Muistakaa hyvät ihmiset se asia, että kun eroatte siitä vanhasta tylsästä puolisostanne niin osittain eroattemyös lapsistanne. Onko sitten kiva viettää yksin joka toinen joulu ja muut pyhäpäivät.
Muutenkin olen sitä mieltä, että ihmiset eroavar tänäpäivänä liian helposti, heti kun tlee vähän vastamäkeä niin eikun tavarat ja lapset jakoon. Eihän se yhteiselämä aina niin auvoista ole mutta yrittäisitte, ketään ei ole kuitenkaan naitu vasten tahtoaa. Olen aika varma siitä, että jos sen vaikean ajan jaksaa niin lopussa kiitos seisoo, voi viettää yhdessä vanhuutta ja seurata lastensa elämää, eikä lasten tarvitse ravata monessa paikassa tavatakseen vanhempiaaan. Puhumattakaan kaikista tulevista perhejuhlista, koska sopuisia ne on tosi harvalla, eron jälkeen. Tai jos sen verran sopua löytyy, että juhlia voi viettää saman katon alla niin ei se mitään luontevaa touhua ole .
että semmosta mietittävää itse kullekin.
Muutenkin olen sitä mieltä, että ihmiset eroavar tänäpäivänä liian helposti, heti kun tlee vähän vastamäkeä niin eikun tavarat ja lapset jakoon. Eihän se yhteiselämä aina niin auvoista ole mutta yrittäisitte, ketään ei ole kuitenkaan naitu vasten tahtoaa. Olen aika varma siitä, että jos sen vaikean ajan jaksaa niin lopussa kiitos seisoo, voi viettää yhdessä vanhuutta ja seurata lastensa elämää, eikä lasten tarvitse ravata monessa paikassa tavatakseen vanhempiaaan. Puhumattakaan kaikista tulevista perhejuhlista, koska sopuisia ne on tosi harvalla, eron jälkeen. Tai jos sen verran sopua löytyy, että juhlia voi viettää saman katon alla niin ei se mitään luontevaa touhua ole .
että semmosta mietittävää itse kullekin.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Itse mietin myös eroa kauan...se rakkauden kaipuu oli niin suuri ja oma kumppani ei sitä tilaa täyttänyt.
Vuodet vieri ja emme kuitenkaan enää edes riidelleet vaan ilmapiiri on jopa lämmin.
Lapsia en halunnut viedä köyhempään elämään, olin jo nuorena ollut kertaalleen yksinhuoltaja ja rahat oli aina vähissä. Siksi lykkäsin aina eroa.
Nyt olen sitten hylännyt koko ero-ajatuksen ja antanut periksi. Ei ollut rakkaus minua varten, lasten rakkaus riittäköön. Asian kanssa tulee sinuksi ja vaikka helppo ei ollut luopua asiasta, älysin sen itsekkin, että pilviä vain tavoittelisin.
Seksiä harrastan mieheni kanssa kuitenkin useasti viikossa, mieheni rakkaus tulee tyydytetyksi siten, miehet on sellaisia, me naiset kaipaisimme vähän muutakin. :)
Se on tosi, että ihana perhejoulu oli taas meillä ja olo on ihana ja seesteinen. Tämän takia se kaikki kannattaa. Kumppanini on kuitenkin kunnon mies ja hyvä isä.
koe saavasi ja kuitenkin harrastat seksiä miehesi kanssa ja olo on seesteinen? Miehesi siis "rakastaa" sinua, mutta sinä et häntä. Etkö ole koskaan surullinen tai jotenki häpeä sitä, että huijaat miestäsi? Aika harva pystyy olemaan oikeastaan noin kova ja laskelmoiva.
Sait siis onnesi täyttymyksen rahan ja omaisuuden kautta? Jotta lapsillasi oli jotain enemmän kuin naapurin lapsilla - vai miksi?
Totta on että asian kanssa tulee "sinuksi", ihminen osaa alentua vaikka orjan osaan kun sikseen tulee. Niin muuten protituioidutkin tulevat "sinuksi" ammatinsa kanssa. Sinulle riittä lastesi rakkaus - hekö sinua halaavat ja kannustavat, nostavat kun olet murheellinen ja ottavat kainaloon kun kaipaat läheisyyttä? Hekö jakavat ilosi ja ajatuksesi kanssasi? Onko mies siis vain elättäjä ja välttämätön "pakko" jotta saat pitää kaiken tuon ihanuuden?
Entä onko miehesikin yhtä onnellinen tuosta kaupankäynnistä kuin sinä?
En ole tuo ed, mutta kummastippa mummonmuori veti herneet nenäänsä?
Aika ilkeästi arvostelet muita, vaikka itse olet ollut aina itsekäs ja eronnutkin monta kertaa pelkästään siksi, että mulkkua olet halunnut haaroihisi muiltakin. ;))
Tarinaasihan olet täällä toitotellut useastikkin..huoh!
Etpä ole siinä paljon omia lapsiasi ajatellut, kun omia tarpeitasi olet tyydytellyt lastesi yli kävellen ja muista viis välittämättä.
Ei pahalla, mutta sinuna en kyllä kiviä heittelisi toisten päälle, tuolla huoraamisella ei ole kanttia tulla toisten ratkaisuja arvostelemaan, ei sitten pätkääkään!
Itse erosin viime syksynä miehestä ja lapseni isästä, on toki totta että lapsella on kaksi kotia, mutta nyt on sitten oikeaa kotia!
Meillä eron syynä oli viina , miehelle se oli kaikki kaikessa, aina humalassa kaikki vapaa-ajat.
Ole siinä sitten onnellisena ja aikas jaksat pitää kulisseja yllä, lapsella paha olla se heijastui myös kouluun asti . Meillä jatkuva tappelu päällä ja riitaa.
Eron jälkeen mies oli tosi katkera pitkään,mutta kun tajusi viimein että menettää myös lapsensa näin, niin on tytön vuoksi selvinpäin aina, kun on isä viikot, joten minun tytteli sai eron kautta isänsä taksaisin, aika veikeää vai;)
Tyttö on isällään tämän joulun, tottakai minulla on ikävä, toisaalta on tosi hieno tunne kun lapsi itse halusi isänsä luokse jouluksi;)
Mitäs minä olen levännyt ja ollut isäni luona joulun ja ystävieni kanssa viettänyt joulua ,joten ei ero ole aina huono ratkaisu, jos tilanne on mikä on;)
Ja parasta on että lapsi nauttii molemmista vanhemmista vaikka asummekin eri talouksissa.
ja se raha me pärjäämme ihan samanlailla ko ennen eroa jää muuhunkin rahaa ko miehen viinoihin;)
Mummonmuorin joulu menny varmaan vituralleen, kun pitää joulunakin keuhkota täällä?
Oliko hankala järjestää "perhejoulua", kun on niin monta perhettä? Heh?
ei kaikissa perheissä ole se viina ongelma.
sulla oli hyvä syy erota, mutta pelkkää kyllästymistään ei erota kannata, siinä olen ap.n kanssa samaa mieltä.
Mainitset aina kirjoituksissasi viinan eronne syyksi.
Olisitko eronnut miehestäsi, jos viina ei olisi ollut ongelma, tai jos miehesi olisi lopettanut alkoholin käytön?
Sellaisille ihmisille, jotka osaavat ja pystyvät järjestämään oman elämänsä oman näköisekseen ei varmasti ole vaikeaa järjestää perhe- eikä minkäänlaista muutakaan Joulua eikä juhlaa vaikka olisi kuinka monta perhettä. Sellaiset ihmiset osaavat ottaa huomioon muutakin kuin oman napansa eikä toisen huomioiminen ole keneltäkään toiselta pois. Jos nyt pystyt käsittämään mitä tarkoitan.
Miten muuten meni oma Joulujuhlasi, kun asenteesi on noin "viturallaan" ?
"toisten huomioiminen..."
Vittu, mitä paskaa! ;))
Nyt olisi kyllä aiheellista jonkun muorin katsoa oikein tarkkaan peiliin, mitä näkyy??
Aika koskettava oli tarinasi. Et kuitenkaan vaikuta katkeralta, enempi tunnut löytäneen sisäisen rauhasi, mikä niin monelta on hukassa, vaikka päälle päin yritetään kovasti sitä toitottaakkin.
Voisiko olla niin, että se rakkaus on kuitenkin siellä liitossasi, on vain sellainen "vaihe" menossa, että se on vähän kadoksissa?
Itseäni harmittaa oma eroni vieläkin, vaikka aikaa siitä on jo 3 vuotta, jotenkin huomasin taas kuitenkin sydämmessäni liikahtavan, kun mies haki lapset loppujouluksi.
Olisi pitänyt miettiä eroajatusta kauemmin, eikä rynnätä uuden miehen kainaloon kun kyllästytti.
Uusi mies menetti viehätyksensä kahdessa vuodessa, nyt vietän loppujouluni mietiskellen.
Minä kunnioitan päätöstäsi, vaikutat entisajan "tervaskantonaiselta", joka ei anna pelkkien tunteiden viedä ojasta allikkoon. Muitakin pitäisi osata laillasi huomioida. "Minä"-keskeisyyttä on liikaakin, itsekkin siihen lankesin. Täällä siitä saa lukea jatkuvasti.
en olisi eronnut, ei sitä 25 vuotta halua nakata noin vain menemään, mutta asiat menee joskus näin ja en minäkään päivässä ero päätöstä tehnyt , useampi vuosi siinä meni.
Kun yhteys katkeaa ja toinen ei myönnä ongelmaa saati sitten että siitä keskusteltaisiin tai apua hakisi:(
Viina on sellainen joka hallitsee kaikkien elämää, varsinkin jos sen käyttö on jokapäiväistä ja viikonloppuista, aloittaen aamulla ja jatkuu seuraavana päivänä kun saapi silmät auki.
Ei se ole mitään elämää, ketään ei käy kylässä ja aina pitää hävetä toista päissään pyöri kaiket päivät.
Vikaa myös minussa, en vain tiennyt enää mitä tehdä asioille:(
Tällä hetkellä olen todella tyytyväinen elämääni, eron jälkeen elo tasaantunut ja tytön asiat kunnossa ja hänellä on nyt sekä isä että äiti ;) oikeasti:) elämä on
Onko mies nyt vähentänyt juomistaan, vai lopettanut kokonaan?
Meillä tyttö on niin iso ettei menisi isänsä luokse jollei hänellä olisi siellä hyvä olla:)
Ja minun täytyy luottaa lapseen:)
Tietääkseni viina kyllä maistuu edelleen, mutta on ollut muitakin tapahtumia tämän vuoden aikana, joka on avannut myös ex miehen silmiä edes hiukan:)
Hyvää jatkoa sinulle ja lapsellesi! :)
samoin sinulle:)
täällähän on aikamoinen rähinä päällä.
Myönnän että tuli ehkä liian räväkästi kommentoitua tuo tarinaa. Käänsin vain asetelman toiseen suuntaan. Oikeasti tarinasta huokui läpi se, että suhteessa on vielä paljon rakkautta ja välittämistä puolin ja toisin. Jos tilanne olisi ollut että tunteet ovat jo kuolleet, ei tuollaiseen lopputulokseen silloin ole realistisia mahdollisuuksia.
Olemme kokonaisvaltaisia, tunteet heijastuvat myös fyysisiin puoliin. Jos kykenee olemaan fyysisesti toista lähellä ilman että se ahdistaa tai tuo pahaa-oloa, se kertoo sen että postiivisia tunteita on jäljellä. Samoin se että vielä on yhteisiä juttuja, joista nautitaan yhdessä. Entä kun ei ole enää mitään puhuttavaa toisilleen? Tai riitaa syntyy kun kumpikin ajattelee aivan toisin?
Mutta jos jo ajatus toisen koskettamisesta tuo pahan olon, niin ei se seksikäään onnistu. Toki on ihmisiä jotka voivat jakaa itsensä tavallaan kahtia, miehillä se onnistuu vähän helpommin kuin naisilla. Silloin voi olla pelkästään seksin tarpeesta jonkun kanssa, joka tuo sen tyydytyksen - kohteella ei ole niin väliä, kuka se on. Käytännössä monen naisen on vain opeteltava tuota usemapi vuosi, että se onnistuu.
Minusta tuo tarina vain halventaa muiden kokemuksia ja tunteita sillä tavoin, että eropäätökset ovat pääsääntöisesti tehty liian heppoisasti. Todellisuudessa eron takana voi olla niin kipeitä asioita, ettei niiden mitätöinti saa aikaan avointa ja rakentavaa keskustelua.
huolenpidostasi : )
Onneksi nuo perhejoulut ovat jo takanapäin. Niin monta vuotta sitä on saanutkin laittaa, paistaa ja juosta että aivan ihanaa oli viettää kiireetön ja rauhallinen joulu. Puhelimet on onneksi keksitty ja näin sain viettää hetken aikaa kunkin läheiseni kanssa.
Ehkä sitten kun on varaa vuokrata mökki n. 10 - 12 henkilölle ja tilata valmista pöytään, tuollaisen joulun voisi vaikka viettääkin.
Entä itselläsi?
Taisi vain omatuntoon pistää, sullakin. Kuin heppoisasti sitä erotaankaan nykyaikana.
Aina voi jauhaa paskaa, rehellisen ihmisen kirjoitus pistää miettimään enempi kuin valheelliset totuudet.
Kerroit tuossa viinan olevan syy eroonne ja että olisit jäänyt liittoon ilman sitä ongelmaa.
Rakastatko siis edelleen miestäsi ?
mutta jos se olisi, en ainakaan täällä roikkuisi joulunpyhinä, niinkuin sinä,
vaan viettäisin senkin ajan perheeni kanssa.
vähän teennäinen tarina on mielestäsi totta, niin ok.
Se ongelma mikä vaivaa, on että ne johtopäätökset tehdään vain sen oman kokemuksen mukaan. Se siirretään sitten koskemaan kaikkia. Enemmän tietoa saa, kun ottaa asioista selvää. Tutustuen eri tutkimuksiin ja kirjallisuuteen, keskustelemalla ja etenkin Kuuntelemalla eri ihmisiä.
En usko että monellekaan on vieras ilmiö se, että avioliitossa ihastuu tai hullaantuu johonkuhun toiseen. Useimmat tietävät että se menee ohi aikanaan. Vain harva eroaa tuossa vaiheessa, se tullee kyseeseen jos tuo suhde todellakin vakavoituu. Se kuitenkin on paikka, jossa tulee punnittua niin itseään kuin suhdetta. Tavallaan se herättää siihen, että jotakin on mihin pitäisi kiinnittää huomiota.
Nuo ”heppoisat” erot eivät niin heppoisia ole, kuin niille jotka eivät kykene näkemään muuta arvoteltavaa ja tuomittavaa toisissa ihmisissä.
avaamatta koko konetta 2 päivää, se on roikkumista? Sitten kun maksoin laskuja, samalla kävin lukemassa muutaman jutun ja vastasin pariin. Tiedätkö että aikaa jäi ruhtinaallisesti paljoon muuhun…
mä olen vain viestintuoja
mutta lapsen vuoksi olin valmis yrittämään edelleen.
Suurin eroon johtava syy oli lapsen pahoinvointi joka huomattiin koulussa samoin oma jaksaminen oli hyvinkin kortilla:
Menin naimisiin ex mieheni kanssa sata vuotta sitten kun aloin odottamaan ensimmäistä lasta ;)
Siinä ei kyllä rakkaudella ollut mitään tekemistä, vuosien kuluessa vain tottuu toiseen ja on vaikeaa irrottautua huonostakin parisuhteesta.
Tulevaisuus pelotti ja miten pärjää.
Nyt olen tyytyväinen päätöksiini ja elämä jatkuu ja nyt kun on yli vuosi erosta nautin elämästäni ihan täysillä aivan tavallisesta arjesta ja päivääkään en antaisi pois:)
Entiseen ei ole paluuta sen tiedän ,joten on olemassa vain tulevaisuus ja mitä se tuo tullessaan;)
Pahempi asia on, jos elämä alkaa perustua vain tuollaisiin tutkimuksiin, kirjallisuuksiin ja keskusteluihin, joissa vain oma äänesi kuuluu.
Ja vielä pahempi asia on, jos noilla mutu-tuntemuksiin perustuvilla omakohtaisilla kokemuksillasi saat jonkun toisen edes harkitsemaan eroa, joka hakee vain syytä lopettaa tylsä liittoonsa, vaikka liitto tarvitsisi enempi sitä panostamista onnistuakseen.
Alkaa tulla joku lahko saarnoistasi mieleen. "Erotkaa kansalaiset! SE kannattaa!"
Eipä joulupöydän ympärilläsi sitten niitä kiitollisia lapsukaisiasi ollutkaan tänäkään Jouluna kiittelemässä itsekkäistä ratkaisuistasi aikoinaan, toivottavasti joku käy sentään vanhainkodissa joskus sua moikkaamassa?
Ai niin...onhan se puhelin....
Olisiko se ollut huonoa elämää, jos miehellä ei olisi ollut alkoholiongelmaa?
...vaikka 100 vuotta sitä kestikin... ;))
Syötin suvun kahtena Joulupyhänä, täysiä työpäiviä. Ehdin silti hyvin vielä illalla koneellekin, toiset katsos vain yksinkertaisesti pystyvät enempään kuin toiset. Ja se perhekin haluaa olla välillä omissa oloissaan ilman passaajan ympärillä hyörintää. Kannattaisiko avartaa maailmankuvaa ?
Ihminen, joka ei rakasta ensin itseään terveesti, eikä ole terveellä itsetunnolla varustettu, ei kyllä kykene rakastamaan yhtään ketään muutakaan. Entisaikain "tervaskantonaiset" ovat pistäneet tunteet kokonaan syrjään pystyäkseen viemään annetun roolin loppuun asti, ei välttämättä ollenkaan omasta toiveestaan vaan yhteiskunnan / järjestelmän / kulttuurin / ulkopuolisten tekijöitten vaatiman mallin mukaisesti toimien.
Ja sinäkö väität, että sillä lailla syntyy onnellisia, tasapainoisia, täyspäisiä ihmisiä ? Tunteet kuolettamalla ei ainakaan sisäinen rauha kasva, miten sitten joku muu aihe.
siitä mitä hakee elämältä.
Jos jokapäivä on paha olla eikä ole mitään yhteistä toisen kanssa .
siihen riitaa ja viinaa:(
Niin en nähnyt muuta vaihtoehtoa jatkaa elämää ko ero:)
Ei oikeastaan ollut vaihtoehtoja oli vain tämä tie minkä valitsin ja elän sen päätöksen kanssa;)
parasta kun lapsi nauraa ja on onnellinen ,ennen eroa niin arka ja surullinen tyttö on nyt voimakasluontoinen ulospäin suuntautunut, on paljon kavereita , koulu alkanut sujua;)
Samoin minä on ystäviä ja jaksan hymyllä ja nauraa olla iloinen :)
Ei tarvitse enää kivirekeä sydämmessään kantaa:)
Ero on jokaisen oma asia teki minkä päätöksen hyvänsä itse sen kanssa on elettävä:)päivästä toiseen:)
Eipä tuohon tarttekkaan mitään lisätä!
Joillekkin ne erot näyttää olevan pelkkä itseisarvo.
Viina on hyvä syy erota, se on selvä!
Se on täällä aina parasta, kun jonkun piikit oikein osuu ja saa joku oikeasti itsensä näkemään valheellisuutensa.
Kannattaisiko opetella kirjoittamaan - ensin.
kehottanut ketään eroamaan vain siksi että puoliso tuntuu tylsältä!
Ensin lyöt sillä että hankin tietoa ja sitten sillä että ne ovat mutu tuntumaan. Hmm, no joo. tunnut olevan kiivastuvaa laatua. Olen pahoillani jos et koe saavasti omaa ääntäsi kuuluviin. Aloitinkin tuossa uuden ketjun jossa voit tuoda esiin omaa näkökantaasi.
No, yhteen sanaan kiinnitin huomiotani – panostaminen. Jos avioliitto on sotatila, niin sana on oiva. Siinä olen kyllä samaa mieltä edelleen, että niitä vuorovaikutustaitoja voitaisiin opetella lisää. Että me kuunneltaisiin tarkemmin ja ymmärtämään pyrkien ja ilmaistaisiin itseämme niin, ettei se johtaisi repiviin väärinkäsityksiin.
Miksi lasten tulisi tuntea kiitollisuuden velkaa? Sinä luot kovasti mielikuvaa minusta, mutta muistanet että se on sinun mielikuvitustasi, ei totuus.
Mie taas olen ihmetellyt jo toistakymmentä vuotta, miksi ihmiset eivät eroa vieläkin enemmän. Näen parisuhteet niin pipeinä, eivät ne ole pelkästään tylsiä vaikka kyllä tylsistyttävät ihmisen aivot ja mielen näkemästä ja kokemasta, kun on se toinen, joka jostain kummallisesta syystä estää elämästä omaa elämää.
Ihminen, joka "panostaa" itseensä, lukee, tutkii ja keskustelee. Se tapahtuu siksi, että oma käsityskyky kasvaisi, laajenisi, avartuisi, jotta tajuaisi, miten paljon minkäkinlaisia mielipiteitä, tapauksia ja kohtaloita aiheissa ja asioissa on.
Mutu-tuntumalla hapuilevat vain ne, joiden rajat ovat ahtaat ja niin tiiviit, että mitään muuta maailmassa ei ole, kuin oma napa. Sellaisten kommenteista pilkistää aina ilkeämielinen sohaisu tuntemattoman ihmisen vielä tuntemattomampaan elämään, johon ei ole osaa eikä arpaa eikä mitään sanomista jos kaikki on kotona korvien välissä.
Kukaan oikea viisas aikuinen ei eroa avioeron tullen kuin aviosiipastaan, ei koskaan lapsistaan. Pyhä- yms. päivien merkitystä on turha suurennella ja tehdä niistä joitakin elämää isompia tapahtumia kenenkään elämässä. Pääasia on, että ne kuluvat niin lapselta kuin aikuisilta hyvässä, lämpimässä ja rakkaudellisessa hengessä ja näinhän ei avioliittohelveteissä useinkaan tapahdu. Vuorottelu, siirtyminen, matkustaminen, paikan ja ihmisten vaihtuvuus tuovat vain vaihtelua tavalliseen ja pitkästyttävään arkielämään.
Avioliittokaan ei ole mikään niin pyhä instituutio, että sitä pitäisi ylläpitää kaikin tavoin ja voimin ja yrittää yrittämistään. Vanhoja pahoinvoivia pariskuntia on liian paljon, ei tarvitse kuin aukaista silmät, korvat ja mieli, niin näkee ja kuulee muutakin kuin sen, mitä sanotaan ääneen, että on pelkkää tekopyhyyttä väittää, että "lopussa seisoisi kiitos". Tavat ovat tottumuksia ja helvettiinkin tottuu eikä osaa enää muuta kaivata kun ei paremmasta tiedä.
Juhlien ja kaikkien muidenkin aiheiden "luontevuus" johtuu ihmisen omasta luontevuudesta, ajatuksista, asenteista, siitä miten mihinkin asiaan maan päällä ja elämässä suhtautuu. Jos aloittajalle ei mikään ole luontevaa eikä hän löydä sopuisaa asennetta ihmisten kanssa kommunikointiin, olivat ihmiset ketä tahansa, entisiä tai nykyisiä, niin se ei tarkoita, että kaikki immeiset eläisivät samanlaisissa ahtaissa rajoissa ja karsinoissa, joissa ei ole tilaa oikein edes omille kummallisille aatoksille.
Liittoon ei kannata edes astua, jos luulee sen pelkkää höttöä aina olevan.
Tuntuu uskomattomalta lukea näitä lapsellisia viestejä täällä, että se rakkaus ja onni siinä liitossa päällimmäisenä olisi sen kummemmin eronneilla nykyisissä liitoissaan kuin liitossaan pysyvilläkään.
Kyllä se elämä vanhetessaan on luontonsa näyttänyt ja se kärttyisyys ja tympäännys välillä kuuluu elämään, ei siinä tarvitse sitä syytä aina siitä kumppanistaan hakea.
Kaikilla on vaivansa ja kolotuksensa, eikä sitä hymynaamaa jaksa koko ajan yllä pitää, oli kumppania tai ei.
Kukaan ei ala toista enää vanhemmiten palvoa, joten akat saatte hakea tosiaan niistä roskaromaaneista sen "tosirakkauden", jossa teitä muka hyyssätään maailman loppuun asti. Heh!
Mummonmuorin arvostelevasta kirjoituksestakin saa vain sen kuvan, että kärttyiseltäpä muori vaikuttaa, alkaako taas nykyinen ukko tuntua hieman "turhalta", pitäiskö alkaa taas kahtelemmaan viriilimpää tilalle...
Kunhan ei olisi muorillakin jo tullut se ikä vastaan, on niitä nuoria, hemasevampiakin tarjolla.
Tietää sen varmaan itsekkin, ei kestä onni kauaa.
Vain tyhmä kehoittaa täälläkin ihmisiä eroamaan, varsinkaan edes tuntematta heitä.
miksi täällä toiset "keuhkovat" että avioliittoa täytyy pitää kasassa vaikka siinä voidaan huonostI?
Luuletteko että lapset eivät vaistoa vanhempiensa pahaa olo?
Itse olen eronnut reilu 10 vuotta sitten, ja ei ainakaan meillä ole ollut mitään ongelmia uusien perheiden kanssa. Eli tarkoitan sitä, että ex-miehelläni on uusi perhe ja minulla on. Tulemme toimeen keskenämme, meidän lasten ei ole tarvinnut kärsiä meidän aikuisten tekemisistä.
Olen sitä mieltä että monet eroavat pariskunnat tekevät (ne perheen aikuiset) siitä lasten elämästä helvettiä. Ensin pysytään siinä kylmässä liitossa väkisin, jossa lapset vaistovat vanhempien pahan olon. Myöhemmin kun vanhemmat vihdoin tajuavat erota, niin sitten alkaa tappelu lapsista. Kun aikansa ollaan tapeltu lasten huoltajuuudesta ja sen päätyttyä, jompikumpi löytää uuden puolison, sitten alkaa sen uuden puolison haukkuminen lasten kuulleen ja myöskin lasten tapaamisista riita jne
Uskokaa jo, että te vanhemmat teette siitä erosta joko hyvän tai pahan, lapset eivät kärsi jos vanhemmat osaavat olla aikuisia.
Kenekään ei tarvitse elää rakkaudettomassa liitossa, jokaisella on oikeus onneen. Ja nyt on kenenkään turha tulla sanomaan, että sellaista onnea ei ole, kyllä sellainen on.
Kukaan muu ei luule mitään paitsi sinä. Viestisi on muutenkin niin sovinistinen, yksioikoinen ja typerä tilitys, että ei aihetta enempään. "Ihmettelen" -kommentti on ihan hyvä vastine, sikäli mikäli tajuat siitä jotakin. "Mummomuorin" henkilöön meneminen kyllä kertoo, että et tajua etkä ymmärrä.
Mummonmuorihan täällä saa vain paskantaa kaikkien päälle, joiden kommentit ei miellytä..
Kyllä tämä ero-palsta pitäisi olla auki meille muillekkin, jotka emme nyt sitä eroamistamme niin täällä hehkuta ja väkisin kehu.
On meitäkin, joita kaduttaa eromme ja jotka mietimme, mitä olisi pitänyt tehdä liitoissa oikein.
Ei tämä mikään yhden eroistaan mitään viisastumatta olevan hiekkalaatikko ole, kyllä erinlaiset ratkaisutkin ovat aivan yhtä tervetulleita kuin tuollainen asenne, että vaihdetaan vain sitä kumppania, kun vähän hatuttaa ja vaikka väkisin ollaan sitten sen uuden kanssa onnellisia.
Liian läpinäkyvää on täällä monella nämä eron jälkeiset hehkutukset, ei mene läpi näin itse eronneella ihan kaikki sentään.
Ei kaikissa liitoissa ole sitä viinaa, sen kummemmin kuin sitä väkivaltaakaan, pelkkää ikävystymistä, eikä se oikein tunnu oikealta syyltä erota.
Mutta eronneethan keksii aina selityksen erolleen, minäkin.
Joskus pitää vaan olla rehellinenkin, edes itselleen.
jotka ovat tehneet eropäätöksen liian nopeaan ja usein myös mielenkuohussa (usein pettämisen tultua ilmi) . He sitten aikansa kypsyteltyään huomaavat, että niitä tunteita on vielä paljon olemassa. Samoin on heidän kohdallaan, jossa se eroava ei ole enää halunnut jatkaa vaikka sillä jätetyllä on vahvatkin tunteet eroavaa kohtaan. Tahtoo olla että suhteissa on epätasapaino tässäkin asiassa. Toisella on vahvemmat tunteet kuin toisella, ja kyse onkin siitä, kummanko ehdoilla jatketaan. Kestääkö se enemmän rakastava sitä, että ei saa vastakaikua käytökselleen ja jaksaako se vähemmän rakastava erillisyyttään perheessä.
Olemme ihmisinä erilaisia. Jotkut sietävät yksinäisyyttä liitoissaan paremmin, jotkut kaipaavat kumppanuutta enemmän. Syyt siihen miksi ollaan vieraannuttu toisistaan, ovat erilaiset ja siksi myös ratkaisut ovat erilaisia. Joillakin voi auttaa se että ulkopuolinen avaa ne vuosien solmut ja puhumattomat asiat, joillakin se selkeyttää vain eron mahdollisuutta. Sanotaan että ensimmäinen vuosi on ratkaiseva, jolloin pari luo omat mallinsa olla yhdessä ja tekee perustan sille suhteelle. Ehkäpä nuo sinänsä hyvät neuvot ovat paikallaan vaikka tuolla avioliittopalstalla ja uudelleen avioituville tai nuorille henkilöille?
Eroprosessiin kuuluu myös tuo ikävöiminen jonkun aikaa. Ne muistot kun tahtovat kultaantua ja ne pahat puolet unohtua. Sinällään aika on armollinen. Jos ero on ollut perusteltu, ei tuo ikävöiminen kauaa jatku. Jos vain osaa todellakin olla rehellinen itselleen.
Totta on että etenkin nuoret eroavat liian usein jo parin vuoden jälkeen siksi, että ei ole enää kivaa. Heillä on taustallaan ns. hyvä elämä eli heillä ei ole kokemusta vielä todellisista vastoinkäymisistä. Eikä heillä ole kehittynyt keinojakaan niiden ratkaisemiseen.
Samoin moni ratkaisee sen elämättömyyskrsiin keski-iässä eroamalla. Jos suhteessa ei ole luottamusta eikä tilaa, moni arvelee että eroamalla sekin ongelma on ratkaistu. Ellei sitten turvauduta salailuun ja peittelyyn. Jos sietää sen että toinen etääntyy joiksikin vuosiksi, tekee jotain mitä ei itse voi kontrolloida, niin voi olla että sitten taas lähennytään toisiaan. Ikävä kyllä harvassa suhteessa tämä onnistuu, mutta se on mahdollista.
Niin, olen sitä mieltä että onni tulee eläen - ei kieltäytyen elämästä. Me (ja minäkin) kyllä löydämme ne pienet onnen hetket jokaisesta päivästä jos vain haluamme niin.
HYVÄ "MUMMOMUORI" ! Olet niiin oikeassa ja osaat sanoa nätisti sanottavasi.
En tarkoittanutkaan, että hampaat irvessä vedetään läpi yhteiseloa muutama vuosikymmen, vaan
lähinnä näitä jotka eroavat kyllästyttyyän kotileikkiin. Tuosta olen todellakin erimieltä, että lapset olisivat tyytyväisiä vaihtaessaan paikkaa ja reissatessaan tavaroineen siellä ja täällä. Ehkäpä sillä ajatuksella voi lohduttaa itseään.
Ja mitä tulee yhteisiin juhliin niin en voi kuolemaksenikaan uskoa, etteikö sellaisissa juhlissa missä kohtaa uudet ja vanhat perheet olisi tiettyjä jännitteitä. Mutta lasten takia tietysti toivon, että kaikki pystyvät juhlat yhdessä läpiviemään ja olemaan ihmisiksi.
Tiedän mistä puhun, olen itsekin eronnut, vaikka itse eroa en kadu niin en sitä kenellekkään soisi jos vaan saman katon alla pystyy olemaan, se ei ole helppo tie.
Eivätkö ne "jännitteet" synny aikuisten ihmisten suhtautumistavoista asioihin, asenteista ?
Kumpiko ei ole "helppo tie", ero vai "saman katon alla pysyminen" ? Ok, ei kumpikaan, mutta taas; riippuu asenteista, ajatuksista, henkisistä voimavaroista ja miksei ruumiillisistakin. Myös lasten kulkeminen on enemmän järjestely- ja asennoitusmikysymys kuin joku muu. Miksi lapsen pitää "reissata tavaroineen siellä täällä" ? Jos on kaksi kotia, on kahdet tavaratkin, reissaaminen kevenee jo kummasti, ja vaihtoehtojahan on ainakin yleensä vain kaksi. Sitäpaitsi paikan vaihto ja matkustelu avartaa lasta ihan samalla lailla kuin aikuistakin, joten kahden kodin lapsista tullee avarakatseisempia ja ymmärtäväisempiä ihmisiä, jotka eivät ole niin rajoittuneita.
Kaikki em. ja muutkin elämän aiheet ovat juuri niin raskaita ja hankalia kuin niistä haluaa itse tehdä. Kannattaisiko keventää ? Ja mie en ole eronnut kertaakaan mutta en olisi tässä liitossa enää, jos en olisi näin kevytkenkäinen.
Onkohan sullakaan niitä omia mielipiteitä lainkaan, vaan oletko se puudeli, joka juoksee mummelin helmoissa läähättäen ja keksinpalaa anellen..
Pelkäätkö, että oma erosi olikin virhe ja siksi haet koko ajan hyväksyntää ventovierailta ratkaisullesi?
loppuu käyvät sitten henkilöön kiinni.
Ehkäpä mieluummin voisit kertoa enemmän mitä ovat virheelliset erot?
..ehkäpä joskus tulee sekin hetki, että mietit niitä kerrankin ihan itse.
Sullahan on sitä kokemusta..
"Mummomuori" on todellakin ventovieras mulle, vain hyvältä tuntuvia tekstejään olen lukenut sieltä täältä tällä foorumilla. Olen avioitunut yhden kerran enkä ole eronnut vielä kertaakaan. Kannattaisiko sinun ruveta miettimään omia ongelmiasi oikein toden teolla.
Kannattaisiko miettiä ihan itse ? "Mummomuorin" teksteistä näkyy, että ajateltu on ja sisäistetty myös. Sun rivisi kertovat ihan jostain muusta tilasta.
Etkö tiedä, että mummomuori on tämän palstan kruunaamaton keisari, erehtymätön ja ah, niin sivistynytkin yli-ihminen. On hän tosin pari kertaa eronnut, mutta voin kertoa näin kahden kesken, että se vika oli kyllä ihan täysin niissä toisissa osapuolissa. Voi mummo parkaa, mitä hän on joutunutkin kokemaan!
on niin vaikeaa kirjoittaa ihan asiallisesti se, mistä olet erimieltä? Miksi loukkaannut noin verisesti ja heittäydyt ylimieliseksi?
Jospa nyt sanoisit sen painavan sanan vaikka tuohon aloittamaani ketjuun!
Tuollaisen huoran viestittelyyn nyt ei tulisi mieleenkään vastailla! Pöh!
Ai säkin oot huomannu sen saman kuin me monet muutkin?
Muissahan se aina se vika joo. :))
Jooo, sää et pysty, sulla ei ole mitään sanottavaa, sen osaat kertoa hyvin ja selväsanaisesti.
Ensimmäinen jouluni eronneena - ja ensimmäinen onnellinen joulu pitkästä aikaa- Jo teini-ikäisten lasten piti mennä isälleen. Näin minut painostettiin lastenvalvojalla sopimaan. Lapset päättivät toisin, ja olla kotona. Olisin kyllä voinut viettää joulun sukulaisteni ja jo täysi-ikäisen lapsenikin kanssa.
Sopuisia perhejuhlia meillä ei ole ollut ikinä. Mitä se haittaa, ellei eron jälkeenkään ole? Nyt sentään ei tarvitse näytellä avioparia, se on paljon se.
Kaikki parit eivät silti ole riitaisia ja tee siitä perhe-elämästä helvettiä.
Silti voi olla välit viileät.
Miksi pitäisi koti siis rikkoa?
Realismia enempi sinne parisuhteeseen.
Jokainen saa erota jos siltä tuntuu, mutta tuollaiset höpökertomukset täälläkin, että tulee vastaan se oikea kumppani ja sitten meillä ei enää riidelläkkään, on ihan puppua! Sekö on rakkautta?
Kumppaneita varmaan vastaan tulee, mutta välttämättä ne eivät ole sitä ensimmäistä kummempia, kuin alussa.
Enempi sitä itse muuttuu ja rima laskeutuu ja oppii hyväksymään toisen virheet helpommin.
Varsinkin, kun lapset on jo tehty, ei tule paineita edes siitä sen uuden kumppanin kanssa.
Mitä enempi ikää tulee, sitä vähempi toiselta odottaa, vähemmänhän itselläkään on enää annettavaa, realisti senkin ymmärtää.
Mummonmuorin kirjoituksistakin olisi mukava kuulla joskus sitä rehellisyyttä, ei tuota naistenlehdistä luettua siistiä versiota eroista, eikä varsinkaan pohdintaa, jolla on tarkoitus vain itselle todistella erojensa miellekkyyttä ja oikeutusta.
suhteeseen kuuluu nuo viileät kautensa. Siinä olet oikeassa, että jos sitä välittämistä ja kumppanuutta vielä löytyy, niin aina kannattaa yrittää.
Joillain on sellainen onni, että löytävät jo ensimmäisestä miehestä sen hyvän kumppanin. Näin vain käy noin 30 %. Loput yrittävät elää sen vähemmän hyvän kumppanin kanssa joko lyhyemmän tai pidemmän aikaa. Todennäköisesti ihminen löytää elämänsä aikana 2 – 3 ”sopivaa” ja lukuisan joukon melkein ”sopivia”. Sopivuus tarkoittaa niin fyysistä kuin kulturellista yhteensopivuutta. Eli luonteen piirteen, geneettinen perimä, ikä, kasvu ja arvoympäristö ovat sopivia. Käsitys suhteesta sekä vuorovaikutustaidot ovat samankaltaisia.
Eronneilla ei välttämättä rima laskeudu vaan pikemminkin nousee. Miehet ovat sopeutuvampia elämään huonossakin suhteessa ja naiset voivat parhaiten yksi eläessään. siksi etenkin miehet aviotuvat uudestaan pian eron jälkeen ja eron syynä on usein se uusi kumppani. Naiset ottavat eron useammin ja heillä syynä on epäsopu liitossa, ei niinkään se uusi miessuhde. Parisuhde voi siis huonontaa naisen elämänlaatua. Tavallaan sekin on yksin elämistä, jos suhde on kylmennyt siihen puolisoon. Nukutaan ja harrastetaan erikseen.
Minusta taas tuntuu että näin kokemuksien ja elämisen myötä on enemmän annettavana kuin nuorena.
En muuten lue naisten lehtiä juurikaan. Luen tietopuolista kirjallisuutta ja opiskelen aina silloin tällöin pieniä kokonaisuuksia. tutkimukset tarkoittavat että niihin on koottu useiden ihmisten kokemuksia ja tietoa eri tilastoista, samoin tietoa menneisyydestä. Näin saadaan laajempi näkemys esim. koko suomea ajatellen.
Olen erittäin paljon eri mieltä: kyllä mulla on nyt paljon enemmän annettavaa kaikilla elämän saroilla kuin nuorempana. Ja uskallankin paremmin kuin aikaisemmin, eletty elämä, kokemukset, näkemykset, rohkeus, ehkä taidotkin ovat kasvaneet ja kehittyneet, ei tarvitse epäröidä, voi olla täysillä oma ihana itsensä ...
Jos "realistilla on vähemmän annettavaa", niin ehkä realistisuus on pitänyt elämän liian pienessä ja rajoittavassa piirissä, silloin ei kasvua eikä kehitystä pääse tapahtumaan, eli niitä asioita, joista voisi ammentaa.
”…kun eroatte siitä vanhasta tylsästä puolisostanne niin osittain eroattemyös lapsistanne. Onko sitten kiva viettää yksin…”
Tämä kuulostaa jostain syystä enemmän uhkaukselta tai kostolta. Miksi lapsesta pitää erota? Ehkä sellainen eroaa lapsistaan, joka ei heistä ole välittänytkään. Tai sellainen jolta viedään mahdollisuus pitää yhteyksiä yllä.
”… ketään ei ole kuitenkaan naitu vasten tahtoaan.” Onko kaikkien avioliiton motiivina ollut edes se ”suuri rakkaus”?
”…jos sen vaikean ajan jaksaa…” Mikä on tuo vaikea aika? Millä tavoin ja kuinka kauan se kestää? 10 vai 30 vuotta? Sinällään hyvä ajatus, mikä on se tavoite.
,”…voi viettää yhdessä vanhuutta ja seurata lastensa elämää, eikä lasten tarvitse ravata monessa paikassa…”
Kuva on romanttinen ja kaunis, ei siinä mitään. Herää vain kysymys siitä, että poistaako vanhuus kaikki ongelmat? Tai miksi lasten pitää ”ravata” ikään kuin se olisi heidän pakkopullaansa vanhempiaan kohtaan. Onko jotkut sukutapaamiset itseisarvo?
Seuraavaan;
”…rakkauden kaipuu oli niin suuri…” Mitä rakkautta kaivattiin? Sitäkö että toinen hyväksyisi sinut sellaisena kuin olet? Sitäkö että hän olisi tukena ja turvana? Sitäkö että hän huomioisi sinut myös miehenä tai naisena? Tai ehkä sitä että hän edes kerran ottaisi ja halaisi sinua lämpimästi?
”…enää edes riidelleet…” Tarkoittaako tämä sitä, että ei viitsitty nähdä vaivaa? Tai sitä, että kumpikin peitti ja salasi todelliset ajatuksensa ja tunteensa? Tai kenties sitä että molemmat oppivat olemaan ”pissi sukassa” ja varomaan toisiaan. Se kuuluisa ”virtahepo olohuoneessa”, kun kaikki vaikenevat ei todellisuuskaan pääse vaikuttamaan.
”Lapsia en halunnut viedä köyhempään elämään, olin jo nuorena ollut kertaalleen yksinhuoltaja…” Koska ero oli ollut jostain syystä vaikea ja ei ollut kyennytkään rakentamaan yksin parempaa tulevaisuutta. Jos köyhyys on itsestä hävettävää, niin silloin arvot ovat aika materialistia? Köyhyys ei välttämättä tarkoita etteikö elämä olisi hyvää henkisesti.
”Seksiä harrastan mieheni kanssa kuitenkin useasti viikossa…”
Voidaan tehdä kaksi oletusta. Miehen fyysinen läheisyys tuntuu hyvältä tai että ei tunne (jos ei kerran koe mitään rakastamisen tunteita). Nainen joka kykenee olemaan yhdynnässä miehen kanssa, ilman että tunteita on mukana, joutuu ehkä luopumaan tietyistä asioista. Joko hän käyttää miestään dildona, joka tyydyttää hänen tarpeensa ja mies tyytyy siihen – tai hän kykenee jakamaan itsensä kahteen osaan. Keho on toista kuin se henkinen minä. Yläpää ei ajattele mitä alapää tekee. Jos mies on tyytyväinen tähän ”velvollisuus” seksiin, niin hyvä. En halua loukata mutta näin joutuu moni maksullinen nainen tekemään, jotta kykenee ammattiaan tekemään.
Jos nainen ei itse nauti seksistä tai miehen fyysisestä läheisyydestä, niin kuinka se voi olla näkymättä? Kuinka voi kuolettaa itsessään perin inhimilliset tunteet ja kuitenkin osoittaa niitä valitulle kohderyhmälle? Arvostaako tuollainen nainen enää itseään? Eikö silloin voi sanoa että hän ostaa kehollaan kaiken sen, mitä mies ehkä haluaa antaa?
Jos tästä seuraa hyvä ja seesteinen olo, niin ehkä moni jää miettimään sitä, haluaako moisen hinnan siitä maksaa? Kuka voi todella taata, että se kannattaa?
Eli odota, kyllä siihen vielä sittenkin jää aikaa elää. Älä säre näiden lasten lapsuutta.
tuo oli vastaus?
Eli eroa kannattaa pitkittää, mutta kuinka kauan? 10, 20, 30 vai 40 vuotta? Jää aikaa elää, toki – mutta kuinka esim. koulutat itseäsi tai viimein pääset tekemään työksesi jotain itsellesi tärkeää yli 50 v? Entä kuinka annat lapsillesi jotain sinulle tärkeitä arvoja kun he ovat lähteet pesästä?
Niin lapset ovat lapsiasi lopun ikääsi…
Toivottavasti kukaan ei ota niitä todesta. Mikä ihmeen tarve on analysoida kaikkea.
Tarkoitin eroa lapsista tietenkin sitä aikaa kun ne ovat toisella vanhemmalla, katsoppas kun joillakin on sellainen ex-puoliso joille ne voi ja uskaltaa antaa. Ja eikö se ole erossa olemista, ja joillekin se aika saattaa olla, varsinkin aluksi, hyvin vaikeaa varsinkin jos lapset ovat pieniä.
Muita analyysejäsi en edes jaksa kommentoida, koska ne ovat täyttä puppua.
on tarve ymmärtää. Pahus vieköön!
Niin, useimmilla taitaa tätä nykyä olla yhteishuoltajuus. Jokainen sitten ratkaisee sen, kuinka paljon lapsi viettää aikaansa kummallakin. Useinhan se on todellakin isä, joka joutuu luopumaan lastensa arkipäivästä. Se on kehnompi juttu.
Tarkoititko että toinen vanhemmista kokee eroahdistusta silloin, kun lapset ovat poissa? Vai että lapsi kokee? Eikö tässä oteta huomioon lapsen ikä ja kehitysvaihe? Lapsetkin ovat yksilöitä, ja vanhemmat voivat ottaa senkin huomioon. Eikä se tarkoita että lapsesta erotaan vaan että hän ei näe jompaakumpaa jokainen päivä, mutta aina hänellä on läsnä jompikumpi. Ikävää voi se toinen lievittää ja tällaisessa erossa oleminen kasvattaa myös lasta. Hän oppii tuntemaan olonsa turvalliseksi kun keinoja tunteiden käsittelyyn opetetaan.
Ero tarkoittaa todellakin sitä, ettei enää pidetä yhteyksiä.
Eli kun kysyn tarkennuksia etkä niitä osaa antaa, se on puppua. jooppsss….
"Tarkoitin eroa lapsista tietenkin sitä aikaa kun ne ovat toisella vanhemmalla..."
Entäs työssäkäynnit, koulut? Lasten harrastukset, senkin aikaa aikuiset ovat erossa lapsistaan? Joku tekee jopa keikkatyötä ulkomailla asti. Sinun mielestäsi kaikki lapsesta erossaoloaika on siis saatanasta?
Älkää siis hyvät ihmiset käykö missään ilman lapsianne. Jääkää sossun eläteiksi koteihinne ja kulkekaa lastenne perässä 24/7. Parempi, ettei lapsia päästetä edes kouluun. Opetetaan kotona. Jollekin voi tulla eroahdistusta, voi kamala!!
Etkö itse ole tuntenut eroahdistusta kun ole ollut erossa lapsistasi pitemmän aikaa, vai onko se sopimaton tunne? Vai oletko ollut pelkästään helpottunut kun olet saanut "omaa aikaa".
Jos lapsistaan välittää niin olen satavarma, että perhe-elämän jälkeen tuntuu aluksi oudolta, että lapset ovatkin useamman päivän poissa.
Tuonko vuoksi pitäisi olla eroamatta???
Kannattaisiko ensiksi prepata oma lukihäiriö ? Turha sinunkaan on arvioida, jos et edes ymmärrä. Miten jonkun toisen arviot ja analyysit ovat arvottomampia kuin sinun ?
nyt ihan tavallista ikävää? Se on normaalia, mutta eroahdistus ei.
Olipa kyse mistä muutoksesta tahansa (vaikka siitä että työtön löytääkin työpaikan ja on päivät poissa), tuntuuhan se oudolta. Mutta sitähän se vanhemmuus on että lapsista ”luovutaan” (eli lapset itsenäistyvät), koska hekin kasvavat ja lähtevät omilleen.
Voin muuten kertoa että se vasta oudolta tuntuukin kun ”pesä” tyhjenee! Nuorimmainen pakkaa kamansa ja muuttaa omilleen.
Ihan varmasti tuntuu ouvolta, jos muksut ovat aina pyörineet jaloissa eikä äittällä ole koskaan ollut omaa aikaa. Mutta "eroahdistus" ja ikävä ovat kaksi eri asiaa, kuin yö ja päivä, eikä kumpikaan kerro välittämisen asteesta. Jokainen lapsiaan rakastava, kunnollinen, heidät hyvin hoitava ja ohjaava vanhempi saa ja voi ihan hyvällä omallatunnolla ottaa joskus, mieluummin säännöllisesti, omaa aikaa, ajatella vain omaa itseään ja tuntea "helpotusta", vapautta pienen hetken. Sillä lailla jaksaa pakertaa paremmin ja olla parempi vanhempi.
Olen eron kynnyksellä,aviovuosia takana 27.
Lapsia 2,joista toinen jo perustanut oman perheen.
Minä olin sokesti Rakastunut,mutta mieheni on "tykännyt minusta omalla tavallaan".Nyt koen olleeni vain piika ja aina "auki" ja olemassa muiden vuoksi.On meillä molemmilla ollut ulkopulisia suhteita,joista mieheni ei ole välittänyt mitään,on antanut niiden olla.
Itse olen kärsinyt niistä aina,vaikka luvan kanssa olenkin saanut muiden miesten kanssa kulkea.Nyt olen etsinyt oman asunnon,koska koen voivani pahoin.Olen saanut apua ystäviltä,perheneuvolasta.Kaikki vain pelottaa.Minä olen kertonut muutosta lapsilleni,ystävilleni ja omalle äidilleni,mutta anopille ei mieheni tunne tarvista kertoa.Kertoo sen sitten kun ehtii.Minun mielestäni hänen se kuuluu kertoa,ei kaikki saa jäädä minun harteilleni.kertokaa hyvät ihmiset,neuvokaa minua.Otan kaiken avun ja tiedon kiitollisuudella vastaan.
Kuulostaa siltä, että eronne on jo kohtalaisen selvä tai ainakin pitkällä. Totta kai se pelottaa, kun olet noinkin pitkän ajan elänyt a-liitossa. Lapsenne ilmeisesti jo aikuisia niin miksipä kaksi aikuista ihmistä kiusaisi tosiia elämällä väkisin yhdessä. Teet uudesta asunnostasi itsellesi ihanan kodin ja nautiti elämästä, ilman ahdistusta.
Ja todellakin, miehesi asia on kertoa omalle äidilleen, älä huolehdi kaikesta eikä kaikista. Voimia tulevaan, ja onnea uuteen kevääseen!
kiitoooos Kaunis.Kirjoituksesi antoi minulle voimia.Kivaa kevättä ja muutenkin kaikkea hyvää Sinulle
Enhän minä lapsistani eroa vaan vaimostani. Avioliiton purkautuminen ei mitenkään koske lapsia. Päinvastoin lasten tapaamisia ja hoitamista ja kustantamista koskee nyt lailla suojatut säännöt paljon tarkemmin kuin mitä avioliitossa.
Ei ihmiset eroa liian helposti tai heppoisista syistä mutta kylläkin päästävät liian helposti avioliittonsa ajautumaan karille. Suurin osa ihmisistä on lapsia, joita ei kiinnosta opiskella, miten liitto pidetään kasassa.
Ja sitten siinä on vielä se, että ei riitä, että vain toinen puolisoista ymmärtää asioiden päälle. Molempien on tultava vastaan. Ei se auta, jos vain toinen haluaa täyttää toisen tarpeet ja olla raivoamatta. Kyllä molempien täytyy niin toimia. Ero tulee, jos ei se yrittävä puoliso enää jaksa olla onnettomana.
Liian moni laskee sen varaan, että on lapsia.. Miehet on välinpitämättömiä ja puhumattomia, naiset taas panttaa seksiä... sitten tulee yllätyksenä jommalle kummalle, kun toinen pamauttaa eropaperit pöytään.