jaa vai jKr

Ilmeisesti "jälkeen Kristuksen" on koettu kiusallisen uskonnolliseksi ja parinkymmenen viime vuoden aikana se on korvattu ilmaisulla "jälkeen ajanlaskun alun" tai "jälkeen ajanlaskumme alun".

Tosiasiassa kumpikin on abstraktio. Nykyinen ajanlaskumme ei alkanut vuonna 1. Dionysius Exiguus laski tiettynä ajankohtana että oli kulunut 525 vuotta Kristuksen syntymästä ja nimesi sen hetkisen vuoden vuodeksi 525.

http://en.wikipedia.org/wiki/Dionysius_Exiguus#Anno_Domini

Näin ollen vuotta 525 edeltäneet vuodet ovat abstraktioita. Voisi sanoa että ne on "keksitty" vasta jälkeenpäin. Jos D.E. olisi laskenut toisin, voisimme nyt elää jotakin muuta vuotta kuin 2010 (SamiA:llako oli oma teoriansa?); jos hän olisi päättänyt että juuri silloin elettiin vuotta 1, ilmaisulla "jälkeen ajanlaskun alun" olisi paljon enemmän perusteita. Mutta hän ei tehnyt niin.

Näin ollen vanha kunnon Before Christ / Anno Domini ja ennen Kristusta / jälkeen Kristuksen on tavallaan suositeltavampi, koska silloin lasketaan vuosia ikään kuin nollapisteestä alkaen. Ajanlasku aloitettiin *vuonna* 525, ei *vuonna* 1 eikä *vuodesta* 525.

5

473

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • A.E.A.

      Kumpi seuraavista ilmauksista on loogisempi:
      Jeesuksen syntymä on ajoitettu vuosille 7 ennen Kristusta - 2 vuotta ennen Kristusta.
      Jeesuksen syntymä on ajoitettu vuosille 7 ennen ajanlaskun alkua - 2 ennen ajanlaskun alkua.

      • Töppönen.

        Kumpikaanhan ei ala historiallisen henkilön, Kristuksen, syntymästä, mutta onko sillä väliä. Mennään vain sillä mistä ollaan totuttu aloittamaan. Onhan maailmassa paljon muitakin käytäntöjä, jotka lähtevät alunperin virheellisestä tai epätarkasta päätelmästä. Jollei sillä ole käytännön merkitystä, niin mitä sitä turhaan korjaamaan.

        Jos kuitenkin kysytään kumpi on parempi jaa vai jKr, olen jKr:n kannalla, koska se kertoo nimenomaan siitä, että kyse on länsimaisesta ajanlaskusta, joka pohjautuu Kristuksen syntymään. On myös paljon muita ajanlaskuja, ja niillä on omat merkintänsä.
        jaa viittaisi lähinnä siihen, että olisi vain yksi ainoa tärkeä ajanlasku, meidän ajanlasku.

        Mielestäni jKr:ssä ei ole mitenkään liikaa kristillisyyttä. Ja pitäähän meidän pystyä hyväksymään myös historian mustat vuodet.

        jKr voisi tietenkin olla myös "jälkeen Krishnan", mutta silloin ajanlasku vasta heittäisikin :)

      • Töppönen. kirjoitti:

        > olen jKr:n kannalla, koska se kertoo nimenomaan siitä, että kyse on länsimaisesta ajanlaskusta,
        > joka pohjautuu Kristuksen syntymään.

        Juuri tuota tarkoitin vaikken ehkä ihan selvästi sanonutkaan; kirjoitukseni kellonaika kertoo että Hiski ja minä olimme jo nauttineet pari ryyppyä leideninpullosta ja olimme vähän päässeet pehmenemään.

      • A.E.A.
        Töppönen. kirjoitti:

        Kumpikaanhan ei ala historiallisen henkilön, Kristuksen, syntymästä, mutta onko sillä väliä. Mennään vain sillä mistä ollaan totuttu aloittamaan. Onhan maailmassa paljon muitakin käytäntöjä, jotka lähtevät alunperin virheellisestä tai epätarkasta päätelmästä. Jollei sillä ole käytännön merkitystä, niin mitä sitä turhaan korjaamaan.

        Jos kuitenkin kysytään kumpi on parempi jaa vai jKr, olen jKr:n kannalla, koska se kertoo nimenomaan siitä, että kyse on länsimaisesta ajanlaskusta, joka pohjautuu Kristuksen syntymään. On myös paljon muita ajanlaskuja, ja niillä on omat merkintänsä.
        jaa viittaisi lähinnä siihen, että olisi vain yksi ainoa tärkeä ajanlasku, meidän ajanlasku.

        Mielestäni jKr:ssä ei ole mitenkään liikaa kristillisyyttä. Ja pitäähän meidän pystyä hyväksymään myös historian mustat vuodet.

        jKr voisi tietenkin olla myös "jälkeen Krishnan", mutta silloin ajanlasku vasta heittäisikin :)

        Jos tarkkoja ollaan, niin pitäisi käyttää ilmaisua jälkeen Jeesuksen (tai Kristuksen) ympärileikkauksen. Kristillisen tradition mukaanhan vuosi ei ala Jeesuksen väitetystä syntymäajankohdasta, vaan ympärileikkauksesta.

    • jKr. mielestäni oikea, sillä kuten aloitusviestissä todetaan, länsimäinen ajanlasku alkoi vasta vuonna 525 kun Exiguus keksi ajoittaa tapahtumat suhteessa Jeesuksen syntymäaikaan (tai oletettuun syntymäaikaan, jos haluamme saivarrella). Näin ollen tuo vuosi 525 on ajan laskun alku; elämme siis vuotta 1485 jaa.

      Miksi muuttaa hyvää käytäntöä. Kyllähän Yliopiston almanakankin kannessa yhä komeilee mahtipontinen teksti "Almanakka vuodeksi X jälkeen Vapahtajamme Kristuksen syntymän". Jos Suomen johtava tieteellinen instituutti (joka edustaa myös kansainvälistä huipputasoa) katsoo jKr. ajoituksen kelpaavan, niin kyllä se saa kelvata minullekin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      19
      1295
    2. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1070
    3. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      170
      1052
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      775
    5. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      761
    6. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      54
      741
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      719
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      714
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      669
    10. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      542
      622
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      617
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      602
    13. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      578
    14. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      563
    15. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      551
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      7
      534
    17. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      525
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      523
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      501
    20. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    Aihe