Moi! Katselin, että Prahassa on jonkin verran etenkin noita call center -tyyppisiä firmoista ulkoistettuja asiakaspalvelutehtäviä. Kiinnostaisi tietää, millainen palkka on suhteessa maan hintatasoon? Olen ymmärtänyt, että toimeen tulee, varsinkin jos majoittuu kimppakämpissä ja kauempana kaupungista. Todellisia kokemuksia olisi kuitenkin kiva kuulla.
Työskentely Prahassa
7
2687
Vastaukset
- prahaa
kyllä ihan oikeilla jäljillä olet, itse muutaman vuoden siellä nyt olleena sanoisin että palkkataso on noin 30.000-40.000korunaa(1200-1600e)/kk riippuen tietysti roolista, eli hieman heikompi palkkataso tottakai kun suomessa mutta eläminen on halpaa. Vuokrat ovat oikeastaan melkein suomen tasoa, esimerkiksi oma asuntoni on n. 30 neliöinen yksiö 10 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta ja vuokraa maksan kuluineen n. 450e/kk. Kimppakämpät on todella yleinen asumismuoto ja niitä löytyy todella paljon koska prahassa asuu paljon expatteja. Hyvä sivu kämppien ja kämppisten löytämiseen on www.expats.cz. Eli summa summaarum, toimeen kyllä tulee vaikka kävisikin useita kertoja viikossa ravintolassa syömässä mutta rikastumaan ei pääse :)
- heli-sanna
Oi kiitos vastauksestasi, se oli positiivinen yllätys! Kiitos myös tuosta hyödyllisestä linkistä. Arvon tätä ulkomaille töihin menemistä lähinnä sen takia kun itselleni matkustelu on enemmänkin elämäntapa kuin harrastus, joten jotain pitäisi myös palkasta jäädä jemmaan, että pääsee viikonloppuisin ja lomilla reissailemaan. Praha tässäkin mielessä otollinen asuinpaikka.
Oletko muuten itse saanut paikallisia tuttavia? Sitten tuosta kun mainitsit, että eläminen on halpaa, niin tarkoittaako se käytännössä vaan sitä, että sapuskaa saa kaupasta edullisesti vai onko muutkin palvelut kohtuuhinnoissa? Lähinnä tuli mieleen kysyä siksi, että itelleni tuli yllärinä kaverin luona kyläillessä Irlannissa, missä myös on paljon juuri call center hommia ja kimppa-asuminen yleistä, että nuo normiharrastukset esim. uimahallissa ja kuntosalilla käynti vaikutti olevan aika ryöstöhintaista. - voda neperliva
heli-sanna kirjoitti:
Oi kiitos vastauksestasi, se oli positiivinen yllätys! Kiitos myös tuosta hyödyllisestä linkistä. Arvon tätä ulkomaille töihin menemistä lähinnä sen takia kun itselleni matkustelu on enemmänkin elämäntapa kuin harrastus, joten jotain pitäisi myös palkasta jäädä jemmaan, että pääsee viikonloppuisin ja lomilla reissailemaan. Praha tässäkin mielessä otollinen asuinpaikka.
Oletko muuten itse saanut paikallisia tuttavia? Sitten tuosta kun mainitsit, että eläminen on halpaa, niin tarkoittaako se käytännössä vaan sitä, että sapuskaa saa kaupasta edullisesti vai onko muutkin palvelut kohtuuhinnoissa? Lähinnä tuli mieleen kysyä siksi, että itelleni tuli yllärinä kaverin luona kyläillessä Irlannissa, missä myös on paljon juuri call center hommia ja kimppa-asuminen yleistä, että nuo normiharrastukset esim. uimahallissa ja kuntosalilla käynti vaikutti olevan aika ryöstöhintaista.Saa ainakin uuden gased vs. non-gased vesipullo tuttavuuden. Hypermarketit ovat hehtaarihalleja - niistä ja muistakin tulee ostettua vähintään joka kerta ainakin uusi vesipullo muuta (siis jos vesijohtovettä ei asuessa uskaltaisi juoda;). Tsekin kauppaketjut ovat monia samoja kuin UK/IR ja Saksan. Mukaan mahtuu mm. myös Tesco-ketju (kilpaileva on Ranskassa ja Espanjassakin toimiva Cf-ketju). Lähikauppasi lienee kelt./pun. väritteisellä yrityslogolla varustettu Billa, (sinikelt.) Albert tai Lidl. Sen sijaan Aldia en itse sattunut huomata, joskaan en Tsekeissä olekaan kulkenut katsastamassa Prahan kaupungin reunoilta korttelialueita, missä ne sitte sijaitsevat?
Debitillä ostot kaupoista menee euromääräisinä pankin kurssilla, jos/kun MasterDebit korttisi ei aluksi ole paikallinen. Ostokuitit paikallisisesta Lidl:stä näyttää seuraavalta: "Voda neperliv" on ei-kupliva vesi. Lidl-hinta sille v.-09 oli alkaen 3.70Kc (ALV=9%). Kupliva on ollut hinnaltaan alkaen samanhintaista.
Muut Lidl-perusostot, joita
satunnainen matkailijakin
voi hyödyntää tai verrata
asioidessaa jossain toisen
elintarvikeliikkeen tiloissa
(Lidl-kuitin B-koodi merkitsee
rivillä tuotteen ALV=myös 9%):
Banany 24.90Kc/kg
Chleb kraj 600g(leipä) 16.90Kc
Aktivia Bila 120g 5.90Kc
Rajcata sitka 1kg(tomatit)17.90Kc
Sunc. salam 100g(kinkku-)11.90Kc
Zampiony 250g 19.90Kc
Kolace mak 150g 15.90Kc
Brasek karotkou(pork.pussi)21.90Kc
Salat z. oil Zeli (jokin salaatti)23.90Kc
Bonuksena alla pari tuotehintaa, joita
en tarkalleen muista, mitä ruokaa ovat,
mutta googleTranslate ja käynti Lidl:ssä
selvittää, mitä saa ylläolevalla hintatasolla. Siis:
Atkinson 0.7 KS(tuote jonkaALV=19%)58.00Kc C
Pom. 1.5kg (verkkopussi omenoita?) 37.90Kc B
Tsekkien asumisen virallistaminen tapahtuu alkup.kirj. vastannen viestin linkin tietojen mukaisesti uusditetussa odotushuoneessa: "even features a cute window display of children's drawings as a gesture of friendliness. Imagine that." Ovatkohan panostaneet viranomaisten ulkomaalaiskohteluun? Tylyltä sen voi silti kokea, jos kielimuuri tms. - sannadii2
Moi, vieläkö asut Prahassa?
Haluaisin keskustella sun kanssa jos vain mahdollista (toivottavasti onnistuu vaikka tämä ilmoitus on tosi vanha)..
Olen mahdollisesti muuttamassa Prahaan lokakuussa.
Ota yhteyttä: sannakaisa.riihimaki(at)gmail.com
Myös muut joilla kokemusta/asuvat Tsekeissä, kirjoittakaa!! Kiitos :)
- Erkki
Millaista bruttopalkkaa Prahassa työskentelevät suomalaiset olette saaneet perushommista, joissa kuitenin vaaditaan suomenkieli?
- bumbb
Itse heitin palkkatoiveeksi yhdessä haastattelussa 30000 korunaa (eli reilu 1100 euroa) ja todettiin että vähän liikaa, ei pystytä niin paljoa maksamaan... Mutta joo tuo kyllä eri kaupungissa, Prahassa taitaa olla hintataso & palkat korkeammat kuin muualla Tsekeissä.
- prague341&5
Vapaa herrana hieno olla. Ok itätyttöä halpaa,halpaa elää.
Töihin, ei kiitos.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743497Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1391911Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3011641- 881524
- 801499
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531186Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001150Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois721081Uudessa testamentissa on kaksi ristiriidassa olevaa kastekäskyä
Uusi testamentti käskee kastamaan kahdella eri tavalla. Näinhän ei voi olla. Ilmiselvään ristiriitaan on löytynyt selity2881050- 631031