli sen verran shokki. Se vaikuttaa perheessämme vieläkin, useamman vuosikymmenen jälkeen.
Kaksi vuotta on todella lyhyt aika, ja lapset varmasti kaipaavat äitiään. Hieman ihmettelen sitä isääkin, joka kahden vuoden jälkeen on valmis esittelemään orpolapsilleen uutta naista ja "onnea". Jos lapset ovat olleet kovasti äitinsä perään, katkeruus tulee kohdistumaan isäänkin. Varsinkin nuorempi tuntee varmasti olonsa täysin hylätyksi.
Lapset ovat vielä murrosiässä ja teini-iässä - pahin ikä jos mikä. Helppoa ei tule olemaan.
Olen pahoillani, suorista sanoista. Oman kokemuksen pohjalta en voi muuta sanoa.
kiitos vastauksista :)
Mun mielestä ei mahdotonta, jos etenette asiassa hienotunteisesti. Eli isän olisi hyvä jutella etukäteen, että on tavannut mukavan naisen, jonka kanssa on ystävystynyt. Sitten voisi olla hyvä idea, jos kävisit joskus vaikka kahvilla tai syömässsä, kun he ovat paikalla. Kohteliaisuusvierailu ilman suuria tunteenosoituksia sinun ja miehen välillä, koska ne voivat saada lapset mustasukkaisiksi.
Ikävimmältä varmaan tuntuu, että joku vieras ihminen ilmestyy varoittamatta heidän kotiinsa pussailemaan ja muuten lääppimään heidän isäänsä, sillon homma voi näyttää lapsista likaiselta ja siltä kuin olisit puskista tullen kaappaamassa isää heiltä.
Äidin asemaan ei mielestäni kannata yrittää hypätä, mutta voit olla kuin se mukava kerhon tai naapurin täti, joka välittää heistä ihmisenä.
ei vielä kannata miettiä tuollaisia, ei edes kolmen kuukauden jälkeen. Tutustukaa nyt ensin toisiinne ja miettikää vasta sitten joskus kuinka kertoa asiasta lapsille.
juu, tutustumme ensin rauhassa toisiimme :) meillä ei mitään kiirettä ja näin on hyvä olla.
kiitos vastauksesta kuitenkin!
Olette tavanneet pari kertaa ja nyt jo mietit lasten tapaamisia yms.? "haluat kovasti kuulua heidän elämään", ei kuulosta kyllä kovin realistiselta. Millaisia suhteita sinulla on takana?
myös lasten kanssa sitten kun heidät tapaat. Älä muuta käytöstäsi tai koeta olla jotain mitä kuvittelet heidän haluavan sinun olla.
Anna myös aikaa, kaulaasi ei varmasti kukaan heistä kapsahda vielä toisella tapaamisella. Luottamus syntyy teoista, ei sanoista tai tavaroista. Äläkä aliarvioi heitä koskaan, samalla arvostuksella kohtaat lapset kuin kohtaat heidän isänsäkin.
Onnea matkaan!
kiitos vastauksista :)