Olen seurustellut avopuolisoni kanssa noin 2,5 vuotta, yhdessä olemme asuneet 1,5 vuotta.
Alussa kaikki oli sitä tavallista mahtavaa, ihanaa seurustelua ja oltiin lähekkäin, suukoteltiin jne.
Nyt, hieman vajaan vuoden verran.. Emme tee mitään yhdessä. Emme siis yhtään mitään, automatkat on oikeastaan se missä olemme yhdessä. Hän haluaa olla kavereiden kanssa eli lähinnä ryypätä, katsoa telkkaria ja olla tietokoneella. Minä tahtoisin tehdä yhdessä jotain mutta minun ideani ovat kuulemma huonoja koska haluan esim. mennä kävelylle.
En jaksa ryppiskellä ja bilettää joka helvetin perjantai ja lauantai ja jos pyydän yhteistä aikaa viikonlopulle on edessä riita = mies paiskoo ovia ja tavaroita, saa minut pelkäämään ja minä saan paniikkikohtauksen. Mies pyytää anteeksi ja tilanne jatkuu samana, hän lähtee ryyppäämään ja minä olen yksin. Näin on ollut jo monta kuukautta.
Mitä kummaa minä voin tehdä? Vaadinko liikaa jos pyydän häntä olemaan selvänä yhden tai kaksi viikonloppu MINUN VUOKSENI?
Olen 23-vuotias ja hän on 20-vuotias. Olemme molemmat opiskelijoita joten rahaakaan ei ole ikinä liikaa. Onneksi rahat sentään ovat omia ettei hänen käytössään. Siitä tulikin mieleen, että minä olen se joka maksaa mm. sähkölaskun, ostaa kaikki ruuat, siivoaa, käy kaupassa, tekee ruokaa jne. Siis kaikki kotityöt. Jos pyydän mieheltä jotain niin voi kestää jopa 2 viikkoa että hän tekee sen.
Tälläkin hetkellä mies on juomassa, minä yksin kotona. Juuri eilen viimeksi kerroin miten en voi sietää Joulun aikana juomista.. Mielipiteelläni merkitystä? Ei siis ole.
Alan olla henkisesti lopussa joten pyydän, neuvokaa mitä voin tehdä.
Oikein hyvää Joulun aikaa kaikille!
Alussa kaikki oli sitä tavallista mahtavaa, ihanaa seurustelua ja oltiin lähekkäin, suukoteltiin jne.
Nyt, hieman vajaan vuoden verran.. Emme tee mitään yhdessä. Emme siis yhtään mitään, automatkat on oikeastaan se missä olemme yhdessä. Hän haluaa olla kavereiden kanssa eli lähinnä ryypätä, katsoa telkkaria ja olla tietokoneella. Minä tahtoisin tehdä yhdessä jotain mutta minun ideani ovat kuulemma huonoja koska haluan esim. mennä kävelylle.
En jaksa ryppiskellä ja bilettää joka helvetin perjantai ja lauantai ja jos pyydän yhteistä aikaa viikonlopulle on edessä riita = mies paiskoo ovia ja tavaroita, saa minut pelkäämään ja minä saan paniikkikohtauksen. Mies pyytää anteeksi ja tilanne jatkuu samana, hän lähtee ryyppäämään ja minä olen yksin. Näin on ollut jo monta kuukautta.
Mitä kummaa minä voin tehdä? Vaadinko liikaa jos pyydän häntä olemaan selvänä yhden tai kaksi viikonloppu MINUN VUOKSENI?
Olen 23-vuotias ja hän on 20-vuotias. Olemme molemmat opiskelijoita joten rahaakaan ei ole ikinä liikaa. Onneksi rahat sentään ovat omia ettei hänen käytössään. Siitä tulikin mieleen, että minä olen se joka maksaa mm. sähkölaskun, ostaa kaikki ruuat, siivoaa, käy kaupassa, tekee ruokaa jne. Siis kaikki kotityöt. Jos pyydän mieheltä jotain niin voi kestää jopa 2 viikkoa että hän tekee sen.
Tälläkin hetkellä mies on juomassa, minä yksin kotona. Juuri eilen viimeksi kerroin miten en voi sietää Joulun aikana juomista.. Mielipiteelläni merkitystä? Ei siis ole.
Alan olla henkisesti lopussa joten pyydän, neuvokaa mitä voin tehdä.
Oikein hyvää Joulun aikaa kaikille!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ilmeisesti miehellesi on tärkeämpää ryypiskely ja kaverit kuin yhteisolo avovaimon kanssa. Ymmärrän opiskelijan ei ole helppoa mennä aina "ulos", eli raha on tiukalla. Ja sinun harrastuksesi, esim. lenkille meno on ilmaista ja terveellistäkin.
Itsellä hieman sama tilanne. Paitsi että mieheni osallistuu taloudenhoitoon, siivoukseen, ruoanlaittoon ja ostoksiin. Mitää ei tehdä yhdessä, paitsi joskus ostosreissu. Ulos menee yksin, kaverit kun on odottamassa.
Vaan ne ovat tärkeitä. Usein hän todella haluaa istua kotona telkkaa tuijottamassa, minun kanssani, vaan kaverit soittamassa että tule he tarjoaa kaljaa... takki heti ylle. Meilläkin taloudellinen tilanne heikko. Vaan sana kalja aina tepsii. Joskus tuntuu että nämä ns. ystävät tuhoaa meidän liittomme.
Vaan asiaan, tuntuu että jotenkin olette kasvaneet erilleen, syytä en tiedä. Entäs jos pyytäisit kavereitanne joku viikonloppu kotiinne, sen ei tarvitsisi olla rahaa vievää, pizza uuniin ja pari olutta.
Suostuisiko avopuoliso ? Ja jäisi kotiin ? Et ainaskaan olisi yksin.
Käsi sydämellä, kysy itseltäsi oletko valmis jatkamaan samaa tahtia tulevaisuudessa ? Alkoholin asema tuntuu olevan liian suuri liitossanne. Jos mies ei pysty sitä rajoittamaan, tilanne vain pahenee entisestään.
Olette vielä nuoria, elämä edessä. Ajattele mitä sinä etsit ja haluat elämältäsi ja tee sen mukaisesti.
Hyvää joulua sinulle toivottaen,
kohtalotoveri
mieluummin "kohmelotoveri".
Olette vielä ihan lapsia. Miehen ei voi olettaa rauhoittuvan seuraavaan 15 vuoteen jos silloinkaan. Mun mies on 40 ja jaksaa samaa menoa kuin 18-vuotiaat teinit eikä kunto lopu kesken. Mutta me ei asiasta riidellä. Joskus menen mukaan joskus en. Jos joka viikonloppu pitää ryypätä niin on alkoholisti, että sinuna miettisin haluaako ylipäätään mitään perustaa elämässään tuollaisen ihmisen kanssa. Me ollaan jo lapset hankittu ja toisella kierroksella ja kumpikin on etävanhempi. Meillä ei ole loppuelämässä mitään parisuhde/ perhehaaveita, mutta teillä on elämä edessä ja erityisesti sulla.
Höpönlöpön "olette vielä ihan lapsia" no EI todellakaan ole niin että "miehen ei voi olettaa rauhoittuvan seuraavaan 15 vuoteen..." Oisko sulla hieman jälkeen jäänyt mies?
Mä en jaksaisi seurustella keski-ikäistyvän miehen kanssa joka ei muuta elämästään löydä, mutta omapahan on asiasi, mutta älä selitä, että kaikki miehet olisivat tai edes haluaisivat olla mikään ikuisia teinejä, eivät osaisi kasvaa aikuisiksi tai olisivat samalla tavalla jumittuneita johonkin teini-ikään.
Todella lapsellista, mutta lapsellisen miehen kanssa seurusteleva nyt varmaan onkin sellainen. Ja kun sanon lapsellinen, niin en todellakaan tarkoita numeroita minkä pitäisi kuvastaa ikää.
Aikuisetkin voi toki pitää hauskaa ja näin, mutta se että edes haluaa vedellä kuin 18-vuotias, kertoo jo mielikuvituksesta jotain. Mahtava kehityskaari, syvyyttä elämässä. Mutta hieno osoitus siitä, että ikä todella on pelkkiä numeroita tai kuinka vanhemmuus kasvattaa ihmistä... Not.
Mitä ap:n mieheen tulee, niin jep, väärä mies, lapsellinen, haluaa jumittaa teini-ikään, tarttis äitiä eikä tyttöystävää, eikä ole ajan haaskauksen arvoinen, mutta ei todellakaan joku yleistysmallinen 2kymppinen mies: paljon fiksumpiakin löytyy! Myös niitä jotka osaa pitää hauskaa ja silti huomioida, että maailmassa on muitakin kun MINÄMINÄMINÄ ja oma napa.
No eipä omalle kohdalle ole sattunut muuta kuin aikuistumiskammoisia miehiä, että kokemuksella mies ei kasva aikuiseksi. Mitä ystäväpiiriäkin seuraa jossa vanhimmat on yli 60v niin kyllä se miesten ikuinen lapsellisuus on aika yleistä. Taitaa 20% miehistä olla aikuisia luotettavia kumppaneja ja loput näitä naisten riipaksi luotuja turjakkeita.
Liikut vain väärissä piireissä. Omassa tuttavapiirissäni noin 90% miehistä on tavallisia kunnollisia miehiä jotka ottavat alkoholia harvoin ja kohtuudella. Muulloin aika vietetään perheen kanssa ja hoidetaan kaikki hommat mitä pitääkin. Siis ollaan aikuisia.
Mitä yhteistä teillä on ? Oletko onnellinen parisuhteessasi. Arvostatko miestäsi? Tunnetko olevasi rakastettu? Jos et, miksi ihmeessä tuhlaat aikaasi epätyydyttävässä parisuhteessa?
Olet nuori ja elämä on edessä päin. Nuoruus on ihanaa aikaa, miksi siis kärsit tuollaisessa elämäntilanteessa? Mikä sinua estää eroamasta? Jos olisin sinä, lähtisin tuollaisesta parisuhteesta ja alkaisin nauttia elämästäni. Tuhlattuja vuosia ei saa takaisin.
Alussa tuntu olevan yhteistä vaikka mitä, nyt en keksi mitään koska miestä ei kiinnosta enää mikään.
Välillä mietin olenko onnellinen, en tiedä. Hyvinä päivinä olen, huonoina taas en. Kyselen usein rakastaako hän vielä minua, suuttuu kun kysyn tätä, mutta kun en tunne olevani rakastettu niin kysyn, hän ei ymmärrä.
Miehelle, joka käy luonasi syömässä, nukkumassa ja harrastamassa seksiä, ei ole vielä valmis kodin (ja perheen) perustamiseen. Ainakaan sinun kanssasi juuri nyt, ehkä mies helppouden ja lopulta tottumuksen vuoksi jäisi suhteeseenne ja sinä saisit hänen kanssaan huterasti kyhättyä kasaan unelmasi yhteisestä kodista ja yhdessä tekemisestä ja olemisesta.
MUTTA!!!!!Olisiko se sitten hyvää elämää sinulle, haluatko parisuhteesi tuovan vain työtä ja itkua, vai mikä oikein onkaan halusi ja unelmasi?
Sinun kannattaisi nyt todella miettiä, että MILLAISTA elämää tahdot elää, millaisilla tunteilla ja minkälaisessa seurassa?
Olisiko kaikille parempi, että sinä tapaisit miehen, jonka kanssa yhteiset hetkenne olisivat täynnä voimaa antavaa rakkautta?
Olisiko nykyiselle poikaystävällesi parempi löytää nainen, jonka kanssa myös rentoutua ja pitää hauskaa, koska jotkut kaipaavat sitä suuresti kumppaniltaan?
Ja se työ, joka rakkaudessa on, on valintojen tekemistä...ei kukaan ihminen voi yksin pitää rakkautta väkisin yllä.
Ja rakkaus taas...no...sitä sinun kannattaa todellakin odottaa, koska silloin sinun on hyvä olla!
Miehesi on vielä keskenkasvuinen, lapsellinen. Hänen ikäiseltään aika normaalia käytöstä, kun ei olla vielä valmiita vakiintumaan sohvan nurkkaan, vaan halutaan asentaa autostereoita, ryypätä jne. Kyllä se siitä ajan kanssa rauhoittuu sun kainaloon. Menkää matkalle jonnekin, kaksistaan(!), ilman kavereita tai muita tuttuja. Ennen kaikkea puhukaa siitä miltä tuntuu, turhaa se on sitten vanhempana erota siksi kun ei nuorena saanut sanottua mikä harmittaa.
...eli jos juominen lähtee lapasesta siitä ei hyvä seuraa. Suhteen alkuhuuma on ohi, elämä arkipäiväistynyt. Olet kovin nuori, mieti mitä haluat elämältäsi. Juttele puolisosi kanssa suoraan juomisesta ja tee itsellesi selväksi mitä haluat juomisen suhteen. Et voi muuttaa toista mutta parisuhde on kummankin asia. Jos on oikeasti halua tilanne saadaan korjattua, muussa tapauksessa lienee aika jatkaa elämäänsä eteenpäin.
Tässäpä se ongelma onkin kun juomisesta ei voi puhua normaalisti, jos sanon siitä jotakin hän suuttuu ja alkaa vain huutamaan "pidätkö minua alkoholistina, entä jos en halua olla juomatta" jne.
Tästä puhuminen on todella vaikeaa. Hän ei suostu menemään edes lääkäriin puhumaan pahasta olostaan..
Tämmöisen suhteen olen käynyt läpi jo aiemmin, olin 4-vuotta alkoholipitoisessa ja väkivaltaisessa suhteessa joten kaipaan "hieman" muuta kuin tätä samaa paskaa..
Muutos siis edessä, tällä kertaa tosin mietin mitä minä haluan.
...jo 4 vuotta vastaavassa suhteessa !!!....siinä se oleellinen, eili muutoksen aika !
Eli puhuminen ei auta. yleensähän ne joilla ongelma on eivät sitä itse tunnusta. Ja kaiken lähtökohta olisi että henkilö itse lähtee hakemaan ongelmaansa apua...harmi kun ei.
Konkreettisin muutos lienee ensialkuun eri osoitteet. Siitä se lähtee kun asiat rauhoittuvat. Älä siis uhraa elämääsi jos toinen ei halua muutosta- vaikka päätös on loppuviimeksi sinun....silti alkoholi on paha vastustaja.
Voimia sulle!
"Emme tee mitään yhdessä. Emme siis yhtään mitään"
Olette liian erilaisia. Eli epäilisin että tuo on vain seurausta siitä, ettei teillä ole mitään yhteistä ja se näkyy siinä ettette teekään mitään yhdessä ja ettei mies edes pahemmin viihdy tai halua kuluttaa aikaa seurassasi.
Asiaan tuskin tulee muutosta.
Samaa mieltä. Miehesi ei oikeasti viihdy kanssasi, ei siis ole paras kaverisi niinkuin puolisoiden kuuluisi olla. Toki hän on varmaan sinuun kiintynyt ja haluaa varmaan seksiäkin. Mutta se ei ole sama asia kuin rakastaminen ja se että oikeasti haluaa tuntea toisen ja olla hänen kanssaan.
Hän voi ehkä joskus aikuistua ja muuttua mutta ei ole ollenkaan varmaa että aikuistuttuaan hän edelleenkään olisi sinulle se oikea tai hän sinulle.
Kokemuksesta voin sanoa että kun löytää sen oikean puolison, hänen kanssaan on mukavaa olla niin ensimmäisellä viikolla kuin viidentoista vuoden päästäkin. Ei se siitä muutu jo homma toimii. Jos se ei toimi niin se ei vain toimi...
No tämäpä mies ei edes halua seksiä. Välillä menee kuukausi jos toinen ilman mitään, emme edes halaile tai pussaile. Emme makaa sohvalla yhdessä tai kävele käsikädessä. Mies tuumasi että alkuhuuma on ohi, luulee varmaan että jaksan katsoa tämmöistä elämää häneltä.
En osaa sanoin kuvailla tunnetta, en tiedä enää rakastanko häntä.. jos en niin miksi olen hänen kanssaan..
Edellinen pitkä suhteeni loppui kun tulin järkiini ja lähdin nyrkin ja hellan välistä. Vedän siis puoleeni näitä "erilaisia" miehiä..
Nyt tämä olo onkin neuvoton.. Itku tässä tulee kun eroa miettii mutta loppujen lopuksi se saattaisi olla parasta MINULLE. Hänen kanssaan ei voi keskustella ilman että siitä riita tulisi. Jos sanon hänen juomisestaan jotakin, niin hän alkaa huutamaan että se on ainoa asia mikä rentouttaa ja pidän häntä alkoholistina. No niin ehkä pidänkin kun juoda pitää koko ajan, onhan sitä muutakin tekemistä mutta hänen mielestään ei oikein ole...
En tiedä mitä tekisin, tilanne on todella hankala..
Turhaa tuhlaat aikaasi suhteeseen, joka nakertaa onnellisuuttasi ja itsetuntoasi. Et ole tällä hetkellä onnellinen, poikaystäväsi ei näe mitään syytä tai tarvetta muuttua, joten miksi sinnittelet?
Poikaystäväsi on sinua nuorempi, tuollainen ikäero noin nuorena ON paljon! HYVIN harva, ehkä pari prosenttia kaksikymppisistä miehistä on valmis mihinkään vakavaan vielä. Suurin osa haluaa seikkailla, ryypätä, rassata autoja, pelata tietokoneella ja heilua missä milloinkin. Sinä olet jo 23-vuotias, ja valmis sitoutumaan parisuhteeseen. Teillä on aivan liian erilaiset intressit elämässä! Älä tuhlaa aikaasi, oma asunto hakuun heti! Vähitellen pakkaat kamojasi vaivihkaa (helppo sanoa että esim. siivoat, tai kokoat kamoja kirpparille, tms), niin että asunnon saatuasi voit sitten yhdellä pikaisella rykäisyllä heittää loputkin kamat kassiin ja lähteä.
Puhun kokemuksesta, itsekin sinnittelin 4 vuotta kestäneessä suhteessa vielä 22-vuotiaana (vajaa vuosi asuttu yhdessä), kunnes hain yksiötä salaa, ja lähdin heti kun yksiön itselleni sain, kaverit vaan mukaan tavaroita kantamaan. Ikinä en ole ollut niin onnellinen kuin siitä uppoavasta laivasta lähdettyäni, ja IKINÄ, KERTAAKAAN en ole päivääkään katunut! TSEMPPIÄ!
T: nyt 25v avovaimo, kosintaa odotellessa :)